GOTLAND RING 2012
Vuoden 2010 reissusta jäi sen verran hyvä maku, että tavoitteenamme on järjestää uusi reissu vanhoin kujein Gotland Ringin radalle heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Ratapäiviä tällä kertaa on tarjolla 4kpl ja majoitus on varattu 7 päiväksi. Reissu toteutetaan viime kerrasta tuttuun tyyliin, eli tarjolla on kolme eri pakettia:
-Ratapäivät+Majoitus 550e/hlö (Vain MotOrg ry:n jäsenille)
-Pelkät ratapäivät (esim. vaunumajoitus varikolla) 430e/hlö (vain MotOrg ry:n jäsenille)
-Pelkät majoitukset 300e/hlö (Jäsenet ja jäsenten perheet)
Kuljetukset saarelle jokainen hoitaa oman harkintansa mukaan. Destination Gotland:lta todennäköisesti yritetään taas saada kimppa-alennus. Ruotsinlautoille on yleensä saanut parempia alennuksia ihan SMOTON puolesta, kuin mitä voidaan tämän reissun tiimoilta neuvotella.
Näistä ennen vuoden vaihdetta tullaan pyytämään ennakkomaksu, sillä ratavarauksesta ja majoituksista on maksettava osa jo tämän vuoden puolella. Ennakkomaksua ei palauteta, mutta paikan voi myydä eteenpäin MotOrgin jäsenelle.
Ennakkomaksut ovat:
Ratapäivät+majoitus 250e
Pelkät ratapäivät: 200e
Pelkät majoitukset 100e
Tokihan pitää tunnustaa, että tämä kaikki tehdään sillä oletuksella, että yhdistyksen kokous seuraavan vuoden budjetin hyväksyy. Koska siitä ei ole vielä varmuutta, niin emme ala vielä keräilemään maksujakaan, vaan se tullaan suorittamaan syyskokouksen jälkeen.
Kertokaa tähän ketjuun jos teille tulee ideoita reissuun liittyen, niin katsotaan josko niistä saataisiin joku toteutettuakin.
E: hinnat päivitetty.
Viimeksi muokannut: Kriisi; 03.04.2012 klo 14:06.
Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
KAIKKI RATAPÄIVIÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET OSOITTEESEEN: ratavastaavat@moottoripyora.org
Voisin alkaa jo pakkaan.
Voivoi, juuri kun pitäisi toipua tän vuoden ratailubudjetista, niin uutta menoerää jo pukkaa. Noh, kai sitä voi jättää leivän vedestä pois...
Tomorrow is just your future yesterday.
K1 Gixxeri
Ehdottomasti mukana, viime reissu oli niin loistava![]()
-nomen est omen-
heippa ja -wexi taas mukana. Ehdottomasti!!!!
Lähetäthän ratapäiviin liittyvät kysymykset ja muutokset osoitteeseen ratavastaavat@moottoripyora.org, ei minulle yksityisviestinä.
edellisiä kompaten. eli mukana ollaan ja veikkaisin et "iirot" kans!
Pitänee vielä lisätä että jos sais samat kelit ku viimeks niin
SMC 690 '11
Mukana X2.![]()
KTM GS125->Honda NSR125R->Kawasaki GPZ600R->Kawasaki Z750->KTM Super Duke->Suzuki GSX-R 1000 K7 "wannabe raaseri"-> Superbike-kilpuri Yamaha R1 -08
Kiinnostaa. Juutana, saisikohan esim sun kyytiin renkaita, pukit, lämppärit, jerrykannut jne. Jos vaikka ajamalla, ja kävis jäähdyttelykierroksen rataviikon jälkeen Alpeilla?
- En oo ollu siellä päinkään! -
998s FE, SX-F 350
Ehdottomasti messissä!![]()
![]()
10 SM R 990
10 SMC 690 (ex)
06 GSX-R 1000 (ex)
05 exc 525 (ex)
03 636 (rip)
Messissä mahdollisesti!
---------------------------
Mattipoeka - YCC #1
KTM 1190 RC8R Race Spec 2011 - Trackday Toy
KTM 690 Enduro 2009 - Street and Offroad Toy
Eiköhän me jotain keksitä. Riippuu tietysti siitä, että jos kyytiin on tulossa joku joka maksaa puolet lauttalipuista, niin sen kamoilla on "etuajo-oikeus"...(998sFE @ Syys. 28 2011,07:59) kirjoitti
![]()
Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
KAIKKI RATAPÄIVIÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET OSOITTEESEEN: ratavastaavat@moottoripyora.org
No tottakai ollaan mukana
Koska olis jotain ajankohtatietoa tarjolla ? Tälläinen reissu vaatii aina jonkin verran järjestelyjä: työt, perhe ja mahdollinen kuljetuskalusto (ja sen paikalle kuljettaminen)vaatii aina järjestelyjä.
Jake
Heinäkuun ensimmäinen viikko. Ratapäivät Su-Ke.(JPOL @ Syys. 28 2011,08:41) kirjoitti
Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
KAIKKI RATAPÄIVIÄ KOSKEVAT KYSYMYKSET OSOITTEESEEN: ratavastaavat@moottoripyora.org
Kiinnostaa ehdottomasti!
Yamaha R1 -04
Suzuki GSX1300R Hayabusa -03
Suzuki RF600 -93
Suzuki GS500 -99
Tottamooses kiinnostaa ja lähen messiin!
Mukana myös!!!
"On tilanteita jolloin Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä"
Kyllä tää on koettava kun ekalla kerralla jäi väliin.
Sinisiä kirjaimia
Honda CBR600RR -08
Oliko tää kompakysymys?
Public Safety And Environment Endangering Anti-Directive Death Incarnate Katana in the making.
Kyllä kiinnostaa![]()
Honda CBR 1000RR -09
Kuvia
Tämä ei jää väliin, mukana vaikka sitten tuhkauurnassa.
1000
+1+1!
Jos ton toisen puoliskon saa houkuteltua matkaan ja pomo antaa lomailla ko. hetkeen niin mikä ettei. Tällä kertaa tosin ehdottomasti majoituksessa. Ei kiitos enää hermoja raastaavaa majoitusta radan varressa![]()
you say i'm a bitch like it's a bad thing..!?
Yamaha YZF-R6R -08
Aivan saletisti mukana, pakuun mahtuisi toinen jakamaan kustannuksia.![]()
BMW F800S 2010 ja CBR600F 2005 (molemmat hitaita)
ER-6f 2006
Jippii! Mukana!
Omituinen kahtiajakoisuus, odotin jotain uutta, mutta toisaalta muistot on aika hyvät viime retkestä.
Pitää varaa extra 150e sille Karting setille...
Sovitaan jo, etten tule hidastamaan PK -ajoa. Ja koitan olla juomatta itteäni nurmikolle ajojen loputtua... ;)
Vakavaan harkintaan, pettymys on suuri jossei pääse karkeloihin.
Ducati Monster S2R 1000 '07
Kyllä kiinnostaa!
Edit: Nasun tavoin todennäköisesti mahtuu kanssa toinen pyörä & henkilö pakuun mukaan jakamaan kustannuksia.
I'm not complete idiot, still missing some parts!
Yamaha XS650 (Cafe Racer in progress) & Kawasaki KX125
(exät CBR1000F, CBR 954 RR, VTR SP-1, KTM RC8)
(Tukipyynnöt osoitteeseen yllapito(at)moottoripyora, ei YV:nä)
Vau. Jo noin 30 innokasta tälle reissulle.
Ei huono, ei huono. Ja kaikki ketkä empii niin eiku reissuun vaan mukaan, kannattaa nääs.
Lähetäthän ratapäiviin liittyvät kysymykset ja muutokset osoitteeseen ratavastaavat@moottoripyora.org, ei minulle yksityisviestinä.
Kiinnostaahan tuo. Ei vielä voi luvata, että lähtisin, kun lomista sun muista tiiä. Tai loman ajankohta alkaa oleen selvillä, mutta sattuuko tuo sopivasti siihen, niin on eri asia.
Suzuki GSX-R 1000 L1
ex. Suzuki GSX-R 750 K7 x2
ex. Kawasaki zx-6r Ninja -97