Sivu: 1 / 4:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 113:sta
  1. #1

    Lähtökohtana '88 BMW K100RT, jonka ostin toissajouluna itselleni lahjaksi, kun sulovilenmäisittäin "sai halvalla". 170.000 km eli juuri sisäänajettu, mutta ajointoa veivät taka-Öhlins, joka oli vuotanut öljynsä pihalle, sekä jossain katteiden suojassa lymyilevä bensavuoto. Ostin koeajamatta (no niin no ostoaika tosiaankin oli joulukuu 2012...) ja säilöin tallinnurkkaan odottelemaan inspiraation iskemistä... Ja sitäpä saikin odottaa loppukevääseen 2014.

    Jostain iski innostuksenpuuska ja aloin miettimään, josko rivi-Uralista saisi jalostettua jotain muutakin, kuin tuon perus-tourerin. Mietintämyssy päähän ja Google tietokoneeseen, niin johan alkoi mielessä kypsyä kuppilakilpuriteema! Lähtökohta ei niitä tavallisimpia, mutta parempi niin. Tokihan muistissa oli myös TwinTenoxin K100C.

    Iskarin revin irti viime viikolla ja toimitin huoltoon, tänään äitienpäivän aamuna sitten riehuin työkalujen kanssa sen verran, että sain liiat muovit varastonnurkkaan ja RT:n sisällä piilevän moottoripyörän esille. Kokeilin piruuttani, lähtisikö kampe käymään ja eikös vaan kertastartista tulille! Wunderbar! Samalla paikallistui bensavuotokin, eli se kuuluisa "Joku" oli pistänyt bensaletkuun liian ison klemmarin, jossa ei tarpeeksi kirivaroja: pumppu lyö paineet linjaan, niin alkaa tihkuttaa liitoksesta. Halpa vika.

    Tilaukseen menivät jo BSK SpeedWorksilta jalkatappisarja sekä pakoputkiadapteri, jolla saa Koopyörän alkukäyriin yhdistettyä tarvikemallin sliparin. IiPeistä löytyi vielä BSK:n kisa-Bemarissaan käyttämä satulapohja. Ostoslistalla vielä ainakin cliparit / matala tanko, mittaristo, etu- ja takalamppu sekä änkkäri. Ruuvausrupeamana arvelin irrottaa rungon pois koneen selästä, rälläköidä perää lyhemmäksi ja muutenkin hioa turhat korvakkeet pois, sekä pulverimaalauttaa koko komeuden. Vanteet samaan väriin (budjettisportti saa välttää valuvantein, nyt ei tavoitella pinnavanteita...) ja ainakin vielä mielessä siintää siniset runko + vanteet ja valkoiset tankki + perämuovi, voisipa pituussuuntaan vetäistä vielä Martini-raidan pyörän yli.

    Malliksi alkuvoimaisempi esikuvaversio.
    Viimeksi muokannut: Tenere-Heikki; 12.05.2014 klo 10:36.
    ...
  2. #2

    Mulla olis Koohon sopiva clip-on tyylinen tanko myynnissä. Saattaisi jopa onnistua jonkinlainen vaihtokauppa, vähän riippuen millaisen pyörän ostan nyt touko- kesäkuussa.

    Mitä muuten kustansi tuo kollektori?

    Edit: kuva sarvista: https://www.dropbox.com/sh/wso2wf0ja...null-Cafe9.jpg
    Entiset moottoripyörät: https://www.dropbox.com/sh/amqoywn9u...QMSPvQiWa?dl=0 Nyt M-G Bellagio 940
  3. #3
    Hieno taitaa tulla Pitää laittaa rojekti seurantaan...
  4. #4
    Tätä seurataan!
    <p>2002-2014</p>
  5. #5
    Lainaa TwinTenox kirjoitti Katso viesti
    Mitä muuten kustansi tuo kollektori?
    Kallishan tuo oli mokomaksi putkihässäkäksi eli £215 (263 eypo) + pk, mutta kun itsellä ei taitoa tuommoista väkertää...

    Varastonnurkasta jo löytyi tankoehdokas nro I, eli wanhan Guzzi-projektin jäämistöstä matala ace-tanko. Katsotaan taipuuko selkäruoto enää moisiin.

    Pari yötä nukuttu projektin aloittamisen päälle, eikä vielä ainakaan harmita. Aina maailmaan yksi pilattukin Pemari mahtuu!
    ...
  6. #6
    On kyl arvokas putkenpala.. Ace bar taitaa olla tuo munkin jos ulkoa oikein muistan.

    Täytyykö perustaa pilattujen Bemareiden miitti. Vähän kuin Ladojen kokoontumisajo Kummelissa. "..Tänne saatana ketään tule.."
    Entiset moottoripyörät: https://www.dropbox.com/sh/amqoywn9u...QMSPvQiWa?dl=0 Nyt M-G Bellagio 940
  7. #7

    Pientä edistystä havaittavissa... Point Of No Return.
    ...
  8. #8

    Kai tuota takarunkoa on sitten typistettävä...
    ...
  9. #9
    Värimaailmaa jo miettinyt, niin kyllä se taitaa kallistua tuohon Bemarin kisaväritykseen, eli runko ja vanteet sinisiksi ja tankki + muoviosat valkoisiksi. Siihen vielä pitkittäissuuntaan keskelle Martini-raita, niin voisi olla aika makia.

    Vähän tähän malliin, mutta etukatteeksi jokin vähemmän streetfighter-tyylinen ja nuokin M-rannut jätetään pois.

    Sunnuntaina vuorossa "rungon raiskauksen" aloittelu, kun tuttu HD-rakentelija lupasi suorittaa hitsaustyöt (+ taidan tuputta vaikeimmat rälläkkätyötkin hänelle...). Kunhan ei tulisi chopperirunkoa!
    ...
  10. #10

    Mitä kaikkea sitä saakaan rälläkällä ja TIG-hitsillä aikaiseksi...
    ...
  11. #11

    Joulu tuli etuajassa - palikkarasia BSK SpeedWorksilta...
    ...
  12. #12

    Soodapuhallettavana ollutta tankkia ihmetellessä mieleen hiipi ajatus sen kiillottamisesta (K-Bemareiden tankit ovat alumiinisia), kun mitään isompaa naarmua tai lommoa ei maalikerrosten alta paljastunutkaan. Ilmeisesti tankki päässyt vähällä matkakatteiden suojassa eikä päällekään oltu "osattu" pudotella mitään isompaa. Juhannusurakkana ainakin tankin hionta 800- ja 1200-vesihiomapapereilla. Sormenpäät valittaa jo valmiiksi...
    ...
  13. #13
    Itse olen käyttänyt kiillottamiseen tasohiomakonetta. Säästää kummasti sormenpäitä.
  14. #14
    Joo, se oikea kiillotus rättilaikalla, mutta nuo alkuvalmistelut käsin.
    ...
  15. #15
    Osasia haalittu ja tankki ammattilaiselle kiillotettavaksi (meinasin itse ensin kokeilla, mutta olisi tullut liian tyyris harjoittelukappale).

    Nyt pitäisi sitten pähkäillä rungon ja vanteiden väri. Ensin suunnitelmissa oli sininen molempiin, mutta nyt Pemarista näyttäisi muotoutuvan "klassisempi" kahvilaraaseri (nokalle Guzzi Le Mans I:n bikinikate ja pyöreä 7" lamppu, peräosastolle taas Norton Manx -tyylinen satula ilman takalokaria tai -muoveja), niin jotain perinteisempää hakusessa. Grafiitinharmaa alkanut pyörimään mielessä, vai olenko perinneukko ja maalautan perusmustalla? Hyviä ehdotuksia saa esittää!
    ...
  16. #16
    Lainaa Tenere-Heikki kirjoitti Katso viesti

    Perinteet perinteinä, mutta eikö tuo Harmaa - Musta-akseli kuitenkin ole aika ****n tylsä.
    <p>2002-2014</p>
  17. #17
    Lainaa C-A-D kirjoitti Katso viesti
    Perinteet perinteinä, mutta eikö tuo Harmaa - Musta-akseli kuitenkin ole aika ****n tylsä.
    No onhan se, ja samalla menisi rungonmaalaus "hukkaan", jos pulveroisi alkuperäisellä värillä.

    Pitäisi mielessään tuumailla, mikä se nyt passaisi tuon kiillotetun alumiinitankin kaveriksi; Koo-Pemarin bensatankki on kuitenkin sen kokoinen kapistus, että se väkisinkin jää huomion keskipisteeksi. Punainen voisi olla ookoo, eikä se alunperin suunniteltu sähkönsininenkään paskempi olisi.
    ...
  18. #18
    Lainaa Tenere-Heikki kirjoitti Katso viesti
    No onhan se, ja samalla menisi rungonmaalaus "hukkaan", jos pulveroisi alkuperäisellä värillä.

    Pitäisi mielessään tuumailla, mikä se nyt passaisi tuon kiillotetun alumiinitankin kaveriksi; Koo-Pemarin bensatankki on kuitenkin sen kokoinen kapistus, että se väkisinkin jää huomion keskipisteeksi. Punainen voisi olla ookoo, eikä se alunperin suunniteltu sähkönsininenkään paskempi olisi.
    Mikäs vika noissa Bemarin valko-sini-puna-yhdistelmissä on? Mielestäni kohtuullisen hieno väriyhdistelmä.
    <p>2002-2014</p>
  19. #19
    Lainaa C-A-D kirjoitti Katso viesti
    Mikäs vika noissa Bemarin valko-sini-puna-yhdistelmissä on? Mielestäni kohtuullisen hieno väriyhdistelmä.
    Niin runko valko-sini-puna-kirjavaksi?

    Bensatankki siis kiillotetaan alumiinipinnalle, ei maalata. Penkissä ei ole maalattavia osasia, vaan on kokonaan päällystetty tekolehmännahalla (ei siis tuo ylemmissä kuvissa oleva kusilaituinen, vaan Norton Manxin penkin kopio). Le Mans Guzzin etukate on sen verran pieni, että sen suihkii yhdellä värillä, ja etulokariksikin pitänee jostain haalia alumiininen kurakaari. Ei siis paljon värjättävää pintaa.
    Viimeksi muokannut: Tenere-Heikki; 05.07.2014 klo 21:37.
    ...
  20. #20
    Kuulostaa messevältä kokonaisuudelta!

    Rungon väristä.

    Varman päälle = Musta
    Varman päälle, mutta pirteämpi = Kirkkaan punainen
    Mahdollisesti kiva = Kirkkaan keltainen.

    Itse kallistuisin punaiseen. Esimerkki:

    http://www.cb750cafe.com/wp-content/...7/DSC03804.jpg
    Entiset moottoripyörät: https://www.dropbox.com/sh/amqoywn9u...QMSPvQiWa?dl=0 Nyt M-G Bellagio 940
  21. #21
    Tuo kiillotettu alumiini / punainen runko on hieno yhdistelmä. Tulee jotenkin lentokonejutut mieleen...
  22. #22

    Elekolle meni runko ja vanteet aamulla pulveroitaviksi. Vielä lähtiessä luki lapussa "runko grafiitinharmaaksi, vanteet kiiltävän mustiksi", mutta matkalla mieli muuttui ja koko paketti mustaksi.

    Ei tuo Koon rungonpuolikas nyt niin komea putkihässäkkä ole, että sitä kannattaisi väenväkisin esille tuoda (varsinkin kun tuo amputoitu persosasto jää osittain näkysöille)...
    ...
  23. #23
    Noh, GULF-väritys tahikka BRG! Soita jo pulverisedälle!!
    Hornet 600 -99
    VTR 1000 -99
    ZRX1200R -06
    SpeedTriple -08
    Busa -09
    FXDCI -06
    FXS -11
  24. #24
    Näin kuvan koosta missä oli takapään amputaatio reikiin tuunattu vilkkulyhdyt, oli aika hyvän näköinen.
  25. #25
    Niin siis tuolla: www.silodrome.com ja Paul Hutchison nimisen kaverin pyörä. Muutenkin hyvännäkönen vehje.
  26. #26
    Lainaa Jack kirjoitti Katso viesti
    Niin siis tuolla: www.silodrome.com ja Paul Hutchison nimisen kaverin pyörä. Muutenkin hyvännäkönen vehje.
    Rakentelupäiväkirja löytyy täältä.
    ...
  27. #27
    Kiitti ! Itelläkin ois tuollainen projekti mielessä ku ei tuossa gsa:ssa oo tarpeeks puuhattavaa.
  28. #28

    Pieni pala Kutsia Pemariin. On sen verran pieni kusilaitukikkara, että taidan yrittää maalailla itse kilikalisprayllä (vai paljonko ammattimaalari voisi ottaa tuommoisesta pientäkin pienemmästä bikinikatteesta?). Musta voi olla kova sana tässäkin.
    ...
  29. #29
    Aiotko säilyttää noi K:n alkuperäiset sivukatteet? Omastani aion poistaa ne, mutta mihin sen jälkeen jemmaisi tuon ECU:n? Ei näytä kovin hyvältä jos se on omalla paikallaan. BSK:n poikien ja tuon aussikaverin pyörässä on ilmeisesti käytetty sirompaa boksia joka on jemmattavissa vaikka tankin alle, mutta tuo originaali on hiukan haastava siirrettävä...
  30.  
  31. #30
    Lainaa mtuitto kirjoitti Katso viesti
    Aiotko säilyttää noi K:n alkuperäiset sivukatteet? Omastani aion poistaa ne, mutta mihin sen jälkeen jemmaisi tuon ECU:n? Ei näytä kovin hyvältä jos se on omalla paikallaan. BSK:n poikien ja tuon aussikaverin pyörässä on ilmeisesti käytetty sirompaa boksia joka on jemmattavissa vaikka tankin alle, mutta tuo originaali on hiukan haastava siirrettävä...
    Ei mene enää sivukatteet nätisti paikoilleen (peräosasta pitäisi leikellä ja eivät istu uuden penkin kanssa... niin ja kiinnikkeetkin on rälläköity rungosta pois ), eli ilman.

    ECU-boxin meinasin pistää satulan alapuolelle, niinkuin aussillakin (siinä normaaliboxi, joka ruuvattu satulamuovin pohjaan). Satula kiinnittyy runkoon metallikotelolla, joka kyllä suojaa ECUa ainakin katseilta. Jonkunnäköisen roiskesuojan jos osaisi askarrella-paskarrella vielä, vaikka eipä näillä sateessa ajella.
    Viimeksi muokannut: Tenere-Heikki; 14.07.2014 klo 12:28.
    ...
Sivu: 1 / 4:sta 123 ... ViimeinenViimeinen