SUOMEN MOTORISTIT RY:N KEVÄTKOKOUS PORVOOSSA 22.3.2014
Kokous alkoi hyvän tarjoilun ja aurinkoisen kevätsään merkeissä klo. 12:00.
Järjestävän kerhon tervehdyksen kokouksen alussa esitti Cubic Club:n Santtu Päivärinta.
(http://www.cubicclub.com/)
Ennen virallisen kokouksen alkua Suomen Motoristi ry:llä oli kunnia ottaa vastaan 2300 euron lahjoitus Keijo Lumpeelta. SMOTOn puolesta lahjoituksen otti vastaan varapuheenjohtaja Jouni Heikola.
Lahjoitus on tarkoitettu käytettäväksi suomalaisten MP-kerhojen edunvalvontaan.
Kokous valitsi kokouksen puheenjohtajaksi Simo Ruuskan ja sihteeriksi Marja Kuosmasen.
Kokous eteni esityslistan mukaisesti.
Kokouksessa oli edustettuna 24 jäsenkerhoa ja 3 henkilöjäsentä. Kokouksessa oli edustettuna 6443 ääntä.
Myönnettiin varsinaisten kokousedustajien lisäksi läsnä olleille läsnäolo- ja puheoikeus.
Kokoukseen osallistui yhteensä 43 henkilöä.
Toimintakertomus vuodelta 2013 herätti mielenkiintoisen keskustelun edunvalvonnasta ja siitä mikä on edunvalvontaa. Miten saataisiin selvemmin eriteltyä edunvalvontatyöhön käytetty aika ja raha.
Suomen Motoristit ry talous oli vakaa vuonna 2013 ja kehittyi positiiviseen suuntaan. Toiminnasta jääneitä varoja siirrettiin toiminnan kehittämisrahastoon.
Hallituksen esittämä sääntömuutosehdotus siirtyi ylimääräiseen kokoukseen käsiteltäväksi 3.5.2014.

KERHOKONFERENSSI
Kokouksen jälkeen oli vapaamuotoinen kerhokonferenssi, jonka alussa vanhempi konstaapeli Staffan Söderström
kertoi liikkuvan poliisin lakkauttamisesta ja sen seurauksista.
Runsasta keskustelua syntyi käytännön liikenteenvalvonnasta ja poliisien suhtautumisesta moottoripyöräilyyn.
Katsastus ja moottoripyörien kunnon seuranta aiheutti vilkasta keskustelua.
Saimme kuulla elävästi kerrottuja esimerkkejä liikenteenvalvontatyöstä.
Liikenneturvan kouluttaja Toni Vuoristo esitteli ja herätteli keskustelua moottoripyöräilyn turvallisuudesta.
Liikennekuolemien - loukkaantumisten määrä on vähentynyt merkittävästi 70-luvun alusta. Huolestuttavaa on miesten ja nuorten suuri osuus.
Vertailtiin eurooppalaista liikennekulttuuria ja -turvallisuutta suomalaiseen.
Mika Hatakka liikenneonnettomuuksia tutkijalautakunnasta oli kertomassa kuolonkolareista ja siitä mitä miten sekä mitä onnettomuuksista voidaan ottaa opiksi.
Liian suuri tilannenopeus on ollut osaltaan syynä 63,7%:ssa onnettomuuksissa. Motoristien ajokokemuksen määrällä ei ole onnettomuuksissa merkittävää eroa.
Kuolemaan johtavista moottoripyöräliikenneonnettomuuksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena 21%.
Rintakehävammojen osuus kuolinsyissä on 62%.
Puhuttiin paljon ajovarusteiden väristä ja huomattavuudesta liikenteessä.
Keskustelussa korostui hyvän kaarreajo- ja jarrutustaidon merkitys, johonka koulutuksessa tulee panostaa.
Suomen Motoristit ry:n kriisipalvelu Motukka esittäytyi Jyrki Koivujuuren toimesta.
Kriisipalvelun kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.motukka.fi/
Jos tunnet tarvetta keskusteluun kohtaamastasi vähältä piti tilanteesta liikenteessä tai onnettomuuden jälkeen, ota rohkeasti yhteyttä. Voit ottaa yhteyttä myös elämän muissa kriisitilanteissa. Kaikki vapaaehtoiset auttajat ovat motoristeja ja kriisipalvelun ammattilaisia.
Mc Emergency ry:n toiminnasta kertoi Eero Sivula.
Kerho on liittynyt SMOTOn jäseneksi vuoden 2014 alussa.
Jäsenistö koostuu ensihoidon parissa työskentelevistä ammattihenkilöistä. Kerho tarjoaa hätäensiapukoulutusta muille kerhoille. Mc Emergency tarjoaa tilauksesta ensihoidon ammattilaisia erilaisiin moottoripyörätapahtumiin huolehtimaan päivystyksestä.
https://www.facebook.com/pages/Mceme...474?ref=stream
http://emergency.fi/

PANEELIKESKUSTELU KESKI-SUOMEN MP-NÄYTTELYN YHTEYDESSÄ JYVÄSKYLÄSSÄ
SMOTO puolueisiin sitoutumattomana järjestönä kavahtaa sanaa vaalityö.
Tehtävämme on olla suomalaisten motoristien äänitorvi ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanava.
Siksi järjestämme Keski-Suomen MP-näyttelyn yhteydessä Jyväskylän Hipposhallissa paneelikeskustelun, johon toivomme runsasta yleisöä
Tällä hetkellä paneeliin on tulossa eurovaaliehdokkaat:
• Vasemmistoliitto - Eila Tiainen
• Vihreä liitto - Tarja Cronberg
• SDP - Tuula Peltonen
Valitettavasti Kokoomuksen Petri Sarvamaa joutui perumaan tulonsa.
Tilaisuus järjestetään lauantaina 5.4. alkaen klo.14, messujen päälavalla.
Paneelikeskustelussa aiheena on Suomalainen moottoripyöräily ja moottoripyöräilyyn liittyvä tieliikenne.
http://www.jmkmc.fi/mpnayttely.html

MPEAK-KOULUTTAJAKURSSI …........ HUOMAA ILMOTTAUTUTUMISAIKA
Liikenneturvan MPEAK-kouluttajakoulutus antaa valmiudet ja valtuudet järjestää ennakoivan ajon kursseja moottoripyöräilijöille sekä toimia niillä kouluttajana.
SMOTO on varannut vuodelle 2014 kiinteän avustussumman, joka jaetaan tukena kaikkien koulutettujen SMOTOn jäsenten kesken siten, että jokainen koulutettu saa samansuuruisen tuen. Tukea ei saa ammatikseen liikenneopetusta tekevä.
Avustus / stipendi maksetaan kurssin jälkeen tutkintotodistusta ja maksukuittia vastaan.
Koulutuksen suorittanut henkilö tulee toimimaan kouluttajana ja järjestämään motoristin EAK- tai vastaavia kursseja SMOTOn jäsenkerhojen puitteissa.
Lisätietoja osoitteessa:
https://www.liikenneturva.fi/fi/koul...ajakurssi-2014
Ilmoittautuminen päättyy 30.3.2014.
Lisätietoja SMOTOsta jouni.heikola@smoto.fi

MOOTTORIPYÖRÄKOULUTTAJAKURSSI
Smokin kouluttajakurssi pidetään Joutsassa 27.6. - 29.6.2014.
Kurssilla käsitellään moottoripyöräilyn turvallisuuskehitystä, ajamisen perusteita, moottoripyörän ajomekaniikkaa sekä moottoripyöräkouluttajan vaatimuksia.
Moottoriradalla ja maantiellä harjoitellaan tasapainon hallintaa, jarruttamista, ohjaamista, kaarreajoa, hätä- ja erikoistilanteita, ajamista vaativissa olosuhteissa sekä käytännön opetustyötä.
Kurssi on tarkoitettu kaikille moottoripyöräkouluttajille, jotka haluavat kehittää ammattitaitoaan ja kouluttajavalmiuksiaan.
Kurssi on hyvin suositeltava etenkin niille, jotka aikovat pätevöityä kouluttajina ja osallistua Smokin moottoripyöräkouluttajatesteihin.
SMOTO on varannut paikat koulutukseen 10 nopeimmalle ilmoittautujalle.
SMOTOn jäsenille kurssi maksaa 300 euroa (sis. pe-su majoitus täysihoidolla, koulutus, materiaali, ratamaksu).
Maksu suoritetaan SMOTOn tilille SMOTOn lähettämän erillisen laskun mukaan.
SMOTOn jäsenten ilmoittautumiset 1.6.2014 mennessä osoitteeseen keijo.salakari@smoto.fi
Koulutuksen suorittanut henkilö tulee toimimaan kouluttajana ja järjestämään kursseja SMOTOn jäsenkerhojen puitteissa.
Lisätietoja koulutuksesta oheisessa liitteessä.

SMOTO ESILLÄ
Kuopion MP-näyttelyssä 26. - 27.4.2014
http://www.kmcry.fi/mp-nayttely
https://www.facebook.com/pages/Kuopi...011436?fref=ts
Huomaa motoristi liikenteessä – 26.4.2014
Jäsenkerhojen järjestämiä Huomaa motoristi liikenteessä -tapahtumia lauantaina 26.4.2014.
Tiedot kaikista paikallisista Huomaa motoristi liikenteessä -päivän tapahtumista pyydämme lähettämään Pekka Lankiselle, hyvissä ajoin ennen tapahtumia.
SMOTO huolehtii Huomaa motoristi liikenteessä -päivän valtakunnallisesta tiedottamisesta ja toimittaa tapahtumien järjestäjille materiaalia yleisölle jaettavaksi.
Lisätietoja antaa ja yhteydenotot osoitteeseen pekka.lankinen@smoto.fi
Suomen Motoristit ry:n syyskokous on Forsassa 18.10.2014
Isäntänä toimii Forssan Matkamotoristit ry. http://fmm.suntuubi.com/#
MP-arpoja myynnissä myös tapahtumissa ja SMOTOn web-sivulla osoitteessa http://www.smoto.fi/?page_id=196

SMOTO UUTISET
Tuoreimmat ja nopeimmat uutiset luettavissa osoitteesta http://www.smoto.fi/?page_id=9
Kalenteri tapahtumista missä SMOTO näkyy osoitteessa http://www.smoto.fi/?page_id=413
Muista seurata ja käydä tykkäämässä myös Facebookissa https://www.facebook.com/SuomenMotoristitRy


--
26.3.2014 Suomen Motoristit ry - Tiedotus