Tulokset 1:stä 6:een 6:sta
  1. #1
    Moro!

    Aloitteleva pärrääjä ilmoittautuupi. Armoton pyöräkuume iski nyt keväällä ja pohdinnan jälkeen päädyin korttia ajamaan. Viisi vuotta kuitenkin on tullut seurattua liikennettä ratin takaa, niin ehkäpä nyt osaa lueskella liikennettä sen verran, että uskaltautuu kaksipyöräiselläkin joukkoon.


    Nyt alkaa olemaan pyörän ostokin varsin ajankohtainen ja tutkimuksissani olenkin päätynyt siihen, että banditin haluan. Nyt tässä suurimpana kysymyksenä onkin herännyt se, että kannattaako ostaa 04-05 vuoden 1200 bandit, vaiko uudempi 06-07 650?

    Onko nuo uudemman mallisen 650:sen parannukset sen verran tuntuvia, että kannattaisi ennemmin ottaa se?

    Tarkoituksena olisi tehdä tuon talouden naiseläjän kanssa jotain pieniä reissuja Suomessa sen normaalin lähipaikkakunta- ja kaupunkiajelun lisäksi. Onko tuosta isommasta koneesta siis tarpeeksi merkittävämpi hyöty kun on matkustaja kyydissä vai onnistuuko se myös hyvin tuolla 650:lla?

    Monissa 1200:ssa näyttäisi saavan laukkua/laukkusarjaakin mukaan siihen samaan hintaan, joka toisaalta olisi ihan kivakin bonus.

    Noissa 1200:ssa saa ilmeisesti olla kilometrejäkin reilummin takana ennenkuin se näkyy ja tuntuu?

    Onko ajoasennosta suurtakin eroa? Itselläni on hieman notkoselkää joten pystympi on aina vähän parempi vaihtoehto jaksamisen kannalta.


    Pahoittelen jos joku on tätä samanmoista kysynyt jo aiemmin, mutta tuo haku ei oikein meikäläisellä ainakaan toiminut ja googlettaminen ei antanut mitään fiksua tulosta
  2. #2
    Jaa-a, pahan heitit...

    Tässä kommentteja meidän perheen 650:sestä millä pääsääntöisesti rouva ajaa...

    Hyvä pyörä, erinomaiset ABS-jarrut, suoraviivainen ja helppo ajaa. Koneessa puhtia kaksikin päällä ajaa - edellyttäen ettette ole hirvittävän isoja. Reissua ei olla tehty mutta satunnaisia stinttejä kylläkin. Ei kuluta juuri mitään, perushuollot helppo tehdä itsekin.

    Kone on ihan perus-rivinelonen. Ykkönen kiertää iloisesti toiselle sadalle ja meno on suoraviivaista. Ohituskiihtyvyys kuutosella ei ole ison pyörän luokkaa mutta sen voi kompensoida polkemalla pari pienempää pykälää sisään.

    Itselle pyörän ajoasento on liian ahdas (182 cm ja 100 kg), ohjaustanko on himpun liian kapea ja polvikulma todella ahdas minun kropalleni vaikken mikään pitkäjalkaviklo olekaan.

    Jos koeajo osoittaa että pyörän geometria sopii niin siitä vaan. Vertaa vakuutusten hintoja ja tee päätöksesi rauhassa. Jos ajat enimmäkseen yksin niin 650 riittää varmaan hyvin, jos taas ajat paljon kahdestaan niin voi olla että 1200 on parempi vaihtoehto.

    Niin tai näin niin hyvä ensimmäinen pyörä!

    strider
    - '11 BMW R 1200 GS
    - IBA SS1600K
    ---
    ex: '00 Honda CBR 1100 Super Blackbird / '08 Harley-Davidson VRSCDX Night Rod Special
  3. #3
    Molempi parempi, käy koe ajamassa molemmat.
    Varmaan 650:llä pärjää, mutta isompi on aina isompi.
    Jos budjetti kestää,niin kannattaa ottaa vertailuun myös 1250 mallit.
    Mielipiteeni vain omiani, eikä minua kiinnosta mitä muut niistä ajattelee. Tietoisesti en kuitenkaa loukkaa ketään tai mitään.

    Yamaha FJR 1300A -08
  4. #4
    Nosta vähän rimaa ja osta 650 vesirosvo.Kulkee kakspäälläkin hienosti, pieniruokainen ja vakuutuksiltaan edullinen.Ne pisimmät päivätaipaleet luokkaa nafti 800km ja kaks päällä.Motarilla pitää matkavauhtina 180 aamusta iltaan.
    poku banuhäiskä:Suzuki,Moto-Guzzi,Velocette ja NSU-601
  5. #5
    Lainaa ilkka75 kirjoitti Katso viesti
    Jos budjetti kestää,niin kannattaa ottaa vertailuun myös 1250 mallit.
    Siinähän se, jos budjetti kestäisi niin tässä ei olisi mitään miettimistä
  6.  
  7. #6
    Oma pyörä huollossa ja alle sain 650 s banditin 06 mallia, on kyl nii nuhanen pyörä ku olla ja voi kauneus on katsojan silmässä, järkipyörä varmasti, tapiolan laskurilla 35/70 bonareilla näyttää 850€ kausi ei kuullosta kovin edulliselle. Sopivan tehoton alotus pyörä niille joilla ei pyöristä ole ennestään mitään kokemusta.
    Z 750-06
    CBR1000RR- 05