Tulokset 1:stä 2:een 2:sta
  1. #1
    Löytyykö keltään örkkiläiseltä ko laitetta? Lähinnä kiinnostaisi mahdolliset tyyppiviat. Vaikuttaa aika munakkaalta vehkeeltä, mutta miten on tärinöiden kanssa? Kaksi noin isoa mukia antaa varmasti myös miehekkäät värinät
    Ensin aamen, sitten defloraatio.
  2.  
  3. #2
    Tasaisesti käy lukuun ottamatta "saastekuoppaa", jonka alueella oma ainakin alkuun nyki jonkun verran. Samaisella alueella jos ajaa matkaa, saattaa käsiin tulla värinää mutta muilla alueilla on hyvin tasapainotettu. ECU on lukittua mallia jostain vuodesta lähtien (selvinnee TuneEcun sivuilta) eikä muokatun kartan vaihto enää nykyisiin onnaa. Vanhempiin saa netistä sytkäkarttoja, joilla saa kuoppaa pienemmäksi. Itseä tuo ei ole niin paljoa häirinnyt, että olisin jaksanut vaivautua säätäämään.

    'Vacuum hoset' saattavat irtoilla tankin alta, jolloin syöttö menee sekaisin ja kone nykii ja pätkii. Korjaantuu laittamalla letku/letkut takaisin tankin alla oleviin liittimiin. Jotkut ovat liimailleet niitä paikoilleen mutta meikäläisellä tuo on tullut vastaan vain pari kertaa 35tkm aikana josta syystä en ole vaivautunut liimailemaan. Tämäkin voi olla jo korjattu Stormissa.

    Stormin tyyppiviat lienevät aika vähissä syystä että ennen kuin se tuli markkinoille, oli Thunderbird 1600/1700 ollut jo markkinoilla pari vuotta ja siitä karsittu pahimmat lastentaudit pois.
    Triumph Daytona 675 tornado red '07 (2007 - 2009)
    Triumph Thunderbird '10 (2010-2021)

    - Turvaton karkulainen -