Sivu: 2 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 65:sta
  1. #31
    Lainaa (MadMan @ Heinä. 27 2006,10:34) kirjoitti
    Kyllä, tämä on vain varmuuden maksimointia. Voin hyvin kuvitella tilanteen, jossa vakuutustarkastaja saa tietoonsa, että radan varressa on ajanottomajakoita ja rupeaa miettimään korvauksen myöntämistä hiukan tarkemmin, koska kyllähän nuo kilpailutoimintaan vahvasti assosioituvat.

    Kierrosajoilla ei muutenkaan pitäisi juuri olla merkitystä kun haetaan vaan varmuutta pyörän käsittelyyn ja mutka-ajoon. Kierrosajasta saa helposti jokusen sekunnin pois keskittymällä suorilla kaahaamiseen ja sitähän ei kukaan tahdo. Kyllä fiilis kertoo sen mihin suuntaan kehitys on mennyt, kun puhutaan hitaan ja keskiryhmän kuskeista.

    Nopeassa ryhmässä itse sallisin kellottamisen, siellä kun ei liene kilvettömien seassa kaskovakuutukset voimassa kuitenkaan.
    Nopeassa ryhmässä jokainen ajaa (käsitykseni mukaan) omalla riskillään ja korvaavuudet vaihtelee vakuutuyhtiöittäin.

    Ainakin itse hilaan sen majakan sinne radanvarteen joka kerta kun ajamaan menen, eikä siitä ole koskaan kenellekään mitään haittaa ollut.

    Onhan noita korvauksia suoritettu kautta aikojen vapailla harjoituspäivillä, jossa ajaa niin kilpailuun tähtäävät kuin muutkin muutoin vaan kurvailevat. Kysymys lienee kuitenkin enemmän siitä että harjoittelitko 'sinä' juuri sillä hetkellä kilpailut mielessä vai et?
    "Starvin' Marvin"

    Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com

    Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
  2. #32
    Lainaa (parjan_fin @ Heinä. 27 2006,11:07) kirjoitti
    Nopeassa ryhmässä jokainen ajaa (käsitykseni mukaan) omalla riskillään ja korvaavuudet vaihtelee vakuutuyhtiöittäin.

    Ainakin itse hilaan sen majakan sinne radanvarteen joka kerta kun ajamaan menen, eikä siitä ole koskaan kenellekään mitään haittaa ollut.

    Onhan noita korvauksia suoritettu kautta aikojen vapailla harjoituspäivillä, jossa ajaa niin kilpailuun tähtäävät kuin muutkin muutoin vaan kurvailevat. Kysymys lienee kuitenkin enemmän siitä että harjoittelitko 'sinä' juuri sillä hetkellä kilpailut mielessä vai et?
    Toistan: Tämä on vain varmuuden maksimointia, noista vakuutusyhtiöiden jutuista kun ei ota selvää kovin helpolla ja tulkinnat tuntuvat vaihtelevan jopa tapauskohtaisesti.

    Edelleen olen sitä mieltä, ettei hitaassa tai keskiryhmässä tarvitse kellottaa, keskitytään vaan siihen ajon sujuvuuteen.

    Nopeassa kellottaminen on mun näkemyksen mukaan ihan ok ja itsekin tahtoisin sitä harrastaa. Ahvenistolla näyttäisi siltä että meikäläinenkin voi alkaa harkita nopeaan siirtymistä.
  3. #33
    ottamatta kantaa tuohon vakuutushommaan ja ajanottamiseen niin ainakin kilpa-autolla radalla harjoittelemisesta on vähän liiankin tuttu sellainen skenaario että harjoitellaan alkuun rauhassa ja saadaan kontrolloituja vetoja ja pysytään radalla. sitten joku "valopää" sanoo päivän päätteeksi että otetaas pojat vähän aikoja että nähdään kuka on kuka - eikä aikaakaan kun jotain saa olla hinaamassa jontkasta takasin uralle..

    henkimaailman juttuja nimittäin..
    ex # 1. ´04 <span style='color:#FDD017'>SV</span> 650S 2005-2007

    ex # 2. <span style='color:#00FF00'>Kawasaki</span> ´05 ZX-6R 2007-...<span style='color:#0000FF'>"21"</span>

    # 3. BMW<span style='color:#FF0000'>S</span><span style='color:#0000FF'>1000</span>RR
  4. #34
    Lainaa (paradox @ Heinä. 27 2006,11:18) kirjoitti
    ottamatta kantaa tuohon vakuutushommaan ja ajanottamiseen niin ainakin kilpa-autolla radalla harjoittelemisesta on vähän liiankin tuttu sellainen skenaario että harjoitellaan alkuun rauhassa ja saadaan kontrolloituja vetoja ja pysytään radalla. sitten joku "valopää" sanoo päivän päätteeksi että otetaas pojat vähän aikoja että nähdään kuka on kuka - eikä aikaakaan kun jotain saa olla hinaamassa jontkasta takasin uralle..

    henkimaailman juttuja nimittäin..
    Nojoo, prätkähommissa saa roudata romua radalta aina, otettiin aikoja tai ei.

    Eli MadManin kommentin perusteella voin siis olettaa, että jatkossa ehkä voin viritellä laptimerin majakan radan varteen tai hakea ponderin esim. apparan kisatoimistosta omien aikojeni kirjaamista varten...? Siis ajaessani nopeassa ryhmässä.

  5. #35
    Kunnia pj Jassu:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2002
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (gikseri @ Heinä. 27 2006,11:59) kirjoitti
    Eli MadManin kommentin perusteella voin siis olettaa, että jatkossa voin viritellä laptimerin majakan radan varteen tai hakea ponderin esim. apparan kisatoimistosta omien aikojeni kirjaamista varten...? Siis ajaessani nopeassa ryhmässä.
    Jos kuitenkin odottaisit virallista lupaa...
    Pyörätön motoristi...

    Exät: KTM 690 SMC, kilvetön Yamaha YZF-R6R, BMW S1000 RR, Suzuki GSX1300R Hayabusa, Yamaha YZF 600R Thundercat
  6. #36
    Lainaa (Jassu @ Heinä. 27 2006,12:00) kirjoitti
    Lainaa (gikseri @ Heinä. 27 2006,11:59) kirjoitti
    Eli MadManin kommentin perusteella voin siis olettaa, että jatkossa voin viritellä laptimerin majakan radan varteen tai hakea ponderin esim. apparan kisatoimistosta omien aikojeni kirjaamista varten...? Siis ajaessani nopeassa ryhmässä.
    Jos kuitenkin odottaisit virallista lupaa...
    Ei olettamusta varten tarvita virallista lupaa. Olettamus perustuu yleensä vahvasti mutuun ja sen takia suosinkin sitä.

    Onko muuten jossakin virallinen kielto ajanottamista koskien?
    Edit: En siis ainakaan Orgin ratasäännöistä sellaista kohtaa löytänyt?

  7. #37
    Lainaa (gikseri @ Heinä. 27 2006,12:02) kirjoitti
    Onko muuten jossakin virallinen kielto ajanottamista koskien?
    Edit: En siis ainakaan Orgin ratasäännöistä sellaista kohtaa löytänyt?
    Virallinen? Toimitsijat voivat antaa kiellon vaikka ajajakokouksessa paikanpäällä jos tilanne vaatii. Kaikkia yksityiskohtia ei ehkä ole kirjattu sääntöihin, mutta jos joku yksityiskohta nousee riittävän kuumaksi perunaksi, niin tottahan sääntöjä täydennetään, jo siksi, ettei keskustelua aiheesta tarvi aloittaa jokaisen ajoharjoittelupäivän jälkeen uudelleen ja uudelleen.
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  8. #38
    Lainaa kirjoitti
    Virallinen? Toimitsijat voivat antaa kiellon vaikka ajajakokouksessa paikanpäällä jos tilanne vaatii.
    Tottakai voivat. Noiden kieltojen kanssa kannattaisi IMO harkita, että onko niistä oikeasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Pelkkä oikeus lätkaistä pari kieltoa ei mielestäni ole riittävä peruste. Vaikket sitä varmasti kyllä tarkoittanutkaan.

    Lainaa kirjoitti
    Kaikkia yksityiskohtia ei ehkä ole kirjattu sääntöihin, mutta jos joku yksityiskohta nousee riittävän kuumaksi perunaksi, niin tottahan sääntöjä täydennetään, jo siksi, ettei keskustelua aiheesta tarvi aloittaa jokaisen ajoharjoittelupäivän jälkeen uudelleen ja uudelleen.
    Tässä voisi nyt olla sellainen kuuma peruna. Veikkaan, ettei ratapäivillenne ilmaannu kovinkaan montaa kilvetöntä, mikäli ajanottaminen on kielletty.

  9. #39
    Jokainenhan voi tietenkin äänestää jaloillaan ja mennä muiden järjestäjien ratapäiville jos org:n seteissä ei saa kellottaa.

    Olen myös vähän eri mieltä sen kellottamisen korreloimisesta kaatumisten kanssa. Sain sen käsityksen eräästä toisesta säikeestä, että tuolla viimeisimmässä org:n Ahveniston setissä olisi mennyt jopa viisi kaveria nurin, pitääkö tämä paikkansa? Viisi kaatunutta on aika paljon mun mielestä yhteen settiin. Kellottamisella ei kai sitten ollut kuitenkaan osuutta asiaan kun se ei ole org:n päivillä sallittua.

    Pitää nyt vähän kiusallakin vääntää kun tuntuu olevan ilmoilla sellaista mutu/säätämis mentaliteettia kommenttien perusteella.

    Edit: mun puoleltani tämä on toki ihan teoretisointia kun en ole kertaakaan org:n päivillä vielä ollut. Ehkä just sen takia että touhu tuntuu hitusen tiukkapipoiselta täältä foorumilta luettujen kommenttien perusteella. Eikä sillä ole ilmeisesti kummempaa turvallisuutta lisäävää vaikutustakaan ollut.

    .
  10. #40
    Lainaa (pr0gram @ Heinä. 27 2006,12:25) kirjoitti

    No jos ihan kiusallaan vääntää nii nuorempana haaveilin RR urasta no myöhemmin sitten kävi ilmi etteivät salli edes mopolla ajamista varikolla aika tiukka pipoista touhua tuokin joten jätin väliin....
    Ja tuntuvat nuttaavan sielläkin vaikka on kielto jos jonkin moista

    Kului aikaa ja selvisi että on pieniä pyöriä joilla kisataan siis sinne kyllähän siellä pitää saada mopolla ajaa varikolla kun kerran kisa pelitkin alle 40cc vaan ei... ja hetken kun hommaa seurasin kävi ilmi että on muitakin ihan hölmöjä sääntöjä... jotain ihme hyväksyntöjä kypärässä kaikenmailman selkä, polvi, yms suojaa. pyöräkin pitäis katsastaa enen radalle menoa vaikka tiellä tuota ei edes vaadita siellä sitten valittavat jos pikkasen tiputtaa nestettä vaikka kuinka sanoisi että vettä se vaan ja niin vähänkin ettei siihen kukaan liukastu.....
    Ja eipä noista tunnu apua ole... ei kisaviikonloppua ettei joku nurin tai useampikin

    Mutta jos jotain positiivista ni aikaa saa ottaa vaikka sadalla kellolla samalla kertaa
  11. #41
    Lainaa (Marsu @ Heinä. 27 2006,22:13) kirjoitti

    Juu, ja jos vielä samaa linjaa jatkaa niin minusta on sekin outoa että esim. rullaluistimilla ei saa painella menemään radalla samaan aikaan kun siellä on pyöriä ajamassa. Kyllä imo ainakin hitaassa ja keskiryhmässä voisi sen sallia. Näitä vastaavia ajanottamiseen verrattavia rajoitteita on olemassa aivan liikaa kyllä.

    .
  12. #42
    Lainaa (pr0gram @ Heinä. 27 2006,12:25) kirjoitti
    Jokainenhan voi tietenkin äänestää jaloillaan ja mennä muiden järjestäjien ratapäiville jos org:n seteissä ei saa kellottaa.

    Olen myös vähän eri mieltä sen kellottamisen korreloimisesta kaatumisten kanssa. Sain sen käsityksen eräästä toisesta säikeestä, että tuolla viimeisimmässä org:n Ahveniston setissä olisi mennyt jopa viisi kaveria nurin, pitääkö tämä paikkansa? Viisi kaatunutta on aika paljon mun mielestä yhteen settiin. Kellottamisella ei kai sitten ollut kuitenkaan osuutta asiaan kun se ei ole org:n päivillä sallittua.

    Pitää nyt vähän kiusallakin vääntää kun tuntuu olevan ilmoilla sellaista mutu/säätämis mentaliteettia kommenttien perusteella.

    Edit: mun puoleltani tämä on toki ihan teoretisointia kun en ole kertaakaan org:n päivillä vielä ollut. Ehkä just sen takia että touhu tuntuu hitusen tiukkapipoiselta täältä foorumilta luettujen kommenttien perusteella. Eikä sillä ole ilmeisesti kummempaa turvallisuutta lisäävää vaikutustakaan ollut.
    Hohhoijaa...
  13. #43
    Rata-ajon säännöt päivitetty.

    Kuitenkin, ajanottolaitteiston käyttö tullaan mahdollisesti sallimaan, NOPEASSA RYHMÄSSÄ.
  14. #44
    Muuten hyvin järjestytty mutta muutama huomio tuli tuossa viimme Ahveniston reissulla:

    Radalle meno hitaassa ryhmässä oli aika sekavaa. Toiset menivät portille mutta jäivät odottelemaan ja antamaan tilaa jotta hätäisimmät pääsevät ensimmäiseksi ja toiset taas ajelivat jonoon yhteen sumppuun ja seurauksena oli rypäs pyöriä portilla.

    Hitaassa ryhmässä ainakin minusta tultiin useaan otteeseen ohi ennen tornin mutkaa olevalla suoralla ja lopuksi luulin että tämä oli sallittua ja tulin itsekin kerran jonkun ohi sillä suoralla vaikka näin jälkeen päin ajateltuna se ei kuitenkaan ollut sallittua?
    Red Meat
  15. #45
    varsinainen vesihiihtäjä pekko5:n avatar
    Liittyi Sep 2004
    Suur-Hollola
    MotOrg ry jäsen
    tosta ajanottamisesta on näemmä keskusteltu aika paljon. itse en ymmärrä laptimerin käyttökieltoa kauheesti koska ei se oikeasti nosta ajonopeutta (oma mielipide) - sitä ajonopeutta nostaa se kun lähtee seuraamaan jotain nopeampaa kaveria.

    ilmoittauduin keskiryhmään (onneksi) pohjilla joku 1,55 aika. joku joskus rannekellolla ja auringon asennosta katsonut

    heräsin talviunesta kun MadMan tempaisi ohi kukkulalle nousussa ulkokautta - totesin että jaah.. täällä toiset ajaakin *vähän nopeemmin, noh koitetaas... ja siitä se lähti. en pysynyt perässä mutta vauhti kasvoi eikä mulla ollut mitään ajanottomajakkaa apuna. paremminkin siitä olisi ollut hyötyä siten kun olis nähnyt että MadMan vetää 1,40 kierroksia.. joka tarkoittaa että meikäläisen talutusvauhdilla ei olis ollut mitään syytä edes yrittää pysyä perässä !

    jälkikäteen olisi ollut kiinnostavaa tietää minkälaisia kierrosaikoja sitä tuli ajettua - ei siksi että on nopeempi kuin kaverit - vaan siksi että osaisi arvioida paljonko enää on varaa nostaa omaa vauhtia = pitää henkilökohtainen riskitaso matalalla & hupi korkealla.

    tässä pitäisi muistaa tosiaan myös se että osassa pyöristä on omat ajanottomahdollisuudet - mutta kenties pahuksen vaikeakäyttöiset = ei turvalliset ratahommissa.

    kiitoksia järjestävälle seuralle - jos suunnitelmat toteutuu niin voisin tulla liputtamaan taas 18.8. nyt kun kertaalleen on harjoooteltu... (hymiöterveiset varikonportille)
    2016 > Triumph 675 team member
    2004 > YZF600R (tallin perällä - pitkä huolto menossa..)
    (.. DKW-RT175VS im holz schublade)
    .. historiaa.. [2013 - 2022] S1000RR (2010) < [2006 - 2012] R1-2004 (RN12)
  16. #46
    Suuren suuret kiitokset mahtavasta koulutuksesta!! Tuli opittua paljon uutta asiaa... Koskas seuraava on?
    Pain is just weakness leaving the body
  17. #47
    Jep, munkin puolesta kiitokset koulutuspäivästä, vaikkakin seura olikin huomattavasti itseäni nopeamman koulukunnan edustajia. Joka tapauksessa paljon uutta oppia ja ajateltavaa tuli. Tähän olisi sopinut toinen päivä perään, niin olisi päässyt vielä hieromaan uusia asioita hyvin nukutun yön päälle...

    Tosi mukava myös että kaikki pysyivät kunnialla myöskin pystyssä tänä kauniina päivänä....

    Seuraavan kerran tapaamme Botnialla, ilman jarruja....
    Lähetäthän ratapäiviin liittyvät kysymykset osoitteeseen ratavastaavat@moottoripyora.org
  18. #48
    Lainaa (AnDy @ Elo. 09 2006,23:40) kirjoitti
    Seuraavan kerran tapaamme Botnialla, ilman jarruja....
    Ahvenistolla, 18.8.
  19. #49
    Lainaa (tommipommi @ Elo. 10 2006,02:18) kirjoitti
    Lainaa (AnDy @ Elo. 09 2006,23:40) kirjoitti
    Seuraavan kerran tapaamme Botnialla, ilman jarruja....
    Ahvenistolla, 18.8.
    Juurikin näin...
    Pain is just weakness leaving the body
  20. #50
    Lainaa (mekanik @ Elo. 10 2006,08:46) kirjoitti
    Lainaa (tommipommi @ Elo. 10 2006,02:18) kirjoitti
    Lainaa (AnDy @ Elo. 09 2006,23:40) kirjoitti
    Seuraavan kerran tapaamme Botnialla, ilman jarruja....
    Ahvenistolla, 18.8. *
    Juurikin näin... *
    Ei kerkee, oon Italian auringon alla tuolloin....
    Lähetäthän ratapäiviin liittyvät kysymykset osoitteeseen ratavastaavat@moottoripyora.org
  21. #51
    Eiliselle Moroparkkipäivälle ***** siis viisi tähteä. Ja toki; Apparalle 18.8.
  22. #52
    Lainaa (EskimoRR @ Elo. 10 2006,15:22) kirjoitti
    Eiliselle Moroparkkipäivälle ***** siis viisi tähteä. Ja toki; Apparalle 18.8. *
    Juurikin näin Ruusuja nyt sitten vielä erikseen tuosta EAK-vetäjästä/vetäjistä sekä niistä liivimiehistä (ei lippu ) joitten toimintaa olen seurannut mm. ahvenistolla. Sillä seurauksella, että oli pakko päästä itsekin mukaan ajamaan. Taisi olla ensimmäinen ratakeikka kerta kun sai kunnollista palautetta ja vinkkejä hlökoht. kaikkeen ajoon liittyvään.
    Sumpalle myös isot kiitokset kun jaksoi meitä uusia lipunheiluttajia ruoskia tarpeen mukaan, ei ollenkaan hullumpaa hommaa! Tarttee toistekin osallistua siihen jobiin.
    Risuilla ei ny tartte piiskata kuin itteensä, kyl se ny vähän paremmin sais mennä
  23. #53
    Kiitoksia kaikille asiallisista palautteista! Niitä kaivataan lisää, esim. sitten ensi kautta silmällä pitäen. Ei tämä lysti tähän lopu

    Palautehan on tärkein asia minkä perusteella voimme näitä ratapäiviä kehittää.

    Sumpsukka
    *Vanha ja väsynyt, laiska ja lihava* , *Have a Prozac and smile!*
  24. #54
    Lippuhenkilöksi ilmottautuminen vois olla jotenkin helpompaa sekä se että tarvitaanko jollekkin päivälle ylipäätään liputtajia.

    Sekä liputus vuorojen pituus silloin jos liputtajia ei ole riittävästi esim. Jos ajoaikaa on 7 tuntia niin 4 tunnin vuoro on mun mielestä kohtuuttoman pitkä. Rupee tuntumaan liiaksi työltä.
    <p>Suzuki GSXR 600 -07 Raaseri</p>
  25. #55
    Lainaa (Kelju.K.Kojootti @ Elo. 15 2006,16:48) kirjoitti
    Lippuhenkilöksi ilmottautuminen vois olla jotenkin helpompaa sekä se että tarvitaanko jollekkin päivälle ylipäätään liputtajia.

    Sekä liputus vuorojen pituus silloin jos liputtajia ei ole riittävästi esim. Jos ajoaikaa on 7 tuntia niin 4 tunnin vuoro on mun mielestä kohtuuttoman pitkä. Rupee tuntumaan liiaksi työltä.
    No olishan se kyllä kerrassaan kamalaa jos vaikka vartin liputtamisella saisi koko loppupäivän ilmatteeksi ajella.

    Pahoittelen, välillä vaan noita pitkiäkin vuoroja tulee. Se on se riski että liputtamaan tulee. Aina voi tietysti lyödä taalat tiskiin ja ajaa koko päivän.

    Lippumieheksi kun ei yleensä liikaa ole tunkua ollut...

    Päivä kerrallaan on vaan valitettavasti mentävä. Ilmoittautuneet lippumiehet ei aina paikalle lupauksista huolimatta ilmaannu, ja silloin on mentävä kuten parhaaksi näkee ja sillä lippumiesmäärällä mikä on. Jakaantuisin liputtamaan itse vaikka joka pisteelle jos vaan osaisin. (Harjoiteltavaa-listalla tuokin)

    Ja aina ei ensikertalaisia kerkeä opettamaan lipulle.

    Kaikille lippumiehille olen erittäin kiitollinen avusta, ja toivon sitä saavani myös tulevaisuudessa, jotta näitä päiviä pystymme järjestämään. Tuo lippumieheksi ilmoittautuminen on kyllä sellainen mitä on kehitettävä. Se on tiedossa. Koitetaan jaksaa nämä jäljellä olevat kaksi keikkaa, kehitellään talvella lisää kivaa
    *Vanha ja väsynyt, laiska ja lihava* , *Have a Prozac and smile!*
  26. #56
    Moikka,

    aattelin tossa ekaa kertaa osallistuu mot.orgin järjestämään ratapäivään, mutta ongelmana ois se, että mulla on kilvetön peli ja ajan keskiluokan aikoja. Onko sallittua että kilvetön peli keskiluokkaan vai jyrkkä ei? Toisin pärjäisin varmaan myöskin nopeessa ryhmässä, kun oon tottunu että mua ohitetaan sisäkautta tai ulkokautta tai kiilataan pois ajolinjoilta, että sen puoleen varmaan pärjäisin. Harmittaa omasta puolesta vaan jos jotku nopeat kuskit ei pääse ajamaan puhdasta kierrosta.

  27. #57
    Lainaa (Tianyu @ Elo. 17 2006,02:17) kirjoitti
    Moikka,

    aattelin tossa ekaa kertaa osallistuu mot.orgin järjestämään ratapäivään, mutta ongelmana ois se, että mulla on kilvetön peli ja ajan keskiluokan aikoja. Onko sallittua että kilvetön peli keskiluokkaan vai jyrkkä ei? Toisin pärjäisin varmaan myöskin nopeessa ryhmässä, kun oon tottunu että mua ohitetaan sisäkautta tai ulkokautta tai kiilataan pois ajolinjoilta, että sen puoleen varmaan pärjäisin. Harmittaa omasta puolesta vaan jos jotku nopeat kuskit ei pääse ajamaan puhdasta kierrosta.

    Kilvettömällä pääset ainoastaan nopeaan ryhmään, mutta ,meidän päivillä on ollut niin hyvin tilaa nopeassa ryhmässä, ettet varmasti ole siellä tukkona. Tervetuloa!
  28. #58
    Erittäin lämpimät kiitokset kaikille teille jotka teitte mahdolliseksi rata-ajopäivät 2006!!! Harmi etten päässyt osallistumaan kuin 9.8. Motoparkin sessioon, mutta vakaa aikomus on pistää ensi kaudella paremmaksi... Mulla ei ole mitään valittamista järjestelyistä, jotka sujuivat mielestäni ammattimaisesti.
    ZRX 1100 + KLR 650
  29. #59
    Alastaoon vuoroja lisää (oliko 2006 yhtään?). Yhteen orgin päivään affenistolla menasin keritä mut eipä siitäkään tullu mitäään sitte.
    Who is this clown? Unfortunately no one can be told, you have to see him for your self...
    kotisivuräpellys
  30.  
  31. #60
    Iso kiitos kaikille ratapäivien järjesteliöille.Olette käyttäneet paljon omaa aikaannne jotta me muut olemme päässeet nauttimaan mukavista ratapäivistä.Kiitos ja kumarrus hienosta työstä.

    Päätös bileet .... no sen tietää kaikki jotka olivat paikalla ja muut voi kuvitella ja katsoa kuvia.
Sivu: 2 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeinenViimeinen