Sivu: 5 / 16:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 3456715 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 121:stä 150:een 458:sta
  1. #121
    Lainaa HondaCebari kirjoitti Katso viesti
    Onx tää ny vieläkin vain välttävä laitos?
    Hobbarin 299e hintalappu houkuttelis vähäsen.
    Ihan yhtä toimivalta vaikuttaa kuin aiemmin käytössä ollut Urban Rider ainakin parin pikaisen testilenkin perusteella. Tosin kypäräpuhelimen kanssa en ole päässyt kokeilemaan enkä välttämättä tule sellaista hankkimaankaan. Tuo teline on hyvä kun navin saa joko vaakaan tai pystyyn ajon aikanakin. Tellingille värkkäsin oman kiinnikkeen kun en saanut sopivaan paikkaan mukana tulleilla kilkkeillä.

    Muistikorttia ei ole tullut vielä hankittua kun Bilteman 8Gb 9.99,- kortit oli täällä loppu. Täytyy katsella joskus reitin lataamista ja kuinka vaikeaa se kortin kanssa puljaaminen nyt sitten oikein on.

    Tänään saapui Hobby Hallista sopiva suojakotelo tuon navin mukana tulleen liian pienen kotelon tilalle. Uuteen koteloon "sujahtaa", kuten mainoksessa mainittiin, kun taas mukana tulleeseen ei mennyt edes ahtamalla.

    En nyt lähde kenellekään suosittelemaan kun jokaisella on oma makunsa ja tarpeensa. Vastaa kuitenkin minun tarvetta myös 400:sta suppeammalla kartta-aineistolla.
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  2. #122
    tosi hyvä on tuo kääntyyvä näyttö !! kartta kääntyy kyljelleen välillä ihan tompan omasta tahdosta
    yamaha fzr1000-90,suzuki gsx600r-96, suzuki bandit1200-98,honda x11-00,benelli tnt caferacer 1150-05,
    ducati monster s4rs testaretta-07,suzuki b-king-08,ducati streetfighter-09 ,ducati multistrada 1200-10, ducati diavel-11, KTM adventure 1190-13
  3. #123
    Lainaa enskaTNT kirjoitti Katso viesti
    kartta kääntyy kyljelleen välillä ihan tompan omasta tahdosta
    Eiku sä kanttaat liian tiukkaan mutkassa niin se luulee että oot kääntäny sen pystyyn!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  4. #124
    Just meinasin samaa

    Vakavasti puhuen puhelimen karttanäyttö on huomattavasti herkempi kääntymään. Veikkaan, että Tomppaankin tulee vielä päivitys, jolla näytön saa lukittua... vai onko siinä jo?
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  5. #125
    Näköjään uusi softaversio julkaistu! v15.204 koko 330Mt
    Katotaas mitä se tarjoaa!!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  6. #126
    Version 15.204
    Rider 400, Rider 40

    Receiving Hands-Free Calls
    You can now use your TomTom Rider to receive hands-free phone calls safely using your compatible Bluetooth headset. For information on headset compatibility, see our FAQ: Which headset is compatible with my TomTom Rider?

    Import Community Points of Interest (POI) Files to your TomTom Device
    We’ve listened to your numerous requests for this feature. You can now use MyDrive on your computer to import POI files in .ov2 format to your TomTom device. On the MyDrive webpage, go to the My Places tab, switch from Favourites to POI files and then select Import POI file. Your imported files will then be accessible through My Places on your TomTom device.*

    Reorder the Menu to your Preference
    Tap and hold an icon in the menu for 2 seconds to enable menu reordering. You can then press the arrows to move any selected icon left or right in the menu.

    Instantly navigate to Home and Work from the menu
    Home and Work will now always be available from the Main Menu so that you can start riding to these most frequent destinations faster. Go to My Places to set up Home and Work.

    Plan a thrill to a Favourite or Place
    You can now plan a thrill to any of your favourite locations. To do this, select Plan a Thrill in the Main Menu, select the Place you want to include and select Add.
    Your Rider then calculates an exciting round-trip including your chosen favourite locations or Places.

    Improved zoom control
    We have included enlarged zoom buttons so you can easily change the zoom level whilst wearing gloves.

    Other bug fixes and improvements
    Various performance improvements and bug fixes have been implemented.
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  7. #127
    Hmmm... Puheluihin vastaaminen edes?! No jotain kehitystä!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  8. #128
    Lainaa -perttu- kirjoitti Katso viesti
    Version 15.204
    Rider 400, Rider 40

    Receiving Hands-Free Calls
    You can now use your TomTom Rider to receive hands-free phone calls safely using your compatible Bluetooth headset. For information on headset compatibility, see our FAQ: Which headset is compatible with my TomTom Rider?

    Import Community Points of Interest (POI) Files to your TomTom Device
    We’ve listened to your numerous requests for this feature. You can now use MyDrive on your computer to import POI files in .ov2 format to your TomTom device. On the MyDrive webpage, go to the My Places tab, switch from Favourites to POI files and then select Import POI file. Your imported files will then be accessible through My Places on your TomTom device.*
    Näistä tuota ensimmäistä hieman kaipailikin, mutta tuo toinen, eli ominen POI pisteiden lisääminen naviin oli suorastaan karmiva puute.
    Navissahan oli vakiona POI:t esim. huoltoasemille, mutta siellä kokemuksen mukaan oli vain murto-osa huoltamoista ja sitten taas jonkin verran "haamuasemia" eli toimintansa lopettaneita huoltamoita.
    Itse vanhoihin naveihin kesän kynnyksellä päivittänyt aina kunkin huoltamoketjun nettisivuilta POIt niin ovat olleet ajantasaisia.

    Se on reilu viikko ja sitten on omalle 400:lle eka koetinkivi kun ajetaan SS1000 AR15 ajo.
    Yamaha FJR 1300A vm -13
    Suzuki Bandit 600S vm -03 (ex)
  9. #129
    EI, Ei, ei, eI, EIIIH!!! Nyt kipuaa kyllä kurre muuntajaan tän laitteen kanssa...

    Siis reitin suunnittelu itse navigaattorilla on silkka mahdottomuus. Reitti pitää siis suunnitella ensin tietokoneella. Tyrellä suunnittelu -> siirto navigaattorille (muistikortin kautta) ja sitten navigaattorilla ja google mapsilla tarkistus että pisteet on edes jotakuinkin oikealla paikalla.
    Tein nyt 15 pisteen reitin tuota AR15 ajoa varten. Taistelin varmaan reilusti yli tunnin, jotta sain tyreen kaikki pisteet kohdilleen ja tarkistettua ne jo tässä vaiheessa muutamasta muusta karttaohjelmasta, että pisteet on edes oikealla paikkakunnalla
    Vielä pitää tarkistaa navin ja jonkun toisen karttaohjelman kanssa yhdessä, että onko pisteet navissa oikeissa paikoissa.
    Olihan se vanhassa tompassa liian helppoa saada suunnitella reittejä suoraan navin ruudulta.
    Nyt menen itkemään itseni uneen
    Jos joku osaa neuvoa saako noita reittejä tehtyä jotenkin suoraan tällä uudella navilla niin auttakee nyt.
    Yamaha FJR 1300A vm -13
    Suzuki Bandit 600S vm -03 (ex)
  10. #130
    Lainaa walde kirjoitti Katso viesti

    Nyt ei kyllä yhtään ymmärrä mikä ongelma oikein on. Miksi ihmeessä joku haluaisi navigaattorilla itellään, pienellä ruudulla suunnitella reittejä kun tuon pystyy tekemään hetkessä ja paljon helpommin TYREllä, joka mielestäni on erittäin helppo ja toimiva vekotin. Mitä taistelua siinä TYREssä / pisteiden saamisessa kohdalleen oikein on? Ainakaan silloin kun ajellaan teitä pitkin ;) En ikinä ole joutunut "taistelemaan". Sen kuin kliksuttelee reitin reitti-pisteet (riittävän tihein välein) kartalle ja tuuppaa gaattoriin. Se on siinä...
    <p>2002-2014</p>
  11. #131
    Lainaa C-A-D kirjoitti Katso viesti

    Esimerkiksi se kun tosiaan tuon euroopan turneen hotellien osotteita Tyren kautta naputtelin sisälle niin yllätys oli aikamoinen kun osa ei ollut siellä metälläkään missä hotelli todellisuudessa on... ei heittoa nyt ollut suurimmillaan kun 10km, mutta kyllä se tuolla ulkomailla vähän ehkä saattaa nostaa kierroksia kypärän sisällä. Googlen maps osasi kyllä sijoittaa hotellin oikeaan paikkaan. Eli luottamus Tyren tarkkuuteen meni siinä, eikä tuo nytkään kun SS1000 osoitepisteitä annoin niin niitä ihan oikeisiin paikkoihin laittanut vaan käsin sai käydä aika monta korjaamassa. (en ole vielä navista tarkistanu, että onko pisteet kohdillaan vai vaihtoiko jälleen paikkaa siirrossa tyre->navi)

    Ja sitten toinen pointti, taannoin tuli käytyä nesterallia katsomassa mopottimella, jolloin aina illalla naputteli seuraavan päivän ek:n pisteet missä halusi käydä katsomassa ja tästä sai ajoreitin. Minulla ei ole reissuillani läppäriä ollut mukana enkä ihan ensimmäiseksi ole myöskään ottamassa.

    JA vielä tuohon reittien siirtoon... Tyrestä tomtom 400 reittien siirtoon vaaditaan micro-sd kortti ja kärkipihdit sen navigaattorin ja tietokoneen lisäksi. Ainakin mun mielestä tuo on jo jotain muuta kun kätevää.
    Yamaha FJR 1300A vm -13
    Suzuki Bandit 600S vm -03 (ex)
  12. #132
    Lainaa walde kirjoitti Katso viesti
    Esimerkiksi se kun tosiaan tuon euroopan turneen hotellien osotteita Tyren kautta naputtelin sisälle niin yllätys oli aikamoinen kun osa ei ollut siellä metälläkään missä hotelli todellisuudessa on... ei heittoa nyt ollut suurimmillaan kun 10km, mutta kyllä se tuolla ulkomailla vähän ehkä saattaa nostaa kierroksia kypärän sisällä. Googlen maps osasi kyllä sijoittaa hotellin oikeaan paikkaan. Eli luottamus Tyren tarkkuuteen meni siinä, eikä tuo nytkään kun SS1000 osoitepisteitä annoin niin niitä ihan oikeisiin paikkoihin laittanut vaan käsin sai käydä aika monta korjaamassa. (en ole vielä navista tarkistanu, että onko pisteet kohdillaan vai vaihtoiko jälleen paikkaa siirrossa tyre->navi)
    Tuo kuullostaa aika hämmentävältä ongelmalta, varsinkin kun Tyre käyttää googlemapsia karttapalveluiden tuottamiseen. Jos pystyt toistamaan tuon käytöksen, niin voisi kannattaa olla tyren tekniseen tukeen yhteydessä... Saattaisi vaikka tulla korjauskin joskus.
  13. #133
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Tuo kuullostaa aika hämmentävältä ongelmalta, varsinkin kun Tyre käyttää googlemapsia karttapalveluiden tuottamiseen. Jos pystyt toistamaan tuon käytöksen, niin voisi kannattaa olla tyren tekniseen tukeen yhteydessä... Saattaisi vaikka tulla korjauskin joskus.
    Helppo toistaa ja laittaa vaikka osoitteeksi hotellin osoite: (tämä ei ollut se mikä heitti eniten reitin suunnittelussa)
    Bērzkalni 11A, Īslīces pag., Bauskas nov., Bauska, LV-3901, Latvia
    Koko katua ei TYRE mahtavuudessaan tunne...
    Kyseessä siis Hotel Berzkalni (löytyy TYREstä ja googlemapsista sekä navigaattoista KP:na)

    Muuten taas itse navigaattorin toimintaan jopa tomtomin sivuilla nostettu "ominaisuus" ettei reittiin tule näkyviin siihen merkittyjä välietappeja ja näitä ei myöskään voi sitten "hyppiä yli" tai merkitä käydyksi kuten muistan vanhassa pystyneen tekemään.

    Taitaa olla oma valittaminen ja ärsyyntyminen mennyt jo siihen pisteeseen, että omasta mielestä ostin koko rahalla p*****. Ehkä siis parempi, että lopetan avautumisen tänne aiheesta tämän enempää. Kirjoitan vaikka seuraavan kerran kun löydän jotain positiivista sanottavaa ko. laitteesta sen kanssa toimimisesta muuten. Ties vaikka se olisi viimeisessä päivityksessä tullut puhelinmen ohjaus-toiminto... ...tuskin, mutta vielä ei voi tietää, kaivattu POI ominaisuus ei ainakaan toiminut kuten oletin (lue: vanhoissa toimi).
    Yamaha FJR 1300A vm -13
    Suzuki Bandit 600S vm -03 (ex)
  14. #134
    Jokaisella lienee oma tapansa käyttää Tyreä ja Tomppaa. Koska sanot tuon noin toimineen, en epäile. Itse en ole ensimmäiseenkään vastaavaan ongelmaan törmännyt. Noi (varsinkin Itä-Euroopan) osoitteiden löytämättömyydet / tuntemattomuudet voivat ehkä johtua erikoismerkeistä / kansallisista aakkosista. Tuohan taas on "perus-IT-ongelmatiikkaa "

    Itellä kokemusta Garminin ja Tompan navigaattoreista. Mikään niistä ei virheetön ole. Itsellä kasvoi sarvi oikeen tukevasti otsaan Garminin karttaohjelman ja reittien rakentamisen kanssa.

    Kait se vaan niin on, että erilaiset toimimattomuudet ärsyttävät eri tavalla eri ihmisiä käyttötavoista ja tottumuksista johtuen.
    <p>2002-2014</p>
  15. #135
    Lainaa walde kirjoitti Katso viesti
    Muuten taas itse navigaattorin toimintaan jopa tomtomin sivuilla nostettu "ominaisuus" ettei reittiin tule näkyviin siihen merkittyjä välietappeja ja näitä ei myöskään voi sitten "hyppiä yli" tai merkitä käydyksi kuten muistan vanhassa pystyneen tekemään.
    Jos viet reitin GPX-muodossa naville niin tuo pitää paikkansa. Jos vie reitin itn-muodossa naville niin reittipisteet tulevat sinne "maalipisteiksi" (kypäräpuhelin huutelee jokaisen pisteen kohdalla "Olet saapunut päämäärään!"), mutta pisteiden poisto on mahdollista ja jopa helppoa!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  16. #136
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti

    Kiitos, pitänee testata

    Ja muokkaus, kyllä tosiaan näin... mistähän tuon lienee luin, että gpx on se muoto millä ne pitää siirtää. Noh, jotain positiivista.
    Viimeksi muokannut: walde; 26.05.2015 klo 22:25.
    Yamaha FJR 1300A vm -13
    Suzuki Bandit 600S vm -03 (ex)
  17. #137
    Lainaa walde kirjoitti Katso viesti
    Helppo toistaa ja laittaa vaikka osoitteeksi hotellin osoite: (tämä ei ollut se mikä heitti eniten reitin suunnittelussa)
    Bērzkalni 11A, Īslīces pag., Bauskas nov., Bauska, LV-3901, Latvia
    Koko katua ei TYRE mahtavuudessaan tunne...
    Kyseessä siis Hotel Berzkalni (löytyy TYREstä ja googlemapsista sekä navigaattoista KP:na).
    Epäilisin samaa kuin C-A-D tuossa edellä, eli homma kompastuu Tyressä noihin ei-länsimaisiin kirjaimiin. Valitettavan usein hommat menee reisille heti kun käytössä on jotain muuta kuin aakkoset a-z ja numerot 0-9. Itse olen kyllä ollut muutenkin siinä luulossa, että navigaattorit ovat täysin virattomia noissa entisissä itäblokin maissa, mutta kokemusta ei toistaiseksi ole.
  18. #138
    Tänään tuli käytyä ajelulla Tomtomin kanssa. Jännittävän reitin suunnittelin, ja lisäsin pari välistoppia. Tomppa suunnittelikin reitin tavoilleen uskollisesti nopeasti. Lähdin reittiä sitten ajelemaan, kunnes hoksasin, että hiekkatiekshän tämä muuttuu. Kävin tompan asetuksissa tarkistamassa, onko täppä kohdassa "vältä päällystämättömiä teitä" ja olihan se. Ajattelin, että kenties tätä tietä ei vain ole merkattu naviin oikein. Tämän jälkeen tomppa yritti kuitenkin useamman kerran ajattaa päällystämättömiä teitä pitkin. Onko muilla ollut tämmöistä ropleemaa?
  19. #139
    Aikaisemmista ainakin niin että tunnistaa tien päällystetyksi, vaikka se ei sitä ole ja päinvastoin. GT karttaan on pitänyt vierailla alueilla tukeutua, kun reittiä on suunnitellut.
    GSX1250FA -10 Myynnossä!
    Schuberth C3PRO + SRCII
  20. #140
    Lainaa Kapadeus kirjoitti Katso viesti
    hiekkatiekshän tämä muuttuu. Kävin tompan asetuksissa tarkistamassa, onko täppä kohdassa "vältä päällystämättömiä teitä" ja olihan se. Ajattelin, että kenties tätä tietä ei vain ole merkattu naviin oikein. Tämän jälkeen tomppa yritti kuitenkin useamman kerran ajattaa päällystämättömiä teitä pitkin. Onko muilla ollut tämmöistä ropleemaa?
    5 vuotta Tompalla ajaneena en ole ikinä luottanut siihen miten muka tietävät Suomen teiden päällysteet! Google Street View ei sitä tiedä niin ei varmasti tiedä Tomppakaan. GT kartta saattaa jo tietääkin...
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  21. #141
    Ja päälystetyt tietkin on usein jo niin huonossa kunnossa, että mieluummin melkein ajaa hyvin hoidetulla soratiellä.
  22. #142
    Lainaa Kapadeus kirjoitti Katso viesti
    Tänään tuli käytyä ajelulla Tomtomin kanssa. Jännittävän reitin suunnittelin, ja lisäsin pari välistoppia. Tomppa suunnittelikin reitin tavoilleen uskollisesti nopeasti. Lähdin reittiä sitten ajelemaan, kunnes hoksasin, että hiekkatiekshän tämä muuttuu. Kävin tompan asetuksissa tarkistamassa, onko täppä kohdassa "vältä päällystämättömiä teitä" ja olihan se. Ajattelin, että kenties tätä tietä ei vain ole merkattu naviin oikein. Tämän jälkeen tomppa yritti kuitenkin useamman kerran ajattaa päällystämättömiä teitä pitkin. Onko muilla ollut tämmöistä ropleemaa?
    Aiemmassa mallissa oli/on myös ongelmia tuon päällystmättömien välttämisen kanssa.
    Jos reitillä on pienikin pätkä päällystämätöntä niin laite ilmoittaa ettei reittiä voi suunnitella tai että kohdetta ei löydy.
    Edes kotia ei löydy koska viimeinen pätkä n.300m on soratietä.
    Täytyy ladata viimeisin päivitys jotta näkee (taas) onko mitään parannusta tapahtunut.
    Älä korjaa ehjää....
  23. #143
    Urban Riderissä oli sama hiekkatieongelma eli kun valitsi sen kaikkein kiharaisimman vaihtoehdon ja vaikka asetuksena oli ei hiekkateitä, niin sitä saattoi löytää itsensä sienipolulta. En ole vielä kokeillut noita mutkareittejä, mutta jos haluaa välttää hiekkatiet, niin ei varmaankaan kannata valita sitä kaikkein "jännittävintä" ja lyhyintä reittiä. Kuvittelen, että navigaattorin ohjelman suunnittelun pohjana on keskieurooppalaisen mittapuun pikkutiet ja edelleen oletan, että ne ovat hiukan erilaisia kuin meidän kotomaan polut.

    Pienoinen ongelma omasta mielestä on nuo navigaattorin ilmoittamat nopeusrajoitukset. Väittäisin, että noin puolet rajoituksista on pielessä ja navi näyttää rajoituksen olevan +10 verrattuna todelliseen. No tien vierustaa seuraamallahan rajoitukset selviää, mutta välillä tulee blackouteja eli joku rajoitusmerkki on jäänyt huomaamatta ja tässä vaiheessa olisi aika hyvä jos navi ilmoittaisi oikean rajoituksen.
    Mutkaista tietä näkymättömiin... jollakin?
  24. #144
    Kaksi rikesakkoa saannu ylinopeudesta niin olisi tosiaan hyvä jos tom ilmoittaisi sen ylityksen oikein.Välillä on jäänny huomaamatta noi nopeusrajoitus merkit tai et on tullu taajama alueelle
  25. #145
    Kai olette muistaneet sanoa poliisisedälle että navigaattori väitti nopeusrajoitukseksi "sitäjasitä" -saisitte aikamoiset naurut tai vähintään mulkoilut osaksenne!
    Tulee mieleen kultainen 90-luku kun Saksassa ja jossain muualla autoilijat ajoivat sokeana navigaattorin ilmoitusten mukaan: "Käänny vasemmalle nyt!" ja mentiin pellolle kun ei siinä ollutkaan tietä. Tai "Tee U-käännös nyt" ja osuttiin vastaantulevaan autoon kun ei tajuttu että siellä saattaa olla muutakin liikennettä... jne jne.
    Älkää nyt hyvänen aika syyttäkö navigaattoria omista virheistänne!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  26. #146
    Ihan yleisenä huomiona voisi sanoa, että muuhun kuin ajamiseen ja ympäristöön
    keskittyminen on mopolla liikkuessa varsin riskaapelia touhua.

    Kotilolla liikkumiseen verrattuna ei riskien kasvusta voi puhua edes "samalla viikolla".

    "Kaikenlaisen muun" harrastaminen mopolla ajaessa ei pitkän päälle ole kovin terveellistä.
    Aivan sama vaikka kaivelis muniaan.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  27. #147
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Tulee mieleen kultainen 90-luku kun Saksassa ja jossain muualla autoilijat ajoivat sokeana navigaattorin ilmoitusten mukaan: "Käänny vasemmalle nyt!" ja mentiin pellolle kun ei siinä ollutkaan tietä. Tai "Tee U-käännös nyt" ja osuttiin vastaantulevaan autoon kun ei tajuttu että siellä saattaa olla muutakin liikennettä... jne jne.
    Tulee mieleen kultainen 90-luku, jolloin Saksassa ei autoissa ollut mitään navigaattoreita.
    Ensimmäiset tulivat 2000-luvun alkupuolella.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  28. #148
    90-luku, 2000-luku, 70-luku... aivan sama! Faktaa kuitenkin se että onnettomuuksia tapahtui kun ei seurattu LIIKENNETTÄ ja LIIKENNEMERKKEJÄ.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  29. #149
    No älkääs ny.eihän meissä kuskeissa vikaa ole on parempi syyttää navigaattoria tai väärin sijoitettuja Tutkatolppaa/autoa tai sit pölhöö poliisia joka tulkitsee lakia ihan väärin
  30.  
  31. #150
    Lainaa rodder kirjoitti Katso viesti
    Oletteko laittaneet erillisen sulakkeen väliin tomtomin lataavaan pyörätelineen virtajohtoon? Telineessähän on kai itsessään sulake, mutta onko lisäsulake liioittelua?
    Kommentoidaas vähän vanhaan jo, mutta on siinä sulake Tomtomissa, mutta lisäsulaketta suosittelen.
    Sulakkeen tulisi olla aina lähellä akkua, voihan olla että oikosulku tapahtuu sähköjohdossa ennen sitä sulaketta. Johto kuitenkin kulkee mistä lie ja voi ainakin teoriassa vaurioitua ja joutua oikoseen ennen sitä Tompan sulaketta.
Sivu: 5 / 16:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 3456715 ... ViimeinenViimeinen