Sivu: 2 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 63:sta
  1. #31
    Oikeista kunnon sadevarusteista mulla ei ole paljoa kokemusta annettavaa, mutta keksin mielestäni kohtuullisen hyvän kikan viime kesänä kun lähden ajamaan Helsingistä Kauhajoelle luultavasti kesän sateisimpana päivänä. Itse ajopuku piti vettä ihan kohtuullisesti, mutta hanskan *drystar* merkinnästä huolimatta ei pitänyt vettä sitten yhtään - tai ehkä drystar tarkoittaa että *star* silloin kun on dry... No, kuitenkin hanskat oli likomärät jo jossain Vihdissä. Pysähdyin kohtuullisen kokoiselle ABC:lle ja ostin kumiset tiskihanskat, jotka laitoin varsinaisten ajohanskojen sisään. Sitten kun sattui olemaan vielä kuivat puuvillahanskat näiden alle niin loput 300km meni ihan iloisesti ja lämpimin nakein kun ennen tätä mietin vakavasti jo kotiin kääntymistä.
    Triumph Bonneville 2008
  2. #32
    Mun ainoa sadekelin kastumis kokemus on muutaman vuoden takaa kun juhannuksena oli suomessa pirun kylmää. Joku voi muistaa vuodenkin, mut Reposaaresta Tuuriin matkalla alkoi vettä tulla oikein kunnolla. Ei riittäny cordurat eikä mitkään. Kylmä oli ajella sateessa märkänä Tuuriin.
    Sen jälkeisenä vuotena suomen ympäriajo reissulla vetäsin sateella Marmotin kuoritakin ajokamojen päälle ja kastuin enää 50% Jos nyt säilyis kuivana koko reissun, tietty nihkeäksi vetää jos vettä tulee kaatamalla koko päivän tai päiviä.

    Mut ei tässä sokerista olla ja vaellusreissuja on tehty paskassa säässä niin monta että moottoripyörällä en siksi teltassa enää nuku. Lämmin peti odottaa joka makuupaikassa niin et vittuuks siin sit vaiks vähän kastuiski. Kesä kuivaa minkä kastaa.
    ZZR1400
  3. #33
    Mulla on ikivanhat, ihan tavallisen kaupasta ostetut sadetakki- ja housut. Takki on nappilistalla ja hupulla varustettu ja hyvin on pysynyt kuivana noissa kamppeissa . Sadeasu on myös mainio lämpimänäpitäjä, jos tuumaa tulla holotna.
    Yamaha Tenere 700 2019 "Ghost"
    Previous bikes:*Yamaha FZS 600 2001>Honda VFR 800 V-tec 2004 ABS DCBS PGM-FI H.I.S.S Staintuned>Honda XL650V TransAlp 2002*
    *Does my bike make my butt look fast?*
  4. #34
    Liiterin 15€ koko puku, spidin hanskasuojat ja kengät vuoroaan hanxin sadesuojilla. Pari kesää jo menty ja on vedet pysynyt ulkona. Lidl koko puvussa ainoa miinus on hankala pois ottaminen ja siksi siirryn tänä kesänä kaksiosaiseen, eli käytännössä ollut massakausi ja ei punkero enää ole notkeimmillaan.
    ER-5
    ZR-7S
    SV 1000S
    FZ-1S
  5. #35
    Itsellä on toiminut kenkien suojina polkupyöräilyyn käytettävät neopreenisuojat. Menee pieneen tilaan, ei lepata mihinkään suuntaan ja pitää vettä kovemmassakin sateessa. Ohessa esimerkki: http://www.evanscycles.com/products/...cover-ec037577
  6. #36
    Itse ajellut viimeiset 20 v tällaisella kotimaisella hiihtoasulla (talvella hiihdetään) ilman vuorta. Mahtuu hyvin nahkarotsin päälle ja housut farkkujen päälle, saappaissa hyvät rasvat tai jos sataa kaatamalla voi laittaa gummit suojaksi, helposti venyvät päälle, mutta sateella hieman liukkaat, suht sateenpitävät hanskat laukussa varalta, muuten nahkahanskoilla. Eipä ole koskaan puku vuotanut vaikka tuhansia sadekilometrejä takana.
    http://kuva.pw/i/e7054.jpg
    Suomilaatua ja jos kylmä yllättää voi ajella hyvin 0 kelilläkin.
    Goretexin tai mitä lie ostin viime vuonna ja jo 100 km:n jälkeen alkoi vesi tulla läpi, mutta kuivalla pakkaskelillä kyllä lämmin.
    pl
  7. #37
    Kokohaalari ainut mikä pitää sateen ulkopuolella, siis jos oikeasti sataa. Käsineeksi kumirukkaset ja kenkien päälle #kortsu#malliset saapassuojat. Tietyillä pyörillä vesi pakkaantuu haarojenväliin, penkin ja sukukalleuksien väliin > kastelee takapuolen. Lisäksi vesi lähtee nousemaan ylöspäin vartalon etuosaa pitkin, tässä on juuri se 2 -osaisen heikkous, vesi menee sadeasutakin sisään. Muutoin 2 -osainen on helpompi pukea. Sadeasu on myös hyvä kylmällä kelillä, kun ei tuule asujen läpi.

    Sadeasu on myös erittäin käyttökelpoinen Goretexien kanssa. Myös tässä tapauksessa hyvä tuulensuoja ja estää myös kastumisen. Vesihän mene Goreista läpi että heilahtaa, jos siis kyseessä on ihan oikea vesisade ja sataa kaatamalla koko ajopäivän (min 8h).

    Itsellä on ollut ja on vieläkin useita sadeasuja ja Goreja. Sadeasujen laatu on heikentynyt ratkaisevasti. Ensimmäisellä ajelin varmaankin 5 vuotta hyvin aktiivisesti, kului perspuolelta niin että tuo aikaisemmin mainittu vesi-penkki efekti kasteli takapuolen. Ei siis ratkeillut mistään. Sen jälkeen asut ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin.
    <p>Tallissa odottelee ajovuoroa: WLA45-1942 _FLH74-1957 _FLSTC-1994 _T120R -969 _K100RS-1991 _CR500Hm-2005 _CR 500-1988&nbsp; _RD125-1970 _HVA125-1974_KTM EXC300-2005_R 1200 GSA -2011_ Kawasaki G5 100_CR 250 -1996</p>
  8. #38
    Lainaa 57pannu kirjoitti Katso viesti
    Vesihän mene Goreista läpi että heilahtaa, jos siis kyseessä on ihan oikea vesisade ja sataa kaatamalla koko ajopäivän (min 8h).

    Ei muuten mene ja testattu on useita kertoja! Suosittelen tuollaisessa tapauksessa laittamaan ne Goretex ajokamat takaisin valmistajalle korjattavaksi.
    Honda CB350K4

    "Work Less - Ride More"
  9. #39
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Märästä goretexista ei mene kropankaan kosteus läpi, joten kastuu pitkässä sateessa sisältäpäin. Ja mulla ainakin nousee vesi housujen etumusta myöten ylös, kastaa mahanseudun paidasta ja siitä vesi valuu lopulta persposkille asti.
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  10. #40
    Oli sitten rukkagorea tai nahkapukua niin pitkällä reissulla on ehdoton vetää sadepuku päälle kun vettä tulee niin että riittää. Suhteellisesti kivampi laittaa ajokamat hotellihuoneen narikkaan kuivana ja puhtaina.
    Itellä on näille liian kylmille keleille vanhaa rukkaa mutta ehjää ja siistiä. Ne on lämpimät kyllä eikä pikku kosteutta säikähdä. Muuten vetelen koko kesän ja syksyn ja kaikki pitkät lomamatkat a-starin 2-pc nahoissa ja jos sataa niin saman merkin 2-pc sadeasua päälle tarpeen mukaan.
    Märkä tie ilman sadetta, niin pelkät sadepökät jne.
    Tärkein juttu mielestäni on että kengät pitää vettä 100%. Itellä neljättä kautta lähtee tcx:n ratagoret ja aina on sukka kuivana vaikka vettä olis tullu sen 12h ajossa. Sitten pinlock ja hyvät sadekelin hanskat. Hanskoja en hyviä ole löytänyt. Esim ixs:n goret on sateenpidoltaan parin tunnin ajon jälkeen läpimärät.
    TEAM CAMPARI
    BMW R1250 GS Adventure

    EST,LT,LV,SWE,DEN,PL,GER,AUT,ITA,CRO,SUI,LU,SLO,SV K,HUN,SRB,BIH,RO,UA,MNE,FRA,NL,BE,

    http://ekoteko76.blogspot.fi
  11. #41
    Hanskojen päälle vetäsee tollaset niin johan pysyy kuivana.

    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  12. #42
    Takki ja housu linjalla on menty viimevuodet,aikasemmin haalarilla,ehkä ensin mainittu on käytännöllisempi ja toki tarvii bootseille suojat,kyllä niistä on merkittävä apu,vaikka tuos aikasemmin moitti joku.Vähän köppäsiä ne on mitä on vastaan tullu,eikä kestä montaa kesää,mutta suuri apu,eikä oo oiken pahoin kengät kastunut ikään.Hanskoille isot siivouskäsineet tai jotku suojakäsineet,meinaa vaan koot loppua kesken kun esim 10 koon päälle tarvii suojasormikkaan,mutta ei varmaan kastu,tosin ajotuntuma huononee,mutta onko senkään nyt niin väliä ja onhan tuo näkyvyys ajolasien takaa monesti aika heikkoa pirullisella kelillä,huurussa kurkistella,joskus kokeillu jotain huurteenpoistaja geeliä,vähän auttaa ja tietenki se,että pesee ajolaseja tai visiiriä usein molemminpuolin.Monesti ongelma kauluksessa,ei kunnon tarraa tai se ei yllä kiinni kun on kauluri ja huivit alla,sitte sieltä alkaa vesi valumaan tippa kaks kerraallaan ja sitte onki pian selkä märkä.Sweep takissa oli kohtuullinen kaulanseutu.Mahtaako nuo vedenpitävät ajosaappaat olla hiostavia?Oon menny luonnonnahkabootseilla aina,ku epäilen kaikenmaailman dry systeemejä hiostaviks,tosin on hyviäkin olemassa kovaan hintaan,eikös?
    <p>keskiviiva rauhoittaa- - -riders on the storm</p>
  13. #43
    Itsellä ollut haalari jo vuosia, mutta kyrsii sen päälle laittaminen ja pois ottaminen. Todella akrobaattinen suoritus aina. Haalari on IXS:n valmiste. Hyvä ja ohut, menee melkein kahden nyrkin kokoiseksi pikku palloksi.
    Olen etsinyt kaksiosaisia sadeasuja, mutta ne kaikki ovat sellaista paksua kumia/muovia, vie matkatavaratilasta melkein puolet.
    Tietääkö kukaan mistä löytyisi ohuet ja vedenpitävät housut/takkisysteemi?

    Jyrki
  14. #44
    Suosittelen myös kokohaalaria ja kunnon suojia kenkiin ja hanskoihin. Oltiin Kroatiassa pari vuotta takaperin kun sattu kunnon ukkospäivä kohille. Mulla oli kaks osanen sadeasu + goret alla ja ei menny ku tunnin verran niin olin aivan läpimärkä. Kengistä sai kaataa vettä pois.

    Nykyään on stormista ostettu ~60e kokopuku, jota saa kyllä kiskoa niskaan, mutta se pitää ihan ookoosti vettä (testattu viimevuonna Norjassa). Olisin tässä vaiheessa valmis pistään 60e lisää tohon hintaan, jos tuon asun sais helpommin päälle. Haarasta vuotaa myös ihan vähäsen jos ei välillä puistele vesiä pois.
  15. #45
    Lainaa lp_ kirjoitti Katso viesti
    Suosittelen myös kokohaalaria ja kunnon suojia kenkiin ja hanskoihin. Oltiin Kroatiassa pari vuotta takaperin kun sattu kunnon ukkospäivä kohille. Mulla oli kaks osanen sadeasu + goret alla ja ei menny ku tunnin verran niin olin aivan läpimärkä. Kengistä sai kaataa vettä pois.

    Nykyään on stormista ostettu ~60e kokopuku, jota saa kyllä kiskoa niskaan, mutta se pitää ihan ookoosti vettä (testattu viimevuonna Norjassa). Olisin tässä vaiheessa valmis pistään 60e lisää tohon hintaan, jos tuon asun sais helpommin päälle. Haarasta vuotaa myös ihan vähäsen jos ei välillä puistele vesiä pois.
    Jos gore vuotaa, sen voi laittaa takuuseen korjattavaksi. Korjauksen maksaa joko rytkyn tekijä tai Gore.
    -juha-
  16. #46
    Lainaa juhhyto kirjoitti Katso viesti
    Jos gore vuotaa, sen voi laittaa takuuseen korjattavaksi. Korjauksen maksaa joko rytkyn tekijä tai Gore.
    Kulutin muinoin loppuun Yokon goreasut, ( onko nykyään Scott ) eivätkä ikinä vuotaneet missään rankkasateessa. Joskus alusvaatteissa oli tunne, et nyt vuotaa. Ilmeisesti kylmä teki sen olotilan, kun alusvaatteet olivat aina aivan kuivat. Goresaappaatkaan ei päästä vettä sisään, kokeiltu sekin. Nyt on käytössä noitä ei gore-kalvollisia asusteita, täytyy sanoa, kopio on kopio.
    Mut kun tuolla keskijuuropassa periaatteessa on enemmän aurinkoa kuin täällä härmässä ja nahat on mukavammat, täytyy sadeasu hyväksyä reissuun.
    En nyt halua mitään gore vastaan nahat taistelua, mut kaikki tixtextit on jotenkin jäykempiä ja kuumat +30 ja yli lämpötiloissa.
    Täytyy kipaista Vantaan oollvrongiin katsomaan noita sadeasuja. Vaikuttaa lupaavilta. Kiitos vinkistä.

    Jyrki
  17. #47
    Lainaa juhhyto kirjoitti Katso viesti
    Jos gore vuotaa, sen voi laittaa takuuseen korjattavaksi. Korjauksen maksaa joko rytkyn tekijä tai Gore.
    Sama pätee mihin vaan kalvopukuun jota mainostetaan vedenpitäväksi ja luvataan takuu. Nimimerkillä kolmannet housut ja toinen takki kahden vuoden aikana..
    Entiset moottoripyörät: https://www.dropbox.com/sh/amqoywn9u...QMSPvQiWa?dl=0 Nyt M-G Bellagio 940
  18. #48
    Tähän asti on ajettu kaksiosaisen sadepuvun kanssa, joka alkoi viime vuoden reissuilla päästämään vettä läpi. Tälle kaudelle hain Motonetista uuden yksiosaisen sadepuvun, jossa on hiukan neonkeltaistakin väriä. Toivon mukaan sadekelillä näkyy nyt hiukan paremmin. Vanha puku oli täysmusta.

    Saderyysyjen alla on Lindstrandin gorehousut ja nahkatakki. Housut on hyvin tuulettuvaa mallia, ja nahkatakki istuu niin mukavasti. Ajosaappaatkaan eivät ole vedenpitävät, vaan erittäin hyvin hengittävät. Saappaiden päälle vedetään tarvittaessa suojat.

    Kylmällä kelillä saderyysyt toimivat mainiona lisäkerroksena pitämässä lämpöä sisällä.
    https://reissu.org
  19. #49
    Ostin tälle kaudelle uudet nahkareleet ja yksiosaisen puvun. En joutunut vetämään sitä kosteiden vaatteiden päälle, mutta kuivien vaatteiden päälle pukeminen oli helppoa. Lahkeet aukeaa liki polveen asti ja edestäkin munaskuihin asti. Vettä satoi oikeasti vain yhtenä päivänä, eikä silloinkaan monsuunin rajuudella, joten vedenpitävyydestä en osaa sanoa. Tällä reisulla tuota tuli pidettyä liki joka päivä tuulisuojana ja lämmikkeenä.
  20. #50
    Bilteman 2-osainen sadeasu tuli ja meni. Yksi 350km pätkä jatkuvassa vesisateessa riitti. Sinällään ihan mukava asu, mutta housujen lahkeissa ei kiristysmahdollisuutta, hihoissa liian tiukat resorit - ei saa vedettyä ajohanskojen päälle. Lisäksi kaula-aukko oli matala eikä siinä ollut kiristysmahdollisuutta, joten vettä tuli sisään läpikastellen alla olleen nahkatakin ja collegen. Collegelta valui sitten housujen alle, sitten oli persekin jo hieman märkänä. Onneksi oli lämmin sauna päätepisteessä odottelemassa.
  21. #51
    Varmaankaan ihan yksiselitteistä vastausta ei ole. Tällä suomenolosuhteissa on ollut ihan hyvä hankinta tuo Rukka Armas joka on housujen vaihtojen jälkeen pitänyt ihan kuivanakin. Kuuma se on kuumalla säällä mutta montako päivää suomen suvessa menee yli sietorajan? Ei kovin montaa. Hyvä yleispuku näille leveysasteille. Kannattaa toki muistaa että vaikka vesi ei läpi tule niin kylmä voi tulla koska se vesi tulee hyvin lähelle ihoa (=> kalvon toiselle puolelle) ja ajoviima jäähdyttää koko ajan. Märästä persustasta joku jo mainitsi, se tunne tulee vaikka jokainen neliösentti on kuivaa asun alla.

    Ennen Rukkaa oli jotain mitä-lienee-kalvoa asussa ja eihän se mitään pitänyt. Siihen päälle sadehaalarin nykiminen olikin sitten jo suoritus sinällään. Jos muuta ei seurannut niin ainakin hiki tuli ja paita oli joka tapauksessa märkä.

    Mutta jos enemmän tuolla etelämpänä ajelisi niin kalvoton puku olisi ihan ehdoton. Oliko se nyt Touratehcillä jolla on gore kuori siihen varsinaisen asun päälle. Se voisi lämpimämmissä olosuhteissa olla hyvä kombo.

    Tässä kevään reissulla oli mukana niin gorea, mainittua scottin 2 osaista pukua kuin halppishaalaria. Kokemukset niistä:

    1) gorella ajettiin eikä vaihdeltu rytkyjä - odoteltiin sitten muiden vaihdellessa
    2) scott piti kuivana ja näkyi hyvin liikennevirrassa
    3) haalari hajosi haaroista

    Joka tapauksessa sellaista asua ei olekkaan joka kaikkiin vallitseviin olosuhteisiin mukautuu. Itse sadeasun kohdalla kääntyisin itse tod näk tuon Scottin 2-osaisen puoleen.

    Btw, kengät tuntuu olevan heikko kohta. Laatu on yleisesti roskaa. 400e kengät kestää kauden, ehkä vähän toista ja sitten ne ovatkin atomeina joka tikkauksesta. Jos sattuu olemaan vetoketjuja niin ne antautuu ensimmäisenä.
  22. #52
    1. gore vuosia sitten oli hyvämaineisen Held:n, joka sateella vuoti kuin seula vetskoista - siis yksiosainen kortsu oli pakko vettä päälle, mieli säilyä kuivana. Pidemmillä reissuilla sitten tauoilla hiki vuoti.

    Vahingosta viisastuneena seuraava ajopuku olikin sitten hinnakas Rukan 2-osainen gore, jonka housut saa n. kolmessa sekunnissa liitettyä vetskalla takkiin. Se yhdistettynä gore-monoihin ja kahvagrilleihin, jotta toimintakyky näpeissä säilyy, kastuu ne kädet kuitenkin pitkällä reissulla ja mitään paksuja turkisvuorikumihanskoja en käsiini laita, jotta hallintalaitteiden käyttö on sujuvaa - toimii.

    Ja kokemusta on sellaisista monsuuneista - mihin en kenenkään toivo joutuvan.

    Muoks: BTW, paremmin varustelluissa hotellihuoneiden kylppäreissä on hiustenkuivaaja vakiovarusteena. Se puhaltamaan hanskansuusta tai saappaansuusta sisään, jos on sattunut lirahtamaan - edistää kuivamista huomattavasti. Saappaan kuivatuksessa kannattaa pitää ikkuna auki - tuoksut voi olla aika mehevät.
    <p>.</p>
  23. #53
    Minä hankin nahkojen kuivikkeeksi Jofama Rain Suitin, yksiosainen sadehaalari.
    Ei ole ollut vaikea pukea missään tilanteessa, lahkeiden vetoketjut aukeavat reiteen asti, eikä mitään lepatusongelmaakaan ole ollut.

    Goretexistähän vesi tulee pintakankaasta läpi siihen Goretex-kalvoon asti, ellei Goretex ole laminoitu pintakankaaseen. Sen vuoksi Goretexeilla kestää kuivua pitkään, vaikka ovatkin vedenpitävät vermeet. Jos vaan itse siis tarkenen, käytän mieluummin nahkoja + sadehaalaria. Goretex on minulla vain kylmiä kelejä varten, kun nahkoilla ei enää viitsi ajaa edes tyylikkyyden takia .

    Nahkoja suosin turvallisuuden ja loistavan istuvuuden takia, mitä ei Goretexeistä tunnu saavan koskaan irti.
    Arlen Ness 1- ja 2-osaiset nahkat ja Rukka Goretexit, mie melkein luulisin jopa tietäväni mistä puhun Mut voi tietty olla, että luulen vaan.
    Suzuki GSX-R750 K9 & Saab 9-5 3.0t -99
    Suzuki GSX-R600 K7 * Saab 9000 CD 2.3T -91 * Honda CBR 600 RR -06 * Yamaha YZF 600 R Thundercat -96 * Kawasaki ZXR 400 -94
  24. #54
    Lainaa yenny kirjoitti Katso viesti
    Minä hankin nahkojen kuivikkeeksi Jofama Rain Suitin, yksiosainen sadehaalari.
    Ei ole ollut vaikea pukea missään tilanteessa, lahkeiden vetoketjut aukeavat reiteen asti, eikä mitään lepatusongelmaakaan ole ollut.

    Goretexistähän vesi tulee pintakankaasta läpi siihen Goretex-kalvoon asti, ellei Goretex ole laminoitu pintakankaaseen. Sen vuoksi Goretexeilla kestää kuivua pitkään, vaikka ovatkin vedenpitävät vermeet. Jos vaan itse siis tarkenen, käytän mieluummin nahkoja + sadehaalaria. Goretex on minulla vain kylmiä kelejä varten, kun nahkoilla ei enää viitsi ajaa edes tyylikkyyden takia .

    Nahkoja suosin turvallisuuden ja loistavan istuvuuden takia, mitä ei Goretexeistä tunnu saavan koskaan irti.
    Arlen Ness 1- ja 2-osaiset nahkat ja Rukka Goretexit, mie melkein luulisin jopa tietäväni mistä puhun Mut voi tietty olla, että luulen vaan.
    Toi goretexien vedenimemiskyky on kyllä legendaatista, joskus ajelin Leviltä kotiin ja Oulussa poikkesin kaffella Tupoksen Abc:llä. Mä olin kuiva eikä ollut kylmäkään kun oli riittävästi alla vaatteita mutta goret märät ja ovelta kassalle seurasi vesivana, samoin tuoli oli läpimärkä ja vielä tuoltilta ulko-ovelle riitti vettä. Sitten alkoikin aurinko paistella
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Grizzly 450 02/2009 lumitöissä
  25. #55
    Lainaa yenny kirjoitti Katso viesti
    Minä hankin nahkojen kuivikkeeksi Jofama Rain Suitin, yksiosainen sadehaalari.
    Ei ole ollut vaikea pukea missään tilanteessa, lahkeiden vetoketjut aukeavat reiteen asti, eikä mitään lepatusongelmaakaan ole ollut.
    Vapaitten nopeuksien autobahn, kevyttä sateenuhkaa, että varmuuden vuoksi sadehaalari pitäisi pukea päälle - ei kuitenkaan sada, jolloin voisi vetää sen kun sielu sietää, sen kerran kun sinne on päässyt.
    En tähän päivään mennessä usko sellaista sadehaalaria olevan, joka ei lepata ja väpätä kun nopeutta on 180 - 200 kmh ja over.
    Vaan ei väpätä Rukan Gore ja sitten jos tie kastuu, nopeutta alas ja kun tie on taas kuiva - hanaa.
    Tämä on pointtini minulla, nämä Härmän pikku sateet lyhyillä matkoilla menee yx ja kax, six ja sax.
    Viisi viikkoa lähtöön - vain viisi viikkoa.
    Muoks: Muistakaa sitte laittaa ne kuivana pidettävät paprut ja lompakko yms. sinne gore-kalvon sisäpuolisiin taskuihin.
    Mulla oli kerran matkakassaa reilusti käteisenä ja lompakko unohtu ulkopuoliseen taskuun. Alppimonsuunin jälkeen hotellille tullessa oli nippu viiskymppisiä liimaantunu toisiinsa. Kaikki huoneen pöydät täytty märistä viiskymppisistä ja muista pienemmistä seteleistä (tankkausautomaattivarat), kun ne levittelin kuivamaan.
    <p>.</p>
  26. #56
    Lainaa Motoristi1958 kirjoitti Katso viesti
    En tähän päivään mennessä usko sellaista sadehaalaria olevan, joka ei lepata ja väpätä kun nopeutta on 180 - 200 kmh ja over.
    Nojoo, en ole GSX-R:llä lähtenyt kiertelemään Eurooppaa, mutta Suomen maantienopeuksissa Jofama on toiminut hienosti .
    Suzuki GSX-R750 K9 & Saab 9-5 3.0t -99
    Suzuki GSX-R600 K7 * Saab 9000 CD 2.3T -91 * Honda CBR 600 RR -06 * Yamaha YZF 600 R Thundercat -96 * Kawasaki ZXR 400 -94
  27. #57
    Lainaa seppo02 kirjoitti Katso viesti
    Toi goretexien vedenimemiskyky on kyllä legendaatista, joskus ajelin Leviltä kotiin ja Oulussa poikkesin kaffella Tupoksen Abc:llä. Mä olin kuiva eikä ollut kylmäkään kun oli riittävästi alla vaatteita mutta goret märät ja ovelta kassalle seurasi vesivana, samoin tuoli oli läpimärkä ja vielä tuoltilta ulko-ovelle riitti vettä. Sitten alkoikin aurinko paistella
    "Gore" on aina Gore, mutta miten se asuste sitten kokonaisuutena toimii on toinen
    asia ja lopputulemia on todella laidasta laitaan.

    Pahimmat ongelmat liittyy kait käytännössä siihen, että kalvon päällä oleva tavara
    vettyy.... menee tukkoon.... koko toosa lakkaa käytännössä hengittämästä vaikka varsinaisen
    kalvon osalta "arvot" olisivat kohdillaan.

    Sitten on vielä tämä vettyneen pintakerroksen haihtumisesta aiheutuva "jääkaappi-ilmiö",
    joka sopivalla kelillä huutaa alle melkein enemmän lämmikettä kuin pikku pakkasilla.

    Eipä juuri ole loppupeleissä eroa.... ajeletko kuivana ja kylmästä sinisenä,
    vai märkänä ja kylmästä sinisenä.
    Noh... ehkä kuivana umpijäässä on hivenen vähemmän tyttömäinen olo .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  28. #58
    Lainaa yenny kirjoitti Katso viesti
    Suomen maantienopeuksissa Jofama on toiminut hienosti .
    Kuten en epäile tuotakaan.
    <p>.</p>
  29. #59
    Lainaa Diesel kirjoitti Katso viesti
    Itsellä ratkaisuna richan 2 osainen motonetistä. Hyvin piti veden ulkona viimekesän norjan reissulla.

    Paras näkemäni sadeasu mopoiluun on scotin valmistama pro dp. Emäntä osti tuollaisen kun ei halunnut lepattavaa sadeasua ja pakko myöntää että oli jopa hintansa arvoinen.

    Eli jos et halua lepattavaa jätesäkki fiilistä niin ehdottomasti tuo scott on kokeilemisen arvoinen!

    Linkkiä vielä scotin asuun http://www.octane.fi/p/scott-ergonom...eltainen/21081
    Mulla motonetin yksiosainen, piti hyvin veden Norjan reissulla
    __________________________________________________ _______________

    Yamaha Virago 535
    Yamaha FZ6S 2006
    Honda XL1000 2004 ABS
    BMW R1200GS 2009
    Aprillia Caponord 1200 2014
  30.  
  31. #60
    Olisko noita kaks osaisia sadevaatteita missä housuissa olis ylös rinnuksiin ulottuva läppä niin säilyis ehkä vähän kuivempana.Toi viima kyllä kuljettaa sitä vettä ylös päin mutta ei kuitenkaan miten ylös tahansa
Sivu: 2 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeinenViimeinen