Sivu: 13 / 36:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 3111213141523 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 361:stä 390:een 1054:sta
  1. #361
    Koska moden homma täällä on vain siivota, ei homma siitä mihinkään ikinä kehitykkään. Tuntemissani foorumeissa ei siivoamista juurikaan tarvita koska moden hommana on kehittää ja ylläpitää keskustelua. Ei myöskään ole mitään ongelmaa moderoida oman kiinnostuksen aluetta, koska moderointi pääasiassa ei ole siivousta ja bannaamista. Jos oikeasti on pelko, että mode omien mielipiteidensä puolustamiseksi ja vänkäämisessä pärjäämisen takia poistaisi muiden viestejä, olisi ko. mode syytä bannata heti.
    Näillä eväillä homma on toiminut 80-luvun lopulta asti muualla.
  2. #362
    Jäsen Terhi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Sep 2005
    Tuusula
    ^No täällähän ei modata lainkaan mielipiteisiin perustuen, eikä kukaan moderoi keskustelua, johon on itse ottanut osaa.

    Ja melkolailla täällä kyllä saa omat mielipiteensä nykyään pitää omana tietonaan, sillä kyllähän se on nähty, että jos modella on ihan oma mielipide, alkaa se valitus siitä että miten MODE voi olla eri mieltä ja miten se vielä sen menee ihan julkaisemaankin.. Tuosta olin huolissani jo ennen kuin modeksi suostuin.
    <a href="http://www.youtube.com/watch?v=0eDMHyfezxM&feature=related" target="_blank">One of these mornings
    Won't be very long
    You will look for me
    And I'll be gone</a>
  3. #363
    Lainaa (mpoli @ Maalis. 25 2011,12:39) kirjoitti
    Koska moden homma täällä on vain siivota, ei homma siitä mihinkään ikinä kehitykkään. Tuntemissani foorumeissa ei siivoamista juurikaan tarvita koska moden hommana on kehittää ja ylläpitää keskustelua. Ei myöskään ole mitään ongelmaa moderoida oman kiinnostuksen aluetta, koska moderointi pääasiassa ei ole siivousta ja bannaamista. Jos oikeasti on pelko, että mode omien mielipiteidensä puolustamiseksi ja vänkäämisessä pärjäämisen takia poistaisi muiden viestejä, olisi ko. mode syytä bannata heti.
    Näillä eväillä homma on toiminut 80-luvun lopulta asti muualla.


    oikeestaan..jatka sää minä oon vähän väsy ;)

    tuossahan on se asia mistä ollaan koettetu esittää.

    ideat ollaan vain torpedoitu systemaattisesti.
    ainoa tapa millä pitäisi osallistua olisi pyrkiä orgin hallitukseen.

    valitettavasti sinne ei kaikki halukkaat mahdu ja mulla ei ole mitään intressejä ajaa 400 km per sivu pystyäkseni vaikuttamaan jonkun harrastukseen osana liittyvän foorumin kehittämiseen.

    jos sitävastoin on vain puhetta ilman tekoja koettaa täällä esittää ideoita ja perustella niitä, kuten tuossa modelta tulleista palautteesta voisi päätellä olen valmis hyväksymään sen.

    Eli jos näitä mun ideoita ja juttuja ei voi ilman soppavärkkejä nenässä lukea ja muuta lapsellista uhoomista lukea, niin ton nicin Tuppervaari voi vallan hyvin hävittää bittiavaruuteen.
    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  4. #364
    Lainaa (Terhi @ Maalis. 25 2011,13:41) kirjoitti
    ^No täällähän ei modata lainkaan mielipiteisiin perustuen
    Nyt taisi Terhiltä päästä sammakko pakoputkesta. Mihin sun moderointi perustuu, jos ei henkilökohtaiseen mielipiteeseen? .Orgin säännöt on niin tulkinnanvaraisia että niiden kirjallisen noudattamisen valvontaan se moderointi ei ainakaan perustu. Joka kerta kun sä poistat viestejä, muutat otsikoita tai muokkaat jonkun kirjoittamaa tekstiä niin aina se perustuu sun MIELIPITEESEEN, jonka muodostat kirjoitettujen sääntöjen pohjalta. *
    Litranen sisävessa
  5. #365
    Jäsen Terhi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Sep 2005
    Tuusula
    ^No varmaan sinäkin ymmärsit että tuolla tarkoitan mielipiteisiin perustuvia asioita. Eli kukaan meistä EI moderoi viestejä vain sen takia, että ne ovat omiin mielipiteisiin nähden erilaisia.

    Älkää oikeasti viitsikö itsestäänselvyyksistä jankuttaa. En oikeasti usko lainkaan että tätä et olisi ymmärtänyt.
    <a href="http://www.youtube.com/watch?v=0eDMHyfezxM&feature=related" target="_blank">One of these mornings
    Won't be very long
    You will look for me
    And I'll be gone</a>
  6. #366
    Siirtyykö tämäkin keskustelu paskikseen, rupeaa vääntö olemaan samaa tasoa kun maamoottorikeskustelussa.....vai eikö tätä kehtaa sinne siirtää?

    Miten olis sellanen "Tosi motoristien kerho" osio, jossa voi kirjoittaa mitä lystää. Pienellä varoitusteksti alareunaan "Omalla vastuulla". Ei tarvisi kenenkään siivoilla viestejä, ja kansalle olis huvia? Voisi myös siirtää poistettavat viestit sinne kaikkien huviksi/suruksi. Eikö olis heleppoa kun lap*en lyönti?
    .....ei se lihava siinä edessä, vaan se ruma sielä takana....
  7. #367
    Lainaa (holifild @ Maalis. 25 2011,15:41) kirjoitti
    Siirtyykö tämäkin keskustelu paskikseen, rupeaa vääntö olemaan samaa tasoa kun maamoottorikeskustelussa.....vai eikö tätä kehtaa sinne siirtää?

    Miten olis sellanen "Tosi motoristien kerho" osio, jossa voi kirjoittaa mitä lystää. Pienellä varoitusteksti alareunaan "Omalla vastuulla". Ei tarvisi kenenkään siivoilla viestejä, ja kansalle olis huvia? Voisi myös siirtää poistettavat viestit sinne kaikkien huviksi/suruksi. Eikö olis heleppoa kun lap*en lyönti?
    samaa jo odotellut pitkään enempää uskalla kommentoida ku modet iskee heti
    <p>filhos da puta&nbsp; </p>
  8. #368
    Lainaa (Terhi @ Maalis. 25 2011,15:25) kirjoitti
    ^No varmaan sinäkin ymmärsit että tuolla tarkoitan mielipiteisiin perustuvia asioita. Eli kukaan meistä EI moderoi viestejä vain sen takia, että ne ovat omiin mielipiteisiin nähden erilaisia.

    Älkää oikeasti viitsikö itsestäänselvyyksistä jankuttaa. En oikeasti usko lainkaan että tätä et olisi ymmärtänyt.
    Terhi..miks sä sitten väität samaa asiaa kaikkien puolesta.

    Se varmasti totta et sä et moderoi, mut miksi väittää sellaista mikä ei pidä tai ainakaan ole pitänyt paikkaansa?

    Mä oon useamman keran tästä maininnut aikaisemminkin.

    Periaattees..siinä ei ole mitään väärää vaikka moderoisikin..siinä on ongelman ydin kun sama mode heiluu siellä täällä modaten asenteellisesti.
    Tämä on ollut aina ..alusta lähtien ongelmana tällä foorumilla. Ja mun puolesta..olkoot.

    Viltsu puhu tossa ihan asiaa.
    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  9. #369
    Heeei mihin katos mun ilmotus mutka ajelusta Treeltä-Jämsään?


    ei siinä kai mitään väärää ja vaarallista pitäny olla?
    Näillä mennään toistaiseksi...

    Yamaha Tenere 700 -22
    KTM XC350F -11
    Honda CR500 -99
    Yamaha DT Tenere125 -91
  10. #370
    Kyllä tuolla Muiden järjestämissä tapahtumissa ainakin sun tekemä topikki on.
  11. #371
    juu siis tarkennus, tein sen tuonne .org ajelee osastolle ja sinne kirjotin tarkemman reitin! ja aattelin että se tulis tuohon etusivullekkin näkyviin...
    Näillä mennään toistaiseksi...

    Yamaha Tenere 700 -22
    KTM XC350F -11
    Honda CR500 -99
    Yamaha DT Tenere125 -91
  12. #372
    Lainaa (Soikka83 @ Huhti. 03 2011,22:54) kirjoitti
    juu siis tarkennus, tein sen tuonne .org ajelee osastolle ja sinne kirjotin tarkemman reitin! ja aattelin että se tulis tuohon etusivullekkin näkyviin...
    En nähnyt sun ajelukutsua, mutta kokeile laittaa uusiksi. Yleensä noista uusista tapahtumista tulee erikseen ilmoitus moderaattoreille, mutta nyt ei ollut tullut sellaistakaan. Ja vinkkinä, nimeä vaikka .org Tre goes jonnekin otsikolla, niin ei tule sekaannuksia tuon toisen tapahtumailmoituksen kanssa.
    Sinisiä kirjaimia --> Harmaita kirjaimia
    Honda CBR600RR -08 --> Honda CRF250L -13
  13. #373
    jeps! se näky kyl hetken tuola etusivulla uusimmissa mut sitte katos?
    no mut laittelen huomena uudestaan ku akku loppuu ihan just koneesta!
    Näillä mennään toistaiseksi...

    Yamaha Tenere 700 -22
    KTM XC350F -11
    Honda CR500 -99
    Yamaha DT Tenere125 -91
  14. #374
    My Bad.

    Pikaisesti katsoin noiden molempien olevan täsmälleen samoja topikkeja, joten poistin sen kohdasta "Orgin järjestämät" ja jätin vain sen "muiden järjestämät tapahtumat" ketjun...kahta kun ei samasta aiheesta tarvita.

    Tänään lisäämäsi uusi topikki taasen oli ihan toisenlainen, eikä vastaavaa erehdyksen vaaraakaan enää ollut.

    Kevättä odotellen.

    Icebrother.
  15. #375
    nou pröblemös! saattohan tuo liian samankaltainen olla kun tarkemmin muistelen!
    Näillä mennään toistaiseksi...

    Yamaha Tenere 700 -22
    KTM XC350F -11
    Honda CR500 -99
    Yamaha DT Tenere125 -91
  16. #376
    olen tyytyväinen ja aktiivinen foorumin käyttäjä. kiitokset kaikille kirjoittajille ja moderaattoreille, sekä administraattoreille. jatkakaa.

    säilyttäkää vanhaa, sehän on arvokasta jo piankin. liika uusi tuuba sekoittaa meitä vanhempia motoristeja helposti.
    Delvac 1400 Super 15W-40 luokituksiltaan on ylihyvää useimpiin prätkiin. *pöriö. Delvac inside. Delvac moottoripyöräkerhon ylipappi, hallelujaaahh!! )
  17. #377
    Tosiaan 2380 viestiä on tullut tälle foormille vuosien mittaan sanailtua. Tietääkseni yhden ainoan kerran kirjoittamiani on poistettu - ehkä silloin aiheestakin. Kuka on ja miksi hän nyt poistaa paskanjauhantafoorumilta täysin asiallisen muutaman sanan kirjoitukseni ja äänestyksen.

    Eikä siinäkään mitään.. Mutta jos olen jotain väärää tehnyt, niin haluan siihen vastauksen. Mieluusti julkisesti, mutta privaviestikin käy.

    Olen kirjoittanut ja roikkunut täällä niin monta vuotta, että katson olevani oikeutettu asialliseen vastaukseen.

    Hän poisti sieltä jopa tämän kysymyksenikin * Kaipa tämä täältäkin kohta katoaa..



    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  18. #378
    ^Tuota äänestyksesi poistoa ihmettelin kyllä itsekin, vaikken oikein mitään ole enään täällä jaksanut ihmetelläkkään..
    I'm just asking. Olen vain persekuningas.
  19. #379
    Siis oikeasti ihme touhua.. Kysymys ja äänestys oli: Minkä puolueen ehdokasta aiot äänestää, tai mille olet ennakkoäänesi antanut?
    Mitä luvatonta ja sensuroitavaa siinä oli, en oikeasti ymmärrä?

    Jos vastausta ei kuulu, niin taitaa mun kirjoittelut olla tässä, vaikka tuskin kukaan kaipaamaan jääkään. Vittu, myyn pyöränkin pois *



    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  20. #380
    YCC #666 Juutana:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Aug 2007
    Epsoo
    Lainaa (J@ck @ Huhti. 10 2011,20:33) kirjoitti
    Siis oikeasti ihme touhua.. Kysymys ja äänestys oli: Minkä puolueen ehdokasta aiot äänestää, tai mille olet ennakkoäänesi antanut?
    Mitä luvatonta ja sensuroitavaa siinä oli, en oikeasti ymmärrä?

    Jos vastausta ei kuulu, niin taitaa mun kirjoittelut olla tässä, vaikka tuskin kukaan kaipaamaan jääkään. Vittu, myyn pyöränkin pois *
    Puoluepolitiikka on siivottu pois aiemminkin ja se tullaan siivoamaan edelleen.

    Ei ollut mun dellimä ketju, mutta samalla tavalla olisi lähtenyt bittitaivaaseen jos olisi mun eteen osunut.
    Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
  21. #381
    Nancy f**king Drew Kriisi:n avatar
    Moderaattori
    Liittyi Dec 2003
    Espoo
    MotOrg ry jäsen
    No siinä selvisi syy ketjun poistolle, viime vaalien alla sovittiin että vaalikeskustelua ei tällä foorumilla käydä. Tästä silloin oli ihan kysely käyttäjille, jonka johdosta tällaiseen päätökseen päädyttiin.

    E: Juutana oli nopeampi, täälläkin



    -nomen est omen-
  22. #382
    Tässä mistään vaalikeskustelusta ole kyse, enkä sellaista halunnut saada aikaiseksikaan. Oli vaan pelkkä äänestys, johon kenenkään ei olisi tarvinnut kommentoida yhtään mitään.

    No, onhan tuolla paskanjauhannassa sentään vielä päivän polttava aihe "mitä syöt / juot tällä hetkellä" Voi vee oikeasti..



    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  23. #383
    Lainaa (J@ck @ Huhti. 10 2011,21:01) kirjoitti
    Tässä mistään vaalikeskustelusta ole kyse, enkä sellaista halunnut saada aikaiseksikaan. Oli vaan pelkkä äänestys, johon kenenkään ei olisi tarvinnut kommentoida yhtään mitään.
    Joka antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden.

    Ihan hyvä vaan, et pidetään tuossa tiukka linja. Onpahan ainakin yksi selkeä sääntö, josta ei tartte kiukutella
    you say i'm a bitch like it's a bad thing..!?
  24. #384
    Ok. Kiitoksia vain modeille vastauksesta. Risuja annan kumminkin käytännön toteutuksesta.

    Oikea toimenpide olisi ollut lyödä ketju lukkoon ja kirjoittaa vain syy lukitukseen, viimeiseksi viestiksi ketjuun. IMHO!
    I'm just asking. Olen vain persekuningas.
  25. #385
    Omituista moderointia?

    Ehdin juuri lukemaan O..sta-moottoripyöräliikkeestä tehdyn aloituksen. Jos jutussa on totuuden häivääkään, oli kirjoitus täysin asiallinen. Oliko totuutta???

    MP-toimiala, eikä juuri mikään muukaan toimiala ei tarvitse epäreiluun kilpailuun turvautuvia ikiyrittäjiä. Kaikkein vähiten niitä tarvitsee petetyksi tuleva kuluttaja.
    DT125[82] -> (yli 20v. tauko) -> Versys[07] -> FZ-1-SA[07] -> K1200S[08] -> cbr600rr[08] -> (+ S1000RR[10] Varastettu Hollannissa, Vttu!) -> (S1000RR[11] Lunariin, ajettu päin ajokoiraa,V*2!) -> (S1000RR[12]) vaihdettu,
    S1000RR[21]+(KTM 690 Enduro r[14])
  26. #386
    Mhäh.. mihin se ketju siitä huijarifirmasta hävis? Mä ainaki haluan tietää minkälaisten ihmisten kanssa niitä kauppoja hieroo.
    Yamaha FZS 1000cc
    Ex: Kawasaki er-5
  27. #387
    Miksi täällä ei saa yleisesti keskustella erään moottoripyöräkerhon uunituoreeseen oikeustapaukseen perustuvasta oikeudellisesta asemasta muualla kuin paskiksessa?
  28. #388
    Super Retard PoS:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Sep 2005
    Tallinn
    MotOrg ry jäsen
    Tästä joutuu olemaan samaa mieltä. Mitä ihmettä?
    Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe.

    * Suzuki Katana * KTM 690 Enduro * Kawasaki ZX-8R * KTM 890 Duke R * Honda Fireblade *
  29. #389
    Jep... Miekin haluaisin tietää miten on mahdollista että kyseinen asia ei kuulu moottoripyöräilyyn mitenkään? Vai käyttikö .ORG vetooikeutta kumotakseen korkeimman oikeuden päätöksen ja pisti heidät kuitenkin rikollisjärjestöksi?
    "Screw you guys! I'm going home!" - Eric Cartman
  30.  
  31. #390
    Paskis ei ole sen huonompi paikka keskustella asioista kuin muutkaan osiot. Ketjussa käsittellään ennemminkin rikosoikeutta kuin moottoripyöräilyä, joten siksi siirto.
    Sinisiä kirjaimia --> Harmaita kirjaimia
    Honda CBR600RR -08 --> Honda CRF250L -13
Sivu: 13 / 36:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 3111213141523 ... ViimeinenViimeinen