Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 47:sta
  1. #1
    Kouluttaja Hannula:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2003
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Motorg ry järjestää loppukesän aikana pk-seudulla jonkinlaisen määrän yleissivistäviä ajoharjoitteluiltoja. Teemoiksi on kaavailtu hitaita harjoituksia, jarrutuksia, väistöjä ja ehkä jotain muuta. Kunakin iltana käydään läpi vain yhden teeman asioita, joten homman pitäisi olla paketissa suunnilleen parissa tunnissa per ilta.

    Tulevana sunnuntaina perehdytään tehokkaan ja hallitun jarruttamisen saloihin. Jarrutustekniikka rakennetaan aivan perusteista alkaen. Jauhetaan samalla kaikenlaista itse asiasta ja sen vierestä. Ottakaa halutessanne pientä väliaikaevästä mukaan.

    Tällä kertaa vauhtia on enemmän kuin edellisellä kerralla ja harjoituksissa liikutaan pidon rajamailla, joten ajovarusteiden pitää olla asianmukaiset.

    Pääsyvaatimukset: A-kortti tai ajoharjoittelulupa, oma pyörä ja Motorg ry:n jäsenyys. Rahaa ei haluta, mutta ei myöskään turhia ilmoittautumisia.
    Aika: su 22.8 klo 17:30/18:30 - 21 (noin), alkamisaika riippuu ryhmästä.
    Paikka: Helsinki, kokoontuminen eläintarhan Nesteellä, josta lähdetään klo 17:15 ja 18:15 harjoittelupaikalle ryhmästä riippuen.

    Kurssi on täynnä.

    Ryhmäjako:

    Ryhmä 1:een tulee vain edellisessä ajotreeni-illassa mukana olleet ja asiat mielestään riittävän hyvin omaksuneet. Tämä ryhmä starttaa Nesteeltä klo 18:15. Ryhmään mahtuu kaikki jotka olivat viimeksi mukana.

    1. Streethawk
    2. W-P
    3. Tirha
    4. KerroSeciville
    5. <s>Jollyx</s>
    6. SAM66


    Ryhmä 2:een ilmoittautuu kaikki muut, mukaan lukien ne edellisellä kerralla mukana olleet, jotka mielestään tarvitsevat lisäharjoittelua tärkeimmiltä osin. Tämä ryhmä starttaa Nesteeltä klo 17:15.

    1. Kriisi
    2. Juutana
    3. Brian.p
    4. Mcharri
    5. R1ivattu
    6. sikiviki
    7. Goofy S
    8. Muukka
    9. Kattinen
    10. Pupu
    1000
  2. #2
    Nancy f**king Drew Kriisi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Dec 2003
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Ryhmä kakkoseen tulisin, kiitos.

    E: Kumpi päivä nyt siis on kyseessä 22.8. su vai 23.8. ma?



    -nomen est omen-
  3. #3
    Ryhmässä 1 mukana, kunhan on tosiaan sunnuntaina, koska maanantaina tarkoitus olla Alastarolla.
    xxx
  4. #4
    "asiat mielestään riittävän hyvin omaksuneet"

    Tämä on selvästi kompakysymys. Tai vakava kehotus itsetutkiskeluun.

    Mukana olin viimeksi ja uutta haluan oppia eli tulossa ollaan (sori kaikille). En ole sitä takajarrulla ajamista harjoitellut, kun on ollut pieni takajarruongelma, sitä ei nimittäin ole. Maanantaina pitäisi olla.

    Valitsen siis ryhmän 3?
  5. #5
    YCC #666 Juutana:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Aug 2007
    Epsoo
    MotOrg ry jäsen
    Jos se on sunnuntaina, niin mäkin voisin tulla kakkoseen... *tirsk*

    Eli siis tämä oli ehdollinen ilmoittautuminen.
    Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
  6. #6
    Tää nostaa ny hatt... kypärää Hannulalle ja kumppaneille, vaikkei itse pääsekään mukaan!
    TTU - Dirty, Old and Ugly Ironbutt SS1000 driver.

    "Säkkijärven polkka on ihan hanurista"
    V.Vesterinen
  7. #7
    Kouluttaja Hannula:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2003
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Sunnuntai on siis puuhapäivä.

    Edellisellä kerralla mukana olleet voivat siis itse valita, lusivatko illan lyhyen vai pitkän kaavan kautta. Jarrutreeni on kaikille sama.
    1000
  8. #8
    No mukana tottakai. Eli ilmottaudun ryhmä 1.
    T7
  9. #9
    Mukana ryhmä 1:ssä.

    Näyttää tulevan tehokas kaksipäiväinen. Sunnuntaina ekaksi Kimppakivaa ja illalla jarrutuksia. Maanantaina Alastaroon.



  10. #10
    Wannabe vetomies
    Liittyi Feb 2009
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Ryhmä kakkoseen kiitos!
    BMW S 1000 XR
  11. #11
    Ryhmä 1:een mukaan, taas voipi oppia uutta *
    -MT-09 Tracer-
    -GSX750F-
  12. #12
    Mukana kakkosessa.
  13. #13
    Yksi paikka ryhmään 2 jos vielä on tilaa.. hoidan muodollisuudet asap..

    Muoks: Muodollisuudet - check.



    Yamaha R1 '06
  14. #14
    Ai tämä olikin sunnuntai?

    Pitää valita tuo ryhmä ykkösen lusiminen, kun ennen ei ehdi paikalle.

    Hienoa, että taas jaksatte järjestää!

    Edit: Herra Hannula olikin sinne jo laittanut. (nim. en silti uskalla enää mennä sen jonoon)



  15. #15
    Kouluttaja Hannula:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2003
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Jaa, mitäs traumoja on jäänyt?
    1000
  16. #16
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Tää ilmootaatuu sit varmaankin ryhmään2
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  17. #17
    Kouluttaja Hannula:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2003
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Otetaan tästä eteenpäin suoraan sisään vain ryhmään 1, ja jos ei saada koko settiin yhteensä 15:ttä täyteen niin jatketaan sitten ryhmää 2 sen verran että tuo 15 täyttyy. Eli ryhmä 2:een on auki nyt vain jonotuspaikkoja.
    1000
  18. #18
    Mä tulisin mukaan, ryhmä 2:seen jonoon vai ryhmä 1:seen.
    Kumpaan kelpaan, mulle sama?
    Hessu, vanha mutta hidas ja kankea.
    Team Green
  19. #19
    Tätä on odotettu! * Eli mukana tottakai, ryhmään 1.
  20. #20
    Mukana jos huolitaan.
    <p><strong>&nbsp; </strong></p>
  21. #21
    Mukana
    I-osuus hitaat suoritettu olin ymmärtävinäni viimeksi
    Nähdään siis ryhmässä 1
    Kiitos



  22. #22
    Toi musta muovilutka on taatusti kirottu.

    En ehtinyt saada myrskyssä mennyttä takajarrua(poljinta) ja kahvapainoa kuntoon, kun taas tapahtui.

    Tänään löysin pyörän parkista takarengas tyhjänä, rekisterikilpiteline+vilkut paskana. Ja seuraavaksi totesin, että virtalukkokin on käyttökelvoton. Laiskamato matkasi sitten taas korjaamoon hinurilla.

    Eli enpä taida jarrutella sunnuntaina.
  23. #23
    Kouluttaja Hannula:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2003
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Lukitaan ryhmä 2 tolleen kuin se nyt on, ryhmä 1:een on ovi vielä auki niille kahdelle jotka oli viime kerralla mukana.
    1000
  24. #24
    On sulla PDMF tosi huono tuuri pyöräsi kanssa. Toivottavasti saat sen pian kuntoon, että pääset taas *.
  25. #25
    Ryhmä kakkoseenkin mahtu kaikki, kun tukiopetusta tarvitseva jäi pois

    Pyörä taisi varmaan vaan itse romahtaa kasaan Hannulan pelosta! No eihän mulla mitään traumoja. Tää ADHD vaan joskus oireilee pahasti. Pääkäyttäjä voi sitten poistella.

    Kiitti Tirha. Huono tuuri on tosin aika vaisu ilmaus.
  26. #26
    Mie en olluna ekassa mutta josko pääsis mukaan?
  27. #27
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (kattinen @ Elo. 21 2010,12:13) kirjoitti
    Mie en olluna ekassa mutta josko pääsis mukaan?
    samaa utelee...
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  28. #28
    Kouluttaja Hannula:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2003
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Laitoin ykkösryhmän kiinni ja teidät kaksi kakkosen hännille. Kurssi on nyt täynnä.
    1000
  29. #29
    Joudun perumaan. Ainakin seitsemän kääpiötä hakkaa pään sisällä vasaroillaan ja kuumemittarikin ihmeellisiä lukemia näyttää. Anteeks tällänen viimehetken peruutus, oikeesti kuvittelin että tää olis helpottanut iltaan mennessä.

    Ehkäpä seuraavaan kertaan ja muksaa treeni-iltaa!
  30.  
  31. #30
    Kiitos pojat ja tytöt, hauskaa oli, vaikka kamalan vaikeeta löytää takajarrua
    Ja järkkärit kiva ku jaksoitte minnuu lisää näitä!
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen