Sivu: 11 / 11:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 91011
Tulokset 301:stä 311:een 311:sta
  1. #301
    kuudes kausi paketissa gessulla. tai on se pantu pakettiin jo ajat sitten, mut jotain ajatuksia ajettelin kirjailla vanhaan tyyliin.. jotain.

    ajokauden alku kyllä oli ihan per*eestä. paitti varmaan huuruksen mielestä. lunta tuli vielä reippaastikin toukokuun ekalla viikollakin, gessu oli lumesta valkoinen pihalla. vappuna sentään pääsi osallistumaan taas kemiläisten aloitukseen eli motoristikirkkoon, muttei siellä hiki tullut ajopuvussakaan. gessun sentään sain tallista ulos mutta suosiolla jätin äksän vielä talliin odottamaan lämpimämpiä aikoja vaikka vakuutus juoksikin jo vapusta eteenpäin. siinä käy sen verran enemmän vinkka kyydissä, että suosiolla päätin aloitella gessulla kautta. vasta reilusti kesäkuun puolella tuli haettua sitten toinenkin pihalle, kun alkoi kelit lämmetä. ei tuossa päässy kukaan muu voitolla ku vakuutusyhtiö.

    elokuussa oli tullut vaihdettua öljyt kaikkialle ja venttiilit tutkittua, niin keväällä ei juuri muuta huoltoa ollut ku rengaspaineet tutkia ja jarrunesteet vaihdoin. joku nyt sanoo, et moottori on sitte pilalla ku öljyt seisonut talven yli. otetaan riski. taas. hyvinhän tuo on käynyt ja kukkunut. ilmansuodatin tuli sitten vaihdettua kesän aikana, kun ehti.

    aluista toimii ok ja perässä ei ole klappia syksyn remont.. siis huollon jäljiltä.

    kesällä ei pitempiä reissuja juurikaan tullut tehtyä pyörällä. ensimmäinen työreissu oli vasta 5.6. ja oli kokonaiset +6,5 astetta lämmintä.. paluumatkalla tulikin koukattua pitemmän kautta, kun ei kiire ollut. ei montaa reissua tullut käytyä töissä pyörällä.

    juhannuskin meni töissä, niin yöajelut jäi tekemättä. juhannuspäivänä sen sijaan piti nauttia auringosta ja päivän reissu pohjoisemmassa. aika vähän oli porukkaa liikkeellä, johtuneeko edellisillan aiheuttamasta olotilasta..?

    kaverille haettiin pyörä ja sen kanssa sitten tuli ajeltua jonkin verran siellä täällä, kun sillä oli uutuuden intoa. eiköhän samat reissut jatku ensi kesänäkin. näyttää ainakin siltä.

    XX-meetingin viikonloppu oli pyhitetty taas hondille, jälleen oli mitä mainioin viikonloppu hyvässä seurassa. silloin sai gessu levätä pihassa. ehkä kesän erikoisin reissu pyörällä oli piipahtaminen hautajaisissa gessulla. muut siellä seisoi mustat puvut päällä, minä mustassa rukkassa. eipä siellä kukaan paheksunu, mitäpä sitä turhaa, pääasia et on paikalla.

    martan kans tuli hieman jokilaakson sorateitä käytyä jossain vaiheessa, sittemmin alkoi taas mökin remonttihommat painaa päälle kesäloman myötä, sekin verotti ajeluita. jonain päivänä tuli saatua jopa vene vesille pitkästä aikaa ja vaikkei se lujaa kulje niin tuli kyllä fiilis, et tää on hienoo.. ja aivan erilaista ku pyörällä ajo.

    elokuussa oli iban tempaus oysin lastenosaston hyväksi ja tuli siinä kannettua oma korsi kekoon myös. sitä ennen rajamotorissa tuli käytyä laittamassa uudet anakee2:t alle ja reissu menikin ilman ongelmia. mukava oli kierrellä pitkin lappia vuorokausi. ei kovin ollut tungosta ja saariselälläkään ei juuri motoristeja näkynyt. viikon päästä tilanne saattoi olla toinen, kun jänkhälle alkoi porukkaa taas virtaamaan etelästä asti. kierros loppuun lapintuuleen ja pari kuppia tazzaa naamaan. toivottavasti lasten osasto sai sen tarkistusmaksuilla luvatun kipupumpun.

    kaikenkaikkiaan kilometrejä tuli ehkä jotain 6000. aika vähän minusta edelleen. äksään tuli varmaan parisen tonnia. tuntuu vaan ettei ehdi ajella enempää, toisaalta en minä nyt ole ressiä ottanut, ehtiikö ajamaan vaiko ei.

    gessun mittarissa tällä hetkellä taitaa olla ehkä jotain 75tkm. ei kovin paljon ja aika huoletta on saanut ajella edellisen kesän isompien huoltojen jäljiltä. takarenkaassa kuulemma on klappia hieman, sanottiin renkaan vaihdossa, ei vielä tunnu ajossa mitenkään. sitten kun alkaa tuntumaan, niin pitää kiristellä pinnoja. myös vanteesta.

    lokakuun puolella gessu meni talliin kevättä odottamaan. sielläpä odottakoon rauhassa, akun latausta jonkun viikon välein, siinähän se talvi menee.

    talvea odotellessa kelkka saa nyt kunnon huoltoa ja vinttiremontti jatkuu aina kun ehtii. kunhan vintillä tuet on paikoillaan ennen ku lumet tulee ja pudottaa katon niskaan. eli ei kiirettä.

    välillä kyllä on mielessä käynyt, et kannattaako pyöriä pitää noin vähillä kesän ajeluilla, muttei noista raaski vielä luopuakaan. toisaalta se veneellä lilluminenkin tuntui mukavalta pitkästä aikaa, miksei se avoautokin voisi kiva olla.. toisaalta ku vene toimii, niin saareen olisi mukava joku pieni mökki tai tukikohta tehdä.. aina jotain mielessä. vaan ku ei oikein sijoituspaikkaa ole vielä kunnollista omalla pihalla, niin ei kannata isompia leluja hankkia. ehkä se päivä koittaa joskus. ehkä. sen näkee sitten.
    Viimeksi muokannut: XX-xenon; 10.11.2017 klo 03:17.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  2. #302
    kirjoitetaas tännekin jotain kun tapana on ollut, kauden päätteeksi. ei vielä pakkaset ole isosti iskeneet, mutta taitaa kausi olla jo lopussa. kun ei vaan ehdi niin ei ehdi..

    seitsemäs kausi gessulla. ajot vaan vähenee. ehkä max pari tonnia tullut gessuun, vappuna lähdettiin ajoon ja tankki täyteen, kerran tai pari tankkasin gessun sen jälkeen tämän kesän aikana. pisin reissun oli tervolahovi poker-run. mutkan kautta sinne erään orkkilaisen kautta ja jotain 450km yhdelle päivälle.

    ei toisillakaan paljon ole tullut ajettua, xx:llä reilu tonni ja mankilla menty se yli 1400km. xx-meeting ja sitten paikallispyöritystä toisella.

    pihahommat haitanneet harrastusta käytännössä, eikä ole jaksanut töihinkään pyörällä ajaa. kesän helteet, niin ironiselta kuin kuulostaakin, ei kannustaneet vetämään ajopukua päälle. hiki tuli jo ajatuksestakin. mieluummin t-paita päällä pikareissuja shortsit jalassa pikkupyörällä.

    niin vähän ajoa ollut, ettei ole tarvinnut huoltojakaan tehdä, venttiilien säätöön vielä matkaa, öljyilläkin ajettu tuskin mitään. talveksi taas lämpimään talliin sisälle, niin ei pääse kondessi iskemään. stabilointiaineet tankkeihin kaikkiin vehkeisiin.

    ensi kesänä kuulemma on sitten sellainen kesä että harrastetaan enemmän ku tehdään pihahommia. kuulemma ainakin eteläsuomessa pitäisi käydä ajelemassa pyörällä taikka pyörillä, martalla tuntuu olevan pyöräkuumetta isompaan pyörän. katsotaan miten käy. vielä jos vaihtaisi lomarahat vapaisiin, niin olis enemmän aikaa. eikä pihalla tarvis kai muuta tehdä ku kaivaa ajoreitit auki ja vaihtaa maat ja tehdä kunnon pohjat sekä pinta, et maksimi yhden viikon rupeama..

    toivottavasti muilla gessut on kulkeneet reippaammin.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  3. #303
    njoo..

    kirjoitetaas jotain tännekin vaihteeksi.

    kahdeksas kausi samalla gessulla alkanut. varmaan sellainen tonni tullut ajettua sekalaista ajoa. laskin että viime vuonna tuli ehkä sellaiset 2300km gessuun, oli sen verran muuta hommaa, ettei joutanut ajamaan. nyt onkin sitten ajettu senkin edestä.

    hyvin gessu on toiminut eli ihan normaalisti. alussa tuntui että meneekö akku vaihtoon, mutta ei ole oireillut nyt kun ajoa on ollut enemmän, saanut kai latausta tarpeeksi. talvella kyllä ctekkiä sille on näytetty säännöllisesti, tosin pakkasessa pyörä oli viime talven. kuivassa paikassa kuitenkin katon alla.

    venttiilit tuli viime vapaalla tarkistettua ja samalla vaihtui moottoriin öljyt. laatikko- ja perä öljyt vaihtuivat samalla.

    kehuttua marjapuuroa ostin nyt kokeeksi, saa nähdä onko laatikon äänissä tai muussa mitään eroa edelliseen öljyyn, joka oli mobilin vs600. tuota samaa mobilia ei tunnu enää saavan, niin siksi merkin vaihto tuli mieleen. hieman tuli yllätyksenä öljyn määrä siinä purkissa, eihän siinä litraa ole. laatikkoon meni mitä meni, sen jälkeen aloin laittamaan sitä 1,8 desiä perään. piti kyllä kaikki mahdollinen öljy ottaa talteen öljyprässistäkin, että sai tarvittavan määrän perään laatikon täytön jälkeen. viimeiset 20ml oli tiukassa, mutta sain sen suunnilleen kasaan. koeajolla selviää, hajoaako vaiko ei.

    eli ei kannata kovin vauhdilla täyttää laatikkoa, ettei tule liikaa ylimääräistä öljyä ulos laatikosta ja mene hukkaan. itsekin täytin sen pintaan ja yli ei tullut yhtään, silti meinasi loppua öljy kesken. ja toisaalta ei viittis ostaa toista purkkia öljyä sen parinkymmenen millin takia. aiemmin litran purkkien kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. voi olla että tulevaisuudessa käytän edelleen muuta öljyä kuin tuota marjapuuroa pienen purkkikoon vuoksi. aika näyttää.

    jarrunesteet vaihtuu, kunhan tässä ehtii. vuosittain olen niitä nykyisin vaihtanut, jos se absin pumppu olisi pitkäikäisempi. toistaiseksi toiminut sekin moitteetta. sorateillä olen välillä antanut absin paukkua, vaihtuupa nesteet sitten senkin sisällä jonkin verran. vehkeet tykkää ku niitä käytetään. sitä minä oon martallekki sanonut.

    jonkinlainen reissu kuulemma pitää tehdä eteläsuomeen pyörillä martan kans, gessu saa toimia matkalehmänä reissussa isoien laukkuineen, martta omalla kuussatasellaan mukana. mankilla se ei sentään lähde reissuun, mutta ei sitä myyntiin laiteta, saa olla kyläpyöränä aurinkoisille päiville. XX taasen otetaan käyttöön xx-meetingin aikaan kuten viime vuonnakin. gessumiittiin ei pääse tänäkään vuonna, työvuorot alustavasti sattuu juuri siihen aikaan pahasti.

    mutta positiivisin mielin uuteen kauteen.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  4. #304
    Passaa vissiin tämän otsikon alle. Honda jäi EMC:lle, huhtikuuta ja Gessua odotellen...
    https://www.youtube.com/user/mtubeist
  5. #305
    passaa se kuva tännekin, on täällä muutkin omaansa odotelleet..

    oma gessu seisoo jo tallissa talviunta. kilsoja tuli gessuun varmaan sen 6tkm suunnilleen. taikka yli. eteläsuomen reissu tehtiin martan kanssa kahdella pyörällä ja meni ihan ok. reilun viisi tonnia sai marttakin omaansa ajettua kesän aikana, ihan hyvin ekalle kesälle. muutkin pyörät sai liikettä kolmatta tonnia.

    marjapuuro toimii laatikossa ok. ainakin alussa tuntui että ykkönen menee pehmeämmin päälle, ei kolahda niin kovasti. no sitte joskus kolisee kuitenkin. ota tuosta selvää.. perän suhteen en osaa sanoa mitään, mutta vielä se toimii.

    keväällä tuli huollot tehtyä, jarruneste jäi vaihtamatta, jos sitä talven päälle innostuisi. absin takia lähinnä oon niitä vaihtanut tiheämmin, kallis pumppu jos hajoamaan pääsee.

    kesä meni ilman ongelmia, vaikka eihän tuo ajosuoritteena hirveä ole. sen mukaan mennään mihin pystytään ja jaksetaan. ja viitsitään.

    kevättä taas odotellessa..
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  6. #306
    Valmistus viikolla 8.
    https://www.youtube.com/user/mtubeist
  7. #307
    näemmä unohtunut viime vuoden puolella kirjoittaa mitään aiheesta..

    no eipä mahottomia tullut taaskaan ajettua. apinalla ehkä se 2500, xx:llä reilu tonni ja loput gessulla. mökin remppa vienyt aikaa ja muut hommat. yritetään tehdä hommia pois alta ennen kesää niin jos ehtisi enemmän ajamaan tulevana kautena. yksi hieman pitempi reissu, kaverin kans mopoilla reisjärvelle mökille pariksi yöksi, sieltä sitten koukaten kärsämäki-pyhäntä-vaala-paltamo-puolanka-pudasjärvi-ranua paluumatkalla. joskus eräänä toisena päivänä tuli ajeltua ranua-syöte-pudasjärvi-akselia oikein kuumana päivänä tuttuja morjestaen. muuten ajeluissa ei juurikaan ollut mitään ihmeenpää. paikallista pyörimistä ja koronat ja rajoitteet huomioiden.

    ei sitten saanut aikaiseksi vaihtaa niitä jarrunesteitä, unohtui kokonaan, jos tänä vuonna saisi aikaiseksi. laturinhihnakin pitäisi kontata ja vaihtaa, kun tullut kilometrit täyteen silläkin. odysseyn akullakin taisi tulla 7-vuotissynttärit täyteen nyt talvella, vielä näyttää ihan hyvin lukemia kun mittarilla on tutkinut. eli ollut aivan kelpo hankinta, seuraava akku taitaa olla juuri samanlainen. bensaliuska toimii edelleen, ihme sinänsä.

    viime kesänä meni alle kokeeksi michelinin anakee adventuret eteen ja taakse ja vaikutti ihan kelpo renkaalta sen mitä ajelin. jotenkin erilainen kuin edelliset parit anakee kakkosta. GSR600 sitä suositteli ja laitoin net alle. mahdottomia ei niilläkään renailla ehtinyt ajamaan, kun loppukesästä tulivat alle, elokuussa edelliset anakeet olivat jo aika liukkaan oloiset kun sateessa tehtii paluuta reissusta.

    mutta rengastesti jatkuu tänä kesänä, etelään tuskin tulee lähdettyä ajamaan, ainakaan varsinaista lomareissua, yhdestä rautaperseestä ollut kyllä puhetta, että voisi ajaa pitkästä aikaa. niitäkään ei ole tullut ajettua vissiin kolmeen vuoteen ainakaan. katsotaan miten etenee.
    Viimeksi muokannut: XX-xenon; 30.03.2021 klo 03:03.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  8. #308
    päivitetääs tännekin hieman. 2021 viimeksi ollut jutun juurta..

    eilen otettu gessu käyttöön talven jäljiltä. huoltokirjaa tutkin, niin 2021 kesäkuussa vaihdettu öljyt, suodatin, venttiilit tutkittu ja tulpat vaihdettu. sen jälkeen ajettu yhteensä 6tkm. eli aika vähillä kilometreillä on menty viimeiset pari kesää. jos tämän kesän aikana pääsisi kymppiin asti ja uudet öljyt sisään tarkisteluineen. laatikkoöljytkin voisi varmaan vaihtaa pitkästä aikaa, perään toki samalla. marjapuuroa todennäköisesti jälleen sisään. toimi ne mobilin vs600-öljytkin mutta mennään nyt samalla kuin viimeksi, eroa en kyllä noissa ole huomannut, vaikka osa vannoo marjapuuron nimiin.

    akku tuli vaihdettua viime kesänä uuteen odysseyhin. pc535 edelleen eli sama malli. olikohan 7 vuotta ollut paikoillaan edellinen mutta vähän jo varalta meni vaihtoon ennen porukalla ajettavaa xxironbutt kakkosta. gessulla mentiin, kun xx latauksessa tuntui olevan jotain taikka akku oli menossa. ja lapa vikoo välillä, niin gessussa parempi ajoasento noihin pitempiin reissuihin. jokohan tänä kesänä innostuisi taas perseen ajamaan...

    vanha akku tuntuu kyllä edelleen pitävän virtaa aika hyvin, talvella ollut pienen kelkkavinssin päässä ja kesällä ruohonleikkurissa. sitkeä loota näyttää olevan. eli gessun akkumerkki ei taida vaihtua muuhun tulevaisuudessakaan.

    mutta aikaisemmin ajokausi nyt alkoi kuin viime vuonna jolloin venyi sinne kesäkuulle reippaasti kun oli kylmää säätä ja jotain muutakin.

    eilen piti perämoottoriin tulppia hakea varalle, niin siitähän tuli lopulta sellainen reilun parinsadan kilsan hakumatka kun reitti eksyi hieman pohjoisemmaksi ylitorniolle tulvaa katselemaan. ihan mukavaltahan tuo taas tuntui, toki tie liiankin tuttua. sehän se tahtoo olla kun paikalliset tiet jo kaluttu läpi liian monesti, ei oikein innosta ajamaan. marttakaan ei juuri kyydissä enää istu, niin ei sitten tule lähdettyä yksin pitemmillekään reissuille. pitää vissiin tikusta asiaa ja miettiä joitain reissua kesällä johonkin jotain täsmäiskuja. euroopan turnee tuli vedettyä 2014 eli ensi vuonna siitäkin tulee jo kymmenen vuotta. sitten onkin rempattu taloa ja tehty talli ja muuta ajankulua ollu kaikki kesät enemmän taikka vähemmän.

    lauantaina rovaniemelle ruosteenpoistoon kokeeksi, eipä ole tullut treenattua sellaisia juttuja aikoihin.

    toki ne keulan itikat voisi jollain konstilla siitä saada irti, painepesurillakaan ne ei hievahdakaan. joku linimentti pintaan muhimaan, ei kait siinä muu auta. ellei sitten jollain kiillotuslaikalla ala hinkkaamaan. vaikka ajoon kait tuo on tehty eikä hinkattavaksi.

    mutta edelleen tuo tuntuu ihan omalle tuo pyörä, vaihtoon ei panna. 11 vuotta siitä nyt tuli keväällä, kun haettu tampereen yamaha-centteristä.

    no, katsotaanpa miten kesä taas etenee..
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  9. #309
    ^ sulla on aika pitkä työmatka. Eikö sitä vois käyttää siihen.


    gs lc

    BMW, askel kohti aikuisuutta..
  10. #310
    Lainaa ktv kirjoitti Katso viesti
    ^ sulla on aika pitkä työmatka. Eikö sitä vois käyttää siihen.
    yövuorojen jälkeen vaan tuntuu turvallisemmalta istua autoon, poppia päälle ja ehkä syödä se viimeinen eväsleipä ajaessa ku repiä pukua päälle ja horjumaan muiden sekaan tien päälle. etenkin toisen 12 tunnin yövuoron jälkeen. saattaa usein mennä se pari vuorokautta käytännössä alle kymmenen tunnin unilla. toisaalta pyörällä ajo on sellaista mukavaa puuhaa, tuntuu että töihin ajo latistaa sitten senkin.

    aamuvuoroja joskus tulee käytyä pyörällä toki mutta aika harvassa ne tuntuu olevan. aika monella työkaverilla löytyy prätkä tallista, ehkä yksi käy suhteellisen aktiivisesti töissä omallaan, toki lyhyempi työmatka.

    sitten taas jos on sadekeli, niin ei meinaa pukua edes kuivua työvuoron aikana. en kyllä ole koskaan kokeillut mitä goret tykkää jos ne tunkee kuivauskaappiin. ja onko se edes niille sallittua. toisaalta sitten joku tulee töihin, käy suihkussa ja heittää pyyyhkeen sinne kaappiin ja vääntää sen kaapin vanhasta tottumuksesta sinne 70 asteeseen kolmeksi tunniksi, mikä saattaa olla jo liian kuuma. mene ja tiedä. en kyllä ole koskaan käsittänyt, miksi se pyyhe pitää kuivata siinä 70 asteen lämmössä, kun ei kukaan kotona kuivaa pyykkiään saunassa ja pyyhe kotonakin kuivuu yön yli ilman mitään kaappia. no, jokainen tyylillään.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  11.  
  12. #311
    2732km oli tämän kesän saldo, seisontaan ja iffistä 109 euroa takaisin tilille muualle kulutettavaksi.

    aika vähiin mennyt ajaminen, mutta ollut tuota muutakin hommaa. saaressa kämpällä käytyä ja veneellä ajeltua, päivän reissu tahtoo aina olla trailerin kera. martta ei enää viihdy pyörän kyydissä, niin ei pitempiä matkoja ole tullut tehtyä kahdestaan, yksin ei tahdo oikein jaksaa reissuun lähteä. pisin reissu oli nakkilassa verstaalla mutka eräänä kesätorstaina, mukava paikka ja ruoka oli kyllä hyvvää. siinä taisikin tulla suunnilleen puolet kesän ajoista. bmw-kerhon ruosteenpoisto oli kyllä hyvää harjoitusta, voisi käydä toistekki.

    itikat seisoo pleksissä edelleen ja öljyt on vaihtamatta tältä kesältä, ei ole kymppiä tullut vastaan vielä. taitaa olla jo koko motti pilalla.

    jarrunesteet tuli vaihdettua reilu pari viiikkoa sitten alipaineella, sen jälkeen tuli asvaltilla tehtyä kunnon jarrutuksia, että menee sitä ainetta pumpullekin asti.
    kuulostaa siltä, että porukka vaihtaa niitä jarrunesteitä kovin tiheään, että absin pumppu pysyy kunnossa, kun sekään ei tunnu olevan niin kestävä kuin japseissa, perästä nyt ei aleta edes puhumaan.
    mutta tuossa mietin, että miten se nesteen vaihto siihen pumppuun vaikuttaa suoranaisesti, eikös ne ole yleensä hiilet jotka noissa menee ja sitten menee pumppu vaihtoon tai korjaukseen? muistaakseni focuksen pumppua jotku laittaneet tilalle, jos oikein muistan.. korjatkoon joku joka tietää paremmin..

    kaasuläpäntunnistin meni syksyllä rikki lähiseudulla ajaessa ja tien päälle jäätiin ensimmäisen kerran tuon pyörän historiassa ja se osa meni vaihtoon. sen jälkeen alkoi mielestäni ykkönenkin menemään paremmin paikoilleen, olisiko sitten tyhjäkäynti hieman alempana kuin ennen. viikko meni osaa odotellessa, asennukseen meni viisi minuuttia.

    vähänä olivat kilometrit ja tuota pikkuvikaa lukuunottamatta meni ajot aivan ok. ei ole vieläkään tullut pyöräkuumetta taikka syytä vaihtaa tuota pyörää pois taikka toista mallia tilalle. tällä mennään todennäköisesti vielä vuosia.

    ensi kesänä yritetään sitten ajella enemmän, työkaverilla uudempi vesigessu, niin jos sitä vaikka saisi käytyä jonkin yhteisen pikkureissun jossain. taikka jotain muuta, talvi aikaa kehitellä. mutta ei kovin paljoa tartte panostaa, että enemmän tulisi ajettua.
    '07 XX, '09 GSA, '18 Monkey, '91 5900GLX, '19 900ACE Commander, '89 W124 ja '98 LN170.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    6 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
Sivu: 11 / 11:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 91011