Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 32:sta
  1. #1


    Satunnaisen kaverin GSA piti jutailla etelän auringosta, takaisin Suomeen. Otin tehtävän vastaan, koska onhan ohjaajakaveria aina autettava...tosin sillä ehdolla, ettei sitä sitten tarvitsisi jutailla suorinta reittiä, kuten en sitten tehnytkään. Ensin hänen asettama km-raja oli 6000km, joka myöhemmin tosin nousi 7000km:iin. Lopulta sekään ei tiätty riittänyt, joten kotona tais olla se 7.5tkm, mutta pääasia oli se, että GSA oli Suomessa ehjänä, eikä GSA:ssa mitään "vikaa" sitten oikeasti ollutkaan. Kaveri kun oli sitä itse niin kovasti epäröinyt, sen kovan tärinänsä johdosta.....Eli kun pientä vaihdelootaremppaa oli ollut ennen reissua, eli kun esim. lootan kiinnikkeet olivat murtuneet irti, yms. piäntä säätöä. Loota ja kardaani & perä oli ollut irrallaan vielä saman päivän aamulla kun piti ajella laivaan, ja kuulemma oli ollut hopsu, että ennätti ajoissa, laiturille ja sisälle laivaan! Siis hänen mennessä silloin 3 viikkoa ennen, kun vastaavasti itse menin sitä sitten noutamaan.....

    Jatkoakin tulee, jos ajokelit antaa myöte...
  2. #2
    Kylmie taas niin mieleni pahoitin (työ)päivä pilalla ku äventyyr-miähet vaan surffaa pitkin poikin maalimaa ja ite jyyrää täälä ikkunattomassa kopissa.
    Oottakaapa ku pääsen eläkkeelle... siis eiku hetkinen, sehä o peruttu meidän ikäisiltä
    T765 RäsSi
    GSX-R750 K8 =ex
    CBR600F -00 (Manki)=Dö. R.I.P.
    6-Horo 2005=ex
  3. #3
    Lainaa Baltic kirjoitti Katso viesti
    Kylmie taas niin mieleni pahoitin (työ)päivä pilalla ku äventyyr-miähet vaan surffaa pitkin poikin maalimaa ja ite jyyrää täälä ikkunattomassa kopissa.
    Oottakaapa ku pääsen eläkkeelle... siis eiku hetkinen, sehä o peruttu meidän ikäisiltä
    Joo... minulla sentään on ikkuna, kaksikin. Silti voisin olla jossain ihan muualla ajelemassa jonkun toisen pyörää vaikkapa KOHTI espanjaa. Ja tässähän on hyvä pisnesidea... Jos siis jollain on pyörä joka pitää siirtää johonkin lämpöiseen tai sieltä pois niin minä voin ajella sen pisteestä A pisteeseen B. Pisteet voit määritellä itse. Minä määrittelen reitin ja käytetyn ajan. Homma kustantaa vain lentolipun A:sta B:hen tai toisinpäin + muodollinen korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Kiinostaisiko jotain tällainen palvelu? Minulla on kuitenkin samanlainen takki kuin mchuurteella... Vai pitääkö jatkaa vaan tämän koneen naputtelua
    Transalp->Varadero->GSA
  4. #4
    Huurus- (ja melkein adventure-)miäs kääntää puukkoa haavassa, leikkaustähteitä tuolta reissulta?
  5. #5
  6. #6
    Lainaa mchuurre kirjoitti Katso viesti
    Ei toimi... "tämä on yksityinen video"-herjaa pukkaa...
    Suzuki Hayabusa
  7. #7
    ...Tuubista löytyi kyllä Osa 2. Mutta ainakin mulla on ongelmia äänen kanssa. Alku ok mutta jonkin aikaa kun seuraa (~2 min) niin menee mykäksi -valitettavasti. Mukavaa seurattavaa tällanen matkakertomus, vielä äänet niin hyvä.

    Niin se linkki. Melkein Adventuremiähen Seikkailut OSA II
    ; http://youtu.be/kqDtAgX-Q40 tai jotain
    Viimeksi muokannut: WD-40; 26.10.2014 klo 14:07.
  8. #8
    Lainaa WD-40 kirjoitti Katso viesti
    ...Tuubista löytyi kyllä. Mutta ainakin mulla on ongelmia äänen kanssa. Alku ok mutta jonkin aikaa kun seuraa (~2 min) niin menee mykäksi -valitettavasti. Mukavaa seurattavaa tällanen matkakertomus, vielä äänet niin hyvä.

    Niin se linkki ; http://youtu.be/kqDtAgX-Q40 tai jotain

    Sabotaashia selväst
    i ! Ihmettelin ite samaa, vaikka se pyäri yhden vuorokauden ihan OK, niin sitten ku tätä 3.s osaa aloin väsäämään, niin tsekkasin 2:sen !!! Ei ollut enää sama mikä oli !???

    NSA, CIA ja KGB, tms. jokin taho tuhonnut koko viteon, koska videolla näkyi hemmojen kotilo tai jotain....

    Saas nähä kauanko 3:nen vörkkii ?
  9. #9
    Nyt pelaa #3 ainakin pikasella tarkistuksella. Kiitokset.
    Oli vissiin hieman eri sisältökin em. syistä.

    Toivottavasti on varmuuskopiot sabotaashin varalta...

    Hyvältä näyttää joka tapauksessa - vaikka sitte äänettä.
    Viimeksi muokannut: WD-40; 26.10.2014 klo 15:12.
  10. #10
    Ja jos ei taas jostain syystä vörki kunnolla, niin syynä on sitten se Uve, sama reppuselkäkalastaja sieltä Tukholman saaristosta, tai sit ne vetenalaiset.......

    Kuulokkeet kiinni ja isona kun tsiigaa, ni puree paremmi...

    Viimeksi muokannut: mchuurre; 27.10.2014 klo 23:37.
  11. #11
    Toistaiseksi toimii loistavasti...
    Suzuki Hayabusa
  12. #12
  13. #13
    Lainaa Baltic kirjoitti Katso viesti
    Kylmie taas niin mieleni pahoitin (työ)päivä pilalla ku äventyyr-miähet vaan surffaa pitkin poikin maalimaa ja ite jyyrää täälä ikkunattomassa kopissa.
    Oottakaapa ku pääsen eläkkeelle... siis eiku hetkinen, sehä o peruttu meidän ikäisiltä
    Tuo on niin totta, ikävä kyllä. Onneksi pääsee koeajolle aina välillä Riihimäki-Hikiä välille
    HONDA, SUZUKI, VICTORY, INDIAN ja POLARIS mekaanikko / valtuutettu huolto => SEFOTEC
    http://www.sefotec.fi
  14. #14


    Koettakaa jaksaa, vielä parit jaksot....

  15. #15
    Kyllähän näitä kattelee vaikka läpi talven
    -11 BMW F800GS
    ex:
    -11 KTM 990SMT
    -04 Suzuki SV1000S
    -94 Suzuki GSX750F
    -98 Honda CB Sevenfifty
    -84 Yamaha RD125
    -86 Helkama Raisu
    -84 Honda Monkey Dax 73cc
  16. #16
    tää on nyt se cliffhangeri vai mikä se oli. Muttei ollu kai kovin paha kun näitä videoita vielä pukkaa
  17. #17
    Portit ja lukot on keksitty rehellisten ihmisten riesaks .
    Hassun hauska huomio oli tänään kun kännykkä piippas taskussa ja ilmoitti että mchuurre on ladannut uuden videon juutubeen, ei oo koskaan aikaisemmin ilmoitellut ilmeisesti tullut jonkun päivityksen mukana tai sit ei väliäkö sillä.
  18. #18
    Lainaa jjjjj kirjoitti Katso viesti
    tää on nyt se cliffhangeri vai mikä se oli. Muttei ollu kai kovin paha kun näitä videoita vielä pukkaa
    no kyllä pätkän lopussa jo huimaa kun kaidekin puuttuu....
    Suzuki Hayabusa
  19. #19
    Lainaa Bartti kirjoitti Katso viesti
    Portit ja lukot on keksitty rehellisten ihmisten riesaks .
    Hassun hauska huomio oli tänään kun kännykkä piippas taskussa ja ilmoitti että mchuurre on ladannut uuden videon juutubeen, ei oo koskaan aikaisemmin ilmoitellut ilmeisesti tullut jonkun päivityksen mukana tai sit ei väliäkö sillä.
    .. Joo nämä viteot on hyviä näin kaamoksen aikaan!!
    Suzuki Hayabusa
  20. #20
    Onhan ukolla reissut.
    Kyllä näitä kattelee, hyvä selostaja ja huumorilla mennään.
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  21. #21
    Lainaa Bartti kirjoitti Katso viesti
    Portit ja lukot on keksitty rehellisten ihmisten riesaks .
    Hassun hauska huomio oli tänään kun kännykkä piippas taskussa ja ilmoitti että mchuurre on ladannut uuden videon juutubeen, ei oo koskaan aikaisemmin ilmoitellut ilmeisesti tullut jonkun päivityksen mukana tai sit ei väliäkö sillä.
    Tnx vaan kaikille ! Hianoa jos o lysti tsiigailla ....

    Ja tuo Bartin mainitsema alarm on YouTuben kätevä "huurre-Alert-palvelu",
    eli jos olet tilaajana, saat hälyn
  22. #22
    Mukavaa reissuamista. Taidat ratsastaa mieluummin yksinäisenä kuin laumassa? Myös tavoitteena kulkurin asema muutaman vuoden sihdillä.
    R1200GS, F700GS
  23. #23
    Lainaa Tigerbalm kirjoitti Katso viesti
    Mukavaa reissuamista. Taidat ratsastaa mieluummin yksinäisenä kuin laumassa? Myös tavoitteena kulkurin asema muutaman vuoden sihdillä.
    No en kyllä koskaan ole ratsastanut "yksinäisenä", mutta enimmäkseen yksin kylläkin...

    Mutta nyt maar tuli äänetkin takaisin tähän kakkososaan! #2#.....
  24. #24
    Kiva kun löytyi lisää kuvamateriaalia laita vaan uutta tuubiin
    -R1100RT
  25. #25
    juu.. Ei saa jäädä tuleen makaamaan vaan uutta materiaalia tuubiin...
    Suzuki Hayabusa
  26. #26
    Lainaa JSK kirjoitti Katso viesti
    juu.. Ei saa jäädä tuleen makaamaan vaan uutta materiaalia tuubiin...
    No kai mun sit häätyy... Olokeepa taas hyät ja kuulokkeet korville + näyttis isolleen!

  27. #27
  28. #28



    ....ja sitten vain uuven rojektin kimppuun....
  29. #29
    Ja kun olin näemmä naputellut koko siirtoajosta myös tekstin, niin tässäpä se, jos jotain kiinnostaa:
    (naksuja & jaffaa reilusti vain....!)


    Adventure- Tour Espanjasta kotiin.

    Teksti ja kuvat:

    Selvää on että kaveria pitää aina auttaa, etenkin jos hänellä on uudehko ja hyvin varustettu seikkailupyörä, kuten esim. Adventure GS. Sitten vielä, jos se sattuu olemaan Espanjan aurinkorannalla, eikä hän ennätä itse ajamaan sitä sieltä takaisin kotiin. Autettava on ja sen hänelle lupasinkin. Olen siirtänyt omaa pyörääni useaan kertaan Suomesta sinne, tai sieltä takaisin, joten tiedän, että ajo siellä on hikoiluttavan tuskaisia, samoin kuin päivät pitkiä. Ei ollut mukava tälläkään kertaa, istua kuumalla satulalla, polttavan auringon alla. Kiihdyttää usean maan läpi, Portugalin, Ranskan, Italian ja Sveitsin. Kaasutella mutkaisia vehreitä kanjoneita, kiipeillä tiukkoja hiekkapätkiä tai vaikkapa suditella hiekkarannoilla. Olisin kuin Adventure- mies, tai ainakin melkein. Uuvuttavan kamalaa touhua, eikö vain? No, niin tai näin, joka tapauksessa tarina alkaa….

    Olen oppinut sen, että yksin matkatessani nousen koneeseen aina viimeisenä. Nimittäin silloin, voin usein vielä vaihtaa ja valita vapaasti paremman istumapaikan, kun monesti useita penkkejä tai jopa penkkirivejä on tyhjillään. Takana istun aina muutenkin, jolloin kukaan ei tekemisiäni siellä näe, ja vastaavasti koneesta poistuminen onnistuu takaovesta nopeammin. Takkini ja kypäräni laitan tarkoituksella istumapaikkani vastapäiseen lokeroon, silloin näen, jos lokeroa availlaan. Sinne jätän myös lompakkoni, takkini povitaskuun, kun koneesta en yleensä osta edes mitään. Recaron nahkapenkit tuntuivat jälleen mukavan viileiltä, kun edessä olisi 4.5h:n lento Málagaan. Laitoin korvatulpat jotta voisin hieman torkkua ensin, ja lukea sitten päivän lehdet rauhassa. Perille saapuisimme vasta puolenyön aikoihin, mutta se ei haitannut, lento kun oli vastaavasti edullisin, vain 59 €. Sitä paitsi, kaverini Enska, oli luvannut tulla autollaan minua vastaan, joten suljin silmäni rauhassa ja torkahdin jo ennen turvademon päättymistä.

    Kaverillani Timpalla, oli siis ongelma. Hän ei parin viikon lomareissullaan ennättänyt ajaa pyöräänsä enää takaisin Suomeen, vaan hänen piti jättää se Espanjan Fuengirolaan. Olin sopinut ennen hänen reissuaan, että voisin ajaa sen hänen puolestaan, tietyin ehdoin takaisin Suomeen. Samoin olin ohjeistanut, minne pyörä kannattaisi jättää. Minulla oli kuitenkin yksi ehto: Päättäisin paluureittini itse, eli en ajaisi nopeinta, enkä edes suorinta tietä takaisin, vaan päättäisin itse mistä tulisin, miten, ja milloin pyörä viimein seisoisi kotipihallani. Sieltä Timppa sen sitten noutaisi. Tämä kaikki, puolin ja toisin, ilman mitään korvauksia tietysti. Reilu peli, eli diilimme perustuisi täysin luottamukseen. Tarkoituksenani oli, kuten jo varmaan arvasittekin, ajella mahdollisimman paljon uusia, mutkaisia ja esim. niitä Michelinin- karttoihin vihreällä värillä merkittyjä maisemateitä, jolloin reittini ei tulisi olemaan suoraviivainen, eikä muutenkaan looginen. Tosin joitain samoja, ja jopa moneen kertaan ajettuja pätkiä tulisi mukaan väkisinkin, koska loppujen lopuksi Costa del Sol:ista ei montaa eri reittiä Suomeen ole mahdollista ajaa. Tuo ei kuitenkaan haittaisi, koska pyörä oli toinen mihin olin tottunut, joten kaikki tuntuisi erilaiselta, melkein Adventure- seikkailulta.

    Lähdin matkaan "reppu- kypärä-juomapullo" -systeemillä, eli mahdollisimman vähin seikkailuvarustuksin ajatuksena, ”mitä pienempi varustus, sen suurempi vapaus”. Tuliliivi on minulla kuitenkin aina matkassa, niin nytkin, siis se sähköliivi, koska jopa aurinkorannalla voi kylmyys iskeä vuoristossa ajettaessa ja aina muulloinkin, kun ajan sateessa, kovassa tuulessa tai muuten vaan illalla pitkään. Tämä Timppa, josta en tiennyt juuri muuta kuin nimen, kuten en vielä pyörästäkään, tuntui olevan kuitenkin luotettava ja asiallinen ajomies, koska oli huoltanut pyöränsäkin ennen reissuaan. Timppa jätti siis pyöränsä ohjeeni mukaisesti, Fuengirolan Hostal Nevadan isännän talliin, josta sen sitten aamulla löytäisin ja itse Timpan tapaisin reilun parin viikon päästä Suomessa. Toivottavasti näin, tästä ainakin nyt lähdettiin liikkeelle. Matkan omat tavoitteet tuossa jo luettelinkin, eli mahdollisimman paljon ”vihreitä”- teitä, mutta myös ilman sakkoja, joka ei Itävallassa pari viikkoa sitten ollut onnistunut. Eihän olisi oikein maksattaa Timpalla mahdollisesti viiveellä perästäpäin, hänelle tulevia sakkoja. Ajonopeutena matkallani pitäisin korkeintaan +10 -15km/h yli sallitun, koska esim. Pyreneitten juurella Ranskassa, peltilootat kuvaavat myös takaapäin. Yöpaikkojen suhteen olin ajatellut astetta parempia hotelleja, eli nyt saisin unohtaa ne kylmät Espanjan ja Italian kivilattiahuoneet joissa ei ilmastoinnit eivätkä lämmityslaitteet toimineet. Lattioilla olisi "kavereita" ja aamupalalla rapisteltaisiin vain papereita ja muovikääreitä, vatsan jäädessä silti tyhjäksi. Samoin ne ”muoviset”, Formule1- hotellit skippaisin kokonaan. Tähtiä kun pitäisi olla ainakin kolme, jos haluaa varmistua, että esim. hanoista tulee kuumaa vettä. Muutoin rajoituksia eri maiden suhteen, ei varsinaisesti tällä kertaa ollut, mutta nyt ei kiinnostanut Andorran "Slalom Slopesit", ei Nizza, Monaco tai Liechtenstein. Ei myöskään Belgia eikä Hollanti, vaan ainoastaan todelliset Adventure- tiet tai vastaavat.

    Herra siis tahtoi näin, kun olin aikaisin aamuyöstä Fuengirolassa, Hostal Nevadan pehmoisella sängyllä, jonne Enska minut kentältä sovitusti nouti ja niin pääsin siten vielä nukkumaan.
    Aamutoimien jälkeen, avasin lentokoneesta lainaamani Iltalehden, jonka otsikossa komeili:
    "Kylmintä 40 vuoteen!". Vaan nyt ei lueta tämmöisiä, kun tempasin pyyhkeen käteeni, vedin ajosaappaat jalkaan ja kävelin suorinta reittiä, +25´:n asteen auringon paahtamalle beachille. Oli aika virkistävälle aamu-uinnille isojen aaltojen seassa, ennen hotellipöydän maittavaa aamiaista. Joku varmaan olisikin sanonut: ”Tämä on sitä oikeaa elämää!” , tai, ”Jokainen aamu pitäisi aloittaa juuri näin” Mutta koska olin kohta Adventure- mies, tai ainakin melkein sellainen, en huomannut tässä mitään erikoista, joten olin ääneti. Takaisin hotellille, nopea suihku, maittava aamiainen ja sitten lähdettiinkin noutamaan sitä musta- hopeaa, Timpan Seikkailu R1200 GS Adventure Gessua. Enskan tallista sen sivujalallaan seisomasta löysinkin ja sopivasti "sileänä", ilman mitään sivu- tai perälaukkuja. Hyvä näin, eli splittaukset ja ohittelut Milanon kapeilla kaduilla onnistuisi taatusti helpommin ja ajovauhtikin olisi mutkapätkillä, tai ainakin ylempänä, Saksan autobaanoilla, sitten reippaampaa. Enskan tilat ovat muuten loistavat, pärrien talvisäilöön, eikä hän ota hintaakaan pahasti, vai miltä kuulosti 20€/kk? Jos kiinnostus heräsi, niin kannattaa kysyä: +34 -687 614 070, tai sitten nettisivuilta: ”Kiinteistövälitystä ammattitaidolla”: paulanpuoti@gmail.com
    Adventure lähti napista käyntiin, aivan kuin se olisi siihen jätetty tunti sitten. Ainoa moite oli äänimerkki, se kun ei toiminut, vaikka etenkin täällä ja Italiassa, sille tulisi olemaan taatusti käyttöä. Nyt siis kaikenlaiset lähikontaktit täytyisi jättää tykkänään pois. Alkoi pukata jo hikeä, kun kiinnitin reppua tarakalle ja sen päälle tuliliivin verkon alle. Sitä kun ei nyt auringon paahtaessa täysillä, pitäisi päällään Erkkikään. Timppa oli eräässä viestissään kertonut, että Adventure täristi tyhjäkäynnillä tavallista enemmän ja kohta Marbellaan ajaessani ja eräälle uimarannalle poikettuani, tyhjäkäynnin runsaampi täristys tulikin jo esille! Boxerin täristys oli voimakkaampaa, kuin normaalisti? Maantiellä ajo oli kuitenkin aivan normaalia, joten enköhän tulevasta, hieman alle 8000km:n siirtoajosta tulisi selviämään, arvelin, kun lähdin jo kiihdyttämään kohti Sevillaan johtavia pienempiä mutta niitä vihreitä ja nopeita mutkateitä. Kuuma päivä alkoi heti tuntua suussani, eli nesteen kulutus oli suurta. Ennen liikkeelle lähtöä, olin kiinnittänyt Adventuren kaatumarautoihin parilla nippusiteellä mukaan ottamani juomapullotelineen, josta jokaisella pienelläkin tauolla oli hyvä tankata juotavaa. Olisi pitänytkin ottaa samanlainen myös toiselle puolelle, niin toimiva viritys se oli. Tiet kapenivat ja lähtivät nousemaan ylemmäs vuorille, eli tämähän näytti hyvältä, tiet olivat jälleen niitä joita olin lähtenyt hakemaankin. Esim: A-377, oli aivan mahtava, juuri Adventuren joustovaroille tehty pätkä. Sitten tulikin jo Causin, kylä, joka oli aiemmilta reissuilta tuttu, mutta sitten suuntasin pohjoiseen, tuntemattomalle pätkälle, numeroltaan A-405. Loistavasti mutkaa ja korkeuseroja, vaikka päällyste oli kyllä tosi surkeaa. Sitten eräässä mutkassa kuului jo ”ooops!” kun vastaani ja vieläpä omalla kaistallani, tuli nopea RR1000 kaksintaistelija- pari vastaan! Piti oikein väistää reunaviivalle ettei olisi osunut! Kumpi veti sitten kumman ohitse, sitä en ennättänyt enää peileistä katsella kun itselläni oli muuta puuhaa.

    Tuosta sittemmin selvittyäni ja erästä pientä kylää lähestyessäni hämmästelin, kuinka pitkälle olinkaan ajanut? Tulin nimittäin jo Los Angelesin portille, tosin hieman hiljaisemman ja pienemmän, kun mikä on siellä rapakon takana. En nähnyt yhtään tornitaloa, en leveitä monikaistaisia teitäkään, liikenneruuhkista puhumatta. Mutta siitä huolimatta, tai juuri sen takia, Advea sivujalalle kallistaessani, kiiruhti viereisestä saluunasta pihalle tumma, kaunis ja nuori meksikolaistyylinen nainen. Hän tuli houkuttelemaan minua sisälle syömään, eikä tämä ollut unta! Nimekseen hän kertoi Sandra, mutta oletin, ettei kyseessä ollut nyt se Bullockhin Sandra. Tiedättehän, se elokuvatähti Losista, vaikkakin muistutti kieltämättä häntä. Tumma ja pitkä naama, mutta tarkemmin juteltuamme huomasin, ettei tämä oikein osannut englantia. Mutta Sandra hän oli joka tapauksessa. En kuitenkaan astellut saluunaan, vaan parin kuvan ja lyhyen karttasulkeisten jälkeen, sanoin kylälle Adventure- miehen tyyliin: ”Hasta la Vista”, ja painoin Adven vihreää starttinappulaa. Kiihdytin kaktuspallojen kieriessä tien yli takaisi siihen suuntaan, mistä olin tullutkin, mutta joitain outoa tuossa ”Losissa” kyllä oli? En ole kartalta nimittäin tuota samaa kylää löytänyt enää uudelleen? Ristiin rastiin, mutta viimein oikeaankin suuntaan ajettuani, hämmästelin kuinka oli parit uudet järvet tullut teiden varsille sitten Naviconin- karttapäivityksen? Mutta lopulta ennen punertavaa auringon laskua, saavuin Arcosin ”rotkonreunakaupunkiin”, joka sijaitsee vuoren huipulla ja sen rakennukset tasapainoilevat pystysuoran ja valtaisan jyrkänteen reunoilla. Täältä löysin 3 tähden Hotelli Los Olivoksen, jonka respa tuli jopa kantamaan reppuni huoneeseeni, samalla kun ajoin kuumudesta väsyneen Adventuren hotellin parkkipaikalle. Virittelin vielä Timpan hälyttävän jarrulevylukon paikoilleen, joten ensimmäinen ajopäivä oli näin pulkassa. Huoneeni ilmastointi toimi loistavasti, oli kuumat suihkut, tv sekä kunnolla tilaa ja buffet- aamiainen. Paikka oli todella rauhallinen. Tosin sijaintikin varmaan myös vaikutti siihen, koska se pystysuora rotko oli aivan tuossa kadun takana.

    Aamulla ajelinkin sitten virkeänä, uutena miehenä Sevillan ohitustietä kohti pohjoista, josta myöhemmin tieni erkani luoteeseen, Portugalia kohden. Auringon poltteen tunsin selässäni jo heti aamusta, ja niin sen huomasi tienpinnastakin, kun eräässä risteyksissä, kiihdytyskaistan kaarteessa, pääsi pikipaikkaus jälleen kerran yllättämään: "luips" - sanoi takarengas, Adven ollessa vielä kallellaan ja nopeutta n 80km/h, mutta onneksi siinä ei seikkailuvoimisteluliikkeitä sen enempää tehty! Kohteena oli nyt Elvaksen kaupungin aquadukti. Se olikin todella pitkä, massiivisen korkea, ja jo roomalaisten aikoinaan rakentama, kaupungin halkaiseva kivimuuri. Suurin mitä olin koskaan nähnyt, vaikka ei ollut ensimmäisiä laatujaan. Palasin takaisin Espanjan puolelle, matkaa kun ei ollut pariakymmentä kilometriä enempää, koska tällöin pääsisin ajamaan jälleen mutkaisempia, kanjonien pohjien vauhdikkaampia teitä. Toinen ajopäivä oli mennyt uskomattoman nopeasti, kun huomasin tulleeni uudelleen rajaseuduille Marvãoon, pieneen ja kauniiseen Portugalilaiseen linnakaupunkiin. Takana oli aivan satumainen, tai sanotaanko suoraan, BMW- moottoripyöräesitteen kaltainen seikkailuajopäivä. Tiedättehän, aivan sieltä keskiaukeamalta, sieltä kun avataan se esite, niin siinä kuvassa jossa se aavikon hiekan pölyttämä seikkailu- äijä vetää Adventurella jalkatapeilla seisten, sinne ja tänne tiheänä mutkittelevaa maaseutu- ja ylänkötietä. Ja sitten kun se kääntyy alas, sen vuolaasti tulvivan joen ja nahistuneen sillan jälkeen, kivikkoiselle uralle. Sille, joka johtaa läpi vihreän niittyaukion ja sitten se laittaa Adven sivujalalleen siihen turkoosinvihreän veden äärelle. Riisuu kypäränsä ja kaiken muunkin pois ja menee uimaan viilentävään jokeen. Tällainen oli ajopäiväni, juuri tänään.

    Tähän väliin voisin sitten antaa syömisestä muutaman huurusvinkin:
    Kun tiedetään se, ettei helteellä ruoka maistu, niin itse noudatan seuraavaa metodia:
    - majoitun sellaiseen hotelliin, josta saa buffet -aamiaisen, koska sillä jaksaa koko päivän. Sillä valitsin myös tämän Hotelli Severin, tämän pöydästä kun saa kerätä niin paljon syötävää, kuin vain ajohousut vetää. Normisettini onkin; 10 sämpylänpuolikasta, 2 x kaakao, tuoremehut ja sitten vielä jotain herkkuja siihen päälle, toki jogurtti tai kaksi menee lopuksi, mandariini taskuun.
    - ajon aikana sitten juodaan joka tauolla, vaikka ei olisi jano. Siksi asensin sen juomapullo telineen Adven kaatumarautaan nippusitein kiinni, tosin, nyt näin kuumalla, niitä voisi olla kaksikin.
    - päivän päätteeksi viimein, syödään jokin ateria, eli jos omat eväät ovat jo loppu, käydään syömässä "oikea ateria". Päivän aikana napostellaan vain jotain hedelmiä, esim. eilen, vain yksi mandariini + appelsiini ja se olikin siinä. Mutta jatketaan jälleen matkaa. Sunnuntaipäivän huomasi huomattavan suuresta motoristien määrästä. Ihmetys vain oli se, kun paikalliset motot moikkaavat valoilla, jota taas ei meillä suomessa tehdä - eikä syystäkään. Nimittäin valon vilautuksella kun on aivan muu tarkoitus: vaara, eläimiä, tutka, tms. Pariin kertaan jo suotta himmailinkin, kun luulin mutkan takana olevan majakka-auton, vaan eipäs sitten ollutkaan. Karkeasti, mutta vain karkeasti suunnittelemani reitti kulki mutkateitä kohti Bragançaan, ja sen kaupungin keskellä sijainneen upean ja massiivisten linnantornien kautta hotelliin lepäämään. Toki päivän mittaan, olin pysähdellyt uimaankin pariin kertaan, koska kuumuus oli joka paikassa, ja etenkin, kun tuli ajeltua ihan maastossa taas välillä. Mutta seuraavana aamuna oli jo aika jättää Portugalille hyvästit, eli suuntasin takaisin kohti Espanjaa, mutta tämä tie ei ollutkaan ihan mikä tahansa. Tie N- 103, joka taas vahvisti käsitykseni, että pärrämaana Espanja hakkasi Ranskan, jos ei 6-0, niin ainakin 6-4. Nimittäin, täältä kun löytyy aivan uskomattoman upeita ja hyväkuntoisia päällystettyjä mutkateitä, ja niitä on paljon! Espanjalaiset vaan eivät osaa, tai viitsi markkinoida näitä. Eivät niin, kuten Itävallan, Sveitsin tai Saksan hemmot tekevät. Espanjalaiset kun pitävät tällaisia mutkapätkiä vain luonnollisena asiana, aivan kuten meillä suomessa järvet ovat puhtaita järviä ja marjoja metsissä. Vai oletteko löytäneet yhdestäkään Espanjalaisesta pärrälehdestä joskus jonkun reittivinkin, tosin ei heillä taida olla edes yhtään pärrä- lehteäkään? Olkoonkin että varjossa oli koko ajan +30 c, ja olisi pitänyt pysähtyä juomaan jo aikoja sitten, niin nyt ei sitä vaan millään malttanut. Sillä tämä tie, joka vei nyt takaisin Espanjan puolelle, oli kyllä kaikkien mutkateiden äiti! Monilla mutkateillä olin jo tankoillut, mutta jokin tolkku se pitäisi näiden mutkienkin suhteen olla. Aivan käsittämättömän pitkää ja loppumattomalta tuntuvaa tulitusta; ylä- alamäki, tiukka vazen- oikee ja taas vazen-oikee-uusoikee jne. Tuosta selvittyäni, kiertelin vieläkin pienempiä, tiukkamutkaisempia ja hitaampia, sellaisia "ajosaappaiden teroitusteitä", niin että sain saappaiden kärjet teräviksi, tulevia ”oikeita” alppiteitä varten. Enimmäkseen ja loputtomalta tuntuvasta mutkitteluista huolimatta, olin menossa päämäärääni kohti, eli Espanjan pohjoisrannikolle. Siellä yöpyisin seuraavan yön, aivan meren rannalla vaikka. Näillä seuduin ei voi muuten olla huomaamatta niitä pieniä sinikeltaisia, eräänlaisia ”simpukkaopasteita”, jotka ovat niin monille tuttuja. Eli kyseessä on se yli tuhat vuotta vanha, Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti, ”Camino de Santiago”. Sen reitti kun kulkee juuri täällä, alkaen Pýreneiden vuoristosta, Ranskan rajalta ja päättyen Santiago de Compostelaan. Tuon vaellusreitin ylitin tällä kertaa Ponferradan kaupungissa, jossa tapasin tälläkin kertaa, niin monet rinkkaa selässään kantavat matkalaiset, mutta tuolla reitin kohdilla itse, annoin boxerin laulaa ja nappasin saappaan kärjellä päälle pitkän kuutosen.

    Heräsin San Estebanista, Gijonin takana, ja tasokkaan hotellini nimi oli Los Llianos. Olin aamuyöstä kuunnellut, aivan kuin ulkona satelisi vähän, ja kas, niinhän se oli taivas tummana ja piha-asfaltit märkinä. No eihän se mitään haitannut, etenkään näin viidentenä ajopäivänä, kun eilinen oli ollut mitä loistavin ajopäivä aikoihin. Tästä jatkaisin aamiaisen jälkeen, kaikessa rauhassa vaihteeksi motaria pitkin Santarderiin ja Pamploonaan. Tavoitteena olisi Ranskan puoli, josta sitten etsisin läpipääsyn Pyreneitten vuoriston lävitse. Etsiä pitäisi, koska näin kesäkuun alussa, kaikki ylitystiet eivät olisi vielä avoinna. Ja ne tavalliset solatiet, ne kun eivät tulleet nyt kysymykseen, etenkään kun allani oli Adventure. Olin pukenut tuliliivini jo hotellissa valmiiksi päälleni, ja sitten ajettuani tunnin tai pari, poistuessani sivummalle, kohti Pamplonaan vievälle vuoristoteille, tuli siellä vastaani tiheää sumupilveä joka muuttui nopeasti tihkuksi. Nyt olikin jo sitten lisälämmölle tilausta. Enää ei näkynyt aurinkoa missään ja lämpötila laski sitä mukaa, mitä ylemmäs Adve minua kiidätti. Tuliliivin ansiosta, oli hienoa saada jälleen lämmin ajofiilis takaisin, samalla kun visiiriin tuli tuhansittain pientä tippaa. Kohta olin jo sadan, jopa kahdensadan tuulimyllyn keskellä, ja viimein kun sää parani, oli aika sammuttaa virta liiveistä ja lopulta koko Adve. Kuuntelin kuinka kovaa suhinaa, pitivätkään nuo giganttimaiset viuhuvat siivet! Lavan kärjen nopeus saattaisi olla jopa 300km/h, arvelin, kun jo kohta kiidin koko tuulimyllykentän toisella puolen. Upean mutkaisen kurvipätkän, (N-135), löysin sitten vielä ennen Ranskan rajaa, nimittäin, saavuin tätä pitkin ja osittain vahingossa paikkaan, mistä aikaisemmin mainitsemani pyhiinvaellusreitti alkaa, eli Roncesvallesiin. Täältä vaellusreitin aloituspisteestä tulee Santiago de Compostelaan matkaa 750km, jonka voi vaikka tienvarren välimatkataulusta tarvittaessa tarkistaa. Pysähdyin katselemaan kylän majataloja tarkemmin, olisiko melkein Adventure- miehelle ollut yöpaikkaa, mutta vaeltajien runsaasta määrästä päättelin, että parempi olisi vain jatkaa matkaa Ranskan puolelle. Eteenpäin siis ja nyt oltiin Pýreneillä, eikä pitkästi enää tarvinnutkaan ajaa, kun heti parisataa metriä Ranskan puolelta otinkin mieluusti vastaan Hotelli Clementenian. Sen takapihalle jätin Timpan, jälleen niin loistavan ajopäivän tehneen Adven, sen jäähtyvän pakosarjan nakseen saattelemana. Runsaan salaatti-illallisen jälkeen en vielä tiennyt, että huominen olisi sitten jo ihan oikea, tai ainakin melkein oikea Adventure- päivä konsanaan. Vaan niinhän se pitkin olla, koska allani oli Adventure.

    6.s ajopäivä ja ylimalkaisesti suunnittelemani reitti toi minut Eaux-Bonnesin kylään, josta tarkoitus oli jatkaa tuntemattomalle Col d'Aubisque -passolle. Opasteiden mukaan, se olisikin vielä suljettu, tai ainakin parissa punaisessa kyltissä luki suurin kirjaimin: "FERME". Mutta koska olin nyt Adventure- mies, tai ainakin melkein, silloin ei vielä parista kyltistä välitettäisi mitään, joten nostin ajosaappaani tapeille uudelleen ja kiihdyttelin monin kerroin vuoristoon mutkittelevaa tieuraa ylemmäs. Sitten vähän myöhemmin, tuli keskellä tietä vastaan ladonoven kokoinen, kirkkaan keltainen tietyökyltti, jossa luki ties mitä ja vieläpä huutomerkkien kera? Jotain siinä kaiketi varoiteltiin, eikä pidemmälle ehkä saisi ajaa, mutta sekään ei koskenut Adventure- miehiä. Muistelin viime lokakuista reissua, kun eräskin passo oli Italiassa kiinni, vaikka kyltti alhaalla oli näyttänyt vihreää. Siitä viisastuneena päättelin, etteivät nämä opasteet oikeasti mitään tiedä. Adventurella polut aukeaisivat muutenkin aina aikaisemmin ja sitä paitsi, puomit voisi aina kiertää, tai ainakin melkein aina. Mutkia, lehmiä ja tien varrella juoksentelevia hevosia tuli vastaani puolin ja toisin, kunnes saavutin selvästi passon korkeimman kohdan. Maisemat olivat kunnioitettavat mutta kas kummaa edessähän näkyi sittenkin jokin puomi? Sitä en kauan kuitenkaan ennättänyt ihmetellä, kun melkeinpä saman tien, taakseni ilmestyi toinen pyörä, joten pikimmiten aloimme yhdessä tehdä suunnitelmaa. Tämä toinenkin kaveri, tietysti harmitteli tien sulkevaa, jykevää puomia, koska takaisin laaksoon olisi pitkä matka. Ja miten pitkä olisikaan sitten kiertotie sinne, minne olimme yhdessä menossa? Vaan olikohan tuo iso ja painava puomi edes lukossa? Kiertotietä puomin ohitse ei ainakaan ollut näkyvissä, joten päätimme tarkistaa vielä tuon lukitus ensin. No eihän se ollutkaan lukossa, tai no, lukon virkaa hoiti sellainen tankoviritys, että äkkinäinen voisi luulla että se olisi lukittu. Katsoimme takana näkyvän ravintolan pihamaalle kokoontunutta väkijoukkoa, ja mietimme, tulisivatko he autoillaan perässä? Jospa he eivät välittäisi meistä ja niin vaan "hiiiop", yhdessä saimme kun saimmekin painavan puomin käännettyä sivuun ja nopeasti siirsimme pyörät puomin paremmalle puolen. Puomi takaisin paikoilleen ja sitten vain menoksi alas, tiedustelemaan, kuinka pitkälle sitten seuraavaksi pääsisimme? Olimme nyt tietenkin täysin omalla vastuulla tekosistamme, jos pyörät suistuisivat lumi- tai kivivyöryä väistäessämme rotkoon, tms. Tunneleissakin voisi olla mitä vaan, ainakin kun tienvarret olivat kivenjärkäleitä, oksia sekä risuja täynnä, pitkän ja lumisen talven jäljiltä. Tämä aussi- kaverini Ryan, oli lähtenyt pyöräreissulleen jo 12kk sitten, ja edessä olisi kuulemma matkaa vielä saman verran. Pyöränsä hän oli ostanut Irlannista ja sitä ennen kiertänyt mm Skotlannissa, Venäjällä, Ruotsissa ja Suomessakin. Matkalla selvästi sinne, minne tuuli seuraavaksi kuljettaisi. Tosi seikkailija tyyppi, mutta miksi hän ei sitten ajanut Adventurella? Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin alas laaksoon asti, vaikka tiellä oli ollut kaikenlaisia kikkareita ja kokkareita. Tulvavedet olivat tuoneet myös hiekkaa tielle ja vastaavasti vieneet sitä samoin kuin muutamasta kohdin kaiteet tykkänään. Pätkällä oli lisäksi parit kolmet tunnelit, joissa ei nähnyt yhtään mitään, eli niissäkin olisi voinut olla ties vaikka mitä. Mutta hyvin selvisimme, niin että alhaalla, alapuomin kierron jälkeen, heitimme ylävitoset kuuluvien naurujen kera. Adve oli nyt viimeistään omassa ympäristössään. Onneksi alapuomi oli kierrettävissä, koska nyt se vasta olisikin pitkä matka takaisin sinne mistä alhaalta, sieltä toiselta puolen vuorta liikkeelle olimme taipaleelle lähteneet.

    jatkuu....
  30.  
  31. #30
    Saapuessani rannikkokaupunki Sete:een, jouduin ottamaan Ibis-hotellin, vaikka olinkin jo päättänyt että ”muovihotelleissa” en yöpyisi. Tämä siksi, kun nettiä ei ollut niissä viidessä hotellissa, joista sitä olin kysellyt. Olihan tässä sentään oma suihku ja wc kuitenkin. Adven sain hotellin valvotulle p-paikalle, aivan ikkunani alle. Ajosaappaat olivat päivän ajosta likomärät, vaikka sateista ei ollut enää tietoakaan. Ja nyt, koska olin Adventure- mies, tai ainakin melkein, kävelin kaupungille paljain jaloin ostaakseni parit paninit ja ison pullon Zumoa hotellihuoneeseeni. Olkoonkin että kaduilla oli ties mitä; käärmeistä- huumeneulohin, koirankikkarat ja autojen alleen laskemat tuotteet ja tietty ne lukemattomat lasinsirpaleet. Mutta oletin, että tämä minun "uusi mode" nyt vaati tuon. Siinä sitten eräskin paikallinen maahanmuuttaja, jolla oli sellainen basaarimyymälä, jonka oviverhojen takaa kadulle tulvi itämaisia, suitsukkeen tuoksuisia tummia sävelmiä, niin eikö sen käynyt heti sääliksi minun paljaat varpaani. Alkoi näet kaupata oveltaan minulle sandaaleja. Halvalla tai ainakin melkein ilmaiseksi ne olisin saanut, mutta kun sanoin sille olevani Adventure- mies, hiljeni hän kerralla sanattomaksi. Toki saattoi säikähtää myös Suomen kielen teräviä konsonantteja tai risupartaani. Voisihan sitä nukkua lattiallakin, ihan vaan uuden ”moden” takia, ja koska en ollut partaakaan viikkoon ajanut, vain tuota Advea sen sijaan, niin mitäs sitä enää suihkussakaan kävisin. Hampaatkin saisi jäädä pesemättä. Ajotakkikin alkoi olla jo niin ruokottoman näköinen, että jos yhtään näillä kadulla kumartuisin, vaikkapa ajokenkää kiristämään, niin varmasti olisi jo joku kohta pari- kolme euron kolikkoa ojentamassa. Niin paljon takkiin oli sittiäisten ja kovien koppakuoriaisten tuhoutuneita ruhoja iskeytynyt ihan läjiksi, joita etenkin Espanjan pohjoisrannikon motarilla oli ajotakkiin paukahdellut. Hotellihuoneessa lähettelin sitten illan mittaan kaverilleni viestejä, eli mm etelän liikennekulttuurista: ”Portugalin punaiset ovat sellaiset liikennevalot, joita kylän koosta riippuen, on jokaisessa kylässä vähintään yhdet, yleensä kahdet, mutta niitä olla 4:tkin. Eli homma menee näin, että kun lähestyt kylää, niin muutama sata metriä ennen punaisia, on ensin keltaiset vilkkuvat valot, jotka varoittavat liikennevaloista. No sitten, kun olet juuri lähestymässä vihreänä palavia valoja, niin sitten, kas-, nehän vaihtuvatkin juuri ennen kuin olisit läpäissyt ne, punaisiksi! Siinä sitä sitten ihmettelet, että miksi ne juuri nyt vaihtuivat, kun koko kylässä ei näy ketään, eikä missään”… Näistä käsittämättömistä ja lukemattomista punaisista valoista päättelinkin; jos ohjastaja lähestyy valoja normaalilla lähestymisnopeudella, ne pysyvät vihreänä. (pääsääntöisesti näin). Jos ohjastaja lähestyy valoja ylinopeudella, vaihtuvat ne punaisiksi juuri siksi! - Jos Advemies lähestyy valoja ylinopeudella, mitä sitten? Ei sieltä oikealta eikä vasemmalta ketään tule, ei tule, kun ketään ei näy, ei autolla, ei jalan. Silloin vain vaihdetaan yhtä vaihdetta pienemmällä, ja kiihdytetään.

    Seuraavana aamuna, mietin aamiaissalissa valitsenko vain joitain Adve- miehelle sopivaksi katsomiani tuotteita; iso kulhollinen kuivia muroja ilman mitään kostukkeita ja lopuksi parit muovimukit ja lautasliinat hyvin pureskeltuna perään. Sitten iso ja taatusti receptionin misjöölle asti kuuluva röyhtäisy, jonka jälkeen pyyhkisin suupieleni vieressä istuvan liikemiehen takinhihaan tai sitten salin tyylikkään keltaisiin verhoihin. Vai ottaisinko sittenkin sen perinteisen, 10 sämpylää, parit croissantit, 2 kaakaota, tuoremehut ja jogurtit käsittävän setin? Valitsin jälkimmäisen, jotta jaksaisin tänään jo sinne Alppien juurille. Nizza oli nähty useaan kertaan ja Monacossa taas menisi rahat, vaikka siellä en mitään pelaisikaan. Asetin seuraavaksi tavoitteeksi asetin Petruis- nimisen kylän, jonka läpi olin aiemminkin ajellut, sieltä kun pääsisi Italian suuntaan helpoiten. Siispä sinne. Aurinkoa ja lämmintä riitti jälleen, niin että juotavat olivat melkein koko ajan lopussa. Erään mutkan jälkeen tuli vastaani ambulanssi ja taas melkein omalla kaistallani –ohhoh! Olipas sillä kiire totesin, kun jo samassa näin keltaliivipoliisin, -onnettomuus! Asfaltin reunalla ja osittain hiekalla huilasi sähkönsininen tupla äksä, ja koska kuskia oli piipaa- autolla äsken tuotu kiireellä vastaan, oli ohjastaja kaiketi vielä kunnossa, eli häntä oltiin viemässä kaiketi sairaalaan ehjättäväksi?
    Tämä tapaus muistutti näiden mutkateiden vaarallisuudesta, jos mikä. Pertuikseen saavuin sitten vastaavasti nopeasti, kiitos näiden leveiden ja nopeiden, mutta valitettavasti maksullisten moottoriteiden ansiosta. Lähestyin jo pikkuhiljaa ikivanhaa Brianconin linnoituskaupunkia, mutta sitä ennen Advea piti hieman valmistella alppiteitä ja etenkin, edessäni 2360 m:n korkeudelle kohoavaa ja todella mutkaista Col d´ Izoardia varten. Kiersin Wilberssiin tiukkuutta lisää, tarkastin reppuni kiinnitykset, suljin ajotakin hihansuut ja vaihdoin kypäräkameraani tyhjän muistikortin ja sitten se hauskuus taas alkoi. Armotonta vääntöä ylös, oikealle ja taas alas ja vasemmalle, rajuja kierroslukuja lähes rajoittajaan ja alamäessä vastaavasti toistuvien moottorijarrutuksien miehekkäitä pakoputkiräjähtelyjä aina jarruja välillä säästääkseni. Toki muutamia uhkarohkeita alamäkeen ohittelujakin taisi tuolla vilahtaa ja muutamia röyhkeitä mutkien oikomisia vastaantulijoista välittämättä. En enää muista, voi toki kamerasta tarkistaa. Tiedättehän te mitä nuorien ajajien aina välillä tekee mieli tehdä. Unelma reitti, etenkin tällaiselle Advelle, jossa vääntöä tuntui riittävän, eikä kyydissä ollut mitään ylimääräistä painoa.

    Heräsin aamulla hyvin levänneenä Aronan hotelli Floridasta. Edellinen ajopäivä oli vielä hyvin mielessäni, kun reitille oli osunut muutamia uusia passoja, joissa sain ajosaappaiden kärkiin lisää terävyyttä: Col les Bains, Col du Labouret, Col du Pontis, joka erityisesti tuntui olevan Adventure-miehelle tehty, sen surkean pinnan ja jyrkkien sekä tiukkojen mutkiensa takia. Mutkien säde ei ollut paria metriä enempää ja kun tie oli vielä kallellaan! Sitten olin kiertänyt vielä Sestrien, sen kuulun laskettelukeskuksen kautta, vuorilta paukutellen alas ja suoraan keskelle Torinon kaaos- iltaruuhkaan splittailemaan ja Timpalle kiitos, kun ei ollut sivulaukkuja mukana. Säästyi nimittäin ainakin 8 erilaista peiliä, kiinnikkeineen. Niin ja menihän Adve autoviallakin sileänä paremmin. Avasin verhot ja näin ikkunasta kirkkaan Lago Maggioren, joka ei häikäisevämpi voinutkaan olla. Saapuessani illalla hotellin eteen, oli siinä suomalaisten K1200GT siististi parkissa, joten nytpä voisin hyvinkin tavata heidät aamiaispöydässä. Aamiaissali olikin tyhjä, joten se meidän tapaaminen siirtyi tuonnemmaksi. Eli vasta sitten, kun pakkailin Advea matkalle uudelleen tuli Terhi ja Hannu siihen pyörillemme juttelemaan. He olivat Korsikalta tulossa ja sitten yhtä matkaa Sveitsiin olimme menossa. Ajelimme jonkin matkaa peräkanaa järven rantaa ylemmäs, vähän eri tahtiin tosin, kun aina jompikumpi ohitti toisensa, vuoron perään. Pysähtelimme kuvailemaan ja juomaan, milloin mitenkin, mutta lopulta tiemme erkani. Hellettä piisasi edelleen, mikä ei enää ollut yllätys. Heti aamukympiltä oli jo taas +28c varjossa, niin poikkesin uimassa Maggioressa parikin eri kertaa, ennen kuin jatkoin kohti Sveitsin mutkapätkien parhaimmistoa, eli ”Fun factory- Adventure- San Bernardinoa! Viimeksi tuo passo olikin sakean sumun valtaama, mutta nyt aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja rengas piti. Todella mainiota tankoilua, vazen-oikea, ylös ja ylös, urheiluautoja kiusaten. Uskomatonta, kuinka toiset kuvittelivat, että jollain autolla voisi päästä Adventurea karkuun? Viihdettä riittikin aivan ylös, aina jäiselle passo- huipun järvelle asti, jossa palkitsin itseni viimeisellä Espanjan niin hunajaisella mandariinilla. Keräsin nyt juurikin niitä ajofiiliksiä, joita olin suunnitellut täältä saavan. Aurinkoa, hyvää tietä, mutkaa, lunta. Pyöriä tuli ja meni jatkuvasti sinne tänne. Oli uusinta uutukaista, mutta myös vanhempia kulttipyöriä, nostalgisia, joita harvemmin missään enää näkee. Valkotukkaisia herrasmiehiä, tiukoissa nahkoissaan, joilla oli kyydissä, huomattavasti nuorempia naisia. Kaikesta päätellen, pyöräily pitää nuorena. Mutta aikansa kutakin. Nyt jatkettiin boxerin - ja pakoputkenpaukkeella, pitkät ja loppumattomalta tuntuvat tiukat mutkapätkät alas ja edelleen alas, ja vielä alemmas laakson pohjalle asti. Tulin illaksi Berguniin eli Albula-passon alkumetreille ja Hotel Ladinaan. Olikohan ensimmäinen kerta, kun en edes kysynyt huoneeni hintaa, vain koska tämä oli hyvällä paikalla ja kuulemma erinomaisen hyvällä buffet- aamiaisella. Huomenna kun oli vielä syntymäpäiväni, niin ihan senkin johdosta välillä näin. Niin ja tulihan tuolle Timpan Vingjetelle tänään käyttöä, kun olin äsken ja ihan laillisesti kaasutellut tuon laaksotien aidan parempaa, eli sitä nopeampaa puolta. Aikaisemmin olin ajanut sitä aidan metsänpuoleista asfalttia, jossa ei tarraa tarvittu. Aamulla, heräsin taas yhtä seikkailu vuotta vanhempana ja todella runsaan buffet- aamiaisen jälkeen, starttailin Advea kohti Davosia. Sinne olin aikonut mennä, mutta sinne en sitten kuitenkaan pääsyt, mutta ei välitetä tässä vaiheessa enää pienistä yksityiskohdista. Aamun ensimmäinen passo, Albula, meni paremman puutteessa, sanotaanko, noin alkuverryttelynä, ja muuta ihmeellistä siellä ei oikeastaan sitten näkynytkään. Paitsi jos ei lasketa yhtä lihavaa murmeli-pariskuntaa mukaan, joka jolkutti oikealta tien ylitse ja kumpaakaan suuntaan katsomatta! Pitäisi nyt sentään vähän kuunnella edes, milloin on Adventure tulossa. Isoja nuo olivatkin, eli ainakin sellaisen "missen" kokoluokkaa! Kaasutin Albulan alas parin muun aamuaikaisen pärrämiehen kera, vetovuoroja vaihdellen, ja tullessani pikkukyliin: Zernez, Scuol, Pfunds, Tösens, Prutz, Imst, olikin jo olo kuin kotiin olisin tullut. Niin monesti täällä olin ajellut, etenkin silloin, kun pidin Garmischia tukikohtana. Sieltä kun oli niin hyvä tehdä päiväkierroksia ympäriinsä, silloin aikoinaan kun pyöräni sai olla siellä yhden kaverin tallissa parina talvena. Imst:issä tankkasin Adven 33 litran tankin täyteen, litrahinnan ollessa vain 1.39e. Kallein menovesi oli toistaiseksi ollut Torinossa, 1.59e, ja kun en sen hintaa heti katsonut, otin tietenkin tankin täyteen ja sehän olikin melkein typötyhjä. Törkeää, etenkin jos sitä vertasi Samnaun euron hintaiseen verovapaaseen. Samnaun bensaa en nytkään ollut matkalla unohtanut, ei vaan tällä kertaa kiinnostanut ajella ylös vuoristoon edes takaisin tankkausta varten. Tänään olin luvannut mennä tapaamaan Kurtia, Munchenistä tunnin ajonpäähän pohjoiseen, Hilpoltsteiniin, eli se oli nyt seuraava tavoitteeni. Fernpass olikin taas aika ruuhkainen, koska oli sunnuntai. Nopeutta pystyin pitämään vain 50km/h ja jo kaverinikin aikoinaan varoitti tästä, että tästä kannatti ajaa vain aikaisin aamusta, tai vastaavasti illalla myöhään. Ohittelut kun eivät tällä passolla olleet mahdollisia, ja toisekseen, kun loputon autojono näkyi edessä, mitä se olisikaan auttanut. Garmisch oli entisensä, mutta sieltä ulos autobaanalle ajaessani, olikin suuri osa Munchenin asukkaista päättänyt tulla myös tänään tänne. Oli nimittäin pitkä, yli 8km:n ”stau”, mutta onneksi vastaantulevien kaistalla. Niin että kun päästelin, n 170km vauhtia ulos, kohti Muncheniä, niin kaiteen toisella puolen olivat molemmat kaistat totaalisen seis. Toivottavasti autoissa oli ilmastointi kunnossa ja paljon juotavaa, koska päivästä tulisi heille pitkä. Pohjoiseen johtava A9-tie veti aivan hyvin, koska olihan viikonloppu, jolloin rekat puuttuvat kokonaan. Tänään kun sai ajella vain ne harvat kylmäkone- rekat. Eli vapaassa käytössäni olivat kaikki 3 -kaistaa, vaikka eihän tuota oikeaa tullut juuri muutoin käytettyä, ellei liikenne ollut aivan olematonta. Silloin käydään toki oikeallakin, hieman huilaamassa, niin ja ryhmityttäessä aina parin tunnin välein, huoltamolle tankkaamaan siirtyessä.

    Navi hoiti opastuksen Kurtin luokse kätevästi, ja olipas kiva tavata hänet ihan livenä. Toistaiseksi kun olimme olleet tuttuja vain netin välityksellä. Ensimmäiseksi, Adve piti viedä hänen autotalliinsa varjoon, pois kuumuudesta, koska tänään olikin ollut matkani kuumin päivä, +32´c, mittarissa! Kylmää juotavaa käteen, seuraavaksi heti suihkuun, ja sitten syömään. Kieltämättä hieno ohjelma, joka katkaisi kyllä yksitoikkoisen autobaana-ajon sopivasti. Tallissaan Kurt esitteli hänen bränikkää GS1200:sta, enkä viitsi edes kertoa, millä herkuilla se olikaan, enkä etenkään sitä, mitä hän siitä maksoi! Iskin kuitenkin takaisin todeten, että se ei ollut Adventure. Kurtin paikallis- ja Saksan tuntemus, oli kehittynyt vuosien saatossa erinomaiseksi, ja kun en sitten jäänytkään hänelle yöksi, tiesi hän heti kertoa, millä teillä ruuhkaa olisi tähän aikaan vähiten. Minun olisi hyvä ottaa suunnaksi Berliini, perinteisen Kasselin, eli tien A7 sijaan A9. Suunta siis Berliiniin ja sitten vähän ennen sitä, kääntyisin Madgeburgiin. Matka olisi Frederikshamniin muutenkin aivan sama. Sieltä hyppäisin sitten laivalla Osloon, sieltä voisin jatkaa vaikka Preikestolenille, katsotaan sitten. Mutta nyt oltiin vasta Hilpoltsteinissa, ja täältä oli matkaa Madgeburgiin vielä, 400km joka ei yli +30c asteen helteessä ollut mikään läpihuutojuttu. Juotavaa piti varata matkaan runsaasti, jota Kurt auliisti kyllä tarjosikin. Silloin, kun kuumuus ylittää +30c asteen, ja vaikka kaikki ajovarusteiden luukut olisivat auki, ei ilma tuossa kuumuudessa enää yhtään viilennä. Oli siis aivan sama, ajoinko 200km/h vai 160km/h, ei vaikutusta. Ihme ja kumma, mutta tänään oli kaikista kuumin ajopäivä. Ei tällaista hellettä ollut Espanjassa, eikä edes Portugalin aavikoilla. Adven lämpötilamittari oli lahjomaton, sen näyttäessä ilta seitsemältä +35´c tullessani lopulta Hallen ohitustielle. Hikisenä ja hyvin paahdettuna, läheltä Magdeburgia löysin sattumoisin hotelli Classik:in, eikä tarvinnut pitkään miettiä, otanko sen vai jatkanko vielä kuumaa autobaanaa. Sen alakerrasta löytyi jopa ihan oikea, Suomalainen sauna ja arvatkaapa vain, miltä tuntui päästä sen kuumille lauteille tuskanhelteisen ajopäivän päätteeksi! Lauteilla maatessani, kertaisin kuinka päivän aikana, olin Adven menoakin kokeillut ja oli Timpan Advessa ihan soiva pata. Sen 215km/h, se tuntui 6:lla menevän, kiesien ollessa 7500rpm/min, kun punainen alkoi 8000rpm:ssä. Tosin, olihan meikäläisen ajotakin hihat ja vetoketjut, yms. kaikki luukut olleet täysin avoinna, toimien suurina ilmanvastuksina. Myös lahkeet olivat lepattaneet lepakkojen tavoin. Mutta jos olisin sulkenut kaikki räppänät, ja vetäissyt lahkeet, vielä ajosaappaiden päälle, niin saattaisi se sitten ottaa sen 220km/h. Touratechin- iso ikkuna, vielä alas laskettuna.

    Sitten taas muutamia huurusvinkkejä germaanian autobaana-ajoon, eli ota mukaan:
    - 50 senttisiä, useita ja monta, pakollisia wc- käyntejä varten. Wc- automaatit valvovat niiden läpi kulkua, ja sen lipun talteen ottamalla, voit sitten ostaa vaikka sämpylöitä iltapalaksi, jotka maksavat juuri 50 senttiä kpl. Liput eivät ole asemakohtaisia, eli ne kannattaa säilyttää myöhempää tarvetta varten.
    - Juomapulloja, väh 2 kpl:tta, joita voit sitten täyttää wc:ssä.
    - Juomapulloteline, pyörään asennettavaksi, tai mieluusti 2 kpl. Aina ei voi splitata, joten jos esim. onnettomuus katkaisee matkasi autobaanalla, tarvitset juotavaa ja paljon!
    - Kosteuspyyhkeitä virkistystä ja käsipesuja varten, ( ei koske Adventure-miähiä, heillä on vain karkeaa santapaperia ).

    Vihdoin, Madgeburg - Hannover ja autobaana vihdoinkin tummana! Eli aamulla oli taas niin tuskaisen kuumat odotukset tulevan päivän lämpötilojen suhteen, kun Advea pakatessani, tuntui, että oli jo +20´c varjossa, vaikka boxeri ei ollut vielä edes tulilla. Mutta sitten pohjoisen suunnilla, näin taivaalla onneksi vähän tumman puhuvaa, joten olisikin hyvä, jos sinne olisi muodostumassa pilvien kokoontuminen. Ja niin kohta jo alkoikin tuulemaan siihen malliin, minkä näki kaikista lipputangoista. Suuntasin nyt siis Hannoveria kohden, josta tie myöhemmin haarautuisi Hampuriin. Hihojen suut, ilmastointiräppänät, kaulusta unohtamatta, laitoin kaikki vetoketjut visusti kiinni, ja sitä ennen, puin tietenkin tuliliivin takin alle. Oli siellä sitten valmiina, jos sattuisi tulemaan kunnolla vettä. Tuulilasinkin nostin reilusti ylemmäs, joten nyt olin valmiina jatkamaan matkaa pysähtymättä pisaroiden iskeytyessä visiiriin. Autobaanalla kun ei ole lupa pysähtyä, eikä se olisi mahdollistakaan, koska levikkeitä on todella harvassa. Siitä sitten boxeri karjuen takaisin baanalle, ja kuutosta pesään. Ja sitten jo kohta ”wiipis”, Trail Attack- takunen ilmoittikin, ettei se ollut aivan paras vesikelin rengas, kun parissa kohdin alkoi luistamaan siihen malliin, että oli nyt ajettava sovussa. Mentiin sitten vain alle 150km/h nopeuksia, ja olihan se tietysti jo kulunutkin. Ei satanut, mutta baana oli vedestä märkänä. Näkemäni saderintama oli mennyt jo ohitse, joten kaikkien luukkujen sulkeminen oli sittenkin ollut turhaa, vaan mistä tuon olisin voinut tietää. Taivas kun oli edelleen totaalisen mustanpuhuvana. Matkanopeus hiipi vähitellen ylemmäs, ja kohta olikin taas ihan mitä sattuu, kunnes eräässä loivassa kaarteessa huomasin sen mitä olin pelännyt! Huomasin, vaikka en sitä ensin huomannut, eli kameroita, kaksin kappalein ja sellainen takaa- ampuva, puskakamera! Tuollaiseen en yksinkertaisesti ollut mitenkään varautunut, kun katseellani olin scannaillut vain niitä sillanpylväitä mihin ne yleensä sijoitellaan. Toki nekään kaikki, kun eivät kuvaa takaapäin, mutta nyt nämä, mitenkähän tässä oikein kävi? Tuohon en kyllä olisi millään ennättänyt hidastaa, vaikka siihen olisikin ollut mahdollisuus. Muuta liikennettä kun ei edelleenkään ollut, eikä takana tullut ketään. Toivotaan nyt vain, että ne olivat poissa käytöstä, tai rikki. Dejavu, iskee kuin miljoona volttia - totean, kun mikä sitten vielä pahempaa! Aivan sama vielä toistui kymmenen km:n jälkeen ja aivan samalla lailla! En olisi millään voinut arvata, että kameroita on perätysten! Nyt sitten ajelin vastaavasti muutamat kympit ihan nätisti, mutta sitten kun sitä sadetta ei tullutkaan ja tie ennen Hannoveria erkani Hampurin suuntaan, niin loppuivat puskakameratkin. Tilalle tuli nyt runsaasti sakeaa sumua. Kiusallinen hernerokka tuli tielle, aina missä vain oli vettä lähettyvillä, etenkin suurilla Hampurin silloilla. Silloin ajonopeus oli vain ja ainoastaan alle 100km/h. Ja vasta tunnelien jälkeen, sumu onneksi hellitti, joten taas alkoi matka joutua. Sinitaivas tuli näkyviin vasta 40km ennen Flensburgia, jolloin myös lämmöt alkoivat vastaavasti nousta, siis ei Adven, vaan ympäristön. Outo juttu ihmettelin, kuinka se olikaan aina sama homma, vuodenajasta riippumatta? Nimittäin jo heti rajalla, Tanskaan tullessa, lemusi tuo tuttu ja ikävä haju nenään. Lannan ja sikaloiden lemu, jota esiintyy koko maata kattavasti. Aloin hajusta välittämättä ja ajankulukseni etsiä paikallisten tutkia ja kameroita, nyt oikein tosissaan. Mutta niin vain kävi, että koko tuolla matkalla Flensburg- Frederikhavn en niitä löytänyt, en ensimmäistäkään. Ihmettelin asiaa sitten eräällä huoltamollakin, yhden satunnaisen HD- miehen kanssa joka kertoi ajaneensa ennen tupla- äxällä, mutta sen tullessa kameroiden ja tutkien johdosta kalliiksi, oli hänen vaihdettava pyörä HD:hen.

    Satamassa ja lyhyestä jonotuksesta ei mitään uutta, joten kohta jo rullasin Stea Linen alukseen, joka olikin aivan ok, ihan sanotaanko Silja Galaxyn luokkaa. Oli ravintolat ruokasaleineen, tax-free myymälöineen ja hyttejä myöten, kutakuinkin samaa tasoa. Itselleni laivamatkat kun ovat vain ns.”välttämätön paha”, niin siirryin pian omaan hyttiini tv:n ääreen lepäilemään. Adventure- miehen, tai melkein sellaisen hyvien ja syvien unien jälkeen, aamulla saavuimme kapeaa Oslovuonoa pujotellen Osloon kuten pitkin. Säätyypin lämpötila oli nyt armollisempi, silti sen pysytellessä edelleen loistavana. Itse kaupunki ei ollut tavoitteena tälläkään kertaan, vaan ulosajo ja nopea suunta Ruotsiin, oli nyt mielessäni. Eikä tuossa ulosajossa, sitten mitään ihmeitä ollutkaan mikä olisi ollut uutta. Hämmästelin vain edelleen tuota heidän ikuista E6:sen tietyömaata. Kello oli 07:30, ja voitte kuvitella millaiset kaupunkiin tulevan liikenteen jonot siihen aikaan tuolla oli. Sitten vielä kun muutaman viikon päästä mukaan lisätään turistit, germaanit, italiaanot, bussit, asuntovaunut, jne. Toivotonta. Oma kaistani itään veti kuitenkin suhteellisen hyvin, mutta tuleva kaista oli sen 6 - 8km totaalisen tukossa, ihan kuin viime vuonnakin, ja sitä ennen, ja sitä, jne. Luulisi norskeilla riittävän öljyrahoja niin, että olisivat jo rakentaneet, vaikka kelluvan "Highwayn" merenlahden päälle, tai sitten maan alle. Norskit kun ovat muuten niin kovia kairaamaan tunneleita ja menevät kivestä läpi. Sitten se matkan ikävin vaihe, ajo norjasta ruotsiin, ei ole lyhyenkään tarinan arvoinen, joten sitä ei ole tässäkään. Mutta ehkä tuosta ruotsin liikenteestä vähäsen: On se vaan niin ihme kulttuuri rakentaa sitä vaijerikaidetta aivan joka paikkaan, ja se kun vaan lisääntyy koko ajan ja millä vauhdilla! Esim. tämä E18, siinä kun on sillä vaijerilla suojattu ulkokaarteet ja kalliot juu, mutta sitä ei voi ymmärtää, kun vaijeria vedetään myös sisäkaarteeseen ja paikkoihin, jossa tie kulkee pellon vieressä? Siis kaiteella estetään ajoneuvojen suistuminen pellolle -haloo! Tuntuu olleen tilatun kertalaakista vaijerikaidetta ja isolla rahalla, kun sitä niin viritellään kaikkiin mahdollisiin paikkoihin? Ihmettelin samasta syystä, Frihamnenin satamassa, miksi ei sataman autokaistoja ollut aidattu, samoin kuin autojen laivaan ajamista vaijeriaidoin? Muutoin kun sitä näkee kaikkialla. Kohti Tukholmaa ajaessani, piti käydä vielä uimassa parikin kertaa, ja sitten Kristianhamnissa menin kirjastoon tutkimaan laivojen aikatauluja. Päivän varaustilanne yllättikin täysin! Vaikka oli tiistai, Viking Line:n kaikki hytit olivat jo menneet ja vieläpä sviittejä myöten! Eli aikaisesta ja lämpöisestä keväästä ja kesästä johtuen, sesonki olikin jo päällä. Onneksi sain liput Siljalta, tosin heidän nettisivunsa tahkosivat niin, että oma varaukseni meni hieman "mytylleen", eli mp:n sijaan, olin varannut kotilopaikan, josta laivalla sain kuitenkin hyvityksenä 3 x 5 euron laivasetelit tuliaisnamuja varten. Ja tarina sopinee lopettaa kertauksena Ruotsalaisesta ajokulttuurista, tai mitä se oli. Nimittäin, muistanette, silloin kultaisella 70- ja 80- luvulla, silloin siellä oli lähes sääntö, että takana tulevalle annettiin tietä ja kunnolla. Tie aukeni hyvissä ajoin kun siirryttiin pientareelle niin että takaa tuleva varmasti pääsi turvallisesti ohitse, oli molempien vauhti sitten mitä oli. Hyvin hieno tapa ja siitä sitten hienosti vilautettiin vilkulla kiitokseksi ja liikenne sujui, kaikilla oli hyvä mieli. Mutta nyt sitten: motarilla, näpytellää pc:tä tai pölistään puhelimeen tai sitten kuumennetaan huumeneulaa niin, ettei takana tulijoista välitetä tuon taivaallista! Motarilla ajetaan sitten letkassa tämän vasemman kaistan tukkijan vauhtia ja hermot kiristyy, vaikka olisi rauhallisempikin, saati Adventure- mies. Tätä toimitusta voi jatkua kilometrikaupalla ja kaikki kärsivät. Sitten varsinaisena uutuutena, (en onneksi törmännyt), mutta näin toisentyyppisenkin blokkauksen. Nimittäin, kun vaijerikaista levenee parin kilometrin matkalle, eli alkaa ohituskaista. Edellä ajava kotilo tukkii sen ohituskaistan niin, ettei siitä sitten kukaan pääse ohitse! Ja sama toistui toisaalla niin, että blokkaaja tukki ohituskaistan, eikä oikealtakaan olisi voinut mennä ohitse (kiellettyä sitä paitsi), kun joku mummeli päästeli siellä omaa mummovauhtiaan, eikä blokkaaja -sekakäyttäjä halunnut pahoittaa mummon mieltä menemällä tämän ohitse!

    Mutta sitten jo jotain positiivistakin hieman; Tavatonta sentään, miten huonosti Siljalle, satamaan ajo oli opastettu! Siinä km, pari ennen laivaa, seurasin erään suomalaisen kotilon puikkelehdintaa ja epämääräistä liikehdintää. Etupenkeillä kun päät pyörivät ratin takana siihen malliin, että arvelin, ettei nyt ole suunta ihan täysin selvillä. Sitten seuraavissa punaisissa, ajoinkin sen kuskin oven viereen ja koputin ikkunaan ja kysyin; "Hei, tarvitsetteko apua?" Molemmat suomalais-naiset vastasivat kuin yhdestä suusta: "JUUU, me ollaan käyty jo keskustassakin kaksi kertaa!”
    Pyysin heitä vain ajamaan perässäni, samalla valojen vaihtuessa vihreäksi. Siinä sitä sitten mentiin perätysten, kuin Ellun kanat konsanaan, ja lippuluukulle päästyämme, tytöt tulivat kiittelemään kovasti. Näin siis otettiin "Adveturepisteet" kotiin, ettei aina vaan mitään pahennusta herätellä.
    Mutta nyt oli Adventure- mies viimein kotisohvalla ja täytyy todeta, että ilmat olivat suosiolliset jos mitä. Ei yhtään lintutörmäystä, ei yliajoa, joka tähän aikaan vuodesta olisi voinut olla todennäköistä, etenkin, kun Espanjan pikkukujilla ja kaduilla juoksenteli siellä täällä. niitä pieniä "nahka-kanoja" joilla ei vielä montaa sulkaa ollut. Enkä varmasti paljoa valehtele jos lisään, että tämä siirtoajo, ei olisi ollut millään muulla pyörällä näin hauska kuin juuri Adventure Gessulla! Tukeva alusta, jossa Wilberss- alusta, iso, huoleton tankki, korkea tuulisuoja jossa lisänä Laminar-lip. Alla Trial Attack:it, (kulutuskestävyys, ja sora-ajo), pitkä 6:nen, vääntävä kone, kevyt ja mutkiin taittuva, ja kaikki tämä, ilman mitään turhia laukkuja ja painoa.
    Tappiot koko reissulla:
    - 2 hyvää pudonnutta vesipulloa autovialla, joista vain toisesta näköhavainto. Tosin, ne olivat markettien vesipulloja, ja sitten repun rikkoontunut sivutaskun vetoketju. Siinä kaikki. Timppa sai näin pyöränsä kuumasta Etelä-Espanjasta, ja minä vastaavasti olla parin viikon ajan oikea, tai no, ainakin melkein Adventure- mies.

    Kiitos mielenkiinnosta!
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen