Etelä-Suomen Karting-kisat jatkuu:
Lauantaina 22.3. klo 14.00-15.00, paikkana Kart'in Club Helsinki (Koskelantie 36).
Ajetaan ns. kimppakisa eli puoli tuntia rata-aikaa sisältäen yhdistetyn harjoittelun/aika-ajon sekä finaalin. Mukaan mahtuu 15 ensimmäisenä ilmoittautunutta ja kaikki mahtuvat ajamaan kerralla. Kisa toteutuu jo 8:lla osallistujalla.
Osallistujien tulee olla paikalla viimeistään klo 14:00. Koneet starttaa klo 14:30.
Hinta on 39e/hlö ja hinta on sama henkilömäärästä riippumatta. Kukin maksaa oman osuutensa paikan päällä. Maksuvälineinä käy käteinen, pankkikortti, Visa, Visa Electron, Eurocard, Mastercard, American Express, Smartum-setelit, Virikesetelit ja Tyky-kuntosetelit.
Vaikka kisa kuuluukin tuohon cuppiin, voi mukaan tulla kuka tahansa cupeista tai pistelaskuista piittaamatta. 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Tuon täytyttyä voi ilmoittautua varasijoille. Ilmoittautuminen on muodollisesti sitova, jotta kaikki paikat tulee täytettyä. Homma on toiminut tähän asti todella hyvin, joten jatketaan samaa linjaa.
Ilmoittautuminen alkaa nyt! Paikat täytetään ilmottautumisjärjestyksessä. Osallistuminen ei edellytä MotOrg Ry:n jäsenyyttä.
Ilmoittautuneet:
1. riisor
2. Tenutinneri
3. MRi
4. runtti11
5. W-P
6. belag
7. mattipoeka
8. WKurki
9. aquel
10. JPi
11. V.S.
12.
13.
14.
15.
Varasijoilla:
...
PS. Jos ilmoittautunut ei saavu paikalle tai peruu ilmoittautumisensa 18.3. tai sen jälkeen, ei seuraaviin kilpailuihin enää tarvitse yrittää mukaan..
Viimeksi muokannut: riisor; 22.03.2014 klo 01:35. Syy: lisätty osallistujia
Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään
>> PK-letkaohje <<
>> Veturin vinkit <<
Ducati SFV4S
Jep Jep! En noihin seuraaviin tod.näk pääsee, joten tänne siis!
Tien kulkija tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
Kai se on ajettava noi loputkin eli mukana.
XX -06 (2012 - 2014)
Yamaha R1 -08 kilvetön (2010 - 2012)
GSX-R 1000 k8 (2010)
XX -08 (2008-2010)
XX -05 (2005-2008)
CBR 600 F4 -00 (2001-2005)
Eli mukana siis.
---------------------------
Mattipoeka
KTM 690 Enduro R 2012
Husqvarna FE 350 2014
ex. KTM 990 SM-T 2010
ex. KTM 1190 RC8R Race Spec 2011
ex. Husaberg TE 250 2009
ex. KTM 690 Enduro 2009
ex. KTM 990 Super Duke 2008
www.mattipoeka.com
Mukana ollaan!
2018 Kawasaki Z 900
ex 2010 Kawasaki VN 900 Classic 10-18 (13-MBA)
ex 2006 Kawasaki ER 6 F, 06-10 (IX-799)
ex 1998 Suzuki GS 500 E, 03-06 (JN-405)
ex 1999 Yamaha Virago XV 125 S, 99-01 (JZ-895)
Vielä olis reilusti paikkoja vapaana![]()
Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään
>> PK-letkaohje <<
>> Veturin vinkit <<
Ducati SFV4S
Tervehdys! En oo ku kerran elämässäni ajanu kartingia, mutta ois kiinnostusta lähteä messiin, vai oonko siellä vaan muiden tukkeena?
Joo no mä lähen mukaan koittamaan![]()
Kun kerran tilaa on niin otamma kummipojan mukaan. Eli varaus salanimelle V.S.
Tien kulkija tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
Ja onhan kaikki sitten huomioineet, että paikalla pitäis olla jo klo 14:00 eli puoli tuntia aikaisemmin kuin aiemmissa kisoissa![]()
Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään
>> PK-letkaohje <<
>> Veturin vinkit <<
Ducati SFV4S
Tuli vissiin useammalla suulla todettua että autoissa on eroja...
Viimeksi ei mennyt millään ilveellä alle 30. Silloin tuntui että auto luisteli koko ajan.
Nyt 29.4 mut joku jippokin tuli opittua.
Hyvä setti ja hyvää vääntämistä![]()
XX -06 (2012 - 2014)
Yamaha R1 -08 kilvetön (2010 - 2012)
GSX-R 1000 k8 (2010)
XX -08 (2008-2010)
XX -05 (2005-2008)
CBR 600 F4 -00 (2001-2005)
Tuli tuolla jo paikan päälläkin höpistyä että tän kerran ahaa elämys oli se, että vauhtia pois ennen takalenkin oikealle käätyvää mutkayhdistelmää. Auto ei juurikaan liukunut ja kello tuntui tykkäävään. Ja yleisestikin todettua että ainakin auto luistaa / pompottaa niin aika tuntuu huononevan.
Ei oo duuneja ja toivottavasti se ainoa flunssa osui ekaan kisaan. Se tuli ajettua 38 lämmöissä
Wkurjen kanssa tuli todettua että kisatahti on ollut tiivis ja kisoja monta. VM:n uudet autot tuo kivan lisän seuraavaan skabaan. Ja ajetaanhan tuolla Käpylässäkin kisoja osittain märällä radalla. Ei taida vaan onnistua näihin setteihin.
XX -06 (2012 - 2014)
Yamaha R1 -08 kilvetön (2010 - 2012)
GSX-R 1000 k8 (2010)
XX -08 (2008-2010)
XX -05 (2005-2008)
CBR 600 F4 -00 (2001-2005)
Paķko järjestää itsensä tohon seuraavaan kisaan kokeilemaan niitä uusia autoja! Ne joilla toissakerralla ajettiin tuntui ainakin minusta tosi raskailta ja jäykiltä ohjata.
Tänään oli taas hauskaa ja kummipoikakin löytyi kartingkeskuksen uumenistaSiinä oli käynyt niin, että hän oli jättänyt vaatteensa lukitsemattomaan kaappiin ja joku seuraavasta seurueesta oli ottanut ko. kaapin itselleen. Ja tietenkin lukinnut sen... Siinä sitten metsästettiin vähän aikaa avainta että saatiin pojalle vaatteet ja päästiin kotimatkalle
![]()
Tien kulkija tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
Täh???? Siinä on tapahtunut jokin virhe. Kello jäänyt jumiin tms
Ilmeisesti asiaa auttaa se, että jättää törmäilyt vähemmälle. Vaikka edelleenkin epäilen asiaa![]()
Tien kulkija tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
Ja sekin on vielä ihan liikaa![]()
Tien kulkija tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
Sama havainto takalenkistä. Kevyellä jarrulla apexiin ja jo ennen apexia kaasu auki. Ulostulo ei valu jolloin saa hyvät linjat seuraavaan vasempaan ja oikeaan ja hyvät vauhdit lähtösuoralle.
Rata taisi olla tavallista nopeampi jos sielä oli tahkottu 4 tuntia kisaa ennen meitä.
Hyvä ettei koko kummipoikaa lukittu kaappiin.![]()
Kumma ku ei voi lähettää varaosii Saksast suoraan Suomeen vaan pitää kiäRRättää Pakkoruotsin varaston kaut ett varastoäijjät voi hautoo niit nuuskahöyryissään 2 viikkoo ja v##tu velottaa suomihinnoista päätellen "palveluistaan" 30% s##tana.
I<3Lufthansa
Kyllä, oli kovin ystävällistä teiltä että ette lukinneet kummipoikaa kaappiin. Arvostan sitä![]()
Tien kulkija tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
Kiitokset jälleen osallistuneille! Vähän jäi kyllä autojen arvonnasta sellainen fiilis, että ns. musta pekka jäi käteen. Ei vaan kulkenu vehkeet mihinkään
Meinaa MRi päästä karkaamaan ylivoimaiseen sarjajohtoon, kun ajoi taas voittoon täysin pistein
Tulosten julkaisussa hieman kesti kun läppäristä kosahti virtalähde, ylläri.
Tulokset ja sarjataulukko
Seuraava kisa onkin kolmen viikon kuluttua VM:ssä, lauantaina 12.4. klo 14:30-15:30. Laitan taas linkkiä kun ilmoittautuminen aukeaa. Siellä luulisi olevan suhteellisen tasaisen kaluston, koska VM:llä pitäisi tuolloin olla jo uudet autot sisäänajettuna..
Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään
>> PK-letkaohje <<
>> Veturin vinkit <<
Ducati SFV4S
Mää tuun taas sut "pökkäämääm hereille".......
että siellä on kavereilla ihan oikea "kilvanajio" meneillän.
AKa... Siite mennään taas peräkkäin kun ison talon porsaaT...
ja vaikka ruohonleikkurilla.
Ei tää niin vakavaa oo....... vaan erilaisa ihmisiä yhdistvä.............
HARRASTUS.
Hieno laji..... Kunnioooooooooooooitetaan sitä kaikin eri tavoin
(Turkkulaiset.... Teitäå tarvitaan kuin tarvitaankin)
OK.... Toi oli kyl paha ......
Mut.... Man Gotta Do What Man Gotta Do![]()
Racin`with the wind....
Freedom !
That`s what it all about.
Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
Ilmoittautuminen seuraavaan kisaan on käynnissä täällä.
Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään
>> PK-letkaohje <<
>> Veturin vinkit <<
Ducati SFV4S