Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 57:een 57:sta
  1. #31
    Poistettu
    Nyt on eka ratapäivä suoritettu. Kolmen vuoden tauon jälkeen lähinnä oma tekeminen oli aika varovaista, mutta en halunnutkaan ottaa mitään riskejä. 2010 ja 2011 mallin käytetyt Dunlopit toimi mainiosti. Taakse 7712 toki repesi, mutta se nyt muutenkin on liian pehmeä tuolle kelille. Pikkupyörän tehoilla kesti kuitenkin yllättävän hyvin.

    Alusta on hyvä. Kääntelin potikat ennen ajoa ohjekirjan rata-arvoihin, enkä kyllä keksi moitittavaa. Kertaakaan en saanut rengasta lipsumaan (sen jälkeen kun paineet saatiin sopiviksi). Ei toki tullut kovaa ajettuakaan. Muutaman kerran jarrutin tahallaan vähän kovempaa sisään, siinä huomasi että hieman tärrää keulan ollessa pohjassa. Esijännitys oli vielä katuasetuksissa, mutta saattaa vaatia minulle tiukemmat vieterit eteen. Omapaino taitaa olla liki 85 nyt, joten 75-80 kiloselle kuskille saattais olla aika passeli. Takapää toimi hyvin näin hitaassa vauhdissa.

    Moottori. Kylläpä 148hv tuntui vähältä, kun viimeksi on rataa ajanut S1000RR:llä. Aluiksi ihmettelin oikein kun mutkista ei tuntunut pääsevän ulos ollenkaan. Vasta kun tajusi tiputtaa luistoneston 4->1 alkoi vähän kulkemaan ulos. Luulen että jos tällä haluaa kovaa päästä, pitää luistonesto ottaa kokonaan pois. Vielä ykkösasetuksellakin minusta compuutteri rajoitti liikaa.

    Josta pääsee kaarrenopeuteen. Koko päivän suurin ongelma oli keskimutkan nopeus. Vaikka mielestäni välillä jarrutin kovinkin myöhään, vauhti kyykkäsi keskimutkaan täysin. Syytin tästä itseäni, että rutiini on vaan tauon jälkeen niin huono ettei saa pidettyä vauhtia sisäänmenossa. Näin se varmasti olikin, mutta loppupäivästä tuli tunne että mopo jarruttaa. Taas säätämään kompuutteria ja moottorijarrua pienemmäksi. Pienin asetus jäi kokeilematta, mutta hieman parani. Varsinkin nopeissa mutkissa vauhti kuoli kallistattessa ihan kokonaan. Menee harkintaan jokin oikea luistokykä, moottorijarrua tuntuisi olevan vaan liikaa. Tosin tämähän tarkoittaa että jarruttamaan pystyisi merkittävästi myöhemmin, ehkä hieman harjoitusta parantaa omaa ajoa. Näissä varmaan on yli kaksi sekuntia jemmassa, toinen niistä pelkästään ykkösmutkassa. Jarrut on tautiset jopa noilla orkkispaloilla.

    Ergo. Mopo on asennoltaan erinomainen radalle. Mutta liian liukas. Jopa noilta vähän hammastetuilta tapeilta jalat lipesi muutaman kerran. Penkkiä en modannut, siinä on radalle heikko tuki. Kauniiseen katumopoon en ala Stompgripejä tms liimaamaan, täytyy hankkia se aiemminkin todettu kisasatula. Bolanracen Juhalta kysellä josko noihin orkkisrunkoihin jollain adapterilla saisi Bolan tapit kiinni.

    Summana. Päivän paras oli 1.26,4, joka oli itselleni hieman pettymys. Siihen kuitenkin löytyy vika vain peilistä. Kierrokset oli kuitenkin kaikki n 1 sekan sisällä per setti, jos ei ollut ohitettavia. Lohdutan itseäni että en Bemullakaan päässyt ekalla kertaa kuin 1.24,7 ja silloin ei ollut alla vuosien taukoa. Jotain täytyy myös alkaa tekemään että nahkapuku ei kiristä niin perkeleesti. Sitten ajotuntumaa, parempaa rengasta, penkit, tapit ja ajotyyli kuntoon, niin ihan kelpo aikaa tuolla pääsee. Mutta vakiona tällä laitteella ja näillä käsillä 1.22-alkuinen saattaa jäädä haaveeksi. Minkä vanha 998s FE meni vielä suht helposti. 1.23-alkuinen pitäs Alastarossa mennä vielä.

    PS. Päivän aikana kävi 10+ ihmistä kysymässä saako moposta ottaa kuvia ja kyselemässä Panista kaikenlaista. Kiinnostusta se ihmeellisesti herättää. Ja onhan se vaan pirun nätti.
  2. #32
    Lainaa kari748 kirjoitti Katso viesti
    Mutta peileistä näkee jopa vähän taaksepäin.

    Mitä, siis ensimmäinen kyykky Ducati jonka peileistä näkee muuta kuin kyynerpäänsä. Lienee vissiin pilattu muutenkin koko laite sitten( vittu mitään tuttua jäljellä).
    Muistan ajaneeni sellaisella, missa nakyi polvet. Mallia en muista.
    The point is not to die for your country but to make the other bugger die for his...
  3. #33
    Poistettu
    Jatketaas tarinointia. Hain penkkiä varten Etolasta NR615 solukumia, mutta ennen asennusta aloin selaamaan nettiä. Selvisi että lisävarusteena myytävä Ducati Performancen kisapenkki on myös jokusen sentin orkkista korkeampi etureunasta. Ja foorumit tiesivät kertoa sen olevan hyvin pitävää materiaalia. Joka tapauksessa toi korotus on tervetullut ja meni tilaukseen. Samalla tilasin takapenkin korvaavan suojakuupan.

    Ja nyt jo ne Termignonitkin kummittelee mielessä.

    Näitäkään ei kannata enää näemmä ulkomailta tilata, tulevat nopeasti ja samaan hintaan ihan kotimaiselle marmoritiskille.
  4. #34
    Etulokarille kans kannattaa tehdä jotain,jos lämppäreitä käyttää...
  5. #35
    Poistettu
    Jesh, osat tuli jo eilen, asennettu ja sunnuntaina lokkari fiksattu lämppäreille. Alemman kiinnitysruuvin alle pari M6-prikkaa teki etureunaan muutaman millin lisää tilaa. Ehkäpä ei enää niin ahdas, lokarin sisäreunassa on "huuli" joka tarraa lämppäriin.

    Jalkatapeille pitää keksiä vielä jotain (pysyväksi jäävää) väliaikaisviritystä.
  6. #36
    Poistettu
    Pitää oikein erikseen kehua tuota Ducatin omaa rallipenkkiä. Radalle en vielä ole ehtinyt, mutta sekä kaupungissa että maaseutugeepeessä ärkeleesti orkkista parempi. Lisävarustelukierre jatkuu ja carbonworld.de:stä tulossa jalkatapit tuuninkiteippisarja.
  7. #37
    Poistettu
    Jatkan yksinpuheluani. Toinen ratapäivä vihdoin tehtynä. Kovasti odotin uusia jalkatappeja, ei näkynyt ni maliia Saksaan. Väittivät ettei oo tilausta - Paypalin tarkistuksen jälkeen enpä oo maksanut, eli itse kämmännyt tilausprosessin. Muutaman kerran jalat lipsuili ärsyttävästi.

    Rallipenkkiä pitää kehua. Nyt ei valuskele satulassa. Alustasta en edelleen keksi mitään sanottavaa. Potikat vain käännettynä kirjan ratasettinkiin ja se siinä. Talven aikana vois mitata sagit. Renkaat (käytetyt Pirellit Jasminilta) niin hienon näköiset kuin vain voi olla. Moottorijarru loivimmallakin asetuksella tuottaa keskimutkaan liikaa jarrua. Nyt kun sen tiedosti, niin liuttamalla jarrulla syvemmälle apeksiin vähän kompensoin. Mutta jokusen kerran meinas sitten etunen karata. Ei hyvä, yhden kerran oli tosi liki ettei tullut romua. Luistokykä on pakko laittaa. Apeksista tuli aika ronskisti vedettyä tuppi nurin. Jokusen kerran näin mittaristosta jotan välkyttelyä, jotta kai siellä luistonesto-hitu-ukko sitten hommansa teki.

    Vakiovällärit sopii kaikkialle muualle paitsi kahvilan mutkaan. Kakkonen on liian pitkä, eikä oikein kiihdy mihkään. Ykkönen taas loppuu heti kesken, eikä sillä tuntunut hyvältä avata, samoin sisäänmeno oli hirmuista lepatusta ykköselle vaihtaen. Luistokykällä ehkä vois ajaa ykkösellä sisään.

    Ajat, en mitannut kuin kaksi settiä, muutama 24-alkunen. Eikä tullut ajettua kuin neljä settiä kun oli oltava illaksi kotona, nelivuorojako sekä noi kisat vei ajoaikaa. Enää en tollasille päiville lähde. Liian harvat ajovuorot mun makuun, sekä toi kisa vie liikaa ajoaikaa. Oma moka kun en varatessa tällaista huomannut. Nelijako muutenkin itelle uutta kun 2011 viimeksi ajaessa ei sellasia ollut.

    Ja radalla oli toinenkin pikku-Pani. Ei se onneksi ohiajomelultaan ihan niin paha ole kuin ajaessa omiin korviin kuulostaa.
  8. #38
    Kas kas!
    Kuulostaapa hauskalta laitteelta. Onneks olkoon!

    Ite oon katellu uuteen alkuun jotain -99..-02 750-900 tai -04 600 Supersportia...
    Muihin ei oo varaa, jos niihinkään.
    Viimeks seiskapuokkia kuristettua SS:ää kävin Lauantaina koklaamassa ja se meni jo..

    Mut väliäkös sillä kun ei ajaakaan osaa eikä näin vanhana enää opikaan, joten mikä vaan oikeen ääninen siisti Dicsu olis ihan kiva. Sit joskus kun eläkkeelle pääsee, voi ostaa isomman.

    Mutta tosiaan nätti ja ilmeisesti jutuistasi päätellen ihan asia peli tuo pikku Paniini on.

    t. Spagu
    Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
  9. #39
    ^Ootko pistänyt 999R:n vitriiniin säilöön, vai haetko vaan lisää Ducateja?
  10. #40
    Lainaa vma kirjoitti Katso viesti
    ^Ootko pistänyt 999R:n vitriiniin säilöön, vai haetko vaan lisää Ducateja?
    Voih.. 999R on valitettavasti jo vuosia ollut paremmalla (lue:varakkaammalla) harrastajalla. Mulla on enää sen kyltti ja pienoismalli kirjahyllyssä ja suojahuppu sekä huoltopukki tallessa..

    Tällä hetkellä talossa ei oo pyörän pyörää ja vaan noi todella halvat mutta hauskat Ducsu yksilöt saattais olla mahdollisia.

    Ducatikuume on koko kesän ollut lähes yhtä ylitsepääsemätön kuin rahapulakin.

    Jos nyt edes joku bisnetti alkais jollain tapaa elpyä hiljalleen, että sais tuollaisen halvan harjoitusraaserin hommattua, että oppis taas pikkuhiljaa ajamaan.

    Lumet vaan taitaa laskeutua näiden unelmien päälle, pahaa pelkään. Mutta kait se ensivuonnakin on kesä ja siihen tähtäillään. APUVA!!

    Mutta oli tosi kiva lukea tuosta uutukaisesta. Vielä kun tekisivät tuon perhemallin eli ST-sarjan uusiks kun oma silmä ei taho tottua noihin Multistaareihin.
    Viimeksi muokannut: Italowestern; 17.09.2014 klo 22:57. Syy: tyyppo
    Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
  11. #41
    Lainaa Italowestern kirjoitti Katso viesti
    999R
    Taustakurkkijan silmään tarttui tämä maaginen numero+kirjainyhdistelmä. Löytyykö kuvia?

    999S viimein löytänyt tiensä Suomeen ja talvella pitäisi saada hiposteltua kaikkea kivaa kiinni R:ää mukaillen.
  12. #42
    Poistettu
    Lainaa Italowestern kirjoitti Katso viesti
    Mutta tosiaan nätti ja ilmeisesti jutuistasi päätellen ihan asia peli tuo pikku Paniini on.
    On asiapeli. Jossain vaiheessa yritän kurottaa isoveljeä ässäversiona mutta nyt ei ollut sen aika. Ja lisäksi 1098/1198s täydentämään rivi. Se voi onnistua ens vuonna, kymmenen vuoden päästä tai ei koskaan. Mutta kuten lähes kaikki, duunia vaan ja monet asiat toteutuu.
  13. #43
    Lainaa jusutus kirjoitti Katso viesti
    Taustakurkkijan silmään tarttui tämä maaginen numero+kirjainyhdistelmä. Löytyykö kuvia?

    999S viimein löytänyt tiensä Suomeen ja talvella pitäisi saada hiposteltua kaikkea kivaa kiinni R:ää mukaillen.
    Tokihan tuosta Ärrästäni joitain kuvatuksia löytyy. Kaivelen kyynelehtien arkistoja ja laitan sulle.

    Sinänsähän tuo Ässä on paljon edompi katupeli kun siihen saa sitten osiakin. Ärrässä kun muiden kuin vakio-kulutusosien määrä oli melko tasan nolla muiden mallien kanssa. Myös Esim. 749R osien saatavuus on aika kiven alla tai sitten ainakin hirrrveen kalliita.

    Että onnea vaan hankinnalle.
    Viimeksi muokannut: Italowestern; 20.09.2014 klo 15:56. Syy: kirotusvihjeet
    Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
  14. #44
  15. #45
    Poistettu
    Laitetaas tännekin vähän Panin modailua: http://miikasalo.blogspot.fi/2014/11/rokari.html

    Oikeastaan ainoa asia mikä tässä mietityttää, on että paljonko tämä modi vaikuttaa lämpöön. Nimenomaan kuumassa kelissä, jossa satulan alla oleva takapytyn pakosarja tekee ajamisesta aika hikistä hommaa.
  16. #46
    Lainaa Zante kirjoitti Katso viesti
    Oliko isossa panigalessa sitten liikaa voimaa/vaikeammin käytettävissä vai mikä tässä pienemmässä tuntui paremmalta? Kummallakaan en toki ole ajanut, kunhan mielenkiinnosta kyselen.
    Voithan sä enskesänä kokeella tuota mun 1098a. Kyllä silläkin pyöräkuumeen nostaa. Nyt on slicsit alla,ei muutaku Botniaringille yhtäaikaa,saat tuntumaa.
    Jep jep!
  17. #47
    Kiusausta ei pystynyt vastustelemaan enää, eilen kotiutui 899 Ei tässä montaa viikkoa kautta ole jäljellä mutta sen verran hyvällä diillillä sai, että parempi oli nyt hommaa kuin keväällä.
    On tuo vaan upea laite
    Kunhan nyt kelit pysyis suht kuivina ja sais jonkin verran kilsoja alle syksyllä vielä.

    Kunnon kuvia ei ole vielä ehtinyt ottamaan, tosin tiedättehän te kaikki miltä näyttää.. mutta laitetaan nyt kuitenkin.
    20150917_173310_001.jpg
  18. #48
    Nyt on pakko nostaa vanhaa aihetta.

    Keskustelin mopomessuilla aiheesta 899 Ducatin edustajan (maahantuoja, jälleenmyyjä, tiedä häntä?) kanssa, ja hän arvioi näitä myydyn uutena Suomeen 4-5 kpl. Jos tarina on tosi, niin tässähän puhutaan jo harvinaisuudesta. Täytyykö heittää haaveet moisen hankinnasta romukoppaan?
    Ducati Monster 1000 S.i.e
  19. #49
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa 142R kirjoitti Katso viesti
    Nyt on pakko nostaa vanhaa aihetta.

    Keskustelin mopomessuilla aiheesta 899 Ducatin edustajan (maahantuoja, jälleenmyyjä, tiedä häntä?) kanssa, ja hän arvioi näitä myydyn uutena Suomeen 4-5 kpl. Jos tarina on tosi, niin tässähän puhutaan jo harvinaisuudesta. Täytyykö heittää haaveet moisen hankinnasta romukoppaan?
    EIköhän noita maailmalta löydy pikkasen enempi jos ei kotimaassa satu olemaan myynnissä.
    Superbike #7
  20. #50
    Ihan normimyyntilukuja kyykyille tuollaiset. Ei japsejakaan ole viime vuosina myyty kuin kuorallisia.

    Minusta livenä putket ei ollut niin rumat kuin kuvissa. Samaa oli monessa lehtitestissäkin puhuttu.
  21. #51
    mikähän mahtaa olla homman nimi kun 899 ja 1199 on melkein samoissa hinnoissa? nettimotossakin 1199s 22500 ja 899 19900.
  22. #52
    Poistettu
    Onhan 899 vuosimalliltaan pari vuotta tuoreempi ja siinä on jonkun verran lisävarustetta. Silti kovahko pyynti. Noi lisävarusteet on ehkä maksaneet kolme tonnia, vaan käytetyssä pyörässä niiden arvo on satasia.

    1199s myyjällä hinnoittelu on selkeästi siihen suuntaan että peli on oikeasti myynnissä eikä vaan ilmoitella huvikseen.
  23. #53
    Lainaa Raaseri kirjoitti Katso viesti
    Onhan 899 vuosimalliltaan pari vuotta tuoreempi ja siinä on jonkun verran lisävarustetta. Silti kovahko pyynti. Noi lisävarusteet on ehkä maksaneet kolme tonnia, vaan käytetyssä pyörässä niiden arvo on satasia.

    1199s myyjällä hinnoittelu on selkeästi siihen suuntaan että peli on oikeasti myynnissä eikä vaan ilmoitella huvikseen.
    mobilessa ja moto.itssa on aikalailla sama trendi. kaipa tuo 899 on mukavampikäytöksinen ja halvempi ylläpitää.
  24. #54
    Moro!

    Pitäis 899:n laittaa talven aikana luistokytkin ratailua silmällä pitäen. Merkeissä olen omassa päässä saanut haarukoitua jäljelle EVR, STM tai Sigma. Olisikohan kelläkään ajatuksia aiheesta?
    Ducati 899 Panigale

    "If they can make penicillin out of mouldy bread, they can sure make something out of you"
    -Muhammad Ali
  25. #55
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa JiiBee kirjoitti Katso viesti
    Moro!

    Pitäis 899:n laittaa talven aikana luistokytkin ratailua silmällä pitäen. Merkeissä olen omassa päässä saanut haarukoitua jäljelle EVR, STM tai Sigma. Olisikohan kelläkään ajatuksia aiheesta?
    Jäikö listalta tarkoituksella pois TSS?
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  26. #56
    En ollut perehtynyt valmistajaan aiemmin, kiitos. TSS taitaa valmistaa Sigman luistokytkimet, eli ovat käytännössä samat?
    Ducati 899 Panigale

    "If they can make penicillin out of mouldy bread, they can sure make something out of you"
    -Muhammad Ali
  27.  
  28. #57
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa JiiBee kirjoitti Katso viesti
    En ollut perehtynyt valmistajaan aiemmin, kiitos. TSS taitaa valmistaa Sigman luistokytkimet, eli ovat käytännössä samat?
    Mutua ja muistilokeron kaivelua, mut hieman enempi karvalakkimalleja. Ei vissiin säätömahdollisuutta, kun sigmassa on.

    Joku viisaampi kertokoon enempi. Tuollaisesta TSS:n kykästä pitkään haaveillut, mut muu sählääminen vie aina rahat.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12