Seurasin erästä ulkomaista saittia jopa useaan kertaan päivässä. Sitten sivusto otti käyttöön näytön ylä- ja alalaitaan tulevat bannerit sekä näytön keski/oikealle avautuvan mainoksen, joka peitti osan tekstisisällöstä. Ja kun ko. mainoksen lyhyen varoajan jälkeen sulki, niin kohta avautui uusi.
Samalla sivusto esti lukemisen AB:n ollessa 'päällä'. Omalla kohdallani päivittäinen seuranta loppui, ja nykyään käyn ehkä 2 vkon välein. Eli kannattaa käyttää harkintaa - ja seurata toki kävijöiden aktiivisuutta.
Ei siinä mitään salaista ole, mutta ei kai niitä tietoja kovin helposti saa käsiinsä ellei ole yhdistyksen jäsen. Syys- ja kevätkokouksessa noita lukuja kyllä käydään ihan powerpointin sivu kerrallaan läpi, ehkä hieman yleisellä tasolla kuitenkin. Mainostulot yleisesti on vähentynyt huippuajoista, mutta selkeästi kannattavaa noita on kuitenkin pitää. Suuri osa yhdistyksen jäsenistä käy noilla ajoharjoittelupäivillä sen verran, että kannattaa ostaa jäsenyyden sitä varten. Jäseniähän on kai jotain 800 luokkaa, ja ollaan vissiin SMOTO:n listoillakin suurimpien yhdistysten joukossa ja siellä meitin edustaja tekee hyvää työtä.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Mulla on lakannut mainos näkymästä, tietääkseni ei ole mitään blokkeria kun muilla sivuilla näkyy. Eikö enää ole mainossopimusta?
Honda VFR 750F -93
EX: Suzuki GS500M Katana -81
EX: Yamaha XS400 -82
Ei eksyvä tietä kysy
Varmaan on vaan jotain mennyt rikki, jonkin aikaa jo ehdin itsekin ihmetellä miksi kaikki mainokset on Virosta tai Latviasta… Itsellä mainoksia vielä eilen näkyi muttei enää tänään.
Edit. Paitsi että heti pukkasi autotallicomin mainokset kun pääsi sanomasta.
Kaikki meidän mainokset tulee ulkoisen mainosfirman kautta, meillä on vaan sivustolla sopivat koodinpätkät ja mainokset ilmaantuu sivulle ja rahat tilitetään yhdistykselle, ei siis varsinaisesti mitään tietoa miksi joku mainos näkyy tai ei näy.
RF900R, ZX6R, (XJ600S)
Chromessa itse olen todennut AdGuard nimisen ilmaisen blockerin olevan sitä parhaimmistoa, toiminut jo useamman vuoden täysin taustalla ja tosiaankin poistaa tuon turhan tauhkan. Toki jos sitten haluaa, niin sitä voi vaikka sivukohtaisesti konffata, mistä päästää ne mainoksetkin läpi.
Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08