Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 87:sta
  1. #1
    Moottoripyora.org -sivustoa ylläpitävä ja muuta motoristeja palvelevaa ohjelmaa tarjoava MotOrg ry tavoittelee tänä vuonna ensikertaa nelinumeroista jäsenmäärää. Tällä hetkellä tarkka luku on 960 jäsentä.

    Jäseneksi kannattaa liittyä monestakin syystä viimeistään nyt! Tarjoamme jokaiselle lokakuun loppuun mennessä liittyvälle uudelle jäsenelle Viking Linen 2 hengen Tallinnan päiväristeilyyn oikeuttavan lahjakortin joka on voimassa 21.10.12 – 22.12.12 välisen ajan. Lahjakortti on voimassa sunnuntai - perjantai lähdöillä. Lisäksi tuhannes jäsen saa Viking Linen Tallinnan ”Kaverit mukaan” päiväristeily-lahjakortin joka oikeuttaa kaikkiaan kolmeen hyttiin. Lahjakortti on voimassa sunnuntai - perjantai lähdöillä. Tuhannes jäsen tulee saamaan myös palkinnokseen syksyn aikana myyntiin tulevan Orgin Soft-Shell takin.

    Luonnollisesti Orgin muistakin jäseneduista ehtii vielä nauttia. Liittymällä jäseneksi tuet samalla moottoripyora.org sivuston ylläpitoa ja kehitystä sekä muuta yhdistyksen toimintaa kuten koulutusta ja tapahtumia. Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta löydät tästä. Jäseneksi voit liittyä kirjautumalla ensin foorumille ja klikkaamalla Liity jäseneksi.

    MotOrg ry toivottaa uudet jäsenet tervetulleeksi mukaan!

    Terveisin MotOrg ry

    P.s. Jännityksen säilyttämiseksi jäsenmäärän kehitystä ei raportoida ennen mahdollista tuhannen jäsenen täyttymistä. Viking Linen Tallinnan lahjakortin saavat kaikki uudet liittyvät jäsenet vaikkei tuhannnen jäsenen tavoitteeseen päästäisikään. Lahjakortti toimitetaan postitse viimeistään n. pari viikkoa liittymisen jälkeen.
    Corvette (5.7) Convertible -93
  2. #2
    Tuhannennen jäsenen metsästys lähestyy jo lupaavasti tavoitettaan ja panokset sen kuin kovenevat. Havaitsimme nimittäin aiemmassa tuhannennen jäsenen palkinnossa ajatuskukkasen - kukapa nyt pienen lätäkön, jota myös Suomenlahdeksi kutsutaan, ylitykseen päivällä hyttiä tarvitsee? Niinpä päätimme laittaa paremmaksi ja tehdä palkinnosta vieläkin houkuttelevamman. Tuhannennelle jäsenelle onkin nyt luvassa 3 kpl kahden hengen Tallinnan päiväristeilyjä SEKÄ 3 kpl Hki-Tukholma-Hki lahjakortteja, jotka kukin oikeuttavat risteilyyn b-luokan hytissä 2-4 henkilölle, Lauantai – torstai lähdöille, voimassaoloaika 21.10.12 – 20.12 2012 välisenä aikana. (Eli eivät siis kata perjantailähtöjä). Pienestä lisämaksusta nekin on päivitettävissä A/BL tai B2X hytteihin. Kokonaispotti on siis Tallinnan päiväristeilyt 6 hengelle sekä maksimissaan 12 henkeä matkalle Helsingistä Tukholmaan.

    Jäsen nro 1000 tulee varmasti myös olemaan kavereidensa mittaamattomassa suosiossa, sikäli kun ei aio risteillä yksin. Enää ei kannata empiä vaan liittyä samantien MotOrgin jäseneksi!

    Tähän mennessä kampanja-aikana liittyneille, risteilylahjakortit toimitetaan postitse ensiviikon (vko 41) aikana. MotOrg ry kiittää ja toivottaa kaikki uudet jäsenet tervetulleiksi.
    Corvette (5.7) Convertible -93
  3. #3
    Puhmattakaan siitä miten olis vaan yksinkertaisesti törkeen makeeta olla se maaginen tuhannes jäsen
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  4. #4
    On muuten käyttäjien määräkin sitten noussut yli 26 tuhannen !
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  5. #5
    Viikkarin lahjakortit lähtivät tänään 3.9 jälkeen liittyneille jäsenille. Nyt liittyville uusille jäsenille lahjakortit toimitetaan jäsenkorttien mukana parin viikon välein.
    Corvette (5.7) Convertible -93
  6. #6
    Kannattaako 2 kk takia enää tänä vuonna liittyä, kun ilmeisesti jäsenmaksu on kuitenkin kalenterivuoteen sidottu?
    Suzuki DL1000 V-Strom 2015
    ex. Suzuki GSF 1250A 2007
    ex. Suzuki GSF 650SA 2007
  7. #7
    Jos kysyt hallitukselta niin kannattaa

    Ja muutenkin jäsenyydellä pääsee vielä osallistumaan jäsen(syys)kokoukseen ja jos aikoo täyttää pukin konttia MP-aiheisilla lahjoilla niin tuo jäsenmaksu tulee kuitattua sillä saatavilla alennuksilla kohtuu helposti. Ja seuraavana vuonna ei tarvise maksaa kuin pelkkä jäsenmaksu.

    Ja juu, jäsennyys on kalenterivuosisidonnainen.
    "On tilanteita jolloin Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä"
  8. #8
    Jos talous kaatuu siihen 25 euroon, niin ei. Itse liityin vaikka olenkin pyörän+varusteiden oston jälkeen ns. PA. Palkkapäiväänkin enää vaan 3 viikkoa.
    '02 Ideal ZigZag
    ex. Dust Devil Fun
  9. #9
    Lainaa Kootee kirjoitti Katso viesti
    Kannattaako 2 kk takia enää tänä vuonna liittyä, kun ilmeisesti jäsenmaksu on kuitenkin kalenterivuoteen sidottu?
    Toki kannattaa, kuten tuossa todetaankin niin liittymismaksua ei sitten ensikaudella tarvitse maksaa. Etujakin ehtii vielä käyttämään ja Tallinnan kahden hengen päiväristeilyn saa jäsenkortin mukana, kun liittyy jäseneksi vielä lokakuun aikana.

    Lisäksi nyt on mitä parhain mahdollisuus olla mukana tekemässä .Orgin historiaa.

    1000

    Lainaa jarppu kirjoitti Katso viesti
    Jos talous kaatuu siihen 25 euroon, niin ei. Itse liityin vaikka olenkin pyörän+varusteiden oston jälkeen ns. PA. Palkkapäiväänkin enää vaan 3 viikkoa.
    Kunnon .Org asennetta!
    Corvette (5.7) Convertible -93
  10. #10
    Huomenna (31.10.-12) on viimeinen päivä liittyä jos mielii saada Viking Linen lahjakortin. Vielä ehtii!
    Viimeisimmät jäsen- ja lahjakortit lähtevät toimitukseen loppuviikosta.
    Corvette (5.7) Convertible -93
  11. #11
    Ja saapa tuolla jäsenkortilla esimerkiksi K1-katsastusasemilta alennusta, jos tarvii käydä kotiloa katsastamassa vielä. Kävin tänään mm. oman kotiloni talvea varten katsastamassa ja sain 15€ alennusta MotOrg:in korttia vilauttamalla. Tuo jo yksinään katto lähes puolet jäsenmaksusta.
    ex. Aprilia Tuono V4R (-11)
    ex. KTM 350 EXC-F SD (-11)
    ex. KTM 990 SuperDuke (-09)
    ex. Kawasaki Z1000 (-08)
    ex. Kawasaki ER-6N (-06)
  12. #12
    Ettei jäis viimeiseen päivään tuo liittyminen, niin liityinkin nyt
    <p>Honda CBR 1100XX -03</p>
  13. #13
    Lainaa Jarppe kirjoitti Katso viesti
    Ettei jäis viimeiseen päivään tuo liittyminen, niin liityinkin nyt
    Hatun nosto

    Maaginen raja on niin kiusallisen lähellä että päätän masentua pysyvästi jos sitä ei saavuteta
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  14. #14
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    Hatun nosto

    Maaginen raja on niin kiusallisen lähellä että päätän masentua pysyvästi jos sitä ei saavuteta
    Koitetaan pitää masennus poissa. Uusi jäsen ilmoittautuu
  15. #15
    Mä niiiiin arvostan tota että ette edes arvaa !
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  16. #16
    No joko nyt? Tilannetietoja?!
    Kawazaki Z900 2020
    (Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05)
  17. #17
    Maalinauha alkaa ymmärtääkseni jo taipua. Huikea saavutus samaan aikaan kun uusien pyörien myyntiluvut putoaa lähes samalla prosenttiluvulla kuin ORGin jäsenmäärä on kasvanut ! Tästä isoakin isompi kiitos kaikile, siis ihan jokaiselle jäsenelle !!!
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  18. #18
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    Maalinauha alkaa ymmärtääkseni jo taipua. Huikea saavutus samaan aikaan kun uusien pyörien myyntiluvut putoaa lähes samalla prosenttiluvulla kuin ORGin jäsenmäärä on kasvanut ! Tästä isoakin isompi kiitos kaikile, siis ihan jokaiselle jäsenelle !!!
    No ainakin nyt on tutut ja liki tuntemattomatkin houkuteltu. Saas nähdä joko tänään raja paukkuu
    CB500 - 7#, CB750 -81, CBX750F -86, A tusina "Hulda"
    ***15v***, ***18v***, ****32v****, 39v-->
    3792 -Ckm
  19. #19
    ...Ja liitytty tänään..
  20. #20
    Jokohan maalinauha katkes?! Liitytty!
    Yamaha FZ1-S -06
  21. #21
    Lainaa RRafu kirjoitti Katso viesti
    Jokohan maalinauha katkes?! Liitytty!
    Kyllä ainakin ansaitsisit "voiton", kun näköjään samalla ilmoittauduit Tallinnaan tuolla toisessa ketjussa!

    Kawazaki Z900 2020
    (Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05)
  22. #22
    Jumalauta ihmiset, ainakin saatte niin jäätävät rispektit multa että pois alta !
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  23. #23
    No kai minäkin sitten

    ps. Voitinko?
  24. #24
    Loistavaa että maaliviivan ylitystalkoisiin on riittänyt porukkaa. Rispektit todellakin kaikille

    Kunhan saadaan viimeisin jäsenkorttitilaus liikkeelle selviää joko rajapyykki on ylitetty. Infoa seuraa.
    Corvette (5.7) Convertible -93
  25. #25
    Ja väizki siitä ottamaan mallia ylempää ja osallistumaan myös ensviikonlopun .ORGin tallinnareissulle ja varaamaan se viimeinenkin peruutuspaikan lippu itselleen, eiksni?
    ex. Aprilia Tuono V4R (-11)
    ex. KTM 350 EXC-F SD (-11)
    ex. KTM 990 SuperDuke (-09)
    ex. Kawasaki Z1000 (-08)
    ex. Kawasaki ER-6N (-06)
  26. #26
    Lainaa Karkov kirjoitti Katso viesti
    Ja väizki siitä ottamaan mallia ylempää ja osallistumaan myös ensviikonlopun .ORGin tallinnareissulle ja varaamaan se viimeinenkin peruutuspaikan lippu itselleen, eiksni?
    voi perse, just ainoa vklp ku ON jotain suunnitelmia jo kaikki muut viikonloput kävisi paremmin kuin hyvin
  27. #27
    Kerpele, ei tarttis enää ees kahden käden sormia leikatakseen maalinauhan.
    nyt ne muutamat viimeiset mohikaanit liittymään liittymään!!!

    Tämän hetken luvusta täyteen tuhanteen jäseneen on niin mitätön matka, että lupaan tavatessa tarjota tuopin tai siiderin tai lonkeron oman valinnan mukaan jokaiselle vielä tonnista puuttuvalle henkilökohtaisesti jos maaliviiva saavutetaan ennen marraskuun loppua !

    haloo haloo, kuuleeko kukaan ??

    Tuoltahan se käy näpsäkästi näin tilipäiväin oivallisella avustuksella --> http://www.moottoripyora.org/kauppa
    Viimeksi muokannut: GuessWho; 01.11.2012 klo 22:27.
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  28. #28
    Älkää yrittäkö vaihtaa puheenaihetta !

    Mä lupaan floodata tätä niin kauan että saan sielurauhan rajapyykin kaatumisesta !

    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  29. #29
    Alea iacta est...
    Ujo puna/hopea TAce
  30.  
  31. #30
    Lainaa NN_542 kirjoitti Katso viesti
    Alea iacta est...

    Aito arkielämän sankari !
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen