Tulokset 1:stä 3:een 3:sta
  1. #1
    Aina kartalla. Makeka:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Oct 2007
    Espoo - Esbo!
    Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin Helsingissä 26.10.2013. Kokouksessa mm. valittiin hallitusjäsenet erovuoroisten tilalle, puheenjohtaja sekä päätettiin jäsenmaksun suuruudesta.


    Jukka Laks valittiin hallituksen puheenjohtajaksi. Muita ehdokkaita ei asettunut ehdolle. Hallituksen puheenjohtajan kausi on yksivuotinen. Jukka Laks on toiminut MotOrg Ry:n puheenjohtajana kolme vuotta.


    Hallitukseen kaksivuotiskaudelle 2014-2015 varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jan "pupu" Långstedt, Esa "Nitrous" Tirkkonen, Petteri "zapster" Laaksonen, Joona "shwoomie" Laaksonen ja Verneri "vertzu" Kohonen. Vuoden 2013 hallituksesta ensi vuonna kaksivuotiskautta jatkavat Arto Alanen, Tero Hannula, Mari Kaivanto, Pasi Kolehmainen ja Tommi Outinen. Hallituksen varajäseniksi ensi vuodelle valittiin Kirsi "Kriisi" Hakala ja Virpi "bikerinna" kiviniemi.


    Hallitus esitti vuoden 2014 jäsenmaksuksi 25,00 euroa ja liittymismaksuksi 15,00 euroa. Kokous hyväksyi jäsenmaksun ja liittymismaksun hallituksen esityksen mukaan.
    Viimeksi muokannut: Makeka; 21.11.2013 klo 15:13.
    Pieneen Kotkaan ei mahdu paljon vikoja.
    Se valkoinen kikseri.
  2. #2
    Laitatko myös nicit nimien yhteyteen, kaikki ei varmastikaan tunnista nimeltä.
    Bensalla pestään pensselit, dieselillä tehdään voimaa.
  3.  
  4. #3
    Aina kartalla. Makeka:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Oct 2007
    Espoo - Esbo!
    Motorg ry:n hallitus on järjestäytynyt vuodelle 2014, vastuunjaot ja yhteystiedot löytyvät täältä
    Pieneen Kotkaan ei mahdu paljon vikoja.
    Se valkoinen kikseri.