Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 53:een 53:sta
  1. #31
    Lainaa jahonen kirjoitti Katso viesti
    Motoristiversio astronauttien vesijäähdytetystä/lämmitetystä alusasusta, monta kertaa tullut kesällä mieleen että olisipa aika luksusta

    t. Janne
    Tämä. Käytännössä joustavilla putkilla toteutettu nestekaasujääkaappi joka ottaa lämmön moottorista/jäähdytysnesteestä/pakoputkesta ja ohjaa puvun putkistoon tarpeen mukaan kuumaa tai kylmää.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  2. #32
    Komppaan jahosta ja vetomiestä.
    Tässä takavuosina oli kovasti tapetilla älykkäät asusteet, niin odotin että siitä olisi ollut jotain konkreettista lopputulosta. Tuloksista en ole juuri kuullut, lähinnä kai mittailivat kuskin pulssia ja laittoivat kännykälle oman taskun.

    Näitä funtsaillessa kannattaisi vilkaista (uudelleen) Maslowin tarvehierarkiaa. Siinä selvästi sanotaan että ihan ensimmäisenä ihminen kaipaa sopivaa lämpötilaa, ei saa olla liian kuuma, eikä etenkään liian kylmä. Seuraavana on sitten jano, sitten ruoka jne. Elektroniikkahärpättimet on jossain listan häntäpäässä.

    Olisin odottanut että ajoasuun olisi integroitu edes puoliautomaattinen tuuletussysteemi, jota voisi vaikka napista säätää hanskoja riisumatta. Nykyiset ajokamppeet täytyy käytännössä riisua kokonaan läppien avaamiseksi tai kiinnittämiseksi. Jos lämpötila on 20 astetta, ei maantiellä voi olla läpät auki tai tulee vilu, mutta heti kun saavut kaupunkiin ja jäät valoihin odottelemaan niin tuskanhikeä pukkaa.

    Sähkösisätakilla saa laajennettua mukavaa käyttölämpötila-aluetta kun nakkaa ajopuvun irtovuoren mäkeen, ja pitää alla vain alusasua. Lämmityksellä voi korjata puuttuvan vuorin kylmemmässä, lämpimään suuntaan mukavuus paranee koska sähkötakissa ei ole eristeitä. Tuuletus olisi tarpeen kun lämpötila nousee yli 25 asteen. Vielä parempi jos takkiin saisi jäähdytyksen. Jos lämmitykseen riittää 50W niin sama varmaan riittäisi hyvin myös jäähdytykseen.

    Nestekierrolla hoituisi sekä lämmitys että jäähdytys. Ei siihen isoa kompressoria tarvittaisi, kyllä siihen pyörän sähköteho riittää.

    Melko maanläheinen toivomus. Motoristit ovat käytännöllistä sakkia.
    SF 1098S
    MTS V4S Sport
  3. #33
    Sekä lämmitys, että jäähdytys onnistuisi myös vaatteisiin sisäänleivotuilla ns lämpöputkilla. Ne ovat lähes suprajohdetasolla (esim 1000 x kuparin lämmönjohtavuus) toimivia kaasu-neste-seoksella täytettyjä alipaineputkia, joissa lämpö (ja käytännössä myös kylmä) siirtyy niin, että riittää ja piisaa.
    Tuollaista käyttäen ei tarvitse kuin yksi kohta vaatteista saada kuumaksi/kylmäksi, jolloin sisäpuvun erittäin hyvä lämmönjohtavuus hoitaisi loput.
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  4. #34
    Lainaa vetomies kirjoitti Katso viesti
    Tämä. Käytännössä joustavilla putkilla toteutettu nestekaasujääkaappi joka ottaa lämmön moottorista/jäähdytysnesteestä/pakoputkesta ja ohjaa puvun putkistoon tarpeen mukaan kuumaa tai kylmää.
    On kyllä suoranainen IHME, että mitään tän suuntasta ei vielä ole markkinoilla? Meinaan patentteja tän suuntasista aiheista kyllä löytyy... Nyt tosiaan ku joku käärisi vaan hihat? Rukka?
    It´s better to die on your feet than live on your knees...
  5. #35
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    ^ N'PÄ! Ittekin miettinyt lämpöjä jäähdytysnesteestä, mutta unohtanu totaalisesti toin kaasujääkaappisysteemiä!
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  6. #36
    Kovasti näyttävät kehittelevän mr googlen mukaan. Esimerkiksi tässä on pähkäilty palomiehille jäähdytyspukua, mutta mikään ei estä ottamasta tehoja suoraan moottoripyörästä ja käyttämästä pukua myös lämmitykseen:

    http://www.staycooleu.com/wp-content...L_EURATEX.pptx
    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  7. #37
    Lainaa vetomies kirjoitti Katso viesti
    Kovasti näyttävät kehittelevän mr googlen mukaan. Esimerkiksi tässä on pähkäilty palomiehille jäähdytyspukua, mutta mikään ei estä ottamasta tehoja suoraan moottoripyörästä ja käyttämästä pukua myös lämmitykseen:

    http://www.staycooleu.com/wp-content...L_EURATEX.pptx
    Niin, varsinki tuon MP:n lämmön talteenotto kuskille olis pelkästään järkevää... Siinähän se pata hohkaa jalkojen välissä jo valmiiksi. Eipä tuo tarttis ku vaikka ajoviimasta ilmalle vauhtia, pakoputken ympärille "slinga" josta kerätä lämpöä ja sieltä jokin yhde pukuun. Väliin tietty joku hanikka jolla voi säätää virtausta. Luulis et ei paljonkaan tarttis hohkaa lämmintä ilmaa ni nykypäivän puvuilla tulis lämmin fiilis... Jos toteutettuna ajoviimalla, niin ei olis välissä yhtäkään pumppua tai muuta hajoavaa komponenttia. Mä joskus pari vuotta sitten kehittelin mielessäni moista systeemiä, tilasin osatkin autotalliin... mut tuolla ne on laatikossa edelleen...
    Viimeksi muokannut: Yamaha1; 22.11.2013 klo 16:00.
    It´s better to die on your feet than live on your knees...
  8. #38
    Lainaa jaket kirjoitti Katso viesti
    Pitemmät kesät. Kesäkuukaudet voisi olla vaikka 40 päiväisiä. Se lisäisi jo mukavasti... talvikuukausia voisi lyhentää.

    Semmoinen kypärä, jossa on kuppisuojainten tasoinen ääneneristys ilman tulppia. Eikä mitään remmiä, vaan se jotenkin vain aukeaa ja sulkeutuu pään ympärille ja sen jälkeen se eristää ääntä ja on onnettomuustilanteissa helppo avatakin jostain vivusta.
    Tuota jalostaen kypärään integroigut vastamelukuulokkeet, joita voisi sitten käyttää kypäräpuhelimissa yms.
  9. #39
    mp:n pesupalvelu, jossa topless-tytöt pesevät pyörän odottaessasi. samaan hintaan saisi valinnaisena joko oluen (vain ruoan kanssa) taikka kahvin.

    halutessa saisi myös vahauksen. tosin siinä menee sitten valitettavasti hieman enemmän aikaa ku pelkässä pesussa.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  10. #40
    Kaivelin vanhoja ketjuja, kun kerran muistin että eikös tuollainen nestekiertoon perustuva lämmitys/jäähdytys-setti ole keksitty jo. Tuommoisen löysin. Oli tuota .orgissakin jo puitu, en tiedä onko ottanut tuulta alleen tms. kun ei siitä enempää ole meuhkattu...
    "En mää *täss syyllist kaipaa yhtikäs, Lahtist ja konekiväärii mää kaipasin"

    Clutch - The Regulator
  11. #41
    ainakin moottorikelkoissa lämmitykseen on moottorin nestekiertoa käytetty ja onhan samalla menetelmällä tehty kelkkaan talveksi potilaan kuljetukseenkin vastaavanlainen systeemi, ettei palellu kuljetuksen aikana.. hyvä systeemi. tosin harvemmin tarvii jäähdytykseen käyttää talvella.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  12. #42
    Lainaa Kotarikuski kirjoitti Katso viesti
    mukavuus paranee koska sähkötakissa ei ole eristeitä.
    Auts.
  13. #43
    Lainaa PantseK kirjoitti Katso viesti
    Tuota jalostaen kypärään integroigut vastamelukuulokkeet, joita voisi sitten käyttää kypäräpuhelimissa yms.
    Tämä on hyvä. Samalla voisi laittaa koko kypärän vastamelukypäräksi. Hiljaa avaruudessa leijuen kybermotoristi jne.
  14. #44
    Lainaa XX-xenon kirjoitti Katso viesti
    halutessa saisi myös vahauksen. tosin siinä menee sitten valitettavasti hieman enemmän aikaa ku pelkässä pesussa.
    Tästä tulee hakematta mieleen vanha historiallinen tarina helsinkiläisestä yleisestä saunasta. Runoilija Leino oli saunomisen lisäksi ahkera keksimään Suomen kieleen uusia sanoja. Muun muassa sana keho lienee hänen keksimänsä.

    No hyvä, runoilija Leino oli sitten kerran helsinkiläisessä yleisessä saunassa ja sanoi pesijärouvalle: "Pestään sitten koko keho". Pesijärouva mulkaisi kerran ja vastasi: " Pestään mitä pestään, mutta sen kehonsa saa runoilija pestä itse".
  15. #45
    Lainaa aj@ kirjoitti Katso viesti
    Talli on, muttei tule eikä mene vesi ja yläkerran muija koputtaa harjanvarrella lattiaan, jos edes yskäisee. Siispä lisävarusteeksi kunnon talli, johon mahtuisi kenties harrasteautokin ja ympärillä " sosiaalista " tilaa. Muutoin tuota nippeliä ja sähkövehjettä alkaa olla mopoissa jo ihan liiankin kanssa.
    Sama haave on mulla 100-150m2 nykyisen 45m2 sijaan. Nykyinen talli on onneksi erillinen hallirakennus jossa saa harrastaa ilman että joku häiriintyy. Vessakin löytyy joka on hyvä lisävaruste.
  16. #46
    Iso kiitos kaikista ideoista ja mielenkiintoisesta keskustelusta! Ootan innolla niitä varmasti erittäin lennokkaita "lauantai-illan ideoita"!!
  17. #47
    Ympärivuotiseen ajeluun soveltuva katettu,kuiva ja valaistu rata, n.+20 astetta, lisäksi tarpeelliset palvelut radan yhteyteen.
    Kiitos
  18. #48
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Kypärä HUD (head up display) eli visiiriin heijastuva näyttö, jossa voi kadulla ajettaessa vaikka heijastua suurin sallittu nopeus, varoitukset, pimeällä valokeilan ulkopuolella olevien eläimien vast varoitin (IR) ja radalla nopeus ja kierrosajan ero kauden ennätysaikaan.
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  19. #49
    Lainaa Knaku kirjoitti Katso viesti
    Kypärä HUD (head up display)
    Samaa olen itse miettinyt, kohtapuoleen voi päästä jo kantamaan juuroja kauppaan:
    http://www.engadget.com/2013/10/16/s...cing-camera-a/
  20. #50
    Lainaa Kawakuski kirjoitti Katso viesti
    Ympärivuotiseen ajeluun soveltuva katettu,kuiva ja valaistu rata, n.+20 astetta, lisäksi tarpeelliset palvelut radan yhteyteen.
    Kiitos
    Aivan loistava ajatus, tosin noita ratoja pitäisi olla useampi.
    Täällä Suomessa.
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  21. #51
    Tässä tyrmättäväksi yksi ufoidea, edellisten vastausten linjan mukaisesti Kysyjä kun mainitsi nopeat pyörät ja itse pidän maksimaalisesta pidosta eli turvallisuudesta, niin renkaille tarvitsisi ajossa lämmitystä pidon lisäämiseksi. Kylmillä ilmoilla ja märemmällä kelillä.

    Eli moottorin jäähdytysnesteenkierrosta lämpöä "lämmönsiirtimen" avulla puhaltimella ilmaletkuja pitkin renkaille. Takahaarukan sivulle molemmin puolin suuttimet sekä etuteleskooppeihin. Puhaltaa sivulta päin, niin poistaa vettäkin ja lämmittää myös kyljet kanttausta varten. Lämpötilan säätöön vaikkapa infrapuna-anturit mittaamaan renkaan pintalämpötilaa, niin pysyy alueella. Ja hifistelyä varten säätömahdollisuus, niin voi radallakin kokeilla eri lämpöjä. Vaikka lämpöteho ei riittäisi optimilämpöön normiajossa, niin kait se muutamakin aste kylmää lämpimämpi rengas antaisi enemmän pitoja liikenteessä.
  22. #52
    Moottorin ohjain boxi joka täysi säädettävissä ja helposti ,pikavalinnat 1 löysä housu,ei sudi ei keuli ja pakoputken servo ohjaa äänet hiljaiseksi,2 bensaa palaa nuukasti matka asento ja äänet hiljaiset,3 täys rähinä,pakoputken servo poistaa vaimennukset ja tehot täysillä ,power commanderit historiaan

    Heitto istuin laskuvarjolla paniikki tilanteisiin kun mitään ei tehtävissä

    aurinko paneeli lataus tyylikäästi pyörän ajoflexiin ,katteisiin tai tankkiin

    26 litranen bensa tankki
    Kawasaki H1 500 1972
    Suzuki EF 750 1985
    Kawasaki ZZR1100 1991
    kawasaki ZX12R 2002
    hayabusa 2008
    Honda Blackbird 2002
  23.  
  24. #53
    Ei mitään järkee eikä hyötyä, mutta miten olisi automaattinen keulinnanhallintajärjestelmä?

    Kuski vaan vääntäisi tupin nurin ja tarvittaessa livauttaisi vähän kytkintä. Sen jälkeen automatiikka säätäisi koneen tehoja niin, että keula pysyisi kohollaan ennalta valitussa säädettävässä kulmassa. Segway -kulkineessa taitaisi olla jo valmiina tähän tarvittavaa säätötekniikkaa. Yläkulmilla pyörää voisi kiihdyttää ja hidastaa painoa siirtämällä Segwayn tapaan.
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12