Sivu: 1 / 25:sta 12311 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 745:sta
  1. #1
    ORG! **Kuvajahti 2014 Itä-Uusimaa**


    Kuvajahtien säännöt:

    1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä samalla kuvajahti-alueella ja tunnistettavasti samalla paikalla kuin
    ketjuun jättänyt on omansa kuvannut ja tällä lunastetaan oikeus laittaa seuraava kuvauskohde

    2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut uudet kuvat kelpuutetaan (poikkeukset mahdollisia erikoistilanteissa)

    3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen
    kohteen kuva on julkaistu (huomioitava esim. vkl ja hyvä sää niin muutkin haluavat jahdata!), jos uusi kuvakohde on jo aikasemmin ollut samalla kaudella saavat muut jahtaajat päättä hyväskytäänkö kohde vai ei

    4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla julkaistuna saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan julkaiseminen ei jostain syystä ole mahdollista

    5§ Uusi arkistokuvana julkaistu kohde on mahdollista kuitata omalla arkistokuvalla, mutta vasta 24 tunnin kuluttua tehtävänannosta. Tällä annetaan muille mahdollisuus käydä hakemassa kuva ajamalla. Edelleen arkistokuvan käyttöaikeesta olisi kohteliasta ilmoittaa tuon 24 tunnin sisällä

    6§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin

    7§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella mahdollisimman monen tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä

    8§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla laillisten ja virallisten ajoväylien varrella. Ei suljetulla alueilla eikä ajoväylien ulkopuolella.

    9§ Kuvat olisi suotavaa rajata 800 x 600 kokoon, mikä helpottaa ketjun selaamista. Suuremmat kuvat foorumi automaattisesti pienentää, mutta ne hidastavat sivujen latautumista
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  2. #2
    Aloituskuva 2014

    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  3. #3
    Mantsalan urheilukeskus

    [IMG][/IMG]
    KTM - Ready To Go
  4. #4
    Uutta peliin

    KTM - Ready To Go
  5. #5
    Vielä olimuutama osuus jäässä.



    https://www.google.fi/maps?ll=60.671...125.26,,1,2.72
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  6. #6
    Uutta

    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  7. #7
    En tiedä osasinko, mutta tein kuitenkin tälle vuodelle uuden kartan. ORG! Kuvajahti 2014 Itä-Uusimaa

    Tuota tonttuj:n hakemaa rastia en löytänyt, joten se jäi laittamatta karttaan.
    Yamaha YZF-R6R 2009 + Ktm 350 Exc-f 2014
    Kawasaki Z750R 2012 exä
  8. #8
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  9. #9
    VT
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  10. #10
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  11. #11
    Uutta

    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  12. #12
    Haapasaarentie
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  13. #13
    Palojoki 4
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  14. #14
    OFF TOPIC! Pitää poistaa ja nopsasti.. Mee jo Nysse kotia sielä ulkona on pimee ja kylymä.
    LÄHETETTY ILMAN TAPATALKKIA XIAOMI 12 5G PUHELIMELLANI

    GEN2
    ER5
    SLAVA UKRAINI!
    FUCK PUTIN!
  15. #15
    Täällä mikään kylymä ole, ois pitänyt kahtoa matkalla uusi kuva, 5 min sitten ajoin sen ohi.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  16. #16
    Lainaa Suzu-ukko kirjoitti Katso viesti
    OFF TOPIC! Pitää poistaa ja nopsasti.. Mee jo Nysse kotia sielä ulkona on pimee ja kylymä.
    Kotona jo.
    Kylmyyteen auttaa sisätilanlämmitin eli Klan-välitakki ja pimeyteen Xenon
    (pääsi tosin luisu pari keraa yllättämään kun ei nää irtohiekkaa asfaltilta)
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  17. #17
    Lainaa Nysse kirjoitti Katso viesti
    Kotona jo.
    Kylmyyteen auttaa sisätilanlämmitin eli Klan-välitakki ja pimeyteen Xenon
    (pääsi tosin luisu pari keraa yllättämään kun ei nää irtohiekkaa asfaltilta)
    Sori känninen ot. Mutta eikö se genon valo ole laiton?
    Suzuki b-king -08
    Ex Yamaha fz-1 n -07
    Ex Suzuki gsf 1250 -07
    Ex Suzuki gsf 1200 s -03
    Ex Suzuki sv 650 s -99
  18. #18
    Kauden aloitus
    Honda NC700S
  19. #19
    Teema jatkuu

    Honda NC700S
  20. #20
    Ruotsinkylä vpk, ja kausi avattu

    KTM - Ready To Go
  21. #21
    Uutta peliin
    KTM - Ready To Go
  22. #22
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  23. #23
    Uutta

    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  24. #24
    Vinkkiä?
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  25. #25
    jokelan keskustasta mina lahtisin hakemaan...
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  26. #26
    Tää onkin jännä juttu, kokeilin kuukkeloida tuota pari tuntia kuvan uppauksen jälkeen, silloin kuukkeli antoi parilla ekalla haulla ihan osoitteenkin suoraan. Nyt ei tulekaan osoitetta ihan suoraan enää.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  27. #27
    Jeps, Puolituttua seutua. Nysse on oikeilla jäljillä,,,kun vaan joku päivä ehtis pyörän päälle
    KTM - Ready To Go
  28. #28
    jokela, Asemanraitti
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  29. #29
    uus
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  30.  
  31. #30
    Viimeksi muokannut: Go-Za; 28.03.2014 klo 18:25.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
Sivu: 1 / 25:sta 12311 ... ViimeinenViimeinen