Tulokset 1:stä 24:een 24:sta
  1. #1
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lupasin vetää toisenkin letkan, joten koitetaas saada taas vähintään yhtä komea lollipop -letka aikaiseksi. Lähtö Lahnuksen Shelliltä klo 17:30. Matkan pituus karvan alle 200 km ja aikaa taukoineen mennee 4 tuntia. Takaisin tullaan starttipaikalle.

    Vauhti tulee olemaan sama maltillinen (Tikkari/Tikkari+) ja letka sopii erittäin hyvin ensikertalaisille. Treenaillaan risteysten merkkausta, tiellä olevien kuoppien ja hiekan osoitusta ja letkassa ajamisen perusteita. Ohjeet tulee lukea TÄÄLTÄ.

    Ennen starttia kuskit on tankattu kahvilla, pilssivedet laskettu ja ratsut juotettu. Matkan varrella taukoja pidetään paikoissa, joissa on mahdollista tankata. Reitin pituuden muutokseen pidätetään oikeus, koska reittiä ei vielä ole tarkastettu. Pituus ei kuitenkaan kasva tuosta vaan voidaan ajaa lyhyemminkin. Ja jos vettä sataa eikä ole todennäköistä että tiet olisivat kuivat letkan aikaan, niin perutaan erillisellä ilmoituksella. Keskiviikko on varapäivä, mutta toistaiseksi P Pouta ja muut pilvenlukijat ovat ennustaneet hyvää keliä.

    TÄÄ ON PERUTTU !!
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  2. #2
    No nyt mukana
    ex Suzuki GSX 1250FA -13
    ex Aprilia Shiver750 GT -10
  3. #3
    Mukanakana pukanamana
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  4. #4
    Mukana ollaan
    Bandit 1250SA -10
  5. #5
    Katotaan katotaan...
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  6. #6
    Yritetään...
    Yamaha FJR1300 -06

    Ex.Yamaha R1 -99
    Ex. Suzuki GSX600F
  7. #7
    Hmm...mieli tekis mukaan, mutta sanon ehkä. Ajattelin viikonloppuna ruukin kierroksen vetästä, niin jos intoa ajella on tiistaina niin tulen mukaan.
    Yamaha FZS600 -> Yamaha FZS1000 -02 -> Suzuki VS800GL -98
  8. #8
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Zuhis83 kirjoitti Katso viesti
    Hmm...mieli tekis mukaan, mutta sanon ehkä. Ajattelin viikonloppuna ruukin kierroksen vetästä, niin jos intoa ajella on tiistaina niin tulen mukaan.
    Voipi olla ettet ole ainoa, jolle viikonlopun ajelut JanneL70:n kanssa tai "yksin" Ruukinkierroksella on tarpeeksi, mutta itselle viikonlopun ajelut ei sovi kun juhlistan pyöreitä... Ja kun seuraavaksi olen 2 viikkoa poissa ja siitä suoraan ratailemaan ja lomalle, niin lupaus oli lunastettava, jotta uusia örkkejä saadaan houkuteltua kesän letkoille mukaan.
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  9. #9
  10. #10
    Nyt näyttää siltä että mukana
    -00 Yamaha FZS 600
    -93 Honda VT600 Shadow
  11. #11
    Lohja romi:n avatar
    Liittyi May 2010
    rajamäki/nurmijärvi
    MotOrg ry jäsen
    Ehkä mukana.....
    ex KTM 990 SMT 2010
    ex suzuki gsf1250sa 2008
    ex yamaha fz1-n 2006
    ex kawasaki zx9r 2000
  12. #12
  13. #13
    Vahvasti mukana, jos ei työ- tahi domestiset esteet estä.
  14. #14
    roarkin vyöruusuna matkassa ollaan, oma ei toimi vieläkään p*rkele!
    Suzuki SV 650, -01
  15. #15
  16. #16
    Lainaa Koala kirjoitti Katso viesti
    Mukana, lähtöpaikka on ilmeisesti tämä: https://www.google.fi/maps/place/Lah...24.7146149,17z
    Jepa
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  17. #17
    Mukana
    BMW R 1200 GS
    Yamaha Diversion XJ 900
    Honda 350
    MZ 175
    Solifer speed 50
  18. #18
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Eipä toi sammakon nuoleskelu pidemmän päälle oikein onnistu... Huomiselle on lupaillut vesisadetta ja tietenkin iltapäivälle.

    Mä seurailen päivän aikana tuota sadetutkaa ja jos 1600 reitillä sataa, niin perun letkan erillisellä ilmoituksella (uusi viesti + päivitys ekaan). Märällä ei oo kiva ajella vaikkei sokerista ollakaan. Ja kesä on vasta alussa, joten lupaus uudesta letkasta siirtyy myöhemmälle.
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  19. #19
    Tuollon kylymäkin, pthyi...
    Yamaha FZS600 -> Yamaha FZS1000 -02 -> Suzuki VS800GL -98
  20. #20
    Lohja romi:n avatar
    Liittyi May 2010
    rajamäki/nurmijärvi
    MotOrg ry jäsen
    En tulekkaan tuli muuta menoa ja sää näyttää aika huonoltakin...
    ex KTM 990 SMT 2010
    ex suzuki gsf1250sa 2008
    ex yamaha fz1-n 2006
    ex kawasaki zx9r 2000
  21. #21
    Ei se nyt mitenkään äärettömän huonolta näytä ainakaan tällä hetkellä http://testbed.fmi.fi/history_browse...adar&t=15&n=15
    Honda CB1000R
  22. #22
    Tulossa Renaten kanssa jos ei ihan monsuuniksi mene. Seurataan tilannetta päivän mittaan.
    Racingtowardthelight.wordpress.com

    GSF 1250 SA -10
    FZ6 S2 -07 (ex)
  23. #23
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Tää letka perutaan !

    Valitettavasti kelit ei ole meille suotuisat. Liikenneviraston kelikameroiden ja tieinfon perusteella vain lähdössä tien pinta on kuiva, muualla kostea ja pääsääntöisesti MÄRKÄ. Ja kun kattelee ilmatieteenlaitoksen sadetutkaa, niin ei se siitä ainakaan parane.

    Pidetään letka navissa tallessa ja otetaan uusi yritys joku toinen kerta.
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  24.  
  25. #24
    Jee jee, tämähän meni kuin lotossa, jossa pelin idea on että monta tekee yhden onnelliseksi...

    Nyt mä pääsen sittenkin mukaan nakumiehen letkalle jojottamaan peräsmiestä.
    <p>reilu nurkkavääntö on parempi kuin huono pano</p>