Tulokset 1:stä 27:een 27:sta
  1. #1
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Edellinen kisa piti osanottajapulan vuoksi perua, toivottavasti tämä saadaan täyteen! Tämä on samalla kevät-cupin viimeinen kisa.

    Lauantana 26.4. klo 14.30-15.30, paikkana VM Karting Center (Myllykyläntie 3, Vantaa).

    Ajetaan ns. Mini-GP eli puoli tuntia rata-aikaa sisältäen yhdistetyn harjoittelun/aika-ajon sekä finaalin. Mukaan mahtuu 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta ja kaikki mahtuvat ajamaan kerralla. Kisa toteutuu pienemmälläkin määrällä, mutta otetaan alarajaksi 10.

    Osallistujien tulee olla paikalla viimeistään klo 14:30. Koneet starttaa klo 15:00.Kisan kokonaishinta on 550e, joka jaetaan osallistujien kesken eli hinta riippuu osallistujamäärästä. Lähdetään kuitenkin siitä, että kaikki paikat tulee täyteen, jolloin hinta on 45e/hlö.Kukin maksaa oman osuutensa paikan päällä. Maksut voidaan hoitaa vasta sitten, kun kaikki ovat paikalla, joten tulkaa ajoissa. Maksuvälineinä käy käteinen, pankki- ja luottokortit, Smartumin Liikunta- ja Kulttuurisetelit sekä Luottokunnan Virikesetelit.

    Vaikkaa kisa kuuluukin tuohon cuppiin, voi mukaan tulla kuka tahansa cupeista tai pistelaskuista piittaamatta. 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Tuon täytyttyä voi ilmoittautua varasijoille. Ilmoittautuminen on muodollisesti sitova, jotta kaikki paikat tulee täytettyä. Homma on toiminut tähän asti hienosti, joten jatketaan samaa linjaa.

    Ilmoittautuminen alkaa nyt! Paikat täytetään ilmottautumisjärjestyksessä. Osallistuminen ei edellytä MotOrg Ry:n jäsenyyttä.

    Ilmoittautuneet:

    1. riisor
    2. W-P
    3. MRi
    4. belag
    5. PP
    6. MikkoL
    7. Motoristorante
    8. Crane
    9. Muukka
    10. mattipoeka
    11.
    12.

    Varasijoilla:
    Viimeksi muokannut: riisor; 26.04.2014 klo 13:31. Syy: lisätty osallistujia
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  2. #2
    Mukana
    XX -06 (2012 - 2014)
    Yamaha R1 -08 kilvetön (2010 - 2012)
    GSX-R 1000 k8 (2010)
    XX -08 (2008-2010)
    XX -05 (2005-2008)
    CBR 600 F4 -00 (2001-2005)
  3. #3
    Laittakaa tämä varasijalle, on taas samanaikaisesti fudis- ja koristurnajaiset päällä (otteluohjelma elää vielä...) , joten aika epävarma -ellei jopa vapiseva Heppi täältä! Mut säädetään, säädetään...
    MAD (mean absolute deviation)
  4. #4
    Osallistun
    Kumma ku ei voi lähettää varaosii Saksast suoraan Suomeen vaan pitää kiäRRättää Pakkoruotsin varaston kaut ett varastoäijjät voi hautoo niit nuuskahöyryissään 2 viikkoo ja v##tu velottaa suomihinnoista päätellen "palveluistaan" 30% s##tana.
    I<3Lufthansa
  5. #5
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Lisää tarttis porukkaa vielä
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  6. #6

    No can do. Harmi. La-su ea-kurssilla Heinolassa. Enkä pääse livistämään, niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana....
    Tien kulkija tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
  7. #7
    Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille talvikauden irrallisten- ja cuppikisojen junailijoille.

    Saattaa monelle muullekin kuin mulle olla ihan kiva käydä "kylmänä kautena" muutama
    päräytys vetämässä, mutta homma ei sen enempää sitten.... edes kilpailuviettiä kiihota.

    Josko vastaava cuppi käyntiin heti mopokauden jälkeen tasaisi kysynnän/tarjonnan kohdalleen?
    Nythän oli jo ennen cuppia muutama veto pohjilla.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  8. #8
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Joo, 5 puuttuis vielä. Koittakaas osallistujat rekrytoida vaikka työkavereita mukaan
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  9. #9
    Kaveri ois tulossa.

    nimim. MikkoL
    ---------------------------

    Mattipoeka

    KTM 690 Enduro R 2012
    Husqvarna FE 350 2014

    ex. KTM 990 SM-T 2010
    ex. KTM 1190 RC8R Race Spec 2011
    ex. Husaberg TE 250 2009
    ex. KTM 690 Enduro 2009
    ex. KTM 990 Super Duke 2008

    www.mattipoeka.com
  10. #10
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Hyvä! Tuukko ite?
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  11. #11
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    4 nimeä pitäis vielä saada listalle..
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  12. #12
    Lainaa riisor kirjoitti Katso viesti
    Hyvä! Tuukko ite?
    Sairaana :/
    ---------------------------

    Mattipoeka

    KTM 690 Enduro R 2012
    Husqvarna FE 350 2014

    ex. KTM 990 SM-T 2010
    ex. KTM 1190 RC8R Race Spec 2011
    ex. Husaberg TE 250 2009
    ex. KTM 690 Enduro 2009
    ex. KTM 990 Super Duke 2008

    www.mattipoeka.com
  13. #13
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Ei kovin lupaavalta näytä taaskaan
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  14. #14
    Mä sain logistiikan järkättyä, joten nosta mut varasijalta mukaan.
    MAD (mean absolute deviation)
  15. #15
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Motoristorante kirjoitti Katso viesti
    Mä sain logistiikan järkättyä, joten nosta mut varasijalta mukaan.
    Hienoo, kolme vielä!
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  16. #16
  17. #17
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Hei nyt oikeesti, kaks ukkoo vielä! On tää tuskaista!
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  18. #18
    Lainaa W-P kirjoitti Katso viesti
    Joo, eka saa palkinnoks donitsin ja puol kuppii kahvia... ( noi Dunkin donitsit on niin pienii, et riittää)
    Prkl... yritin tarjota tätä ^ - ja vapautusta wappuviikonlopun laiturinsiltaurakasta kundille, jos tulis messiin ja pesis faijansa, mut on kuulemma "virustaudissa"...
    - kait me kuitenkin mennään!? Helppoja pisteitä...
    MAD (mean absolute deviation)
  19. #19
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Joo, ajetaan pienemmällä porukalla sitten jos ei enempää kerran tule. Vielä ehtii mukaan! Pari jokeria on tossa onneks jonossa.
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  20. #20
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Täyttyyhän tämäkin vähitellen
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  21. #21
    No heitä mutki mukaan.. koitan ajaa rauhassa
    ---------------------------

    Mattipoeka

    KTM 690 Enduro R 2012
    Husqvarna FE 350 2014

    ex. KTM 990 SM-T 2010
    ex. KTM 1190 RC8R Race Spec 2011
    ex. Husaberg TE 250 2009
    ex. KTM 690 Enduro 2009
    ex. KTM 990 Super Duke 2008

    www.mattipoeka.com
  22. #22
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa mattipoeka kirjoitti Katso viesti
    No heitä mutki mukaan.. koitan ajaa rauhassa
    Ok, laitat sit taudin piikkiin jos ei kulje
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  23. #23
    Oli rasittavaa ajaa kun penkki oli kaukana eikä säätöä . Toivottavasti tekevät asialle jotain .
    Kumma ku ei voi lähettää varaosii Saksast suoraan Suomeen vaan pitää kiäRRättää Pakkoruotsin varaston kaut ett varastoäijjät voi hautoo niit nuuskahöyryissään 2 viikkoo ja v##tu velottaa suomihinnoista päätellen "palveluistaan" 30% s##tana.
    I<3Lufthansa
  24. #24
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Kiitos kaikille osallistujille, etenkin niille viimeiseksi ilmoittautuneille

    Kivaahan se taas oli. Uudet autot oli kyllä aika erilaisia kuin vanhat ja jonkun verran hitaampia. Hyvänä puolena se, että huomattavasti tasaisempia kuin vanhat.

    Tän kisan myötä saatiin kevään cuppi päätökseen ja sarjavoittoon ajoi MRi selvällä 8 pisteen erolla seuraavaan. Voittoja kuitenkin kertyi viidessä kisassa neljälle eri tyypille, samoin kuin paaluja ja nopeimpia kierroksia, joten aika tasaista oli kärjessä. Viimeisen kisan tulokset ja koko sarjan lopputulokset täällä -> Sarjataulukko

    Jos tässä nyt seuraavat 6kk keskittyis mopoiluun, katsotaan syksymmällä jos tällaista cuppihässäkkää viriteltäis silloinkin.

    Kiitos ja kumarrus, nähdään mutkilla
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  25. #25
    Lainaa belag kirjoitti Katso viesti
    Oli rasittavaa ajaa kun penkki oli kaukana eikä säätöä . Toivottavasti tekevät asialle jotain .
    olihan niissä säädettävät jalkatapit...
    Mut turhan hitaita laitteita, rengaspaineet taas pielessä, kävi ranteille...

    Ja tuli jälleen pukamakokemusta...

    No, oikeesti, ihan mukavaa tekemisen yrittämistä, joten kiitos ja kumarrus .Org-anisaattoreille (W-P & Riisor). Helppoa tulla puuhastelemaan valmiiseen pöytään
    -Letkaillaan...
    MAD (mean absolute deviation)
  26. #26
    Kiitokset järkkäreille eli riisor ja W-P

    Uudet autot oli tosiaan erilaisia. Plussaa se että ilmeisen tasaväkisiä, hyvä pito ja jarrut. Miinusta ajoasento ja se että sopivat odotetusti huonommin omalle ajotyylille kuin edelliset

    Jos/kun innostutte vastaavaa järjestämään ensi talvikaudelle niin mukana ollaan. Kisoja ehkä vähän harvemmin kuin nyt oli. Ja jos noihin saisi jotain variointia niin se ois jees (onko mahdollista saada Käpylään märällä tai pimeässä ajoa? Yksi kisa esim. messuviikonloppuna pidempänä ja vaikka korotetuin pistein).

    Kaikille hyvää kesää ja turvallisia kilsoja.

    Riisorille ilmeisesti tsemppiä rakentamiseen.
    XX -06 (2012 - 2014)
    Yamaha R1 -08 kilvetön (2010 - 2012)
    GSX-R 1000 k8 (2010)
    XX -08 (2008-2010)
    XX -05 (2005-2008)
    CBR 600 F4 -00 (2001-2005)
  27.  
  28. #27
    Ajokausi lähenee uhkaavasti loppuaan. (innokkaimmat varmaan jo mopottimen talviteloille laittaneet).

    Joten mites on, milloinkas sitten syyskausi kartingissa alkaa??
    En aina muista, etteivät muut ajattele yhtä nopeasti kuin minä.

    Kawasaki GTR 1400
    Yamaha FZ1-S => myyty
    Yamaha FZ6-S => myyty
    Honda CL70 => myyty