Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123
Tulokset 61:stä 82:een 82:sta
  1. #61
    Lainaa Havis kirjoitti Katso viesti
    Sanokaas muut SV kuskit, saako SV:n alkuperäistä alustaa mitenkään kantamaan n. 100kg kuskin ilman että kulku on täristävää tai kuopissa jysäyttävää?

    Kun oon noita säätöjä nyt käännellyt ja väännellyt suuntaan jos toiseen, niin edestä kuin takaa, enkä vaan oikeen tunnu saavan asettumaan niin että kulku olisi rauhallista ja luottamusta herättävää. Vähänkin isommassa kuopassa tuntuu kuin pohjaisi, ja taas jos jousitusta jäykistää, sitten täristää koko ajan.

    Onko etittävä suosiolla jäykempiä jousia? Ostettaessa sain mukaan jonkun HyperPro violetin takajousen, jota tietty voisi kokeilla orggisjousen sijaan.

    Ja onkos SV:n takaiskari lainkaan huollettavaa mallia? Epäilen ettei ole.

    Aina on tietty mahdollisuutena vaihtaa pyörä toiseen, mutta SV:ssä on niin luonteikas moottori ja näppärästi toimiva vaihteisto että ei ihan mielellään vaihtais toiseen näin helpolla.
    Jäykemmät jouset ei muuta alustaa jäykemmän tuntuiseksi.
    Painavalla kuskilla jäykemmät jouset jaksaa paremmin kantaa kuorman, ja imeä tien epätasaisuudet itseensä.
    Eli käytännössä, painavalle kuskille, jäykemmät jouset antavat tasaisemman ja pehmeämmän kyydin.
    Tavis kuski sekoittaa jäykän jousen jäykkään alustaan, koska ei ymmärrä että alustan jäykkyys ei johdu jäykästä jousesta, vaan kovasta menovaimennuksesta.

    Eli tällä hetkellä ongelmat johtuu siitä että et ymmärrä mitä jousi tekee alustassa, ja mitä vaimennukset tekee alustassa. Ja miten jousi ja vaimennukset vaikuttaa sun fiilikseen/ alustan ajotuntumaan.

    Ja vastauksena varsinaiseen kysymykseen: Kyllä/ei, eli alkuperäistä alustaa ei saa toimimaan niin kuin haluat. MUTTA, siihen voi vaihtaa sinulle sopivat jouset, ja myöskin vaimennuksia voi tuunata niin että ne sopivat sinulle.
    Jos satut majailemaan pks-seudulla, niin kurvaile www.motoville.fi niin saat aivan varmasti erittäin asiantuntevaa neuvontaa alustan tuunaamisen suhteen.
    "Sul on mielipiteet mut myös perseenreikä
    Mihin sä voit tunkee ne"
  2. #62
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    ...Eli tällä hetkellä ongelmat johtuu siitä että et ymmärrä mitä jousi tekee alustassa, ja mitä vaimennukset tekee alustassa. Ja miten jousi ja vaimennukset vaikuttaa sun fiilikseen/ alustan ajotuntumaan.
    ...
    Tähän saakka olen ollut uskossa että jousen tehtävä on kantaa kuorma ja iskunvaimentimen taas pitää rengas maassa mahdollisimman hyvin, mutta olen siis ymmärtänyt väärin.

    No joo, suurin virhe varmaan mitä tähän mennessä olen säädöissä tehnyt, on se, että säädän liikaa ja vähän joka paikkaa yhtäaikaa, mistä ei sitten voi päätellä yhtään mikä muutos aiheutti mitäkin.

    Toinen virhe on varmaan se, että jos pyörä tuntuu lyövän käsille, en välttämättä tiedä pitääkö kiristää jousen esijännitystä vai kompressiota vaiko reboundia. Vaiko kenties löysätä jotain...

    Just äsken kiristin pikkasen takaiskarin ja keulahaarukan kompressiota, ja edestä myös viivan verran jousituksen esijännitystä.
    Alkuun tuntus paremmalta, mutta pitää nyt hetki ajella noin ja jättää säädöt hetkeks rauhaan.

    Kyl se siitä. Ja jos ei muuten, ni selvästi rauhottuu ku nostaa nopeutta. Eli sinkki kireelle vaa jos alusta alkaa vielä nyppimään.

    P.S.
    Dave Mossin pyörän pompotteluvideoita tullut joku tovi kateltua ja jotain omasta mielestä ehkä niistä oppinut, tai sitten en...
    Suzuki SV 1000 N K4
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  3. #63
    Asensin tangon siirtosarjan (25mm korottava, 16mm taaksepäin tuova).

    Ensivaikutelma mainio. Nyt on lähes samanlainen ajoasento kuin esim kaverin Kawa Z1000.

    Vähän piti säätää jarru- ja kytkinletkujen reititystä, kun meinas toisessa kääntöasennossa jäädä vähän tiukalle.
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Suzuki SV 1000 N K4
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  4. #64
    Uusi SV650-kuski ilmoittautuu! Ja samalla kysyisin neuvoa. Asensin uuteen pyörääni Rennerin kaatumatapit, ja tulin siinä innostuksissani löysänneeni väärän pultin (ehdin löysätä sitä hieman ennen kuin huomasin, ettei ole oikeasta pultista kyse, en ottanut pulttia kokonaan irti). Kuvassa tämä erheessä löysäämääni pultti ympyröitynä. Nuo Rennerin tapit kiinnitetään kuvassa vasemmalla näkyvään pulttiin, ja lopulta sainkin ne paikoilleen.

    Nyt kyisinkin, osaako joku auttaa ja kertoa oikean momentin johon tuo ympyröity pultti tulisi kiristää? Olen tätä jo muutamalla muulla foorumilla kysellyt, mutta laitetaan vielä tänne niin saadaan lisää mielipiteitä asiaan.

    Kiitokset neuvoista! Pyörä on muuten mahtava (ainakin näin aloittelijan perspektiivistä)!
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    2020 SV650A
  5. #65
    Lainaa Moya kirjoitti Katso viesti

    Tossa jotain tietoo, en tiiä onko oikee vuosimalli.

    https://www.scribd.com/doc/40664307/...0-Torque-Specs

    https://www.svrider.com/threads/a-li...-specs.104057/
    Suzuki SV 1000 N K4
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  6. #66
    Lainaa Moya kirjoitti Katso viesti

    Nyt kyisinkin, osaako joku auttaa ja kertoa oikean momentin johon tuo ympyröity pultti tulisi kiristää? Olen tätä jo muutamalla muulla foorumilla kysellyt, mutta laitetaan vielä tänne niin saadaan lisää mielipiteitä asiaan.
    Korjausoppaasta nuo tiedot löytyvät. Kyse on ilmeisesti moottorin kiinnityspultista, jossa vastakierteenä näyttää olevan rungon alumiini. Jos välissä on joku värinänvaimennuskumi, niin vastinkierre luultavasti terästä, eli oikea momentii voi olla hyvin yksillöllinen.

    Korjausoppaita löytyy myös kirjastoista, jos ei omaa raaski ostaa. Tuurilla netistäkin.
    Kawasaki W650
  7. #67
    Lainaa Moya kirjoitti Katso viesti
    Nyt kyisinkin, osaako joku auttaa ja kertoa oikean momentin johon tuo ympyröity pultti tulisi kiristää? Olen tätä jo muutamalla muulla foorumilla kysellyt, mutta laitetaan vielä tänne niin saadaan lisää mielipiteitä asiaan.
    Uusi takuunalainen pyörä nähtävästi kyseessä, niin sinuna kysyisin oikean menettelyn suoraan sieltä myyjäliikkeen valtuutetusta huollosta.
  8. #68
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  9. #69
    Eipä taida tuo vuosimallin 2003-2012 manuaali päteä enää vuosimallissa 2020, joka on siis vuonna 2017 esiteltyä kolmatta sukupolvea.
  10. #70
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Eipä taida tuo vuosimallin 2003-2012 manuaali päteä enää vuosimallissa 2020, joka on siis vuonna 2017 esiteltyä kolmatta sukupolvea.
    Meinaat, että momentit olis muuttunu niin paljon? Kiinnityksethän nyt näyttää kovasti samanlaisilta.

    Tietysti, jos ei ranteessa ollut avatessa niin paljoa tuntoa, että osais takaisin kiristää, niin lavetillahan toi pitää huoltoon viedä.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  11. #71
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Uusi takuunalainen pyörä nähtävästi kyseessä, niin sinuna kysyisin oikean menettelyn suoraan sieltä myyjäliikkeen valtuutetusta huollosta.
    En olekaan enää ihan varma, lähtikö tuo pultti irti vai liikahtiko koko tuo moottorin läpi menevä kokonaisuus ja siis myös toisen puolen pultti siinä mukana. No, tänään kiristin 93Nm koittaen pitää toisen puolen pulttia samaan aikaan paikallaan. Ei tippunut moottori vielä tämänpäiväisessä ajossa kyydistä...

    Kysyn huollosta kun pyörän sinne vien syksymmällä. Varmaan tuon pultin voisi merkata, että näkee onko siinä eloa, ja huolestua asiasta enemmän jos on.

    Edit: enpä ylipäätään tullut varmistaneeksi, onko tappien asentaminen itse takuun kannalta sallittua. Pakkauksessahan toki lukee että ammattilainen asentaa.
    Viimeksi muokannut: Moya; 15.07.2020 klo 00:09.
    2020 SV650A
  12. #72
    Lainaa ts18056 kirjoitti Katso viesti
    Meinaat, että momentit olis muuttunu niin paljon? Kiinnityksethän nyt näyttää kovasti samanlaisilta.
    Vanhassa on alumiiniprofiilirunko, uudessa nykymuodin mukainen teräsputkirunko, joten arvauksella voi osua tontille tai sitten ei. Jos pyörä olisi iäkkäämpi, niin asialla ei ehkä olisi ihan niin suurta merkitystä, mutta takuunalaisessa laitteessa sooloilu on vaan tyhmää ja pahimmillaan johtaa takuun raukeamiseen.
  13. #73
    Lainaa Moya kirjoitti Katso viesti
    Edit: enpä ylipäätään tullut varmistaneeksi, onko tappien asentaminen itse takuun kannalta sallittua. Pakkauksessahan toki lukee että ammattilainen asentaa.
    Takuuehdoissa lukee varmasti kaikenlaista, mutta oleellista on se, että asennus on tehty asianmukaisesti ohjeita noudattaen. Jos pyörään tulee asennuksesta johtuva vika, niin sitä takuu luonnollisesti ei korvaa. Ja vaikka takuu raukeaisikin ehtojen rikkomisen takia, lakisääteinen virhevastuu kuitenkin kuluttajakaupassa on toki voimassa. Silloin vaan näyttövelvoite siirtyy asiakkaan puolelle.
  14. #74
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Vanhassa on alumiiniprofiilirunko, uudessa nykymuodin mukainen teräsputkirunko, joten arvauksella voi osua tontille tai sitten ei. Jos pyörä olisi iäkkäämpi, niin asialla ei ehkä olisi ihan niin suurta merkitystä, mutta takuunalaisessa laitteessa sooloilu on vaan tyhmää ja pahimmillaan johtaa takuun raukeamiseen.
    Eipä näytä toi pultti/mutteri siltä, että putkea saisi isollakaan momentilla lyttyyn kiristettyä. Yleensä nämä momentit riippuu jengan/pultin kestosta.
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  15. #75
    Täällä kans vuoden ajeltu Sv1000 2007. Talven aikana olisi tarkoitus vaihtaa GSXR:N keula.
    Suzuki SV1000 2007
    KTM EXC 125 2009
    Ex - Yamaha Fz6-s 2004
  16. #76
    Onko muilla tonnisen SV:n takajousen päällä suojakuppi?

    Kun omassa on, enkä oo muissa vastaavaa nähny. Eikä korjauskirjoissa jousen päällä näy mitään.

    Kyseinen kuppi on kiinni siinä esijännityksen säätömutterissa (Kts kuva)

    Tosin toi kuppi helpottaa säätämistä, kun tosta mutterista on vaikee saaha otetta haka-avaimella, mutta kupista jousta voi säätää vaikka öljynsuodattimen kiristys hihna työkalulla.

