Tulokset 1:stä 26:een 26:sta
  1. #1
    Tervetuloa jo perinteeksi muodostuneeseen MP-Tuki Ry:n kauden päätös viikonlopulle Alastaroon.

    Perinteisen ajoharjoittelun lisäksi ohjelmassa kerho- sekä jokkiskisat.

    Tuttuun tapaan sinulla on mahdollisuus osallistua myös päivän järjestelyihin "lippumiehen" roolissa. 2 tunnin vuoro oikeuttaa maksuttomaan ajoharjoitteluun kyseisenä päivänä.

    Mahdollisiin kysymyksiin saa parhaiten vastauksen Facebook-sivuiltamme missä myös tarkempaa ohjeistusta esim. järkkäreiksi haluaville.

    TERVETULOA!

    -Julle-
    JULLE
  2. #2
    Liput päätösviikonlopulle ovat nyt myynnissä MP-tuen kaupassa (http://www.mp-tuki.fi/kauppa/liput/).

    Ennakkolippujen hinta perjantaihin 26.8.2016 klo 23.59 saakka 59 € niin kauan kun vapaita paikkoja on. Sen jälkeen hinta nousee kympillä ja taas myynnissä niin kauan kuin ennakkolippuja on. Paikan päällä hinta 80 euroa ja jokaiseen ryhmään jätetään paikan päällä myytäväksi 10 lippua, eli yhteensä 40 lippua.

    Ajot neljässä ryhmässä, ohjeelliset rajat eri ryhmiin ovat seuraavat:

    Nykyaikaiset 600 kuutioiset tai vastaavat:

    1. Hitain (hitaammin kuin 1:45)
    2. Keski (1:35-1:45)
    3. Nopea (1:28-1:35)
    4. Nopein alle 1:28

    Nykyaikaiset 1000 kuutioiset tai vastaavat:

    1. Hitain (hitaammin kuin 1:45)
    2. Keski (1:34-1:45)
    3. Nopea (1:27-1:34)
    4. Nopein alle 1:27

    Pientä muutosta voi tulla jos poikkeuksellisesti johonkin ryhmään tulisi erittäin suuri määrä porukkaa tai joku ryhmä jäisi lähes tyhjäksi.

    Ajoajat 10-20, kuljettajakokous n. 9.30. Paikalla päivystää ambulanssi.
  3. #3
    Hoi!

    Vielä kerkiää mukaan. Mikäli kiinnostusta on osallistua tapahtuman järkkäriksi, alla ohjeet;

    Ilmoittautumiset ja lisätiedot seuraavaan osoitteeseen: jarkkarit@mp-tuki.fi Laitathan viestin otsikoksi tapahtumapaikan ja päivämäärän.

    Lisäksi kerrot;
    -Missä ryhmässä ajat
    -Oletko yhdistyksen jäsen
    -Puhelinnumerosi
    -Mitkä päivät olet varmasti paikalla

    TERVETULOA!

    -JULLE
    JULLE
  4. #4
    Myynnissä olisi perjantaille 16.9. lippu keskinopeaan (toiseksi hitain ryhmä). Hinta vaikka 50 Eur.

    nollaviisnolla-483 5381 / Tapsa
    Ei tehrä tästä ny numeroo.
  5. #5
  6. #6
    Poistettu
    Taitaa olla ratakausi paketoitu. Alla lauantailta pari videota. Eipä ollut oma ajaminen kummoista, menee kuin juna, mutta mitään yritystä ei kyllä ollut. Kai varsinkin lauantain kylmä sää jotenkin sai kuljettajankin epävireeseen. Pari hassua 23-alkusta, loput vielä huonompia.

  7. #7
    Poistettu
    Osa 2, ei tää näemmä anna laittaa kuin yhden videon per posti.

  8. #8
    Lainaa Raaseri kirjoitti Katso viesti
    Osa 2, ei tää näemmä anna laittaa kuin yhden videon per posti.
    Näin omasta perspektiivistä hemmetin hienon näköstä, ja erityisesti kuuloista menoa

    Olinko mä kattovinani että tossa mentiin noin 1.24 tason aikoja ?
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  9. #9
    Poistettu
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    Näin omasta perspektiivistä hemmetin hienon näköstä, ja erityisesti kuuloista menoa

    Olinko mä kattovinani että tossa mentiin noin 1.24 tason aikoja ?
    Suurin osa kierroksista on 1.24,xx

    Tuossa sunnuntailta takakamerana sama FeiyuTechin gimbal. Tässä jännä ominaisuus, perspektiivi ei pysy tasan vaaterissa, ilmeisesti ton ränkylän gyro on sillai ettei toimi kunnolla taaksepäin.

    Sunnuntaina ajossa olisi ollut jo vähän mieltä ja sai ees sen verta jarrutettua että pikkusen mopo elää. Mutta aika kaukana terävästä ajosta, junnaamista ruttiinilla rataa ympäri. Jäikin sitten lyhyeen kun olisi pitänyt vaihtaa takakumi ja etujarrupalat niin en jaksanut. Olishan niissä ollut varmaan puolen tunnin homma. Painuin kotiin leikkaamaan ruohoa.

  10. #10
    Poistettu
    Osa 2, toi mun kamera pätkii videot 10min paloihin enkä jaksanut yhdistellä. Tässä käyn vielä kesken varikolla tsekkaamassa takiksen paineen. Eli video oikeastaan vasta alkaa 3.30 kohdalta.

  11. #11
    Ei sulla sattuisi olemaan valokuvaa, miten toi gimbal + kamera on kiinni pyörässä? Haluaisin nähdä sen setupin. Tulee niin hienoa kuvaa, että!
    Braaaaap
  12. #12
    Poistettu
    Lainaa T1mppa kirjoitti Katso viesti
    Ei sulla sattuisi olemaan valokuvaa, miten toi gimbal + kamera on kiinni pyörässä? Haluaisin nähdä sen setupin. Tulee niin hienoa kuvaa, että!
    Ei oo, mutta äkkiäkös sellasen tekee kun tallissa illalla käy. Eli jos muistan niin otan.
  13. #13
    Vedin muutaman kierroksen possujunaa la klo 18 nopean setin alussa. Olisko tuosta videoa tarjolla perässä olleilta?
    Road racing aiheinen blogi

    Yamaha YZF-R1 -07 Kilpuri

    ex Honda CB500 -01, Suzuki GSF 1200 S -06, Hond
  14. #14
    Muutama tylsä keskihitaan video on tuolla mun kanavalla lauantailta:
    https://www.youtube.com/user/exhaust34/videos

    Vauhdiltaan tosin vastaa orgin keskinopeaa enimmäkseen.

    Facebookista poimittu kuvaajan linkki saattaa myös paikalla olleita kiinnostaa:
    http://jaana.kuvat.fi/kuvat/Alastro+17.9.2016/

    25 kuvaa löytyi allekirjoittaneesta, että suuret kiitokset vaan kuvaajalle!

    edit: youtube linkki muutettu osoittamaan uusimpiin videoihin
    Husqvarna Svartpilen 401 -22
    Ex. Honda Monkey 125
    Ex. BMW S1000RR -15
    Ex. Suzuki UK110 Address
    Ex. KTM 790 Duke
    Ex. R1 -08 kilpa-ajoneuvo
    Ex. ZX-6R -13
    Ex. GSR750
    http://www.youtube.com/user/exhaust34
  15. #15

    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2005
    Jyväskylä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa exhaust kirjoitti Katso viesti
    Muutama tylsä keskihitaan video on tuolla mun kanavalla lauantailta:
    https://m.youtube.com/user/exhaust34

    Vauhdiltaan tosin vastaa orgin keskinopeaa enimmäkseen.

    Facebookista poimittu kuvaajan linkki saattaa myös paikalla olleita kiinnostaa:
    http://jaana.kuvat.fi/kuvat/Alastro+17.9.2016/

    25 kuvaa löytyi allekirjoittaneesta, että suuret kiitokset vaan kuvaajalle!
    Onko tolla sun kawalla käyny kokeileen joku, joka menisi sen noin 15s kovempaa? Mun silmään tuossa olis liian vähän trailia näin videolta katsottuna, toki pitäs koittaa ihan ajamalla. Lisäksi kuskin kaasukäyttö ajoittain ei helpota alustan tehtäviä, välillä näyttää jo ihan ok:lta..

    Edit: kuvakulma on kyllä aika bueno.. tuli seurattua keulaa koko 5 min.

    Edit2: huawei avaa varmaan tosta linkistä ekana jotain ihan muuta.. näyttökerroista päätellen zx6r vs. Superduke ei ole uusinta uutta.
  16. #16
    Lainaa suizaki kirjoitti Katso viesti

    Siinä on niin paljon trailia mitä tehtaalta tullessa on ja mitä painumien säätäminen tontille on vaikuttanut.

    Siitä syystä en ajakaan sillä enää metriäkään vaan nyt tällä kisa-alustaisella R1:llä, jolla tämä oli nyt ensimmäinen ratapäivä. Tavoite oli päästä suunnilleen samaa vauhtia kuin vanhalla pyörällä ja se toteutui helposti. Kovempaa en vielä yrittänyt mennä. Vuorela kurkkas takapamppua Alastarolla sanoi, että se on aika nokalleen säädetty tällä hetkellä.

    Otan vastaan kaasunkäyttökommentteja vain viimeisen ratapäivän videoista, mieluummin sen päivän loppupään videoista. Jotain kehitystä pitäisi olla tapahtunut.

    Videolinkkiä muutettu.
    Husqvarna Svartpilen 401 -22
    Ex. Honda Monkey 125
    Ex. BMW S1000RR -15
    Ex. Suzuki UK110 Address
    Ex. KTM 790 Duke
    Ex. R1 -08 kilpa-ajoneuvo
    Ex. ZX-6R -13
    Ex. GSR750
    http://www.youtube.com/user/exhaust34
  17. #17
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää

    Mitä pikasesti vilkasin viidettä settiä niin joko sulla on tosi pitkät välit tai ajat aika isolla vaihteella. Avaus lähtee monessa paikkaa ainakin suurinpiirtein oikeesta kohtaa, mutta kun vauhti ei riitä mutkassa ja avauksesta puuttuu tehoa niin linja menee väkisin vähän hassuksi.
    Superbike #7
  18. #18
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Hitto kun sain paskahalvauksen tossa lippaamisen kohdalla! näkyy tossa videossa minusta miten just ennen "signaalin katoamista" keula pitenee, eli menikö tuo kaasunkäytön piikkiin, varsinkin kun joki raapi asvalttia jo useasti aikaisemmin. Muistuttaa omaa kaatumista, pari kertaa raapas jossain ja kolmas kerta kakkosmutkan ulostulossa perä alta.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  19. #19
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    Hitto kun sain paskahalvauksen tossa lippaamisen kohdalla! näkyy tossa videossa minusta miten just ennen "signaalin katoamista" keula pitenee, eli menikö tuo kaasunkäytön piikkiin, varsinkin kun joki raapi asvalttia jo useasti aikaisemmin. Muistuttaa omaa kaatumista, pari kertaa raapas jossain ja kolmas kerta kakkosmutkan ulostulossa perä alta.
    Ei tuolla videolla kyllä taida kuulua muuta kuin polvipalojen raapimista.

    Ajolinjat ja kaasunkäyttö on mitä on, mutta tämän kaatumisen syy oli, että radalla oli glykolia. Täsmälleen samaan paikkaan samalla tavalla etunen alta avausvaiheessa kaatui hetkeä aikaisemmin toinenkin kaveri. Hän näkyy videollakin valkoisen pyöränsä kanssa seisomassa radan reunassa horisontissa kaatumishetkellä jos osaa katsoa. Ja siis hänkin kaatui jo siihen mitä radalla oli. Tuohon mutkaan tullessa oli jo punaiset liput/valot, mutta ei ollut sen vertaa aikaisemmin, että olisin niitä nähnyt.
    Husqvarna Svartpilen 401 -22
    Ex. Honda Monkey 125
    Ex. BMW S1000RR -15
    Ex. Suzuki UK110 Address
    Ex. KTM 790 Duke
    Ex. R1 -08 kilpa-ajoneuvo
    Ex. ZX-6R -13
    Ex. GSR750
    http://www.youtube.com/user/exhaust34
  20. #20
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Mitä pikasesti vilkasin viidettä settiä niin joko sulla on tosi pitkät välit tai ajat aika isolla vaihteella. Avaus lähtee monessa paikkaa ainakin suurinpiirtein oikeesta kohtaa, mutta kun vauhti ei riitä mutkassa ja avauksesta puuttuu tehoa niin linja menee väkisin vähän hassuksi.
    Ei ole itse asiassa hajuakaan missä kierrokset pyörii. Suunnilleen samoilla vaihteilla ajoin mitä vanhallakin pyörällä, luultavasti isommalle vaihdoin vähän turhan aikaisin yleensä. Täytyy virittää kamera tankkiin. Kestää jonkun aikaa, että alkaa korvakuulolta tuntemaan. Eturatas on -1 ja takaratas on +1. +3:kin takaratas pyörän mukana tuli (näyttää käyttämättömältä).

    Ensimmäisellä setillä keuliminen vähän pelästytti niin sen jälkeen availin supervarovaisesti. Ikinä ennen en ole tonnisella ajanut (poislukien joku liikkeen maantiekoejao), niin tässä on jonkun verran totuteltavaa.

    Pyörän setuppi on ilmeisesti nyt myös vähän keulimisherkkä, jäykkä takajousi (105) ja perä ylhäällä eli siis se takaiskarin korkeussäätö. Mukana tuli myös pehmeämpi jousi (95), jonka vois ehkä laittaa talvella paikalleen kokeeksi. Pyörä on menossa Motovillelle talvisäilöön sekä huoltoon/säätöön mitä sille nyt sitten päätetäänkin tehdä.
    Husqvarna Svartpilen 401 -22
    Ex. Honda Monkey 125
    Ex. BMW S1000RR -15
    Ex. Suzuki UK110 Address
    Ex. KTM 790 Duke
    Ex. R1 -08 kilpa-ajoneuvo
    Ex. ZX-6R -13
    Ex. GSR750
    http://www.youtube.com/user/exhaust34
  21. #21
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa exhaust kirjoitti Katso viesti
    Ei ole itse asiassa hajuakaan missä kierrokset pyörii. Suunnilleen samoilla vaihteilla ajoin mitä vanhallakin pyörällä, luultavasti isommalle vaihdoin vähän turhan aikaisin yleensä. Täytyy virittää kamera tankkiin. Kestää jonkun aikaa, että alkaa korvakuulolta tuntemaan. Eturatas on -1 ja takaratas on +1. +3:kin takaratas pyörän mukana tuli (näyttää käyttämättömältä).
    Alastaroon vaihteet tonnarilla jotenkin näin:
    Kahvilasta ulos kakkosella tai ykkösellä.
    Pääsuoralla neloselle (tai vitoselle väleistä riippuen)
    Eka mutka kolmonen
    Toka mutka kakkonen
    Kolmosen avauksessa kolmonen
    Palmasia ennen nelonen jos ajaa kovaa
    Palmas kakkosella
    Palmasin avauksessa kolmonen
    Sit on makuasia ajaako lemminkäisestä kahvilaan kakkosella vai kolmosella.
    Kahvilasta sit kakkosella tai ykkösellä ulos.

    Kierroksella tulee itelläni 8 tai 10 vaihtoa.

    Tonnari nousee syliin jos avaus lähtee yhtään myöhässä ja/tai kulmikkaana. Kun avauksen ja avaustehot saa kohdalleen, pystyy kakkosella avaamaan torven täysin eikä pyörä keuli muutamaa senttiä enempää. Alustan toiminta vaikuttaa myös pirusti keulimisherkkyyteen.
    Superbike #7
  22. #22

    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2005
    Jyväskylä
    MotOrg ry jäsen
    -1 +1 välit taitaa olla 16/46 --> alastaroon tosi pitkät. 16/48 pitäs pärjätä vielä aika pitkälle vaihteilla 2,3,4. Joista nelonen ainoastaan pääsuoralle.

    Itsellä käytössä samalla -08 R1 15/46 ja 2,3,4,5.

    Makuasioitahan nuo on ja riippuu koneen säädöistäkin jonkin matkaa, et mikä toimii. Omat aikasemmat kommentit liitty kawalla kurvailuun ja noihin 1.37.xx aikoihin.
  23. #23
    Lainaa suizaki kirjoitti Katso viesti
    -1 +1 välit taitaa olla 16/46 --> alastaroon tosi pitkät. 16/48 pitäs pärjätä vielä aika pitkälle vaihteilla 2,3,4. Joista nelonen ainoastaan pääsuoralle.

    Itsellä käytössä samalla -08 R1 15/46 ja 2,3,4,5.
    Ok, ehkä laitetaan talvella tuo 48 takarataskin sitten kiinni kokeeksi. Nykyinen on aika kulunut, että joku vaihto pitäis sinnekin tehdä joka tapauksessa. Alastarolla enimmäkseen tulee ajeltua, Ahvenistollakin nyt sitten vähemmän kun ei tämä mene normaali melurajoista läpi. Kauemmas en ole vielä lähtenyt, mutta joskus sekin päivä varmaan koittaa..
    Husqvarna Svartpilen 401 -22
    Ex. Honda Monkey 125
    Ex. BMW S1000RR -15
    Ex. Suzuki UK110 Address
    Ex. KTM 790 Duke
    Ex. R1 -08 kilpa-ajoneuvo
    Ex. ZX-6R -13
    Ex. GSR750
    http://www.youtube.com/user/exhaust34
  24. #24
    16-46 on minusta ihan toimiva välitys kaikille radoille R1:een. Tuossa kohtaa vauhtia on varmaan helpompi opetalla pidemmillä välityksillä, kun vauhti ei niin helposti lopu moottorijarrulla mutkiin ja pidempi pyörä ei keuli niin helposti.

    Ajotekniikka ja mopon päällä touhuaminen tietysti vaikuttaa paljon tuohon keulimiseen, mutta tuskin se luokkaa 10mm korkeammalla oleva perä ja jäykempi takajousi ajamista ainakaan helpottaa. Motoville varmasti osaa opastaa näissä asioissa.

    Huoltamiseen ja pyörän läpikäyntiin kannattaa tosiaan kiinnittaa huomiota, mutta se puoli taisikin puheista päätellen olla jo mielessä
    Road racing aiheinen blogi

    Yamaha YZF-R1 -07 Kilpuri

    ex Honda CB500 -01, Suzuki GSF 1200 S -06, Hond
  25. #25
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    ^Onpa tosiaan aika nokallaan jos keula vakiokorkeudessa ja perä +10mm.
    Superbike #7
  26.  
  27. #26

    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2005
    Jyväskylä
    MotOrg ry jäsen
    Takaiskarin pituus 300-301mm, keulaputket kolmioiden tasolle, makaus ilman kuskia eteen noin 30mm ja taakse luokkaa 17-19mm.
    Noi ei pitäs olla kauheen kaukana. Muista vetää keula kunnolla pitkäksi voimalla, kun mittaat. Motovilleltä saa varmaan viimesen totuuden, mut suunnilleen tollaseen setuppiin oon ite päätyny.

    Takajousi melkein joka radalla 100N, motopark 105.
    Keulassa 10 / 10.5 (öhlins) motopark 10.5 /10.5

    Sateella perää milli pari alas ja comppeja vähä löysemmälle. Jouset 10 /10 ja 95N tai 100N.

    Ketjut 120 lenkkiä.. akseli melko takana.

    Säätöjä voi koittaa vaikka mitä ja ajotyyli, roikkuminen, linjat, ecun kartta, nokat etc etc. vaikuttaa kaikki kaikkeen, mut noilla ei pitäs pahemmin hakata päätä seinään.
    Painan muuten noin 76-80kg, jos se kiinnostaa alustan osalta.