Lukemalla tämän ketjun aloitusviestin pääsee ajatuksesta kiinni:
Rataharjoittelussa on kyse ajotaitojen parantamisesta. Kyse ei ole siitä että ajetaan kovaa ja riskillä tai muiden kanssa kilpaa, vaan todellakin vain ajotaitojen parantamisesta. Mihin harjoittelullasi ja taidoillasi tähtäät ja miten pitkälle harjoittelusi viet on oma asiasi. Harva aloittaa lenkkeilyäkään päästäkseen juoksemaan muiden kanssa kilpaa.
Tieliikenneympäristö on paras ympäristö harjoitella liikenteen lukemista ja riskien hallintaa, mutta ajotekniikan harjoittelu on paljon tehokkaampaa moottoriradalla, jossa mutkat ovat vaativia ja ennalta arvattavia. Lisäksi harjoittelua haittaavat ulkoiset riskitekijät ovat vähäisiä. Radalla ajotekniikan puutteet korostuvat ja harjoittelu voidaan saada riittävän vaativaksi ilman että ajonopeutta tarvitsee nostaa liiaksi, jolloin ajotaidot kehittyvät nopeammin ja pidemmälle kuin tieliikenteessä. Parantuneet ajotaidot nostavat hartialukkokynnystä ja laskevat turhan onnettomuuden riskiä. Myös tuntuma ajamiseen ja pyörän käsittelyyn paranee. Ja rataharjoittelussahan hiotaan juuri sitä jossa lajissa on kyse, mutkien ajamista. Matkassa on aina mutkia. Kun sen taidon hallitsee, osaa nauttia harrastuksesta aiempaa enemmän.
Rataympäristön ulkoisten riskien vähyys helpottaa keskittymistä ajotekniikan kehittämiseen, mutta se myös avaa silmiä katuympäristön arvaamattomuudelle ja riskeille. Rataharjoittelu tuskin tekee kenestäkään vaarallisempaa katukuskia.
The Lakkivaari
Yamaha ei pamaha
Vieläkös nämä ohjeet on ajan tasalla? Erityisesti kohdat 24 (liikennevakuutukseen kesäkuun alussa tullut muutos, ja minkään vakuutusyhtiön kaskon törmäysturva ei kyllä taida nykyään enää korvata ratakaatoja edes korotetulla omavastuulla) ja 25 (Alastaron uuden radan kierrosajat).
Onko joku jo koeponnistanut tuon että korvaako liikennevakuutus edelleen itselle radalla sattuneen henkilövahingon, kun vakuutusyhtiötkään eivät sitä suoraan suostu kertomaan?
Kai se täytyis tän mukaan mennä:
https://www.lvk.fi/liikennevakuutusk...in-iso-muutos/
Ja sieltä tää kohta:
"Kilpailuun liittyväksi harjoitteluksi ei lasketa esimerkiksi kilparadalla tapahtuvaa harrasteajoa, muuta kuin kilpailuun tähtäävää harjoittelutoimintaa tai ajokoulutusta, kuten liikenneturvallisuuteen liittyviä harjoituksia. Samoin kilpailuiksi ei lasketa esimerkiksi kaveriporukan järjestämiä ajokilpailuita tai muita vastaavia. Tällaisissa tilanteissa kuljettajapaikkasuoja on voimassa. "
"If something hasn't broken on your Ducati, it's about to!"
"Go faster is simply the result of turning "oh shit" moments into "I got this" moments."
Ducati 996 Evoluzione
Honda cbr1000rr -04 rataprojekti
Wikakasa ZX10R -13, myös useimmiten palasina
Täytyy muistaa, että tämä on vain yhden asiaan liittyvän tahon näkemys. Näitä erilaisia näkemyksiä on esitetty eri tahojen toimesta alkuvuoden aikana, mutta mitään velvoittavaa tai juridisesti pätevää pohjaa niillä ei ole.
Koska kyseessä on uudistettu laki, niin lain tulkinnan puutteesta johtuen vasta tulevien vuosien aikana nähdään minkälaiseksi oikeuskäytäntö muodostuu.
Edit: muokkasin tuota aloitusviestiä, tarkennuksia tai lisäyksiä asioihin saattaa vielä tulla.
The Lakkivaari
Yamaha ei pamaha