    Iskari muuten tuntuu originaalilta. Vaimennuksen säädöt on just samanlaiset ku korjausoppaan ja käyttöohjekirjan kuvissa.
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Suzuki SV 1000 N K4
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  17. #77
    Täällä kans uus SV kuski, olis kysymys öljynvaihdosta, voiko propun tiivisteenä käyttää normaalia alumiini/kupari tiivistettä vai pitääkö käyttää sitä alkuperästä "puristettavaa" mallia? Kiristystiukkuus on ilmeisesti 21nm, ja voiko suodattimen vetää käsitiukkuudelle vai tarviiko jotakin spessutyökalua?
  18. #78
    Motorg ry, hallituksen jäsen moderointivastaava itl:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Liittyi May 2015
    MotOrg ry jäsen
    Laita vaan se originaali tiivisterengas öljyproppuun. Toimii speksatulla kiristysmomentilla eikä ole edes kallis. Niitä sai muistaakseni Motonetistakin mistä myös orkkissuodin löytyy.

    Suodatinta et varmaankaan pysty laittamaan speksattuun tiukkuuteen käsivaralla. Speksattu suotimen kiristysmomentti on kyllä niin tiukka, että suorastaan hirvittää vääntää suodatin siihen tiukkuuteen. Oikea työkalu auttaa siinäkin. Niitäkin saa halvalla Motonetista:
    https://www.motonet.fi/fi/tuote/8032...m-16-kulmainen

    Huom! Linkin työkalu on vain malli siitä miltä se näyttää eikä luultavasti ole oikean kokoinen. Mene suodattimen kanssa kauppaan ja etsi oikean kokoinen avain.
    -- Brake later and open the gas earlier --
  19. #79
    Tiedoksi SV 1000 ihmisille:

    Jos/kun irroitatte kytkimen työsylinterin (esim ketju/ratas huollon yhteydessä), huomatkaa, että ne kaksi pulttia on eri mittaiset

    Ja jos ne laittaa väärinpäin, sylinteri jää heilumaan kytkintä käyttäessä.

    Ai mistäkö tiedän? No kytkinnesteitä uusiessa ihmettelin et miks se sylinteri heiluu kytkintä käyttäessä.
    Hetki foorumin selaamista, ja kas, joku kehotti tarkistamaan pulttien paikan.
    Otin ne pois, ja niissä on n. 5mm pituusero. Pidempi oli alemmassa reiässä, kun sen pitäis olla ylemmässä.
    Vaihdoin pulttien paikkaa, kiristin, kokeilin kytkintä. Ja JES, napakka kuin kallio.

    Kuka pattipää suzukilla on päättänyt että "joo, tähän sit laitetaan eri pituiset pultit, ja niin että pitempi pohjaa lyhyemmässä reiässä"

    Mut pääasia ett tuli kuntoon eikä ollu kallis remppa.
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Suzuki SV 1000 N K4
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  20. #80
    Motorg ry, hallituksen jäsen moderointivastaava itl:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Liittyi May 2015
    MotOrg ry jäsen
    Kuka pattipää suzukilla on päättänyt että "joo, tähän sit laitetaan eri pituiset pultit, ja niin että pitempi pohjaa lyhyemmässä reiässä"
    Joku syy siihenkin on miksi eri pituiset pultit. Ei ne kiusallaan niitä tehtaalla laita
    -- Brake later and open the gas earlier --
  21. #81
    Lainaa itl kirjoitti Katso viesti
    Joku syy siihenkin on miksi eri pituiset pultit. Ei ne kiusallaan niitä tehtaalla laita
    Ihan saman olisi ajanut kaks identtistä. Kytkinlevyjen kopassa varmaan sama juttu...
    Suzuki SV 1000 N K4
    Yamaha FJR 1300 -07
    Ex: Suzuki GSX 750 -98 ("Inazuma")
  22.  
  23. #82
    SV kehitti nakuttavan äänen moottoristaan ja enää sitä ei pysty oikein peittämään työntämällä korvatulppiakaan syvemmälle

    Hikihän tässä tulee jo pelkästä ajatuksestakin mutta kai se täytyy kelien kylmettyä avata se putputin ja katsoa mitä se on syönyt.
    Alakerran laakerit ei onneksi hirveitä maksa jos se vika on sinne realisoitunut niinkuin tällä hetkellä epäilyttää.
    GSF1250S

    SV1000S \ 990SD \ ER6n \ VFR750F\ NSR125 \ PV50
Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123