Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 82:sta
  1. #1
    www.motocaching.net on täysin suomalaisvoimin käynnistynyt moottoripyöräilijöitä palveleva sivusto. Pari kertaa ollaan jo letka-ajellen etsitty/ bongailtu kätköjä Suomessa ja nyt olisi tarkoitus lähteä merta edemmäs... Viroon ja Latviaan jo tehty sen verran hyvä nippu kätköjä joita lähdetään kahdeksan motoristin voimin bongailemaan. Lähtijöistä kaikilla on myös tunnarit tälle foorumille joten toivottavasti saamme muiltakin kommentteja ja kuvia reissusta.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  2. #2
    Reissuun startataan Helatorstain aamuna klo 07.30 Helsinki-Tallinna laivamatkalla. Ja paluu on sunnuntaina 8. toukokuuta klo 16.30 laivamatkalla.
    Päivämatkaksi on muotoutunut n. 300km:n rypistys joka sisältää aika montakin pysähdystä ns. "kätköpaikalla" joten aikaa kyllä kuluu. Ensimmäinen yöpyminen on Viron Mustveessä, toinen Latvian Siguldassa ja viimeinen yöpyminen Haapsalussa. Siten viimeisen ajopäivän matkakin on lyhyempi kuin muiden, eli vain n. 160km!
    Laivamatkojen varaamisessa olisi pitänyt olla jo heti vuoden alussa tai jopa aikaisemmin skarppina! Sen verran nopeasti täyttyvät nuo "pitkän viikonlopun" paatit! Me saimme kyllä liput ja SMOTO-alennuksella, mutta ryhmäalennus jäi saamatta (n. 40€ halvempi olisi ollut meno-paluu per henkilö+mp)
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  3. #3
    Starttihetkeä odotellessa on päivitetty navigointia kuntoon. Hondaan asennettu navigointiteline mittariston päälle paremmin näkökentään ja plotterin käyttöjärjestelmä päivitetty uusimpaan versioon uusien karttojen toimivuuden takaamiseksi. Myös reitit ja kätköt on valmiina asennettuna laitteeseen. Suunnitelmissa on lähteä pudottelemaan jo tiistaina kohti etelää ja käväistä muutamilla kätköillä ennen laivaan saapumista.
    Triumph Tiger 800 XC + Triumph Tiger 900 GT + Triumph Explorer 1200 XRX
  4. #4
    Juu huomenna (torstai 5.5.) ajamme laivaan aikaisin aamulla ja pari tuntia myöhemmin laivasta ulos. Sään herra näyttää olevan meille erittäin armollinen (luvassa aurinkoisia kelejä ja +20 lämpötiloja!).
    Aloitamme torstai aamupäivän tutustumalla pikavisiitillä Tallinnan TV torniin. Koska myöhemmin päivän aikana on luvassa paljon hienompia paikkoja niin tuskin uhraamme aikaa tornin yläosissa käyntiin (varsinkin kun 10€ pääsymaksu siitä että vain nopeasti vierailee korkeuksissa on melkoisen turha maksu).
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  5. #5
    Lämmittelyajo reissulle suoritettu 830 km ja 33 kätköä. Aamulla satamaan.
    Triumph Tiger 800 XC + Triumph Tiger 900 GT + Triumph Explorer 1200 XRX
  6. #6
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Juu huomenna (torstai 5.5.) ajamme laivaan aikaisin aamulla ja pari tuntia myöhemmin laivasta ulos. Sään herra näyttää olevan meille erittäin armollinen (luvassa aurinkoisia kelejä ja +20 lämpötiloja!).
    Aloitamme torstai aamupäivän tutustumalla pikavisiitillä Tallinnan TV torniin. Koska myöhemmin päivän aikana on luvassa paljon hienompia paikkoja niin tuskin uhraamme aikaa tornin yläosissa käyntiin (varsinkin kun 10€ pääsymaksu siitä että vain nopeasti vierailee korkeuksissa on melkoisen turha maksu).
    Juu ei mihkään torniin kun hanaa vaan ja maaseudulle !
    Täällä ollaan valmiina Yrmylin kanssa lähtöön
    R1200GSA -09
  7. #7
    Lainaa Jack kirjoitti Katso viesti
    Juu ei mihkään torniin kun hanaa vaan ja maaseudulle!
    Ei siitä ole kuin parikymmentä minuuttia seuraavalle kätkölle...
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  8. #8
    Lainaa yrmyli kirjoitti Katso viesti
    Lämmittelyajo reissulle suoritettu 830 km ja 33 kätköä. Aamulla satamaan.
    No johan yrmylikin on päässyt satasen yli.
    Kawasaki H2 SX -22, ex.K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
  9. #9
    Täällä ollaan jo pelipaikoilla.
    Kawasaki Versys 650 2008
    Yamaha xj 600 1999
    Jingcheng 250-6 2007
  10. #10
    Eihän tässä saa edes nukutuksi, kun jänskättää niin... Huomenna nähdään
    Riiviö perseen alla (Ducati Monster 695 vm.2007).
    exä Mörkö (Ducati Monster Dark 600 vm.2000)
  11. #11
    Voi änkeröinen, kun ei aikataulut natsanneet tän reissun kanssa..
    Hauskaa reissua ja koittakaahan pistää päivityksiä matkan varrelta!
    Nyt: -, Oli: Yamaha XV1900 MidnightStar, Suzuki DL650 WeeStrom -06. AVJ16 #52
  12. #12
    Eka päivä takana ja kaikki on menny hienosti kanssa motoristin pientä kellahtamista lukuun ottamatta. Kelit suosii ja kohteet on ollu hienoja, varsinkin mua kiinnosti hylätty sukellusvene tukikohta, oli jännä mesta.

    Yhdelle kohteelle ei päästy, oli naton äijät aseiden kanssa vastassa. Se oli siis hylätty lentokenttä. Osa porukasta ajoi metsiä pitkin karkuun ! Tai ehkä jotain sinnepäin.

    Majoitus tänään mustveessä vai onks tää must see tai jotain. Ruokaa ja juomaa, siis pari bisseä kuuman ajopäivän jälkeen maistuu kyllä hyvälle !
    R1200GSA -09
  13. #13
    Piraat Toomas pubiin matka käy?
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  14. #14

    Maisemat Mustveen satamassa. Peipsijärvi on Viron suurin järvi ja osa siitä kuuluu Venäjälle.
    Päivän reitti oli noin 326km, ensimmäiset 150km Tallinnasta itään rantoja pitkin. Nuo tiet ovat erittäin miellyttäviä ajaa! (Jopa ihan oikeita mutkapätkiä...)
    Ja tosiaan tuo aikaisemmin hylättynä ollut sotilaslentokenttä (https://goo.gl/maps/QWu4zvK9gYU2) on ilmeisesti nykyään otettu käyttöön ja siellä oli sotilas pyssy (tai vastaava) tanassa meitä vastassa. Käännyttiin hissukseen ympäri ja poistuttiin paikalta. Tässä kohtaan porukkamme naiskuski päätti maistaa virolaista soratietä ihan konkreettisesti... Onneksi selvittiin parilla pikku naarmulla mp:ssä ja kypärän visiirissä -sekä kuljettajan pölyttyneillä ajovarusteilla (plus henkisillä "vammoilla").
    Sää on kyllä hämmentävän komia, ei edes liian kuuma!

    Kuvia laitan tänne!
    Viimeksi muokannut: Go-Za; 05.05.2016 klo 21:24.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  15. #15
    Lainaa Suzu-ukko kirjoitti Katso viesti
    Piraat Toomas pubiin matka käy?
    Onko täällä sellanen ? Pitäsköhän kysyy osoite vai ei
    R1200GSA -09
  16. #16
    Lainaa Jack kirjoitti Katso viesti
    Onko täällä sellanen ? Pitäsköhän kysyy osoite vai ei
    Ei se kaukana ole
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  17. #17
    Lainaa Suzu-ukko kirjoitti Katso viesti
    Kartan mukaan minuutin tai viiden kävelymatka. Riippuu porukan kunnosta. Olemme jo menossa.

    E: varaosatilaus, tarvitaan monsterin ohjaustanko, öljyä ja yamahan bensahana. Mistä saa ?
    R1200GSA -09
  18. #18
    Lainaa Jack kirjoitti Katso viesti
    Kartan mukaan minuutin tai viiden kävelymatka. Riippuu porukan kunnosta. Olemme jo menossa.

    E: varaosatilaus, tarvitaan monsterin ohjaustanko, öljyä ja yamahan bensahana. Mistä saa ?
    Tartto varmaa se lähin paikka mistä löytää varaosia. En kyl liikkeitä tiedä kun mun erikoisalaa on noi bubit
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  19. #19
    Lainaa Suzu-ukko kirjoitti Katso viesti
    Tartto varmaa se lähin paikka mistä löytää varaosia. En kyl liikkeitä tiedä kun mun erikoisalaa on noi bubit
    Nii varmaan. Se bubi oli kiinni. Voi perse.
    R1200GSA -09
  20. #20
    Lainaa Jack kirjoitti Katso viesti
    Nii varmaan. Se bubi oli kiinni. Voi perse.
    Ai saakeli no onneksi järvessä riittää vettä
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  21. #21
    Lainaa Suzu-ukko kirjoitti Katso viesti
    Ai saakeli no onneksi järvessä riittää vettä
    Nii. Onhan tuo kauppa tuossa vieressä
    R1200GSA -09
  22. #22
    Juu ei ole yhtään baaria auki koko kylässä!!!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  23. #23
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Juu ei ole yhtään baaria auki koko kylässä!!!
    Ei se haittaa. Alla matkafiilis kuva
    R1200GSA -09
  24. #24
    Ihan eri fiilis kuin mulla! Yhden lyhyen videon sain nettiin. Pepsi-kola järveltä...
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  25. #25
    Lainaa Jack kirjoitti Katso viesti
    Ei se haittaa. Alla matkafiilis kuva
    Tuskin tos mustas pönikäskään bensaa on
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  26. #26
    Lainaa Suzu-ukko kirjoitti Katso viesti
    Tuskin tos mustas pönikäskään bensaa on
    R1200GSA -09
  27. #27
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Ihan eri fiilis kuin mulla! Yhden lyhyen videon sain nettiin. Pepsi-kola järveltä...
    Ruohonleikkurillako sä olet ajellut... Äänestä ja vauhdista vaan aattelin
    -11 BMW F800GS
    ex:
    -11 KTM 990SMT
    -04 Suzuki SV1000S
    -94 Suzuki GSX750F
    -98 Honda CB Sevenfifty
    -84 Yamaha RD125
    -86 Helkama Raisu
    -84 Honda Monkey Dax 73cc
  28. #28
    Lainaa TomeS kirjoitti Katso viesti
    Ruohonleikkurillako sä olet ajellut...
    Joo toi on tommonen päältä ajettava 160 heppanen. Konekin kiertää iloisesti 13krpm.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  29. #29
    No niin Suzu-ukko, Siguldan parhaat baarit ?
    R1200GSA -09
  30.  
  31. #30
    Lainaa Jack kirjoitti Katso viesti
    No niin Suzu-ukko, Siguldan parhaat baarit ?
    Suosittelen Pils hotellin terassia ja jos tykkä Mojitosta niin aikas hyvät ois tarjolla
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen