Sivu: 2 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 65:sta
  1. #31
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    GuessWho:n viimeisin kommentti on käsittämäton, täysin asiaton ja nostaa vitutuskäyrää edelleen - se lienee tarkoituskin.. Kivat sulle, onnistuit oikein hyvin. Annen kirjoittamaa ei kukaan voi ymmärtää niin, että paukuttelisimme jotenkin henkseleitä henkiolökohtaisilla tuloiilamme. Meistä kumpikaan ei ole moiseen ikinä alentunut.
    Kas tässä Jaakko näemme miten erilailla ihmiset kirjoitettuun tekstiin suhtautuvat. Minun ahdasmielisyyteni näkyy siinä että silloin kun aletaan vastailla liikevaihdoilla ja akateemisilla koulutuksilla, pääosin aiheeseen liittymättöminä, otan asiakseni kommentoida omalla tavallani. Teidän mielessä oli ilmeisesti ihan toisenlainen kommunikointi. Itselleni kun ei tulisi mieleenikään perustella moottoripyöräfoorumilla asioitani tuloillani, yritykseni liikevaihdoilla tai ammatillani. Meillä jokaisella on se käyrä olemassa ja nyt löysimme toistemme sellaiset. Mutta se siitä.

    Sääli että alkuperäisessä aiheessa ei ilmeisesti täsmennetty sitä että kyseessä on voittoa tuottamaton, puhtaasta innosta toteutettu tapahtuma. Tämä ketju kuitenkin on loistava esimerkki siitä millaisessa suossa moderaattorit kompuroivat. Jos jokaisen poiston tai siirron johdosta joutuisi käymään vastaavan debatin, olisi modet loppu viikossa. Kyseessä on kuitenkin yksi toiminnan tärkeimmistä kulmakivistä. Ja satun tietämään että meillä on hemmetin hyvät moderaattorit.
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  2. #32
    Lupasin jo lopettaa, mutta vielä pari sanaa..

    Kaikki Suomen yritykset löytyvät YTJ:stä.
    Voiko joku todellakin mieltää, että yksityishenkilön, omassa kodissaan järjestämä omakustannushintainen ruokailu olisi yritystoimintaa? Ravintolapaivässä on paremminkin kyse kansalaistottelemattomuudesta

    2014 on kolme ravintolapäivää. Me järjestämme vain yhden motoristeille suunnatun ja todennäköisesti kahtena muuna päivänä käymme jonkun muun kotona ruokailemassa. Pari kertaa on tullut kaytyä ja kivojen kokemusten ansiosta päätimme itsekin kokeilla ravintolapäivän järjestämistä. Jos onnistuu hyvin, niin ehkä ensi keväänä uudelleen.

    Annen kommentti liittyi tähän lauseeseen, ei mihinkään muuhun: Oman "yritystoiminnan" mainostaminen myyntisaatavien määrän kasvamisen toivossa on vain yksinkertaisesti mahdollista ainoastaan maksullista tietä. Meillä ei todellakaan ole tarvetta kasvattaa myyntisaamisiamme, tai edes saada tapahtumasta taloudellista hyötyä. Tavoitteenamme on ainoastaan saada 10 + 10 motoristia nauttimaan toivottavasti hyvästä ruuasta ja juomasta sekä toistemme seurasta.
    Viimeksi muokannut: J@ck; 28.04.2014 klo 11:59.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  3. #33
    Niin mikä tässä on nyt yhdistyksen linja ravintolapäivään? Jos mainitsee foorumilla tekevänsä ruokaa ravintolapäivässä ja kertoo sijaintinsa, niin pitääkö siitä viestistä tosiaankin maksaa yhdistykselle rahaa kuten vpj. tuolla aiemmin mainisti, vai saako asiasta puhua esim paskiksessa omassa ketjussaan ilman maksuvelvoitetta yhdistykselle?

    Kiva olisi tietää, koska seuraava ravintolapäivä on 17.5 Minä ainakin haluaisin tietää, missä voi tavata orggilaisia ja syödä vähän nyhtöpossua siinä rennon jutustelun lomassa
    Sinisiä kirjaimia --> Harmaita kirjaimia
    Honda CBR600RR -08 --> Honda CRF250L -13
  4. #34
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Kaikki Suomen yritykset löytyvät YTJ:stä.
    Voiko joku todellakin mieltää, että yksityishenkilön, omassa kodissaan järjestämä omakustannushintainen ruokailu olisi yritystoimintaa? Ravintolapaivässä on paremminkin kyse kansalaistottelemattomuudesta
    Niiin jos tosiaan ei ole virmoja takana niin sitten ei varmaan, mutta jos on, niin sittenhän noista safkoita pitää kuitenkin maksaa alv:t sun muut jolloin se on firmatoimintaa. Helpostihan yksityishenkilöidenkin bileissä tulee jutusteltua bisneksistä, mutta missä vaiheessa kyse on markkinoinnista? Luulenpa että raja menee jossain siellä, että onko itselle tuntemattomia kutsuttu julkisesti jonkun tärpin avulla jonnekin… Näähän on vähän veteenpiirrettyjä viivoja jokatapauksessa.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  5. #35
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Minustakin on täysin luokatonta käydä "siivoilemassa" sieltä sun täältä moden omien käsitysten ja mielipiteiden vastaisia kirjoituksia uskaltamatta edes kertoa kuka siivosi ja miksi.
    Sillä ei pitäisi olla merkitystä kuka siivosi. Modet edustavat foorumia. Palautteen mukaan modet ja pääylläpitäjät setviköön keskenään mikäli linjassa on heiluntaa ja poikkeuksia. Se, että miksi siivottiin, on asia jonka läpinäkyvyydestä voidaan keskustella. Joillakin foorumeillä lähetetään yksityisviesti, jossa perustelut kerrotaan.

    Eipä muuta. Jatkakaa ja hauskoja mutkia.

    Edit: korjattu lainaus
    Viimeksi muokannut: NOx; 28.04.2014 klo 13:24. Syy: Lainauksen korjaus
    Kannatti herätä.
    Hypermotard 950
  6. #36
    Kuka siivosi ja miksi... Joutuisi jokainen moderaattori selittelemään jopa kymmeniä modauksia ja poistoja päivässä!!! Semmoseen ei kertakaikkiaan ole resursseja. Kummallisinta on AINA se että modauksen kohteeksi joutunut ottaa asian usein jotenkin henkilökohtaisena hyökkäyksenä iseään tai egoaan vastaan -niinkuin tässäkin on käynyt! Ja moderaattori tuskin koskaan edes katsoo sitä kuka minkäkin kirjoituksen on kirjoittanut. Vaan miettii kirjoituksen sisältöä verrattuna foorumin sääntöihin.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  7. #37
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Annen kommentti liittyi tähän lauseeseen, ei mihinkään muuhun: Oman "yritystoiminnan" mainostaminen myyntisaatavien määrän kasvamisen toivossa on vain yksinkertaisesti mahdollista ainoastaan maksullista tietä. Meillä ei todellakaan ole tarvetta kasvattaa myyntisaamisiamme, tai edes saada tapahtumasta taloudellista hyötyä. Tavoitteenamme on ainoastaan saada 10 + 10 motoristia nauttimaan toivottavasti hyvästä ruuasta ja juomasta sekä toistemme seurasta.
    Niin siis kyllä me se nyt tiedetään mutta tiedettiinkö sitä ennen kuin asiasta mainitsitte ??

    Ei voi edellyttää että ylläpito käy selaamassa joka ikisen linkitetyn tapahtumasivuston ja määritellä vasta sitten mahdollista siirtoa tahi postoa, eikö vaan. Moderaattorit eivät ole yleisiä koko webin nettipoliiseja vaan heidän ainut tehtävä on siivota meidän foorumiamme. Itselläni esimerkiksi ei ollut hölkäsen pöläyksen tietoa siitä miten homma toimii, enkä myöskään jaksanut koko sivustoa läpilukea tietoa saadakseni.

    Kokonaan toinen aihe olisi se mikä saa ihmiset nikkien takana niin tavattoman herkiksi aiheidensa ja ideoidensa puolesta että jos yksi kirjoitettu hengentuotos katoaa, siitä pitää vetää julkiskurpitsat sieraimeen...
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  8. #38
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Kuka siivosi ja miksi... Joutuisi jokainen moderaattori selittelemään jopa kymmeniä modauksia ja poistoja päivässä!!! Semmoseen ei kertakaikkiaan ole resursseja. Kummallisinta on AINA se että modauksen kohteeksi joutunut ottaa asian usein jotenkin henkilökohtaisena hyökkäyksenä iseään tai egoaan vastaan -niinkuin tässäkin on käynyt! Ja moderaattori tuskin koskaan edes katsoo sitä kuka minkäkin kirjoituksen on kirjoittanut. Vaan miettii kirjoituksen sisältöä verrattuna foorumin sääntöihin.
    Näinhän se menee... On varmaa, että mode joka selaa näitä viestejä bulkkina ei jaksa kiihkolla paneutua jokaiseen lukemaansa viestiin saati sen takana olevaan Nicciin. En tiedä millainen suhdeluku on ns. rajalla olevien poistojen ja selkeiden ylitysten kanssa. Mut nämä rajatapaukset vois ehkä sitten perustella, lyhyesti ja ytimekkäästi vaan. Joutuu niitä kaiketi myöskin pohtimaan hiukan pidempää? Sit myös tietty suoraselkäsesti seisoa poistonsa takana tai korjailla tekemisiään mikäli siihen ilmenee aihetta?

    Kyllä selkeet rajan ylitykset suurin osa porukasta tietää jo ittekkin. Jos ei siinä vaiheessa lanttu leikkaa kun viestiä tänne näpyttelee syystä, että palkoja on joka rööri täynnä, niin jo puolen tunnin päästä takuulla tajuaa et nyt tuli mentyä ylitte. Tässä vaiheessa mode itseasiassa tekee palveluksen kaikille niille jotka on ittensä asiattomalle tasolle saaneet löylytettyä. "Kiitos kun poistitte viestini" tulis kuulua jokaisen asiattoman suusta tossa vaiheessa. Toki sekin on sellasta suoraselkäsyyttä johon ei moni pysty vaikka niin itseasiassa ajatteleekin.

    Hyvin täällä pääpiirteittään mun mielestä kuitenki vedetään, kertoohan siitä tavallaan pelkkä tän viestiketjun olemassaolo?
    It´s better to die on your feet than live on your knees...
  9. #39
    Tämä ei liity enää kyseiseen aiheeseen, ovat vaan ajatuksiani yleisellä tasolla.

    Olen ihmetellyt tätä siivousvimmaa jo aiemmin, ehkä tarkoita omien kirjoitusteni siivoamista. Niitä ei montaa vuosien varrella ole postettukaan ja ihan rehellisesti sanoen - jokunen viestini on poiston ansainnutkin. Ehkä jokainen? saattaa kiukuspäissään, tai elämäntilanteen vuoksi purkaa ajatuksiaan väärin sanoin ja väärässä paikassa.
    Mutta joskus saa lukea jonkun mielestään ihan asiallisen kirjoituksen - ehkä vastaakin siihen ja yhtäkkiä koko juttu on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Miksi, on ensimmäinen ajatus ja kysymysmerkiksi se aina jääkin. Kyllä siinä keskivertokansalaiselle tulee aika typerä olo Ei voi mitenkään välttyä ajatukselta, että aihe ei vaan miellyttänyt ko. jutun poistanutta moderaattoria. Ja koska asia on näin, niin se on pyllyllään ja vaatii mielestäni korjausta. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin en ole ainoa, joka näin ajattelee..

    Miten ylläpidolle voi olla niin vaikeaa sanailla muutamaa lauseenpätkää, jolla siivoajamoderaattori ilmoittaisi mikä oikein mättää.

    - politiikkaa, ei suvaita täällä
    - yrityksen mainos, siksi poistettu
    - myynti-ilmoituksessasi on pelkkä linkki. Korjaa ilmoitustasi, muuten ilmoituksesi poistetaan
    - rasismia, viestisi poistettu
    - asiatonta kielenkäyttöä, viestisi on poistettu
    - selvennä mitä tarkoitat, muuten viestisi poistetaan
    - jne.. Ei näitä montaa tarvittaisi ja todennäköisesti kaikki olisivat tyytyväisiä, ainakin epätietoisuus poistuisi.

    Mikä on yleisölle mielekästä ja mielenkiintoista kirjoittelua, se selviäisi helposti pelkällä peukkunappulalla. Välttämättä ei tarvittaisi edes sitä alaspain olevaa pekkua, yksikin suunta riittäisi.
    Toistan vielä itseäni ja totean, että esim. bmwsportbikes.fi sivustolla ei siivoajia tarvita ja homma toimii silti kuin unelma. Jäsenistö tekee kyllä nopeasti selväksi, mistä pidetään ja mistä ei. Jäsenistö = foorumiin liittyneet. Mikään rekisteröity yhdistys / kerho bmwsportbikes ei ole ja tuskinpa siitä sellaista koskaan tuleekaan. Hyvä niin.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  10. #40
    Jäsen
    Moderaattori
    Liittyi Oct 2002
    Lieto
    Lainaa JGo kirjoitti Katso viesti
    Niin mikä tässä on nyt yhdistyksen linja ravintolapäivään? Jos mainitsee foorumilla tekevänsä ruokaa ravintolapäivässä ja kertoo sijaintinsa, niin pitääkö siitä viestistä tosiaankin maksaa yhdistykselle rahaa kuten vpj. tuolla aiemmin mainisti, vai saako asiasta puhua esim paskiksessa omassa ketjussaan ilman maksuvelvoitetta yhdistykselle?

    Kiva olisi tietää, koska seuraava ravintolapäivä on 17.5 Minä ainakin haluaisin tietää, missä voi tavata orggilaisia ja syödä vähän nyhtöpossua siinä rennon jutustelun lomassa
    Tämä pitää ottaa modejen keskuudessa keskusteluun. Omasta mielestäni tälläinen keskustelu nyt varmasti sopisi esimerkiksi paskanjauhantaan, mutta minähän en näistä asioista päätä.

    Luin tuolta viestipankista tuon poistetun viestin ja siinä oli kyllä tiedottaminen taidot täydellisesti hukassa. Viestistä todellakin saa helposti väärän käsityksen,varsinkaan jos ei edes tiedä mikä on ravintolapäivä. Vielä kun keskustelu oli laitettu Yleistä moottoripyöräilysta osioon.

    Hieno kuitenkin että saatiin keskustelua aikaa, niin tästä voidaan taas kehittää modetoimintaa.

    Toinen asia on mikä ihmetyttää menee hieman offtopic, mutta jos nyhtöpossun "Kotiravintola" hinta on 15 euroa, niin sotiiko se vähän ravintolapäivän ideaa vastaan? Nyhtöpossuun käytettävä liha kuitenkin maksaa jotain 5-7 euroa per kilo...
    Tosikot rakentavat itse oman helvettinsä!

    Moralisti - Ihminen, joka pelkää kuollakseen, että jollakin jossakin on hauskaa.
  11. #41
    Ihan pikkuhuomiona että alkuperäistä viestiä en olisi välttämättä edes huomannut, ravintolapäivistä olen joskus kuullutkin mutta tämän väännön seuraksena olen saanut asiasta paljon enemmän tietoa kun ikinä tarvitsisinkaan. Eli onkos tämä sitä passiivista sissimarkkinointia

    Miksi muuten joutuu tekemään jopa kymmeniä poistoja ja modauksia päivässä? Veikkaan että muutaman kaverin näppikseltä nuokin putoavat --> bannia vaan kuukaudeksi niin tyyli rauhoittuu. Nyt muutaman kerran olen itse jäänyt kaipailemaan jotain ihan tietoakin minkä olen lukenut mutta mitä ei sitten löydykään kun on modailtu vähän enemmän.

    Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, sääntöjen kasipykälää kun noudattaisimme niin tämäkin olisi parempi paikka
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Grizzly 450 02/2009 lumitöissä
  12. #42
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Miten ylläpidolle voi olla niin vaikeaa sanailla muutamaa lauseenpätkää, jolla siivoajamoderaattori ilmoittaisi mikä oikein mättää.

    - politiikkaa, ei suvaita täällä
    - yrityksen mainos, siksi poistettu
    - myynti-ilmoituksessasi on pelkkä linkki. Korjaa ilmoitustasi, muuten ilmoituksesi poistetaan
    - rasismia, viestisi poistettu
    - asiatonta kielenkäyttöä, viestisi on poistettu
    - selvennä mitä tarkoitat, muuten viestisi poistetaan
    - jne.. Ei näitä montaa tarvittaisi ja todennäköisesti kaikki olisivat tyytyväisiä, ainakin epätietoisuus poistuisi.

    Mikä on yleisölle mielekästä ja mielenkiintoista kirjoittelua, se selviäisi helposti pelkällä peukkunappulalla. Välttämättä ei tarvittaisi edes sitä alaspain olevaa pekkua, yksikin suunta riittäisi.
    Toistan vielä itseäni ja totean, että esim. bmwsportbikes.fi sivustolla ei siivoajia tarvita ja homma toimii silti kuin unelma. Jäsenistö tekee kyllä nopeasti selväksi, mistä pidetään ja mistä ei. Jäsenistö = foorumiin liittyneet. Mikään rekisteröity yhdistys / kerho bmwsportbikes ei ole ja tuskinpa siitä sellaista koskaan tuleekaan. Hyvä niin.
    Yritän yleisen maailmanrauhan palauttamiseksi selittää osaltani näitä syitä.
    Tässä päivän statistiikkaa:
    Ketjuja: 58888
    Viestejä: 1353059
    Käyttäjiä: 94655
    Aktiivisia käyttäjiä: 950

    Antanee aika selvän käsityksen siitä millainen määrä tavaraa meidän kaikkien yhteisen foorumin läpi kulkee. Yksin tämä laittaa ORGin foorumin melkolailla asemaan jossa sitä on turha edes verrata sinänsä varmasti hienoon BMW verrokkisivustoosi.

    ps. kävin läpi alkuperäisen postauksesi ja ikävä kyllä olen tismalleen samaa mieltä kuin moderaattoritkin. Paikka oli väärä ja ilmoitus sellaisenaan antoi vahvan kuvan jostain ihan muusta kuin 0% katteella hyvää hyvyyttä myytävistä ruoka-annoksista. Ikävä juttu että meni näin mutta hei, aina ei asiat mene odotusten mukaisesti vaikka hyvää tahtoa olisi kuinka paljon.

    Toivotan sinulle joka tapauksessa menestystä, Vaimollesi Annelle niin ikään ja olkoon tämä meille kaikille opiksi ja sivistykseksi tulevaisuutta silmälläpitäen.

    Yksi perusoppini tähän loppuun vielä: "vitsi ei ole vitsi silloin kun se kerrotaan. Se muuttuu vitsiksi vasta kun se kuullaan ja vitsiksi mielletään". Sama pätee kaikkeen muuhunkin ilmaisuun.
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  13. #43
    Yleissivistystä on monentasoista...
    Ravintolapäivästä on julkisuudessa ollut aika monta juttua koko sen olemassaolon ajalta.
    Poistajalla sivistystä tästä asiasta vaan ei nyt sitten ollut.
    En itse koe tälläisestä toiminnasta kertomisen millään tavoin olevan yhdistyksen sääntöjen vastaista.

    Ylilyöntien lukeminen on toisaalta viihdyttävää, mutta mikä on yhdistyksen kanta siihen voiko omakustanne iloista viestittää ja miten se sitten pitää kertoa että ylläpito sen myös varmasti ymmärtää?

    Minullahan ei ole mitään aikomusta mitään sellaista järjestää, kunhan nyt vaan kysyn siltä varalta jos joku vielä tämän ketjun jälkeen uskaltaa jotain sellaista haaveilla, joskus tulevaisuudessa.
    <p>MT-09 Tracer ex. TDM 900 ex. XZ 550 -- ex. GSX 750 ex. RD 500 ex. XN 85 ex. XZ 550</p>
  14. #44
    Lainaa petokala kirjoitti Katso viesti
    Yleissivistystä on monentasoista...
    Todellakin näin, mikä on yleissivistystä toiselle saattaa olla täysin tuntematon käsite toiselle...

    Mun kokemukset ravintolailloista on aina kulkeneet termeillä: Kutsut, saunaillat, grillibileet, pikkujoulut, synttärit jne jne. On toimittu monesti täysin samoilla periaatteilla, mutta eri otsikon alla.
    It´s better to die on your feet than live on your knees...
  15. #45
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Mun mielestä modeilla sais olla sellainen ruksattavat abaut muutaman vaihtoehdon "Syy moderointiin" -vaihtoehtoruksit joihinkin yleisimpiin tilanteisiin, vaikka että sisällötön kirjoittelu, uskonto/politiikka, luvaton mainostaminen, muu kirjoittelun sääntöjen rikkominen (mikä:___________).
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  16. #46
    Lainaa suzukai kirjoitti Katso viesti

    Toinen asia on mikä ihmetyttää menee hieman offtopic, mutta jos nyhtöpossun "Kotiravintola" hinta on 15 euroa, niin sotiiko se vähän ravintolapäivän ideaa vastaan? Nyhtöpossuun käytettävä liha kuitenkin maksaa jotain 5-7 euroa per kilo...
    Saa meillä näin haluava raakaa possuakin ja ihan tuolla mainitsemallasi hinnalla. Vaikka ilmaiseksi, kunhan lupaudut syömään.

    Jos hintaan sisältyvät alku-, pää- ja jälkiruoka + juomat eivät miellytä, niin euroakaan ei tarvitse maksaa.

    Vai oliko tuo sun kommentti tarkoitettu vitsiksi, ei ihan auennut

    Vaikka miten päin yrittäisi selittää ja korjata virheellisiä käsityksiä sekä anteeksiantamattoman epätäydellistä infoamme, niin tulee vaan samoja ja jopa hullumpia kommentteja vastaukseksi.

    Meidän ilmoitusyritys oli orgissa vain ja ainoastaan siksi, että se tavoittaisi sellaisia ihmisiä (motoristeja), joita toivoisimme vieraiksemme. Olisi ollut paljon helpompaa ja vaivattomampaa meille, jos olisimme vaan ilmoittaneet "ravintolastamme" ravintolapäivien sivuilla ilman ajatusta "asiakastoiveistamme". Anteeksi tyhmyytemme.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  17. #47

    Ja tämän lauseen (plus tarkempaa infoa tästä ravintolapäivä-ideasta) kun olisit siihen alkuperäiseen ilmoitukseen lisännyt olisi tuo asia meille lukijoillekin selvinnyt!
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  18. #48
    Jos ilmoitus olisi ennättänyt olla esillä enemmän kuin viisi minuuttia ja joku olisi pyytänyt hieman lisäinfoa, niin ihan varmasti olisimme sellaista antaneet. Totesin myös, että emme ymmärtäneet ravintolapäivän olevan monelle täysin outo käsite. Nämäkin asiat löytyvät aiemmin kirjoittamastani.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  19. #49
    Jännä juttu, että .orgiakin suuremmilla foorumeilla, esim. tietokoneisiin keskittyneellä MuroBBS noihin poistettuihin tai modifioituihin viesteihin jätetään aina merkintä mitä on tehty ja miksi. Sitä en ymmärrä miksei se täällä onnistu?

    Sekin vielä, että kun viestejä poistellaan välistä ilman merkintöjä niin keskustelun lukemisesta tulee erittäin epäselvää. Muiden viestejähän ei poisteta vaikka ovat vastailleetkin tälle jonka viestit lähtee. Sitten kun joku muu ketjua lukee niin ensimmäinen ajatus on mitä helvettiä?

    Modejen linja myös vaihtelee aika rajusti ja kuten tässäkin ketjussa on huomattu niin "kyllä se minulle käy mutta minähän en siitä päätä" -linja näkyy myös muualla täällä foorumilla.
    Poista häiritsevät mainokset: https://getadblock.com/
    ABSillinen turbobusa powered by delvac.
  20. #50
    Lainaa Z-man kirjoitti Katso viesti

    Siinä on sikäläitse eroa että muroa pidetään yllä liiketoimintana kun taas tämä show pohjautuu 100% vapaaehtoistoimintaan.
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  21. #51
    Eihän asia mulle varsinaisesti kuulu, mutta miten vapaaehtoisilla riittää energiaa viestien käsittelyyn ?
    MZ 125,Y RD125, Honda TA, C Elefant e750, Yamaha FZ6, D MS DS1000, BMW F800R, Ducati M696, Ducati GT1000, MG Griso 8 v, Honda XX, Suzuki DL650, Y XVS1300, H-D VRSCDX, Honda VFR800X, VN 1700,MG Vintage,MG Bellagio,MG Breva,BMW R1200R,VicV, Vic BW, F800GT
  22. #52
    Ratavastaava vertzu:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2010
    Oulu
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Z-man kirjoitti Katso viesti
    Jännä juttu, että .orgiakin suuremmilla foorumeilla, esim. tietokoneisiin keskittyneellä MuroBBS noihin poistettuihin tai modifioituihin viesteihin jätetään aina merkintä mitä on tehty ja miksi. Sitä en ymmärrä miksei se täällä onnistu?

    Sekin vielä, että kun viestejä poistellaan välistä ilman merkintöjä niin keskustelun lukemisesta tulee erittäin epäselvää. Muiden viestejähän ei poisteta vaikka ovat vastailleetkin tälle jonka viestit lähtee. Sitten kun joku muu ketjua lukee niin ensimmäinen ajatus on mitä helvettiä?

    Modejen linja myös vaihtelee aika rajusti ja kuten tässäkin ketjussa on huomattu niin "kyllä se minulle käy mutta minähän en siitä päätä" -linja näkyy myös muualla täällä foorumilla.
    Kiitos palautteesta. Yritämme moderoida pois sääntöjen vastaiset viestit. Joskus viestiketjuun tulee paljon viestejä ja täydellinen moderointi voi olla vaikeaa, mikäli viestejä on lainattu ja poistettuun viestiin viitataan. Foorumi sisältää valitettavasti myös teknisiä rajoitteita tuon poistamisen ja sen poistetun viestin näyttämiseen kaikelle kansalle (tai poiston syyn näyttämiseen).

    Joskus liikutaan harmaalla alueella ja sääntöjenkin tulkitseminen on ihmisestä kiinni. Kyllä täällä moderaattoritkin on ihan ihmisiä. Jonkun mielestä viesti voi olla provosoiva tai toisia loukkaava, kun toiselle se ei herätä suurempia tunteita. Pitää kuitenkin yrittää ottaa huomioon kaikenlaiset foorumin selaajat.
    Kaikki ajoharjoittelutapahtumia koskevat kysymykset sähköpostilla osoitteeseen ratavastaavat@moottoripyora.org
  23. #53
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    Siinä on sikäläitse eroa että muroa pidetään yllä liiketoimintana kun taas tämä show pohjautuu 100% vapaaehtoistoimintaan.
    Onpa erikoista tämä ihmisten huomioonottaminen ja viestinnän / sääntöjen noudattamisen läpinäkyvyyden edistäminen. Eli harrastefoorumilla on mahdotonta kommentoida yhdellä rivillä: "viesti-/viestiketju poistettu siitä tai tästä syystä. Ystävällisin terveisin: Modet"

    Ootte te aika ässiä kun, ette näe aihetta pienimpäänkään itsekritiikkiin - se varmaan sitten tulee siitä, että asiaa hoidetaan harrastuksena. Pitäkää tunkkinne...
    <p>2002-2014</p>
  24. #54
    Jäsen
    Moderaattori
    Liittyi Oct 2002
    Lieto
    Lainaa Z-man kirjoitti Katso viesti

    Modejen linja myös vaihtelee aika rajusti ja kuten tässäkin ketjussa on huomattu niin "kyllä se minulle käy mutta minähän en siitä päätä" -linja näkyy myös muualla täällä foorumilla.
    Tottakai vaihtelee. Ihmiset täällä on tekemässä moderointia. Tarkoitus on että täällä on olemassa rajat minkä välissä olevat asiat sallitaan. Joskus jotkut asiat ovat toisten mielestä rajalla, kun taas toisen mielestä ylittävät rajan. Vähän sama asia jos menet kolmelle eri lääkärille valittamaan selkäkipua, niin saatat saada kolme erilaista hoitoehdotusta, mutta kaikki kuitenkin tähtäävät sinun terveytesi parhaaksi. Modejen tarkoitus on pitää tämä motoristien hiekkalaattikko ehjänä ja viihtyisänä. Joskus sitä hiekkaa hieman roiskuu kun ylläpidetään järjestystä
    Tosikot rakentavat itse oman helvettinsä!

    Moralisti - Ihminen, joka pelkää kuollakseen, että jollakin jossakin on hauskaa.
  25. #55
    Lainaa J@ck kirjoitti Katso viesti
    Jos ilmoitus olisi ennättänyt olla esillä enemmän kuin viisi minuuttia ja joku olisi pyytänyt hieman lisäinfoa, niin ihan varmasti olisimme sellaista antaneet. Totesin myös, että emme ymmärtäneet ravintolapäivän olevan monelle täysin outo käsite. Nämäkin asiat löytyvät aiemmin kirjoittamastani.
    Et voi edellyttää, että vapaaehtoinen mode jää päivystämään, että tuleeko tähän jotain lisää vai. Saati kysellä tuleeko lisätietoja ja jäädä taas passiin.

    Jos on tärkeätä asiaa, tutustu foorumin sääntöihin ja muotoile viesti moderoinnin kestäväksi. Olettamat, että kyllä "kaikki tietävät mikä on ravintolapäivä" ovat vaarallisia. Ei välttämättä tiedä ellei omassa kotikylässä sellaisesta ole kokemusta.
    Kannatti herätä.
    Hypermotard 950
  26. #56
    Sitä ymmärtämättömyyttä tässä on pyydelty anteeksi ja ehkä nyt jo useampi tietää, mikä on ravintolapäivä. Ihminen ei vaan ole niin täydellinen, että osaisi aina ottaa kaiken ja kaikki huomioon. Tuolla toisella "mainostamallani" foorumilla ei muuten ole tullut ensimmäistäkään kyselyä siitä, mikä on ravintolapäivä. Siellä näkyy vain 5 peukkua ylöspäin

    Ei kai tässä maailma, saati orgin foorumi kaadu, vaikka ihmetystä herättäviä aiheita ei poistettaisi sillä samalla sekunnilla. Tähänkin aiheeseen olisi aivan varmasti tullut kommentteja sekä kyselyjä epätietoisilta. Mieluusti olisimme vastanneet, kuten ehkä huomasittekin..
    Viimeksi muokannut: J@ck; 28.04.2014 klo 16:40.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  27. #57
    Ehkä kannattaisi modejen ottaa "Tutkitaan ennenkuin hutkitaan" -linja niin ehkä vastaavilta selkkauksilta voidaan välttyä. Tosin tätä on varmaan turha toivoa
    Poista häiritsevät mainokset: https://getadblock.com/
    ABSillinen turbobusa powered by delvac.
  28. #58
    Eiköhän "tosiyrittäjä" olisi jo moisen pillityksen energialla noussut
    uudelleen pystyyn, pudistellut nuttunsa, ottanut uutta vauhtia
    ja koittanut uudestaan sisään .

    Jos ei heti takki auki ja tukka silmillä mahdu pääovesta sisään, napit kiinni ja
    hieman sävyisämmin uutta yritystä vaikka keittiön kautta .

    Pitäisihän tuo nyt aueta "alan ihmisille", että Fantomin lisäksi kaikki
    "porkimot" kuin porkimot on kavereita joille ei liioin kannata..... .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  29. #59
    Lainaa JGo kirjoitti Katso viesti
    Niin mikä tässä on nyt yhdistyksen linja ravintolapäivään? Jos mainitsee foorumilla tekevänsä ruokaa ravintolapäivässä ja kertoo sijaintinsa, niin pitääkö siitä viestistä tosiaankin maksaa yhdistykselle rahaa kuten vpj. tuolla aiemmin mainisti, vai saako asiasta puhua esim paskiksessa omassa ketjussaan ilman maksuvelvoitetta yhdistykselle?

    Kiva olisi tietää, koska seuraava ravintolapäivä on 17.5 Minä ainakin haluaisin tietää, missä voi tavata orggilaisia ja syödä vähän nyhtöpossua siinä rennon jutustelun lomassa
    Ei tässä kukaan mitään pillitä hyvä vaan kun aiheutti vähän laajempaakin keskustelua. Tuskinpa kannattaa pyrkiä keittiönkään kautta - ainakaan ennen kuin lainaamaani JGo:n viestiin vaivautuu joku asioista päättävä vastaamaan.
    Lopetetaan jauhaminen - vastatkaa vain yksinkertaisen kysymykseen
    Viimeksi muokannut: J@ck; 28.04.2014 klo 18:54.
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  30.  
  31. #60
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    Yritän yleisen maailmanrauhan palauttamiseksi selittää osaltani näitä syitä.
    Tässä päivän statistiikkaa:
    Ketjuja: 58888
    Viestejä: 1353059
    Käyttäjiä: 94655
    Aktiivisia käyttäjiä: 950

    Antanee aika selvän käsityksen siitä millainen määrä tavaraa meidän kaikkien yhteisen foorumin läpi kulkee. Yksin tämä laittaa ORGin foorumin melkolailla asemaan jossa sitä on turha edes verrata sinänsä varmasti hienoon BMW verrokkisivustoosi.

    ps. kävin läpi alkuperäisen postauksesi ja ikävä kyllä olen tismalleen samaa mieltä kuin moderaattoritkin. Paikka oli väärä ja ilmoitus sellaisenaan antoi vahvan kuvan jostain ihan muusta kuin 0% katteella hyvää hyvyyttä myytävistä ruoka-annoksista. Ikävä juttu että meni näin mutta hei, aina ei asiat mene odotusten mukaisesti vaikka hyvää tahtoa olisi kuinka paljon.

    Toivotan sinulle joka tapauksessa menestystä, Vaimollesi Annelle niin ikään ja olkoon tämä meille kaikille opiksi ja sivistykseksi tulevaisuutta silmälläpitäen.

    Yksi perusoppini tähän loppuun vielä: "vitsi ei ole vitsi silloin kun se kerrotaan. Se muuttuu vitsiksi vasta kun se kuullaan ja vitsiksi mielletään". Sama pätee kaikkeen muuhunkin ilmaisuun.
    Aikamoinen määrä viestejä, moneltako vuodelta ne on ?
    __________________________________________________ _______________

    Yamaha Virago 535
    Yamaha FZ6S 2006
    Honda XL1000 2004 ABS
    BMW R1200GS 2009
    Aprillia Caponord 1200 2014
Sivu: 2 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeinenViimeinen