Sivu: 26 / 28:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 162425262728 ViimeinenViimeinen
Tulokset 751:stä 780:een 829:sta
  1. #751
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa oukkis kirjoitti Katso viesti
    Viime sunnuntain viimeisen hitaan setin viimeisellä kierroksella ehti tapahtua vielä ohitus, joka nosti allekirjoittaneen hiukset pystyyn kypärän sisällä. Kun järkkäri sanoo ajajakokouksessa, että "älkää ohittako sulkeutuvaan linjaan", niin se tarkoittaa että älkää missään tapauksessa tehkö näin:

    https://youtu.be/4z_iuODBbt0

    Nyt oli onni myötä ja rata riitti. Juuri tuossa paikassa on käynyt myös toisin ja silloin jälki on ollut todella rumaa.
    Ainakin videolta katsoen tuo ei oikein voi olla edes virhearvio vaan ohittajan ajattelemuutta/piittamattomuutta. Näistä ja vastaavista saa ja pitää tulla mainitsemaan järjestävälle taholle, että saadaan vaarallinen ajotyyli kitkettyä radalta pois.
    Superbike #7
  2. #752
    Hitaassa ryhmässä pitäisi muutenkin aina ajaa hitaimpien ehdoilla kun vielä AT2 mukana. Jos ei yhtään kestä odottelua eikä pysty ajamistaan sovittamaan ryhmän mukaiseksi on varmaan väärässä ryhmässä?
    Tuono 660 ja 14 exää + 1 r.i.p.
    "Ajelee siellä porukan perällä vaan ja syö siellä patukkaa koko ajan"
  3. #753
    Lainaa oukkis kirjoitti Katso viesti
    Viime sunnuntain viimeisen hitaan setin viimeisellä kierroksella ehti tapahtua vielä ohitus, joka nosti allekirjoittaneen hiukset pystyyn kypärän sisällä.
    Nyt on joka kerta tullut itselle vähintään se yksi sydärin aiheuttaja ohitustilanne per harjoituspäivä, eli se että tullaan sisämutkan tai sulkeutuvan linjan kautta ohitse vaikka on kiellettyä. Tilanteet ovat saattaneet vaikuttaa selviltä ja helpoilta ohittajalle, mutta itse saan niistä aina paskahalvauksen, koska en osaa sitä odottaa että joku tulee sisäpuolelta ohi.. Nämä tapahtuneet aina päivän loppupuolella, ylläri, kun kaikilla on varmempi olo.
    Sen jälkeen menee pasmat ihan sekaisin ja pakko tiputtaa vauhtia että selviäisin ehjänä varikolle. Ja toisinaan jopa kurkin että missäköhän ko. kuski menee ja tuleekohan hän minusta ohi kohta taas..

    Yhden kerran taisin yhdelle kuskille siitä sanoa, mutta tuntuu itsestä vaan kauhealta nalkuttajalta jos alan huomauttelemaan muita... vaikka yritän tietenkin ystävälliseen ääneen sanoa. Tietenkin jos joku menisi toistuvasti näin ohitse niin "kantelisin" varmaan järkkäreille.

    Mun taakse kun sitä jonoa välillä kertyy
    Honda CB500F (2017)
    Seuraa Instagramissa @mingooda
  4. #754
    Olisikohan ajajakokouksessa mahdollista kertoa konkreettisemmin mitä tarkoitetaan sulkeutuvalla linjalla ja miten ohitus tehtäisiin turvallisesti niin että ohitettavan ei turhaan tarvitse hätäillä?

    Ainahan tämä mainitaan, mutta auttaisiko piirros tms missä näytetään ennen mutkaa ja mutkan jälkeen hyvät ohituslinjat? En usko, että kukaan tahallaan toisia säikyttelee: joku arvioi ehkä välillä tilanteen väärin ja joku toinen ei ehkä edes tiedä mitä tuolla tarkoitetaan käytännössä. Muita ajatuksia miten havainnollistaa asiaa?

    Ajan itsekin edelleen harjoitusmielessä ilman jarruja radalla eli olen myös ollut usein ohitettavana. Pääsääntöisesti menee hyvin, mutta kyllä joka kerta päivän aikana joku vastaava suoritus tulee nähtyä. Vaikka en itse siitä nyt aina niin hätkähdä, niin kyllä sitä aina vähän miettii eikö nyt yhtään fiksumpaa vaihtoehtoa tullut kaverilla mieleen.
    Ducati XDiavel
    ex. Suzuki GSR600
  5. #755
    Esso.k
    kyllähä noita pöhlöjä ohituksia näkee jokasessa ryhmäsä ku videoita tuupisa katselee- tuski se tulee mihikä muuttumaa- toseksee on oikeesti vaaralisia ohituksia ja niitä misä se ohitetava peljästyy eikä muuta- omala ajolaki voi vähäce vaikuttaa käyttää se koko ratan eikä jätä vajaaksi niitä laitoja nin ei ainakaa sinne olla änkeemäsä- tilantee tekee viälä huonommaksi jos o kova avaamaa mutta pysähtyy joka mutkaa nii arvaaha sen misä sillo mennää ohi- hitausryhmä muutenki selane rankastussiirtola että jokane täyspäine sieltä haluaa nopiasti edetä- eihä sitä pysty ajamaa jos paksuje kouluttajaukkoje ja at2 jonoje seasa koettaa mennä- motorsportisa on riskisä jos joku ajaa kylykee maksaja löytämine voi olla vaikeempaa ku oikeessa liiketeesä harva sine poliisia on kuhtumassa vaikka ehkä paree olsi-
  6. #756
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Nyt taas pitää vähän korjata mutuja ja väärinkäsityksiä:

    Lainaa Esso.k kirjoitti Katso viesti
    kyllähä noita pöhlöjä ohituksia näkee jokasessa ryhmäsä ku videoita tuupisa katselee- tuski se tulee mihikä muuttumaa- toseksee on oikeesti vaaralisia ohituksia ja niitä misä se ohitetava peljästyy eikä muuta- omala ajolaki voi vähäce vaikuttaa käyttää se koko ratan eikä jätä vajaaksi niitä laitoja nin ei ainakaa sinne olla änkeemäsä-
    Hitaassa ja keskiryhmässä ei pitäisi olla mitään tarvetta ohittaa sulkeutuvaan rakoon. Tuossa videollakin ohitettu käytti kyllä hienosti koko radan ottaen huomioon ajoryhmän. Jostain syystä hitaaseenkin ryhmään eksyy tasaisin väliajoin henkilöitä, jotka eivät osaa huomioida muita tai joilla on vähän liian kova näyttämisen tarve ja silloin syntyy videon kaltaisia vaaratilanteita. Näitä pyritään kouluttajien ja järkkäreiden puolesta kitkemään pois, mutta kaikkea ei mekään siellä radalla nähdä, joten näistä on hyvä tulla mainitsemaan niin voidaan käydä rakentavaa keskustelua aiheesta noiden kuskien kanssa.

    Lainaa Esso.k kirjoitti Katso viesti
    tilantee tekee viälä huonommaksi jos o kova avaamaa mutta pysähtyy joka mutkaa nii arvaaha sen misä sillo mennää ohi-
    Edellä mainittu pätee myös ns. suoraluukuttajiin. Jo ajajakokouksessa mainitaan, että vältetään hitaassa niitä huippunopeuskokeiluja suorialla ja aika matalalla kynnyksellä puututaan, jos joku vetää kaikki suorat tuppi nurin ja taluttaa mutkat läpi.

