Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 53:een 53:sta
  1. #31
    Ostin tuommoisen Varaderon muksulle aikanaan kun kevari piti hankkia, ajoi sillä 12tkm kahtena kesänä joten ei ollut turha ostos eikä remontteja tehty pelkillä huolloilla pärjättiin.

    Ite kävin sillä jyskälän ajoissa pirruuttani koeajolla, kyllä sillä satasen rajoituksella letkan mukana pysyi jotenkuten. Suoralla kyyryssä sen 120km/h mutta vauhti hiipui ylämäissä selkeesti.
    Aion elää ikuisesti, toistaiseksi päätökseni on pitänyt.
  2. #32
    Pienillä 2-tahtareilla kohtaa edelleen ihan samat
    ilot ja surut kulkemisen suhteen kuin yli 40v sitten .

    Kun pata, vaikka vakiokin, on "tikissä".... (mitä se ei kovin pitkään preppauksen jälkeen ole)
    ja säädöt oikeasti kohdillaan, se menee ihan eri suuntaan kuin toinen,
    joka on "vaan ihan kunnossa".

    Kun vesijäähyssäkin on käyntilämmöillä/niiden tasaisuudella selkeä merkitys käytännön suorituskykyyn,
    niin 2-tahtareissa se vasta merkitseekin.... ilmapeleistä puhumattakaan.

    Tuohon perään tosiaan kertautuu rankasti kaikki kuskin kokoon, painoon ja
    vaatetukseenkin liittyvät asiat..... rengastus, paineet jne.

    Todellisiin lukemiin vaikuttavat myös ihan tolkuttomasti pienetkin erot tuuli/sääoloissa, vaikka
    suht vateeripinnoilla mentäisikin.

    Eli suuren yleisön (ja Esson porukan) mielestä ihan jonninjoutavat ja huomaamattomat
    asiat tekevät (edelleenkin) helposti sen parikymppiä huippuihin.

    On se vaan hassu juttu.... Toisilla on pelit aina kulkenut (oikeesti), toisilla ei muuta kun ehkä sen
    pienen hetken kun joku on ne "laittanut kohdilleen"..... mutta sekään lysti ei yleensä kauaa kestä
    kun ei kyetä "pitämään" niitä tikissä.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  3. #33
    Sekaanpa minäkin tätä soppaa.

    Aikoinaan siis ristuksen kauan sitten vuonna 1990 omistin Aprilia Project 108 2-tahti kevarin ja olihan se kiva lelu, kun siinä oli vissiin voimaakin 30 hv ja tais kelata huippujakin mittariin reilut 160. Sen aikaisen Yamaha TZR:n ja Hondan NSR:n kanssa oli huippunopeus ihan samaa luokkaa. Apriliaa oli ilmeisesti myös joku taho tuonut ohi virallisen maahantuojan, koska niiden moottoriteho oli jotain aivan muuta. Ei pärjännyt kiihtyvydessä meikäläisen pyörä kaverini pyörälle vaikka hänellä oli kyyditettäväkin, juu ja olin jo tuolloin melkoinen hankisääski, joten painossa ei annettu tasoitusta. Sekin erikoisuus oli että kaverin pyörästä puuttuivat kaikki E-hyväksyntä merkit.
    Pitkän miinuksen annan kuitenkin kaks tahti vehkeiden "kärystä". Kyllä sitä toki 4 tahdistakin joku käry jää toisinaan.

    Meillä on vanhimmat tyttäret tällä hetkellä mopoikäisiä ja oli kyllä alusta asti selvää että 4-tahti härpäkkeitä hommataan. Ei mielestäni anna mairittelevaa kuvaa ainakaan tyttölapsesta jos hänen ominaistuoksunsa on 2T. No tämä on oma mielipide. Se on sitten eri kun harrastetaan kunnolla motorsporttia jos siellä enemmän tai vähemmän 2T tuoksahtaa. Onhan noi nelitahti vehkeet huomattavasti lujempia ja sitä myöten myös paljon huoltovapaampia yksilöitä. No Yamahan uusien piikkien kanssa on kyllä oltava tarkkana moottoriöljyn määrän kanssa. Sitä kun ei mene kuin noin litra ja vähäisen öljymäärän huomaaminen on täysin käyttäjän kontolla.

    En tiedä ketjun aloittajan käytössä olevaa ajokalustoa, mutta kovasti miettisin missä tuolla pyörällä ajetaan. Varadero on varmasti loisto valinta jos haluaa myös sorateille joita tässä maassa riittää. Kaverinikin vaihtoi jokunen vuosi sitten Honda 600CBS:n isoon Varaderoon ja kertoi että avautui "uusi" maailma kun pääsi sorateille ajamaan. Kovasti on kehunut varsinkin itä-Suomen sorateitä ja maisemia niiden varrella.

    Muutenkin miettisin että onko se huippunopeus se oleellisin asia moottoripyöräharrastuksen aloittamisessa, voihan ne reitit suunnitella siten että ei ajeta isoja teitä, kuten joku jo aiemmin mainitsi.

    Tärkeintähän on kuitenkin että ajopeli on sellainen mikä on nuorelle miehelle itselle mieluinen, muiden mielipiteille ei toki nuoren kannata antaa liikaa painoarvoa. Nuorethan ovat aina omasta mielestään hyvinkin oikeassa. Omakohtaisten kokemusten perusteella uskallan sanoa näin.
    -Bmw S1000RR 2021-
    http://www.jaha.fi/
  4. #34
    Lainaa S^Hansu kirjoitti Katso viesti
    Aiheen sivusta, mutta koska muutkin.

    Miten paljon nykyisin saa muuttaa pyöriä? Eli saako tehdä oman rungon..., mahdollisuuksia tehdä landspeed tyyppinen vakio kevari? Nyt siis vaan naureskelen itsekseni, että joku threadin konkareista laittaa rakentaen 11kW/yli 200km/h mopon.

    Kaikkea saa tehdä jos vain osaa. 11 kW:lla pitäisi mennä 200 km/h rikki. Esimerkiksi ikivanha NSU Baumm kulki 13.5hp tehoilla 196 km/h virallisessa nopeustestissä.
    Laita sähkömoottori jonka nimellistehoksi väännät katsastuksessa tuon 11 kW, jolloin saat luokkaa 15-20 kW todellista tehoa. Sillä sikari liikkuu noin 245 km/h (esim mopojen ennätyslaitteessa oli n.20 hp/ n.230 km/h, Buddfab streamliner). Siinä ovat Derbi-miehet ihmeissään.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  5. #35
    Omakohtainen jopa niin lyhyen ajan takaa kuin kesältä -14.

    Pojan CBR125 (ihan täysin vakio vm. -07) kun tuli ostettua länsirannikolta ja sieltä se kotipihaan haettiin, niin pitihän se kulkukin kokeilla.

    Virtaviivaisuus maksimoiden (lue mahdollisimman paljon katteen takana piilossa naurettavassa asennossa) takana tulevassa autossa emäntä sai GPS -nopeuden 120 km/h.

    Todistettavasti muuten ohitin 2 -tiellä ihan ajoneuvoyhdistelmän ja se EI ollut pysähtynyt tien laitaan. Vähän kyllä joutu heruttelemaan konetta.
    F 800S -06
  6. #36
    Lainaa JanneL70 kirjoitti Katso viesti







    Todistettavasti muuten ohitin 2 -tiellä ihan ajoneuvoyhdistelmän ja se EI ollut pysähtynyt tien laitaan. Vähän kyllä joutu heruttelemaan konetta.





    Kyllä sillä cebarilla rekan vinguttaen ohittaa 100-alueella nimim. kokemusta on (-09 malli 17000km). Motarilla ei kyllä hirveesti ollu kivaa ajella koska sivutuuli nappas herkästi. Mutkapätkiäkin aika hyvin allekirjoituksen Banditin perässä painelin n. 80 km/h vauhtia vakiovälityksillä. Isommissa ylämäissä piti vaan vinguttaa vaihtamalla vitoselta nelosvaihteelle. Kutonenhan on aika turha vaihde ainakin vakiovälityksillä.
    Huiput oli itsellä jotain 110-120 todellista nopeutta vakiovälityksillä. En kylläkään koskaan GPS:sään mitannut.
    Viimeksi muokannut: Woozie; 01.12.2015 klo 14:19.
    Munamankeli kaurapuuromoottorilla
    Ex. Suzuki GSF650SA -07

    Kuvapeli 2019 seurantaexcel

    Rastin laittaminen kuvajahtikarttaan ohje by Pitkiss
  7. #37
    Tän vuoden teknarissa testattujen huiput:

    Aprilia RS4 125 Racing ie 124km/h
    Honda CBR 125 R 126km/h
    KTM 125 Duke 120km/h
    KTM RC 125 125km/h
    Yamaha MT 125 124km/h
    Yamaha YZF 125 R 123km/h
    Chief Dark Horse -22
    Tracer GT -18
    F 700 GS -13
    GSR 600 -06
    FZS-600 -00
    Virago 535 -99
  8. #38
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Onpa muuten jännä että Yammun MT menee kovempaa ku R125
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  9. #39
    Lainaa kane80 kirjoitti Katso viesti
    Tän vuoden teknarissa testattujen huiput:

    Aprilia RS4 125 Racing ie 124km/h
    Honda CBR 125 R 126km/h
    KTM 125 Duke 120km/h
    KTM RC 125 125km/h
    Yamaha MT 125 124km/h
    Yamaha YZF 125 R 123km/h
    Tuossa näkee hyvin Bonen mainitsemat:
    Tuohon perään tosiaan kertautuu rankasti kaikki kuskin kokoon, painoon ja
    vaatetukseenkin liittyvät asiat..... rengastus, paineet jne.

    Todellisiin lukemiin vaikuttavat myös ihan tolkuttomasti pienetkin erot tuuli/sääoloissa, vaikka
    suht vateeripinnoilla mentäisikin.


    Lisäksi koneessa ei tarvii olla suurtakaan eroa, kun ollaan nopeudessa helposti pari-kolme kilsaa suuntaan tai toiseen.

    Kun mennään pienellä teholla, niin pienetkin asiat vaikuttaa.
  10. #40
    Lainaa Bone kirjoitti Katso viesti
    Pienillä 2-tahtareilla kohtaa edelleen ihan samat
    ilot ja surut kulkemisen suhteen kuin yli 40v sitten .
    Tällaisella päästelin vajaat 40 v. sitten ja huiput
    120 km/h (mittarin mukaan) sain paloauton imussa koska kuuluin Vpk:n ja joskus ei kerennyt hypätä auton kyytiin. Suzukissa oli mm. omatekemä tehoputki ja se oli kyllä paljon komeampi kuin tämä vakio, hieno peli! http://www.suzukicycles.org/photos/s..._TS125_450.jpg
  11. #41
    Itsellä oli aikanaan tuollainen Cagiva C12R Lucky Explorer ja kyllähän se piikiksi kovin hyvin kulki. Nykyään ei liene enää muodikkain laite ulkomuodoiltaan tosin 172kmh pääsin sillä GPS nopeutta.
    1199S Panigale
  12. #42
    Lainaa tst kirjoitti Katso viesti
    Tällaisella päästelin vajaat 40 v. sitten ja huiput
    120 km/h (mittarin mukaan) sain paloauton imussa koska kuuluin Vpk:n ja joskus ei kerennyt hypätä auton kyytiin. Suzukissa oli mm. omatekemä tehoputki ja se oli kyllä paljon komeampi kuin tämä vakio, hieno peli! http://www.suzukicycles.org/photos/s..._TS125_450.jpg
    Et sitte sovinnolla RM:n osilla pimpannu ja carting modauksilla? .

    Maailmalla jo silloin valmiiksi saakka koeponnistettuja juttuja......
    Toimi pomminvarmasti ja ihan pikkasen eri kyytiä tarjolla .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  13. #43
    Kaverilla oli RM:n putki vastaavassa TS:ssä mutta meikäläisen oranssi ohjus väänsi alhaalta paljon paremmin ja hänen punainen jäi pikkaisen. RM:n putken paras vääntökäyrä oli vasta yläkierroksilla, mulla oli hieno mattamusta putki että jäähtyi paremmin. Näillä mentiin myös lumella mutta sehän riitti kun etupää piti. Vm. oli luultavasti -74 tai -75. Ei silloin siellä maalla tiennyt valmiista virihommeleista.
  14. #44
    Minun Yamaha TZR kulki (jos en ihan väärin muista) Kesselin reitin alle 12 parsekin. Oli muistaakseni vuosimallia 1989 tai 1990.
    Suzuki PV 50 -> Yamaha TZR 125 -> 1999-2015 Yamaha Virago 535 (1991) -> 2015- Honda CB750 SevenFifty (1992) -> Honda Goldwing 1800 GL (2003)
  15. #45
    Piikillä pääsi Kesäpäivillä varttimailin loppunopeutta 164, välitys oli tosin aika pitkä, kutonen jäi käyttämättä !
    Senior Team:
    R1200GS
    999S
    VTR SP-1 street, SP-2 race
    Z1 1075 Turbo
    Honda CR250 ice, CRF250R
    Honda CRF150R SM

    Junior Team:
    Yamaha R6R
    Honda RS125R, the real beast.
    Derbi GPR80Cup
  16. #46
    Lainaa tst kirjoitti Katso viesti
    Kaverilla oli RM:n putki vastaavassa TS:ssä mutta meikäläisen oranssi ohjus väänsi alhaalta paljon paremmin ja hänen punainen jäi pikkaisen. RM:n putken paras vääntökäyrä oli vasta yläkierroksilla, mulla oli hieno mattamusta putki että jäähtyi paremmin. Näillä mentiin myös lumella mutta sehän riitti kun etupää piti. Vm. oli luultavasti -74 tai -75. Ei silloin siellä maalla tiennyt valmiista virihommeleista.
    Niinno..... .

    Maakunnista on ihan perinteisesti tullut... ja maailmallakin kohtuu mukavasti pärjääviä
    velhoja.

    Ei tuo Kehä III noissa puitteissa ole koskaan ollut mikään "final frontier", jonka jälkeen
    ei männä kowwoo kun jollain elukalla nokkospuska hännän alla .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  17. #47
    177 on ilmeisesti ajettu amerikassa vm. -95 mitolla, tosin ilman peilejä, kilpitelinettä tai vilkkuja ja myötätuulessa.

    http://www.motot.net/forum/viewtopic...41858#p2941858
  18. #48
    Tuli paljon asiaa, kiitos kaikille vastanneille
  19. #49
    Lainaa nenoat kirjoitti Katso viesti
    Aika on tainnut kullata muistoja
    Ei välttämättä Mulla oli 90-luvun alussa sinivalkoinen RD johon sain motarilla pitkän hehkuttamisen jälkeen nippa nappa 160 mittariin. Tosin meno tuntui siltä, että päristin hajoaa kohta alle
  20. #50
    Mulla oli joskus Honda Nsr oisko 90-93vm väliltä. Mukavasti kulki auton kanssa löyhähkösti mitattuna ainakin 150. Helppo oli ohitella ainakin normi 100 rajotusten maanteillä.
    Muutenkinkin tukevan oloinen ajettava, kun vertailtiin kavereiden mopojen kesken, eli ei tuntunut pahalta se vauhti.
    Seuraava omistaja soitti ja sanoi, että jotkut säädöt oli ollut pielessä ja nyt sitten heillä rupes kulkemaan. En tiiä sitte paljonko he sai sen menemään vai oliko vaan siinä välissä jotain menny pieleen säädöissä....
  21. #51
    Noissa piikkihommissa ns. hethellisillä huipuilla on
    kiistatta oma painoarvonsa.

    Käytännössä taitaa kuitenkin merkittävin
    olla se "marssivauhdin taso", sillä ne
    absoluuttiset huiput on niin monesta muuttujasta
    kiinni.

    Tiedä sitten tarkemmin, miten nää nykyvehkeet on
    välitetty, mutta parempi "käytännön suorituskyky"
    saadaan varmaan kuitenkin välittämällä laite niin, että se
    jaksaa vetää, mitä niillä ohuilla henkseleillä nyt pystyy, suurimmallakin
    pykälällä hieman vastaiseen / ylämäkeen.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  22. #52
    Viimmeisen mallin Honda NSR ja siitä kurit pois niin pääsee jo mukavasti 160 toisellepuolelle!
    Se maksaa kuka nauttii!

    Suzuki GSF 1250A -08 Exät:KTM 950 SM -06, KTM 990 SD -07, Suzuki GSF 1200S Bandit -06, Yamaha XJR 1300 -03, Suzuki GSX 750 -01
  23.  
  24. #53
    Kyllähän kevyellä kuskilla täysitehoinen tai viritetty 2-t piikki ihan hyvin kulkee, mutta isolla kuormalla aika heikosti. Itellä on nyt ajokkina -04 125 Aprilia RS 34mm kaasuttimella ja arrowin putkella, gps-huippunopeus noin 140km/h. Välitys hieman vakiota tiheämpi, koska muuten pienillä vaihteilla välityssuhde on niin pitkä, että hyvä kun liikkeelle pääsee kytkintä tuhoamatta. Maantiellä ei jaksa vetää 80-100 tasanopeuksia vasta kuin yli 7trpm kierroksilla, vaikka toimiva rave löytyy . Painoa ajokamppeissa mulla on n.120kg. Nuo hirveät mittarinopeudet on mahdollisia, kun monissa näissä oli ne 10% mittarivirheet. Toki 150km/h on ihan mahdollinen jollakin perusmallin Mitolla/RS:llä, jos kuski on aerodynaamisesti optimaalinen ja suhteellisen kevyt, ettei kierokset tipu pitkillä välityksillä vaihdoissa liikaa. RS:n tehokäyrä tt:nä droppaa jo 10500rpm kohdilla, ja 11250rpm kutosella vakiovälityksillä tuottaisi renkaalle kehänopeutta 159km/h = ~155kmh-157kmh kulkua. Eli ei varmastikaan kovin realistista ole 150 kenenkään semmosella ylittää. Kaverin Mito meni piikkiaikaan 154km/h gps:ään tasaisella jollymoton putkella ja isommalla kaasuttimella, mittarinäyttämän ollessa n. 175kmh.
    Viimeksi muokannut: SMRacing; 30.06.2023 klo 17:24.
    Kawasaki ZX12R B1
    EX: SUZUKI GSX-R750 k1 / SUZUKI GSX-R750 Y /KAWASAKI ZX6R



Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12