Sivu: 1 / 8:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 218:sta
  1. #1
    Eilen ajelin vanhaa kolmostietä Hämeenlinnan pohjoispuolella GPS:n mukaan nopeudella 91 km/h. Juuri ennen Iittalaa Kankaisten risteyksen kohdalla toinen motoristi ohitti minut keltaisista viivoista välittämättä suurella ylinopeudella.
    Kankaisten risteyksen jälkeen on siltatyömaa ja 30 km/h nopeusrajoitus. Tullessani työmaalle ohittajani jarruvalot paloivat Iittalan liikenneympyrässä eli alle 500 m matkalla eromme oli kasvanut yli kilometriin.

    Mielestäni kyseisen kaltainen ajotyyli pilaa motoristien mainetta ja vaarantaa myös ajajan hengen. Tiellä 130 kun hyppii myös peuroja ja hirviä, joiden väistäminen olisi käytetyllä nopeudella ollut mahdotonta.
    Sivuteiltäkin voi tulla autoja liikenteen joukkoon, luullen kulkijoiden käyttävän normaaleja nopeuksia.

    Ja vielä järjettömämmäksi tapahtuman tekee se tosiasia, että vieressä kulkee motari
    Suzuki Burgman AN650Z
    Piaggio X10 2014-2014
    Vespa GTS 2012-2014
    Honda CB 750 (vm 1976) 1978-81
  2. #2
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  3. #3
    Lainaa khm kirjoitti Katso viesti
    Eilen ajelin vanhaa kolmostietä Hämeenlinnan pohjoispuolella GPS:n mukaan nopeudella 91 km/h. Juuri ennen Iittalaa Kankaisten risteyksen kohdalla toinen motoristi ohitti minut keltaisista viivoista välittämättä suurella ylinopeudella.
    Kankaisten risteyksen jälkeen on siltatyömaa ja 30 km/h nopeusrajoitus. Tullessani työmaalle ohittajani jarruvalot paloivat Iittalan liikenneympyrässä eli alle 500 m matkalla eromme oli kasvanut yli kilometriin.

    Mielestäni kyseisen kaltainen ajotyyli pilaa motoristien mainetta ja vaarantaa myös ajajan hengen. Tiellä 130 kun hyppii myös peuroja ja hirviä, joiden väistäminen olisi käytetyllä nopeudella ollut mahdotonta.
    Sivuteiltäkin voi tulla autoja liikenteen joukkoon, luullen kulkijoiden käyttävän normaaleja nopeuksia.

    Ja vielä järjettömämmäksi tapahtuman tekee se tosiasia, että vieressä kulkee motari
    Aika kovaa on ajanut kun alle 500m matkalla tulee yli kilometrin ero
    HP4
  4. #4
    Täytynee todeta noista poikkeuksellisesti alennetuista nopeusrajoituksita että ne ovat lähes poikkeuksetta Suomessa ihan päin persettä.

    Onhan se selvä homma, että jos tiellä on ajolinjoilla jotain työkalustoa ja -miehiä töissä, niin tiputetaan sitten vaikka 80 -> 30 jotta taataan työmiehille turvallinen työpäivä. Juttu erikseen on kuitenkin se kun illaksi ja yöksi ne työkoneet ajetaan läheiselle sorakentälle parkkiin ja työmiehet painuvat kotiin kaljaa juomaan mutta kas kummaa 30 kylttejä kukaan ei viitsi käydä kääntämässä tai peittämässä.

    Täällä Turun suunnalla varsinkin tuntuu olevan useammassa paikassa noita ikuisuustyömaita, joissa ei iltaisin ja öisin tehdä mitään, eikä siellä ole mitään esteitä ajokaistoilla, mutta silti 30 nopeusrajoitukset. Siinä sitä sitten köröttelee 30km/h ja ihmettelee, että miksi ihmeessä tästä ei saa ajaa normaalia vauhtia läpi. Sitten jossain kohtaa ajelee siitä 40, sitten 50 ja lopulta ei jaksa hidastaa turhan tähden.

    Jos noita ylihitaita rajoituksia ei väärinkäytettäisi niin tienkäyttäjät varmasti noudattaisivat niitä tunnollisemmin...
    GSX-R 1000 K9
  5. #5
    Lainaa khm kirjoitti Katso viesti
    Tullessani työmaalle ohittajani jarruvalot paloivat Iittalan liikenneympyrässä eli alle 500 m matkalla eromme oli kasvanut yli kilometriin.

    Mielestäni kyseisen kaltainen ajotyyli pilaa motoristien mainetta...
    Löysit sitten peruutusvaihteen? Ja mainekin meni? Voi sa*tana, kyllä nyt ajotakin hihat savuaa.

    BTW Jarruvalon syttyminen ei tarkoita ettei tilanne olisi hallinnassa. Jarruilla on sellainen tarkoitus, että voi säätää tilannenopeutta nopeasti.
    Kannatti herätä.
    Hypermotard 950
  6. #6
    "Pilaa motoristien mainetta". Onko meillä muka joku maine? Mielestäni motoristien joukko on ihan yhtä kirjavaa kuin muidenkin tiellä liikkujien. Toiset ajaa säntisti toiset taas ei ja jokainen ajaa joskus ylinopeutta joka muuta väittää niin valehtelee.
    BMW R1200GS, EX:BMW r1100s,K1200gt,Suzuki bandit 1200s -02,Hd electra glide -92, hd sportster 1200 -94, Honda cbr1000f -92,Kawasaki 550ltd
    A-AL-BIH-CZ-EST-FIN-H-HR-I-KV-LT-LV-MD-MK-MNE-N-PL-RO-S-SK-SLO-SRB-UA
  7. #7
    Vaaransit itse itsesi kun ajoit ylinopeutta sillä paikalla on kaiketi 80 km/h rajoitus.
    Keltaisten viivojenkin kohdalla saa ohittaa jos ei ylitä viivoja eikä ole erillistä ohituskieltomerkkiä.
  8. #8
    Lainaa Keno kirjoitti Katso viesti

    Niin vaaransin ja varannan ehkä myöhemminkin. Kyseinen ylinopeus on kuitenkin niin pieni ettei se aiheuta vaaratilanteita muiden tielläliikkujien kanssa. Kuten ylempänä todettiin, jos väittää ettei ole ajanut ylinopeutta, puhuu palturia.

    Keltainen sulkuviiva ylitettiin ja vieläpä risteysalueella.

    Tämä oli tässä. Orggimorot loppui yleiseen järjettömän ylinopeuden sallivaan asenteeseen.
    Suzuki Burgman AN650Z
    Piaggio X10 2014-2014
    Vespa GTS 2012-2014
    Honda CB 750 (vm 1976) 1978-81
  9. #9
    Eniten mua harmittaa nää motoristit jotka pöllii toisen fillarin, huumehönöissään tai kännissä, ajaa ylinopeutta ja lopuks fillari säretään, jos ei menny ajossa jo särki. Sitä kans ihmetellyt, kun seuraavan päivän lööpeissä on motoristi teki sitä ja tätä. Miten hampista tulee motoristi, kun aja pöllityllä vehkeellä. Tuleeko musta putkiasentaja jos ostan putkitongit? Maine menny jo aika päiviä sitten
    Elämä alkaa 308km/h:sta ja jatkuu 313km/h:ssa (vuosihan oli -05)

    Ja lähtee uuteen nousuun 302km/h:sta (Suzuki Hayabusa 1300R)
  10. #10
    Lainaa khm kirjoitti Katso viesti
    Tämä oli tässä. Orggimorot loppui yleiseen järjettömän ylinopeuden sallivaan asenteeseen.
  11. #11
    Lainaa khm kirjoitti Katso viesti
    Niin vaaransin ja varannan ehkä myöhemminkin. Kyseinen ylinopeus on kuitenkin niin pieni ettei se aiheuta vaaratilanteita muiden tielläliikkujien kanssa. Kuten ylempänä todettiin, jos väittää ettei ole ajanut ylinopeutta, puhuu palturia.

    Keltainen sulkuviiva ylitettiin ja vieläpä risteysalueella.

    Tämä oli tässä. Orggimorot loppui yleiseen järjettömän ylinopeuden sallivaan asenteeseen.
    Joo kyllä näitä kuolemaa halveksuvia "motoristeja" on muuallakin nähty. Taannoin olin autolla liikenteessä kun parinkymmenen "agostinin" lauma ajoi ohitse mutkaisella tiellä jossa näkemät olivat heikon ja olemattoman välillä, tierajoitus 80 km/t oma nopeus 84 km/t ja lauman nopeus ainakin 130 - 150 km/t. Ohitse oli päästävä tuli porukkaa vastaan tai ei. Kyseessä taisi olla jonkinlainen letkajenkka ja sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" piti tässä(kin) tapauksessa erinomaisesti paikkansa.

    No onneksi jatkossa ne kaaharit jotka jäävät kiinni saavat sitten kaivaa kuvettaan hieman reilummin ja pienemmistä ylinopeuksista:

    Sisäministeriö on patistanut poliisihallitusta kiristämään sakotuskynnystä, mahdollisesti jo heinäkuussa. Ministeriö lähetti viime viikolla poliisihallitukselle esityksen, joka toteutuessaan alentaa ylinopeuden sakotusrajan nykyisestä 11 kilometriä tunnista 5 kilometriin tunnissa.

    Ministeriö haluaa alentaa sakotuskynnystä siksi, että moni autoilija ja moottoripyöräilijä tietää poliisin katsovan sormien läpi alle 11 km/h ylinopeuksia. Ministeriön mielestä poliisin sisäinen sakotusohje on löysä ja siksi vaarantaa liikenteen turvallisuutta. Ohjeen laillisuusperuste on niin ikään epäselvä.

    Ministeriö hoputtaa poliisia alentamaan sakotuskynnystä myös valtion kassatulojen kasvattamiseksi. Juha Sipilän (kesk) hallitus haluaa kerätä roimasti lisää sakkorahaa. Ministeriö on päätynyt siihen, että tuloja lisätään kahdella konstilla: Sakot tuplataan ja sakotuskynnys madalletaan.

    Sisäministeriö kirjoittaa parhaillaan uutta asetusta, joka tuplaa nykyiset sakkomäärät. Uusi asetus voi tulla voimaan jo ensi syksynä.
    Viimeksi muokannut: Patukka; 30.06.2015 klo 13:30.
  12. #12
    Lainaa Patukka kirjoitti Katso viesti
    Joo kyllä näitä kuolemaa halveksuvia "motoristeja" on muuallakin nähty. Taannoin olin autolla liikenteessä kun parinkymmenen "agostinin" lauma ajoi ohitse mutkaisella tiellä jossa näkemät olivat heikon ja olemattoman välillä, tierajoitus 80 km/t oma nopeus 84 km/t ja lauman nopeus ainakin 130 - 150 km/t. Ohitse oli päästävä tuli porukkaa vastaan tai ei. Kyseessä taisi olla jonkinlainen letkajenkka.

    No onneksi jatkossa ne kaaharit jotka jäävät kiinni saavat sitten kaivaa kuvettaan hieman reilummin ja pienemmistä ylinopeuksista:

    Sisäministeriö on patistanut poliisihallitusta kiristämään sakotuskynnystä, mahdollisesti jo heinäkuussa. Ministeriö lähetti viime viikolla poliisihallitukselle esityksen, joka toteutuessaan alentaa ylinopeuden sakotusrajan nykyisestä 11 kilometriä tunnista 5 kilometriin tunnissa.

    Ministeriö haluaa alentaa sakotuskynnystä siksi, että moni autoilija ja moottoripyöräilijä tietää poliisin katsovan sormien läpi alle 11 km/h ylinopeuksia. Ministeriön mielestä poliisin sisäinen sakotusohje on löysä ja siksi vaarantaa liikenteen turvallisuutta. Ohjeen laillisuusperuste on niin ikään epäselvä.

    Ministeriö hoputtaa poliisia alentamaan sakotuskynnystä myös valtion kassatulojen kasvattamiseksi. Juha Sipilän (kesk) hallitus haluaa kerätä roimasti lisää sakkorahaa. Ministeriö on päätynyt siihen, että tuloja lisätään kahdella konstilla: Sakot tuplataan ja sakotuskynnys madalletaan.

    Sisäministeriö kirjoittaa parhaillaan uutta asetusta, joka tuplaa nykyiset sakkomäärät. Uusi asetus voi tulla voimaan jo ensi syksynä.
    Kuten aiemminkin todettua, kyseessä on rahankeräys eikä sillä ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa. Liikenteessä saa jatkossakin perseillä aivan sen mukaan mihin mielikuvitus riittää, kunhan sen tekee enintään tiekohtaisen nopeusrajoituksen ilmoittamalla nopeudella.
    Menee samaan kastiin sen kanssa, että promillerajaa alennetaan niin, että myös piimää tai ruisleipää syöneet saavat rattijuoppoustuomion.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  13. #13
    Lainaa vetomies kirjoitti Katso viesti
    Kuten aiemminkin todettua, kyseessä on rahankeräys eikä sillä ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa. Liikenteessä saa jatkossakin perseillä aivan sen mukaan mihin mielikuvitus riittää, kunhan sen tekee enintään tiekohtaisen nopeusrajoituksen ilmoittamalla nopeudella.
    Menee samaan kastiin sen kanssa, että promillerajaa alennetaan niin, että myös piimää tai ruisleipää syöneet saavat rattijuoppoustuomion.
    Onneksi kerätään ja keräykseen ei ole pakko osallistua, ajelee vain tikkarin mukaan. Jos se taas tuntuu kovin vaikealta niin sitten ei auta kuin maksaa....
  14. #14
    Lainaa Patukka kirjoitti Katso viesti
    Onneksi kerätään ja keräykseen ei ole pakko osallistua, ajelee vain tikkarin mukaan. Jos se taas tuntuu kovin vaikealta niin sitten ei auta kuin maksaa....
    Toivotan pitkää ikää kokeilulle jossa jokaista poliisia kohden on 4000 rikollista.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  15. #15
    Ei nyt helvetti, onko keskustelun aloittajalla nyt ihan oikeasti kaikki inkkarit kanootissa?
    Noh, ainakin tätä ketjua voi seurata seuraavan pari viikkoa jos alkaa telkkarin tarjonta tympimään ja tahtoo komediaa elämäänsä.

    "ylinopeuden salliva asenne" Naurahdin ääneen.
  16. #16
    Lainaa Gargoth kirjoitti Katso viesti

    Niinkö, kyllähän täällä liikennerikollisuuteen yllyttäminen sekä ihannointi tai ainakin hiljainen hyväksyntä on aika korkeassa kurssissa. Näin ei pitäisi olla.
  17. #17
    Lainaa Patukka kirjoitti Katso viesti
    Onneksi kerätään ja keräykseen ei ole pakko osallistua, ajelee vain tikkarin mukaan. Jos se taas tuntuu kovin vaikealta niin sitten ei auta kuin maksaa....
    Jokainen autolla tai moottoripyörällä liikenteessä kulkeva syyllistyy jossain kohtaa ylinopeuteen aina kun vähintään kymmenen kilometriä siirtyy paikasta toiseen. Joten ihan turha jeesustella ja paukutella hekseleitä.

    Puhdasta rahankeräystähän tuo sakotusrajan muuttaminen on eikä sillä ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa. Ja se rahankeräyskin toimii vain hetken aikaa jos uudet rajat omaksutaan.

    Kautta aikain on ollut tiedossa että sakotusraja on ollut noin kymmenen kilometrin ylitys ja siten tiedossa on ollut että se todellinen noperusrajoitus on tikkari + 10. Kun se tielle asetettavasta nopeusrajoituksesta päätöksen tekeväkin tietää että se merkin osoittama lukema ei ole se todellinen raja niin hän ottaa sen huomioon vaikkapa alitajuisesti. Siten sakotusrajan alentaminen johtanee siihen että aiemmin harkittu 50 rajoitus saatetaankin nostaa lukemaan 60.
  18. #18
    Lainaa Patukka kirjoitti Katso viesti
    Niinkö, kyllähän täällä liikennerikollisuuteen yllyttäminen sekä ihannointi tai ainakin hiljainen hyväksyntä on aika korkeassa kurssissa. Näin ei pitäisi olla.
    jos joku ny menettää yöunensa siittä että joku toinen ohittaa 20km/h ylinopeudella ja vieläpä kaksipyöräisellä jonkun ihmisen ni ehkä reality check on paikallaan.
    Tässä pohjolan banaanivaltiossa on aika monta muutakin isompaa asiaa sen verran pahasti päin per**ttä.
    En nyt tarkoita että pitäisi ihannoida tai hyväksyä ylinopeuden ajaminen, mutta jokainen joka sitä kahvaa kääntää tietää kyllä tässä iässä ihan tasan tarkkaan sen mitä on tekemässä ja kantaa itse vastuun omista teoistaan.
    Ei sitä ny prkl tartte sosiaalisessa mediassa rummuttaa maailmanloppuna ja olla mesoamassa että "byää ku toi ei leiki sääntöjen mukaan tällä hiekkalaatikolla"
    Kyllä se tyyppi sit ite tietää missä meni vikaan kun mutka menee pitkäks tai tulee yllättävä tilanne.

    Mua vaan ehkä inasen kypsyttää tää tapa takertua muiden tekemisiin niin paljon että ollaan ihan sokeita niille omille hömöilyille.
  19. #19
    Lainaa woke kirjoitti Katso viesti
    "Pilaa motoristien mainetta". Onko meillä muka joku maine? Mielestäni motoristien joukko on ihan yhtä kirjavaa kuin muidenkin tiellä liikkujien. Toiset ajaa säntisti toiset taas ei ja jokainen ajaa joskus ylinopeutta joka muuta väittää niin valehtelee.
    Kunnia menetetään mutta maine senkun kasvaa
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Grizzly 450 02/2009 lumitöissä
  20. #20
    Lainaa khm kirjoitti Katso viesti
    Niin vaaransin ja varannan ehkä myöhemminkin. Kyseinen ylinopeus on kuitenkin niin pieni ettei se aiheuta vaaratilanteita muiden tielläliikkujien kanssa. Kuten ylempänä todettiin, jos väittää ettei ole ajanut ylinopeutta, puhuu palturia.

    Keltainen sulkuviiva ylitettiin ja vieläpä risteysalueella.

    Tämä oli tässä. Orggimorot loppui yleiseen järjettömän ylinopeuden sallivaan asenteeseen.
    ...ei aiheuta vaaratilanteita muiden tielläliikkujien kanssa. Samat sanoo jokainen arvioidessaan omaa vauhtiaan ja ajoaan. Ihmeellistä asennekasvatusta: minun ylinopeus on hyväksyttävää vaan muiden ei.
    Kannatti herätä.
    Hypermotard 950
  21. #21
    Lainaa Gargoth kirjoitti Katso viesti
    jos joku ny menettää yöunensa siittä että joku toinen ohittaa 20km/h ylinopeudella ja vieläpä kaksipyöräisellä jonkun ihmisen ni ehkä reality check on paikallaan.
    Tässä pohjolan banaanivaltiossa on aika monta muutakin isompaa asiaa sen verran pahasti päin per**ttä.
    En nyt tarkoita että pitäisi ihannoida tai hyväksyä ylinopeuden ajaminen, mutta jokainen joka sitä kahvaa kääntää tietää kyllä tässä iässä ihan tasan tarkkaan sen mitä on tekemässä ja kantaa itse vastuun omista teoistaan.
    Ei sitä ny prkl tartte sosiaalisessa mediassa rummuttaa maailmanloppuna ja olla mesoamassa että "byää ku toi ei leiki sääntöjen mukaan tällä hiekkalaatikolla"
    Kyllä se tyyppi sit ite tietää missä meni vikaan kun mutka menee pitkäks tai tulee yllättävä tilanne.

    Mua vaan ehkä inasen kypsyttää tää tapa takertua muiden tekemisiin niin paljon että ollaan ihan sokeita niille omille hömöilyille.
    Tässä tulikin aivan saatanan hyvin sanottua asia. Ei lisättävää.

    ...tai ompas, muistin yhden asiaan hyvin sopivan blogikirjoituksen. Suosittelen kaikkia lukemaan:

    http://blogbook.fi/alttisalomaki/tun...minen-ajoissa/
    ex. Aprilia Tuono V4R (-11)
    ex. KTM 350 EXC-F SD (-11)
    ex. KTM 990 SuperDuke (-09)
    ex. Kawasaki Z1000 (-08)
    ex. Kawasaki ER-6N (-06)
  22. #22
    Lainaa Keno kirjoitti Katso viesti
    Siten sakotusrajan alentaminen johtanee siihen että aiemmin harkittu 50 rajoitus saatetaankin nostaa lukemaan 60.
    Elä unta nää. Trafin mielestä onnettomuusmäärät on suoraan verrannollisia KESKInopeuteen. Vai onko muka jossain nostettu rajoituksia?
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  23. #23
    Lainaa Gargoth kirjoitti Katso viesti
    En nyt tarkoita että pitäisi ihannoida tai hyväksyä ylinopeuden ajaminen, mutta jokainen joka sitä kahvaa kääntää tietää kyllä tässä iässä ihan tasan tarkkaan sen mitä on tekemässä ja kantaa itse vastuun omista teoistaan.
    Ei sitä ny prkl tartte sosiaalisessa mediassa rummuttaa maailmanloppuna ja olla mesoamassa että "byää ku toi ei leiki sääntöjen mukaan tällä hiekkalaatikolla"
    Tässä ollaan asian ytimessä. Tuskin yksikään ylinopeus jää ajamatta tai reikäpäinen ohitus tekemättä sen takia, että joku kotipoliisi katsoo asiakseen tulla mesoamaan johonkin harrastajafoorumille. Ei ainakaan minun nopeusmittarini näyttämään vaikuta piirunkaan vertaa se, että onko jossain foorumilla "salliva tai paheksuva asenne" ylinopeuteen.

    Vaikka itsekään en ole mikään puhdas pulmunen tässä nopeusasiassa, niin likipitäen päivittäin liikenteessä näkee suorituksia, joiden tekijät olisin itsekin valmis viemään saunan taakse. En silti aio niin nyt kuin jatkossakaan olla julistamassa muille moraalikäsityksiäni siitä miten heidän tulee elää, ja toivoisin että mahdollisimman moni muukin ymmärtäisi ihan itse saman asian. Eiköhän se riitä, että lainsäätäjä ja virkavalta tekevät tarpeelliseksi katsomansa asiat saattaakseen kansan kuriin ja herran nuhteeseen.
  24. #24
    Lainaa Kotarikuski kirjoitti Katso viesti
    Elä unta nää. Trafin mielestä onnettomuusmäärät on suoraan verrannollisia KESKInopeuteen. Vai onko muka jossain nostettu rajoituksia?
    Ei Trafi niitä liikennemerkkejä asettele. Kyllä siellä on yleensä yksi ihminen joka sen päätöksen tekee ja määrää merkin paikan.
  25. #25
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti

    Vaikka itsekään en ole mikään puhdas pulmunen tässä nopeusasiassa, niin likipitäen päivittäin liikenteessä näkee suorituksia, joiden tekijät olisin itsekin valmis viemään saunan taakse. En silti aio niin nyt kuin jatkossakaan olla julistamassa muille moraalikäsityksiäni siitä miten heidän tulee elää, ja toivoisin että mahdollisimman moni muukin ymmärtäisi ihan itse saman asian. Eiköhän se riitä, että lainsäätäjä ja virkavalta tekevät tarpeelliseksi katsomansa asiat saattaakseen kansan kuriin ja herran nuhteeseen.
    No hyvä. Nimittäin tuli tehtyä viime kesänä yks ohitus henkilöautolla ja kas puhelin soi ja kun vastasin siellä se ohitettu valisti minua kuinka vaaralisen ohituksen olin tehnyt jne jne.. pyysin anteeksi ja sitten toivottelimme toisillemme turvallista matkaa
    En viitsinyt kertoa hänelle minun käsitystäni hänestä ohitettavana...
    R1200GSA exät F800GS, R1150GSA, Versys 650, R1100GS, AT650, Z650SR
    Arjen adventuristi
  26. #26
    Lainaa Kipa kirjoitti Katso viesti
    No hyvä. Nimittäin tuli tehtyä viime kesänä yks ohitus henkilöautolla ja kas puhelin soi ja kun vastasin siellä se ohitettu valisti minua kuinka vaaralisen ohituksen olin tehnyt jne jne.. pyysin anteeksi ja sitten toivottelimme toisillemme turvallista matkaa
    En viitsinyt kertoa hänelle minun käsitystäni hänestä ohitettavana...
    olikos sulla kamera pyörimässä ?
    https://www.youtube.com/watch?v=Z29suBVOme8
  27. #27
    Lainaa Karkov kirjoitti Katso viesti
    Tässä tulikin aivan saatanan hyvin sanottua asia. Ei lisättävää.

    ...tai ompas, muistin yhden asiaan hyvin sopivan blogikirjoituksen. Suosittelen kaikkia lukemaan:

    http://blogbook.fi/alttisalomaki/tun...minen-ajoissa/
    Tämä osu ku nyrkki silmään!

    Täälläkin ylinopeudesta jeesustelevat voisivat hankkia ihka oman elämän(joojoo tiedäntiedän että se kaahari saletisti ajaa kohta mun päälle ni osuu omaan nilkkaan)
    Kuka jumalauta jaksaa vinkua täällä toisten tekemisistä päivästä toiseen?!?
    Tätäkin kirjoittaessa joku kusipää tuossa pihalla jätti koiranpaskat keräämättä, sehän jumalauta vaarantaa koko naapuruston. Menen nyt seuraavaksi tekemään näistä vastuuttomista koirankusettajista oman threadin johonkin koirafoorumille! Saadaan neki ruotuun PRKL!!
    GSX-R 1000 K7
  28. #28
    Lainaa jjjjj kirjoitti Katso viesti
    olikos sulla kamera pyörimässä ?
    https://www.youtube.com/watch?v=Z29suBVOme8
    just noin
    ...ei mutta on tää hauskaa luettavaa
    R1200GSA exät F800GS, R1150GSA, Versys 650, R1100GS, AT650, Z650SR
    Arjen adventuristi
  29. #29
    Lainaa Manska- kirjoitti Katso viesti
    Tämä osu ku nyrkki silmään!

    Täälläkin ylinopeudesta jeesustelevat voisivat hankkia ihka oman elämän(joojoo tiedäntiedän että se kaahari saletisti ajaa kohta mun päälle ni osuu omaan nilkkaan)
    Kuka jumalauta jaksaa vinkua täällä toisten tekemisistä päivästä toiseen?!?
    Tätäkin kirjoittaessa joku kusipää tuossa pihalla jätti koiranpaskat keräämättä, sehän jumalauta vaarantaa koko naapuruston. Menen nyt seuraavaksi tekemään näistä vastuuttomista koirankusettajista oman threadin johonkin koirafoorumille! Saadaan neki ruotuun PRKL!!
    Katso tuota kynttilä/turvallisuusketjua! Siellähän sitä jeesustellaan toisten (lähinnä autoilijoiden) tekemisistä. Antaisitte raatojen ja ehdokkaiden olla!
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  30.  
  31. #30
    Lainaa ts18056 kirjoitti Katso viesti
    Katso tuota kynttilä/turvallisuusketjua! Siellähän sitä jeesustellaan toisten (lähinnä autoilijoiden) tekemisistä. Antaisitte raatojen ja ehdokkaiden olla!
    Ilmaisin itseäni siis selvästi liian räikeästi...
    Tuosta osiosta niitä esimerkkejä saisikin liikenneturvallisuutta parantamaan ja valistamaan, niin valitettavaa kuin se onkin, että se vaatii lähes aina jonkun hengen.
    Mutta miten threadit jossa kerrotaan kuinka naapurin Rane hurjasteli ohitseni, vaikuttaa mihinkään ja kiinnostaa edes ketään.
    Foorumihan täyttyisi näistä "kaahari-valituksista", jos kaikki kertoisivat kuinka loukkaantuneita henkisesti ovat kun sen Ranen kulkupeli liikahti liikennevaloista ripeämmin kuin oma.