Tulokset 1:stä 6:een 6:sta
  1. #1
    ihmettelen muovitankin ominaisuuksia, kun se alkoi keräämään painetta - aina kun avasi korkin se huokasi kerta kerralta pahemmin, yritin putsailla huohotus ja ylivuotoventtiileitä, mutta tilanne johti lopulta siihen että tankki pitää maalata kun tankin paineen takia pöllähti bensoja oikein ulospäin- ja sitä oli mennyt lakan alle kuplien koko maalin korkin ympäriltä.
    harmitti pirusti, mutta nyt kun sitä maalailen- mikähän tuohon on yleisesti syynä. korkista en löytänyt mitään tukkeutunutta koloa tms. ilmeistä syytä. purin koko tankin korkinkin päreiksi eikä selvinnyt mitään. (potilas muovitankkinen speed triple -04)
  2. #2
    Tankin huohotus- ja ylivuotoletkut/kanavat siellä tosiaan taitaa olla tukossa. Yleensä on aina wd40+paineilmalla saanut auki. En juuri kyseisen mallin rakennetta tunne, mutta 821 Monsterissa tuppasi vedenpoisto tukkeutumaan. Sitä sai silloin tällöin puhaltaa auki, ettei kerännyt vettä korkin alle joka sitten korkkia avatessa hulahtaisi tankkiin.

    Voihan se itse korkkikin kai olla entinen. Autoista olen vanhat korkit vaihtanut varmuuden vuoksi ettei tule kyseisiä ongelmia.
    Aprilia RSV Mille R Colin Edwards -03
    Ducati 748R -00
    Ducati 900 SS -92
    Ducati Monster 1000Sie -04
  3. #3
    Joissakin pyörissä joutuu jopa poranterällä aukomaan tankin alaisia letkulähtöjä. Huohotusletkusta kulkee höyrystynyttä bensiiniä ja nykybensa tukkii ajan kanssa kaikenlaista. Korroosio on sitten toinen kätyri.

    Triumphista en tiedä onko poranterän paikkoja, jos joku haluaa tietää niin Apriliassa on menestyksekkäästi näin auottu huohotusta. Ehkä tästä voi saada Trumppaankin inspiraatiota asian tutkimiseen.
    https://www.apriliaforum.com/forums/...=1#post4268415
    Kawasaki Gpz900R '86, ZL1000 Eliminator '87, ZZR1100C '90, Ltd454 '88, KZ440D '75
    H#nda CR 250R '96 (viimein valmis)
    Aprilia RSV Tuono '03, RS250 '97
    ex: Kawasaki Z750 LTD Twin '83, ZZR1400 '09, Aprilia RSV Mille '03, Tuareg 125 '88
  4. #4
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Eroz kirjoitti Katso viesti
    Joissakin pyörissä joutuu jopa poranterällä aukomaan tankin alaisia letkulähtöjä. Huohotusletkusta kulkee höyrystynyttä bensiiniä ja nykybensa tukkii ajan kanssa kaikenlaista. Korroosio on sitten toinen kätyri.

    Triumphista en tiedä onko poranterän paikkoja, jos joku haluaa tietää niin Apriliassa on menestyksekkäästi näin auottu huohotusta. Ehkä tästä voi saada Trumppaankin inspiraatiota asian tutkimiseen.
    https://www.apriliaforum.com/forums/...=1#post4268415
    Kuittaan tämän porametodin toimivaksi.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  5. #5
    sehän tässä onkin, kun ongelma alkoi paheneen, kun porasin tuon saman nippelin oikein 5mm poralla.... laitoin tilaukseen lukottoman kiinankorkin, kun ei tuohon tunnu saavan uutta korkkia mistään- edes orggisosia myyviltä sivuilta. N/A väittää kaikkialla. uskomatonta, kun korkki on ns. kulutusosa. pännii vaihtaa yleismallin kiinalainen uudelleen maalattuun tankkiin.
    Viimeksi muokannut: impala67; 27.03.2024 klo 11:20.
  6.  
  7. #6
    Lainaa impala67 kirjoitti Katso viesti
    sehän tässä onkin, kun ongelma alkoi paheneen, kun porasin tuon saman nippelin oikein 5mm poralla.... laitoin tilaukseen lukottoman kiinankorkin, kun ei tuohon tunnu saavan uutta korkkia mistään- edes orggisosia myyviltä sivuilta. N/A väittää kaikkialla. uskomatonta, kun korkki on ns. kulutusosa. pännii vaihtaa yleismallin kiinalainen uudelleen maalattuun tankkiin.
    Ne uudemmat japsit mitä mulla on ollut niin se yli/alipaineventtiili on rakennettu tankin korkin sisään ja toimii pienillä jousitoimisilla kuulaventtiileillä. Jossain pyörässä ylipaineventtiili piti pientä vinkunaa, kuului hyvin kun alkoi esim. aurinko paistaa ja tankki lämpeni ja paine alkoin nousta.
    FJR -17