Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 62:sta
  1. #1
    Heipä hei! Uusi foorumilainen ei haun avulla löytänyt aiheesta keskustelua, joten kokeillaanpa alotella itse.

    Kauhutarinoita pyörän varastamisista eteläisessä ja keskisessä euroopassa kuulleena, mietin että miten pyörä kannattasi reissun päällä lukita, ettei yöunet häiriinny.

    Aiemmin en ole aiheesta stressiä ottanut, ja joka aamu pyörä on löytynyt sieltä paikasta jonne sen illalla olen jättänyt. Turvallisen oloinen paikka ja tanko lukkoon.

    Toki varkaudelta suojautuminen aloitetaan jo siitä että mihin se pyörä yöksi jätetään yksikseen yöpymään, mutta lisäksi olen miettinyt vaihtoehtoja ketjulukko, U-lukko ja jarrulevylukko. Jarrulevylukko ei estä pyörän kantamista pakun kyytiin eikä tuo ketjulukkokaan järeämpää käsittelyä siedä. U-lukkoa olen itse miettinyt että se tarjoaa parhaan suojan mikäli rosmo silmänsä mopetiin iskee. Päättäväistä ja hommansa osaavaa rosvoa ei tietysti nuo lukot paljon hidasta, mutta sulkee pois suuren joukon amatööriharrastelija rosmoja.

    Pyöränä tosiaan tällähetkellä tuommonen matkapyöräilijöiden suosima melko tuore 750 kikseri, suht kevyt keikkasta kyytiin ja kuljetus kapasiteeltilaan melko nuuka härveli ylimääräisen esim. järeän kaarilukon kuljettamiseen.

    Miten muut olette tuon lukituksen hoitaneet? Ei pelkästään tämmösillä pienillä ratamopoilla reissaavat vaan myös muut. Onko se turhan päivästä ison maailman pelkoa kantaa mahtavaa lukkoarsenaalia mukana?
  2. #2
    Hälyttävä levylukko on ollu riittävä, koska koskaan ei oo pyörä hävinny. Muuten paikoitukseen riittää maalaisjärki. Raskaskaan lukitus ei riitä pyörän osien varastamista eliminoimaan, joskin ei oo sitäkään pulmaa tullu edes Balttiassa vastaan.


    Biker hotellit on yleensä ne parhaat turvallisen paikoituksen tarjoajat.

    Toki ketjukin on hyvä hidaste
    ... jotain piti muistaa
  3. #3
    Tärkeintä on varmaankin se, missä pyörä on yötä.

    Kadunvarteen en jättäisi oikeastaan missään, jos vaan voin välttää. Tosin esim. vartioimattomat parkkihallit eivät välttämättä ole myöskään turvallisia, jos siellä voi varas puuhastella rauhassa.

    Ja isot kaupungit ja keskustat yleensä lienee riskialtteimpia paikkoja.

    Itse käytän ainoana lisälukkona tukevaa jarrulevylukkoa, jonka lukkopesä ei ole ainakaan erityisen helposti porattavissa. Ammattilaiset vie sen pyörän, vaikka siinä olisi 10 lisälukkoa, ja satunnaiset liimanhaistelijat taas ei yleensä selviä levylukosta niin nopeasti, että heidän kannattaisi ryhtyä (--> menevät etsimään helpomman vaihtoehdon).

    Myös pressu on yllättävän kätevä tapa "kätkeä" pyörä katseilta, vaikka se ei sinänsä estäkään varkauksia. Sellaista käyttäisin varsinkin, jos on pakko jättää peli kadunvarteen.
    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  4. #4
    Mielellään mopo yöksi lukittuun talliin, vartioidulle alueelle, jne etenkin jos on riskialttiimmassa maassa. Itsellä ollut mukana MasterLockin vaijeri ja Abloyn lukko. Joskus kun on joutunut jättämään mopon yleiselle alueelle niin sillä kiinni tolppaan tms. Vaijerin etuna se että sillä saa tarvittaessa köytettyä kypärän / ajokamat kiinnin. ja ei juuri tilaa vie esim. tankkilaukun pohjalla.
    XX -06 (2012 - 2014)
    Yamaha R1 -08 kilvetön (2010 - 2012)
    GSX-R 1000 k8 (2010)
    XX -08 (2008-2010)
    XX -05 (2005-2008)
    CBR 600 F4 -00 (2001-2005)
  5. #5
    Baltiassa ja Puolassa löytyy hotelleilta usein aidatut ja valvotut parkkialueet. Pienemmissä paikoissa tarjotaan jotain autotallia tai jopa ravintolan lattiaa yöksi pyörälle! Eli ilmeisesti rosmovaara on edelleenkin todellinen. Keski- ja Etelä-Europpassa mopo on säilynyt hyvin majoitusliikkeiden takapihalla, tosin jarrulevylukko, kettinki takapyörässä ja usein myös pressu päällä ovat olleet varotoimina. Onneksi pyörä ei ole houkuttelevinta mallia!
    Reissukuviani: http://picasaweb.google.com/halti.traveller
    -- DL650 -04 --
  6. #6
    Niinkin "arveluttava" paikka kuin esim. Munchen eikä niin mitään ongelmaa vaikka aivan kadun varrella. Useana kertana, keväällä, kesällä (pimeää) ja talvella (vieläkin pimeämpää..), eikä mitään muuta kuin ohjauslukko.

    Sveitsi, ranska, portugal, espania, jne. hotellien edustalla mutta siis kadulla, ei mitään ongelmaa vaikka ei valaistusta aina ollut.

    Pitäisiköhän tehdä äänestys kuinka monella loppupeleissä on ollut jotain ongelmaa.....siis eu-maat sisällä ?
  7. #7
    Lainaa (mchuurre @ Heinä. 17 2011,17:20) kirjoitti
    Pitäisiköhän tehdä äänestys kuinka monella loppupeleissä on ollut jotain ongelmaa.....siis eu-maat sisällä ? *
    Hyvä idea !

    Esim. Berliinissä pyörät on tyypillisesti kadulla (parkkihalleihin ei prätkää saa siellä yleensä viedä), ei ikinä oo ollu ongelmia. Ei oo tosin ollu missään muuallakaan.

    Balttiassa ne haluu lisäfyrkkaa siitä tallista, joten mielenrauhastasi lähinnä maksat. Romania, Kreikka, Makedonia ja Bulgaria on käymättä, muuten on voittopuolisesti kaikki tahkottu. Missään ei ole ollut ongelmia ja pyörät on usein ollu ihan ulkona.

    Unkarissa ne mainosti tota osien varastamista, jolloin suostuin maksamaan tallista. Oliko se tarpeellista, jäi testaamatta.
    ... jotain piti muistaa
  8. #8
    aika turhaa mitään extra-lukkoja raahata mukana.

    Majoittumisessa suosii pienempien mutkapätkien pikkukyliä, joissa mopon saa takapihalle tai talliin pois katseilta. Tai sitten teltassa leirintäaluella pyörän vieressä. Isoissa kaupungeissa sen verran hyvä hotelli, että parkkihallin oven avaukseen tarvitaan respaa. Mielenrauhan saamiseksi pitää riittää että tämän enempää ei järjellisesti voi tehdä ja sit jos pyörä viedään niin sit se viedään.

    käy vaikka naamakkain vakuutusyhtiössä hakemassa opastusta. kysy että eihän mitään exra-lukkoja tarvita, mitä tarkoittaa "riittävä varovaisuus" yms. mitä korvausehdoissa saattaa lukee, mitä jos pyörä förataan niin tartteeko muuta kuin poliisille ilmotus. ja mikä on omavastuu.


    olin aikasemmin melkonen pelkääjä asian suhteen. mut nyttemmin kun pyörässä ei muuta toimivaa lukkoo kuin virtalukko niin oon oppinu olemaan huolehtimatta asiasta. ja ajettu on niin italiat kuin balttiatkin.
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  9. #9
    Pelkkään ohjauslukkoon luottaminen on kyllä mielestäni pikkuisen sinisilmäistä - jopa Suomessa tänä päivänä. Jarrulevylukko hidastaa kaikkia muita, paitsi pakulla pyöriä vieviä ihan kohtuullisesti, eikä vie pahasti tilaa.

    Taikka tietysti jos pyörässä on ajonestolaite avaimessa olevine lähettimineen, sen rankkaisin ehkä yhtä hyväksi suojaksi, kuin hyvälaatuisen levylukon. Uusissa pyörissä tällainen alkaa olemaan jo aika yleinen varuste.

    Eikä kukaan ole väittänytkään, että pyöräsi lähtee omille teille välittömästi, jollet käytä kuutta lisälukkoa ja ketjua. Mutta varkauksia ihan faktisesti tapahtuu, ja ainakin reissulla moinen olisi varsin ikävä käänne, vaikka miten olisi vakuutukset kunnossa. Joten siksi ainakin tuollaiset varsin helpot menetelmät pöllimisen vaikeuttamiseksi kannattaa kyllä käyttää. Mutta toki jokainen saa ihan itse päättää, miten suojaa oman pyöränsä.

    edit. ja siis vastakeino #1 on edelleen valita fiksusti se paikka, jonne pysäköit (varsinkin yöksi). Mitä etelämmäksi mennään, sitä paremmin tuo asia tiedetään ja sitä helpompi on myös löytää/saada lupa parkkeerata jonnekin taka- tai sisäpihalle tms. katua turvallisempaan paikkaan.



    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  10. #10
    Hälyttimellä varustettu levyjarrulukko on aika idioottivarma. Pienikokoinen kuljettaa mukana. Maksaa muistaakseni motonetistä viitisen kymppiä.

    Kuittaan myös tämän että kannattaa katsoa mihin majoittuu ja jättää pärrän. Useimmissa paikoissa on tarjolla hotellin valvottu sisäpiha, valaistu paikka tai jopa parkkikellari.
    Honda Magna VF750C vm.1997
    Aka PowerCustom eli pirteä kromivasama
  11. #11
    Joo tosiaan tuolla majoituspaikan valinnalla on merkitystä, aina oon kyllä pyörän saanut vähintäänkin sisäpihalle katseilta piiloon.

    Omat reissut vaan ei ole millään tavalla ennakkoon suunniteltuja ja majoituspaikan etsiminen alkaa yleensä melko myöhään illalla (yleensä vähän jo liian myöhään), joten joskus olisi (ehkä) paikallaan joku lisäturva tuon katseilta piiloon suojauksen lisäksi. Omat majoituspaikat löytyvät poikkeuksetta pienemmistä kyläpahasista, suurempien kaupunkien majoitukset kokematta.

    Tuota pakoistinsen mainostamaa hälyttäväälevyjarrulukkoa en kyllä idioottivarmana pitäisi, riippuu tietysti minkälaisiin kujeisiin kuviteltu pyörää uhkaava pahisrosvo on erikoistunut. Jotakin rosvoyksilöä se tietysti saataa vaivata enemmän kuin esim. järeä U-lukko, miten lie eri kriminaalit yksilöt erikoistuneet en tiedä. * Kuitenkin tällä hetkellä jos lisälukon tuohon mopottimeen ostaisin, olisi se varmaan tuommonen hälyttävä mutikka nimenomaan kompaktin kokonsa takia.

    Tosiaan pyörän varastamisesta, tai siis varastetuksi tulemisesta ei ole mitään omakohtaista kokemusta, aina on pärjännyt huolettomalla reissuveijari asenteella.

    Onko kellään ikävää omakohtaista kokemusta tai tiedättekö tapauksia että olisi mopotin hävinnyt ja etenkin onko lisälukolla lukittua viety? Sekä ulkomailta että suomesta, ei käydä tässä myöskään aliarvioimaan kotimaassa vaikuttavien varkaiden kykyjä.
  12. #12
    Pikku huomiona että esimerkiksi Hollannissa pyörät lukitaan ketjulla toisiinsa tai johonkin kiinteään, tämä myös tapahtumissa missä tuntuisi että voisi pitää lukitsemattomana. On jotenkin huvittavan näköistä kun esim H-D klubin edessä pyörät ketjutetaan kiinni. Kaipa paikallisilla on siihen syynsä, tuskinpa turhaan sitä tekevät.
    1997 HD Road King
    1994 BMW R100R
  13. #13
    Vakuutukset kuntoon ja reissuun.... * *Ei siellä suomipojan pyörä useinkaan ole niin erityistä mallia, että ensinmäisenä kannattaisi varastaa. Parempia on yleensä näköetäisyydellä *
    Lukkoarsenaalin hinnalla saa yleensä hyvät vakuutukset matkan ajaksi....
  14. #14
    Lainaa (Matva @ Heinä. 18 2011,20:44) kirjoitti
    Vakuutukset kuntoon ja reissuun.... * *Ei siellä suomipojan pyörä useinkaan ole niin erityistä mallia, että ensinmäisenä kannattaisi varastaa. Parempia on yleensä näköetäisyydellä *
    Lukkoarsenaalin hinnalla saa yleensä hyvät vakuutukset matkan ajaksi....
    Samoilla linjoilla. Vakuutukset kuntoon ja reissuun. Joissain maissa kannattaa huolehtia hiukan enemmän tavaroista.
    <p>https://i.ytimg.com/vi/VZE-wSjrqwI/hqdefault.jpg?sqp=-oaymwEYCNIBEHZIVfKriqkDCwgBFQAAiEIYAXAB&amp;rs=AOn 4CLDQBfrbHN_g09bi-4K691aV1-3WCg</p>
  15. #15
    Norjanreissulla unohtui avaimetkin pyörään useamman kerran kauppaan/maisemia valokuvaamaan/nakkisämpylälle mennessä * *Mutta eipä näyttänyt tylsä Hondan peruspyörä kenellekään kelpaavan * Oli myös Stavangerin keskustan ilmais-mp-parkissa yön yli ongelmitta (avaimet toki taskussa). Vakuutuksia on toki monenlaista, joten eiköhän jostain tule korvaukset kunhan ei niitä avaimia unohtanut.
    K1200GT & 701Enduro
  16. #16
    Lainaa (mchuurre @ Heinä. 17 2011,17:20) kirjoitti
    Niinkin "arveluttava" paikka kuin esim. Munchen eikä niin mitään ongelmaa vaikka aivan kadun varrella. Useana kertana, keväällä, kesällä (pimeää) ja talvella (vieläkin pimeämpää..), eikä mitään muuta kuin ohjauslukko.

    Sveitsi, ranska, portugal, espania, jne. hotellien edustalla mutta siis kadulla, ei mitään ongelmaa vaikka ei valaistusta aina ollut.

    Pitäisiköhän tehdä äänestys kuinka monella loppupeleissä on ollut jotain ongelmaa.....siis eu-maat sisällä ? *
    Aikalailla samat kokemukset, Italiassa Gardan ympärillä Rivassa, Desenzanossa ja Malcesinessä mopo hotellin etupihalla ilman avaimia ja jarrulevylukossa, Saksassa tienvarsihotelleissa pelkät avaimet pois pari kertaa ja pari kertaa lisäksi jarrulevylukossa, Tartossa hotellin pihalla avaimet pois+jarrulevylukko. Seinäjoella unohdin lakeuden pihassa vitra-avaimenkin lukkoon ja hanskat päälle.
    Kotona on kyllä okt:n tallissa muta reissussa en ole koskaan laittanut talliin tai edes lukittuun pihaan. Tuurilla ja vakuutuksilla mennään ;-)
    Ktm 1290 SAS 06/2022
    Grizzly 450 02/2009 lumitöissä
  17. #17
    Joku muukin on unohtanu pyörän avaimet virtalukkoon. Itse unohdin Italiassa, motarilla, kun mentiin haukkaamaan välipalaa. Paikassa oli isot varoitukset, jotka sitten huomasin jälkikäteen, että "älä jätä mitään elektroniikkaa autoon näkyville".

    Kun sitten saapastelin paikalle, minua seurattiiin ympäristöstä, usealta taholta ja innokkaasti. Halusivat nähdä vissiiin, mimmonen on se pohjoisen bandiitti, jonka pyörään ei kukaan uskalla koskea.

    En silti käytäntöä suosittele.
    ... jotain piti muistaa
  18. #18
    Poistettu
    Ikinä en ole jaksanut raahata mitään lukkoja mukana. Melkein joka paikassa nätisti kysymällä saa pelin johonkin aitaukseen. Kadunvarressa oon pitänyt yökausia mm Torinossa (!), Pariisissa ja Lontoossa. Noissa esimerkeissä huomiota herättämätön Repsol-väritys Bladessa... Tuurista se kai on kiinni.

    U-lukko tai varsinkaan levyjarrulukko ei montaa sekkaa ammattilaista hidasta. Sen sijaan joissain maissa sillä on vaikutusta vakuutusmaksuihin/korvaukseen ja siksi pyörä pultataan kiinni paikallisten toimesta. Toki riskikin kasvaa jos aina seisoo ilman lukkoja samassa mestassa. Englannissa asuva ystäväni laittoi autotalliinsa hyväksytyn jalan johon pyörä pitää vetää u-lukolla kiinni ja saa vakuutusalennukset.

    Keltään tutultani ei ole reissussa tai kotomaassa mopoa viety, yritetty pari kertaa. Sen sijaan jokainen levyjarrulukon omaava on ainakin kertaalleen unohtaessaan mopon kaatanut.
  19. #19
    Lainaa (998sFE @ Heinä. 19 2011,11:15) kirjoitti
    U-lukko tai varsinkaan levyjarrulukko ei montaa sekkaa ammattilaista hidasta.
    Ei toki hidasta. Mutta näiden vehkeiden rosvoajissa voikin sanoa olevan 2 pääryhmää: on ns.satunnaiset piripäät, ja sitten on ammattimaiset ´liigat´.

    Lisälukko (tai ajonesto) tehoaa tuohon ensinmainittuun, koska heillä ei useinkaan ole riittävästi työkaluja ja/tai asiantuntemusta, eikä myöskään ajoneuvoa, mihin pyörän voisi nostaa kyytiin. Heillä ideana on pikemminkin saada peli samantien ajoon.



    - Myynnissä: Sivulaukkusarja, Touring-pleksi, Alakate, Rengassarja (kaikki uusia,ajamattomia), sopii DL650A 2012 -
    25.5.12 tuli 40 täyteen ja päätin että nyt saa netissä notkuminen jäädä
  20. #20
    Itsellä on tämmönen levyjarrulukko. Ei se loputtomiin mitään estä, vaan ennemminkin hidastaa ja korottaa kynnystä lähteä yrittämään. Sit pöllitään se viereinen pyörä jossa huutavaa perkelettä ei ole. niin se rikollisuus toimii että otetaan helpoimmat rahat ensiks.

    http://www.motonet.fi/motonet/tuotteet/381182/0

    Mut tosiaan tämä asiahan on kokonaisuus eikä voi sanoa että yks lukko tekis autuaaksi pelkästään. Pyörän sijoituspaikka, valaistus, valvonta, jne...



    Honda Magna VF750C vm.1997
    Aka PowerCustom eli pirteä kromivasama
  21. #21
    Mikään lukko ei estä varasta

    Vakuutukset kuntoon

    Ainiin ne maksaa liikaa yhyy
    1300cc Suzuki
  22. #22
    Lainaa (Roadkill @ Heinä. 19 2011,17:12) kirjoitti
    Mikään lukko ei estä varasta

    Vakuutukset kuntoon

    Ainiin ne maksaa liikaa yhyy
    Ei vakuutus korvaa sitä että jää hyvä reissu kesken
  23. #23
    Ns. länsimaissa tuskin on pyörän "lähteminen" todennäköistä. Siellä missä vakuutusyhtiöiden omavastuut on normaalia korkeammat todennäköisyys mopon häviämiseen lienee suurempi. Mm. venäjällä ei paikallisille aina riitänyt että pyörä oli autoille tarkoitetulla vartioidulla alueella, piti saada hotellin respan ikkunan alle suoraan tai jopa sisälle!

    Eli länsieuroopassa uskaltanee jättää majoituspaikan eteen JOS ei sisäpihaa tai tallia ole tarjolla. Sitten on nämä vanhat itäblokin maat ja ryssät missä en jättäisi vartioimattomaan paikkaan, ei ne vartioidut autoparkit siellä turhaan ole....
    KTM
  24. #24
    Mun pyörä on jo kerran säästynyt varkaalta, koska siinä oli hälyttimella varustettu levyjarrulukko. Pyörä ja lukko ostettu tänä keväänä. Maksoi itsensä heti takaisin. On ihan turha tulla selittämään ettei kannata hankkia.
    Honda Magna VF750C vm.1997
    Aka PowerCustom eli pirteä kromivasama
  25. #25
    Poistettu
    Saiko rosvo tankolukon rikki ja mopon käyntiin, kun viimein homma tyssäsi levylukkoon? Jos näin niin uskon että se säästi varkaudelta.

    On noista hyötyä, sitä tuskin kukaan on kieltänyt. Mutta luulen että se Lady-Luck erityisesti reissuilla on suurimmassa roolissa. Mopo lähtee kyllä jos viejällä on tahtoa.

    Hervannassa aikanaan serkkuni CBR oli varustettu ajonestolla, levylukolla ja takahaarukassa u-lukolla. Piripää jaksoi kaataa molemmin puolin, rikkoa virtalukon ja raahata kyljellään parikytmetriä ennenkuin vihdoin meni jakeluun ettei sillä nyt lähdetä ajamaan. Jäi vielä kiinni, mutta syntilista jo senverran pitkä että poliisit sanoi että jeniäkään siltä ei koskaan saa. Joten eipä lisälukotkaan autuaaksi tee.

    Mä luotan maalaisjärkeen, en jaksa olla neuroottinen lukkojen kanssa. Joskus, kuten aiemmissa esimerkeissä, ei sitten vaan ollut järkevää vaihtoehtoa saatavilla, ja luonnollisesti aamulla kadulle tullessa jännitti vieläkö kulkine on siellä. Todennäköisyys siihen että jossain Pariisissa miljoonien kaksipyöräisten joukosta juuri oma sattuu sinä yönä varkaan silmiin, on kuitenkin häviävän pieni. Mutta jos lukko auttaa saamaan unen päästä kiinni, suosittelen sitä tietty käyttämään.
  26. #26
    Ehkä pieni bonus tommosesta hälyttävästä lukosta on se että ainakin IF myönsi pienen alennuksen vuosimaksuun kun muisti kertoa että semmosta käyttelen.
    Honda Magna VF750C vm.1997
    Aka PowerCustom eli pirteä kromivasama
  27. #27
    Lainaa (pakoistinen @ Heinä. 20 2011,13:25) kirjoitti
    Mun pyörä on jo kerran säästynyt varkaalta, koska siinä oli hälyttimella varustettu levyjarrulukko. Pyörä ja lukko ostettu tänä keväänä. Maksoi itsensä heti takaisin. On ihan turha tulla selittämään ettei kannata hankkia.
    Jos mopo haluaan viedä se viedään ellei riski kiinnijäämisestä ole liian suuri.
    Kaikki näkyvät lukot pistävät tietysti konnat miettimään olisko lähellä helpompaa kohdeta.

    Ainoa kunnolla toimiva häly on mopon rakenteisiin piilotettu ja mielellään rosvoja vilkkuvalla ledillä pelotteleva. Se antaa konnille haasteen ja pelotteen kun ei tiedä mitä katteiden alle on kätketty. Paras hälytin on sellainen joka toimii kaksisuuntaisesti ja varoittaa konnia jo pyörää lähestyttäessä. Esim. -Scorpio-. Noista löytyy juttua Org:sta lisää, en just löytänyt mistä.

    Jos pyörä halutaan tosissaan viedä niin hälyttävästä jarrulevylukosta ei ole kun hidastetta jos pistää lukon ympärille riittävän suuren kakun ikkunoiden tiivistykseen käytettävää polyuretaania. Maksaa 7 € plo ja tukahduttaa metelin jokseenkin tehokkaasti. Kikka on käytössä mm. Saksassa.
    "Ei tässä iässä enää jaksa aikuistua..."
  28. #28
    Lainaa (entelodontti @ Heinä. 29 2011,23:04) kirjoitti
    Jos pyörä halutaan tosissaan viedä niin hälyttävästä jarrulevylukosta ei ole kun hidastetta jos pistää lukon ympärille riittävän suuren kakun ikkunoiden tiivistykseen käytettävää polyuretaania. Maksaa 7 € plo ja tukahduttaa metelin jokseenkin tehokkaasti. Kikka on käytössä mm. Saksassa.
    Kiva kun kerroit, nyt mä ja pahat pyörävarkaat tiedetään tämä kikkakolmonen.
    Joskus asiat voisi pitää omana tietonaan... Vaikkakin tuo uretaanin käyttö varmasti tulee jossain vaiheessa rosmollekkin mieleen, niin turha niitä hyvä ideoita on julkisilla foorumeilla levitellä.
    Tähän monet kirjoittaa pyörähistoriaansa.
    Niin mäkin. ...Ne on kaikki olleet nopeita ;D

    Speed kills..........but only the dumb and the inexperienced!

  29. #29
    Lainaa (pakoistinen @ Heinä. 19 2011,16:58) kirjoitti
    Itsellä on tämmönen levyjarrulukko. Ei se loputtomiin mitään estä, vaan ennemminkin hidastaa ja korottaa kynnystä lähteä yrittämään. Sit pöllitään se viereinen pyörä jossa huutavaa perkelettä ei ole. niin se rikollisuus toimii että otetaan helpoimmat rahat ensiks.

    http://www.motonet.fi/motonet/tuotteet/381182/0

    Mut tosiaan tämä asiahan on kokonaisuus eikä voi sanoa että yks lukko tekis autuaaksi pelkästään. Pyörän sijoituspaikka, valaistus, valvonta, jne...
    Kun tuo nyt on sitten VAT hyväksytty ja vielä hälytin niin saako tuolla ne alennukset vakuutuksesta ?
    ZZR 1400 2008
  30.  
  31. #30
    Reissussa on hankala kulettaa paksua ja painavaa ketjua, hyväksytty hälyttävä jarrulevylukko mukaan niin sillä pärjää.
    Ja kattoo vähän mihin prätkän yöksi jättää.
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen