Tulokset 1:stä 6:een 6:sta
  1. #1
    PK-ryhmäajo-ohje

    1. Yleistä

    Tähän ohjeeseen on kerätty vuosien varrella erityyppisillä ajeluilla hyviksi havaitut pelisäännöt, joilla letka-ajo saadaan toimimaan sujuvasti ja matka etenemään jouhevasti. Ohje on tarkoitettu ensisijaisesti niille, jotka ovat ensimmäisiä kertoja osallistumassa PK-ajeluille tai muille vastaavantyylisille ajeluille, mutta palvelee toivottavasti myös muistilistana kokeneempia osallistujia. Tätä ohjetta sovelletaan ensisijaisesti PK-ajeluilla, eikä se välttämättä sellaisenaan sovellu muihin letka-ajoihin. Niihin olkoon omat ohjeensa, mikäli letkan koollekutsuja näin haluaa.

    2. Disclaimer

    PK-ajelut eivät ole yhdistyksen järjestämiä virallisia tapahtumia, eikä yhdistyksellä ole mitään tekemistä tapahtumien kanssa. Ajelut perustuvat vapaaehtoisuuteen niin veturien kuin osallistujienkin suhteen ja ajeluilla kukin osallistuja vastaa itsestään, ajosuoritteestaan, kalustostaan, vakuutuksistaan, liikennesääntöjen noudattamisesta jne. PK-ajeluissa kukin vastaa lisäksi paitsi omasta turvallisuudestaan myös siitä, ettei aiheuta kalustollaan tai toiminnallaan vaaratilanteita muille. Osallistumalla ajeluun osallistuja sitoutuu noudattamaan tätä ohjetta sekä veturin erikseen kutsussa, lähtöpaikalla tai ajelun aikana mainitsemia ohjeita. Ohjeita rikkovia voidaan huomauttaa asiasta ja toistuvasti rikkovia voidaan kehottaa poistumaan tai tarvittaessa poistaa letkasta.

    3. Kokoontuminen

    Kokoontumispaikka ja lähtöaika ilmoitetaan foorumilla yleensä 1-2 päivää ennen ajelua. PK-ajelut lisätään tuolloin myös etusivulla näkyvään kalenteriin. Aloitusviestiin lisätään usein tarkempaa tietoa ilmoitetun ajankohdan lähestyessä ja kunkin osallistujan onkin syytä tarkistaa aloitusviestin päivitykset viimeistään muutama tunti ennen alkuperäistä ajankohtaa. Lähtöpaikkaa pyritään vaihtelemaan tasaisesti, suunniteltu reitti, sääennuste, edelliset lähtöpaikat yms. huomioon ottaen.

    4. Valmistautuminen ajelulle

    Tarkista jo ennen kokoontumispaikalle saapumista pyöräsi kunto - erityisesti valot, vilkut ja renkaat.

    Saavu kokoontumispaikalle hyvissä ajoin vähintään siten, että ehdit tankata pyöräsi ennen kuin lähtöön aletaan valmistautua. Seuraava tankkausmahdollisuus saattaa olla vasta 100–150 km päässä. Ennen lähtöä olet myös tarvittaessa suorittanut henkilökohtaisen tankkauksen ja tyydyttänyt muut henkilökohtaiset tarpeesi. Ensimmäinen pysähdys on tavallisesti 40–60 kilometrin ajon jälkeen.

    PK-ajelut ovat paitsi ryhmäajeluita myös sosiaalisia tapahtumia ja eniten niistä saa irti tulemalla lähtöpaikalle esim. puoli tuntia ennen ilmoitettua lähtöaikaa, tutustumalla muihin samaan teemaan pukeutuneiden kanssa ja osallistumalla monesti hyvinkin kovaäänisiin keskusteluihin kahvittelun lomassa.

    5. Ajojärjestys

    Ajojärjestys on merkittävin osa, joka tässä ohjeessa poikkeaa yleisistä ryhmäajo-ohjeista. Ohje perustuu puhtaasti käytännön kokemukseen ja on todettu selvästi parhaiten toimivaksi jouhevan etenemisen saavuttamiseksi.

    Letkaan järjestäydytään siten, että nopeimmat (usein myös kokeneimmat letka-ajajat) ajavat letkan kärjessä heti veturin takana. Hitaammat ja kokemattomammat ajavat letkassa taaempana. Letkassa pyritään siis ajamaan nopeusjärjestyksessä veturia ja perämiestä lukuun ottamatta. Veturi määrää (= rajoittaa) ainoastaan kärjen vauhdin, muut osallistujat omansa ja perämies varmistaa, että kaikki pysyvät letkassa mukana. Perämiehen tehtävät on kerrottu tarkemmin erillisessä kappaleessa.

    Edellä mainitun ajojärjestyksen etu on se, että kukin voi ajaa haluamaansa vauhtia.

    Uusien osallistujien on syytä aloittaa letkan takaa, ovatpa sitten omasta mielestään kuinka nopeita tahansa. Letka-ajo poikkeaa kuitenkin oleellisesti yksin ajamisesta, joten se on turvallisinta aloittaa rauhallisesti.

    6. Paikan vaihtaminen letkassa

    Jos tuntuu, että ajopaikka tuli lähtöpaikalla valittua väärin, on ensimmäinen mahdollisuus sen vaihtamiselle ensimmäisen tauon yhteydessä. Jonossa EI ajon aikana ohitella. Jos siis tuntuu, että menohaluja olisi enemmän kuin edelläsi ajavalla, voit halutessasi siirtyä seuraavalla tauolla letkassa eteenpäin. Tee se kuitenkin turvallisesti, jotta et aja pyöriensä päältä nousevien päälle. Olisi myös kohteliasta kysyä valitsemasi uuden paikan jälkeen seuraavana ajavalta, onko ok että ajat hänen edellään. Joskus paikanvaihdon syynä voi olla myös tyystin erilainen ajorytmi edelläajavan kanssa, ei välttämättä nopeus.

    Jos puolestasi ajon aikana huomaat, että väli sinun ja edelläsi ajavan välillä kasvaa toistuvasti normaalia pidemmäksi etenkin mutkaisilla osuuksilla, olet valinnut paikkasi väärin ja oikea paikkasi on letkassa taaempana. Näytä käsimerkillä tai sano seuraavalla tauolla muutamalle ensimmäiselle takanasi tulevalle, että voivat halutessaan siirtyä eteesi. Voit kehottaa heitä ohittamaan sinut jo ajon aikana näyttämällä käsimerkkiä (ks. kappale käsimerkit) turvallisessa paikassa. Tämä on ainoa poikkeus, jolloin ohittaminen letkan ollessa liikkeessä on sallittua. Ohittaminen tapahtuu aina vasemmalta ja ohittavan on tehtävä ohitus turvallisesti ja kiertämällä ohitettava riittävän kaukaa. Vastuu ohituksesta on tieliikennelain mukaisesti aina ohittajalla.

    7. Letkassa ajaminen

    Maanteillä ja taajamissa ajetaan ns. vetoketjumuodostelmassa siten, että joka toinen on kaistan vasemmassa reunassa ja joka toinen oikealla. Tällöin pyörien väliset etäisyydet voidaan pitää pienempinä turvallisuudesta tinkimättä. Veturi ajaa yleensä vasenta laitaa, mutta saattaa tarpeen mukaan siirtyä kaistan keskelle tai oikeaan laitaan. Veturin paikasta riippumatta letkassa toisena ajava ajaa aina kaistan oikeaa laitaa, kolmas vasenta, neljäs oikeaa jne. Puolta ei vaihdella, ellei ajojärjestys tai sen muutos sitä edellytä. Tässä muodostelmassa ei saa ajautua toisen rinnalle, vaan jokaisella tulee turvallisuussyistä olla aina koko kaistanleveys käytettävissään. Tässä muodostelmassa on myös syytä pitää huolta, ettei rako edelläajavaan kasva tarpeettoman pitkäksi, koska tämä houkuttelee sivuteiltä tulevia autoja tunkemaan letkan keskelle.

    Mutkapätkillä vauhdin noustessa siirrytään tarvittaessa jonomuodostelmaan ja jätetään pidemmät turvavälit. Jonomuodostelmassa on mahdollista ajaa pyöreämpää ajolinjaa käyttämällä hyödyksi koko kaistan leveys. Käytettävä muodostelma selviää katsomalla edellä ajavaa letkaa.

    8. Risteysten merkkaus

    Risteysten merkkaus on oleellisin asia onnistuneeseen letka-ajoon ja samalla asia, joka helpoimmin unohtuu. Jokaisen letkassa ajavan velvollisuus on merkata risteys takana tulevalle. Tämä tarkoittaa sitä, että odotat risteyksessä niin kauan, että takanasi tuleva tietää varmasti, mihin suuntaan letka jatkaa. Samalla on ehdottomasti varmistuttava siitä, että taaksesi saapuva pyörä on sama, joka siellä oli aiemminkin. Ellei ole, on kyseessä mahdollisesti letkaan kuulumaton pyörä tai ajojärjestys on muuttunut, vaikkapa teknisen vian seurauksena. Joka tapauksessa vastuu suunnannäyttäjänä loppuletkalle on sillä, joka viimeisenä näki letkan ajosuunnan. Jos itse epäröit tarvitseeko risteykseen pysähtyä (esim. Y-risteykset), niin pysähdy. Liikenneympyrät merkataan aina, vaikka niistä ajettaisi suoraan läpi. Kun kaikki toimii edellä mainitulla tavalla, ei haittaa vaikka letkaan muodostuisi pitkiäkin rakoja, sillä edellä ajanut odottaa seuraavaa aina seuraavassa risteyksessä. Jos letka katkeaa takaasi ja olet viimeinen taukopaikalle saapuja, ei syy ole takanatulijoiden vaan sinun. Jos näin pääsee joskus käymään, on aina parempi tulla heti itse kertomaan siitä veturille, kuin odottaa että veturi tulee asiasta kysymään.

    9. Tauot

    Taukoja on käytännössä kolmenlaisia: letkan kokoamistauot, rööki- ja kahvitauot. Näillä toimiminen poikkeaa toisistaan jonkun verran.

    Kokoamistauon tarkoitus on kerätä venynyt letka takaisin nippuun. Nämä tauot ovat yleensä hyvin lyhyitä, odotellessa kypärät pidetään päässä ja kuljettaja on joko pyörän päällä tai sen välittömässä läheisyydessä. Letka jatkaa matkaa heti, kuin perämies näkyy. Kokoamistaukojen tiheyden määrittelee veturi tilanteen mukaan.

    Pidemmän röökitauon tunnistaa siitä, että veturi ottaa kypärän pois. Se on samalla lupa muille toimia samoin. Nämä on yleensä taajamien ulkopuolella eikä posliinia ole yleensä tarjolla. Röökitaukojen pituus on tavallisesti 3–10 minuuttia ja niitä on 40–80 kilometrin välein. Tauko loppuu silloin, kun veturi vetää kypärän päähän.

    Kahvitauot ovat nimensä mukaisesti taukoja joilla kuljettaja voi tankata ja huoltaa itsensä ja yleensä myös pyöränsä. Kahvitaukoja on normaalilla ilta-ajelulla normaalisti 1–2 kpl. Toiminta on hyvin pitkälti samaa, mitä lähtöpaikallakin. Kahvitauolta lähtiessä letkan ajojärjestys on tavallisesti sama, kuin sinne tullessa. Paikan vaihtaminen on toki sallittua, jos tuntuu että se on aiheellista. Pohdi tarve paikanvaihdolle jo tauon aikana, älä siinä vaiheessa, kun pyörät jo hakeutuvat jonomuotoon.

    10. Autojen, traktoreiden yms. hitaiden ajoneuvojen ohittaminen

    Tärkeintä on, että ohitukset tehdään turvallisesti, eikä koskaan ns. sokeassa mutkassa tai esim. nyppylän takaa. Kunkin ohittajan on itse varmistuttava siitä, että ohitus voidaan suorittaa turvallisesti, eikä vain sokeasti seurata edellä ajavaa. Edellä ajava voi toki näyttää käsimerkkiä ilmoittaakseen vapaata ohituspaikkaa, mutta vastuu on silti aina ohittajalla. Ohitettuasi auton tms. varmista, että teet ohitettuun riittävästi rakoa, jotta takanasi tulevillekin jää tarpeeksi tilaa omalle kaistalle palaamiseen.

    Ohitukset muodostavat letkaan luonnollisesti pitkiäkin rakoja. Näitä rakoja ei missään nimessä saa lähteä ajamaan kiinni oman turvallisuutensa kustannuksella, sillä riski ulosajosta tai ajautumisesta vastaantulevien kaistalle nousee huomattavasti. Raon kiinni kurominen ei ole tarpeen, sillä viimeistään seuraavassa risteyksessä joku on odottamassa. Ohitusten myötä syntyneet raot ovat normaaleja eivätkä suoraan tarkoita, että paikkasi letkassa olisi väärä.

    11. Käsimerkit yms.

    Julkaistaan myöhemmin

    12. Letkasta poistuminen

    Jos poistut letkasta kesken matkan, pidä huolta että takanasi tulevat tietävät sinun poistuvan harkitusti ja että he osaavat jatkaa siihen suuntaan, jonne letka oli menossa. Tavallisesti paras tapa on heilauttaa kättä ylikorostetusti morjenstamisen merkiksi jo ennen kuin laitat vilkun päälle. Useimmiten kannattaa poistua ilman vilkkua, jotta koko loppuletka ei ala vilkuttamaan samaan suuntaan. Edellytyksenä on tietysti taas turvallisuus. Kannattaa aina tarkistaa, että takana ajava on huomioinut merkkisi, eikä aja takarenkaassa kiinni. Jos edestäsi poistutaan, muista näyttää seuraavassa risteyksessä edelläsi ajavalle käsimerkkiä, jotta tämä voi jatkaa ajoaan – hänhän odottaa näkevänsä ensimmäisenä jonkun muun kuin sinun pyöräsi.

    13. Kielletyt asiat letka-ajossa

    Ehdottomasti letka-ajossa kiellettyä toimintaa ohittamisen ohella on keuliminen, tarpeeton pujottelu ja muu kikkailu, tarpeettoman voimakas jarruttelu sekä yleensäkin muita häiritsevä ajotapa. Tällaista ajotapaa havaittuaan jokainen on velvollinen ilmoittamaan asiasta letkan vetäjälle, joka ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin. Kyseessä ei ole vasikointi vaan kaikkien turvallisuutta koskeva ilmoitus.

    14. Ulosajon, kaadon tai muun onnettomuuden sattuessa

    Mikäli jonossa sattuu ulosajo, kaato tms. toimitaan seuraavasti. Kaadon havaitsija hiljentää vauhtia välittömästi ja varoittaa käsimerkein takana tulevia. Loppuletka pysähtyy vasta reilusti tapahtumapaikan jälkeen ja riittävän kauas. Joku toteaa tilanteen vakavuuden silmämääräisesti ja lähtee kertomaan siitä keulille. Paikalle jäävät vain silminnäkijät ja tarvittava määrä auttajia, katsojat jatkavat lyhyen tauon jälkeen matkaa.

    15. Ajovarusteet

    PK-ajeluissa ajetaan vähintään lain vaatimissa ajovarusteissa, mutta oman turvallisuutesi vuoksi täysi ajovarustus on ainoa oikea vaihtoehto kelistä riippumatta. Sanottakoon myös se, että lenkkareissa, farkuissa, shortseissa tai muussa puutteellisessa varustuksessa ajavia ei PK-ajeluissa katsota hyvällä, joten varaudu eriasteiseen kuittailuun tai vähintään paheksuviin katseisiin.

    16. Perämiehen tehtävät

    Perämies on veturin oikea käsi, jonka tärkein tehtävä on pysähdyksissä ilmoittaa, että kaikki ovat paikalla ja matka voi jatkua. Tavallisesti tämä tapahtuu nostamalla vasen käsi ylös letkan perän saapuessa pysähdyspaikalle, mielellään heti kun veturiin on näköyhteys. Mikäli ollaan pysähdytty kaarteeseen tai näköyhteyttä ei muusta syystä ole, ajaa perämies jonossa eteenpäin, kunnes näköyhteys saadaan. Mikäli perämies on havainnut letkassa jotain, josta veturin on syytä tietää, hän jättää käden nostamatta ja ajaa letkan keulille kertomaan asiansa. Lähestyessä tätä voi tehostaa vilkuttamalla valoja.

    Kun matkaa jälleen jatketaan, varaa perämies tarvittaessa kaistan siirtymällä kaistan vasempaan reunaan siten, että takaa tulevat autot yms. eivät pääse letkan väliin. Taakse tuleville autoilijoille voi ystävällisesti viittoa jotain merkiksi lyhyestä odotuksesta.

    Viimeistään perämies on myös se, joka ilmoittaa veturille mahdollisista kaadoista yms. Perämiehellä olisi siis hyvä olla myös veturin tai jonkun muun kärkiryhmässä ajavan puhelinnumero. Muussa tapauksessa perämies toimii itse lähettinä tai delegoi asian jollekin muulle.

    Perämies ilmoittautuu veturille aina ennen starttia. Samassa yhteydessä hänen kannattaa kysyä veturilta seuraavat taukopaikat. Perämiehen rooli vaatii pidempää kokemusta letka-ajosta, aivan kuten veturinkin rooli. Perämiehen paikka ei missään nimessä ole se, missä voi vain ajella kaikkien näkymättömissä omaa ajoaan vaan hommaan sisältyy myös vastuuta.

    Tätä ohjetta tullaan päivittämään ja täydentämään tarvittaessa.
    Viimeksi muokannut: riisor; 02.06.2014 klo 16:32.
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    Suzuki GSX1300BKA B-King L0
    - Le roi est mort, vive le roi!
    PK-ryhmäajo-ohje
  2. #2
    Rakentava keskustelu aiheesta on muuten sallittu

    Eli kehitysehdotuksia saa laittaa tänne tai mulle privana. Moderaattorien luuta saattaa tosin heilua täällä (pyynnöstäni) ihan reilulla kädellä
    a) jos homma menee asiattomaksi
    b) ehdotukset on hylätty/hyväksytty

    Kollegoilta kehitysehdotukset privana, kiitos.
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    Suzuki GSX1300BKA B-King L0
    - Le roi est mort, vive le roi!
    PK-ryhmäajo-ohje
  3. #3
    Tulipahan tätäkin päivitettyä yhdellä kokonaisella lauseella, kohta 8 lihavoitu teksti
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    Suzuki GSX1300BKA B-King L0
    - Le roi est mort, vive le roi!
    PK-ryhmäajo-ohje
  4. #4
    Asiallista kommenttia/ohjetta letkailuun/ryhmäajoon (myös mm. käsimerkeistä) BajaHill-sivustolla.
    Yamaha FZ1-S -06
  5. #5
    Muuten kyllä mutta tuo BajaHillin ohje poikkeaa ajojärjestykseltään radikaalisti!!! Eli ei nyt sotketa näitä kahta!!!
    S1000XR & 690 Enduro
    gozamite-blogi
  6.  
  7. #6
    kohdan 5. Viimeisestä lauseesta puuttuu sana. Eli "on".
    Merkityksetön kommetti mutta pisti vaan silmään.
    zx-10r -2004 => yzf-r6 -1999 => transalp