Tulokset 1:stä 30:een 30:sta
  1. #1
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lisäys: lähtö lauantaina 30.7. kello 14.00 Laukontorilta

    Tällaisena ajatuksena, että kiinnostaisko lähteä joku kaunis päivä (lauantai, sunnuntai) lähteä ajelureissulle Pyhäjärven "ympäri"? Kurvaillaan puistoja, pikkuteitä ja -katuja ja hiekkaosuuksia, suurin osa kokonaisuudesta kuitenkin ehkä asvalttia. Lähtö Laukontorilta ja saapuminen samaan paikkaan.

    Siis fillareilla!

    Matka on varmaan kai joku 27-30 kilsaa ? ja vauhti maltillisen reipas perus 7-vaihteiselle retkipyörällä sopiva, en oikein tiedä tuoreena polkijana vauhdin määritelmiä, mutta laskeskelin näin uutena fillaroijana omaksi vauhdiksi nyt jotain 15-17 kilsaa tunnissa keskinopeutena ehkä Ylämäet hitaasti ja alamäet lujempaa.


    Onnistuisko tai kiinnostaisko?

    edit: matkaa tarkennettu.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  2. #2
    Tämähän voisi olla varsin hauskaa. Mielelläni lähden kyllä mukaan, joskin vapaan viikonlopun löytäminen alkaa olla aika haastavaa. Kerro, kun aikataulu alkaa hahmottua.
  3. #3
    Sama vastaus kuin Brenillä. Mieluusti mukana, jos vaan sattuu aika sopimaan. (Kunto on huonohko, mutta sisua sitäkin enemmän..)
    Honda CBR 1100 XX
    ex XL 700 V Transalp
  4. #4
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Joo tässä kartoittelen vaan innokkuutta, ja sitten sääennustuksen mukaan vois jotain esim. lauantaita tai sunnuntaita ajatella/ehdotella.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  5. #5
    Mahdollisesti mukana, tuo reittihän ei ole fyysisesti mikään rankka, ajoin sen 5v muksun kanssa kerran läpi (täältähän on 10km siivu pelipaikoillekkin).
    Riippuu tietysti tahdista, jos semmoista maisemankatseluvauhtia niin sehän menee huonollakin kunnolla.
    Viimeksi muokannut: Calypso; 11.07.2016 klo 01:17.
    KTM 690SM
  6. #6
    Kiinnostaa kyllä ja onnistuu varmasti kun laitetaan se onnistumaan. hieno idea.
  7. #7
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    En ole vilkaissut tota kalenteria, että sopiiko mulle vai ei, mutta jos kelejä olis niin vaikka enslauantaina esim. Treenailin jo kurvaamalla saarenmaantietä, vai mikä se oli, Kangasalalle ja takas.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  8. #8
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Ei oikein taida olla niin kiva keli huomenna, niin koitetaanks vaikka ensviikonlopun lauantaina 30.7.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  9. #9
    Tampesterissa on selvästi kovakuntoisia örkkejä
    ZX-9R -95
    Ex YZF 750 R -95
    Ex FZR 1000 -92
    Ex FZS 600 -01
    Ex XJ 900F -93
    Ex XJ 600 S Diversion -96
    Kukahan nää mutkat oikein määrää..
  10. #10
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    No niin, reittikin tässä selkiintyy

    Muistaakseni kaks viiden metrin pätkää missä pitää ehkä pikkasen työntää pyörää jos ei ole ihan erityisen maastospesialisti, ei, ei ole mitään mitä ei tavallisella pyörällä pääsisi, mutta kyllä varmaan vaihdepyörä kannattaa olla hiekkapintaista siistiä polkua maks. Mutta reitti kulkee paikoissa joita ei ole esimerkiksi ole Google Mapsissa, eli haetaan nyt pikkasen elämyksellisyyttä mukaan – ei eläimellisyyttä.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  11. #11
    Lauantaina on kaverin häät, joten väliin jää tämä reissu. Pitäkää hauskaa!
    Honda CBR 1100 XX
    ex XL 700 V Transalp
  12. #12
    Sopii vallan mainiosti, lähtöpaikan ja ajan lyöt lukkoon niin asia on selvä. Hatanpäällä Arboretum olisi hyvä lähtöpaikka kun siellä on autolle ilmaista pysäköintitilaa.
  13. #13
    Nyt alkaa olla lähtöpaikalle sen verran monta sataa kilsaa, että jää tämä seikkailu väliin. Pitää etsiä täältä syvästä etelästä joku vastaava turnee korvaajaksi.
  14. #14
    Pitää varmaan rueta emännälle puhuun pyörälenkistä... saattaisi vaikka innostua, tosin vauhti sitten tappaa ei matka, ainakin minut.
    KTM 390 Adventure -20
    Kawasaki ZX-10R -06 (valoton)
  15. #15
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    No niin, reittikin tässä selkiintyy

    Muistaakseni kaks viiden metrin pätkää missä pitää ehkä pikkasen työntää pyörää jos ei ole ihan erityisen maastospesialisti, ei, ei ole mitään mitä ei tavallisella pyörällä pääsisi, mutta kyllä varmaan vaihdepyörä kannattaa olla hiekkapintaista siistiä polkua maks. Mutta reitti kulkee paikoissa joita ei ole esimerkiksi ole Google Mapsissa, eli haetaan nyt pikkasen elämyksellisyyttä mukaan – ei eläimellisyyttä.
    Tuo mahtaa tarkoittaa että maantiepyörällä ei kannata osallistua, niiden renkaat kun ei erityisen hyvin toimi hiekalla kun painetta on 5-6 kiloa?
    Dear Optimist, Pessimist and Realist!

    While You guys were busy arguing about the glass of water, I drank it.

    Sincerely

    The Opportunist
  16. #16
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Joo kyllä luulisin että reitti vaatii että pyörällä on mukava ajaa hiekkatietä, koska niitä on matka suurimmaksi osaksi itseasiassa. Pitäskö vielä todeta että kovin etunojainen/kippurasarvinen saattaa olla hankala Kun mennään poluille.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  17. #17
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    Joo kyllä luulisin että reitti vaatii että pyörällä on mukava ajaa hiekkatietä, koska niitä on matka suurimmaksi osaksi itseasiassa. Pitäskö vielä todeta että kovin etunojainen/kippurasarvinen saattaa olla hankala Kun mennään poluille.
    OK, kiitos tiedosta! Tuo kannattaa sitten varmaan mukaanlähtijöiden huomioida mikäli aikovat osallistua sellaisella "perushybridillä".
    Dear Optimist, Pessimist and Realist!

    While You guys were busy arguing about the glass of water, I drank it.

    Sincerely

    The Opportunist
  18. #18
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Joo minä kun en noista pyöristä, joita nykyään on niin moneen lähtöön, oikein tiedä että miten niitä luokitellaan, mutta peruspyörä missä on vaihteet niin sellaisella pitäis pärjätä, ja jarrut Mulla on tollanen 7-vaihteinen halpis Nakamura missä on takateline, kurasuojat, leveähkö satula, suorahko ohjaustanko ja semmoset city-ohuet mutta vähän kuvioidut renkaat.

    Kelit lupaa vähän epävakaista lauantaille, mutta tarkkaillaan tilannetta.

    Lähtö vois olla vaikkapa kelllo 14.00 Laukontorilta siitä kevyenliikenteen sillan alusta ja tosiaan jos haluaa niin voi tulla sieltä Arboretumin reitiltä mukaan, rantaa ajellaan.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  19. #19
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Yr.no lupaa lauantaille ihan kivaa pyöräilysäätä!

    image.png
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  20. #20
    Muistetaan sitten ne kuittaukset risteyksissä!
    Viimeksi muokannut: Calypso; 30.07.2016 klo 00:16.
    KTM 690SM
  21. #21
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Puolivälissä ainakin vois olla sellanen pieni jalottelukuseskelujnetauko. Yr.no antaa hyvää keliä ja sehän nyt tietää paremmin kuin vaikka foreca.

    Jos tulee mukaan arboretumin seutuvilta, niin mulla on musta moo.. polkupyörä ja valkonen kypärä.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  22. #22
    MotOrg ry:n hallituksen pj marko.fzs:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jan 2010
    Paimio
    MotOrg ry jäsen
    Mä luulin että tällä porukka virittelee sähkömopoja jonoon, mutta vielä mitä? porukka on menossa polkupyöräilemään ja vielä selvinpäin.
    No joo oma peräinen idea. Muistakaa pistää ne kypärät päähän ja ÄLKÄÄ TUKKIKO TEITÄ. Pyörällä ajetaan jonossa ei rivissä.
    Sori
    Elämä on onneksi mutkikasta
    Suihkuvastaava
  23. #23
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Heh, joo vähän laajennetaan näkökulmaa tähän kakspyörästelyyn. Teitä ajetaan kyllä niin vähän, että tuskin ainakaan autoilijoita haittaa. Kelit on ennusteessa sen ku parantuneet.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  24. #24
    Pitikö tässä olla selvinpäin?! Mä oon lomalla!
    KTM 690SM
  25. #25
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Ei välttämättä retken jälkeen
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  26. #26
    Joko persvaot on talkittu ja maksat rasvattu? Vettä kandee olla, täällä tarkenee
    KTM 690SM
  27. #27
    Huh huh. Tasan 2h. Hyviä polkuja oli. Nyt palautumaan
    KTM 690SM
  28. #28
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Keli oli lämmin ja mukava kun ei ollut paahdetta. Kahden pyörän letka saatiin aikaiseksi ja reitin mitta venähti vissiin noin 35 kilsaan ja pariin tuntiin tuo tosiaan huristettiin.

    image.jpg
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  29. #29
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Reitti oli 98% tällainen; vain Pereentieltä tiputettiin syvemmälle Pirkkalan korpeen ja Pynsän näköalahuipulle ei hapotettu.

    image.jpg
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  30.  
  31. #30
    https://goo.gl/photos/aZTMJRH6rGDSyrRD7

    Vauhtikuva Shyhanderin hanurista
    KTM 690SM