Sivu: 1 / 5:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 135:sta
  1. #1
    YCC #666 Juutana:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Aug 2007
    Epsoo
    GOTLAND RING 2012




    Vuoden 2010 reissusta jäi sen verran hyvä maku, että tavoitteenamme on järjestää uusi reissu vanhoin kujein Gotland Ringin radalle heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Ratapäiviä tällä kertaa on tarjolla 4kpl ja majoitus on varattu 7 päiväksi. Reissu toteutetaan viime kerrasta tuttuun tyyliin, eli tarjolla on kolme eri pakettia:

    -Ratapäivät+Majoitus 550e/hlö (Vain MotOrg ry:n jäsenille)
    -Pelkät ratapäivät (esim. vaunumajoitus varikolla) 430e/hlö (vain MotOrg ry:n jäsenille)
    -Pelkät majoitukset 300e/hlö (Jäsenet ja jäsenten perheet)

    Kuljetukset saarelle jokainen hoitaa oman harkintansa mukaan. Destination Gotland:lta todennäköisesti yritetään taas saada kimppa-alennus. Ruotsinlautoille on yleensä saanut parempia alennuksia ihan SMOTON puolesta, kuin mitä voidaan tämän reissun tiimoilta neuvotella.

    Näistä ennen vuoden vaihdetta tullaan pyytämään ennakkomaksu, sillä ratavarauksesta ja majoituksista on maksettava osa jo tämän vuoden puolella. Ennakkomaksua ei palauteta, mutta paikan voi myydä eteenpäin MotOrgin jäsenelle.

    Ennakkomaksut ovat:

    Ratapäivät+majoitus 250e
    Pelkät ratapäivät: 200e
    Pelkät majoitukset 100e

    Tokihan pitää tunnustaa, että tämä kaikki tehdään sillä oletuksella, että yhdistyksen kokous seuraavan vuoden budjetin hyväksyy. Koska siitä ei ole vielä varmuutta, niin emme ala vielä keräilemään maksujakaan, vaan se tullaan suorittamaan syyskokouksen jälkeen.

    Kertokaa tähän ketjuun jos teille tulee ideoita reissuun liittyen, niin katsotaan josko niistä saataisiin joku toteutettuakin.

    E: hinnat päivitetty.

    Lainaa Juutana kirjoitti Katso viesti
    Loppuosan maksu avataan maksettavaksi vielä tällä viikolla. Ensi viikon perjantaihin asti on mahdollista ostaa reissu tähän hintaan ostamalla ennakkomaksun ja loppuerän. Ensi viikon perjantaista eteenpäin myydään uusille asiakkaille reissua korotettuun hintaan, sillä joudumme luovuttamaan siihen mennessä varaamattomat mökkipaikat pois.

    Ennakkomaksun maksaneiden tulee maksaa loppumaksu perjantaihin 13.4 mennessä.

    Jos kuullostaa hankalalle, niin tässä vielä päivämäärät ja mitä silloin tapahtuu:

    -Tällä viikolla aukeaa mahdollisuus maksaa loppumaksu, eräpäivä 13.4
    -Uudet lähtijät voivat ostaa reissun nykyiseen hintaan 6.4 asti, jonka jälkeen hinta pompsahtaa.
    Viimeksi muokannut: Kriisi; 03.04.2012 klo 16:06.
    Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
  2. #2
  3. #3
    Voivoi, juuri kun pitäisi toipua tän vuoden ratailubudjetista, niin uutta menoerää jo pukkaa. Noh, kai sitä voi jättää leivän vedestä pois...
    Tomorrow is just your future yesterday.

    K1 Gixxeri
  4. #4
    Nancy f**king Drew Kriisi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Dec 2003
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Ehdottomasti mukana, viime reissu oli niin loistava
    -nomen est omen-
  5. #5
    AdventureAuntie heippa:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Dec 2005
    Vihti
    MotOrg ry jäsen
    heippa ja -wexi taas mukana. Ehdottomasti!!!!
    Rapa-akka
    Suzuki V-Strom 800 DE -23
    BMW S1000R -17
    Gas Gas 300 EC -22
    Stark Varg
    #AdventureAuntie
  6. #6
    edellisiä kompaten. eli mukana ollaan ja veikkaisin et "iirot" kans!

    Pitänee vielä lisätä että jos sais samat kelit ku viimeks niin



    BRAAAAPB...
  7. #7
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Mukana X2.
    Superbike #7
  8. #8
    Poistettu
    Kiinnostaa. Juutana, saisikohan esim sun kyytiin renkaita, pukit, lämppärit, jerrykannut jne. Jos vaikka ajamalla, ja kävis jäähdyttelykierroksen rataviikon jälkeen Alpeilla?
  9. #9
    Ehdottomasti messissä!
    08 EXC-R 450 * 10 SM R 990 (ex) * 10 SMC 690 (ex) * 06 GSX-R 1000 (ex) * 05 exc 525 (ex) * 03 636 (rip)
  10. #10
    Messissä mahdollisesti!
    ---------------------------

    Mattipoeka

    KTM 690 Enduro R 2012
    Husqvarna FE 350 2014

    ex. KTM 990 SM-T 2010
    ex. KTM 1190 RC8R Race Spec 2011
    ex. Husaberg TE 250 2009
    ex. KTM 690 Enduro 2009
    ex. KTM 990 Super Duke 2008

    www.mattipoeka.com
  11. #11
    YCC #666 Juutana:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Aug 2007
    Epsoo
    Lainaa (998sFE @ Syys. 28 2011,07:59) kirjoitti
    Kiinnostaa. Juutana, saisikohan esim sun kyytiin renkaita, pukit, lämppärit, jerrykannut jne. Jos vaikka ajamalla, ja kävis jäähdyttelykierroksen rataviikon jälkeen Alpeilla?
    Eiköhän me jotain keksitä. Riippuu tietysti siitä, että jos kyytiin on tulossa joku joka maksaa puolet lauttalipuista, niin sen kamoilla on "etuajo-oikeus"...
    Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
  12. #12
    No tottakai ollaan mukana
    Koska olis jotain ajankohtatietoa tarjolla ? Tälläinen reissu vaatii aina jonkin verran järjestelyjä: työt, perhe ja mahdollinen kuljetuskalusto (ja sen paikalle kuljettaminen)vaatii aina järjestelyjä.

    Jake
  13. #13
    YCC #666 Juutana:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Aug 2007
    Epsoo
    Lainaa (JPOL @ Syys. 28 2011,08:41) kirjoitti
    No tottakai ollaan mukana *
    Koska olis jotain ajankohtatietoa tarjolla ? Tälläinen reissu vaatii aina jonkin verran järjestelyjä: työt, perhe ja mahdollinen kuljetuskalusto (ja sen paikalle kuljettaminen)vaatii aina järjestelyjä.

    Jake
    Heinäkuun ensimmäinen viikko. Ratapäivät Su-Ke.
    Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
  14. #14
    95% varmasti mukana, viime reissu oli sen verran hyvä. Ja Goofy S. kans.
    Kaikki ajoharjoittelutapahtumia koskevat kysymykset sähköpostilla osoitteeseen ratavastaavat ät moottoripyora.org
  15. #15
    Kiinnostaa ehdottomasti!
    Yamaha R1 -04
    Suzuki GSX1300R Hayabusa -03
    Suzuki RF600 -93
    Suzuki GS500 -99
  16. #16
    Kouluttaja
    Rata & Koulutus
    Liittyi Apr 2003
    Tanpere
    MotOrg ry jäsen
    Tottamooses kiinnostaa ja lähen messiin!
  17. #17
    Mukana myös!!!
    "On tilanteita jolloin Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä"
  18. #18
    Kyllä tää on koettava kun ekalla kerralla jäi väliin.
    Sinisiä kirjaimia --> Harmaita kirjaimia
    Honda CBR600RR -08 --> Honda CRF250L -13
  19. #19
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Oliko tää kompakysymys?
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  20. #20
  21. #21
    Kyllä kiinnostaa meidänkin perhettä!
    200cc+250cc
  22. #22
    Kouluttaja Hannula:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2003
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Tämä ei jää väliin, mukana vaikka sitten tuhkauurnassa.
    1000
  23. #23
    +1+1!
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  24. #24
    Jos ton toisen puoliskon saa houkuteltua matkaan ja pomo antaa lomailla ko. hetkeen niin mikä ettei. Tällä kertaa tosin ehdottomasti majoituksessa. Ei kiitos enää hermoja raastaavaa majoitusta radan varressa
    you say i'm a bitch like it's a bad thing..!?
  25. #25
    Aivan saletisti mukana, pakuun mahtuisi toinen jakamaan kustannuksia.
    BMW F800S 2010 ja CBR600F 2005 (molemmat hitaita)
    ER-6f 2006
  26. #26
    Jippii! Mukana!

    Omituinen kahtiajakoisuus, odotin jotain uutta, mutta toisaalta muistot on aika hyvät viime retkestä.

    Pitää varaa extra 150e sille Karting setille...

    Sovitaan jo, etten tule hidastamaan PK -ajoa. Ja koitan olla juomatta itteäni nurmikolle ajojen loputtua... ;)



    Testi
  27. #27
    Vakavaan harkintaan, pettymys on suuri jossei pääse karkeloihin.
    Ducati Streetfighter 1098 '10
    ex Ducati Monster S2R 1000 '07
  28. #28
    Kyllä kiinnostaa!

    Edit: Nasun tavoin todennäköisesti mahtuu kanssa toinen pyörä & henkilö pakuun mukaan jakamaan kustannuksia.



    I'm not complete idiot, still missing some parts!
    Honda VFR 800 V-Tec & Yamaha XS650
    (exät Harley-Davidson FLSTF Fat Boy, KTM RC8, VTR SP-1, CBR 954 RR, CBR1000F, Kawasaki KX125)
  29. #29
    AdventureAuntie heippa:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Dec 2005
    Vihti
    MotOrg ry jäsen
    Vau. Jo noin 30 innokasta tälle reissulle.
    Ei huono, ei huono. Ja kaikki ketkä empii niin eiku reissuun vaan mukaan, kannattaa nääs.
    Rapa-akka
    Suzuki V-Strom 800 DE -23
    BMW S1000R -17
    Gas Gas 300 EC -22
    Stark Varg
    #AdventureAuntie
  30.  
  31. #30
    Kiinnostaahan tuo. Ei vielä voi luvata, että lähtisin, kun lomista sun muista tiiä. Tai loman ajankohta alkaa oleen selvillä, mutta sattuuko tuo sopivasti siihen, niin on eri asia.
    Annoin moottoripyörille pikkusormen, se vei koko käden
Sivu: 1 / 5:sta 123 ... ViimeinenViimeinen