Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 74:sta
  1. #1
    Kuvajahtien säännöt:

    1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä samalla kuvajahti-alueella ja tunnistettavasti samalla paikalla kuin
    ketjuun jättänyt on omansa kuvannut. Julkaisemalla otettu kuva foorumilla lunastetaan oikeus laittaa seuraava kuvauskohde

    2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut uudet kuvat kelpuutetaan (poikkeukset mahdollisia erikoistilanteissa)

    3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen kohteen kuva on julkaistu (huomioitava esim. vkl ja hyvä sää niin muutkin haluavat jahdata!), jos uusi kuvakohde on jo aikasemmin ollut samalla kaudella saavat muut jahtaajat päättä hyväskytäänkö kohde vai ei

    4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla julkaistuna saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan julkaiseminen ei jostain syystä ole mahdollista

    5§ Uusi arkistokuvana julkaistu kohde on mahdollista kuitata omalla arkistokuvalla, mutta vasta 24 tunnin kuluttua tehtävänannosta. Tällä annetaan muille mahdollisuus käydä hakemassa kuva ajamalla. Edelleen arkistokuvan käyttöaikeesta olisi kohteliasta ilmoittaa tuon 24 tunnin sisällä

    6§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin

    7§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella mahdollisimman monen tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä

    8§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla laillisten ja virallisten ajoväylien varrella. Ei suljetulla alueilla eikä ajoväylien ulkopuolella.

    9§ Kuvat olisi suotavaa rajata pieneen kokoon. Se helpottaa ketjun selaamista. Usean kymmenen megapikselin kuvat foorumi automaattisesti pienentää, mutta ne hidastavat sivujen latautumista
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  2. #2
    Tähän jäätiin:

    Inkoonportti
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  3. #3
    Laitetaan tähän vinkki jos on liian vaikea.
    Löytyy erään L-Uudenmaan kunnan portista.
    BMW G650XChallenge
    gozamite-blogi
  4. #4
  5. #5
  6. #6
  7. #7
  8. #8
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  9. #9
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  10. #10
  11. #11
  12. #12
    Lainaa Roadrash kirjoitti Katso viesti

    Uusi
    Mikä tämä kiinteistö oli?


    gs lc

    BMW, askel kohti aikuisuutta..
  13. #13
    Lainaa ktv kirjoitti Katso viesti
    Mikä tämä kiinteistö oli?
    Kiljavan sairaalalta kovasti näyttää
  14. #14
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  15. #15
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  16. #16
  17. #17
  18. #18
  19. #19
  20. #20
  21. #21
    Triumph Tiger 800 XCx -18
    ex- Triumph Speed Triple -08
    ex- Triumph Street Triple -09
  22. #22


    tip: Soukka
    Viimeksi muokannut: tube68; 17.05.2023 klo 12:01.
    Triumph Tiger 800 XCx -18
    ex- Triumph Speed Triple -08
    ex- Triumph Street Triple -09
  23. #23
    Nappasin kuvan sivumpaa kun oli niin paljon populaa reunalla.



    https://goo.gl/maps/EYfw5Qzx8eJpYuQp6
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  24. #24
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  25. #25

    Eipä ihan vahingossa tuu tänne eksyttyä.
  26. #26
  27. #27
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  28. #28
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  29. #29
  30.  
  31. #30
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen