Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 34:een 34:sta
  1. #31
    Eilen vein nexuksen talliin. Saa siellä viikon kuivata ja sitten pussi päälle ja odottamaan uutta kevättä. Kohta sitä voisi jo alkaa suunnittelemaan seuraavan kesän reissua. Pohjois-Norja oli sen verran hieno kokemus, että sinne voisin lähteä uudestaankin, vaikka Kirkkoniemelle sitten tai Lofooteille.
    Aikuinen nainen nexusti
  2. #32
    Kolmena kesänä mekin olemme käyneet Pohjois-Norjassa. Meihin teki erittäin suuren vaikutuksen pieni Pykeijan kylä, jossa poikkesimme ollessamme matkalla Kirkkoniemeen. Täältä lisätietoa. Me olimme yötä Olgan talon alakerrassa.
    Aikansa kutakin...
  3. #33
    Pitää se minunkin viedä Xevo kohta talvisäilöön. Ei sitä näköjään enää lokakuussa tarkene ajella, milloinkahan tuon oppisi ettei tarvitsisi aina nollakelissä ajella pyörää tallille.

    Tämä oli välivuosi reissaamisen suhteen, mutta tulihan tuota viime vuonna koko maa kierrettyä ja vielä kirja kirjoitettua, joten kai sitä välillä saa vähän huilatakin. Ensi kesälle on suunnitelmissa taas pohjoisen reissu - kiintopisteinä näillä näkymin ainakin Kilpisjärvi ja sitten jokin paikka Barentsinmeren rannalla. Vardön saari kiinnostaa, mutta se on ehkä turhan etelässä - vähän haaveilen Berlevågin lentokentän kupeessa pistäytymisestä
  4.  
  5. #34
    Tänään oli taas mahtava keli ajella... Aurinko paisto eikä kärpäsistä ollu tietookaan.
    Ajeltiin mamman kanssa noita lähialueen mutkateitä, kesällä loppuun tahkottuja tuttuja pätkiä, mutta niiiin vallan toisen näköisiä ny kun syksy on päällänsä.
    Kivaa oli, kilometrejä ei kertyny ku alle sata.

    Toivottavasti pääsis vielä...
    Forward taapertamista - as early as -62

    *Xciting 500Ri*
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12