Sain tänään seuraavanlaisen viestin ja päätin pistää tännekkin niin asia saisi lisää näkyvyyttä ja täten tulisi hyödyttämään mahdollisimman monia:

" Kansallisbaanat.fi on avattu tänään reittiehdotuksia varten. Sivustolla olevan lomakkeen avulla kävijät voivat piirtää tuntemansa kauniin maisemareitin kartalle ja jättää siitä kuvauksen ja kuvamateriaalia.

”Haluamme koota maisemareitit yhteen paikkaan yhdessä suomalaisten kanssa, sillä tiestömme tuntemus jakautuu kaikkien teillä liikkujien kesken. Jokainen tuntee ainakin yhden tieosuuden, joka on näkemisen ja kokemisen arvoinen”, BMW Suomen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Henri Jantunen sanoo.

Kaikki kansallisbaanat.fi-sivulle tehdyt reittiehdotukset osallistuvat samalla kilpailuun Suomen kauneimmasta reitistä. Kilpailuaika jatkuu elokuun loppuun asti, minkä jälkeen arviointiraati valitsee ja palkitsee parhaan. Raatiin kuuluu kilpailun järjestävän BMW Suomen Henri Jantusen lisäksi matkailun edistämiskeskuksen tuoteasiantuntija Liisa Renfors ja ralliautoilun kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm.

”Suomen kauneimman reitin varrella tulee olla muutakin kuin upeita maisemia. Mielenkiintoa tuovat alueille ominaiset, esimerkiksi kulttuurihistorialliset nähtävyydet sekä hyvätasoiset palvelut. Ne löytyvät monesti kun poikkeaa pääteiltä pikkuteille”, Renfors kertoo arviointikriteereistään.

Grönholm korostaa itse tien merkitystä:

”Entisenä ammattikusikina arvostan tietysti sellaisia tieosuuksia, joilla on mutkia ja mäkiä. Vaihtelevuus pitää valppaana ja kun näkymätkin ovat kohdallaan, voi matkanteko olla hieno elämys.”

Kilpailun jälkeen kansallisbaanat-sivusto jää elämään kattavana tietokantana Suomen maisemareiteistä. "

Eli kaikki vaan käymään ja jakamaan reittejään!