Vanhat säännöt on siivottu pois ja tilalle on saatu kokonaan uudet:
> Kliks <
Suuria sisältömuutoksia ei ole, tärkeintä on ollut foorumin sääntölinjauksien selkeyttäminen ja niiden kirjoittaminen sääntöihin niin että ne voi sieltä kuka tahansa lukea.
Näillä selvittäneen taas jonkin aikaa. Tutustukaa ja kyselkää jos ilmenee jotain epäselvää.
Terveisin,
Moottoripyora.orgin ylläpito
1000
Mitä eroa on trollaamisella ja provosoimisella?![]()
You gave me a curse, Holy fathers, I give you a blessing: "may your conscience be as clear as mine and may you be as moral and religious as I"
Ja vaikka ma laps olen pieni vain,
niin jumalten riemut ma juoda sain
ja juoda ne täysin siemauksin -
niin riemut kuin murheetkin.
Trollaamisessa tavoite on porukan saaminen mukaan vedätykseen ja siitä seuraava yleinen hämminki, ei itse asian sisältö kun sitä ei välttämättä edes ole. Provokaatiossa tavoite on saada aikaan jostakin asiasta keskustelua esittämällä oma mielipide sellaisessa muodossa (esimerkiksi kärjistäen) että muut saadaan ottamaan siihen kantaa. Provokaation ja trollin välinen raja ei taida kovin tarkka olla, mutta mun sivistyksessä provokaatio pyörii todellisen asian ympärillä mitä trolli ei tee.
1000
Oli jo aikakin päivittää sääntöjä.
Nyt noissa ei pitäisi kenellekään olla epäselvyyksiä.
Nykyset
GSX-R600 K6
GSX-R1100 -90
RM 85 -06
ja exät
GSX750F -89
RG 125 gamma -85
RM 125 -81
PV 50 -80
Pisti silmään kohta 11 §. Ei mainintaa valokuvista vaikka nekin kyllä kuuluvat tekijänoikeuksien alaisuuteen?
6 §
Viestien kieli- ja kirjoitusasun edellytetään olevan sellaista, että teksti on helposti luettavaa. Ota huomioon myös viestisi lukijat. Täydellistä tekstiä ei keneltäkään edellytetä.
Tääo n hyvvä...
16 §
Kullakin kirjoittajalla saa olla käytössään vain yksi nimimerkki. Mikäli kirjoittajan havaitaan käyttävän samanaikaisesti useita nimimerkkejä, tullaan hänen kirjoitusoikeutensa poistamaan eikä uusia myönnetä.
Eli vaikka henkilöllä olisi selvästi kaksi eri roolia, vain yksi nimimerkki ?
Yrittäjä/yritys - yksityishenkilö
Yhdistyksen edustaja - yksityishenkilö
Viestin allekirjoituksella ero ?
S 620 FF, 999S
Tilastollisesti moottoripyöräily vastaa riskitasoltaan esimerkiksi harrasteilmailua.
Yrityksellä tai yhteisöllä saa olla oma nimimerkki henkilökohtaisen nimimerkin lisäksi.
1000
Hieno homma että saitte säännöt sorvista ulos. Nyt vain jää nähtäväksi kuinka foorumin jäsenistö nämä säännöt sisäistää ja kuinka näitä sovelletaan.
Hyppyläpsyhymiö ja peukut perään näiden puuhamiehille/puuhanaisille
Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
Kiellettyä toimintaa:
Sallittua toimintaa:(Pave. @ Loka. 05 2010,15:58) kirjoitti
(Pave. @ Loka. 05 2010,15:58) kirjoitti
-Mielipiteet ovat niinkuin perseenreijät - kaikki joilla on eri mielipide kuin mulla, ovat perseenreikiä-
-If You Can't Be A Good Example, Be A Terrible Warning-
Ykkös pykälää rikkoo noin 90% jäsenistä myös minä itse.
"jos ei ole mitään (järjellistä) annettavaa foorumille voidaan erottaa"
Tämä kyllä voisi koskea myös vanhoja jäseniä.
Säännöt on hyvät.
Katselin tuota henkilötietorekisteriselostetta. Tuli mieleen, että mikä merkitys on foorumin henkilötietorekisterissä näkyvällä moottoripyörän rekisterinumerolla? Eikö ole hiukan epäolennaista tietoa.
Minullakin rekkarinumero on vaihtunut ainakin kahteen tai kolmeen kertaan sitten foorumille rekisteröitymisen.
- Engine MC -
Ei sillä mitään käytännön merkitystä olekaan, se on vapaaehtoinen kenttä Motorg ry:n jäsenlomakkessa ajalta miekka ja kirves. Ei-jäseniähän nuo kentät ei kosketa senkään vertaa kun niitä ei missään kysellä.
1000
Jääkös moderaattorien editoinneista jälki kaiken kansan nähtäväksi?
08 EXC-R 450 * 10 SM R 990 (ex) * 10 SMC 690 (ex) * 06 GSX-R 1000 (ex) * 05 exc 525 (ex) * 03 636 (rip)
Ei jää elleivät itse jätä.(iirot @ Loka. 05 2010,22:18) kirjoitti
...josta tulikin mieleeni, jotta viimeaikoina niitä on kiitettävästi jätetty. Hemmetin hieno juttu, edistystä!
Säännöistä tuli mieleeni se että joitakin vuosia takaperin ns. "hotlinkkaaminen" oli lähestulkoon joka foorumilla kielletty. Nykyaikana tämä on vissiin sallittu joka paikassa koska sen voi halutessaan estää? (tai kai sen aina on voinut, jos on osannut... htaccess). Ei liity aiheeseen mutta tulipahan mieleeni.
Muutama kysymys.(Hannula @ Loka. 05 2010,15:27) kirjoitti
1. Kummasta on kyse, yrityksestä vai yhteisöstä, eli kummalla saa olla kaksi eri nimimerkkiä?
2. Saisinko esimerkin yrityksen "tavallisesta" nimimerkistä ja sen henkilökohtaisesta nimimerkistä?
3. Voiko yrityksen ja/tai yhteisön nimissä kirjoitteleva luonnollinen henkilö/kirjoittelevat luonnolliset henkilöt käyttää omaa/omia nimimerkkejään?
Kysymys on esitetty yhteisön ja sen tytäryhtiönä toimivan yrityksen sijasta niiden taustalla olevan yksityishenkilön toimesta, jolta on henkilökohtainen nimimerkki ns. bannattu tuollaisen "tuplanimimerkki" -syyn perusteella.
Jukka
Sekä yrityksellä että yhteisöllä voi olla foorumilla nimimerkki, vaikka sen työntekijöillä ja edustajilla olisi myös oma henkilökohtainen nimimerkkinsä. Periaate on, että yrityksen ja yhteisön nimimerkillä käydään keskustelua kyseisen yrityksen tai yhteisön asioista, ja että kyseinen yritys tai yhteisö on nimimerkistä helposti tunnistettavissa.
1000
Kiitoksia. Tuo selvensi asiaa niin yhteisön kuin yksityishenkilön näkökulmasta.(Hannula @ Loka. 15 2010,13:09) kirjoitti
Jukka
Kuinka kattavasti (ja miten) kuvan lähde tulee mainita (kts. 15§)?
Jos kuvan linkittää suoraan IMG-tageilla niin siitähän näkee kuvan ominaisuuksista sen alkuperäisen osoitteen. Vai pitäisikö osoite/valokuvaaja/tms mainita erikseen?
16 §
Kullakin kirjoittajalla saa olla käytössään vain yksi nimimerkki. Mikäli kirjoittajan havaitaan käyttävän samanaikaisesti useita nimimerkkejä, tullaan hänen kirjoitusoikeutensa poistamaan eikä uusia myönnetä.[/i]
Milläs ttuo todetaan, IP-osoitteella? Meinaan jos mä kirjotan duunikoneelta, ja siltä samalta kirjottaa useempi muukin, niin bannataanko kaikki?
Tai jos annan jonkun kirjottaa mun omalta koneelta?
Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
Hyvien tapojen mukaisesti alkuperäinen tekijä ilmoitetaan jos se on tiedossa.kirjoitti
1000
Tuolla periaatteella jos mentäisiin, niin meikäläinenkin olisi bannattu jo vuosia sitten ja kaikki olisi paljon paremmin.(MustaSurma @ Loka. 15 2010,15:04) kirjoitti
1000
Hieno homma! Saattaa onnistuessaan auttaa MotOrgia toimimaan pitkälläkin tähtäimellä kaikkien motoristien kohtauspaikkana.
-harmaahukka-
Kymysys heräsi...
olen täällä fooruminen puolella ~Candice~ -nikillä ja chatin puolella kirsi80... onko tämä ok vai pitääkö molemmat olla samat?
![]()
Jos kenkä puristaa, kulje avojaloin XD
Nykyinen ~ Hayabusa K9 ~ alias haisuli
Ex "Darth Wader" GSX-R 1000 K8
Eipä tuolla ole niin väliä, paitsi ehkä sitten kun joku ottaa sun vanhan nikin käyttöön foorumilla.
1000
Voi olla, mutta se ei ilmeisesti tarkoita, että saa olla?(Hannula @ Loka. 15 2010,13:09) kirjoitti
Sinulla ei riitä oikeudet vastata tähän viestiin. Todennäköisesti rekisteröintisi on siirtynyt aktivoimatta tilaan. Tämä johtuu usein siitä että sähköpostiosoitetta on vaihdettu. Tällöin tarkasta saapunut sähköpostiviesti uudesta osoitteestasi. Viestissä ohjeet aktivoimiseen.
Mitään sen suurempaa selitystä ei ole tullut keltään moderaattorilta, miksi kyseistä nimimerkkiä ei voi käyttää. Aktivoinnit ym. on kyllä tehty.
Jukka (luonnollinen henkilö)
Parasta noissa säännöissä on, että niitä ei voi lukea ilman, että rekisteröityy käyttäjäksi. Ihan tässä vanha byrokraatti liikuttuu.
Äläs nyt hyvä mies liikutu turhan päiten, sillä säännöt löytyy lähes jokaisesta osiosta (ei välttämättä alaosioista) kun kattelee vähän ylempää, lukee "MOOTTORIPYORA.ORGIN SÄÄNNÖT".
1000
Törkkäsinkin, rekisteröimätönnä paljaalla, työmaalla tota etusivulla olevaa linkkiä, jonka alla todettiin, että lukea saa vain vihkiytyneet. Tää on nyt tätä mediakriittisyyttä. Anteekskiitos.
edit: siis se, missä etusivulla lukee "kilks", ajattelitko, että tulokki lukee pidemmälle?