Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 32:sta
  1. #1
    Kohtalon saattelemana sain mahdollisuuden ajella kolmisensataa kilometriä otsikon mukaisella, uutuuttaan kiiltävällä moottoripyörällä.

    Ensivaikutelma oli ladattu valmiiksi säkillisellä negatiivisia asioita, joiden alku ja juuri makasi lähinnä kammottavan ulkomuodon varassa. Koska kauneus on aina katsojan silmässä, ajattelin antaa hirviölle mahdollisuuden näyttää kyntensä.

    Ensimmäinen legi matkasi suomenojalta lauttasaareen länsiväylää pitkin reilun 100 km/h nopeudella. Kokemus oli järisyttävän kamala. Pyörään ilmeisesti lisävarusteeksi suunniteltu Touring-etupleksi nimittäin sai aikaan 198 senttisellä kuskilla niin rajua kypärän nopeatempoista tärinää että edes liikennemerkkejä ei kyennyt lukea kun kuski tunsi itsensä lähinnä isokokoikseksi vibraattoriksi. Kaikki oli sumeaa ja pää päätti että säryllähän tätä asiaa pitää boikotoida.

    Pleksissä on kaksi eri asentoa ja päästyäni hissukseen kotipihaan, piti käteen ottaa oitis työkalu ja testata miten asiaan vaikuttaa pleksin siirtäminen yläasennosta alempaan. Vaihtoehtoja kun tosiaan on kaikki kaksi. Tilanne korjaantui aavistuksen mutta hillittömästä ravistelusta ja kypärän tärinästä en päässyt lopullisesti eroon kuin makaamalla tankin päällä. Tämä antaa viitteitä siitä että edes keskikokoinen kuski ei tyystin säästy tältä tuhannen epämielyttävältä ominaisuudelta.

    Alusta toi mieleeni ajat vanhan -59 Chrysler New Yorkerin ratissa. Ylenpalttisen pehmeä ja pitkäliikkeinen jousitus muistutti tosiaan ajoa vanhalla jenkkiautolla. Sillä erotuksella että mitään sen suurempaa kummastelua kuin vesisänkymäinen keinunta, ei tapahtunut. Noh, tarkoituksena lienee kyetä kurvailla myös sorarännejä ja se selittää tämän suunnittelun osa-alueen. Alla ollet pinnavanteet tekivät vaikutuksen komealla ulkonäöllään. Siinä ne kauneuspilkut sitten olivatkin (okei, pakko sanoa että suuntavilkut ovat ehkä markkinoiden makeimman näköiset vakiosellaiset). Pehmeää alustaa korostaa aivan liian pehmeä satula, jonne perse uppoaa kuin hautomoon. Tämä taasen korostaa hassua polvikulmaa entuudestaan ja lopulta tosiaan tunne oli kuin istuisi ensitreffeillä matalassa, liian upottavassa sohvassa ja yrittäen näyttää tuoreen tyttöystävän upseeri-isälle asiallisuutensa toimia tämän ainokaiselle hyvänä aviomiesvalintana.

    Moottori on hauska 1200 cc V4. Äänet kuin neulontakoneessa, mikä ei ole ihme sillä huiman kokoinen, ja vielä huimemmasti ruma pakoämyri tosiaan vie kaiken ilon moottoripyörien äänimaailmasta. Kiihtyvyys oli varmasti riittävää luokkaa, erityisesti kun ottaa huomioon ettei piiruakaan yli 120 kilsan halua juurikaan kiihdytellä, sillä silloin alkaa taas pää elämään ihan omaa levotonta elämäänsä. Vaihteisto oli tutun takkuinen Hondan loota, erityisesti pienemmälle vaihdettaessa. Vaihdevivun liikkeet ovat suht pitkät ja vaihteen vaihtamista säestää äänekäs klonksahtelu. Mutta sitten se vääntö ! Siitä voi sanoa vain yhden sanan: Huikea. On jotakuinkin sama tiukassa mutkassa millä vaihteella ulos ampuu, kolmosella, vitosella tai kutosella, niin aina lähdetään kakistelematta kohti uusia seikkailuja. Moottorijarrua ei yllätys yllätys ole nimeksikään ja näin jarrukahvoja saa kiusailla ainakin oman tutun Kotarin jälkeen suorastaan häiritsevän usein. ABS-jarrut pysäyttävät laitteen huomattavan tehokkaasti ja hyvällä tuntumalla. Vääntö on kuitenkin puhutteleva ja tasaisen varmaa lähes tyhjäkäyntialueelta melkein rajoittajalle saakka. Keppiveto tuo oman lisämukavuutensa kun ketjujen rallattelua ei esiinny isollakaan vaihteella vedätettäessä. Luistonesto on hieman hidasliikkeinen ja jos keula uhkaakin kohota, tai perän pito irrota, paimentaa TCS vehkeen salamannopeasti takaisin kuriin ja herran nuhteeseen. Joskin vedon palautumisen viive on selvästi liian pitkä ja tahtoo aiheuttaa yläkropan ja ohjaustangon odottamattomia sokkotreffejä. Toki kokeneemmat kuskit voivat tämän ongelman poistaa helpolla napinpainalluksella. Bemarin isolle Gessulle ominaista mopon huojuntaa aiheuttavaa hyrrävoimaa ei esiinny ollenkaan. Toki tämä on tyypillistä nimenomaan etupäässä boxerikoneille.

    Ajotuntumasta sen verran että testailin laitetta Hesan Hitaat letkan matkassa ja ainakin niissä vauhdeissa mutkiin ajelu oli lähes tympäännyttävän helppoa ja jouhevaa. Mitään haastetta peli ei tarjoa mutta jouhevaa mutkamatkantekoa senkin edestä. Ensiasennusrenkaiden reunat tosin tulevat vastaan varsin nopeasti ja "ylikanttausta" on syytä hetkittäin varoa. En muista mitkä kumit alla oli mutta varsin hienosti ne suoriutuivat tehtävästään. Takarenkaan kapeus tekee laitteesta notkean. Soralle en ikävä kyllä pelillä ehtinyt ja näin toinen Hondalle suunniteltu alusta jäi kokonaan kokematta. Voinen uskoa silti että hyväkuntoinen mutkainen hiekkatie olisi isolohko-Crosstourerilla maittava ilo ajella (etenkin kun muistaa kytkeä sen luistoneston pois). Voin hyvin uskoa että alppien ylitys, soratiepätkät ja muu vastaava on kuin nakutettu tälle vehkeelle. Mutta mitään munaa tästä kikottimesta ei löydy vaikka kuinka koittaisi etsiä. LCD-mittaristo on kattava ajotietokoneineen ja mielestäni tunnin ajelun jälkeen jopa suht selkeästi luettava.

    Kaikenkaikkiaan ihan sivistynyt keksintö, tosin hieman corollamaisen hajuton ja mauton kokonaisuus. Mutta niin helppo ajettava että voisi jopa suositella ensipyöräksi jollekin joka haluaa aloitella muulla kuin 25 kw kustomilla.

    + sivistynyt kokonaisuus
    + Moottorin huikea vääntö
    + mutkaominaisuudet asflatilla semireippaala vauhdilla
    + Hyvät ensiasennusrenkaat (ainakin uutena)
    + Loistavan tuntuman omaavat ABS-jarrut

    - kammottava ulkonäkö
    - Päin v****a suunniteltu Touring-etupleksi ja sen myötä huumaava kypärän tärinä/ravistelu
    - ajoasento erityisesti tympeän polvikulman johdosta (jalkatappien sijainti hieman hassu)
    - liian pehmeä satula
    - Takkuinen vaihdelaatikko
    - Liian hitaasti palautuva luistonesto

    Tässä tällä erää tällaisia hajatelmia
    Viimeksi muokannut: GuessWho; 27.06.2012 klo 11:53.
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  2. #2
    Hauska ja osuvasti kuvailtu raportti! Papukaijamerkki ansaittu.
  3. #3
    Juurikin tuo Hondamainen sivistenyisyys/ tylsyys/ munattomuus on se syy miksi itseäni ei edes innostaa mennä koeajamaan! Periaatteessa olen päättänyt että seuraava pyöräni on iso adventuremopotin ja ykkösvaihtoehto olisi tällä hetkellä Triumph Explorer, jos tilipussi olisi kuusi senttiä paksumpi se voisi olla Ducati Multistrada...
    Veikkaan että Honda puhuttelee hieman vanhempia (siis jopa vanhempia kuin minä tai GW!) matka-ajamiseen tottuneita motoristeja...
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  4. #4
    Kiitos tylsähkön työpäivän piristyksestä (Finnstarin purku ja lastaus)
    www.facebook.com/jukka.huolman
    Exät BMW F800R -09, valkoinen, R.I.AVK. ja
    Honda VFR800 VTEC -03, musta
    Nyxä BMW F800R -09, hopea, silloin kun saan vaimolta sitä lainata.


  5. #5
    Renkaiden suurkuluttaja Tonnijammu:n avatar
    Liittyi Jan 2008
    Kouvola
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Go-Za kirjoitti Katso viesti
    Juurikin tuo Hondamainen sivistenyisyys/ tylsyys/ munattomuus on se syy miksi itseäni ei edes innostaa mennä koeajamaan! Periaatteessa olen päättänyt että seuraava pyöräni on iso adventuremopotin ja ykkösvaihtoehto olisi tällä hetkellä Triumph Explorer, jos tilipussi olisi kuusi senttiä paksumpi se voisi olla Ducati Multistrada...
    Veikkaan että Honda puhuttelee hieman vanhempia (siis jopa vanhempia kuin minä tai GW!) matka-ajamiseen tottuneita motoristeja...
    Jaaha. Tommosen adventuren kun ostat, niin kauhulla odotan, millaisia "sorapätkiä" tuleville TouRinkeille tulee olemaan. Liekö sinne enää asiaa fjr:llä.
    BMW K1200R -08
    ex:KTM 990 SupermotoT 2010
    ex:FJR 1300 -02
    ex:FZR 1000 -89
    "Yeah, you're a legend in your own mind."
  6. #6
    Soratourinkeja odotellessa
  7. #7
    Lainaa Tonnijammu kirjoitti Katso viesti
    Jaaha. Tommosen adventuren kun ostat, niin kauhulla odotan, millaisia "sorapätkiä" tuleville TouRinkeille tulee olemaan. Liekö sinne enää asiaa fjr:llä.
    Tommonen adve Honda painaa 275kg ajovalmiina, tuskin sillä normi kuski uskaltaa ajaa minnekkään minne ei FJR:llä uskalla ajaa...
    Life is a trip
    Do it on two wheels!
    --F850GS--
  8. #8
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    ... 198 senttisellä kuskilla ...
    - Päin v****a suunniteltu Touring-etupleksi ja sen myötä huumaava kypärän tärinä/ravistelu
    - ajoasento erityisesti tympeän polvikulman johdosta (jalkatappien sijainti hieman hassu)
    Sä taidat olla vaan liian pitkä....
  9. #9
    Lainaa jha kirjoitti Katso viesti
    Sä taidat olla vaan liian pitkä....
    Paljon mahdollista. Tosin painuin kyllä useaan otteeseen lysyyn ja apu tuli vasta kun lepuutti tankin päälle. Mutta kyseessä oli tosiaan vain mun omat kokemukset ja aika lyhyet sellaiset
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  10. #10
    Ei niin huonoa Hondaa, etteikö se peittoaisi kaikki kottaraiset mennen tullen, ulkonäköä myöden.
    Laita vaan useammin korjattavaksi niin saat sisältöä elämääsi
    Life may begin at 30, but it doesn't get real interesting until after 50.
  11. #11
    Kuka mistäkin tykkää. Joku äidistä ja joku tyttärestä. Näemmä Joku kiihottu isoäidistäkin
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  12. #12
    Jep Jep
    Polta kumia, Älä sieluasi
    Biker Boyz
  13. #13
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    Näemmä Joku kiihottu isoäidistäkin
    Kotarin rempasta siis? Good for you, omaani ruuvaan ihan normi olotiloissa.
  14. #14
    Hmm......
    Tuppaa näköjään useemmiten nää
    koeajo kirjoittelut kääntymään "nännätys"
    osastolle,harmi sinänsä

    En oo Xällä ajanu mutta pikkuveli oli
    ihan kiva tuttavuus jos olis ollu isompi pata
    White punks on dope!!
  15. #15
    Lainaa Waltzu kirjoitti Katso viesti
    Hmm......
    Tuppaa näköjään useemmiten nää
    koeajo kirjoittelut kääntymään "nännätys"
    osastolle,harmi sinänsä

    En oo Xällä ajanu mutta pikkuveli oli
    ihan kiva tuttavuus jos olis ollu isompi pata
    Syystä, että koeajokirjoittajan vallitseva mieliala on subjektiivinen, objektiivisena pysytteleminen kun on kovin
    vaikeaa. Tiedän kokemuksesta.
    Kirjoittajalla sana kuitenkin hallussa, ja oikeakielisyydessä ei moitittavaa, joten hauskaa luettavaa.
    <p>.</p>
  16. #16
    Ei hätää pojat. On totta että joskus kirjoittelu perustuu subjektiiviseen näkökulmaan, joka tuonkin kertomuksen avaukseksi suoraan tunnustettiin mutta kyllä se valitettavasti on myös niin että merkkiuskollisuus omaa merkkiä kohtaan leimaa myös lukijoita. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.

    Lienee silti hyvä muistaa että eihän kolmesataa kilsaa vielä kerro oikeasti mitään. Etenkin silloin jos toinen tarkoitusperistä, kuten tässä tapauksessa soratiet, jää kokonaan kokematta. Tämän tarinan varsinainen glue minulle olikin juuri siinä että löysin myös paljon hyvää pyörästä jonka olin etukäteen tuominnut rumuuden ruumiillistumaksi.

    Ymmärrän hyvin että jos itse maksaisin jostain 20 tuhatta euroa ja joku tulee töksäyttämään että "No joo, onpas ruma", niin pakkohan siihen on jotain vastaloukkausta laittaa. Eihän me muuten tunnettaisi itseämme Suomalaisiksi. Tavallaan tästä voi lukea myös sen että uutta mopoa ostaessa kannattaa riittävän kunnolliseen koeajoon varautua saadakseen ostopäätöstä tukevaa tietoa tarpeeksi.

    Haluan korostaa ettei harmittomat kirjoitteluni perustu minkään valtakunnan ammattiatitoon, vaan vain pelkkään 28 vuoden kokemukseen harrastuksen parissa.

    ps. Kotari ei ollut korjattavana vaan normaalissa 15 tkm huollossa
    Viimeksi muokannut: GuessWho; 28.06.2012 klo 11:15.
    youtube channel "austrianoutlaw"
    Home away from home: Antibes, Cote d`Azur (French Riviera)
    Proud owner of a Yamaha T-Max 530 maxiscooter
  17. #17
    Sanonpa oman vaatimattoman sanaseni minäkin tähän keskusteluun. Itse en ajele soralla ja asfaltillakin aika varovaisesti. Meillä oli pari viikkoa sitten kolme pyörää vuokralla viikon verran, joilla surauteltiin lähinnä Dolomiiteilla. VFR 1200 Crosstourer, VFR 800 Crossrunner ja Yamaha XT 1200 Super Tenere.
    Pienempi Honda oli mulle aika ahdas (191cm/130kg), vaikkakin se kulki kyllä mukavasti. Ajoin sillä siten vain yhden pienen pätkän.

    XT oli tuttu jo viime vuoden reissulta eikä se huonommaksi ollut vuodessa muuttunut. Alppiteille kaksi kaveriani rankkasivat sen parhaaksi tuosta kolmikosta. Itse tykkäsin eniten juuri tästä isommasta Hondasta. Motarilla se kulki sen 200 kolmella laukulla, mutta tuuli otti jo aika kovasti. Tämä pyörä oli sillä vakiopleksillä, jonka vuokraaja meinasi vaihtaa myöhemmin suurempaan touringpleksiin. Hondan penkkiä pidin mukavampana kuin XT:n penkkiä. En kuluta polvia kurveissa ja tämä pyörä oli minulle helpompi mutkissa kuin XT, jota kaverit pitivät parempana mutkissa. Moottori oli mahtava ja alpeille se sopi vaihteineen paremmin kuin edelisenä vuonna mukana ollut katu-VFR1200. Mittaristossa oli aika paljon tietoa, mutta siihen tottui nopeasti, siis mielestäni hyvä. Moottori oli värinätön, varsinkin verrattuna XT:n värinöihin. Kaiken kaikkiaan Honda oli miellyttävä ajella ja jos nyt pitäisi oma vanha CBR1000F johonkin vaihtaa, niin tämä voisi olla vaihtoehto. Ajoimme viikon aikana reilut 2300km, joista itse suunnilleen puoliksi VFR1200 ja XT1200.

    Omat ainoat moitteet olisin sanonut noista Hondan omista päältäladattavista sivulaukuista. Ne olivat hankalan kapeat tavaroille ja niistä puuttui kantokahvat. Varsin ikävä kanniskella majapaikkaan ja takaisin.

    jussi
  18. #18
    Lainaa upnjussi kirjoitti Katso viesti
    Moottori oli mahtava ja alpeille se sopi vaihteineen paremmin kuin edelisenä vuonna mukana ollut katu-VFR1200.
    Tarkoitat varmaankin tiukkoja serpentiininousuja, kuten esim. Stelvion itäpuolen nousu?
    Katumallissahan on tunnetusti rajoitettu tehoja 1-2 vaihteilla alle 4500 kierroksen, joten en yhtään ihmettele, jos XTourer toimi paremmin alpeilla.
  19. #19
    Lainaa jha kirjoitti Katso viesti
    Tarkoitat varmaankin tiukkoja serpentiininousuja, kuten esim. Stelvion itäpuolen nousu?
    .

    Jep, ajoin senkin tuolla katu-VFR:llä. Samoin Arabban seudulla muutaman muunkin tiukkoja mutkia omaavan solan. Myös Sveitsin puolella loivemmin kaartuvia mutkia tuli ajettua, ne oli sillä mukavampia ajella.

    jussi
  20. #20
    Itsellä kokemusta uudesta Crosstourerista koeajon ja eilen ostetulla ylivuotisella Hondalla ajetun 150 km verran. Pyörä toimii kuin ajatus käskijänsä alla. Mutkalenkit ja maantieajo nautinnollista. Vaihteisto, moottori, kytkin toimivat hyvin. Nopeusmittarin yltiöpäinen positiivisuus häiritsi. Satasen nopeudessa +12 km/h!

    Ulkonäkö on tosiaan makukysymys. Jos ei halua muoviohjusta, customia tai nakua, on VFR X ulkonäöllisesti ihan kuin mikä muu all road pärrä tahansa. Tarkoituksenmukainen on kaunista, sanoi muinoin tekun konstruktiotekniikan yliope. Pitää paikkansa edelleen.

    Satula on hyvä. Tilava, antaa vaihtoehtoja istuma-asennolle. Ehkä liian pehmeä, mutta se on luonnollista jos on massaa reilusti päällä.Kevyemmälle raiderille saattaa olla ihan ok.

    Vertaaminen corollaan...no jaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Itselläni oli vaihtoehtona vähän aikaa Aprilia Caponord 1200. Sain siitä houkuttelevan tarjouksen. Pyörässä on paljon high techiä, mutta ketjuveto. Toimiiko Aprilian elektroniikka vielä 10 tai mahdollisesti 30 vuoden päästä? Mietin valintaani jonkin aikaa. Hondan eduksi oli laskettava hyvä maine, TM:n testivoitto, moottori ja luotettavaksi koettu tekniikka. Ei tässä ainakaan moottori täristä niin pahasti kuin gessussa
    Viimeksi muokannut: kaasila12; 21.05.2014 klo 08:07.
  21. #21
    Jees, laitetaas itsekin pari sanaa.

    +3000km nyt istunut ko. pyörän selässä. Mittaa noin 174, pyörässä tourinki-plexi yläasennossa.

    - ilmavirta menee kypärän yli, ei juuri ravistele. Toimii minusta paljon paremmin kuin SuperTeneren tourinki-plexi varustettuna mra xcreenillä.
    - voimaa riittävästi, välitykset kyllä tosi pitkät
    - nopeusmittari tosiaan yltiöpositiivinen, onhan se kiva kun voi ajaa 115, 100 alueella =)
    - alkuperäinen takalaukku vuotaa vettä, mikälie insinörtti keksinyt laittaa siihen vetoketjun??? Hondan korjaus on 'porataan reikä ja laitetaan joku tuluppa...' Go Honda!
    - ajoasento hieman etukeno, ihan ookoo, toimii myös seisten
    - jousitus on aika kehno, toimii toki rauhallisessa matka-ajossa ihan hyvin mut ei tuosta oikein minnekään kuoppaisille sorateille ole, jotenkin löysästi pintakova.... ja jos kiristää niin sit tippuu paikat hampaista.
    - kaasu on vähän äkkijyrkkä, ykkösvaihteella saa olla tarkkana, varsinkin jos samalla räplää visiiriä kiinni tms tarpeellista..

    Mitäs muuta, olisko tää sellainen "kokonaisuudessaan hyvä pyörä" tms. Hieman väritön, hajuton, mauton.

    Ei mitään dramaattisen pahaa sanottavaa. Mieluusti tällä tien päälle lähtee.

    Pörrr
  22. #22
    Joo, samat havainnot. Tosiaan turhan hyvä kaasuun vastaavuus 1- ja 2-vaihteella. Kumma kun eivät toimittajat huomauttaneet tästä ominaisuudesta testeissä. Joskus narisevat turhankin pienistä jutuista. Saisikohan sitä ohjelmoitua-trimattua? Vaihteet on ylipitkät, mutta siihen tottuu helpommin. Tässä kun ei voi niitä rattaita vaihtaa. Mutta enemmin keppiveto pitkillä vaihteilla, kuin ketjuveto.
  23. #23
    ...kai minäkin voisin tähän jotain sanoa; kokemusta mokomasta on n. 15 Tkm:n verran, esittelyvehkeellä (manuaali) n. 1500 km ja omalla DCT:llä loput.

    Ajan tuolla mielelläni hiekkateitä (tulin juuri sateisesta Ouninpohjasta, kivaa oli!) ja radalla tulee käytyä mm. orgin päivillä muutaman kerran vuodessa (keskiryhmän hitaan pään vauhteja, kai). En ole juurikaan valtatiematkailua harrastanut, mutkatiet kiinnostaa enemmän. Ja tykkään!!

    Keula on shimmattu herkemmäksi ja nyt on nappulat alla --> nyt on hiekkateille hyvä. Radalla tiukennan vähän alustaa, mutta kyllähän erityisesti tuo keula jää vähän pehmeäksi radalle... Nykyisilläkin renkailla uskaltaa kantata asfaltilla, sileillä renkailla on tietty herkempi ajaa. Eipä tuo mikään ratapyörä ole.

    Hondan touring pleksi ei aiheuta ongelmia kun sitä kallistaa vähän taaksepäin --> olen toisaalta vain 174 cm, mutta pleksi oli tosi epämiellyttävä ilman kallistamista. Mutta nyt ei ravista, helpoimmalla pääse kun laittaa sopivanpaksuista prikkaa väliin, tai sitten voi modata pleksin kiinnitysrautoja foorumin ohjeiden mukaisesti (www.crosstourer.com). Originaali on kuumalla kelillä hyvä, ei ravista eikä pyörteile.

    Minusta tuo on pitokampe, taitaa olla pitkään... Ruuvasin n. 15 kg lisää rautaa kiinni (kaatumaraudat ja pohjapanssari) joten taitaa tuo minun DCT-malli painaa melkein 300 kg..! Tuo norsu kun on hiekalla vauhdissa niin se tarvitsee jonkinverran matkaa pysähtyäkseen... Moottori on älyttömän hyvä, sitä ei voi kuin kehua --> jo pelkästään sen takia kannattaa pyörää testata!

    Olen TÄYSIN eri mieltä corolla/hajuton/mauton - kommenttien kanssa --> erityisesti pidän DCT vaihteiston manuaalitoiminnasta (pyörässä on vaihdepoljinkin) --> voin vaihtaa stongasta tai jalalla... Ei kai sen vehkeen ole pakko täristä, vatkata ja hajota jotta siinä olisi luonnetta... Ajan sekä istualtaan että seisten, ja tankillinen menee helposti pysähtymättä. Saan ihan kunnon kiksit ajamisesta

    Ainoa huono asia on takalaukku (ei pidä vettä) ja asialle on maahantuoja luvannut tehdä jotain (siis jotain muuta kuin porata reikiä..). Niin ja saisivat tehdä kestävämpiä takarenkaita! Testeissä haukuttu kulutusta ja minullakin tyypillinen kulutus on 6-7 litraa sadalla paitsi matka-ajossa pääsee vitosella alkavaan lukemaan. Vei muuten aluksi enemmän, jossain kuuden tonnin jälkeen kulutus laski.

    Jos DCT vaihteisto kiinnostaa, niin sen tiedän sitä kannattaa kokeilla vähän pidempään kuin 15 minuuttia... Ostin omani ajettuani pari kertaa automaatilla ja eka tyypit oli manuaalista. Tänä keväänä ajoin manuaalilla välissä (takana siis yksi vuosi automaatilla), ja edelleen valitsisin DCT:n! Mutta nehän on niitä mielipideasioita...
    Husqvarna 701LR
  24. #24
    Lainaa TiuSo kirjoitti Katso viesti

    Ainoa huono asia on takalaukku (ei pidä vettä) ja asialle on maahantuoja luvannut tehdä jotain (siis jotain muuta kuin porata reikiä..). Niin ja saisivat tehdä kestävämpiä takarenkaita! Testeissä haukuttu kulutusta ja minullakin tyypillinen kulutus on 6-7 litraa sadalla paitsi matka-ajossa pääsee vitosella alkavaan lukemaan. Vei muuten aluksi enemmän, jossain kuuden tonnin jälkeen kulutus laski.
    Minä soittelin Brandtille viime viikolla ja saamani vastaus oli juurikin joku tuollainen "ohje + tulpat" -kitti joka toimitetaan nyt myyjäliikkeen avustuksella minulle. Jotenkin minun on hyvin vaikea käsittää miten joku on keksinyt tehdä takalaukun vetoketjulla laajennettavaksi, mutta en kyl ymmärrä montaa muutakaan asiaa
    Pörrr
  25. #25
    Ajelin tällaisella viime kesänä reilut 2000 km Alppireissun. Kyseessä oli tuolla automaatilla varustettu vempele. Ihan täysin joka paikassa laatikko ei mielestäni ollut tehtäviensä tasalla. Mutkiin kun vaihtoi hidastamisen aikana itse yhden pykälän pienemmälle kuin mitä laatikko teki ajaminen oli sujuvaa. Manuaalipuolta en viitsinyt kauheasti käyttää kun kerran automaatti hoiti hommat suht hyvin. Sporttiasento oli koko ajan päällä. Muuten pyörä oli kokoonsa ja painoonsa nähden todelle helppo ja yllättävänkin kevyt ajaa. Pyörässä oli joku touring-pleksi kiinni ja ainakin 189 cm pituiselle kuskille tämä oli hyvä. Ihmettelin kun tämän hintaisessa vehkeessä ei ollut kahvanlämmittimiä vakiona, niitä olisin pakkasella kaivannut. Omille epäkuntoisille polvilleni olisin ehkä vähän loivempaa kulmaa kaivannut.

    Parin viikon päästä tulossa samankaltainen reissu ja alla perinteisellä laatikolla varustettu samanlainen. Odotan että reissu on taas pyörän puolesta hyvä.

    Sitten kun tuon oman Varaderon vaihtohetki on käsillä niin tämä on hyvin todennäköinen vaihtoehto jos vaan jalkatappeja voi pikkuisen siirtää alaspäin. Nyt en muista että onko penkin korottaminen mahdollista vai oliko tuo jo niin korkea että korkeammalta ei enää kunnolla osu tossut maahan.
    .
  26. #26
    Lainaa Zidi kirjoitti Katso viesti
    Jotenkin minun on hyvin vaikea käsittää miten joku on keksinyt tehdä takalaukun vetoketjulla laajennettavaksi, mutta en kyl ymmärrä montaa muutakaan asiaa
    No jo on aika iso moka tämän tyyppisessä pyörässä. Mulla kun on tämän maantieversio ja orggis perälaukku kuin sivulaukutkin ja ne on kyllä TÄYSIN vedenpitävät, kunhan kannen suljennassa ei jätä mitään riepua tms. väliin. Ja on nimittäin testattu monsuuniolosuhteissa. Muutoin en ota kantaa laitteeseen.
    <p>.</p>
  27. #27
    Lainaa jha kirjoitti Katso viesti
    Sä taidat olla vaan liian pitkä....
    Lainaa GuessWho kirjoitti Katso viesti
    Paljon mahdollista. Tosin painuin kyllä useaan otteeseen lysyyn ja apu tuli vasta kun lepuutti tankin päälle. Mutta kyseessä oli tosiaan vain mun omat kokemukset ja aika lyhyet sellaiset
    Vartaderossakin oli mulla sama ilmiö alkup. pleksillä, päänsärky siitä tuli kun ajoin pyörän kotiin. MRA:n touring plkesi muuttu tilanteen. Harvoin noi vakipleksit on sopivia .. Lienee asetettu ulkonäön perusteella ?

    Mutta todella hieno arvostelu pyörästä
    __________________________________________________ _______________

    Yamaha Virago 535
    Yamaha FZ6S 2006
    Honda XL1000 2004 ABS
    BMW R1200GS 2009
    Aprillia Caponord 1200 2014
  28. #28
    Ovat ulkomaan foorumilla väittäneet että 14 mallisen takalaukku pitää vettä (siinä ei ole sitä vetoketjua). Sinänsä ongelmana taitaa olla se "kangassarana" siinä laukun etuosassa --> vesi tulee siitä ja sen kiinnityslistojen saumoista läpi.

    Englannissa vaihtoivat kaikkein aktiiveimmilla valittajille esim. pan europeaniin sopivan takalaukun, useampikin Hondan takalaukku taitaa sopia heittämällä. Minulle mustana, kiitos --> sitten ajelisin joko sivulaukkujen tai takalaukun kanssa...
    Husqvarna 701LR
  29. #29
    Lainaa TiuSo kirjoitti Katso viesti
    Sinänsä ongelmana taitaa olla se "kangassarana" siinä laukun etuosassa --> vesi tulee siitä ja sen kiinnityslistojen saumoista läpi.
    Juurikin tuosta kohtaa oma laukku fuskaa. Eikä veden tarvitse tulla edes paineella/ajossa. Yön sateli tuossa joku hetki takaperin, pyörä sivutuella, ja aamulla laukussa oli ~1,5dl kirkasta.
    Pörrr
  30.  
  31. #30
    ...jep. Riittää myös jos seisottaa työpaikan pihassa iltapäivän...
    Husqvarna 701LR
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen