Tulokset 1:stä 6:een 6:sta
  1. #1
    Vuosi vaihtui ja samalla päättyi allekirjoittaneen kuusivuotinen ura MotOrg ry:n hallituksessa, joista neljä viimeisintä vuotta puheenjohtajana. Nämä vuodet ovat olleet kuin hieno mutkatiereissu lukuisine nautinnollisine kurveineen ja mäkineen. Välillä osa matkaseurasta on vaihtunut ja toisinaan on pysähdytty hetkeksi suunnittelemaan seuraavaa etappia. Sadekuuroiltakaan ei ole kokonaan vältytty, mutta pääasiassa sää on tätä matkaa suosinut.

    On aika kiittää kaikkia matkaseuralaisia ja siirtyä letkassa peremmälle.

    Kiitos!

    T. Jukka Laks, alias Jammuu
    Corvette (5.7) Convertible -93
  2. #2
    Kiitosta hyvästä työstä yhdistyksessä.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  3. #3
    Kiitti Jukka!
    <p>BRG/Cream T-Bird 2003</p>
  4. #4
    Ihan rivijäsenen suunnalta kiitos ja kumarrus kaikille Motorg ry:n toiminnasta vastanneille. Tapahtumat on hoidettu hyvin ja toiminta on aktiivista.
    Sen verran olen järjestötoiminnassa ollut mukana että tiedän ettei tämä tapahdu itsestään. On hienoa että löytyy väkeä jolla on energiaa ja mahdollisuutta käyttää aikaa tähän! Tästä on hyvä jatkaa.
  5. #5
    Hienoa, että ORG-aktiiveja riittää ja työ on ensiluokkaista! Suokaamme työrauha ORG-aktivisteille!
    TTU - Dirty, Old and Ugly Ironbutt SS1000 driver.

    "Säkkijärven polkka on ihan hanurista"
    V.Vesterinen
  6.  
  7. #6
    Lainaa PekkaP kirjoitti Katso viesti
    Ihan rivijäsenen suunnalta kiitos ja kumarrus kaikille Motorg ry:n toiminnasta vastanneille. Tapahtumat on hoidettu hyvin ja toiminta on aktiivista.
    Samat sävelet myös minun osaltani. Kiitos!

    Oli kaksi vuotta sitten helppo ja mukava liittyä porukkaan letkailun ja yhteisten tapahtumien merkeissä. Pyritään siihen, että näin tulee olemaan myös jatkossakin
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä