Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123
Tulokset 61:stä 88:een 88:sta
  1. #61
    Kiitokset järjestäjille ja erityiskiitos avovaimon puolesta todella hyvästä koulutusryhmästä lauantaina. *

    Juhannuksena tullaan taas.

    -Musta Triple & Oranssi Hornet

    "I live more in 5 minutes on my motorcycle than many people live in a lifetime" -Burt Munroe
  2. #62
    Kiitosta järjestäjille. Mukavaa oli ja oma ajokin kulki ihan kohtuuella . Lähtöharjoitukset olivat todella mukava lisä.
    2021 Beta RR 250 racing
  3. #63
    Suuret kiitokset järjestäjille. Ensimmäinen kerta radalla hitaassaryhmässä ja sen verta muikeaa puuhaa oli, että täytyypi tulla takaisin mahdollisimman pian.
    Yamaha FZ6-N 2006
  4. #64
    Kiitokset järjestäjille. Päivä oli mitä hienoin. Aurinko paistoi ja ajaminen oli hauskaa.

    Olin kolmatta kertaa Kemorassa. Eka kertaa järjestetyssä tapahtumassa. Koskaan ennen en ole saanut polvea maahan, nyt kävi uudelle palalle näin:

    Lisäksi pakoputki, jalkatapit ja ajokengät tuli hiottua. FZR:kin pelas hienosti. Kaasarit ei vieläkään toimi moitteetta, mutta onhan sillä tuota ikääkin jo 17 vuotta, joten pieni tukkoisuus kuulunee asiaan.
    "toivon, että sinun kohtaloksesi tulee taloudellisten mahdollisuuksien hupeneminen eikä Charles-sedän viikate. Jorma ei saanut kansallista MotoGP-pyörää ja setä-tuomolta loppui saldo, joten radalla on hieman turvallisempaa". -Moottoripyorailyn_tuki_ry
  5. #65
    Järjestävän seuran ehdotuksesta siirryin sunnuntaina tuulettamaan museopyörää nopeaan ryhmään keskiryhmän reiluhkojen nopeuserojen vuoksi, ja siellähän vasta lystiä olikin. Hyvitykseksi hitaampien säikyttelystä, nopeampien jaloissa pyörimisestä sekä erityisesti ja ennen kaikkea paskoista jutuista varikolla ja Huhtaniemessä tarjoan maailmalle läjän fotograafvej.

    Lähes poikkeuksetta kuvia ei ole käsitelty mitenkään, osaa on pikaisesti rajattu. Jos jostain syystä haluaisit itsellesi täyskokoisen (21 mpix) version jostain kuvasta, turhia toiveita voi esittää privana tai sähköpostilla. Jos vaadit jotain kuvaa poistettavaksi näkyvistä (esim. jos olet kertonut vaimolle että menet maamiesseuran kevätkokoukseen mutta olitkin hankaamassa Kemoraa), ota yhteyttä. Kuvia voi käyttää vapaasti Facebookissa, kotisivuilla, takanreunuksella, tikkatauluna, anopin joulukortissa tai muualla. Kamera oli hyvää sosialidemokraattista tapaa noudattaen yhteiskäytössä joten kuvaajan nimeä ei tarvitse mainita missään, koska siitä ei aina ihan täyttä varmuutta ole.

    Reissu oli parhautta, taas.
    Common sense - so rare, it's a goddamn superpower.

    RC36 > RC51
  6. #66
    Kiitokset ratapäivästä. Pahoittelut myöhästymisestä lippuvuorosta ja siitä aiheutuneesta sähläyksestä. Ihan oma vika, mitäs viivyin radalla tarpeettoman kauan ja sit tuli kiirus.
  7. #67
    Olipa kiva tapahtuma! Ei varmaan vähiten sen vuoksi, että ajo alkoi vihdoinkin itselläkin sujumaan. Miinusta oli se, että kawasaki meni taas särki, mutta ehdottoman positiivista se, että ihmiset uskaltautuivat antamaan mulle pyöriään testattavaksi siinä määrin, ettei yhtään settiä jäänyt ajamatta, vaikka oma vehje hajosi jo alkupäivästä sunnuntaina.

    Testattua tuli oman pyörän lisäksi viisi loistavaa ratakulkinetta, Hondan CBR 600RR ja 1000RR, Suzuki GSX-R 1000, Yamaha R1 sekä Aprilian RSV 1000. Yllätyksekseni huomasin pyörissä myös joitakin eroja, ehkäpä tässä alkaa vähän herkistymään pikkuhiljaa pyörän antamalle palautteelle Tuhannet kiitokset kaikille pyöriään lainanneille ja pienoiset anteeksipyynnöt Helille kun raiskasin sun renkaan Erittäin positiivinen fiilis jäi!

    Ja erikoiskunniamaininnan ansaitsee myös koulutusryhmä, jotka olivat taas kerran omituisen kuuliaisia ja jaksoivat keskittyä opeteltavaan asiaan päättömän kaahottamisen sijasta. Tämä kevät on ollut erityisen antoisaa aikaa koulutusryhmän parissa, sillä kurssilaiset ovat olleet todella oppivaista porukkaa. Hienoa, kiitos!

    edit: Ai niin! Pahoittelut yhden setin keskiryhmäläisille kovista nopeuseroista. Unohdin alkuun olevani keskiryhmässä sillä testaamallani rykkösellä ja pari ekaa ohitusta meni aika "viuhahtamalla". Ei ollu tarkotus pelotella ja kaiken lisäksi liivitki unohtu. Marginaalit pidin tietysti kunnossa, mutta saattaahan sitä ihminen peljästyä kovasta nopeuserosta!

  8. #68
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Pirun mukavaa oli niin matkalla, radalla ja Huhtaniemessäkin. Sunnuntaina ajokin kulki taas kertaluokkaa kovempaa kuin edellisellä ratapäivällä.

    Lauantai menikin koulutushommissa suurimmaksi osaksi ja hienoa oli nähdä kuinka ajaminen kehittyi kaikilla koulutukseen osallistujilla. Kiitokset lahjakkailla oppilaille ja tervetuloa radalla myös uudestaan.
    Superbike #7
  9. #69
    Kiitokset ajopäivästä, paljon tuli kehitystä ajoon. Ansio tästä kuuluu yksinomaan viereisessä pilttuussa majailleelle Aprilia kuskille, joka lähes koko päivän jaksoi tällaista aloittelijaa opastaa. Kaverin nimi/nikki jäi innostuksessa ja epähuomiossa kysymättä? Olin siinä Heipan/MadManin ja hänen välissä olevassa pilttuussa.

    Palaute ja sitä seurannut henk.koht. opastus ajoasennon parantamisen tarpeesta ja miten se tehdään oli erittäin selventävä ja herättävä. Tällaiset pyyteettömät ihmiset ovat tämän harrastuksen suola. *

    Heipan vetämää Ajotaito III:sta odotellessa sulatellaan ja treenaillaan eilen opittuja

    edit: Killalle kiitokset loistavista kuvista, heti meni naamakirjaan

    Family toys:
    Ducati 1299 Panigale S 2016
    BMW S1000RR 2011

  10. #70
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (Bobo @ Kesä. 06 2011,14:48) kirjoitti
    Kiitokset ajopäivästä, paljon tuli kehitystä ajoon. Ansio tästä kuuluu yksinomaan viereisessä pilttuussa majailleelle Aprilia kuskille, joka lähes koko päivän jaksoi tällaista aloittelijaa opastaa. Kaverin nimi/nikki jäi innostuksessa ja epähuomiossa kysymättä?
    Sellanen pitkähkö Aprillikuski tottelee nikkiä PKP.
    Superbike #7
  11. #71
    Lainaa (Nitrous @ Kesä. 06 2011,14:52) kirjoitti
    Lainaa (Bobo @ Kesä. 06 2011,14:48) kirjoitti
    Kiitokset ajopäivästä, paljon tuli kehitystä ajoon. Ansio tästä kuuluu yksinomaan viereisessä pilttuussa majailleelle Aprilia kuskille, joka lähes koko päivän jaksoi tällaista aloittelijaa opastaa. Kaverin nimi/nikki jäi innostuksessa ja epähuomiossa kysymättä?
    Sellanen pitkähkö Aprillikuski tottelee nikkiä PKP.
    Kiitti infosta.
    Family toys:
    Ducati 1299 Panigale S 2016
    BMW S1000RR 2011

  12. #72
    Kiitokset hyvin sujuneista järjestelyistä ja hyvästä koulutuksesta! Motorgilla näyttää olevan homma hanskassa ratapäivien järjestelyssä.

    1. kerta radalla ikinä, ja oli hemmetin kivaa. Koen, että koulutuksesta on hyötyä maantiellä ja radalla. Hyvä, että palaute tuli heti tuoreeltaan. Yhdessä tai kahdessa setissä tuli ajettua turhan lujaa lauantaina, mistä tuli palautetta yleisesti koko ryhmällekkin. Kieltämättä tuli pari kertaa "oho!" -paikka kun ajoi liian lujaa mutkaan tms.

    Sunnuntaina alotin rauhallisesti ja muistelin koulutusta. Vauhtiakin tuli lisättyä iltapäivää kohden, mutta "oho!" -hetkiä ei enää tullut. Paitsi kerran, kun erehdyin vilkaisemaan mittaristoon ja säikähdin varoitusvaloa, meni mutka melko eksoottisella ajolinjalla... onneksi valo kertoi vain bensavajeesta.

    Kiitokset, ja toisena juhannuspäivänä nähdään taas, ostin just paikan hitaaseen ryhmään
    Honda CB 750 k7 (Tuutti) 1979 -> Triumph Speedmaster 2006 -> HD FXDB Streetbob 2007 -> Triumph Street Triple R 2010 -> Suzuki DR 650 R 1993
  13. #73
    Kiitokset hyvin sujuneesta ratapäivästä Mielenkiinnosta kyselen että millaisia kierrosaikoja keskiryhmällä oli?
    <span style='color:#003366'><span style='font-size:5pt;line-height:100%'>Mors certa hora incerta</span></span>
  14. #74
    Lainaa (Antilooppi @ Kesä. 06 2011,18:06) kirjoitti
    Kiitokset hyvin sujuneesta ratapäivästä Mielenkiinnosta kyselen että millaisia kierrosaikoja keskiryhmällä oli?
    Kellotin varikolta ohimennen kaikkea 1.20 ja 1.50 väliltä. Todella suuret erot oli mielestäni. Itse kävin viimeisessä setissä kokeilemassa keskinopeaa, oli nopeampia ja oli hitaampia
    Yamaha Tenere 700 & R6R
  15. #75
    Kiitos järkkäreille loistavasta tapahtumasta ja kaikille hyvästä seurasta, niin radalla kuin radan ulkopuolella. Sekä iso kiitos kaikille mekaanikko avusta varikolla. Valokuvista myös kiitosta.
    Oma ajo alkoi kulkea sunnuntaina jo ihan hyvin. Ei vaan uskalla painaa lujempaa ja avata niissä paikoissa missä kovat jätkät vielä vääntää lisää hanaa ja itse vaan himmailee. Tuli testattua, että kyllä se Dunlopin D211 GP (7712) on vaan parempi kumi kuin GP Racer (med). Vaikka Racerilla tuli se paras aika, mutta pito ei ole samaa luokkaa.
    Lähtöharjoitukset hyvä plussa. Lauantain harjoitus meni vaan aikataulullisesti pieleen ja uskon, että ne jotka eivät siihen osallistuneet harmitteli, kun kokonainen setti jäi heiltä ajamatta.
    xxx
  16. #76
    Kädetön kääntyilijä
    Liittyi Sep 2008
    Varsinais-suomi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (Ephedrine @ Huhti. 06 2011,16:58) kirjoitti
    Liputusvuorot:

    La 4.6.

    Klo * * * * *Portti * Lippu1 * * * * * * * * * * * *Lippu2
    10-12 * * * NPN * *Randomi * * * * * * * * * * pekko5
    12-14 * * * Fox * * Mikael Airodynaaminen *kattinen
    14-16 * * * J.V. * * jaR1 * * * * * * * * * * * * * heeppa
    16-18 * * * iitu * * *Birke * * * * * * * * * * * * Vuohi
    Nyt vasta huomasinkin et mut oli laitettu liputtamaan, onkos tossa nyt virhe?, kun olen varannu vasta 14.6 Alastaroon tuon liputuksen. Toivottavasti saitte lippumiehen, jos minua odottelitte *
    Husqvarna Norden 901 -22
    ex. Ducati 749 -06
    ex. CBR 900RR -01
    ex. CBR 900RR -96
    ex. GSX750F -02
  17. #77
    Joo nasu oli portilla sillon.
    GSXR 750 -06, ex-CBR954RR
  18. #78
    Kiitokset täältäkin mukavasta ratapäivästä

    Omassa ajossa tapahtui vähän parannusta, ennen kuin sunnuntain viimeisessä setissä käytiin tutkimassa Kemoran hiekkoja. Tuli kelattua karusellin oikeaan 8 kilsaa tunnissa lisää vauhtia *, ja hiekalle meni. Tuloksena lisää kittiä katteisiin ja entistä "uskottavampi rykkösen vanhus".

    Tässä videota lauantain lähtöharjoituksesta. Itse irtoaa ruudusta kuin täi tervasta, mutta harjoitellaan .... Oma mopo kun tykkää leikkiä jänistä lähtiessä, keula pomppii missä haluaa.youtube

    Jake
  19. #79
    Myöhästyneet kiittelyt täältäkin järkkäreille ja kanssa motoristeille. Hyvä setti oli ja yllätyin kuinka monta naamalta tuttua varikolle on tullut joiden kanssa tulee jauhettua. Kenenkään nimimerkkiä tai nimeä en kylläkään tiedä, mutta ensi kertaan sitten

    Lainaa (Antilooppi @ Kesä. 06 2011,18:06) kirjoitti
    Mielenkiinnosta kyselen että millaisia kierrosaikoja keskiryhmällä oli?
    Itse ajoin keskiryhmässä tasaisesti nopeutta kasvattaen. Lauantain ekat setit haettiin tuntumaa ja sunnuntaina paras aika oli jo 1.22,1 ja ohi ei juurikaan kukaan sunnntaina mennyt. Vähän oli paikoin ruuhkaa, aamusta enemmän. Sunnuntaina ryhmän nopeudet nousi kaikilla.

    Nimimerkki: Kilvellinen valkoinen (tricolor) fireblade ja valkoinen ajoasu

    -
  20. #80
    Lainaa (Maikko @ Kesä. 08 2011,22:09) kirjoitti

    Hauskaa oli minullakin, vaikka sunnuntaina ei ajo jostain syystä oikein kulkenut. Paras puhti varmaan tuli käytettyä lauantaina.

    Keskiryhmässä oli aika paljon nopeuseroja, mutta niinhän siellä aina on. Itse ajelin parhaimmillaan 1:22:6 ja jouduin kerran ohitetuksi. Punainen VTR honda meni hyvää kyytiä ;)

    Jos keskiryhmän nopeuseroa halutaan pienentää, se pitäis jakaa kahtia.
    Joskus olen käynyt sellaisillakin ajopäivillä jossa oli 4 ryhmää ja 15 min settejä. Ei se minusta paha ollut.

    Terveisin Punamusta 750 GSX-R kilvissä. Valkopunainen puku.
    Honda CRF 250R 2007

    ex Suzuki GSX-R 750 K6

    ex Kawasaki ZX-6R 1999
  21. #81
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (josse100 @ Kesä. 09 2011,22:12) kirjoitti
    Jos keskiryhmän nopeuseroa halutaan pienentää, se pitäis jakaa kahtia.
    Joskus olen käynyt sellaisillakin ajopäivillä jossa oli 4 ryhmää ja 15 *min settejä. Ei se minusta paha ollut.

    Terveisin Punamusta 750 GSX-R kilvissä. Valkopunainen puku.
    Tai keskiryhmän nopeimpien pitäisi rohkeammin siirtyä nopeaan ajamaan. Kemorassakin taidettiin pari kaveria siirtää nopeaan kun vauhti oli kohdillaan ja nopeassa oli paremmin tilaa. Myös itse voi käydä järkkäreille vinkkaamassa, että ryhmä tuntuu tukkoiselta jos kukaan meistä satu vauhtieroa bongaamaan.

    Terveisin:
    Kouluttajan retale.
    Superbike #7
  22. #82
    Nuo nopeuserot on vaan kinkkinen paikka... ite ajelen hitaassa, koska siellä ei tule oloa että oisin tukkona muille, mutta toisaalta taas ei saa minkäänlaista omaa rytmiä päälle... keskiryhmään taas vauhtia liian vähän, mutta siellä saa ajaa omaa ajoa ja sen ansiosta sai su jotain rytmiäkin ajoon, vaikkakin vähän pelotti siellä seassa kun ite tietää fiiliksen kytätessä ohituspaikkaa koko ajan.
    t. keskiryhmän pelokas tukko su, voitte syyttää järkkäreitä tästä mutta voih kyl se gemora on vaan ihq paikka, nyt peukut ja kaikki pystyyn, että jussina säät suosii
  23. #83
    Heti vaan nopeampaan ryhmään kun siihen on mahiksia. Sieltä sitä vauhtiakin löytyy ihan toiseen malliin. Jos ei päivässä tule ohitelluksi kovinkaan paljoa, niin on aika siirtyä seuraavaan ryhmään. Viimeistään siinä vaiheessa, kun voi laskea päivän ohitukset yhdellä kädellä.

    Kyllä niitä riittävän hitaita on yleensä helppo ohitella. Varsinkin nopeassa porukka yleensä osaa ja uskaltaa myös mennä ohi. Eri asia sitten kun tarttis mennä jostain suurin piirtein saman vauhtisesta ohi heikommalla kalustolla.

    Seuraavassa ryhmässä saa yleensä nopeammista vetoapua ja näkee vähän missä muut menee kovempaa. Turhan hitaassa ryhmässä saa sitten katsella mitä muut tekee.

    Toki kannattaa ottaa huomioon eri järjestäjien nopeuserot. Jossain SRRA/moottoriliitto leirillä voi nopeammassa ryhmässä olla vähän eri meininki kuin .orgin päivillä.
    Road racing aiheinen blogi

    Yamaha YZF-R1 -07 Kilpuri

    ex Honda CB500 -01, Suzuki GSF 1200 S -06, Hond
  24. #84
    Ekakertalaisena minulle oli vaikeaa valita oikea ryhmä. Laitoin pyörän 20 vuoden tauon jälkeen viime syksynä ja kävin Kemorassa kokeileen. Syksyllä aika oli jotain 1.32 ja osa mutkista meni vähäisen kokemuksen vuoksi madellen.
    Ennakkotietona oli, jotta nopeessa mennään jotain 1.20. Keskiryhmän nopeuksista ei ollut mitään etukäteistietoa, joten menin aluksi hitaaseen (sunnuntai). Vaihdoin järjestäjän luvalla keskinopeeseen ja mielestäni se oli oikea ryhmä. Aluksi taisin olla tulppana, mutta omasta mielestäni lopussa en ollut haitoiksi. Toivottavasti en muidenkaan mielestä.
    Ryhmässä oli mukava ajaa. Näin muiden perässä miten kioski ajetaan ja uskalsin ajaa eka mutkan nopeemmin.

    Parannuksena ehdottaisin etukäteissuosituksia ryhmien nopeuksista: esim nopee alle 1.23, keski alle 1.30 ja loput hitaaseen.

    Ikimuistoista olisi kokea lähtöharjoituksen tunnelma. Peräriviin kun pääsisi kokeileen. Kahden kierroksen aikana tuskin nopeimmatkaan sais kiinni, joten haittaakaan siitä ei taitaisi olla.

    t. valko/puna/mustalla 17 vuotiaalla FZR:llä siniharmaassa muiden kuluttamassa puvussa pyörinyt

    ps. olisiko kukaan valmis korvausta vastaan lainaamaan nykypyörää yhden jakson ajaksi?
    "toivon, että sinun kohtaloksesi tulee taloudellisten mahdollisuuksien hupeneminen eikä Charles-sedän viikate. Jorma ei saanut kansallista MotoGP-pyörää ja setä-tuomolta loppui saldo, joten radalla on hieman turvallisempaa". -Moottoripyorailyn_tuki_ry
  25. #85
    Lainaa (suzukipitässaaha @ Kesä. 10 2011,00:08) kirjoitti
    ps. olisiko kukaan valmis korvausta vastaan lainaamaan nykypyörää yhden jakson ajaksi?
    Kylhän se mahdollista olis....Jos vaan lipan sattuessa olisit valmis sit allekirjoittamaan rekisteriotteen kakkososan ja siirtämään sovitun määrän euroja tilille. Sekun tuppaa näillä kilokyykyillä toi vauhti sit koeajolla aina nousta aika rivoksi
    Katana-85 ,Blade-96, R1-2001,R1-2005,10r-06, Ratalelu zx-6r,GSXR 1000 K4 ratalaite , Triumph T595 ,Superbike zx10r -04,Triumph Daytona 675, Kawasaki zx6r 2011 kilpuri
  26. #86
    Lainaa (suzukipitässaaha @ Kesä. 10 2011,00:08) kirjoitti
    Ekakertalaisena minulle oli vaikeaa valita oikea ryhmä. Laitoin pyörän 20 vuoden tauon jälkeen viime syksynä ja kävin Kemorassa kokeileen. Syksyllä aika oli jotain 1.32 ja osa mutkista meni vähäisen kokemuksen vuoksi madellen.
    Ennakkotietona oli, jotta nopeessa mennään jotain 1.20. Keskiryhmän nopeuksista ei ollut mitään etukäteistietoa, joten menin aluksi hitaaseen (sunnuntai). Vaihdoin järjestäjän luvalla keskinopeeseen ja mielestäni se oli oikea ryhmä. Aluksi taisin olla tulppana, mutta omasta mielestäni lopussa en ollut haitoiksi. Toivottavasti en muidenkaan mielestä.
    Ryhmässä oli mukava ajaa. Näin muiden perässä miten kioski ajetaan ja uskalsin ajaa eka mutkan nopeemmin.

    Parannuksena ehdottaisin etukäteissuosituksia ryhmien nopeuksista: esim nopee alle 1.23, keski alle 1.30 ja loput hitaaseen.

    Ikimuistoista olisi kokea lähtöharjoituksen tunnelma. Peräriviin kun pääsisi kokeileen. Kahden kierroksen aikana tuskin nopeimmatkaan sais kiinni, joten haittaakaan siitä ei taitaisi olla.

    t. valko/puna/mustalla 17 vuotiaalla FZR:llä siniharmaassa muiden kuluttamassa puvussa pyörinyt

    ps. olisiko kukaan valmis korvausta vastaan lainaamaan nykypyörää yhden jakson ajaksi?
    Katselinkin portilla sunnuntaina että hyvin se FZR sinne mutkaan taittuu ja että paljon enempää ei sillä kannata kallistaa. Hyvännäköistä menoa.
    Nopeessa mentiin näköjään 1.20 molemmin puolin, suurin osa meni ainakin mua kovempaa varsinkin lauantaina. Sunnuntaina saatiin vähän kiinni juonesta ja päästiin juuri ja juuri 1.17 puolelle
    Honda cbr600rr
  27. #87
    Jos "kypärätön" suzukimies lueskelee tätä niin oli kiirus syömään ja unohdin siinä varikolla kysellä s-postia kuvista. joten jos niitä löytyypi niin olisin kiinnostunu. terv. selkärangaton vai -suojaton hondamies
  28.  
  29. #88
    YCC #666 Juutana:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Aug 2007
    Epsoo
    MotOrg ry jäsen
    Kiitoksia järkkäreidenkin puolesta kaikille osallistjille. Erityisen iso käsi lippumiehille.

    Meidän mukana tallille tuli kyljen muovinpala jonkun pyörästä. Ilmeisesti kyseessä on R1:n pala, joten jos joku sellaista kaipaa, niin ilmoitelkoot. Jos ei kuulu mitään, niin heivaan sen ensi viikolla roskikseen omien katesillpujen mukana.

    Niin ja anteeksi keskiryhmäläisille ajojen keskeytymisestä. Toivottavasti edes muutama ehti ajella perässä jonkun kierroksen ja sai jotain vinkkejä ajolinjoihin. 2. mutkan viimeistä ajolinjaa ei sentään kukaan ajanut perässä, mikä on sinällään ihan positiivista.
    Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123