Ajokipinä hukassa.

[Jone-83-]

Mistähän löytäisi taas sen kadotetun innokkuuden pyörällä ajamiseen? Ratoja on tullut kierrettyä oman aikansa, erilaisia pyöriä on tullut kokeiltua, mutta ei tuo ajaminen enää vain kiinnosta. Viime kesästä lähtien ei kovin paljon ole kilometrejä tullut taitettua.

Onko muilla ollut vastaavia parin kauden taukoja kiinnostuksen lopahdettua?

Tällä hetkellä omistan pyörän puoliksi isäni kanssa, joten se kyllä on jonkin verran käytössä, vaikka itse en pahemmin ajakkaan, ja ei tuota muutenkaan tee mieli pois myydä.

[ajvaara]

Mistähän löytäisi taas sen kadotetun innokkuuden pyörällä ajamiseen? Ratoja on tullut kierrettyä oman aikansa, erilaisia pyöriä on tullut kokeiltua, mutta ei tuo ajaminen enää vain kiinnosta. Viime kesästä lähtien ei kovin paljon ole kilometrejä tullut taitettua.

Onko muilla ollut vastaavia parin kauden taukoja kiinnostuksen lopahdettua?

Tällä hetkellä omistan pyörän puoliksi isäni kanssa, joten se kyllä on jonkin verran käytössä, vaikka itse en pahemmin ajakkaan, ja ei tuota muutenkaan tee mieli pois myydä.

On. Itse lopetin harrastuksen muutaman ei-itseni-aiheuttaman-vaaratilanteen jälkeen. Hetkeäkään en kuitenkaan harrastusta kadu. Vein kaikki kolme muksuani yksitellen eurooppaan n. parin viikon reissulle ja oli mukavaa. Mutta, päätin että alkaa olla vähän liian vaarallista. Olisiko 4v kun myin ton K1200S:n poijes eikä ole kauheaa kaipuuta ollut. Liekkö sitten ikä alkaa painaa (hyvää vuosikertaa -62)

T. Antti

[Ossinmopo]

Mitäpä sitä väkisin harrastaa. Aikansa kutakin.
Muitakin hyviä harrastuksia on olemassa.

[AXP]

Jos on ajanut ahkerasti useita vuosia, saattaa tuntua siltä, että kaikki tiet on jo tullut koluttua eikä ole uutta nähtävää tai koettavaa. Mikäli ei ole kokeillut vielä sorateillä ja maastossa ajelua, siinä voisi olla uudenlaista koettavaa.

[Joopa]

Itsella kipina palasi kun siirryin asfaltilta soralle.
Ensin tuli hommattua kilveton DRZ400, jolla tuli sahattua reilusti erilaisia liikkeiden, kerhojen tai koulujen varankeruu offroad ajeluja.
Nyt sitten hommasin Suzukille kaveriksi Triumph Scramblerin, jolla uskaltaa myos hiekkateille.

[Bone]

Jos joku asia muuttuu "pakonomaiseksi", niin tautiluokitushan sellaiselle on olemassa .

Onhan tuo ihan selvä homma, että pitkässä juoksussa maailman toiseksikin paras asia
maistuu välillä enemmän, välillä vähemmän.

Kun turhan moni nykyisin "suorittaa" muutenkin ihan liian paljon, alkaa olla jo
"hypyn paikka" jos pittee vielä väkisin "vettääkkin" hampaat irvessä .

"Jonossa vetäminen" tahtoo olla kuitenkin asia, joka tylsistyttää aika rankasti.
Ei siinä suuri yhteenkuuluvuuden tunnekaan paljoa auta, jos aika kuluu "vuoroaan odotellessa"......
Tiheästä liikenteestähän tässä tietenkin nyt puhutaan .

Tuohon kun lastataan vielä samaan reppuun "liian hyvä pyörä" (ajo-ominaisuudet)
käytännön nopeuksiin ja puitteisiin, sekä jatkuva vahtaaminen sen suhteen,
viekö joku parin kuukauden sämpylät pöydästä jos puolihuolimattomasti jollain
maaseuden peltoaukealla satut keskenäs vaarantamaan törkeästi muuta liikennettä .

Mut hei.... tärkeintä on, että maistuu..... välillä paremmin välillä huonommin .

Täytyy vaan muistaa.... että parhaat asiat maailmassa..... on parhaita..... välistä .

[jyk4]

Mopot on myyty pois pari vuotta sitten. Niin harvoin jaksaisi lähteä ajelemaan että eipä kannata mopoa pihassa seisottaa.
Kyllähän se kivaa on. Jos Lahden motaria saisi ajaa ilman nopeusrajoituksia niin en olisi busaa myynyt mihinkään.. Alkoi vaan pelottaa isot sakot, kortin menetys ja lie tulossa vanhaksi kun myös itsensä telominen.
5-10 tkm tuli aina ajeltua vuodessa, mopo oli ajossa vapusta syyskuulle. Auto oli seisonnassa kesät joten pakkoajelutkin tuli ajettua mopolla

Enduro kiinnostaisi hieman myös mutta pelottaa että jos moisen papattimen ostan niin sekin seisoo vain pihamaalla ajamatta.
Jos maalla asuisin niin enduron toki ostaisin heti.

Katumopollakin on radalla hauska ajaa ja reissuja uusiin maisemiin heittää (ulkomaat lähinnä)

[XX-xenon]

eilen huomasin että toisessa pyörässä alkaakin kohta viimeinen vakuutuskuukausi tälle vuodelle, 4kk laitoin hondalle ajoaikaa tälle vuodelle pitkästä aikaa, hyvin on pyörä pelanut kuN saa liikettä. mutta eipä silläkään montaa tonnia ole tullut ajeltua, toisellakaan ei hirveästi ole tullut ajeltua, kaikki muu homma vie aikaa harrastukselta.

mutta toisaalta, ehkä tärkeämpää saada taloa kuntoon ku ajella päivät pitkät. talvella kesän kilometrit ei lämmitä niin paljon kuin lämmin tupa. näin kai se on pakko ajatella..

jos ensi kesänä tulis vaikkapa jopa jonkinlainen reissu tehtyä, jos mahdollista. aika näyttää...

[mchuurre]

Lääke löytyy lähempää kun kuvittelitkaan, eikä tarvihe ees kauaa ootella....

[yason]

Mistähän löytäisi taas sen kadotetun innokkuuden pyörällä ajamiseen? Ratoja on tullut kierrettyä oman aikansa, erilaisia pyöriä on tullut kokeiltua, mutta ei tuo ajaminen enää vain kiinnosta. Viime kesästä lähtien ei kovin paljon ole kilometrejä tullut taitettua.

Tarviiko sitä kipinää löytyä? Kyllähän se sitten hiipii taas sieltä kaapista ulos, kun tarpeeksi aikaa on kulunut. Tee rauhassa muita juttuja vain välillä.

[ropelius]

Saman asian ympärillä ajatukset pyörineet.... Ei tarvinut kuin yksi Euroopan reissu ja pyörän omistamisen/ajamisen mielekkyys Suomessa ei juurikaan kiinnosta. Lisäksi valtion ja vakuutusyhtiön "kannustava" asenne osaltaan latistaa tunnelmaa. Tällä hetkellä ei ole pyörää, eikä varmaankaan tule.

Pyörän päälle kyllä jatkossakin tulee kivuttua, mutta todennäköisesti vuokrapyörällä ja ulkomailla.

[Smistik]

Itellä rupes tympimään, mutta ei kuitenkaan koko harrastus, vaan kun on liian "hyvä" pyörä ja vauhdit pitää olla siellä tikkari +40 että tuntuu mielekkäältä eikä tarvitse selkä pystyssä yhdellä kädellä ajella mutkapätkiä. No, vaihdoin tarpeeksi vanhaan jota ei edes viitsi hirveästi kiusata että pysyy kasassa. Lisäksi tuolla ajelee paremmin hiekkateitäkin kun karkeampi rengastus ja iso eturengas. Lisäksi merkki on nyt "oikea". Sekä pelkkä liikennevakuutus tiputti pakollisia kuluja että pyörässä ei ole kiinni tuhansia euroja oli positiivista. ja Harrastus jatkuu...

[seppo02]

Kyllä toi pyörän vaihto toisentyyppiseen ja sitämyötä tuleva ajoreittien/tyylin vaihto tuo kipinää uudelleen, tai ainakin itelle toi.
Joskus kyykkyillessä tuntui että harrastus hiipuu mutta matkaenskailun kautta varsinaiseen touringiin siirtyminen on tuonut ajohalut taas takaisinpäin vaikka varmasti ei ensimmäisen vuoden ajotunteihin koskaan tule enää pääsemäänkään.
Radalla tuli kokeiltua, ei tosiaan oo mun juttu kiertää sitä samaa lenkkiä koko aikaa, enskaakin tuli kokeiltua ja se puitten välissä/poluilla ajelukaan ei sitten oikein miellyttänyt.
Customimallinen ajelu kiskalle näyttäytymään jäänee kokeilematta, ryhmäajelu on koettu ja toimimattomaksi koettu kun ei vaan jaksa aina arpoa miten mennään.

[Juvi]

Kait tässä tälle vuodelle muuten olisi kipinää riittänyt mutta kun sataa jumalauta joka päivä niin kait siinä kipinä sammuu. Tosin ratkaisin asian ostamalla Banditin kaveriksi Yamahan WR250F:n. Banditin hinta ei enää tipu mihinkään ja vakuutusmaksut on vuodessa 190€ (pelkkä liikenne) niin se nyt on yksi ja sama ajaako sillä vai ei.

[Jone-83-]

Ei kai sitä kipinää pakko olisikaan löytyä, mutta kun muistelee kuinka kivaa se silloin joskus oli, niin olisi mukavaa saada se sama fiilis takaisin.

Toissa keväänä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen on myös aina kaikki onnettomuusriskit huomattavasti enemmän mielessä.

Toi matkaenska homma kyllä saattaisi kiinnostaa, jos löytyisi hyviä massto reittejä, omistin ennen tätä nykyistä KTM supermoton karkeilla renkailla, ja se oli ihan hauska peli ajella hiekkateitä, maastoonkin olisi mieli tehnyt, mutta ongelmana oli laillisten ajopaikkojen vähyys, sekä ajokaverit, kun kenelläkään ei ollut kuin asfaltille sopivat pyörät. Kateellisena kattelin videoita, millaisissa paikoissa jengi tuolla keski ja pohjoissuomessa ajeli.

[57pannu]

Käy Venäjällä ajelemassa tai keski-Euroopassa tai sumujen saarilla

[AXP]

Toi matkaenska homma kyllä saattaisi kiinnostaa...

No niin, kyllähän se kipinä siellä on.
Ei kannata päästää sammumaan. Jos vain on tahtoa niin löytyy keinot.

On monia tapoja lähteä matkaenskailuun. Itse aloitin hankkimalla vanhan (ja edullisen) matkaenskan ja kun sillä oli jonkin aikaa ajellut, tuli vaihdettua matkapyörä (K-sarjalainen) uuteen matkaenskaan. Nyt tekee vain enemmän mieli etsiä lisää erilaisia maastoja, joissa ajella.
Ajoseuraakin löytyy varmasti, jos haluaa.

[krummi]

Eipä itseäkään nykyään enää hirveästi Suomessa ajelu kiinnosta Euroopassa kiertelyn jälkeen. Muutama kerta kuussa tulee käytyä jossain kahvilla/syömässä. Mutta ei kai sitä ole aina pakko ajaakaan? Ainakin jos on vanha pyörä niin kiinteät kulutkaan ei taida olla kovin kauheita että pitäisi myydä pyörä?

Ajellaan kun huvittaa, ei pakosta!

[lario]

Miula ei vissiin ole ollut ikinä "ajokipinää".

KYllähän rätkillä tulee ajettua, mutta aina se jää alle 5000km / vuosi.
Tallissa on kyykkyä, suoraselkää ja enskaa, mutta kun ei. Pitää varmaan se customi vielä hommata...
Ehkä siihen vaikuttaa se, että Suomessa on jo lähes kaikki nähty ja ulkomaat ei vaan houkuttele.

Kipinä on ruuvauksessa ja rakentelussa.
Mielummin tunti tallissa kuin päivä tiellä.

Mistä ihmeestä tulee ne vähän ajetut vanhemmat moottoripyörät...

[seppo02]

Miula ei vissiin ole ollut ikinä "ajokipinää".

KYllähän rätkillä tulee ajettua, mutta aina se jää alle 5000km / vuosi.
Tallissa on kyykkyä, suoraselkää ja enskaa, mutta kun ei. Pitää varmaan se customi vielä hommata...
Ehkä siihen vaikuttaa se, että Suomessa on jo lähes kaikki nähty ja ulkomaat ei vaan houkuttele.

Kipinä on ruuvauksessa ja rakentelussa.
Mielummin tunti tallissa kuin päivä tiellä.

Mistä ihmeestä tulee ne vähän ajetut vanhemmat moottoripyörät...

Tuttavalla on uutena -97 hankittu CBR 1000F. Ekana kesänä kävi katsomassa Messinan salmea lautta-avusteisesti ja sen jälkeen ollut rauhallisempaa, joka kesä on kuitenkin ajanut muutaman kerran ja talvella huollellut lämpimässä tallissa. Kilometrejä nyt pikkuisen yli kymppitonni. Alkuperäiset renkaat pitäis kai pian vaihtaa uusiin....joskus kysyin millä myisi...ei kuulemma millään koska liittyy niin hienoja muistoja. Eli kai niitä joillain muillakin on vähänajettuja pyöriä ja hyvä harrastus.

[tilt]

Omalla kohdalla kipinä hiipui pari vuotta sitten usean vuoden bussiajelujen jälkeen. Tuli ajeltua isossa porukassa, ja pienessä, Suomessa, Pohjois-maissa ja keskieuroopassa. Lopulta mukavuudenhalu voitti ja vaidoin Busan Porsche Boxster S:ään. Edelleen siis vain kaksi paikkaa, mutta ei tarvii kypärää eikä ajovarusteita. Muijakin on tyytyväinen.

Mutta jossain se kipinä on eli ennen kuin 60% bonukset vanhenee pitää joku rilla hommata, mutta mikä jää sitten nähtäväksi.

[Sippe]

Itse sain ajamiseen mielekyyttä vaihtamalla kyykyn motoon, tosin tuli myös hommattua kurapyörä. Moto tai enduro kummatkin kyllä hauskuudessaan voittaa kyykyn nurkkapyörittelyssä. Turhaa hypeä ne tehot vähemmälläkin pääsee ihan tarpeeksi kovaa ja ennen kaikkea se mielekkyys.
Kurapyörästä taas en ole vielä varma, ei vaan ole saanut montaa kertaa aikaiseksi mennä enska/crossi polulle, nyt lomien päätyttyä. Mikäli talvellakaan ei ole intoa käydä ajamassa taitaa viisain vaihtoehto olla vaihtaa kilvettömään kyykkyyn ja motoilla kadulla. Kaipa se jokakesäinen vaihtaminen on jonkinlainen merkki harrastuksen happanemisesta, ja vaihtorumballa saa taas hetkeksi mielekkyyttä, no olen sen nyt tiedostanut. Parempi tietysti, jos ei maistu niin ei maistu, puuhaa jotakin muuta. Itselle nyt kuitenkin autoi kun mopon tyyppi vaihtui. RC8 nyt ei muutenkaan kadulla ollut ollenkaan mukavimmasta päästä, oikeastaan vain radalla.

[Koheltaja]

Puhdas katupyöräily tai radalla ajaminen ei ole koskaan kiinnostanut vaan veri on vetänyt enemmän toiminnalliseen ajamiseen motoilla tai enskalla/krossilla. Ajatukset ja mielihalut on kuin teinipojalla mutta kropassa alkaa -parasta ennen- päiväys lähenemään ja se ei enään kestä kuntoilua kurapyörien kanssa. Olin jo laittamassa avaimia lopullisesti narikkaan viime keväänä kun paikat ei enään kestänyt kuntokrossia joten varustelin enskapyörän isolla tankilla ja katteella rallikäyttöön mutta ei sekään oikein napannut. Pyörä oli niin järjettömän hyvä ajaa ettei sillä malttanut pysyä poissa pienemmiltä poluilta ja enskareiteiltä ja taas syötiin pillereitä särkyyn.

Olin jo luopumassa koko touhusta ja siirtymässä kokonaan toisen harrastuksen puolelle mutta olkapäällä koputti menneisyyden kaiho Africa Twinistä, pyörä jota haaveilin joskus 20 vuotta sitten kun silloin pääsen sellaista kokeilemaan. Hinnat ei noissa pyörissä päätä huimaa joten päätin vielä katsoa tämän kortin, vaikka edelleen karsastin siirtymistä leveämmille laduille. Pyörä tuli haettua keväällä ja kipinä ajamiseen syttyi uudestaan, vaikka en ole koskaan päässyt sinuiksi pikiteillä maisemia katselun kanssa niin AT:llä on sitäkin tullut harrastettua hymyssä suin, oikeastaan on ollut ihan mukavaa ajaa välillä satasen alueella tourinkia mutta jossain vaiheessa alkaa pää pyörimään ja etsiä mutkaisempaa latua tai soratietä.

Pyörä on hyvä ajaa pikitiellä, mutta vaatimaton alusta ja tehot pitää vauhdit maltillisina joten korttikin pysyy hyvästi tallella eikä tarvii kirjoitella sakkokiintiö osioon. Sorateillä ja metsäautoteillä pyörä on parhaimmillaan ja sen kanssa on kiva seikkailla päämääröttömästi ajellen, välillä käy huoltsikalla syömässä tai laavulla makkaralla, kumpi sattuu paremmin matkan varrelle.

Etelässä on aika rajallisesti metsä/maastoreittejä ja hiekkateitä, jälkimmäisissä on mökkejä ja hevosia ihan riittävästi ja ne rajoittaa jonkin verran hauskanpitoa. Sorateillä ajamisessa on vauhdintuntua vaikka vauhdit ei välttämättä koviksi nousekkaan, sora elementtinä antaa oman haasteensa pyörän viemiseen ja koko touhu on ajotekniikan osalta ihan erilaista kun mutkaisella pikitiellä ajaminen. Molemmissa on puolensa mutta sorateissä on joku mikä vetää puoleensa samalla tavalla kuin baaritiski alkoholisteja. Soralla on lähes poikkeuksetta 80kmh perusnopeus ja monella tiellä se on aika huima vauhti joten siellä pääsee tyydyttämään omaa vauhdinnälkää, ja vaikka välillä vauhdit karkaa isommiksi niin eipä noilla sorateillä ole oikeita eikä peltipoliiseja valvomassa nopeuksia ja kirjoittamassa sakkoja. Pikiteiden ulkopuolella meno on rennompaa kun ei ole samalla tavalla "rajoitteita", haasteita kyllä tarvittaessa löytyy jos niitä kaipaa. Moni on löytänyt uusia juttuja ja motivaatiota kurapyörien puolelta joten kannattaa kokeilla, aina ne lelut voi myydä pois jos sekään ei ole oma juttu.

[M58]

Perhanan osuvasti maalailtu.

[Turder]

Onhan se hiipunut... Kyykyllä kun Suomessa ajaa niin ottaa kupoliin teiden huono kunto, useat hyvät mutkatiet on kynnöspeltoa. Lisäksi sakot, tai niiden uhka, koska nekin hyvät tiet on 60 tai 70 rajoituksella ja niitä voisi ajaa yhdellä kädellä 100-120kmh ongelmitta joten rajoitusten mukaan ajaminen on tylsää. Lisäksi kun koko ajan haluaa vain "täydellisiä" ajoja niin mm. sää rajoittaa aikalailla.

Ainoa mikä motivoi, on rata-ajo ja Euroopan reissut. Tosin kumpaakaan ei prätkällä ole tullut tehtyä pariin vuoteen. Tänä kesänä meinasin kiertää Alpeilla ja yhdistää reissun muuhun kesälomamatkaan (muut koneella, minä pyörällä perille) mutta kohteena oli saari niin helpommalla pääsi lentämällä. Tietysti tatti otsassa katselin sitten paikallisia teitä mutta onneksi +35 lämmöt piti mielen viileänä, ei niissä lämmöissä jaksa nahkapuvun kanssa hikoilla. Ehkä ensi vuonna... (kuten jo parina muunakin vuonna olen miettinyt). Rata-ajokin hiipunut koska "radat liian kaukana", eli laiskana ei jaksa ajaa pari tuntia suuntaansa ratailua varten yhden päivän aikana.

Onneksi enska/crossitouhut on keksitty. Mukava vaihtelu ja samalla hyvää kuntotreeniä. Eikä säät haittaa menoa.

Joskus miettinyt, että jos ei olisi ikinä ajanut radalla (tai ehkä vain kerran) eikä Alpeilla/Keski-Euroopassa niin varmaan ajelisi sen 10tkm Suomessa joka kesä onnesta soikeana kun ei tiedä paremmasta. Toisaalta oispa silloin monta kokemusta köyhempänäkin.

[GuessWho]

Hiukan sama kun Koheltajalla tuolla ylhäällä, tuo tarinan alkuosa. 10 vuotta motocrossia ja sekaan hiukan enskaa. Saldona 13 katkennutta luuta ja 32 pienempää murtumaa tai ruhjetta. Nyt kun 50 kilahti omaan matkamittariin, ei kroppa enää taivu pitkiin loikkiin ja syviin spooreihin.

Maantiellä on ajettu mutkia 33 vuotta. Tosin sekin meinasi jo alkaa puuduttamaan, kunnes ajauduin mukaan silloiseen PK-letkailuun vuonna 2009. Koko homma sai ihan uusia ulottuvuuksia ja harrastuksen sosiaalinen puoli sai täysin uudet mittakaavat. Jengi oli parasta A-ryhmää ja vahdikkaat retket olivat niin ikään parasta mitä olla voi. Pyörä vaihtui likimain vuosittain, kunnes lopulta käteen istui uusi 2011 KTM Super Duke R. Eipä haitannut enää routapatit eikä ollut mutkaa missä ei olisi hihitellyt riemusta. Noh, letkoille kävi niinkuin kävi, homma kuihtui kasaan. Pääosin liiallisen sääntö-kukkahattuilun ja vauhtinillittämisen seurauksena. Johon tosin oli osin perusteltuna syynä myös se että porukkaa alkoi livetä kanervikkoon sillä tahdilla että ilon hetket ja kavereiden tapaamiset letkoilla alkoivat vaihtua sairaalavisiitteihin.

Hommaa jatkettiin vielä kausi pienemmällä porukalla ja lopullinen niitti tuli äitienpäivänä 2013 kun harmiton ajelu tyssäsi 3500 euron ylinopeus-sakkoihin ja 6 kk ajobanniin.

Mukaan astui ratailu. Ehkä pahin kärpänen mitä tässä hommassa on allekirjoittanutta puraissut. Pari kautta rataporukan matkassa opettelemassa ja lopulta sekin sitten sai siirtyä ja paluu merelle oli tosiasia.

Nyt kun mennään toista kautta ilman mitään mopoa, on tosiasia se ettei kadulle hotsita palata piiruakaan. Jokaisen varjon, kannon ja pusikon kytsiminen suikkapäiden pelossa oli onnistuneen offensiivin tulos vallesmannilta. Nautinto on yhtä kaukana kuin porsas sateliitista. Ja kun se oma aito mielipide on vaan se ettei piiruakaan kiinnosta ajella hienoja mutkapätkiä 60 tai 80 km/h nopeuksilla. Sen voi tehdä piikin scuutterillakin.

Pyörä tulee vielä jossain muodossa muttei suomeen. Pitkän tähtäimen suunnitelma muutella maasta pois ja sen tuoma erilainen liikkumisen helppous ahtaammilla kaduilla mutta liberaalimmassa ympäristössä taluttanee joskus tulevaan uuteen kotiin jotain T-Maxia muistuttavaa. Vaimo tosin himoitsee itselleen jotain 3-pyöräistä piaggiota (ei hyvää päivää vaan...).

Pieni kipinä tosin vielä elää, ja jos se toteutuu, se tulee kilvettömän muodossa ja sillä ajetaan asfaltilla...

[Bone]

Hiukan sama kun Koheltajalla tuolla ylhäällä, tuo tarinan alkuosa. 10 vuotta motocrossia ja sekaan hiukan enskaa. Saldona 13 katkennutta luuta ja 32 pienempää murtumaa tai ruhjetta. Nyt kun 50 kilahti omaan matkamittariin, ei kroppa enää taivu............................

Mukaan astui ratailu. Ehkä pahin kärpänen mitä tässä hommassa on allekirjoittanutta puraissut. Pari kautta rataporukan matkassa opettelemassa ja lopulta sekin sitten sai siirtyä ja paluu merelle oli tosiasia.

Pyörä tulee vielä jossain muodossa muttei suomeen. Pitkän tähtäimen suunnitelma muutella maasta pois ja sen tuoma erilainen liikkumisen helppous ahtaammilla kaduilla mutta liberaalimmassa ympäristössä taluttanee joskus tulevaan uuteen kotiin jotain T-Maxia muistuttavaa. Vaimo tosin himoitsee itselleen jotain 3-pyöräistä piaggiota (ei hyvää päivää vaan...).

Pieni kipinä tosin vielä elää, ja jos se toteutuu, se tulee kilvettömän muodossa ja sillä ajetaan asfaltilla...

Tolla "katkosaldolla" kymmeneen vuoteen ei sitte paljoa ehtinyt pöllyttelemään .

Mut joo, näin se valitettavasti menee.
Toiset valopäät selittää, että vanhemmiten viisastuu, mutta paskat .

Taitaa se kuitenkin olla enemmän sitä, että roppa ei vaan enää kestä sellaisia
tällejä, joiden jälkeen joskus vaan syljettiin hiekat suusta, kerättiin vehkeet ja
katseltiin mistä oltiin tulossa ja mihin pitäisi mennä.

Tosin useimmilla, itselläkin, yksi syy tuohon löytyy ihan peilistä.
Kyllä "aikuisenakin" voi ryskätä menemään, mutta siinä on oltava takana jatkuva,
katkeamaton putki aktiivista harrastamista ja armotonta fysiikkaa.

Sehän tässä oikeastaan rauhoittaa menoa eniten, että katsellessaan
ympärilleen, monen oman ikäisensä liikkumista ja liikuntakykyä........

Tulee mieleen, että alkaisko se "puoliväkisin hankittu sinkoilukiintiö" olla jo suht täynnä.......
kun pitäisi hyvässä (tai huonossa) lykyssä vielä köpötellä menemään toinen mokoma vuosia.......
ihan omin jaloin ilman apuvälineitä ja avustajia.

No.... tärkeintähän kuitenkin on........

ETTÄ IKUINEN, SISÄINEN PIKKUPOIKA VOI HYVIN.... ja elää pitkään

"Juipin pää" ja "aikuisen kroppa" on aika kivulias yhdistelmä .

Vähän sama se on asvalttihommissakin..... kunnolla kun kippaa, melkein aina sattuu myös
kunnolla.... ellei sitten ihan bensamittarilla konttaa .

[hondapena]

Samaa mieltä Koheltajan kanssa, pikiteiden ulkopuolella riittää nähtävää ja koettavaa. Suomessa lienee Euroopan parhaat soratiet, ja niitä on paljon, kymmenkertaisesti päällystettyihin teiden verrattuna. Ja lisäksi ajopolut ja muut pienemmät urat päälle.

Itseasiassa eräs englantilainen kehui että sieltäpäin, tai siis naapurista Walesista löytyy myös hyviä sorateitä. Mutta taitavat olla sielläpäin aika kaposia peltoteitä, toisinkuin meikäläiset leveät ja nopeat soratiet. Täällä riittää ajettaa.

[b_racuda]

Niin itellä se ajokipinä oli kateissa 5 vuotta. Kipinän hiipuminen alkoi pikkuhiljaa. Siihen johti mm. älytön vaarojen välttely mikä lisääntyi kun ensimmäinen lapsi oli tuloillaan. Ilmeni sillä, että kaikki mahdolliset turvavarusteet piti olla päällä ja alkoi risoa se varusteiden päälle kiskominen ja niiden kanssa kaupunkiliikenteessä hikoilu. Lopulta ei viitsinyt kuin pitkille matkoille lähteä pyörällä. Lisäksi pyörän ollessa 1200 kuutioinen ainut millä kiksit sai oli vauhdikas eteneminen ja kunnon kiihdyttelyt. No pyörä meni lopulta myyntiin ennen kuin lapsi syntyi ja olin ilman reilu 5 vuotta. Kolme ekaa vuotta meni helposti, kaksi seuraavaa ei niin helposti. Alkoi kiinnostamaan ajaminen uudelleen, mielummin pienemmällä pyörällä ja vain ajamisesta nautiskellen. Voin sanoa, että löysin moottoripyöräilyn uudelleen erilaisena. Tauon aikana sitä mietti mikä siinä mopoilussa kiehtoo ja mitä siltä odottaa. Saa olla täysin omissa ajatuksissaan ja olen huomannnut, että harvoin ajaessa työasiat pyörivät mielessä. Lisäksi on rentouttavaa katsella maisemia ja olla vain itsekseen. Riskit olen hyväksynyt ja ei sitä koskaan tiedä kauanko on muutenkaan aikaa nauttia. Järkevästi riskit tiedostaen ja sopivasti niitä minimoiden. Päätin nauttia vielä kun voin. Näillä keleillä tosin ongelmana ei enää ole ollut se ajovarusteiden hikoiluttaminen vaan vedenpitävyys ja lämpimin mahdollinen puku.

Lopulta itselle tuo tauko tuli oikeaan paikkaan, tajusin lopettaa ennen kuin kyllästyin täysin. Mitä se haittaa, vaikka hetkeksi pistää harrastuksen tauolle, lopulta sen voi löytää parempana kuin ennen tai tajuta ettei se sitten lopulta ollutkaan se oma juttu. Väkisin ei kannata puurtaa ja yrittää löytää vastausta. Itse myin pyörän mutta jätin muut varusteet kaappiin. Oli sitten helpompi aloittaa uudelleen

Ps. mielessä siintää matkaenduron hankinta. Nyt kun harmittaa pikitien päättyminen ja miksi sen pitäisi olla jokin este liikkumiselle tai vähintään kiroamisen aihe

[Koheltaja]

Vähän vastaava kyllästyminen tuli mulle toisessa harrastuksessa noin 10v sitten. Osa leluista myyntiin muiden harrastusten rahoittamiseksi ja osa jätettiin kaappiin. Nyt mukulat on omillaan ja ne ei enään halua leikki faijan kanssa joten taas on aikaa ja motivaatiota palata vanhaan harrastukseen. Noin pitkä tauko nollasia monia asioita ja käsitteitä, tämä teki hyvää harrastuksen osalta ja nyt katsoo monia asioita eri näkökulmasta kun silloin, taas on paljon oppimista.

Silloin joku alkaa tökkimään niin on parempi lopettaa, mitään harrastusta ei kannata jatkaa pelkästään kavereiden takia. Harrastetaan itselle ja vaihdetaan harrastuksia mielen ja kyllästymisen mukaan. Rakkaus on ikuista, kohteet vaan vaihtuu. Paitsi niillä joilla harrastuksesta on tullut elämäntapa.