Sivu: 2 / 5:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 126:sta
  1. #31
    Poistettu
    Lainaa santerik kirjoitti Katso viesti
    Osaatko sanoa onko osien valkkaaminen arkipäivää superbikejen ja -stockkien mm-/em-sarjoissa vai onko se siellä kiellettyä ja/tai harvojen herkkua?
    En ole enää muutamaan vuoteen niin tarkasti seurannut että voisin sanoa nykyiset käytännöt. Nimenomaan säännöt tähän tapaan aiemmin ajoivat, kun useimpien moottorinosien vaadittiiin olevan alkuperäisiä. No sitten ne oli samoja kuin tuotantomalleissa, mutta valmistustoleransseista vaan seulottiin keskenään toimivat parhaat osat. Samahan olisi saatu alkuperäisosista koneistamalla, mutta kun se on kielletty.

    Luulisin että edelleen homologisoiduilta osilta sama käytäntö on voimassa. Nythän tää Evoluokka taas toi sen että valmistajat tekee pienempinä sarjoina spessumalleja, joiden hintalappuun voidaan laittaa isompi numero ja kuitenkin rajatun valmistuserän kautta luokitella sellaisia osia joita ei kannattaisi laittaa ison sarjan katuvessoihin.

    Hyvä ajatus, mutta lähtökohtasesti iso tehdas voi tehdä Evoluokitteluvehkeet vaikka miten isolla tappiolla, mihin pieni valmistaja ei taas pysty. Ei juurikaan muuta lopulta kilpailuasetelmaa, se piirtää paksumpaa viivaa jolla liitua riittää.
  2. #32
    Enpä tullut ajatelleeksi tuota stokkisääntöjen "käänteistä" vaikutusta... Kiitos selventävästä vastauksesta!
  3. #33
    Stokkisääntö pitäs olla sellainen, että uusi pyörä otetaan kauden ensimmäisenä kilpailuaamuna tehtaan kuljetuslaatikosta ja laitetaan tulille. Harjoituksissa säädöt ja kisa alkaa siitä. tämä voisi viedä vähän tehdasmalleja eteenpäin kehityksessä:

    joku voi tietysti kommentoida, ettei voi kun pitää laittaa safety wiringit ja oil catch cänit, mutta voisihan ne laittaa tehtaalla, jos kerran se on 'race rep'.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  4. #34
    Poistettu
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti

    Ja miksi pitäis? Mikä estäisi tehdasta jo tehtaalla tekemästä omalla tuotantolinjallaan kilpailukäyttöön tulevia laitteita?

    Ymmärrän tavallaan säätelyn tarpeen. Mutta mitenköhän hommat menisi jos esim mäkihyppääjien sukset harmonisoitaisiin. Ja kaikille sama puku. Harjoitushyppyjen määrää ja testikautta rajoitettaisiin. Jne. Sama kilpahiihtäjille. Kilpailu on kilpailua, pitääkin olla. Lähes kaikki innovaatiot tulevat kuitenkin kilpaluokista katuvessoihin, joten rajoituksilla oikeasti vaan hidastetaan kehitystä.

    Merkkiluokkiahan sitten on sellaisia, jossa joka kuljettaja saa testata yhtä paljon, hakea omat säädöt. Kilpailuviikonloppuna laitteet arvotaan kuljettajien kesken joka kerta. Silloin ollaan samalla viivalla toki. Mutta kehittyykö laji. ei - koska tehtaalla ei ole tarvetta kehittyä kun kaikki ajaa samoilla paskoilla.
  5. #35
    Mun metodilla kehittyy koska tehtaat kisaa toisiaan vastaan. Ja pyörää voi kehittää. Ensimmäinen kisa ajetaan tehdaspyörällä. Tällöin tehdas voi viedä kehitysaskeleet tuotantoon vuosi vuodelta.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  6. #36
    Poistettu
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    Mun metodilla kehittyy koska tehtaat kisaa toisiaan vastaan. Ja pyörää voi kehittää. Ensimmäinen kisa ajetaan tehdaspyörällä. Tällöin tehdas voi viedä kehitysaskeleet tuotantoon vuosi vuodelta.
    Väärässä thriidissä käydään kuulumatonta dialogia. Mikäköhän mahtaa olla CBR600 valmistusmäärä vuodessa? 30000kpl? Moniko niistä on jossain valmistajalle merkityksellisessä luokassa kilpurina, 10kpl? Olisko nämä 29990 muuta ostajaa valmiita maksamaan ekstraa kilpuriosista - I seriously doubt it. Olisiko tehtaalla intressiä kehittää mopo näille 10lle, vaiko enemmän ajatella mitä nuo maapallon eri kolkissa olevat katumotoristit pyörältä toivovat?
  7. #37
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  8. #38
    Haha, ei luoja. Ainoastaan KTM- ketjussa voi juttujen taso olla näin offtopikkia.

    Itse pyörästä, ainakin ylläolevan kuvan perusteella suunta on oikea
  9. #39
    Lainaa Zante kirjoitti Katso viesti
    Haha, ei luoja. Ainoastaan KTM- ketjussa voi juttujen taso olla näin offtopikkia.
    Pieni ketjun joulusiivous ei olis pahitteeksi ....
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  10. #40
    Ohhoh... Ompahan fiksun näköinen!! Ihan melkein hunaja herahti kielelle!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  11. #41
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Ohhoh... Ompahan fiksun näköinen!! Ihan melkein hunaja herahti kielelle!
    Tuo se tuskin on. Superdukeen vaihdettu lamppu/kate. Oletan, että takahäkki olisi isompi ja penkki myös. Jousituksen ei välttämättä tarvitsisi olla korkeampi.
    Multistrada V4S, KTM 790 Adv R Rally, Kawa H2 ja Z H2, H-D FXDR 128, H-D CVO Street Glide 128, KTM 1290 Superduke, pari Ducatia, KTM 450, Husaberg 570, Honda CR 500
  12. #42
    MotOrg ry:n hallituksen pj marko.fzs:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jan 2010
    Paimio
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Ohhoh... Ompahan fiksun näköinen!! Ihan melkein hunaja herahti kielelle!
    On kyllä tutun näköinen. . Saisivat kyllä ottaa tankista pois ton superduke tekstin. tai oikeastaan...
    Elämä on onneksi mutkikasta
    Suihkuvastaava
  13. #43
    Tuossa siis oikotie SMT:n omistajksi jos Duke ei kiinnosta. Vaihtaa vaan lyhdyn keulalle
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  14. #44
    Kuvia ja tietoa valuu kovasti. Virallinen nimi tälle pyörälle lienee siis KTM 1290 GT: http://magazine.cyclenews.com/i/5816...tober-6/68?m4=

    Aikalailla valmiilta näyttää ja tiedotkin tarkkaan kerrottu. Isompaa tankkia, pehmeempää penkkiä, quickshifteriä ja vakiona Sport-Touring rengasta.
    Kawasaki ZZR 1400 -13 ex: Honda CB1000RA -11, Honda CB600F Hornet -09
  15. #45
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Semyorka kirjoitti Katso viesti
    Kuvia ja tietoa valuu kovasti. Virallinen nimi tälle pyörälle lienee siis KTM 1290 GT: http://magazine.cyclenews.com/i/5816...tober-6/68?m4=

    Aikalailla valmiilta näyttää ja tiedotkin tarkkaan kerrottu. Isompaa tankkia, pehmeempää penkkiä, quickshifteriä ja vakiona Sport-Touring rengasta.
    Tuli mieleen tää: http://images4.wikia.nocookie.net/__...Spy-vs-Spy.svg

    Mut tuo shifteri on mielenkiintonen, joko isoon Dukeenkin sais sen?
    Superbike #7
  16. #46
    Ei, shifteri kuuluu vahvasti touring-puolelle. Samoin kuin tehokkaampi (?), värinätön (?) moottori ja isompi tankki. Nuo runkoputkiviritelmät kun vielä sais jotenkin piiloon. Ja kunnon äänen. Tässä on aineksia.
  17. #47
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa hidas57 kirjoitti Katso viesti
    Ei, shifteri kuuluu vahvasti touring-puolelle.
    Eikös shifteri ole kuitenkin enemmän tota rata-räärää puolen hommia ja nykyään ujuttanu ittensä salamiten tourinkipuolelle ku honukin teki automaattilaatikon.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  18. #48
    Se oli huumoria nääs. Huvittavaa, että kotari laittaa vasta touring-malliin sen, mutta hyvä toki. Ei tosin mainita toimivan molempiin suuntiin, eli puolitoteutus. Laukkusetin toteutusta odottaen.
  19. #49
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa hidas57 kirjoitti Katso viesti
    Se oli huumoria nääs. Huvittavaa, että kotari laittaa vasta touring-malliin sen, mutta hyvä toki. Ei tosin mainita toimivan molempiin suuntiin, eli puolitoteutus. Laukkusetin toteutusta odottaen.
    Superdukessahan tehdas kielsi shifterin käytön kun alko koneita paukkumaan sen takia. Ilmeisesti sytkää katkovan shifterin ongelma oli se, että putkessa palava bensa sai pakoventtiilin aukeamaan ja siitähän ei hyvä seuraa kun venttiili kohtaa männän kanssa. Ilmeisesti ovat saaneet ongelman ratkaistua uuteen koneeseen, joten voisi kuvitella, että tulis powerpartsina saataville myös isoon Dukeen.
    Superbike #7
  20. #50
    Olis mielenkiintoista tietää tarkalleen, mitä noista koneiden porsimisista oikeen jäi käteen.....
    ja miten asiaan haettiin korjausta (sytkäkatko- ratkaisussa).

    "Hallitsemattoman" palamistapahtuman takia (eri tavalla sytkän aiheuttamana) on maailman sivu
    paukahtanut julma määrä erilaisia patoja.

    Helvetin tiukassa istui 2-tahtihommissakin se usko, ettei esim. "liiallinen" rajaria vastaan paukuttaminen
    niitä tulppien kärkiä pudotellut tuhoisin seurauksin.... Tulpat vaan oli aina "paskoja" .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  21. #51
    Kohta on EICMA messut ja mitä ilmeisimmin KTM 1290 GT tulee esille siellä. Ei ole hirveästi ollut keskustelua jostain syystä. Tuossa pitäisi olla parannettu pata ja monta muuta kiinnostavaa yksityiskohtaa sport-touring hengessä. Saa nähdä mikä on lopullinen ulkoasu ym.
  22. #52
    Itsellä aiheuttaa lähinnä huonovointisuutta moinen laite Selkeesti uin vastavirtaan, jos lehtijutussa sanotaan Kotarin seuranneen SDRn käyttäjien mieltymyksiä. Track -versio herättäisi tunteita. Jollei jotain sen suuntaista tule parin vuoden aikana, on merkin vaihto edessä.
    Talven teema on alustan teko, jalkatapit. Mielessä kummittelee myös ratajakkara tuon Ergosatulan tilalle sekä cliparit! Yhden 990 olen nähnyt clipareilla. Voi olla tilanahtautta saada cliparit toimimaan ääriasennossa. Mutta taivutellaan malleja jostain sähkömiehentuubista ja mittaillaan. Kyynärpäät pitäisi saada alas radalla. Tolla nykyiselläkään stongalla ei täysin miellytä.
    Toki yamahakawasakiapriliamitänäitäon kaupassa käynti auttaisi asiassa nopeasti, mutta mennään ainakin tuleva kesä näin. Kyykkyä en ole koskaan omistanut ja rivinelkulla ajo tuntuu lähinnä sirkkelillä sahaamiselta
  23. #53
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Tuo blueprinting on kyllä yks parhaita, mutta ei ihan niitä halvimpia tapoja virittää konetta. Kun kaikki toleranssit saadaan optimaaliseen laitaan ja epätasapaino pieneksi, tulee se voimakin sieltä koneesta ulos.

    Tuo rungon mittaaminen kolaripeleistä on muuten jotenkin turhan oloista hommaa, kun ne on jo tehdasuutena useemmin millin solmussa. Teoriassa kolarissa rungosta voi tulla jopa suorempi. Yhden seinään ajetun Hondan olen mittauttanut ja siinä ei ollut heittoa kuin pari milliä.
    Niin turhaa ainakin alumiinirunkoisissa. Teräksestä väännetyissä ei välttämättä.

    Allek mittauttanut radalla kaadetun vfr1200sen, heitto 0 mm, taitaa vaan parantua toleranssit pikkupötkötyksissä kjäh.
    a
    BMW R1200RS
    Life is for the living. Never waste a minute of it on regret.
  24. #54
    Lainaa hidas57 kirjoitti Katso viesti
    Kohta on EICMA messut ja mitä ilmeisimmin KTM 1290 GT tulee esille siellä. Ei ole hirveästi ollut keskustelua jostain syystä. Tuossa pitäisi olla parannettu pata ja monta muuta kiinnostavaa yksityiskohtaa sport-touring hengessä. Saa nähdä mikä on lopullinen ulkoasu ym.
    Tuo vaikuttaa oikealta:
    https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net...35&oe=56C2280F

    Eipä ole muita kuvia tullut vastaan ilman camo-teippauksia.
    Dixi et animam levavi
  25. #55
    Onpa kyllä ruma lamppu minun makuun. Ei ole pitkään aikaan tullut oikeasti hyvän näköistä (matka)pyörää. Ehkä BMW R1200RS on paras ja siinäkään ei kaikki yksityiskohdat miellytä.
    Multistrada V4S, KTM 790 Adv R Rally, Kawa H2 ja Z H2, H-D FXDR 128, H-D CVO Street Glide 128, KTM 1290 Superduke, pari Ducatia, KTM 450, Husaberg 570, Honda CR 500
  26. #56
    No juuri R1200RS:n ja tuon GT:n välillä on vakava harkinta matkapyöräksi. Etukate on vähän outo, mutta ehkä muuten hyvä peli. Jahka nyt tulee parempia kuvia...
    Dixi et animam levavi
  27. #57
    Lainaa ek@ kirjoitti Katso viesti
    No juuri R1200RS:n ja tuon GT:n välillä on vakava harkinta matkapyöräksi. Etukate on vähän outo, mutta ehkä muuten hyvä peli. Jahka nyt tulee parempia kuvia...
    Tuossa GT:ssä on varmaan paras kone nopeaan ja leppoiseen matka-ajoon. Ei voi olla huono, jos on jotain Superduken ja Superadventuren väliltä. Itse ostin matkapyöräksi S1000XR:n ja onhan siinä voimaa, mutta ei kuten 1290 V2:ssa. Kiertää paljon ja täriseekin jonkun verran. S1000XR on kuitenkin siedettävän näköinen, tosi hyvä ajaa ja shifteri toimii mahtavasti. Mutta R1200RS näyttää paremmalta ja varmaan kuulostaakin. Jos 1290GT on tuon näköinen niin ei kelpaisi mulle.
    Multistrada V4S, KTM 790 Adv R Rally, Kawa H2 ja Z H2, H-D FXDR 128, H-D CVO Street Glide 128, KTM 1290 Superduke, pari Ducatia, KTM 450, Husaberg 570, Honda CR 500
  28. #58
    No joo, kuvaa katsomatta tuumasin että ei kai se ulkonäkö aivan pääasia ole, mutta tuon kuvan mukaisena...
  29. #59
    http://www.ktmsmt.com/viewtopic.php?t=7725 tuossa linkissä "kerrotaan" että gt:ssä olisi 190 hv ja enemmän vääntöä kuin sdr:ssä. Lempinimeksi ehdottaa "The Thing" Väittää olevan ainut ei ktm:llä töissä oleva joka on päässyt gt:tä ajamaan.
    "Tyhmyys ihmisen tyhmentää" -FG
  30.  
  31. #60
    Eiköhän nuo asiat ensi viikolla selviä, kun EICMA alkaa. Käsitin myös aiemmista jutuista, että moottoria muutettaessa tulevia päästönormeja silmällä pitäen siitä tulikin tehokkaampi ja siiistikäyntisempi kuin SD:ssa. Ainakin kantta muutettiin.
Sivu: 2 / 5:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ... ViimeinenViimeinen