Sivu: 1 / 5:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 128:sta
  1. #1
    Suunnitelmissa on tosiaan isompi reissu ja ensimmäinen ulkomaille prätkän kanssa.

    Kyselenkin tässä nyt teikäläisten mielipiteitä, nähtävyyksiä, vinkkejä, mitä vaan tulee mieleen!
    Eli oikeasti kertokaa ja kommentoikaa niin maan perkeleesti ja vittuilkaa jos äijä tällä puolen näppäimistöä sohlaa omiaan.

    Perustin ketjun vakaana aikomuksena päivitellä silloin tällöin reissun suunnittelun etenemistä ja mahdollista onnistumista/epäonistumista. Suurin uhkakuva tällä hetkellä on rahojen riittämättömyys.

    Toisaalta olen pyrkinyt ottamaan tuota rahatilannettani niskasta kiinni ja ottamaan homman enemmän tai vähemmän haasteena.

    Loma sattuu sillä tavalla, että elokuun alussa lähden reissuun ja toivottavasti palaan syyskuun alussa. Eli n. 30 päivää on varattu. Tuo tarkoittaa 250-300 km päivävauhtia, mutta esim Saksan läpi on tarkoitus hurauttaa vauhdilla.
    Alustava reittisuunnitelma on about seuraavanlainen:
    https://goo.gl/maps/nm614

    En jaksanut jokaista mutkaa tuonne vääntää, mutta parissa kohdetta matkan varrella pitää käydä ehdottomasti vilkaisemassa. Neusvisteininginschmsokm Linna, Monacon "F1 tunneli", ja "Stelvio Pass" Italiassa, sekä olisi mahtavaa päästä uudestaan Toulousen Le Bistrotiin syömään. Pariisin ja Damin keikat sitten ihan omana kokemuksenaan.

    Reissusuunnitelma saattaa lyhentyä tai muuttua jopa kokonaan vielä tässä pohtiessa ja rahaa säästäessä.

    Pyöränä tosiaan on about 46000 ajettu 2003 vuosimallin Honda Hornet 900 taka ja sivulaukkuineen.

    Hauskaahan tästä tekee se, että yksin lähden ja todennäköisesti myös yksin reissusta palaan. Eikä siinä vielä kaikki. Ajokokemusta pärrällä on yhden loppukesän verran ja about 7000 km tämän kirjoitus hetkellä, joten ei voi hirveästi pröystäillä "kuin paljon mä osaan ajaa pärrää" tai "mä tiedänki mikä on vastaohjaus".

    Ensinnäkin, tiedän tasantarkkaan, että ajatus tuonmittaisesta reissusta tällä budjetilla (hieman päälle 2000€) on ihan paska idea. Rahaa pitäisi aina olla tuplasti enemmän. Tuohon päälle pariin tonniin sitten pitäisi saada mahdutettua bensat, ruuat, mahdolliset majoitukset, ranskalaiset viinit, tiemaksut, lauttamaksut ja kaikki muu oleellinen. Vaikeaa tekee... Mielen rauhan säilyttämiseen on sitten kuitenkin olemassa reissun päällä luottokortti (tonniin asti) ja viimeisenä oljenkortena osakkeiden myyminen (+- 700€) jos oikein perse säkä käy.

    ----------
    Tällä hetkellä selvityksessä:

    -Matkakohteita on tullut mietittyä ja haluaisin kovasti jotkut pienet rock festarit kokea. Harmittavasti en oikein reittini varrelta moisia löytänyt, mutta tutkailen vielä asiaa ahkerasti.

    -Majoitus askarruttaa, teltta vie niin pirusti tilaa, ja mulla tulee lonkat kipeäksi ilmapatjalla. Olenkin vakavissani harkinnut sissiriippumaton ja sadesuojan ostamista varustelekasta (huom, nämä on matkabudjetista pois). Tarvitsis siis testailla nukkuuko äijä riippuen samalla tavalla kun ilmapatjalla pyörien, vai onnistuuko keinuessa nukahtamaan ja nukkumaan sellaiset unet, ettei aamulla vituta. Toinen mielenkiintoinen mietintä on, että mitäs tuolla reissun alppien päässä, puita ei varmaan kovin montaa näy mihin mattoa kiinnitelee. Toki jotain öitä on tarkoituskin nukkua halpismestoissa mutta silti...
    Riippumaton kanssa on myös sellainen käynyt mielessä, että millaiset on Saksan/Ranskan jne jokamiehen oikeudet? Jos rupeaa väsy iskemään, niin saako yhdeksi yöksi lykätä maton minne parhaaksi katsoo, vai tuleeko Polizei setä susikoiran kanssa kertomaan, että "kuules poika, tähän ei saa majoittua"?

    - Tanskan puolella mietin halvimpaa mahista päästä Saksaan. Noi saakuran sillatkin maksaa jottain. Lautoista puhumattakaan. Helvetti.

    - Saksan motaritkin taitaa jotain maksaa? Mitä ? Missä siellä saa ajaa kahtasataa tolla reitillä ?

    - Ranskassa varmaan himmailen ja välttelen noita isoja teitä hieman. Kokemusta moisesta puuhasta on edellisen Hellfest reissun pohjalta, jolloin ajoin Pohjois-Espanjasta Clissoniin ja takaisin autolla.

    - Jotain majoituspaikkoja reitin varrelta olis mukava selvittää, siis semmoisia leirintäalueita missä on kauniita naisia (ihan kun kukaan kaunis nainen suostuisi riippumattoon kanssani), rokkia ja pääsee uimaan puhtaaseen järveen.

    -------------------------------

    Pistäkäähän ajatuksia, varoituksia, yms tänne te kokeneemmat reissujen reissaajat!

    Lopuksi vielä laitan "talteen" tämän pitkän googlemapsin linkin: https://www.google.fi/maps/dir/Tamme...ec79dd!1m0!3e0
    Honda VFR 800FI ´98
    Rakkaat exät: Honda CB 900 F Hornet ´03
  2. #2
    Nämä kommentit perustuvat ainoastaan omakohtaisiin kokemuksiin n.30v.reissaamisesta.
    - budjetti tuntuu tiukalta, hyvä nyrkkisääntö on n.100€/päivä.
    - Saksassa ei ole moottoritiemaksuja,pl.muutamat tunnelit yms. Ranskassa, Italiassa,Itävallassa ja Sveitsissä on.
    - keskieuroopan maissa ei tunneta jokamiehen oikeuksia,leirintä on luvallista vain leirintäalueilla.
    - ulkonayöpymisessä kannattaa muistaa,että elokuun yöt saattaa olla erittäin kosteita ja etenkin vuorilla myös kylmiä.
    - pikkuteitä ajaessa ajopäivän keskinopeus jää n.50km/h, aikataulut sen mukaan.
    -yksin reissamisessa ei ole ongelmia,rohkeasti matkaan!
  3. #3
    Moi,

    Varmaan tulee hieno reissu!