    Lainaa Esso.k kirjoitti Katso viesti
    hitausryhmä muutenki selane rankastussiirtola että jokane täyspäine sieltä haluaa nopiasti edetä- eihä sitä pysty ajamaa jos paksuje kouluttajaukkoje ja at2 jonoje seasa koettaa mennä-
    Melko omituinen asenne ja näkökulma sulla mun mielestä. Läheskään kaikki radalla ajamista harjoittelevat kuskit eivät ole siellä hakemassa kierrosaikaa tai omaa ennätystään. Monet kuskit tulevat sinne vain treenaamaan kadulla tarvittavia taitoja tai nauttimaan mutkien ajelusta ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä, kuten poliiseja, hirviä, kolmion takaa tulevia autoja jne. jne..

    Lainaa Esso.k kirjoitti Katso viesti
    motorsportisa on riskisä jos joku ajaa kylykee maksaja löytämine voi olla vaikeempaa ku oikeessa liiketeesä harva sine poliisia on kuhtumassa vaikka ehkä paree olsi-
    Jokaisella radalla ajavalla tulee olla liikennevakuutus. Ja liikennevakuutushan sitten korvaa kaikki vastapuolen vahingot. Myöskään kovin epäselväksi nuo tapaukset eivät radalla jää, koska todistajia tapahtuneelle löytyy yleensä kyllä ihan ilman poliisin kutsumistakin. Harvoinhan noita kahden pyörän välisiä törmäyksiä radalla tapahtuu ja vielä harvemmin hitaassa ryhmässä, mutta yleensä niissä ei ole ollut mitään epäselvää.
    Superbike #7
  7. #757
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Hitaassa ja keskiryhmässä ei pitäisi olla mitään tarvetta ohittaa sulkeutuvaan rakoon. Tuossa videollakin ohitettu käytti kyllä hienosti koko radan ottaen huomioon ajoryhmän. Jostain syystä hitaaseenkin ryhmään eksyy tasaisin väliajoin henkilöitä, jotka eivät osaa huomioida muita tai joilla on vähän liian kova näyttämisen tarve ja silloin syntyy videon kaltaisia vaaratilanteita. Näitä pyritään kouluttajien ja järkkäreiden puolesta kitkemään pois, mutta kaikkea ei mekään siellä radalla nähdä, joten näistä on hyvä tulla mainitsemaan niin voidaan käydä rakentavaa keskustelua aiheesta noiden kuskien kanssa.
    Ja näin oiisin minäkin ihan ehdottomasti tehnyt, mutta kello oli 19:20 ja viimeisetkin järkkärit purkivat telttojaan ja kuskit olivat tietysti lähdössä kotiin. Otin pienen vapauden ja kävin itse juttelemassa kyseisen kuskin kanssa (kun oli vähän jäähdyttelykierroksella omakin pää jäähtynyt). Rakentavassa hengessä asia puitiin läpi ja kerroin, että miksi tuo temppu on hengenvaarallinen.

    Jäin siihen käsitykseen että kyseinen kuski otti asiasta onkeensa, ja kyseessä taisi olla juuri se ajattelemattomuus. Hitaassa ryhmässä tuosta tekee hirvittävän vaarallisen paikan juuri se, että ohittaja luulee menevänsä ohi isolla nopeuserolla, muttei tajua että se ohitettavakin kiihdyttää samaan aikaan.

    Se sulkeutuva linja tarkoittaa juuri tuota, että ohitettavan ajolinja sulkee sen ohitusreitin vasemmalta. Videon pistin tänne siksi, että joskus video puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Josko vaikka joku näkisi ja kokisi ahaa-elämyksen.
    Yamaha XJ 600 - Suzuki GSX-R 1000 K7 - Triumph Daytona 675 - Triumph Street Triple 765
  8. #758
    Lainaa GKO kirjoitti Katso viesti
    Olisikohan ajajakokouksessa mahdollista kertoa konkreettisemmin mitä tarkoitetaan sulkeutuvalla linjalla ja miten ohitus tehtäisiin turvallisesti niin että ohitettavan ei turhaan tarvitse hätäillä?

    Ainahan tämä mainitaan, mutta auttaisiko piirros tms missä näytetään ennen mutkaa ja mutkan jälkeen hyvät ohituslinjat? En usko, että kukaan tahallaan toisia säikyttelee: joku arvioi ehkä välillä tilanteen väärin ja joku toinen ei ehkä edes tiedä mitä tuolla tarkoitetaan käytännössä. Muita ajatuksia miten havainnollistaa asiaa?
    Onko tuosta kirjoitelmasta hyötyä? http://www.mprata.fi/index.php?topic=1349.0
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  9. #759
    Esso.k
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Nyt taas pitää vähän korjata mutuja ja väärinkäsityksiä:

    Hitaassa ja keskiryhmässä ei pitäisi olla mitään tarvetta ohittaa sulkeutuvaan rakoon. Tuossa videollakin ohitettu käytti kyllä hienosti koko radan ottaen huomioon ajoryhmän. Jostain syystä hitaaseenkin ryhmään eksyy tasaisin väliajoin henkilöitä, jotka eivät osaa huomioida muita tai joilla on vähän liian kova näyttämisen tarve ja silloin syntyy videon kaltaisia vaaratilanteita. Näitä pyritään kouluttajien ja järkkäreiden puolesta kitkemään pois, mutta kaikkea ei mekään siellä radalla nähdä, joten näistä on hyvä tulla mainitsemaan niin voidaan käydä rakentavaa keskustelua aiheesta noiden kuskien kanssa.

    Edellä mainittu pätee myös ns. suoraluukuttajiin. Jo ajajakokouksessa mainitaan, että vältetään hitaassa niitä huippunopeuskokeiluja suorialla ja aika matalalla kynnyksellä puututaan, jos joku vetää kaikki suorat tuppi nurin ja taluttaa mutkat läpi.

    Melko omituinen asenne ja näkökulma sulla mun mielestä. Läheskään kaikki radalla ajamista harjoittelevat kuskit eivät ole siellä hakemassa kierrosaikaa tai omaa ennätystään. Monet kuskit tulevat sinne vain treenaamaan kadulla tarvittavia taitoja tai nauttimaan mutkien ajelusta ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä, kuten poliiseja, hirviä, kolmion takaa tulevia autoja jne. jne..

    Jokaisella radalla ajavalla tulee olla liikennevakuutus. Ja liikennevakuutushan sitten korvaa kaikki vastapuolen vahingot. Myöskään kovin epäselväksi nuo tapaukset eivät radalla jää, koska todistajia tapahtuneelle löytyy yleensä kyllä ihan ilman poliisin kutsumistakin. Harvoinhan noita kahden pyörän välisiä törmäyksiä radalla tapahtuu ja vielä harvemmin hitaassa ryhmässä, mutta yleensä niissä ei ole ollut mitään epäselvää.

    näihä se teoriassa pitäs mennä- niinku liiketeesäki- kummasti vaan ne syyliset kiistää- mua on peruutettu parkipaikallla kylykee vakutusyhtiö alko sanomaan että olen ollu myöski liikkeessä jote mu vika ja peruutaja valehteli minkä kerkis - onneks oli todistaja- oha se mp tue juristi näistä kirjotellu parhaasa tapauksesa menee kute sanot huonosa ei- rataajo ku vakutusyhtiöile muutenki myrkkyä ni yllätyny olen jos kaikki menee kivutta- en o kolaronu radala ni osaa sanoo niitäki varmaa löytyy eri asia sitte kertooko mite meni-

    no varmaa sielä osa harjottelee katuajoo- se osa mikä tahtoo kovempaa luuleko että ne tykkää ajella sielä ruuhkasa sillo sitä sattuu ja taptuu- ja päästäksee kovempaa pitää ajaa kovempaa-

    turha täsä alkaa mun mielipiteiksi toiste tekemii asiota eikä tossa ohitettava tehnykkää mitää vääri- syytähä ei pitäs olla ohittaa muuta ku turvalisesti- parempi pelätä pahinta ku toivoo parasta-
  10. #760
    Kävi omallekkin kohdalle vaarallinen ohitus. Onneks meni mutka niin vituiksi etten nopeemmin hakenut itteäni radan vasempaan reunaan.

    https://youtu.be/e2zdz5QmCUI
    -Aprilia Falco 02 (ruma)
    -Suzuki GSX-R750 02 ratailuun (tuhottu)
  11. #761
    Kävimpä ekaa kertaa ajamassa radalla ja kun mitään nopeusryhmiä ei ollut, niin oletetaan, että tää kuuluu tänne Alla oli kaupan halvimmat renkaat eli edessä misukan pilot road 2 ja takana dunlopin gpr300, mutta ihan hyvin tuntui ajo silti kulkevan. Toki etenkin sporttisemmasta takarenkaasta olis hyötyä kun toi dunloppi oli kyllä aika helppo ajaa reunalle. Laittakaas joku kommenttia, että miltä ajo näyttää.

    ZZR 600
    VFR 750
    RG 250
    CBR 900RR
  12. #762
    Mitä tossa aamulla ehdin pikaisesti katsoa, niin sulla on hyvin ajamisen perusajatus hallussa. Rytmitys on hyvä, et yritä mitään kammojarruja, maltat kaasun avaamista etkä paikkaa alinopeutta mutkaan kiihdyttämällä jälkikäteen uudestaan. Käytät hyvin rataa pääosin, ja maltat kääntää pyörän kiinni sisäkanttariin asti.

    Tossa on mun mielestä todella hyvä pohja lähteä kehittämään omaa tekemistä. Muistat vain että et tee sitä sillä ehdolla että aletaan tuijottamaan kelloa ja sit yritetään repiä sitä aikaa väärillä tavoilla väärissä paikoissa.

    Hirveän tarkkaa ajolinja analyysiä en pysty antamaan ku mulla ei ole omaa kokemusta Pesämäen radasta. Mutta videon perusteella ni tekeminen on hyvällä mallilla. Jos osut ens kesänä samoille ratapäiville ni tuu vaik nykimään hihasta. Voin ilomielin coachata paremmin livenä.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  13. #763
    Lainaa Z50 kirjoitti Katso viesti

    Suosittelen käymään ORG:in AT2, kävin itse sen viime kesänä. Silloin en omistanut edes korttia, mutta "kotari" Makken opissa homma alkoi sujua ja meno oli rentoa ja opit selkeitä. ORG kouluttajat on valittu huolella, sinne ei kukaan ilman osaamista vahingossakaan eksy ja koulutusjärjestelmä takaa sen että koulutus vastaa oppilaan osaamista.
  14. #764
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti

    No hyvä, että näyttää hyvälle. Oonkin aika paljon tehnyt itseopiskelua ja koittanut kadulla soveltaa niin hyvin kuin se on mahdollista, niin luuliskin perusidean olevan hallussa. Vaikeimmalle tuntui mielestäni noi hitaat mutkat kun jotenkin niihin ei uskaltanut kallistaa ehkä niin paljon kuin voisi ja ajolinjassa tuntui olevan vähän hakemista.

    Ja tarkoituksena olikin ajaa sopivan kovaa ilman liikaa yritystä ja mitään kierrosaikoja en edes ottanut. Varsinkin jarrutukset koitin vetää tehokkaasti, mutta maltillisesti kun veikkaan, että VFR:n vakiojarruilla tulee tunnit täyteen jos oikein alkaa yrittämään

    Mut jos kierrosajoista kuitenkin puhutaan niin kuvaamistani videoista katsoin, että ajan niillä kerrroksilla, joilla ei oo hitaampaa edessä aika tasaisesti n. 1:17. Joku enemmän pesämäkeä ajanut voisi kertoa, että mihin toi sijoittuu. Mut siitä ainakin tietää, että jotain tekee oikein kun tehokkaampia ja ketterämpiä kusiaisia ym. ei pysy painavahkon, kaupan halvimmilla renkailla varustetun, VFR:n perässä

    Jos haluaa nähdä ulkopuolelta otettuja kuvia mun ajosta, niin TTMK:n kuvagalleriasta löytyy, ei pitäis olla vaikea tunnistaa. Niistä nyt ainakin näkee ajoasennon muutamissa kohdissa rataa.

    Lainaa Roflcopter kirjoitti Katso viesti
    Suosittelen käymään ORG:in AT2, kävin itse sen viime kesänä. Silloin en omistanut edes korttia, mutta "kotari" Makken opissa homma alkoi sujua ja meno oli rentoa ja opit selkeitä. ORG kouluttajat on valittu huolella, sinne ei kukaan ilman osaamista vahingossakaan eksy ja koulutusjärjestelmä takaa sen että koulutus vastaa oppilaan osaamista.
    Oon kyllä joskus miettinyt tuohon osallistumista, mutta mitä kurssin sisältöä tutkinu, niin siinä ei oikein tule mitään uutta. Kuten tossa aiemmin sanoin, niin oon käyttänyt aika paljon aikaa asioiden itseopiskeluun ja harjoittelemiseen niin en oikein tiedä, että saisko tosta kurssista mitään uutta irti.
    ZZR 600
    VFR 750
    RG 250
    CBR 900RR
  15. #765
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    ^Jos ei kakkoselle niin kolmoselta saanee jo lisävinkkiä.
    Superbike #7
  16. #766
    Lainaa Z50 kirjoitti Katso viesti
    Mut jos kierrosajoista kuitenkin puhutaan niin kuvaamistani videoista katsoin, että ajan niillä kerrroksilla, joilla ei oo hitaampaa edessä aika tasaisesti n. 1:17. Joku enemmän pesämäkeä ajanut voisi kertoa, että mihin toi sijoittuu.
    Nopein aika minkä Pesämäen radalla tiedän on 1:02, ja siinäkin oli ilmaa aivan pirusti. Veikkaisin että ite ainakin 1:00 siellä saa vedettyä. Ja jos tuon nyt teoreettisesti suhteuttaa suoraan Alastaron 1:20 aikaan ni sun aika olisi tasoa 1:42.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  17. #767
    Mielestäni renkaan reunan kuluma on vähän hassu, koska se ei mene tasaisesti vaan tuollaisissa laikuissa ...

    Kokeilin paluuvaimennuksen säätöä pari pykälää auki ja kiinni, mutta eipä tullut muutosta

    Paikka oli Ahvenisto keskiviikkona 12.5., lämpötila about 25 astetta, pyörä Monster 696, rengas Conti SportAttack 4, kylmäpaine ohjekirjan mukainen 2,5 bar. Iskari on juuri huollettu Öhlins STX46 (vain paluuvaimennuksen säätö). Edellinen rengas (Pilot Power 3) kului tasaisesti samoissa olosuhteissa ja samoilla takaiskarin asetuksilla.

    Eli oiskos jotain viisautta/kommentteja?
    Liitetyt kuvat Liitetyt kuvat
    Faster faster until the fear of thrill overcomes the death of speed. - Sea D. Monster
  18. #768
    Eli oiskos jotain viisautta/kommentteja?
    Viisaudesta en tiedä. Itse kokeilisin vähentää rengaspainetta hieman. Vaikuttaa siltä, että rengas on saattanut ottaa hieman lämpöä.
    -- Brake later and open the gas earlier --
  19. #769
    MotOrg ry:n hallituksen varajäsen, toinen koulutusvastaava, kolmas sivustovastaava, kouluttaja massajaska:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Apr 2013
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa SeaMonster kirjoitti Katso viesti
    kylmäpaine ohjekirjan mukainen 2,5 bar
    Mittaisin paineen heti setin jälkeen ja laskisin sinne 2,5 bar tienoille, eli se olisi sitten kuumapaine.
    Näköjään aina nenällään...
    KTM 890 Duke R vm2021 (2023 -> ) & Suzuki GSX-R 1000 K8, kilvetön (2016 -> )
    ex. Aprilia RST1000 Futura vm2003, naarmuinen (2018 - 2022, R.I.P.)
    ex. Yamaha MT-01 vm2005, sininen (2013 - 2016, R.I.P.)
  20. #770
    Joo varmaan on lämpöä tullut kun jälkeenpäin reunoihin ilmestyi sinertävä sävy ...

    Continental ei kuitenkaan tälle renkaalle suosittele paineen alentamista radalle (ks. sivu 10):

    https://blobs.continental-tires.com/...flyer-data.pdf

    Mutta voihan sitä kokeilla.
    Faster faster until the fear of thrill overcomes the death of speed. - Sea D. Monster
  21. #771
    Lainaa SeaMonster kirjoitti Katso viesti
    Paikka oli Ahvenisto keskiviikkona 12.5., lämpötila about 25 astetta, pyörä Monster 696, rengas Conti SportAttack 4, kylmäpaine ohjekirjan mukainen 2,5 bar.
    Rata-ajelussa, hitaassa ryhmässä hitaalla vauhdilla, katurenkaalla voinee 2.5 bar kylmäpaine toimiakkin.
    Mutta heti kun hiemankin lisää vauhtia, niin kylmäpainetta kannattaa laskea 0.x baaria/ sen verran että rengas siistiytyy/ kokeilemalla selviää/ vaikkapa 0.1 bar per setti, ja kun rengas on nätti niin antaa olla siinä.
    Jos on kuuma rata ja vauhtia keskihitaan tuntumassa, niin kannattane suoraan lähteä likkeelle jollain 2.1 bar kylmäpaineella, ja siitä sitten hifistellä sen mukaan miltä rengas näyttää setin jälkeen.

    Sen lisäksi että paine ei ole ollut ihan kohdillaan, tuossa on havattavissa hieman riparinkin aiheuttamaa epätasaisuutta, mutta se on niin minimaalista että siihen ei tarvi puuttua.
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  22. #772
    MotOrg ry:n hallituksen varajäsen, toinen koulutusvastaava, kolmas sivustovastaava, kouluttaja massajaska:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Apr 2013
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa SeaMonster kirjoitti Katso viesti
    Continental ei kuitenkaan tälle renkaalle suosittele paineen alentamista radalle (ks. sivu 10):

    https://blobs.continental-tires.com/...flyer-data.pdf
    Kysehän ei ole siitä, että painetta laskettaisiin alle 2,5 bar vaan että se pysyisi siinä. Ei liene tarkoituksenmukaista, että paine nousisi vaikka 3 bariin tai yli.
    Näköjään aina nenällään...
    KTM 890 Duke R vm2021 (2023 -> ) & Suzuki GSX-R 1000 K8, kilvetön (2016 -> )
    ex. Aprilia RST1000 Futura vm2003, naarmuinen (2018 - 2022, R.I.P.)
    ex. Yamaha MT-01 vm2005, sininen (2013 - 2016, R.I.P.)
  23. #773
    Lainaa SeaMonster kirjoitti Katso viesti
    Continental ei kuitenkaan tälle renkaalle suosittele paineen alentamista radalle (ks. sivu 10):
    Valmistaja joutuu vetämään hatusta jonkun "all size fits one" tekstin, joten se pätee vain tietyissä tapauksissa/ ja sun tapaus nyt vaan ei sattunut osumaan siihen ruutuun.
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  24. #774
    Kiitos kaikille kommenteista! Kokeilen paineen alentamista.
    Faster faster until the fear of thrill overcomes the death of speed. - Sea D. Monster
  25. #775
    Lainaa SeaMonster kirjoitti Katso viesti
    Kiitos kaikille kommenteista! Kokeilen paineen alentamista.
    Mutta hitaan ryhmän kuskeille yleisenä vinkkinä että älkää koskeko niihin vakiopaineisiin jos olette ekaa kertaa radalla tms koska se kyyti ei niin hirveää ole että paineet nousis. Jos rupeatte automaattisesti ruuvaamaan paineita alas ni vajaapaineisella katurenkaalla on ihan helvetin kauhea ajaa ku se on raskas ohjata ja murtaa koko ajan.

    Kuten scuuba sanoi, sit ku alkaa olla keskiryhmän vauhteja ni sitte pari napsua lähtöpainetta alemmas koska ne katurenkaan ilmoitetut paineet ovat katuajossa, radalla kunnon kyydissä rengas kerää huomattavasti enemmän lämpöä ja painetta joten lähtöarvo pitää olla pikkasen matalampi.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  26. #776
    Mikäs olisi selkeä ja hyvä video (juutuubissa tms.) mistä voisi kerrata Alastaron ajolinjoja?
    Eka stintti foorumilla 2004-2016. Nyt part 2: 2020 -> ?
  27. #777
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Siilo kirjoitti Katso viesti
    Mikäs olisi selkeä ja hyvä video (juutuubissa tms.) mistä voisi kerrata Alastaron ajolinjoja?
    https://www.youtube.com/watch?v=UiD5-SAE0nY

    Kannattaa muutenkin laittaa kanava tilaukseen
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  28. #778
    Sunnuntaina elämäni toista kertaa radalla. Huomasin,että iän mukana on tullut aika paljon itsesuojeluvaistoa 😆 Pyörästä ja renkaistakaan ei pitäis jäädä kiinni,mutta kun ei vaan uskalla,niin ei uskalla. Kivaa se silti oli ja huomenna uudelleen. Pitäis vaan päästä enemmän käymään niin uskon,että aika pian vois siirtyy keskihitaisiin. Itselle pelottavimmat kohdat on jarrutuksiin tulo ja avaukset. Nopeet mutkat Alastarolla on aika makeita ja sit se tokavika mutka ennen pääsuoraa kans.
    GSX-R 1000 K8, KXF 450, DUKE II 640
  29. #779
    Lainaa White kirjoitti Katso viesti
    Sunnuntaina elämäni toista kertaa radalla. Huomasin,että iän mukana on tullut aika paljon itsesuojeluvaistoa  Pyörästä ja renkaistakaan ei pitäis jäädä kiinni,mutta kun ei vaan uskalla,niin ei uskalla. Kivaa se silti oli ja huomenna uudelleen. Pitäis vaan päästä enemmän käymään niin uskon,että aika pian vois siirtyy keskihitaisiin. Itselle pelottavimmat kohdat on jarrutuksiin tulo ja avaukset. Nopeet mutkat Alastarolla on aika makeita ja sit se tokavika mutka ennen pääsuoraa kans.
    Sit vaan ensin niin paljon kierroksia alle että loppuu pelkääminen kesken tekemisen. Jos on pelko tekemisessä, ni sotkee opettelua niin paljon että keskittyminen oikeisiin asioihin kärsii pahasti. Sit ku pääset turhista peloista eroon, ni sitte pyydät jotakuta kouluttajaa/nopean ryhmän nopean pään kuskia ratapäivillä seuraamaan sua vaik yhden setin ja pyydät palautetta mikä meni pieleen ajamisessa ja pikkuhiljaa lähdet kehittämään tekemistä. Toki voi GoPron laittaa pyörään ja pyytää foorumilla palautetta, mutta siinä on sitten omat riskinsä...
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  30.  
  31. #780
    Juu,sillee se varmaan pitää varovasti vaa alotella.

    Mä en aluks koskenu paineisiin,mut sit kesken päivän tiputin ku sitä suositeltiin. Ne paineet oliki yli 3bar ennen tiputusta. Tiputtamisen jälkeen ekat puoltoista kierrosta tuntui,et "muljuais" alla,mut eilmeisesti sit jopa mun ajossa lämpeni ja tuntui ihan hybältä.
    GSX-R 1000 K8, KXF 450, DUKE II 640
Sivu: 26 / 28:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 162425262728 ViimeinenViimeinen