Tulokset 1:stä 4:een 4:sta
  1. #1
    Olemme vuokranneet kolme kertaa paremman puoliskoni kanssa pyörän Italiasta ja viimeisellä reissulla ajettiin ulos italiasta. Matkalla huomasin olevani tyhmä mutta tällä kertaa siitä ei tarvinnut kärsiä. Noviiseina saimme neuvoja itävaltaan ajamisesta mutta ei sitten tullutkaan mieleen sveitsin rajalla maksaa verotarraa. ehdimme sen kuitenkin hommata ennenkuin tuli sakkoja.

    Vaikka tämä sivusto onkin selvästi keskittynyt foorumin ympärille, niin mahtaisiko silti olla mahdollista keräillä matkaamiseen tarvittavaa tietoa yhteen paikkaan. Välillä tuntuu, ettei kokeneetkaan tiedä jokaisesta maasta ihan jokaista pykälää mitä pitää ottaa huomioon kun ylittää rajan.

    Ideana olisi siis listata tiemaksut ja minne maksaa ja kuinka toimia niiden kanssa. Tarviiko olla jotain erityistä mukana (jostain täältä luin että jossain maassa tarvitsee olla huomioliivi mukana tai voidaan sakottaa.)

    Tehtäisiin siis vaikka maakohtainen listaus tarpeellisista toimenpiteistä malliin

    SVEITSI

    Tiemaksut: 35€ / vuosi. Lyhyempää aikaa ei ole saatavilla. Koskee moottori- ja moottoriajoneuvoteitä. Muut tiet ilmaisia.
    Missä voi maksaa: Huoltoasemilla, tarra tulee kiinnittää näkyvään paikkaan kulkuneuvon eteen.
    Peltipoliisivaroitin: Sallittu
    Promilleraja: 0,2
    .
    .
    .
    Muuta huomioitavaa: Blaa, blaa, blaa....

    Norjassakin tullut käytyä, vaikkakin autolla. Oslon lähimaille saapuessa jouduttiin miettimään tiemaksuja ja hetki meni miettiessä. Vaihtoehtoja oli joitakin ja niiden ympärillä vietettiin tovi jos toinenkin ennenkuin asia oli täysin selvä (Kännykkä ei ollut paras vaihtoehto asioiden hoitamiseen netissä). Espanjaankin ajaessa pitää tietääkseni osata varautua hyvin. Italiassa taas pitäisi olla herkeämättä molemmat kädet stongassa tai saattaa rapista pika voitto.

    Näin saataisiin kaikki tarvittava tieto saman katon alle josta noviisit voivat niitä opetella ja kokeneemmat virkistää muistiaan.

    Foorumilla toteutettavaksi tämä systeemi ei varmaan pääse oikeuksiinsa, vaan enemmän mietin josko olisi mahdollista tehdä oma erillinen "Pieni Euroopan matkaajan opas" tähän foorumin kylkeen.

    Kimmo
  2. #2
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  3. #3
    Matkailuosiolla noita vinkkejä ja linkkejä paljon eriketjuissa. Jos haluaa jonkin valmiin paketin kotokielellä niin esim. autoliiton 2013 julkaistun "Autoillen Euroopassa" on myynnissä autoliiton verkkokaupassa, jossa siinäkin ihan varmasti jo vanhaa tietoa osittain.

    Pyörävuokraamosta kannattaa myös kysellä materiaalia, samalla selviää onko pyörän vienti maasta pois ja esim. vakuutukset vomassa toisissa maissa.

    http://www.kauppa.autoliitto.fi/Autoillen-Euroopassa
    Sachs 50cc 6x, Solifer SM 50cc -78 ... Vt750 - 06, FJR -07, VFR 1200 XC => KTM 1290 SAS />Alias/karivei
  4.  
  5. #4
    Tuolla Matkailuosiossa on yläreunaan liimattu mm. "Laivayhteydet Suomi -> Manner-Eurooppa" -ketju, jota ketjun aloittaja on ylläpitänyt ja päivittänyt fiksusti ensimmäistä kommenttiaan, niin materiaali ei hajoa kymmenille sivuille.

    http://www.moottoripyora.org/keskust...anner-Eurooppa

    Tämän ketjun aloittajahan voisi aloittaa samanlaisen ketjun tästä aiheesta "Tietoa Euroopan matkailijoille".
    Ei huono idea ja palvelisi varsinkin ensikertalaisia.
    Viimeksi muokannut: Nomad; 26.11.2014 klo 16:10.