    Elokuu, kannattaa alkaa varata majoitusta aika aikaisessa vaiheessa, kun kaikki eurooppalaiset ovat samaan aikaan sinun kanssa liikkeellä.


    Budjetti, isoin erä on majoitus, katso leirintäalueet ja/tai bikerhotellit reitiltä. Siinä on helposti kolminkertainen hintaero keskustahotellin ja halvimman bikerhotellin välissä. Biker paikoissa on myös paljon seuraa, valitettavasti enemmän karvaista sorttia . Pidä kirjaa päivittäisistä kuluista niin voit muuttaa matkan pituutta/tasoa. 100€/vrk Eurooppassa on aika minimi, jos haluaa hiukan katsella nähtävyyksiä. Pitäytymällä kaukana isojen kaupunkien keskustoista, Lidelin tarjoamissa sapuskoissa ja vichy linjalla toki pääsee halvemmalla. Visan pitäisin hätävarana, ei ole mukava jos tulee ongelmia matkassa ja ei ole riittävästi rahaa saada mies ja pyörä takaisin Suomeen.

    Saksan motarit on todella ilmaisia (paitsi WC't), Itävallassa voi helposti pysyä motareilta pois ja säästä Vignetin (~5€ ).

    Hauskaa matkaa...--BoTZo--
    Viimeksi muokannut: Botzo; 09.05.2015 klo 14:14.
  4. #4
    Jos siirrät reissuasi 1000 km itään (Baltian maat, Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari, Kroatia) ja silti käyt esim. Italiassa, Itävallassa ja Saksassa on karkeasti:

    Bensa 20-30 % halvempaa.
    Majoitus 30-40 % halvempaa.
    Tienvarsikuppilat 50 % halvempia ja kaupasta hankittu ruoka lähes ilmaista.
  5. #5
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    En lähtis elokuussa, kallein ja ruhkaisin kuukausi.
    Bujetti minimis 1000€ viikko + ylimääräinen tonni.
    Eipä ole jokamiehen oikeuksia muualla ku pohjoismaissa.
    Välttelisin suurkaupunkeja, kalliista ja ruhkaista...

    Saksas ei ole moottoritiemaksuja, eikä suurimal osal baanoil nopeusrajoituksia
    Itävallas 10 pv vigneti 5€, mut monet passot & maisema alppitiet maksullisia.
    Italias noi pohjoisen moottoritiet ilmaisia, mut jos maksullisille eksyy niin on euroopan kovimmat hinnat ja sen lisäks italias on euroopan kallein bensa.
    Ranskas moottoritiet maksullisia

    Saksas, Itävällas ja Italias suht helppo löytäää edullisia majoituspaikkoja n 25-35 yö (paitsi ehkä elokuussa).
    Ranskas taas en oo oikeen ikinä onnistunu tässä, joskus epäilly et ois suomalaiset hinnoittelijat majoituspaikossa...

    Matka-aikataulusi on aika helppo, paitsi toi elokuu arveluttaa...

    Ja noin vähäsellä, tai edes pidemälläkään, ajokokemuksella en ehkä lähtis 3 täyteen lastatulla laukulla pahtaa 200km/h tai kokeilee Hornetin huippunoipeuksia Autobhanalla
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  6. #6
    Lainaa XJ 900 kirjoitti Katso viesti
    - budjetti tuntuu tiukalta, hyvä nyrkkisääntö on n.100€/päivä.
    - Saksassa ei ole moottoritiemaksuja,pl.muutamat tunnelit yms. Ranskassa, Italiassa,Itävallassa ja Sveitsissä on.
    - keskieuroopan maissa ei tunneta jokamiehen oikeuksia,leirintä on luvallista vain leirintäalueilla.
    - ulkonayöpymisessä kannattaa muistaa,että elokuun yöt saattaa olla erittäin kosteita ja etenkin vuorilla myös kylmiä.
    - pikkuteitä ajaessa ajopäivän keskinopeus jää n.50km/h, aikataulut sen mukaan.
    -yksin reissamisessa ei ole ongelmia,rohkeasti matkaan!
    - Tiedän, että Budjetti on erittäin tiukka, pitää nyt vielä yrittää keksiä jostain lisää rahaa.
    - Hyvä tietää nuo tiemaksut, tänks.
    - Leirintäkäytäntö oli tärkeä tieto, tänks!
    - Juu, olen ajatellut että tuolla vuorilla yrittäisin löytää itselleni katon pään päälle.
    - Pikkuteihin olen varautunut. Tarkoitus on ajaa joitain päiviä pidemmällä kaavalla, jotta toiset päivät sitten voi ottaa rennommin.
    - Yksin reissaaminen tulee olemaan mielenkiintoista jos ei muuta

    Lainaa Botzo kirjoitti Katso viesti
    Elokuu, kannattaa alkaa varata majoitusta aika aikaisessa vaiheessa, kun kaikki eurooppalaiset ovat samaan aikaan sinun kanssa liikkeellä.
    Vähän arveluttaa tuo majoitusten varaaminen, kun en oikein osaa arvioida, milloin olen missäkin... Myös sää vaikuttanee nukunko riippuen vai katon alla...

    Lainaa Botzo kirjoitti Katso viesti
    Budjetti, isoin erä on majoitus, katso leirintäalueet ja/tai bikerhotellit reitiltä. Siinä on helposti kolminkertainen hintaero keskustahotellin ja halvimman bikerhotellin välissä. Biker paikoissa on myös paljon seuraa, valitettavasti enemmän karvaista sorttia . Pidä kirjaa päivittäisistä kuluista niin voit muuttaa matkan pituutta/tasoa. 100€/vrk Eurooppassa on aika minimi, jos haluaa hiukan katsella nähtävyyksiä. Pitäytymällä kaukana isojen kaupunkien keskustoista, Lidelin tarjoamissa sapuskoissa ja vichy linjalla toki pääsee halvemmalla.
    Isoin erä tuntuisi tällä hetkellä olevan bensa, tuo pirulainen vie laukut päällä melkein 7 litraa satasella jos vähän kääntää "hauska kahvasta".

    Pariisissa ajattelin ottaa halpismajoituksen kaupungin laidalta, mutta metron läheltä, metrolla sitten keskustaan kävelemään yms.
    Ajattelin ottaa Trangian mukaan, ja tehdä safkaa itse tosiaan. Lidlistä yms saanee helposti jottain sapuskaa mitä on helppo trangialla vääntää.

    Lainaa Nomad kirjoitti Katso viesti
    Jos siirrät reissuasi 1000 km itään (Baltian maat, Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari, Kroatia) ja silti käyt esim. Italiassa, Itävallassa ja Saksassa on karkeasti:

    Bensa 20-30 % halvempaa.
    Majoitus 30-40 % halvempaa.
    Tienvarsikuppilat 50 % halvempia ja kaupasta hankittu ruoka lähes ilmaista.
    Tämäkin on käynyt mielessä, nuo Baltian maat vaan vähän arveluttaa kun yksin on liikenteessä. Jotenkin ei ekaa kertaa eurooppaan haluaisi lähteä tuota kautta.

    Lainaa pupu kirjoitti Katso viesti
    En lähtis elokuussa, kallein ja ruhkaisin kuukausi.
    Bujetti minimis 1000€ viikko + ylimääräinen tonni.
    Eipä ole jokamiehen oikeuksia muualla ku pohjoismaissa.
    Välttelisin suurkaupunkeja, kalliista ja ruhkaista...

    Saksas ei ole moottoritiemaksuja, eikä suurimal osal baanoil nopeusrajoituksia
    Itävallas 10 pv vigneti 5€, mut monet passot & maisema alppitiet maksullisia.
    Italias noi pohjoisen moottoritiet ilmaisia, mut jos maksullisille eksyy niin on euroopan kovimmat hinnat ja sen lisäks italias on euroopan kallein bensa.
    Ranskas moottoritiet maksullisia

    Saksas, Itävällas ja Italias suht helppo löytäää edullisia majoituspaikkoja n 25-35 yö (paitsi ehkä elokuussa).
    Ranskas taas en oo oikeen ikinä onnistunu tässä, joskus epäilly et ois suomalaiset hinnoittelijat majoituspaikossa...

    Matka-aikataulusi on aika helppo, paitsi toi elokuu arveluttaa...

    Ja noin vähäsellä, tai edes pidemälläkään, ajokokemuksella en ehkä lähtis 3 täyteen lastatulla laukulla pahtaa 200km/h tai kokeilee Hornetin huippunoipeuksia Autobhanalla
    Valitettavasti elokuu on ainoa vaihtoehto...
    Suurkaupungeissa tosiaan tarkoitus ottaa majoitus keskustan ulkopuolelta ja pyrkiä liikkumaan keskustaan julkisilla (voi nauttia vähän alkomahooliakin sitten )

    Kiitos tiedosta noista itävällan teistä, tarviikin selvittää tarkempi matka osuus sinne jotta välttää noita maksullisia ;)

    Onneksi italiassa ei tule hirveän pitkään viihdyttyä.

    En ole Hornetin huippuja päässytkään kokeilemaan... Mulla on tuohon pleksi eteen pidempiä reissuja varten, helpottanee vähän noita kovemmilla nopeuksilla ajamisia. Empä silti tiedä lähdenkö huippuja kokeilemaan
    Honda VFR 800FI ´98
    Rakkaat exät: Honda CB 900 F Hornet ´03
  7. #7
    Vähän tietysti mistä tykkään, mutta itse ajelisin Como, Milanon pohjoisesta ohittaen ja Torinon länsipuolta länsi-alppeja etelään Ranskan/Italian rajaa. Tuo Milano Geneva väli on aika tylsää motaria.
    Ne kilsat ei ole tärkein asia, vaan mitä siihen kilsoihin saa sisällytetty, eli ei kannata ahmia liikaa siirtymiä.
    Kannattaa sisällyttää myös samassa paikassa oleskelua 2-3 pvä, jossa ajelua ilman laukkuja. On ihan eri fiilis ajella ilman laukkujen painoa alppiteillä. Mikäli tykkään, niin joku päivä ulkoilua vuoristossa antaa paljon.

    Majoituksissa jos ottaa vuodepaikkoja makuusalista, niin säästää aikapaljon ja saa nukkua kuivana kuitenkin sateen sattuessa.
    Sachs 50cc 6x, Solifer SM 50cc -78 ... Vt750 - 06, FJR -07, VFR 1200 XC => KTM 1290 SAS />Alias/karivei
  8. #8
    Lainaa TweetyLeaf kirjoitti Katso viesti
    Tämäkin on käynyt mielessä, nuo Baltian maat vaan vähän arveluttaa kun yksin on liikenteessä. Jotenkin ei ekaa kertaa eurooppaan haluaisi lähteä tuota kautta.
    Tämä Baltian/itäeuroopan maihin kohdistuva epätietoisuus on aika yleistä. Monikin aina kauhistelee että miten sää sinne uskallat lähteä ajeleen ja vielä yksin. Eikö sielä ole kauhean vaarallistakin? Kuinka väärässä ihmiset ovatkaan. Itse olen tuolla parina kesänä ajellut ja nimenomaan yksin eikä ole tullut vastaan minkäänlaisia ongelmia eikä ole milläänlailla tarvinnut jännittää. Kohta taas (21.5) lähden sitä kautta ajeleen.
    BMW R1200GS, EX:BMW r1100s,K1200gt,Suzuki bandit 1200s -02,Hd electra glide -92, hd sportster 1200 -94, Honda cbr1000f -92,Kawasaki 550ltd
    A-AL-BIH-CZ-EST-FIN-H-HR-I-KV-LT-LV-MD-MK-MNE-N-PL-RO-S-SK-SLO-SRB-UA
  9. #9
    Lainaa karivei kirjoitti Katso viesti
    Vähän tietysti mistä tykkään, mutta itse ajelisin Como, Milanon pohjoisesta ohittaen ja Torinon länsipuolta länsi-alppeja etelään Ranskan/Italian rajaa. Tuo Milano Geneva väli on aika tylsää motaria.
    Ne kilsat ei ole tärkein asia, vaan mitä siihen kilsoihin saa sisällytetty, eli ei kannata ahmia liikaa siirtymiä.
    Kannattaa sisällyttää myös samassa paikassa oleskelua 2-3 pvä, jossa ajelua ilman laukkuja. On ihan eri fiilis ajella ilman laukkujen painoa alppiteillä. Mikäli tykkään, niin joku päivä ulkoilua vuoristossa antaa paljon.

    Majoituksissa jos ottaa vuodepaikkoja makuusalista, niin säästää aikapaljon ja saa nukkua kuivana kuitenkin sateen sattuessa.
    Kiitos vinkeistä, kuten todettua, niin tuo reitti ei tosiaan ole lukkoon lyöty ja esim Ranskan puoli on tuossa reitissä isoja teitä, vaikka todellisuudessa tulen kiertämään pieniä teitä. Googlemapsissa vaan taitaa tulla raja vastaan jossain kohtaa noiden waypointtien kanssa. Jossain kohtaa täytynee tehdä tarkempi reittisuunnitelma, moinen touhu vie aikaa helkutisti ja en ole vielä päättänyt GPS:n käytöstä, joten en ole tarkempaa reittiä vielä tehnyt. Saa ehdottaa pätkiä tuon reitin varrelta!

    Mulla on tuossa Samsungin active (vedenkestävä) puhelimena ja saan sen kiinni pyörään. Akun kesto on vaan täysin onneton ja googlen gps täysin soveltumaton prätkällä ajeluun (muuttaa reittejä lennosta). Pitää siis miettiä olisiko kunnon gps paikallaan. Puhelimella mielummin menisin kun se on jo olemassa, mutta noista sähköjen vetämisestä ei ole mitään käsitystä.

    Lainaa woke kirjoitti Katso viesti
    Tämä Baltian/itäeuroopan maihin kohdistuva epätietoisuus on aika yleistä. Monikin aina kauhistelee että miten sää sinne uskallat lähteä ajeleen ja vielä yksin. Eikö sielä ole kauhean vaarallistakin? Kuinka väärässä ihmiset ovatkaan. Itse olen tuolla parina kesänä ajellut ja nimenomaan yksin eikä ole tullut vastaan minkäänlaisia ongelmia eikä ole milläänlailla tarvinnut jännittää. Kohta taas (21.5) lähden sitä kautta ajeleen.
    Ei muo niinkään tuo turvallisuus sinänsä mietitytä, vaan enemmänkin se, että maissa on itselleni tuntematon kulttuuri (myös ajokulttuuri). Ranska, Tanska, Ruotsi, Italia jne on paikkoja joissa olen ennenkin käynyt ja siinä mielessä helpompia ekalle isolle reissulle. Jos kun mahdollisuuksia tulee jatkossa tehdä isompia euroopan reissuja, niin aivan varmasti tulen ajelemaan Balttiankin maiden läpi.
    Kun olet tuolla kuitenkin pyörinyt, niin kuinka hyvin balttiassa puhutaan englantia ? Se kun on ainoa kieli suomen lisäksi mihin meikäläisen taidot taipuu (tosin englantini on hyvä).
    Honda VFR 800FI ´98
    Rakkaat exät: Honda CB 900 F Hornet ´03
  10. #10
    Hyvin olen englannin kielellä tullut toimeen kun en oikeen itsekään Suomen lisäksi muuta osaa paitti vähä ruottia.
    BMW R1200GS, EX:BMW r1100s,K1200gt,Suzuki bandit 1200s -02,Hd electra glide -92, hd sportster 1200 -94, Honda cbr1000f -92,Kawasaki 550ltd
    A-AL-BIH-CZ-EST-FIN-H-HR-I-KV-LT-LV-MD-MK-MNE-N-PL-RO-S-SK-SLO-SRB-UA
  11. #11
    Nihkeillä budjeteilla joskus reissanneena pakko todeta että se syö hiukan reissufiiliksiä. Vaikka kaikki menisi hyvin (yleensä menee) ja näkisi makeita paikkoja, niin silti rahan riittävyys kummittelee päässä. Eforttia kuluu halvan majapaikan etsimiseen, nähtävyyksiä jää väliin kun ei raski ostaa sisäänpääsylippua jne. Jos pyörä prakaisi niin korjauskulut vois aiheuttaa aidosti hankalan tilanteen... Stokiksessa lauttalippua ostettaessa jännittää että vieläköhän Visa-kortissa on pitoa.... Tosin olen tehnyt ennen reissua summittaisen budjetin ja todennut että pitäis riitää ja marginaaliakin on, mutta reisssun päällä pitäis pitää parempaa kirjaa kuin pelkästään muistissa niin jännittäminen helpottais. Yks juttu myös on tasapaino sniiduilun ja jonkun väistämättä jotain kustantavan lomakokemuksen hankkimisen välillä. Jos jossain vaiheessa ei pysty yhtään humputtamaan niin matkasta voi jäädä melko valju muisto.

    Suosittelen että käytät aikaa tarkan etukäteisbudjetin tekoon jonka perusteella päätät kuinka pitkän reissun ja mihin suuntaan voi tehdä. Rahaa pitää jäädä yllätyksille. Kuten myös kotiinpaluun jälkeiseen aikaan. (Ei mopomatkailuopas, mutta tässä http://www.madventures.tv/fi/survivalpack.phpkirjassa hyviä ajatuksia aiheesta, löytää varmaan kirjastosta).

    -Miten menet Ruotsiin? Isojen lauttojen lisäksi on muitakin vaihtoehtoja.
    -En tiedä hintaroista, mutta Ruotsi-Tanska välin voi hoitaa Mälmön lisäksi ainakin Helsinborgista tai Göteborgista. Entä olisko Ruotsi-Saksa -lautta järkevä?

    - halpis hotelliketju http://www.hotelf1.com/gb/home/index.shtml Noita oli/ on muuallakin kuin Ranskassa mutta jotain järjelyä ilmeisesti käynnissä. Huoneet pieniä eikä niissä ole mitään ekstroja, suihkut ja vessatkin käytävillä. Mutta jos vain haluu halvan yöpymisen niin toimii.
    - Jos haluu nähdä isojen kaupunkien keskustaa, niin päärautieaseman liepeiltä löytyy halpoja tai ainakin halvempia hotelleja. Budjetilla reissaavia on muitakin; opiskelijoita jne. Tai sitten majoituu kaupungin laitamille ja liikkuu metrolla / bussilla.
    - Hostellit. Joskus joutuu ryhmämajoitukseen / jakamaan huoneen. Tarvinnee etukäteen hommatun kortin. Info http://www.hihostels.fi/hostellikortti.aspx. näitä voi olla yllättävänkin keskustassa
    - nykyaikana kaikkee uutta mahdollisuutta, googlaa esim. airbnb ja coatchsurfing.
    - mopomatkailijoita on sen verran että ihan heille erikoistuneita hotelleja on, googlaa biker hotels. Eivät välttämättä kuitenkaan kilpaile hinnalla.
    - yksyisten ihmisten pitämät majoitukset (pari huonetta omakotitalon yläkerrasta tms. erityisesti maaseudulla) kulkevat saksankielisellä alueella nimellä "zimmer frei" - huone vapaana. Vanhoja ketjuja aiheesta löytyy.
    - sit toki booking.com tai hotels.com voi jeesata halvan mestan köytämisessä. Kaikkein halvimman hinnan tosin voi saada kun ei varaa noiden kautta vaan suoraan tiskiltä.
    - laskettelukeskusten luona paljon majoitusta tarjolla kun kesällä on patikointi- ja pyöräilykausi

    Jokamiehenoikeudella maastoon majoittuminen tunnetaan vain Pohjoismaissa. Ei tarkoita etteikö jengi tekis sitä muuallakin. Ajelee maaseudulle päin, siellä pienemälle tielle ja sit yrittää katella missä olis sopiva pisto mistä pääsis näkösuojaan ja onko sellainen paikka että ei tod näk satu asioikseen kulkijaa illan ja aamun välillä. Ja vaikka jäis maanomistajalle kiinnikkin niin tuskimpa tulee mitään kärhämää / seuraamuksia jos ei oo sotkenu paikkoja. Mutta Keski-Euroopassa on niin tiheää asutusta että hyvän paikan löytäminen voi olla hankalaa. Alpieilla korkessuunnassa kolme kerrosta, puuttoman ylävuoristo ja laaksojen pohjien peltojen välissä metsää.

    - Ranskassa ja Italiassa moottoriteillä tietullit. Itävallassa ja Sveitsissä pitää ostaa moottoriellä ajamisen oikeuttava tarra, Vignette, ennenkuin menee motarille. Svetsissä kallis kun myyvät pelkkää vuoden tarraa.

    Lounasta ei oo pakko syödä ravintolassa, hakee Aldt:stä banaanin ja suklaata. Kahvilat tai esim. rautatieasemien sämpylämyynti halvempaa kuin Suomessa. Majoituksiin aamiainen pitää yleensä ostaa lisähinnalla. Saksassa iltaruuaksi luonnollisesti kebua (iso turkkilaisten määrä).
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  12. #12
    Itse ainakin heittäisin teltta ja riippumattomajoitukset heti pois suunnitelmista. Jos ei ole vaatimukset korkealla eli katto päänpäällä ja sänky riittää niin kyllä niitä edullisiakin majotuksia löytyy. Tiukalla budjetilla kun on likkeellä niin voipi olla mielekkäämpää vaikka sitten vähän tinkiä reissun pituudesta kuin että joutuu kokoajan sentinpäälle laskemaan. Luulisin että kokonaisuutena parempi vähän lyhempi reissu vs. pitempi reissu äärimmilleen pihistettynä.
    BMW R1200GS, EX:BMW r1100s,K1200gt,Suzuki bandit 1200s -02,Hd electra glide -92, hd sportster 1200 -94, Honda cbr1000f -92,Kawasaki 550ltd
    A-AL-BIH-CZ-EST-FIN-H-HR-I-KV-LT-LV-MD-MK-MNE-N-PL-RO-S-SK-SLO-SRB-UA
  13. #13
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa TIJ kirjoitti Katso viesti
    - Hostellit. Joskus joutuu ryhmämajoitukseen / jakamaan huoneen. Tarvinnee etukäteen hommatun kortin. Info http://www.hihostels.fi/hostellikortti.aspx. näitä voi olla yllättävänkin keskustassa
    MotOrg ry:n jäsenet kuuluvat Smoton kautta suomen Hostellijärjestöön, .ORG! jäsenkortti on myös kansainvälinen hostellkortti
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  14. #14
    Lainaa TIJ kirjoitti Katso viesti
    Nihkeillä budjeteilla joskus reissanneena pakko todeta että se syö hiukan reissufiiliksiä. Vaikka kaikki menisi hyvin (yleensä menee) ja näkisi makeita paikkoja, niin silti rahan riittävyys kummittelee päässä.
    Tiedän tämän, enkä edes suunnittelisi reissua jos en uskoisi nauttivani siitä rajoitetulla rahamäärällä. Kuten kirjoitin, pienen rahamäärän voi ottaa myös eräänlaisena haasteena josta voi siten nauttia

    Eli jos saan säästettyä tuon päälle 2 tonnia tuohon mennessä, niin reissu toteutuu, ellei pyörään tule jotain yllättävää (Pyörä luonnollisesti huolletaan ennen reissuun lähtöä, ja kotimaassa ajellaan sen verran jotta selviää kaiken olevan kondiksessa).

    Eforttia kuluu halvan majapaikan etsimiseen, nähtävyyksiä jää väliin kun ei raski ostaa sisäänpääsylippua jne. Jos pyörä prakaisi niin korjauskulut vois aiheuttaa aidosti hankalan tilanteen...
    Tähän olen pyrkinyt varautumaan juurikin esimerkiksi perustamalla tämän ketjun ja tekemällä alustavaa reissu suunnitelmaa, missä on halvat leirinnät, onko leirintä selvästi halvempi kuin katto pään päällä ? jne. Nämä asiat ovat työn alla.

    Pyörään otan täyskaskon reissun ajaksi, juurikin tästä syystä minkä mainitsit.

    Stokiksessa lauttalippua ostettaessa jännittää että vieläköhän Visa-kortissa on pitoa.... Tosin olen tehnyt ennen reissua summittaisen budjetin ja todennut että pitäis riitää ja marginaaliakin on, mutta reisssun päällä pitäis pitää parempaa kirjaa kuin pelkästään muistissa niin jännittäminen helpottais.
    Kirjan pitämisessä auttaa se, että on pankkitunnukset mukana ja voi vilkaista tilin saldon. Kirjanpitokin on suhteellisen helppoa kun on älypuhelin. Asiasta ei pidä tehdä kuitenkaan ongelmaa, onhan kuitenkin loma kyseessä.

    Yks juttu myös on tasapaino sniiduilun ja jonkun väistämättä jotain kustantavan lomakokemuksen hankkimisen välillä. Jos jossain vaiheessa ei pysty yhtään humputtamaan niin matkasta voi jäädä melko valju muisto.
    Tämä on ihan totta ja rahattomuuden valitettava puoli. Kuitenkin itse nautin myös "vain" oleskelusta ulkomailla. Mitään museolippuja yms ei ole välttämättä tarvetta hankkia. Otan kameran mukaan, siinä on tekemistä vaikka jokaiselle päivälle jos siltä tuntuu. Uiminen yms on myös ilmaista. En nyt sano sitä siis, etteikö jotain nähtävyyksiäkin halua nähdä, mutta mielummin "katselen ja haistelen" paikallista ilmapiiriä.


    Suosittelen että käytät aikaa tarkan etukäteisbudjetin tekoon jonka perusteella päätät kuinka pitkän reissun ja mihin suuntaan voi tehdä. Rahaa pitää jäädä yllätyksille. Kuten myös kotiinpaluun jälkeiseen aikaan. (Ei mopomatkailuopas, mutta tässä http://www.madventures.tv/fi/survivalpack.phpkirjassa hyviä ajatuksia aiheesta, löytää varmaan kirjastosta).
    On muuten hyvä vinkki tämä, pitää kaivaakkin tuo kirjaston kätköistä tai jos vaikka joltain kaverilta löytyisi.

    -Miten menet Ruotsiin? Isojen lauttojen lisäksi on muitakin vaihtoehtoja.
    -En tiedä hintaroista, mutta Ruotsi-Tanska välin voi hoitaa Mälmön lisäksi ainakin Helsinborgista tai Göteborgista. Entä olisko Ruotsi-Saksa -lautta järkevä?
    Suomi-Saksa olen vilkaissut ja hinnat oli aika kovat, Ruotsi-Saksaa en ole, koska nuo Tanskan sillat kiinnostaisi nähdä ainakin toiseen suuntaan. Pitääpä vilkaista tuo Ruotsi Saksa vielä.

    Mälmössä tahdon käydä myös, koska haluan nähdä tämän rakennuksen livenä: http://upload.wikimedia.org/wikipedi...ng_Torso_3.jpg

    majoituksesta
    Kiitos vinkeistä, pitää katsoa tarkemmin noita kaikkia, Couchsurfing on tuttu, mutta itse en oikein ole halukas moiseen.


    - Ranskassa ja Italiassa moottoriteillä tietullit. Itävallassa ja Sveitsissä pitää ostaa moottoriellä ajamisen oikeuttava tarra, Vignette, ennenkuin menee motarille. Svetsissä kallis kun myyvät pelkkää vuoden tarraa.
    Tämä on tärkeää infoa, sveitsin taidan jättää väliin ja tuo Itävallan reitti pitää siis tutkia tarkkaan.

    Lounasta ei oo pakko syödä ravintolassa, hakee Aldt:stä banaanin ja suklaata. Kahvilat tai esim. rautatieasemien sämpylämyynti halvempaa kuin Suomessa. Majoituksiin aamiainen pitää yleensä ostaa lisähinnalla. Saksassa iltaruuaksi luonnollisesti kebua (iso turkkilaisten määrä).
    Kuten sanottu, Trangia lähtee mukaan, joten ei varmasti tule (lämminkään) ruoka olemaan ongelma.
    Ravintoloissa on esim Ranskassa halvahkoa, jos vaan ei mene isojen kaupunkien keskustaan priima rafloihin.

    Myydäänkö muuten tuolla (yleensäkkin euroopassa) trangiaan sopivaa nestettä huoltoasemilla niinkun Suomessa ? Mulla ei siis ole kaasumallia.
    Honda VFR 800FI ´98
    Rakkaat exät: Honda CB 900 F Hornet ´03
  15. #15
    Lainaa woke kirjoitti Katso viesti
    Itse ainakin heittäisin teltta ja riippumattomajoitukset heti pois suunnitelmista. Jos ei ole vaatimukset korkealla eli katto päänpäällä ja sänky riittää niin kyllä niitä edullisiakin majotuksia löytyy. Tiukalla budjetilla kun on likkeellä niin voipi olla mielekkäämpää vaikka sitten vähän tinkiä reissun pituudesta kuin että joutuu kokoajan sentinpäälle laskemaan. Luulisin että kokonaisuutena parempi vähän lyhempi reissu vs. pitempi reissu äärimmilleen pihistettynä.
    Miksi ihmeessä ? Eikös leirintä alueet ole ihan hyvin varusteltuja keskieuroopassa? Tiedän toki, että niihin majoittuminen ei ole ilmaista, mutta siellä on seuraa ja saa nauttia kesästä ulkosalla!

    Minä ainakin nukun mielummin ulkosalla sateensuojassa itsekseni kun pierulta haisevassa kommuunikämpässä missä vierustoveri kuorsaa niin että seinät jytisee (vaikka siis olenkin suhteellisen hyvä nukkuja).

    En kyllä sanoisi, että pihistelen äärimmilleen. Reissun jälkeinen rahatilanne on myös ns. katsottu budjettiin sopivaksi (saan rahaa lähes heti kun palaan Suomeen). Kyse on vaan tosiaan siitä, saanko säästettyä tuon verran ennen Elokuun alkua. Toki pitää vielä budjetti tehdä, että tietää miten paljon on mihinkin varaa. Eniten huolettaa se, että jos bensan hinta lähtee kovaan nousuun.
    Honda VFR 800FI ´98
    Rakkaat exät: Honda CB 900 F Hornet ´03
  16. #16
    Tästä voi seurailla niitä polttoaineen hintoja.
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  17. #17
    Jos tuo budjetti on noin tiukka, niin kannattaa ajatuksen tasolla miettiä myös sellainen skenaario, että pyörä hajoaa tien päälle ja se täytyy korjata tai laivata takaisin Suomeen. Vakuutusyhtiön ja autoliiton avulla pääsee eroon hinauskuluista korjaamolle ja mahdollisesti jokin ystävällinen paikallinenkin auttaa, mutta korjauksia varten täytyy kaivaa omaa kuvetta. Tai leirintäalueella/hotellissa kamat varastetaan. Totaalinen rengasrikkokin syö kolmen päivän budjetin. Eli saatko hätärahoitusta mummolta, luottokortilta vai pikavippinä?

    Mutta ehdottomasti kannattaa reissuun lähteä!

    Edit: Tuollahan aloituksessa luki, että luottorajaa on tonni, sitähän voisi pariin tonniin hilata - kaiken varalta.
    Viimeksi muokannut: Nomad; 10.05.2015 klo 13:13.
  18. #18
    Typistä matkan kesto noin 2 viikkoon tai himpun yli, miten rahat riittää. Älä ahnehdi ekalle reissulle. Saksa, Itävalta, Unkari, Slovakia ja Tsekki, ne riittää tuolla fyrkalla. Ja matkan kulut pysyy jotenkin hanskassa kun itäpuolen maissa pyörit. Tsekkaa Finnlinesin hinta lepotuolipaikalla...
  19. #19
    Lainaa Nomad kirjoitti Katso viesti
    Jos tuo budjetti on noin tiukka, niin kannattaa ajatuksen tasolla miettiä myös sellainen skenaario, että pyörä hajoaa tien päälle ja se täytyy korjata tai laivata takaisin Suomeen. Vakuutusyhtiön ja autoliiton avulla pääsee eroon hinauskuluista korjaamolle ja mahdollisesti jokin ystävällinen paikallinenkin auttaa, mutta korjauksia varten täytyy kaivaa omaa kuvetta.
    Niin sitä täytyy tehdä Suomessakin. Oikeasti mä varmaan selviän halvemmalla per päivä jossain Ranskassa kun mitä Suomessa kesälomalla. Jotenkin tuntuu, että reissun typistäminen aiheuttaisi vaan se, että tulen takasin Suomeen esim 2 viikon päästä ja sitten olenkin rahaton puolet kesälomasta... Ekstra päivät reissun päällä on "halvempia" (lautat yms maksettu, hintataso vs Suomi). Kalliimpaahan per päivä on lähteä esim viikon reissulle. Ja tosiaan täyskaskon otan kuukaudeksi juuri tuon skenaarion takia, olisi aika paska joutua kaivamaan omaa kuvetta, että saa pyörän takaisin Suomeen yms. Omavastuuhan noissakin on, mutta ei tarvitse sitten ihan tyhjän päälle jäädä.

    Olen kuitenkin miettinyt tuota Toulousen jättämistä tuosta reissusta pois, säästäisi aika monta kilometria ja bensalitraa. Mutta tuo Le Bistrot raflana on vaan niin helkutin hyvä (tosin vain yhden aterian perusteella).

    Toki ymmärrän monenkin esittämän huolen reissun rahoituksen pienuudesta, fakta on kuitenkin se, että jollain on rahaa millä mällätä ja toisella ei. Pakko on vaan tulla toimeen sillä mitä on ja ottaa siitä kaikki irti. Pihistely on perseestä, mutta niin on sekin, ettei toteuta asioita kun ei mukamas ole kunnolla rahaa. Mutta kuten sanottu, katsotaan nyt vielä mitä mieltä olen mihin rahat riittää siinä kohtaa kun on hommat selvillä. Ja mistä sen tietää vaikka nuo osakkeet pomppais sen verran, että en malta olla myymättä ja sijoittaa reissuun.

    Kilometrejä karsimalla tietysti saisi varmaan reissusta enemmän irti... mutta kun se prätkällä ajo on niin pirun kivaa

    Kiitos Suzu-ukolle bensan hintaseuranta linkistä!
    Honda VFR 800FI ´98
    Rakkaat exät: Honda CB 900 F Hornet ´03
  20. #20
    woke kirjoitti
    Itse ainakin heittäisin teltta ja riippumattomajoitukset heti pois suunnitelmista.
    Lainaa TweetyLeaf kirjoitti Katso viesti
    Miksi ihmeessä ? Eikös leirintä alueet ole ihan hyvin varusteltuja keskieuroopassa? Tiedän toki, että niihin majoittuminen ei ole ilmaista, mutta siellä on seuraa ja saa nauttia kesästä ulkosalla!

    Minä ainakin nukun mielummin ulkosalla sateensuojassa itsekseni kun pierulta haisevassa kommuunikämpässä missä vierustoveri kuorsaa niin että seinät jytisee (vaikka siis olenkin suhteellisen hyvä nukkuja).
    .
    Joo tuohan oli vain mun mielipide. En missään nimessä telttailua sinänsä moiti huonoksi tavaksi yöpyä. Päinvastoin. Itsekkin olen paljonkin telttailua harrastanut aiemmin kun tuli kesäisin enempi kotimaassa reissattua. Leirintäalueella on mukava oleilla ja nukkua luonnon helmassa. Iän myötä on vaan tullut enemmän mukavuuden haluiseksi(viime kesänä vain kolme telttayötä) Meinasin vaan että ei se välttämättä hinnalla kilpaile muiden halvimpien majoitusmuotojen kanssa. Joku varmaan tietää nuista euroopan leirintäalueiden hinnoista enempi.
    Kommuunikämpät ei ole kyllä minunkaan suosikkimajoituksia.
    BMW R1200GS, EX:BMW r1100s,K1200gt,Suzuki bandit 1200s -02,Hd electra glide -92, hd sportster 1200 -94, Honda cbr1000f -92,Kawasaki 550ltd
    A-AL-BIH-CZ-EST-FIN-H-HR-I-KV-LT-LV-MD-MK-MNE-N-PL-RO-S-SK-SLO-SRB-UA
  21. #21
    Leirintäalueidenkin hinnoissa on kohtuu isoja eroja palvelun tason ja alueen mukaan. Valitsin itse viime kesänä "parempia" leirintäalueita arvostelujen perusteella ja yöpymisen hinnaksi (plus lämmin suihku, joskus sekin maksaa muutaman euron ekstraa) tuli keskimäärin hiukan alle 20EUR poislukien Normandia jossa leirintäalue oli aivan järjettömän kallis. Itäisessä osassa Eurooppaa tietysti halvinta.

    Telttakamat eivät mielestäni tilan kannalta ole mikään ongelma pyörällä liikkuessa, jos nyt olisin kamoja hankkimassa hankkisin jopa isomman teltan (nykyinen on kahden hengen) kun se kuitenkin kulkee pyörän päällä yhtä näppärästi kun pienempikin.

    Kannattaa kuitenkin varata budjettiin sen verran "hätävaraa" että vaikka pääasiassa aikoisikin telttailla saa tarvittaessa muutaman hotelliyön - teltassa on todella vaikea saada kamoja kuivaksi jos sataa useita päiviä putkeen.

    Trangian polttoaineen saatavuus vissiin vaihtelee maakohtaisesti ja on tärkeää tietää millä nimellä sitä missäkin maassa myydään. Paras ratkaisu lienee multifuel-poltin joka toimii vaikka lyijyttömällä bensalla. Omassa Trangiassani on kaasupoltin ja selvisin neljän viikon reissun samalla kaasupullolla.
  22. #22
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Budjetilla matkailtaessa mulle tulis kylä mieleen hommata just airbnb:stä joku oma kämppä aina muutamaksi päiväksi, kauempaa keskustasta ja pienehkö, niin ollaan 20-30€ varmaan. Sieltä sitten päiväretkiä kaupunkiin ja poiskaupungista. Siellä on netit ja pesukoneet, suihkut ja keittiöt niin antaa budjettiin omatoimisäästöä (ei siis mitään kimppakämppää). Samalla ei tarvi ajella kauheiden kampevuorien kanssa ja pystyy tutustumaan tavallisen kansan naapurustoon, nurkkiin ja tapaan asua. Menis alueelta alueelle ja kaupungista kaupunkiin. Ainiin mikä mä olen neuvomaan kun en ole mp:llä ikinä ulkomailla ollu
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  23. #23
    Ajatuksia: Telttailu on kivaa kunhan ei sada, joten teltta vain mukaan. Ilmapatjasta puolet ilmasta pois niin mukavuus paranee oleellisesti. Tavaraa tulee teltta/trangia vaihtoehdossa paljon lisää mutta yksinään matkatessa se ei ole ongelma ja leirintäalueilla saa mukavasti juttuseuraa. Sapuskat maksaa paikallisissa pikkukaupunkien Aldeissa vain puolet siitä mitä Suomessa. Teltan voi pistää pystyyn myös muualle vaikka se ei ihan pykälien mukaista olekkaan. Motareiden varrella on sitten bensa ja ruoka paljon kalliimpaa jos haluaa säästää. Välimeren rantatie on sitten tooodeeella hidas ajaa (ja kuuma). Elokuussa yksin reissaamisessa ei ole mitään ongelmaa, yöpaikka löytyy aina kunhan etsii yösijan mielellään ennen neljää. Kun teltta on varalla niin ei hätää.
    Ducati Streetfighter V4 -2021
    Olen liian vanha ajaakseni tylsillä moottoripyörillä.
  24. #24
    Viikko sitten tuli palattua Marokko+ euroopan läpiajoreissulta. Hyväksi majoituksen etsimiskeinoksi osoittautui booking.com kännykällä plärättynä. Siinä kuuden maissa illalla tietää suunnilleen jo missä meinaa yönsä viettää, ja vaikka bensatauolla varaa matkanvarrelta hotellin jos sattuu osumaan sopivan hintaisia.
    Now riding:
    * KTM 690 Enduro R


    Past ones:
    * KTM EXC 300
    * KTM 250 EXC Racing
    * CBR 600 F4
    * CBR 954 RR
  25. #25
    Kyllä tuolla budjetilla pitäisi ihan ok reissu saada tehtyä. Paljon tullut hyviä neuvoja edullisista majoituksista.
    Pelkällä kasko-vakuutuksella et kuitenkaan pääse ongelmista jos pyörään tulee jotain pulmaa. Sehän korvaa vain pyörän jos itse olet syyllinen kolariin. Autoliiton turvaa suositeltiin ja itsekin toistaisin tuon ohjeen. Se syö satasen, mutta korvaa itsensä, jos olet ongelmissa. Turva jatkuu koko vuoden suomessakin, olet autolla tai pyörällä liikkeellä.

    Omista interrail retkistä on jo 30 vuotta, mutta uskoisin että sama neuvo toimisi edelleen. Info piste, yleensä kaupungin keskustassa tai alppikylissä saattaa olla "kylmäasema", josta löytää edullisen majoituksen kysymällä. Kylmäpisteissä saa suoraan napin painalluksella soitettua majapaikkoihin.

    Jokamiehen oikeudet eivät omankaan kuuleman mukaan ole noissa maissa samanlaisia. Itse olen kuitenkin nukkunut melko monenlaisissa paikoissa omilla budjettimatkoilla. Ranskassa rannalla nukkuessa poliisit kohteliaasti herättivät vasta aamukuuden aikaan, eikä siitä seurannut mitään ongelmia. Saksassa ja Tanskassa on tullut hiukan huilattua levähdyspaikoilla ongelmitta. Joitakin nurmikkoalueitakin on tullut käytettyä. Yleensä noita ei viitsi kahta yötä peräkkäin käyttää, joten se hostellikortti on kiva olla mukana.

    Turusta Tukholmaan, Naantalista Kapelskäriin tai yhteysaluksilla Ahvenanmaan/Eckerön kautta Ruotsiin. Jokin noista lienee halvin/sopivin. Kuten myös mainittiin niin se kansipaikka Finnlinesillä on myös tarkistamisen arvoinen.

    Laske kuitenkin että rahat riittää paluumatkaan ja mene siihen asti omalla mukavuusalueella!

    Hyvää reissua!
    jussi
  26. #26
    Luin vielä kertaalleen ketjun läpi ja jäi vähän outo fiilis. Hotelleissa pitäisi aina yöpyä ja ravintoloissa syödä, jotta on kivaa. Täytyy myöntää että itekkin tulee noin tehtyä, mutta ei se minusta ole mikään onnen tae, pikimminkin enemmänkin laiskuuden ja kiireen mukana tuoma piirre.

    Teltta ja Trangia vain mukaan. Säästöt ei per kerta ole mahdottomia verrattuna halvimpiin budjettipaikkoihin mutta kertautuvat reissun myötä. Esim Saksassa oleilu on merkittävästi halvempaa kuin loma Suomessa. Esim ruoka on halpismarketista ostettuna noin puolet mitä Suomessa.

    Yksin reissatessa kustannuksia nostaa se että sapuskaa ostaessa samalla tulee ostetuksi useamman päivän ruoka ja miten sen saa sitten säilymään. Itse olen huomannut että on kivempaa olla pari-kolme päivää paikallaan ja tehdä retkiä ympäristöön kuin vaihtaa koko ajan paikkaa. Kyllä ne safkatkin paremmin säilyy teltan varjossa kuin sivulaukussa moottoritiellä. Aikaa vain pitää olla riittävästi. Niihin kauppareissuihin, leirinpystytyksiin ja ruuan laittoihin kun menee myös oma aikansa.

    Telttailu hyvällä ilmalla on varmasti kivempaa kuin tunkkaisessa budjettihotellissa. Mutta jos sataa niin sitten vain sinne budjettihotelliin.

    Parhaat reissuyöpymismuistot ovat jääneet teltan vieressä istuskellessa punaviinilasin kanssa ja jutellessa naapurityypin kanssa. Halpishotellin baarimikon kanssa kun on vähän tylsä juttua vääntää.

    Ei muuta kuin reippaasti hippifiiliksellä matkaan. Ei se raha onnea tuo, mutta pieni vararahasto on kuitenkin syytä olla kuten täällä neuvottiin.
    Ducati Streetfighter V4 -2021
    Olen liian vanha ajaakseni tylsillä moottoripyörillä.
  27. #27
    Jos ranskaan meet tuonne nizzan seudulle ja vuoristotiet kiinnostaa,niin poimi helmet,eli route napoleonia ja route des grandes alps on loistavaa ajettavaa,monia hienoja solia,hyvää mutkaa pitkän matkaa.Muutenki ranskan alpit on hienoa seutua.Trangia mukaan ja jos oiken suostuu telttaileehan,niin säästää huomattavasti.Muuten,mielestäni matkakohteen pitää olla kiinnostava(vaikka tärkeintä onki lähteminen- - -),eli vaikkei taskut oo täynnä rahaa silti en valitse matkaa maan hintatason perusteella,eikä niinkään tuu itään ajettua,vaikka toki sieläkin nähtävää.Liika ei kannata ahnetia.Niin,ranskassa jos ajelee pienempiä teitä,näkee enemmän,eikä taida olla tiemaksuja,monilla moottoriteillä on ja äkkiä 20euroa pyörähtää päivässä kun oiken ajelee.
    <p>keskiviiva rauhoittaa- - -riders on the storm</p>
  28. #28
    Tuolla budjetilla minäkin suuntaisin itä-eurooppaan / balttiaan. Puola, Unkari, Romania, Kroatia, Serbia, etc hintatasoltaan selkeästi halvempia kuin länsi-euroopan maat. Itse kiertelin vaimon kanssa viime kesänä 3 viikkoa linjalla Ruotsi, Tanska, Saksa, Tsekki, Slovakia, Kroatia, Serbia, Montenegro, Bosnia, Unkari, Puola, balttia ja saatiin rahaa kulumaan kahteen pekkaan 3000 euroa
  29. #29
    Laitetaan tähän nyt kokoontumisajovinkki.
    Useissa kokoontumisajoissa kuuluu kämppäröinti osallistumismaksuun. Ja jos on oikein nuuka luonteeltaan niin joissain kokoontumisissa se osallistumismaksu käydään maksamassa erikseen eli jos ei käy maksamassa tikettiä niin kämppäröinti on ilmainen.

    Pippo Zanninin nettisivut on ilmeisen kurjat, mutta kyseinen kerho järjestää vuosittain kokoontumisen Roveretossa ja yleensä kämppäri on avattu jo muutamia päiviä ennen rallin varsinaista alkua. Eli saapuu ralliin jo tiistaina ja ajelee muutaman päivän paikallisia mutkateitä joita siinä lähistöllä on ihan riittämiin useiksi päiviksi.

    motoraduni.it - rovereto international

    mc-pippozanini.it
    <p>tänään minä - huomenna minä- ja entäs ylihuomenna, no minä. www.roadracing.eu </p>
  30.  
  31. #30
    Ei tainnut tulla mainituksi, mutta varsinkin pienellä budjetilla reissatessa ulkomailla kannattaa aina tankatessa maksaa tiskille. Eräältä reissulta palattuani ihmettelin kummittelevaa parinsadan € varaussummaa luottokortilla, ja ilmeni, että olikohan Ruotsissa automaattitankkauksen varaus automaattisesti aina 60€ tms per kerta (ei siis itse valittavissa suuruudeltaan kuten Suomessa), ja tämä varaus purkautui vasta huomattavan pitkän ajan jälkeen, toista viikkoa taisi kulua. Ko. varauksen verran on sitten vastaavasti vähemmän rahaa käytössä.
    ex Kawasaki Z1000SX -14
    ex Yamaha FZ6SA -06
    A-AND-B-CZ-DK-E-ENG-EST-FIN-F-D-I-LV-LT-L-PL-N-S-SCO
Sivu: 1 / 5:sta 123 ... ViimeinenViimeinen