Sivu: 4 / 5:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 2345 ViimeinenViimeinen
Tulokset 91:stä 120:een 135:sta
  1. #91
    Molemmilla herroilla on pointtinsa, mutta nyt kaivattaisi tuohon keskisektorille, yhdistäväksi tekijäksi,
    yksi aika tärkeä juttu .

    Mitä ollaan tekemässä, miksi ja millä perustein .

    Vuosien varrella on sylettänyt katsella vierestä (tarkoittaa sitä, että todella näkee ja tietää mitä tehdään)
    kun turhan moni ryssii jonkun omissa puitteissaan "hyvän" kokonaisuuden juurikin puoliväkisin ulkoa päin
    painetulla laajentamistarpeella.

    Turhan moni luulee... ja onnistuu vielä uskottelemaan monelle muullekin, että
    "sulla ei vaan toi markkinointi ja myynti pelaa". Paat vaan täyden rähinän päälle. Ensin otat Manhattanin ja
    sitte Berliinin tosta vaan..... laajennat helvetikseen ja sitte on ainoo murhe mihin kaiken rahan sulloo.

    Laajenna laajenna laajenna.... Se on sama kuin hirvi vetäis ylähuuli pitkänä ympäri mettää.

    Kuitenkin... PK- puolella yksi pahimmista ongelmista on koko homman ytimen, varsinaisen idean ja
    realistiselle pohjalle rakennetun suunnitelman puuttuminen näitä tukevine laskelmineen.
    Ei noihin tarvitse liittää mitään ydinfysiikkaa, mutta edes jotain selkeästi havaittavaa pitäisi olla olemassa.

    Yksi monista, hävettävän huonosti ja kapea-alaisesti ymmärretty, monessa hyvin merkittävä
    termi on "kriittinen massa". Eritoten volyymeihin ja laajenemiseen liittyen.

    Jotenkin tuon vielä moni hahmottaa irralisena asiana yhdessä kohtaa.

    Hauskaksi ja kiehtovaksi tuo "itsestäänselvyys" muuttuu siinä kohtaa, kun siihen törmää
    niin kovin monin tavoin ja eri puitteissa, eri volyymeillä..... koko ajan.

    Mopon viilaus?

    Oliko se nyt niin, että viritys on onnistunut jos teho.... tai paremminkin suorituskyky ei laske
    kolmannesta enemmän .

    Mitä ollaan tekemässä ja miksi?

    Jos on tarkoitus harrastaa enskaa 2-T piikillä, ei ehkä kannata satsata MM-tason RR-tekniikkaan tuolla
    pusikossa..... vaikka tehoa olis ja laulu soi kovaa & korkeelta

    Yrittäminen ja yritystoiminta, erityisesti PK-puolella, on valitettavasti yksi pahiten väärin ymmärretyistä.....
    tai ei ollenkaan ymmärretyistä asioista..... ja tämän seurauksia saa sitten katsella turhan paljon.

    Pessimismillä ei välttämättä aina voita, mutta perusteettomaan optimismiin pohjaavalla huimallakaan
    innostuksella ei pärjätä loppupeleissä lottoamista paremmin.

    "Vasta tuolloin aloitettiin... ja nyt jo menee näin kovaa.

    Aika usein, eikä kovinkaan kauan tuosta eteenpäin..... Kaik män, eikä piisantkaa.

    Miksi näin? Mitä oltiin tekemässä, miksi ja mihin perustuen?

    PISNISTÄ, PISNISTÄ TIÄTENNII .

    Ai niin, noista rekrytoinneista.

    Toiminnan volyymin "pienentyessä", oikean rekrytoinnin merkitys tahtoo nousta enemmän kuin toiseen potenssiin.
    Se on pelottavan usein pienissä puitteissa asia, joka pahasti epäonnistuessaan toimii kuin hallitsematon ydinreaktio.
    Sama toimii toki "avaintehtävissä" suuremmissakin puitteissa.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  2. #92
    Mielestäni pyörän huoltaminen vaatii oikeaa asennetta ja pieteettiä. Tekniikka on näkyvissä, joten pienikin väärän työkalun käyttö jättää jälkiä. Edes rengasta ei voi vaihtaa huolettomasti, takovanteisiin ei ole varaa jättää jälkiä. Öljynvaihtokaan ei ole "roppu auki, kiinni, ja uutta sisään"-heitto monessakaan pyörässä. Pitää tietää miten katteet irrotetaan niitä rikkomatta. Yhtään pulttia ei aloittelija pysty laittamaan oikeaan momenttiin ilman ohjekirjaa ja työkalua. Paitsi tuurilla.

    Pyörän huoltaminen on vaativampaa kuin auton koska useimmat asiat ovat turvallisuuden kannalta paljon kriittisempiä.

    Lisähenkilön palkkaaminen on pienyritykselle joka tapauksessa erittäin suuri riski.
    SF 1098S
    MTS 1200S
  3. #93
    Kerrotaanpa nyt omaakin näkökantaa täältä lähes susirajalta.

    Muutaman kerran olen Villen tavannut henkilökohtaisesti ja jokusen tunnin viettänyt puhelimessa keskustellen. Ei se tuo yksin yrittäjän homma ole kovinkaan kadehdittavaa. Toki jokainenhan sitä on vapaa valitsemaan mitä tekee leipänsä eteen. Toki on niitä paskahousujakin jotka ei tee mitään... no se on toinen juttu se.

    Hinta-arvion anto työstä on hommassa kuin hommassa aina vähän niin ja näin. Itse teen päivätöikseni rakennesuunnittelua ja samaa kuraa omiin nimiini iltaisin ja viikonloppuisin. Kyllä välillä menee hommat niin ketuilleen kun pitää pienillekin hommille hinta "arvata" etukäteen ja sitten nikotellen kertoa miksi siihen menikin enemmän aikaa kuin alun perin piti. Joten ymmärrän vallan hyvin jos kaikki eivät ole innostuneita hinta-arvioita antamaan. Tokihan hinta-arvio ei mihinkään sido... mutta en ymmärrä sitäkään jos sanotaan että menee tunti ja loppulaskussa on neljä tuntia.

    Kyllähän V:kin mielellään olisi työntekijää pitänyt, jos olisi ollut varmuus että työntekijä aamulla ilmestyy peli paikalle ja tekee päivän työt. Hieman tuo kummastutti, mutta näin vain asia oli. Tämän hetken tilanteesta en tiedä.

    Valmiita tekijöitähän ei saa kuin kilpailijalta varastamalla, kuten tekevät omalla alallani esim. Ramboll.
  4. #94
    Kyllä Villellä näytti apuriolevan ainakin viime maanantaina.

    Miksi mun etu ja takatolpat on villellä?
    Vaikka veivaan mukana paikallisessa prätkähuollossa. Noh puhtaasti ammattitaidon takia. Tommonen rakennettu rds keula kun ei ihan joka pajalla tuu kuntoon. Vaan vaatii tietoa ja taitoa. Kun kattoo harrastaja puolella. Niin aika monen kilpalelut on just villellä.. Syystä että täälläpäin suomea taitaa olla ainoa joka ymmärtää geometriasta jotain.

    Mitä tulee palkkaamiseen. Niin tolle alalle ei saa valmista kaveria. Paitsi kilpailijalta. Vehkeet on niin yksilöllisiä..

    Hinta-arvioiden antaminen on anuksesta. Kun joku kate projekti menee vartissa tai päivässä.. Riippuen mistä aliexpressistä katteet on tilattu. Ne ei vaan istu koskaan mitenkään ilman modaamista.

    Ne öljynvaihto huollot voi teettää lähes missä tahansa, mut heti kun tehdään jotain mikä vaatii oikeesti tietoa. Suosittelen villeä.

    Yleisin s-posti kysely tällä alalla tulee juurikin siltä ketä haluaa kaiken ilmaiseksi. Mielummin hakee itte osat mätänetistä ja ketä halvimmalla tekee saa keikan. Toisekseen laittakaa edes pyörän tiedot niihin kysymyksiin.. Täysin mahdoton vastata paljonko maksaa jarruremontti susukiin tietämättä mallia tai ikää..
    Menossa mukana
    www.konetalovainikka.fi
    www.eläinlääkäripalvelu.fi
    www.pjp-motorsport.com
    www.mp-tuki.com
  5. #95
    Motorg ry:n hallituksen jäsen, koulutusvastaava Nitrous:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Hälsinki
    MotOrg ry jäsen
    Joo, kyllähän siinä vähän peiliin joutuu kattomaan jos jättää mopon talvihuollon ja uusien osien asentelut pahimpaan kevätsesonkiin. Ja mitä katteiden asenteluu tulee, ei mulla menny katesarjan kanssa kuin ehkä 4-5tuntia kaiken hieromisen kanssa. Vähän joutu syylärin asentoo säätämään, hiomaan katteen reunasta tavaraa pois, taivuttelemaan etuhäkkiä ja pariin paikkaan tekemään suojat, ettei kate/kiinnike hankaa mitään rikki.

    Parhaillaan katesarja asentuu mopon päälle vartissa sisältäen paketin avaamisen.

    En lähtis vieraalle laittamaan edes rahaa vastaan, koska sanomista tulisi kuitenkin. Toinen homma on sitten se, että jos kalenteri on jo täynnä, on pirun vaikeeta ottaa sinne homma, jossa menee mitä tahansa tunnista päivään.
    Superbike #7
  6. #96
    a) Katteiden asentaminen oli vain osa hommaa, ja kyseessä oli vain katukatteiden laittaminen takaisin, jonka luulisi olevan jokapäiväistä huoltotoimenpiteitä tekevälle.
    b) Jos keskiviikkona työreissulla tekee mieli päästä pe-iltana ajelemaan, niin miksipä ei varaisi perjantaiksi huoltoa, heittäisi pe-aamuna pyörää huoltoon ja saisi sitä kasattuna pe-iltana? Välissä kerkee käydä tekemässä työpäivän. Toinen vaihtoehto tietty käyttää omaa aikaa viikonloppuna tohon ja sitten kuitenkin puuttuu joku ruuvi, eikä saakaan kamoja kasaan.

    Tähällaiseenkin taipuvia liikkeitä löytyy. Varmasti Villekin olisi sen tehnyt, mutta siitähän tässä ei edes ollut kyse.

    Näiden vastineiden perusteella kuulostaa siltä, että huoltobisnes on enemmän huoltajan kuin asiakkaan hommaa. Voi toki johtua siitä, että asiakkaat nuukailevat ja ovat kitisemässä jokaisesta ylimääräisestä 15min veloituksesta.

    Vähän epäselvää mistä tässä keskustelussa on enää kyse, joten parasta olla jatkamatta.
    R6R -12
  7. #97
    Ainakin siitä, että olipa kuka "asiakas" mitä mieltä tahansa, "kauppias" valitsee asiakkaansa.
    Tämä tapahtuu sitten toki monella eri tavalla käytännössä, mutta ei tuo lähtökohta kitisemällä mihinkään muutu.
    Näin se menee riippumatta siitä, tuottaako rajalliselle porukalle pitkässä juoksussa erinomaista palvelua,
    vai käyttäytyykö kuin arrogantti mulkku kun ovi kuitenkin käy siihen tahtiin että moiseen on varaa.
    Tämä taitaa kuitenkin olla pitkässä juoksussa hieman huono tapa "rajata toimintaa" .

    Toinen varma juttu "mistä on kyse" on se, että jos hommassa on kyse enemmän leivän kuin "morjenstan"
    saamisesta pöytään ja ei harrastusluontoisesta toiminnasta, asia realisoituu aina jonkinlaisena "valkkaamisena"
    enemmän kuin kaikille kyykkäämisenä.

    Näin se menee silloinkin kun kulloisessakin kokoonpanossa ja tilanteessa on
    todellisella ammattimiehellä "kirja täysi" ja se porukka on hoidettava luottamuksen arvoisesti ja
    ammattitaitoisesti.

    On siinä jonkinmoinen ero asioissa.... asiakasvalinnassa, kauniimmin sanoen segmentoinnissa,
    hoitaako duunit valitsemallaan kapasiteetilla ja volyymillä luottamusta herättäen....

    vai satuileeko asiakkaille silmät-suut täyteen vaikka perusalustalla olevien uusien Bemujen
    puuttumisesta marmoritiskien edustoilta.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  8. #98
    En juuri täällä osallistu keskusteluun, mutta nyt on pakko.

    Olen vanhoilla päivilläni aloittanut rata-ajon ja Ville on laittanut pyöriäni aikaa ja vaivaa säästämättä ja lisäksi neuvonut ajoasioissa. Häneltä liikenee todella aikaa opastukseen ja siihen, mikä on tärkeää ja edistää ajamista. Lisäksi Villellä käy jatkuvasti rataharrastajia että kilpakuskeja, joiden pyöriä hän laittaa tai opastaa niiden laittamisessa. Varmaan ehtisi enemmän laittaa pyöriä, mutta ystävällisesti jaksaa kaikkia kyselijöitä opastaa.

    Olen tähän ikään ehtinyt olla tekemisissä monenlaisten ammatinharjoittajien kanssa, mutta kyllä Villlellä on aito halu ja ennen kaikiea taito laittaa moottoripyöriä. Kun Villelle vie pyörän, tietää, että ei maksa "valohoidosta". Ja sivusta seuranneena voin sanoa, että hän ei laita vain japanilaisia, vaan kyllä sinne aika monilla apparaateilla tullaan.
  9. #99
    Lainaa Bone kirjoitti Katso viesti
    Ainakin siitä, että olipa kuka "asiakas" mitä mieltä tahansa, "kauppias" valitsee asiakkaansa.
    Tämä tapahtuu sitten toki monella eri tavalla käytännössä, mutta ei tuo lähtökohta kitisemällä mihinkään muutu.
    Näin se menee riippumatta siitä, tuottaako rajalliselle porukalle pitkässä juoksussa erinomaista palvelua,
    vai käyttäytyykö kuin arrogantti mulkku kun ovi kuitenkin käy siihen tahtiin että moiseen on varaa.
    Tämä taitaa kuitenkin olla pitkässä juoksussa hieman huono tapa "rajata toimintaa" .

    Toinen varma juttu "mistä on kyse" on se, että jos hommassa on kyse enemmän leivän kuin "morjenstan"
    saamisesta pöytään ja ei harrastusluontoisesta toiminnasta, asia realisoituu aina jonkinlaisena "valkkaamisena"
    enemmän kuin kaikille kyykkäämisenä.

    Näin se menee silloinkin kun kulloisessakin kokoonpanossa ja tilanteessa on
    todellisella ammattimiehellä "kirja täysi" ja se porukka on hoidettava luottamuksen arvoisesti ja
    ammattitaitoisesti.

    On siinä jonkinmoinen ero asioissa.... asiakasvalinnassa, kauniimmin sanoen segmentoinnissa,
    hoitaako duunit valitsemallaan kapasiteetilla ja volyymillä luottamusta herättäen....

    vai satuileeko asiakkaille silmät-suut täyteen vaikka perusalustalla olevien uusien Bemujen
    puuttumisesta marmoritiskien edustoilta.

    Oudolle kuulostaa että alettaisiin valkkaamaan asiakkaita, jokainen meistä on tärkeä.

    Suomessa on mahtavat puitteet ja tukiverkosto pienyrittäjille, joten jos ei kerkeä sähköposteihin yksin vastailla niin meidän kouluissa kyllä koulutetaan uusia tekijöitä jotka työkkäriin soittamalla löytyy. Sitten vaan palkataan ja taas mennään sekä kasvetaan. Uuden työntekijän kouliminen on helppoa koska heillä on kova halu ja draivi näyttää. Palkkaa voidaan maksaa tehdyn työn sekä osaamisen mukaan ja jos ei homma onnistu, niin ainahan työsuhde voidaan myös purkaa ja palkata uusi kykenevämpi tekijä.

    On kyllä niin helpon kuuloista ettei pitäisi olla mitään hankaluuksia yhden miehen firmoillakaan haluta mukaan kestävän kasvun tielle.



    Ps. Ja Motovilleen (josta kuullut paljon pelkästään positiivistä) ei tämäkään kyseinen surkuhupaisa satuilu liity mitenkään.
    Touring
  10. #100
    En mää tiiä onko asiakkaiden valkkaus syntiä. Joudun omassakin duunissa sanomaan asiakkaalle ei, ei pysty.

    Tuo on aika sesonki luontoista tuo prätkäpuoli. Niin ei siihen saa porukkaa. Ammattitaitoisia mekaanikkoja ei markkinoilla ole..

    Anyway meen taas moikkaamaan herraa huomenna..
    Menossa mukana
    www.konetalovainikka.fi
    www.eläinlääkäripalvelu.fi
    www.pjp-motorsport.com
    www.mp-tuki.com
  11. #101
    Valkata ja valkata .

    Tuo toteutuu hyvin yksinkertaisesti ilman mitään erityisiä rituaaleja
    ihan tasan jo siinä kohtaa kun "kirja on täysi", eikä ole halua/tarvetta/pitkän päälle
    perusteltuja syitä LAAAAAAJENTAA toimintaa.

    Laajemmin käsitettynä "jatkuvan kasvun kaunis uni" on tämän maailman pahin painajainen.
    Siitä vielä vittumainen uni, että sen kokeminen totena on kaiken järjen ja tolkun vastainen asia.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  12. #102
    Ruusuja täältä suunnalta. Öhlinsin asennus eteen ja taakse, erittäin hyvällä hinnalla. Vinkkejä tuli myös paljon.
    BMW R NineT
  13. #103
  14. #104
    Motorg ry, hallituksen jäsen shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Mahtavaa 👍
    ZX6R-05 (RF900R, XJ600S)
  15. #105
    Villen asenteen ja työn laadun tuntien en ihmettele saavutusta pätkääkään
    S1000XR

    Ex.GSX-S1000F, GSX1250FA, GSF1250SA
  16. #106
    Motorg ry, hallituksen jäsen shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    Kunhan nyt ei liian hyvin pärjää liian hyvin ja sitä kaapata pois hoodeilta jonnekin ulkomaille
    ZX6R-05 (RF900R, XJ600S)
  17. #107
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Ansaittu voitto.

    Uskomattoman ammattitaitoinen kaveri, jolla lisäksi lisenssit Suzukien ja Kawasakien huoltamiseen (merkkihuolto siis). Ja alusta-asioissa aivan valtakunnan ehdotonta kärkeä.

    Täytyypä muistaa onnitella kun käyn hakemassa mopon pois talviteloilta.
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  18. #108
    Hmm.. Villekö se pitää WP:n takapamppu ensi talvena viedä? Onnittelut Villelle onhan tuo upea osoitus ammattitaidosta!
    This is my KTM. There are many like it, but this one is mine.
    Enduro rescue team
  19. #109
    Meni aivan oikealle miehelle tuo 1. sija
    www.glutique.fi
    Kawasaki ZZR1400, Solifer Export-64, Simson SR2-59, Zundapp Bella 204R x 2
    Talvella: Rellu +6 muuta autoa
    Ex: Suzuki:-76,-82,Yamaha:-88,-92,-95,-97, Kawasaki:XZ-9R/-99, ZX-12R/-00,ZZR1400/-09, Ford
  20. #110
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    Pahus, kun en huomannut tätä eilen. Olisin onnitellut ihan henkilökohtaisesti, kun hain pyörän talvisäilöstä ja syyshuollosta. Olihan taas vimosen päälle hoidettu homma. En oo Villeltä koskaan tarkka arviota pyytäny, jotkut toss aiemmin väänsi tosta, koska tiedän, et se on joskus mahdottomuus, esim. mun REXIn alusta viritys. Olihan homma, mut helvetin hyvä tuli. Maksohan se, mut hyvästä kannattaa maksaa. Tsemppiä Villelle jatkossakin ja paahan Rexi ajoon ja lähe miitinkiin.
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  21. #111
    Seiskytluvun hemmetin enkeli siki:n avatar
    Liittyi Jul 2005
    Helsinki
    MotOrg ry jäsen
    On se kiva, ku saa parilla satasella ihan uuden pyörän. Takanen vaihdettiin ja samalla pikkusen ketjujen säätöö. On ku uus taas. Kiitos Villelle nopeasta toiminnasta ja taas vimosen päälle asiallisesta homman hoitamisesta.
    <p>Karvanen REXERI Suzuki T-250 -71 Kawasakit: A7 Avanger 350 -71 H1 Mach III (H1B) 500 -73 Z500 -80 ZRX 1200 -04</p>
  22. #112
    Villeltä saa kyllä huippupalvelua. Osien ja huoltojen lisäksi neuvot kaupan päälle.
  23. #113
    Lainaa vstrom kirjoitti Katso viesti
    Villeltä saa kyllä huippupalvelua. Osien ja huoltojen lisäksi neuvot kaupan päälle.
    Vaikea sanoa ku ei vastaa sähköpostiin eikä viesteihin... Mieluusti sinne kaluston veisi huoltoon, mutta näköjään hinnan kysyminen etukäteen saa aikaan sen ettei vastausta saa Sen siitä saa ku on niin köyhä että etukäteen pitäisi tietää miten paljon sitä rahaa pitäisi varata.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  24. #114
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    Vaikea sanoa ku ei vastaa sähköpostiin eikä viesteihin... Mieluusti sinne kaluston veisi huoltoon, mutta näköjään hinnan kysyminen etukäteen saa aikaan sen ettei vastausta saa Sen siitä saa ku on niin köyhä että etukäteen pitäisi tietää miten paljon sitä rahaa pitäisi varata.
    Mä oon aina soittanu. Kaveri on sen verran kiireinen ettei varmaankaan ehi vastata meileihin.
    K1300S -14, ex. K1300S -11, ex. GSX1250FA -12
    jarilik.wordpress.com
  25. #115
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    Vaikea sanoa ku ei vastaa sähköpostiin eikä viesteihin... Mieluusti sinne kaluston veisi huoltoon, mutta näköjään hinnan kysyminen etukäteen saa aikaan sen ettei vastausta saa Sen siitä saa ku on niin köyhä että etukäteen pitäisi tietää miten paljon sitä rahaa pitäisi varata.
    Normaalia moottoripyöräilijää tyhmempi on vain rataharrastaja.

    Kaikki yrittää nyt saada sinne alustojaan huoltoon, niin ei kai hän nyt ehdi puhelimeen vastata. Tässä voi nyt vaan syyttää itseään, kun ei kysellyt/vienyt niitä aikaisemmin.

    Itse käytin Lokakuussa ne siellä, ja Villellä oli oikein hyvin aikaa.
    Suzuki GSX-R1000 L1
  26. #116
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    Normaalia moottoripyöräilijää tyhmempi on vain rataharrastaja.

    Kaikki yrittää nyt saada sinne alustojaan huoltoon, niin ei kai hän nyt ehdi puhelimeen vastata. Tässä voi nyt vaan syyttää itseään, kun ei kysellyt/vienyt niitä aikaisemmin.

    Itse käytin Lokakuussa ne siellä, ja Villellä oli oikein hyvin aikaa.
    Niin..... kaikilla kun ei edelleenkää ole sitä rahaa ylimääräistä kymppitonnia ympäri vuodet.... yritin kysellä huoltoa heti ku rahatilanne sen vähänkää salli.

    Ja jos sun mielestä helmikuun 3. päivä on "liian myöhä" ni morjens!
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  27. #117
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    Niin..... kaikilla kun ei edelleenkää ole sitä rahaa ylimääräistä kymppitonnia ympäri vuodet....

    Ja jos sun mielestä helmikuun 3. päivä on "liian myöhä" ni morjens!
    En tiiä mikä alusta sulla on, mutta mun öhlärit huollettiin alle kolmensadan (siis etupumput + ohjausiskari).

    Oha helmikuu jo sitä aikaa kun kisatiimit yms. alkaa suuntaan kohti eurooppaa treenaamaan?
    Suzuki GSX-R1000 L1
  28. #118
    Lainaa Jonezi kirjoitti Katso viesti
    En tiiä mikä alusta sulla on, mutta mun öhlärit huollettiin alle kolmensadan (siis etupumput + ohjausiskari).
    Niin.....
    rauta
    langasta
    vain
    sinulle:
    300e
    on
    yhtä
    paha
    kuin
    10000e
    jos
    ei
    ole
    rahaa.
    "Faster, Faster, until the thrill of speed overcomes the fear of death." - Hunter S. Thompson
  29. #119
    Näyttää taas heräävän tää " kun ei edes mun sähköposteihin viitsitä vastata" .

    HOH HOIJAKKAA.....

    Kai se vaan on niin, että jos ei ymmärrä, niin ei vaan ymmärrä .

    Nimittäin sitä, että eri hommissa on toimijoita, joiden paras myyntimies on hyvin tehty työ
    ja tyytyväiset asiakkaat..... niissä puitteissa ja siinä mittakaavassa kuin tekijä/yrittäjä
    näkee parhaaksi, eikä perkeleellinen sähköpostiralli joka on pois työn tekemisestä tai yöunista.

    Kun tilanne on vuosi toisensa jälkeen (näköjään) se, että hommaa riittää ihan tekemällä enemmän
    kuin pystyy hoitamaan, olisi kiva kuulla kaikkien sähköpostitumputtajien asiallinen näkemys
    siitä, mikä on pielessä?

    Sekö, että "tekee mitä on tarkoitus" ja koittaa pitää elämän sen verran kasassa että jaksaa
    painaa...?

    Sekö, että pitää toiminnan volyymin omista lähtökohdistaan ja tahdostaan järkevissä puitteissa....?

    Vai se, ettei tuhlaa tappiinsa optimoituja "tuotantoresursseja" jo vuosikausia valloilla olleeseen ja
    alati laajenevaan "jonninjoutavaan sähköpostiralliin", joka on käytännössä täysin pois
    niin omasta kuin täynnä olevan tilauskirjan asiakkaidenkin intressistä...?

    Sähköposti ja monet muut digitaaliset sovellukset ovat erinomaisen hyviä ja tehokkaita TYÖKALUJA
    oikeissa puitteissa ja oikein käytettyinä..... eli niin, että niistä saadaan enemmän todellista hyötyä kuin
    niiden kanssa askartelu polttaa resursseja.

    On todellakin paljon asioita ja yhteyksiä, joissa digitaaliset "alustat" täyttävät tarkoituksensa.

    Edelleen..... kamppaillaan kuitenkin aivan toivottoman paljon sen perisynnin kanssa, että "prosessi ja sen palveleminen" on tärkeämpää kuin se, MITÄ OLLAAN TEKEMÄSSÄ JA MIKSI.

    Erilaiset PK- puolen "käsityöläiset" ymmärtävät usein keskittyä näihin kahteen tärkeimpään perusasiaan
    ja menestyvät erinomaisesti.... omaehtoisissa puitteissa ja laajuudessa.

    Tätä on "koneella päivät pääksytysten roikkuvien toimistoapinoiden" useimmiten ihan mahdoton
    hahmottaa ja ymmärtää.

    Ihan vaikka sitä, että jos joku ei vastaa puhelimeen, hän todennäköisesti vääntää pää märkänä
    sitä, mitä asiakas tarvitsee ja on ostanut.

    No joo.... Puhelin ei ole "tehokas" väline...? Voip ollaaaa…. mutta kovin usein "käsityön tekijä"
    voi puhua työtään tehdessään, kun taas sähköpostiralli on käytännössä mahdotonta samaan aikaan.

    Se on sitten hyvin monen toimistoapinan käsityksen mukaan tehokasta, että pelataan yksinkertaistenkin
    asioiden selvittämisessä ja hoitamisessa 6 - 12 pallon tennismatsi..... joka vie helposti alusta
    loppuun tunteja, usein parikin päivää..... koska molemmat ei ole koneella roikkuvia toimistoapinoita.
    Vaikka olisikin, moni asia hoituisi alusta loppuun nopeammin puhelimessa(kin).

    Tuon saman "turnauksen" saa hoitumaan puhelimessa alusta loppuun ja sovituksi parissa minuutissa...…
    tehden samalla niitä varsinaisia töitä...…. mutta ei..... ei ole tehokasta tuollainen .

    Kuustosen tytön putoushahmon hokema... "mitä jäbä duunaa" oli aivan täysosuma.... vaikkakin ilmeisesti
    hieman eri tavalla kuin tuolloin oli ajatus.

    Nykyään..... kun hommat ei skulaa..... vaikka kaikki pitäisi olla niin helvetin tehokasta ja "prosessi"
    aivan viimeisilleen viilattuna.... kysyt joltain siinä touhuavalta, että mitä jäbä duunaa,
    niin se katsoo suu auki kuin vähäjärkistä ja sanoo, että eksää nää…. mä kelaan tätä niin helvetisti

    Noo... näänhän mä, mutta onks sul hajuakaan, mitä sä itse asiassa oot oikeastaan tekemässä ja miksi?

    Mitennii… ?

    Niinno…. emmää täs muuta tuskaile, mut "itse asiassa" pyörii nyt puolen tusinaa ukkoa kuin poranterä,
    eikä kellään ole hajuakaan mitä lähtökohtaisesti ollaan hoitamassa ja miksi .
    Pelottavan usein "sen asian" olisi hoitanut yksi noista puolesta tusinasta pyörijöitä vähemmässä ajassa
    kuin yksi käyttää pyörimiseen.

    "Pyöriminen ja prosessi" on nykyajan tehokkuutta ihan liian usein ja mikähän kumma siinä
    on, kun näihin asioihin törmää jatkuvasti.... kun homma ei pelitä/etene.... ei edes yksinkertainen ?
    Aina ei tahdo sujua, vaikka tuotat itse itsellesi myydyn/ostamasi palvelun.... palveluntuottajan prosessissa.

    Tästä hulluuden ja tuhon logiikasta voisi helposti taitella monta päivää täysin laittamattomia
    käytännön esimerkkejä, joissa ei mielipiteillä ole osaa eikä arpaa.
    On vaan kylmää laittamatonta realismia.

    Nykyisin vaan alkaa olla monin osin, monissa yhteyksissä, jo aika mahdotonta "hoitaa homma"....
    huikata naapurille aidan yli, että pistäydyhän tällä puolella, otetaan yhdet.
    Ei näin..... kirjaudutaan ties minne ja ajatetaan kuponki täysperäyhdistelmällä.... joskus jostain....
    naapurille.... vaikka se olis viikon reissussa..... ja sitte ihmetellään et onkohan se suuttunu kun
    ei tule..... alkaa tässä bisse jo lämpenemäänkin .

    Mut kattokaas juipit.... tää on nykyaikaa.... ihan ihan vitun tehokasta .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  30.  
  31. #120
    Lainaa PrivateeR kirjoitti Katso viesti
    Vaikea sanoa ku ei vastaa sähköpostiin eikä viesteihin... Mieluusti sinne kaluston veisi huoltoon, mutta näköjään hinnan kysyminen etukäteen saa aikaan sen ettei vastausta saa Sen siitä saa ku on niin köyhä että etukäteen pitäisi tietää miten paljon sitä rahaa pitäisi varata.
    Laitoin kyselyn oman R1 muokkaamisesta ratakuosiin, mitä eculle kannattaa tehdä, katteista yms. 28.6 viimein vuonna. Ilmeisesti oli silloinkin kiire koska ei vaivautunut vastaamaan edes sitä että ei kiinnosta/ ei ehdi. Ajankohdasta en edes puhunut vaan yleisesti. No tein itse ja säästin. Oma näkemys on että email nimenomaan on kustannustehokas, siihen voi vastata milloin sopii eikä turista tuntia keskellä työaikaa.
    Yamaha R1
Sivu: 4 / 5:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 2345 ViimeinenViimeinen