Sivu: 1 / 16:sta 12311 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 463:sta
  1. #1
    Avataan nyt Hämeeseenkin uusi ketju vuodelle 2014. Tämä oli viimeinen rasti vuonna 2013

    Lainaa tonttuj kirjoitti Katso viesti
    Koska tämä ei ole mikään kurapyöräjahti, laitan uuden kuvan että homma jatkuisi ihan asfaltilla.


    Samoilla kuvioilla mennään kuin tähänkin asti Kanta-Hämeen alueella pysytellään.


    Säännöt yksinkertaistettuna
    1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä Kanta-Hämeen alueella samassa paikassa, kuin edellisen kuvan tähän ketjuun& jättänyt on omansa kuvannut, lisätään kuva viestiketjuun ja tällä lunastetaan oikeus laittaa seuraava kohde.
    2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut kuvat kelpuutetaan.
    3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen kohteen kuva on julkaistu.
    4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla kuvattu saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan hankkiminen ei ole mahdollista esim. ajamisen jatkamisen estävästä teknisestä viasta tms. syystä johtuen.
    5§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin.
    6§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella jokaisen, asuinpaikkakunnasta riippumatta, tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä.
    7§ Kuvat olisi suotavaa rajata 640 x 480 kokoon, mikä helpottaa ketjun selaamista. Suuremmat kuvat linkkeinä.
    8§ Noudetusta kohteesta jokainen laittakoon kuvan lisäksi karttalinkin, niin muutkin löytävät mielenkiintoisille paikoille.

    Karttalinkki.
    https://www.google.fi/maps/ms?msid=2...10245,6.696167
    Viimeksi muokannut: TLi; 07.06.2014 klo 22:55.
    .
  2. #2
    Tästä se lähtee:

    .
  3. #3
    Onneksi tuota ensiapua ei tälläkään reissulla tarvittu.

    .
  4. #4
    Nyt oli parkkiksella hitusen enemmän autoja..
    Paikka siis Riihimäen aluesairaala

    Kartalla:
    http://goo.gl/maps/BjqD0
    Ajuri ei sääennusteita kattele!
  5. #5
    Turha on täällä kamelia juottaa..
    Ajuri ei sääennusteita kattele!
  6. #6
    No ei ollut auki tänäkään iltana. Union Tervakoski,Punkantien risteyksessä.



    kartalla:
    https://www.google.com/maps?q=60.788...44.25,,0,17.72

    Onnistuiskohan karttalinkin teko ja viestiin muokkaus tapatalkilla jotenkin kätevästi tienpäällä windows-phonella? Minä en onnistunut kumaassakaan...
    Viimeksi muokannut: rantave; 14.03.2014 klo 10:27. Syy: karttalinkki
  7. #7
    Jatkan helpolla, näin alkukaudesta.

  8. #8


    Ryttylässä
    .
  9. #9
  10. #10
    Vaihteeksi vähän tuoreemmalla pelillä koeajolla. Haapahuhdan koulu,rmk.

  11. #11
  12. #12
    Ri, Kanavakatu
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  13. #13
    uus
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  14. #14


    Edellisestä käynnistä täällä onkin jo melkei 20 vuotta. Rixun sode.
    Viimeksi muokannut: TLi; 28.03.2014 klo 18:36.
    .
  15. #15
  16. #16


    54 tiellä lopen tienoilla...
  17. #17
    Siitä uutta

  18. #18
    Semmonen tyhmä kysymys noista kuvasäännöistä, että voiko sama paikka olla eri vuosina rastina uudestaan?
    Nyt ainakin näyttää tulevan jo joskus olleitakin paikkoja..
    Mutta ei niitä edellisvuosien rastikuvia taida mistään edes nähdä enään?
  19. #19
    Millään lailla en katso olevani mikään sääntöjenmäärittelijä, mutta porukka vaihtuu vuosien mittaan eikä noita vanhoja kukaan jaksa selata edellisistä ketjuista, en siis pidä pahana että jotkut kuvat toistuvat ajoittain. Samalla kaudella ei tosin viitsisi tuossakaan tukussa montaa kertaa käydä.
    .
  20. #20
    Lainaa TLi kirjoitti Katso viesti
    Millään lailla en katso olevani mikään sääntöjenmäärittelijä, mutta porukka vaihtuu vuosien mittaan eikä noita vanhoja kukaan jaksa selata edellisistä ketjuista, en siis pidä pahana että jotkut kuvat toistuvat ajoittain. Samalla kaudella ei tosin viitsisi tuossakaan tukussa montaa kertaa käydä.
    Ok. Tää vähentää pään raapimista huomattavasti..
  21. #21
    Aina ihmetyttää ihmisten paikallistuntemus. :P
    Yamaha FZR600 -93 3HE
    Exät:Honda VFR750F RC36, Honda NX650, Yamaha TDM850, Skyteam st50 72cc, Suzuki RF900R, Kawasaki GPZ550, Sachs X-road, Honda CBR125R, Honda CB350S, Honda CB450S,Yamaha Fzr600 "fighter", Helkama Ax
  22. #22
    Rengosta pätkä Hämeenlinnaan päin löytyi tukku.

  23. #23
    Ja uusi kuva .ei latautunut tien päällä heikon netin takia...

  24. #24
    Huomenna klo.9 roikun poliisiaseman ovenkahvassa "nyt se kortti takas" Sit pyörä tulille ja rastia hakemaan.
    Yamaha FZR600 -93 3HE
    Exät:Honda VFR750F RC36, Honda NX650, Yamaha TDM850, Skyteam st50 72cc, Suzuki RF900R, Kawasaki GPZ550, Sachs X-road, Honda CBR125R, Honda CB350S, Honda CB450S,Yamaha Fzr600 "fighter", Helkama Ax
  25. #25
    Johan tästä aiheesta on koko talvi pitkin foorumia kuultukin.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  26. #26


    Tietty se oli sitten ajokauden eka päivä sateinen... Koko talven kiillotus
    Yamaha FZR600 -93 3HE
    Exät:Honda VFR750F RC36, Honda NX650, Yamaha TDM850, Skyteam st50 72cc, Suzuki RF900R, Kawasaki GPZ550, Sachs X-road, Honda CBR125R, Honda CB350S, Honda CB450S,Yamaha Fzr600 "fighter", Helkama Ax
  27. #27
    Ja paikka oli parolassa tehdasvilla.
    Uusi:
    Yamaha FZR600 -93 3HE
    Exät:Honda VFR750F RC36, Honda NX650, Yamaha TDM850, Skyteam st50 72cc, Suzuki RF900R, Kawasaki GPZ550, Sachs X-road, Honda CBR125R, Honda CB350S, Honda CB450S,Yamaha Fzr600 "fighter", Helkama Ax
  28. #28
    Moottoripyörä autokomppanian helikopterikentällä. Aikamoinen mixture...
  29. #29
    Ei sitä nyt minne vaan voi Hondalla laskeutua mulla oli lapulla rasti-ideoita syksyllä. Lappu vaan hukassa.
    Yamaha FZR600 -93 3HE
    Exät:Honda VFR750F RC36, Honda NX650, Yamaha TDM850, Skyteam st50 72cc, Suzuki RF900R, Kawasaki GPZ550, Sachs X-road, Honda CBR125R, Honda CB350S, Honda CB450S,Yamaha Fzr600 "fighter", Helkama Ax
  30.  
  31. #30

    Ja paikkahan on toki pspr:n entinen autokomppania poltsarilla.
    Googlen karttalinkki
    Viimeksi muokannut: maukkae; 08.04.2014 klo 13:53.
Sivu: 1 / 16:sta 12311 ... ViimeinenViimeinen