Sivu: 33 / 33:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 23313233
Tulokset 961:stä 985:een 985:sta
  1. #961
    Lainaa okvp kirjoitti Katso viesti
    Ihan samanlaista roiskimista se on minullakin kun yrittää ajaa eniten ja kello tykkää, ajatkin on suurinpiirtein samoja, tosin viime vuonna 1.24 samanlaista rumaa linjaa. Täpöillä ajettaessa kasvanut nopeus suoran päässä kostautuu jarrussa/ jättää jarrua liian myöhään, linja leviää ja esim. lemminkäinen-kikoissa aiheuttaa ketjureaktion. Ilmeisesti nuo 24-25 ajat ovat vielä niin löysiä että kasvanut nopeus peittoaa linjavirheet, kunhan ne eivät ole niin pahoja että pääsee avaamaan edes kohtalaisen hyvin. Toisaalta esim. palmasin venähtäminen pitkäksi muutamalla metrillä ei juurikaan aikaan tee lisää, koska rata on kuitenkin n. 3000 metriä pitkä...
    Jos ajatellaan vaikutusta kierosaikaan, niin ratkaisevampi tekijä on se että millanen ajolinjan muoto on ennen (apeksia) leveeksi menemistä, eli onko mopo ehtinyt kääntyä vai ei.

    Ja esim 1:21 aikojakin pystyy ajella täysin älyttömästi roiskien/ osumatta yhteenkään apeksiin/ leveäksi vetelemällä. Jos mopo on ehtinyt kääntyä ennen leveäksi menemistä.
  2. #962
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    1:21.4 kierroksella se Palmasin kanttarin ajo päästä päähän tapahtui keskinopeudella 14m/s. Tällöin se metri lisää matkaa on lähes kymppä. Ja koska puoli metriä lisää puoliympyrän säteeseen tarkoittaa Pi*0.5 = 1.57m lisää matkaa niin se puoli metriä missattu Palmasin apexi tarkoittaa sellaista 0.15s kellossa 1:21.4 kierroksella.

    Joten sun laskut oli lähemmäs 5x pielessä... Saa toki korjata jos jotain unohdin.
    Tarkoitin palmasin venymistä pitkäksi jarruissa niin kuin usein tapahtuu, en sitä että se ajettaisiin isommalla kaarella, toki tätäkin tapahtuu jos yrittää pakolla kääntää siihen kanttarin kulmaan ja nopeus on liian iso, silloin toki myös kaarrenopeus on suurempi kuin terävästi käännyttäessä.
  3. #963
    Lainaa Takapainoinen Taapertaja kirjoitti Katso viesti
    Tänään Alastarossa: Poimitaan apeksit ja käytetään koko rata -teema. Kello vaan ei tunnu tykkäävän. 1.26-1.27 väliin menee.

    Sitten roiskitaan menemään ja 1.25. On tämä kyllä haastava laji.

    Tuossa tuota roiskimista tältä päivältä. Tiedän jo oikeastaan mitä teen väärin, mutta vanhalla tuntuu olevan haasteita saada vietyä asioita käytäntöön.

    https://www.youtube.com/watch?v=mCy9...em-uploademail
    katoin sun videon vähä analyytisemmin- hyvä jos sais ton synkkauksen kohdile nin näkis paremmin min maks nopeudet- tai sit laitat crono filen vaikka scuupale ni se näke vähä sun jarrut ja gvoimat- tossaha on iha järestää se apeksi jossaki monen metrin päässä siitä misä se kuulus olla- ajat pitkäks nin sillo se avaus kärsii väkisinki- mite hyvi olet perillä tosta alustasta?ei se riitä että amattilaine tehny- paljonko sitä keulaa on käytetty- onko jarruisa jotaki abs kiusaa? nyt vaa koetat jarruttaa iha liia myöhää tai sitte jarrutat liia pehmesti alkuu- entä mootorijarru kokelin omaani laitta sen löysemälle ni eihä se kääntyny enää kun rullas niin ettei arvannu jarruttaa- seki mahdolista että vaan käsket sitä mopoo liia löysästi nii kaikki kulkee pikkase myöhäsä apeskitki on just niinko ne tavallaa olis eripaikkaa sunmielestä apeksi on ollu niin teet se apeksi taito monta metrii myöhäsä- painumat ei oikee kerro mitää ku se pitä saada niin että suunille koko jousto tai vähä vaille käytetää kovisa jarruisa-
    yhteevetona pakko niisä sun tarkkaa ajetuissaki olla jotaki pielesä koska nuo ku korjaa ni pelkästää palmasi ja kahvila antaa helposti puol sekuntii kumpiki- ettei sittenki vaa liia aikasee kaasulle

    mikä toi uploademail tossa linki lopusa muila ei semosta?
    R1 2020
  4. #964
    Lainaa Esso.k kirjoitti Katso viesti

    Joo, apeksit on kateissa, kun yrittää ajaa omaa maksimia.

    ABS on edelleen toiminnassa ja ruksuttaa Palmasin jarrun välillä pitkäksi, jollei vähän ennakoi. Pääsuoran jarrussa myös muutaman kerran käynyt näin. ABS otetaan ensi ajokaudeksi pois.

    Alusta on vakio. Keula shimmattu ja stopparit poistettu. Ensi kaudeksi tulee tuohonkin vähän päivitystä. Painumat on kyllä tontilla.

    Ajoasento on myös vähän ahdas ja päivittyy myöskin avarammaksi.

    Ajolinjavirheet johtuvat kuitenkin omasta osaamattomuudesta.
    Kawasaki ZX-10R
    Yamaha R6R

  5. #965
    Lainaa Takapainoinen Taapertaja kirjoitti Katso viesti
    ABS on edelleen toiminnassa ja ruksuttaa Palmasin jarrun välillä pitkäksi, jollei vähän ennakoi. Pääsuoran jarrussa myös muutaman kerran käynyt näin. ABS otetaan ensi ajokaudeksi pois.
    Se mitä olen rataa bimmerin abseilla ajanut, ja ilman abseja, niin absit on kyllä nopeassa rata-ajossa niin hevon vitun perseestä ettei mitään rajaa. Bimmerissä(kin) on kaikennäkösta race-absia jne, mutta eipä niiden softan logiikka kyllä ajamista helpota yhtään, päinvastoin vaikeuttaa ihan helvetisti kun ei koskaan tiedä milloin jarru toimii ja millon ei.

    Lähtökohtasesti en kyllä yhtään ihmettele että jarrut ja ajolinjat karkaa ihan mihin sattuu, jos abseilla ajaa. Voihan se olla että kawan absit toimii rata-ajossa paremmin kuin bimmerin, mutta pelkällä mutulla veikkaisin että koska sekin on sarjavalmisteinen katumopo, niin absit on tehty kadulle, ei radalle.

    Ts jos kurvailee katumopolla huvikseen hitaassa/keski/nopeassa ryhmässä pehmeästi jarrutellen, niin sitten absit ei haittaa mitään.
  6. #966

    oukkei mietin vaa että jos menee pitkäks nin selkein päätäelmä pitäs olla että jarrumerki pitää kaliproida uusiks- mut nyt ne menee järestää uudellee samat mutkat- tarkotin sitä kelulasta puhuessa että eritysesti jyrkät mutkat mnee vaikeeksi jos koko joustoa ei saa käytettyy- eli oikeista painumista huolimatta keulaa jää käyttämättä vaikka 30-40 milliä eli liikaa komppia tai esijänitystä jos repoundia on liian vähä se nousee ylös liia nopiaa- 0,1 sekuntia esmes siinä että se nousee samaan pisteesee ku nyt merkkaa kääntyyvyyttee koska ollaa liikuttu jo pitkän matkaa- kuskista tä varmaa mut esitin mahdolisuuksia parantaa tilanetta- tai ainaki kokeilla-
    R1 2020
  7. #967
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    Se mitä olen rataa bimmerin abseilla ajanut, ja ilman abseja, niin absit on kyllä nopeassa rata-ajossa niin hevon vitun perseestä ettei mitään rajaa. Bimmerissä(kin) on kaikennäkösta race-absia jne, mutta eipä niiden softan logiikka kyllä ajamista helpota yhtään, päinvastoin vaikeuttaa ihan helvetisti kun ei koskaan tiedä milloin jarru toimii ja millon ei.

    Lähtökohtasesti en kyllä yhtään ihmettele että jarrut ja ajolinjat karkaa ihan mihin sattuu, jos abseilla ajaa. Voihan se olla että kawan absit toimii rata-ajossa paremmin kuin bimmerin, mutta pelkällä mutulla veikkaisin että koska sekin on sarjavalmisteinen katumopo, niin absit on tehty kadulle, ei radalle.

    Ts jos kurvailee katumopolla huvikseen hitaassa/keski/nopeassa ryhmässä pehmeästi jarrutellen, niin sitten absit ei haittaa mitään.
    Jos en ihan väärin ymmärtäny niin Kopposella tais olla uudessa bemussa ainakin vielä Kemoran kisassa ABSit toiminnassa. Hyvin tuo näytti niilläkin etenevän.
    Superbike #7
  8. #968

    R1:ssä ABS saa toimintaan jarruttamalla yhtä-äkkiä tiukasti, jolloin tuntuu että pyörä ei pysähdy kunnolla, jos aloitti jarrutuksen vähänkin lineaarisesti silloin sai ainakin omiin tarpeisiin kovan jarrun ilman että abs kytkeytyy. UBS ominaisuus sen sijaan tuntui häiritsevän enemmän, pyörä jakeli hieman perää sivulle ilmeisesti kun yhdistelmäjarrut ja niiden abs vaikutti takapyörään (datastakin tämä näkyi), tai ainakin perän jakelu hävisi kun abs-valo syttyi ja abs:t lopetti toimintansa. 15-19 R1:ssä ei edes ole minkäänlaisia säätöjä abseissa, ne ovat koko ajan päällä. Bemarissa ymmärtääkseni ne saa slick modessa pois päältä.
  9. #969
    Lainaa okvp kirjoitti Katso viesti
    Bemarissa ymmärtääkseni ne saa slick modessa pois päältä.
    Jos en väärin mutuile niin kaikissa bemareissa, muissakin kuin S100RR:ssä, on absinappi vasemmassa kahvassa josta varsinaisen absin toiminnan saa pois päältä.
    Sen jälkeen ainoa haittatekijä on se että letkut menee pääsylinteriltä absipumpille, ja pumpulta satuloihin.

    Jos en ihan väärin muista, niin Wehnä sano että bimmerissä (gen1, gen2?, millos se nyt sit ajo) on ihan hyvät jarrut (vakio pääsylinteri ja vakio satulat), sen jälkeen kun ottaa absipumpun pois/ pistää letkut suoraan pääsylinteriltä satuloihin.
  10. #970
    Lainaa okvp kirjoitti Katso viesti
    ...UBS ominaisuus sen sijaan tuntui häiritsevän enemmän...
    Toimiiko toi siis yhtään? Kun kovemmissa jarruissa takarengas on joko inan ilmassa tai sitten "leijuu" asfaltin pinnalla ja luistokytkin tekee töitä. Jos toi yrittää siinä työntää takajarrua ees pikkasen, niin lukkoonhan takarengas menee että heilahtaa.
    Osaako toi jotenkin ottaa paketin haltuun, kun mutkaan taittaminen rupee lähestymään: jarruvoima pienenee -> takarenkaalle tulee paino takaisin -> ruvetaan kääntämään mutkaan?

    Kadulla varmasti oikein näppärä vehje.

    Braaaaap
  11. #971
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    ... Bimmerissä(kin) on kaikennäkösta race-absia jne...
    2017 olin kattomassa Imatralla mopedeita. Kärkimies Le Grelle paineli bemarilla aika mallikkaasti. Kun se jarrutti, niin kuului julmettu surina ja kuulemma se oli ABS. Myös muutamalta hänen tallikaveriltaan kuului jarrutuksissa sama ääni.
    Ilmeisesti tiimi oli saanut ABS:t toimimaan rata-ajossa oikein hyvin.
    Braaaaap
  12. #972
    Lainaa T1mppa kirjoitti Katso viesti

    Penz13:lla saattaa olla käytössään hieman enemmän resursseja kaikenlaiseen kivaan kuin keskiverto suomalaisella rataharrastajalla...
    Yamaha R6
  13. #973
    Lainaa T1mppa kirjoitti Katso viesti
    Toimiiko toi siis yhtään? Kun kovemmissa jarruissa takarengas on joko inan ilmassa tai sitten "leijuu" asfaltin pinnalla ja luistokytkin tekee töitä. Jos toi yrittää siinä työntää takajarrua ees pikkasen, niin lukkoonhan takarengas menee että heilahtaa.
    Osaako toi jotenkin ottaa paketin haltuun, kun mutkaan taittaminen rupee lähestymään: jarruvoima pienenee -> takarenkaalle tulee paino takaisin -> ruvetaan kääntämään mutkaan?

    Kadulla varmasti oikein näppärä vehje.

    Toimii ja ei toimi, ennen kuin takasen abs aktivoituu saa sen ihan hetkeksi lukkoon vaikka jarruttamalla täysii 30kmh vauhdista. Vähän se mulla pompottaa perää jos vaihtaa 2 ja samalla reilusti jarrulla Kemoralla ennen viimeistä vasuria, paluusuoran jarru. Siinä se blibberi ilmeisesti vähän sekoaa niin osa tulee liian kovasta moottorijarrusta.

    Bemarin ABS ei nypyttänyt, teho vaan hiipui. Siinäkin syynä että olin valinnut ecusta sport jolloin se ei anna perän nousta yhtään. Race modessa esti muistaakseni lukkiutumisen ja takajarru ei ollut pelissä. Muuten sai mennä vaikka keulan kautta ympäri.
    Yamaha R1
  14. #974
  15. #975
    Ei kellään olis kokemusperäistä tietoa mitkä moottorijarruasetukset toimii hyvin -11-15 10 kawassa? Oli näköjään poistettu tuo kokonaan käytöstä ja nyt tarttis arpoo kisaa varten jotkut kivat setupit.
    Superbike #7
  16. #976
    Lainaa T1mppa kirjoitti Katso viesti
    2017 olin kattomassa Imatralla mopedeita. Kärkimies Le Grelle paineli bemarilla aika mallikkaasti. Kun se jarrutti, niin kuului julmettu surina ja kuulemma se oli ABS. Myös muutamalta hänen tallikaveriltaan kuului jarrutuksissa sama ääni.
    Ilmeisesti tiimi oli saanut ABS:t toimimaan rata-ajossa oikein hyvin.
    Katurata on hieman eri kuin ratarata, varsinkin jarrutuksen osalta.
  17. #977
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti

    ei kokemusta mutta tuola on jotaki https://www.zx-10r.net/threads/race-...ttings.248601/
    https://www.zx-10r.net/threads/race-...u-info.143825/
    ei kittimanuaalia ole jos siitä sais apuu?
    R1 2020
  18. #978
    Lainaa Esso.k kirjoitti Katso viesti
    ei kokemusta mutta tuola on jotaki https://www.zx-10r.net/threads/race-...ttings.248601/
    https://www.zx-10r.net/threads/race-...u-info.143825/
    ei kittimanuaalia ole jos siitä sais apuu?
    Kittimanuska on, mut se kertoo vain, että 10 on loivin ja 1 tiukin.

    Edit. Kiitti linkistä, pitää ihmetellä noita käppyröitä
    Superbike #7
  19. #979
    Lainaa T1mppa kirjoitti Katso viesti
    2017 olin kattomassa Imatralla mopedeita. Kärkimies Le Grelle paineli bemarilla aika mallikkaasti. Kun se jarrutti, niin kuului julmettu surina ja kuulemma se oli ABS. Myös muutamalta hänen tallikaveriltaan kuului jarrutuksissa sama ääni.
    Ilmeisesti tiimi oli saanut ABS:t toimimaan rata-ajossa oikein hyvin.
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    Katurata on hieman eri kuin ratarata, varsinkin jarrutuksen osalta.
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Jos en ihan väärin ymmärtäny niin Kopposella tais olla uudessa bemussa ainakin vielä Kemoran kisassa ABSit toiminnassa. Hyvin tuo näytti niilläkin etenevän.
    Mielenkiintoinen keskustelu.

    Muistaakseni esimerkiksi Penna käytti Bemarissaan abseja ja eteni varsin ripeästi.
    Jep, sössi Pärnun kisassa taka(väärän)suoran jarrutuksen, abs puuttui peliin ja
    hietikon kautta takaisin baanalle. Taisi jopa tarvita avoinna ollutta porttia...
    Oliko haitta vai estikö lipan, en tiedä.

    Tuskin nuo tiedot enää tätä nykyä mitään valtiosalaisuuksia ovat, joten voisi kuvitella
    gen1-2 -kuskien/tiimien jakavan jo tietoa harrastajille kysyttäessä.
  20. #980
    Voihan tuo olla, että tuossa omassa ZX-10:ssä on jarruissa jotain, jonka saisin ABS:n toimintaa säädättämälläkin paremmaksi.

    Ajoin eilen pari settiä kostealla ja osittain kuivuneella radalla R6:lla, ja jarrutusmerkkiä sai siirtää aika ronskisti pidemmälle kuin Kawalla ja pyörä tuntui pysähtyvän kuin seinään. Toki vähemmän nopeutta se ehtii kelata ja kevyempi pyörä, mutta iso ero.
    Kawasaki ZX-10R
    Yamaha R6R

  21. #981
    Lainaa Takapainoinen Taapertaja kirjoitti Katso viesti
    Voihan tuo olla, että tuossa omassa ZX-10:ssä on jarruissa jotain, jonka saisin ABS:n toimintaa säädättämälläkin paremmaksi.

    Ajoin eilen pari settiä kostealla ja osittain kuivuneella radalla R6:lla, ja jarrutusmerkkiä sai siirtää aika ronskisti pidemmälle kuin Kawalla ja pyörä tuntui pysähtyvän kuin seinään. Toki vähemmän nopeutta se ehtii kelata ja kevyempi pyörä, mutta iso ero.
    Mulla Bemarissa moottorijarru teki kiusaa muutamissa mutkissa. Nopea oikea ja vasen ja 3 mutka Alastarolla. Nopeissa kierrokset ei laskenut vaan oli vähän kuin kaasulla ja ei kääntynyt. Muutin asetuksia niin eihän niillä vauhdeilla enää 3 mutkaan tarvinnut edes jarruttaa. Sitten oli se ABS juttu mikä oli kyllä tuohon verratuna helppo huomata.
    Yamaha R1
  22. #982
    Lainaa -TH- kirjoitti Katso viesti
    Mielenkiintoinen keskustelu.

    Muistaakseni esimerkiksi Penna käytti Bemarissaan abseja ja eteni varsin ripeästi.
    Jep, sössi Pärnun kisassa taka(väärän)suoran jarrutuksen, abs puuttui peliin ja
    hietikon kautta takaisin baanalle. Taisi jopa tarvita avoinna ollutta porttia...
    Oliko haitta vai estikö lipan, en tiedä.

    Tuskin nuo tiedot enää tätä nykyä mitään valtiosalaisuuksia ovat, joten voisi kuvitella
    gen1-2 -kuskien/tiimien jakavan jo tietoa harrastajille kysyttäessä.
    Absin suhteen on se ongelma ettei siihen pääse kunnolla käsiksi, eli mitään varsinaisia säätöjä/ säätökarttoja ei ole.

    Eli tarjolla on vain bimmerin tekemät /valitun ajo-moden mukana muuttuvat; vakiona: (Off-)Rain-Sport-Race-Slick/User, ja jarrusysteemi on partially integral brakes, eli takajarruakin sotketaan mukaan riippuen siitä mikä asetus on valittuna. Muistaakseni Slick-moden saa aktivoitua vain jos on tökännyt Slick-mode-avaimen Slick-mode-liittimeen.
    Ja virallisessa gen1 race-ecu softassakaan ei muuta.

    Jos mopossa gen2 race-ecu softa, niin: ajo-moden mukana muuttuvat (Off-)Rain-Sport-Race-Slick/User ja lisäksi softasta saa valita että mikä absi-mode missäkin ajo-modessa on: Sport-Race-Slick-IDM Slick.
    ""ABS Slick IDM" is designed for maximum deceleration under racing conditions. Rear wheel lift detection and deceleration limiting are not active. The ABS function while the footbrake is operated is deactivated. The rear wheel can be blocked."
    Eli eipä paljoo auta sekään.

    Noh, sitten ongelmaksi jää enää se, että kuinka kireäksi bimmerin inssit ovat uskaltaneet esim gen2 softan "IDM" algoritmit vetää, eli paljonko turvamarginaalia on absin toimintaan jätetty.

    Suurin ongelmahan siinä on se, että absille on hyvin vaikea saada luotettavaa tietoa siitä, mikä on eturenkaan todellinen pito, ja kuinka paljon se pito muuttuu sen mukaan kun mopon asento muuttuu, ja lisäksi esim kuinka paljon voidaan olettaa ilmanvastuksen auttavan asiaa suuremmissa nopeuksissa, jos mukaan sotketaan moposta löytyvä Boshin IMU ja sen antamat 3ax kiihtyvyys ja 3ax gyro-tiedot.
    Takarenkaaltakaan ei saa mitään vertailukohtaa, koska takarenkaan pyöritänopeus on jotain 0-100% väliltä ihan sen mukaan paljonko on jarrua/ moottorijarrua/ onko takarengas ilmassa vai ei.

    Jah mitä tulee resurssitalleihin, niin en ole ainakaan kuullut, että bimmeri tekisi customi-absi-softaa millekkään taholle.
    Toki voihan se olla että jos joku talli oikein tosissaan haluaa absia käyttää ja kehittää, niin kyllähän absi-mokkula tottelee hakkerin softaa siinä missä mikä tahansa elektroninen vehje.
    Josta päästää takaisin siihen ongelmaan, että kuinka paljon marginaalia absille jätetään, eli paljonko otetaan takkiin kierrosajassa, kun jarrumerkkiä pitää aikaistaa absin marginaalin takia.
  23. #983
    Lainaa T1mppa kirjoitti Katso viesti
    Toimiiko toi siis yhtään? Kun kovemmissa jarruissa takarengas on joko inan ilmassa tai sitten "leijuu" asfaltin pinnalla ja luistokytkin tekee töitä. Jos toi yrittää siinä työntää takajarrua ees pikkasen, niin lukkoonhan takarengas menee että heilahtaa.
    Osaako toi jotenkin ottaa paketin haltuun, kun mutkaan taittaminen rupee lähestymään: jarruvoima pienenee -> takarenkaalle tulee paino takaisin -> ruvetaan kääntämään mutkaan?

    Kadulla varmasti oikein näppärä vehje.
    Katselin CCU:n datasta tuon taka-abs:n toimintaa, se on päällä jokaisessa kovemmassa jarrussa jonkin aikaa, mutta vain hetken kun alan kallistaa, toki trailbrake ei minulla ole datan mukaan kova, siinä olisi petraamista (mutta riskiä myös). Voisi kyllä olettaa että kallistuksessa UBS:n takajarrun painetta vähennetään, mutta vaikea sitä on noiden mummojarrutusten perusteella todeta.
    Kyllähän tuon ABS:n kanssa pystyy ajamaan helposti vielä 1.24-1.25 ilman että ne pahemmin häiritsee, kun ei tee liian teräviä jarruja. Mutta en kyllä keksi mitä hyötyä noista kuivalla rata-ajossa on, tietysti jos sattuu pystyssä jarruttaessa joku öljyläikkä eteen niin ehkä silloin.
    Eilen Alastarossa ABS:t palasivat taas toimimaan, otin satulan alta taaimmaisen vihreän 30A sulakkeen pois, jonka pitäisi kytkeä pumpun ja koko systeemin toiminnasta. Parempi että ovat poissa toiminnasta kokonaan, kuin silloin tällöin. Testaamaan en ehtinyt kun sade pilasi loppupäivän.
  24. #984
    Vähän yleistä pohdintaa ajelusta mopoilua erikantilta katseltuani:

    Nopeassakin ryhmässä näkee suurimman osan kuskeista pyrkivän pitämään päätä vaakatasossa maapalloon nähden ja tämä varmaankin on osasyy vartalon kiertymiselle ja huonohkolle ajoasennolle. Tiedostavatkohan nämä kuskit tämän asian ja mitenköhän tuota osaisi muuttaa?

    Jotta ketään muuta tässä ei leimattaisi, laitetaan esimerkiksi kuva itsestäni (keskimmäisessä mopossa):

    https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.n...e9&oe=5F4A63FC
    Siivetön jäsen
    CBR1000RR
    Taffu_altterin altteri
  25.  
  26. #985
    Lainaa Taffu kirjoitti Katso viesti
    Vähän yleistä pohdintaa ajelusta mopoilua erikantilta katseltuani:

    Nopeassakin ryhmässä näkee suurimman osan kuskeista pyrkivän pitämään päätä vaakatasossa maapalloon nähden ja tämä varmaankin on osasyy vartalon kiertymiselle ja huonohkolle ajoasennolle. Tiedostavatkohan nämä kuskit tämän asian ja mitenköhän tuota osaisi muuttaa?

    Jotta ketään muuta tässä ei leimattaisi, laitetaan esimerkiksi kuva itsestäni (keskimmäisessä mopossa):

    https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.n...e9&oe=5F4A63FC
    en oikee tajunnu mitä tarkota? pakko kai se pää on olla ylhäälä että näkee eteepäin- olenki aina ihmetelly mite ne saa niskasa sellasele mutkalle ku ollaa vaakatasossa ja takaraivo lapaluisa-