Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 85:sta
  1. #1
    Tilasin tavaraa ko. yritykseltä, ennakkoon maksoin kun sitä vaativat. No paketti tuli muutaman viikon odottelun jälkeen ja vituix män, eli ei sitä mitä piti olla. Pitkien saivartelujen jälkeen lupasivat hyvittää tilauksen, no 2.10 lähetin kirjattuna heille päin mutta eipä ole kiinnostanut hakea postista, eiköhän pian postikin lähettele pakettia takaisin päin..
    No onneksihan meillä kuluttajilla on jotain suojaa minkä puoleen voi kääntyä.
    Suosittelen niitä jotka tämän liikkeen kanssa asio postinvälityksellä varovaisuuteen ja hyviin hermoihin

  2. #2
    En minä nyt aivan noinkaan sanoisi, kerran olen asioinut ja hoitivat rekkulan ihan mallikkaasti. Ducatiini etsiskelin jarrupaloja taakse ja puhelimessa kertoivat että löytyy, OK. kävin hakemassa ja kun asennuksen aika tuli muutama viikko myöhemmin, huomasin että eiväthän ne perhanat tietenkään olleet oikeat. No ei kun soittamaan ja kaverit sanoivat tilaavansa uudet kun ei ollut just silloin varastossa. Viikon päästä tuli s-postia että palat noudettavissa. Olin varustautunut maksamaan lisää kun uudet olivat hinnaltaan x3 siihen mitä olin maksanut, samalla hinnalla meni kun olin joutunut ajamaan niiden takia edes takaisin. Ei ollut isosta kiinni muuta hyvä mieli jäi.
    CB350, XS650, CB750K7, XS850,XV1000(TR-1), XS1100S, ST-4, FJR1300A
  3. #3
    eipähän ole tämäkään asia isosta kiinni, jännä homma että noinkin pidetty ja kehuttu liike sitten tuollaista tekee. No arvata saat sitten tilaanko itse saatikaan viedäänkö omia pyöriämme sinne huoltoon. Ja kohtuullisen kovasti kampanjoin sen puolesta ettei ainakaan tuttavapiiristämme kukaan mukaan vie
  4. #4
    Lainaa (Peltsi72 @ Loka. 23 2009,15:41) kirjoitti
    Ja kohtuullisen kovasti kampanjoin sen puolesta ettei ainakaan tuttavapiiristämme kukaan mukaan vie
    Tämä kuullostaakin ihan helvetin fiksulta toiminnalta...
    Aprilia Mille R -03

    Ex. Speedmaster 2003
  5. #5
    Hyvä että kerrotaan kokemuksista.
    Kyllä se on niin ettei sitä kuseteta kuin kuin kerran yhdestä paikkaa.
    BMW R1200RT
    Hyvät kaupat tehdään ostaessa ei myydessä.
  6. #6
    Aika jännä kun ko. liikkeestä tällaista kuuluu. Itse pari huoltoa Bläkkäriin siellä teetin, ja ei moitteen sijaa. Päinvastoin, esimerkillisen hyvää asiakaspalvelua ja työt tehty niin hyvin ettei moitteen sijaa.

    Oma kokemus ratkaisee, älä aina usko pureskelematta nettisatuja & -tarinoita....
  7. #7
    Lainaa (Toippari @ Joulu. 04 2009,08:54) kirjoitti
    Hyvä että kerrotaan kokemuksista.
    Kyllä se on niin ettei sitä kuseteta kuin kuin kerran yhdestä paikkaa.
    Kyllä, kokemuksia saa ja pitääkin jakaa. Sitä varten kai tämäkin keskustelualue on olemassa.

    Pointti oli siinä etten ymmärrä miksi jotain yritystä pitää mustamaalata yhden tapauksen johdosta.
    Aprilia Mille R -03

    Ex. Speedmaster 2003
  8. #8
    Lainaa (Beef @ Joulu. 04 2009,10:53) kirjoitti
    Lainaa (Toippari @ Joulu. 04 2009,08:54) kirjoitti
    Hyvä että kerrotaan kokemuksista.
    Kyllä se on niin ettei sitä kuseteta kuin kuin kerran yhdestä paikkaa.
    Kyllä, kokemuksia saa ja pitääkin jakaa. Sitä varten kai tämäkin keskustelualue on olemassa.

    Pointti oli siinä etten ymmärrä miksi jotain yritystä pitää mustamaalata yhden tapauksen johdosta.
    Kaikkea ei voi ymmärtää, ole huoleti. Vain yksi tapaus, tiedät siis enemmänkin asiasta.
    Yhtä huono homma on siis kehuminenkin eli ei pitäis tehdä kumpaakaan? Olet siis sitä mieltä.
    BMW R1200RT
    Hyvät kaupat tehdään ostaessa ei myydessä.
  9. #9
    Lainaa (Gari @ Joulu. 04 2009,09:39) kirjoitti
    Aika jännä kun ko. liikkeestä *tällaista kuuluu. Itse pari huoltoa Bläkkäriin siellä teetin, ja ei moitteen sijaa. Päinvastoin, esimerkillisen hyvää asiakaspalvelua ja työt tehty niin hyvin ettei moitteen sijaa. *
    Sama juttu täällä. Kawa oli hoidettu sovitusti, aikataulun mukaisesti ja päälle vielä erittäin ystävällinen asiakaspalvelu niin mitäpä tuota enempää voisi huollolta vaatia

    Tosin ainahan ja joka ikinen kerta ei kukaan voi onnistua, niin varmasti ko. liikkeen kokemusten joukkoon mahtuu myös niitä ei-niin-onnistuneita caseja, syystä tahi toisesta. Mutta että ottaa about elämäntehtäväkseen ruveta sitten mollaaman ko. yritystä
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  10. #10
    Lainaa kirjoitti
    Yhtä huono homma on siis kehuminenkin eli ei pitäis tehdä kumpaakaan? Olet siis sitä mieltä.
    <p>Moto Guzzi 1200 Sport</p><p>Suzuki Bandit 1250A</p><p>Suzuki Bandit 600</p>
  11. #11
    Lainaa (Toippari @ Joulu. 04 2009,12:31) kirjoitti
    Yhtä huono homma on siis kehuminenkin eli ei pitäis tehdä kumpaakaan? Olet siis sitä mieltä.
    Meni kyllä vähän ohi...

    Mutta niinkuin sanoit, niin ei mun tarvitse kaikkea ymmärtää

    Mut joo, itsellä kokemukset kyseistä paikasta pelkästään positiiviset. Edellisen pyörän olen siellä huollattanut eikä moitteen sijaa palvelussa.
    Aprilia Mille R -03

    Ex. Speedmaster 2003
  12. #12
    Lainaa (Gari @ Joulu. 04 2009,09:39) kirjoitti
    Aika jännä kun ko. liikkeestä *tällaista kuuluu. Itse pari huoltoa Bläkkäriin siellä teetin, ja ei moitteen sijaa. Päinvastoin, esimerkillisen hyvää asiakaspalvelua ja työt tehty niin hyvin ettei moitteen sijaa. *
    Olet varmaan ollut onnellinen ja saanut asioida sen kaverin kanssa joka hommat on siellä hoitanut mallikkaasti. Ja ei, se kaveri ei ole se omistaja siellä...
    https://www.juvander.me/ilpo

    AL-AND-AM-A-AZ-B-BIH-BG-HR-CZ-DK-EST-FL-FIN-F-GE-D-GR-H-IR-I-KZ-KS-RKS-LV-LT-M
    MK-MD-MC-MGL-MNE-MA-NL-N-PL-P-RO-RUS-SRB-SK-SLO-E-S-CH-TJ-TR-TM-UA-USA-UZ
    KTM 690 Enduro R
  13. #13
    Lainaa (Peltsi72 @ Loka. 23 2009,11:02) kirjoitti
    Tilasin tavaraa ko. yritykseltä, ennakkoon maksoin kun sitä vaativat. No paketti tuli muutaman viikon odottelun jälkeen ja vituix män, eli ei sitä mitä piti olla. Pitkien saivartelujen jälkeen lupasivat hyvittää tilauksen, no 2.10 lähetin kirjattuna heille päin mutta eipä ole kiinnostanut hakea postista, eiköhän pian postikin lähettele pakettia takaisin päin..
    No onneksihan meillä kuluttajilla on jotain suojaa minkä puoleen voi kääntyä.
    Suosittelen niitä jotka tämän liikkeen kanssa asio postinvälityksellä varovaisuuteen ja hyviin hermoihin
    Kumma kun et vaatinut vielä pesulakustannuksia paskaisen laatikon hakemisesta .
    Soita Karpolle ja voit saada joulukinkun .
    Oikein kirjattuna lähetit, koska olet KULUTTAJA !!!!

    Aasiakas on aina oikeassa *

    T. kuluttaja ja kauppias

    "Edes Jeesus ei ollut kaikkien mielestä sympaattinen, joten miten minäkään voisin olla" - Jose Mourinho.
  14. #14
    Lainaa (roskakuski @ Joulu. 04 2009,20:00) kirjoitti

    On ihme kun porukka vetää haukuista porot sieraimiin, vai onko oma käytös kauppiaana huono.
    Parempi että tulee hyviä ja huonoja palautteita, joillekin toisia enemmän.
    ex-Suzuki GSX-R 750 K8
  15. #15
    Lainaa (lepi @ Joulu. 04 2009,21:10) kirjoitti
    Lainaa (roskakuski @ Joulu. 04 2009,20:00) kirjoitti
    Lainaa (Peltsi72 @ Loka. 23 2009,11:02) kirjoitti
    Tilasin tavaraa ko. yritykseltä, ennakkoon maksoin kun sitä vaativat. No paketti tuli muutaman viikon odottelun jälkeen ja vituix män, eli ei sitä mitä piti olla. Pitkien saivartelujen jälkeen lupasivat hyvittää tilauksen, no 2.10 lähetin kirjattuna heille päin mutta eipä ole kiinnostanut hakea postista, eiköhän pian postikin lähettele pakettia takaisin päin..
    No onneksihan meillä kuluttajilla on jotain suojaa minkä puoleen voi kääntyä.
    Suosittelen niitä jotka tämän liikkeen kanssa asio postinvälityksellä varovaisuuteen ja hyviin hermoihin
    Kumma kun et vaatinut vielä pesulakustannuksia paskaisen laatikon hakemisesta .
    Soita Karpolle ja voit saada joulukinkun .
    Oikein kirjattuna lähetit, koska olet KULUTTAJA !!!!

    Aasiakas on aina oikeassa *

    T. kuluttaja ja kauppias
    On ihme kun porukka vetää haukuista porot sieraimiin, vai onko oma käytös kauppiaana huono.
    Parempi että tulee hyviä ja huonoja palautteita, joillekin toisia enemmän. *
    Lainaan itse itseäni, eli "AASIAKAS ON AINA OIKEASSA" .
    Ei tuhon vuodatukseen voi muuta todeta
    Vaikuttaa tuo ammattivalittajalta ja sinä menet samaan porukkaan

    T.Tervejärkinen kuluttaja ja kauppias
    "Edes Jeesus ei ollut kaikkien mielestä sympaattinen, joten miten minäkään voisin olla" - Jose Mourinho.
  16. #16
    Kyllähän asioista pitää sanoa ja mieluiten tietenkin asianosaiselle. Jos siitä ei ole apua, voi ihan mainiosti kuvitella samaa tapahtuneen muillekin. Tämä tietenkin jos sanomiseen on aihetta. Kyllä tässä yrittäjänä on oltava valmiudet palautteelle. Moitteita ei juuri ole kuulunut ja toisaalta " ken itseään kiittää, sillä kiitosta riittää". Muilta sitä harvemmin kuulee. Julkisuuteen pääsee tai joutuu 99 %:sti pelkkä narina, joskus suorastaan henkilökohtainen vittuilu ja tietenkin nimimerkin suojissa. Maan tapa.
    MZ 125,Y RD125, Honda TA, C Elefant e750, Yamaha FZ6, D MS DS1000, BMW F800R, Ducati M696, Ducati GT1000, MG Griso 8 v, Honda XX, Suzuki DL650, Y XVS1300, H-D VRSCDX, Honda VFR800X, VN 1700,MG Vintage,MG Bellagio,MG Breva,BMW R1200R,VicV, Vic BW, F800GT
  17. #17
    Lainaa (roskakuski @ Joulu. 04 2009,21:20) kirjoitti
    Lainaan itse itseäni, eli "AASIAKAS ON AINA OIKEASSA" .
    Ei tuhon vuodatukseen voi muuta todeta *
    Vaikuttaa tuo ammattivalittajalta ja sinä menet samaan porukkaan

    T.Tervejärkinen kuluttaja ja kauppias *
    No jos liikkeen oman mokan korjaamisesta pitää käydä pitkät saivartelut ja sitten vielä jättävät palautuksen lunastamatta niin kyllä siitä on oikeus ihan julkisestikin avautua. Ja aiheeesta.
  18. #18
    ... Pari viikkoa sitten kävi Blade 30tkm huollossa ja hyvä maku jäi suuhun. Pikku huoltohan toi on, mutta samassa hyvä kokonaiskatsaus laitteen kuntoon ja ohjeistusta sen kunnossapitoon, avainten luovutuksen yhteydessä...

    ... Tuskin tulee muualle enää vietyä...
    ... Ajakaa enemmän ja selittäkää vähemmän...
  19. #19
    Pakko laittaa ruusuja silloin kun niitä ansaitsee:
    Tänään käytin mopon pikahuollossa. Vaihtoivat ketjun ja rattaat ja vielä plöräys öljyä päälle. Jannut ottivat mopon huoltoon 2 tunnin varoitusajalla(tekivät vielä odottaessa!) kun meikäläisellä lomaa jäljellä ja huomenna pitää päästä taas tien päälle. Oli tosi reipas meininki ja varasinkin määräaikaishuollon samantein. Aiemminkin on mopo ollut heillä huollossa ja eipä minullakaan mitään moitittavaa; siis vain päinvastoin. Suuri kiitos JL-bikelle; oli taas kuin eri pyörä uusilla ketjuilla.

    T7
  20. #20
    Noi on ikäviä juttuja: Onko tilattu väärin vaiko ymmärretty väärin. Siinä on äkkiä sana sanaa vasten, molemmat väittää asian toisin.
    Mä olen ollu jo monta vuotta JL-Biken asiakkaana ja homma toimii.
    Pojat yrittää tosiaan elättää itsensä tuolla, eivätkä ole niinkuin tuntityöläiset vieraan listoilla usein tuppaa olemaan.. kuittaamaan tunnit, hällävälimeiningillä ja lorvimalla.
    650GR, gsxf600, gsf1200s, zzr1200, 650gs dagar, gsx1400, gsx1400, 650xmoto, versys650, gsx-r1000, versys650, tiger950, zr7, gsf1200, xt660r, gsx1000r, varadero xl1000, 650versys, r1150rt, 1100xxblackbird, tdm900.
  21. #21
    Vuodesta 2004 sekä huollattanut että talvisäilönyt oma mp:n siellä ja ei moitteen sijaan joten asiakassuhteeni jatkukoon Mutta ainahan sattuu ja tapahtuu, sehän kuuluu tähän pävittäiseen elämään.
    Tikru 2010
  22. #22
    Maileihin ei näköjään kyseisessä mestassa pahemmin vastailla..... *
    Joutuukohan tässä sitten viemään Yamaha Centerin puolelle huoltopennosensa kuitenkin?
  23. #23
    Lainaa (Hirsa @ Syys. 15 2010,17:20) kirjoitti
    Maileihin ei näköjään kyseisessä mestassa pahemmin vastailla..... *
    Joutuukohan tässä sitten viemään Yamaha Centerin puolelle huoltopennosensa kuitenkin?
    Enpä ole koskaan koittanut kuinka s-postiin vastaavat. Puhelimeen ovat aina vastanneet. Kannattaa soittaa, koska tuolla tehdään enemmän töitä kuin istutaan koneella
    xxx
  24. #24
    Olen huollattanut pyöräni tuolla ja huollatan vastaisuudessakin. Hyvä, nopea ja ystävällinen palvelu ja neuvoja vielä kaupan päälle.
    Ja puhelimeen on aina puodin aukiollessa vastattu.
    Everything I'd really like to do is either illegal, immoral or fattening.
  25. #25
    Lainaa (Kerma @ Syys. 15 2010,22:17) kirjoitti
    Olen huollattanut pyöräni tuolla ja huollatan vastaisuudessakin. Hyvä, nopea ja ystävällinen palvelu ja neuvoja vielä kaupan päälle.
    Ja puhelimeen on aina puodin aukiollessa vastattu.
    Sama täällä, mopon huollot on aina tehty JL-Bikessa ja jokainen kerta on palvelu ollut erinomaista. Keulahuoltokin saatiin pikaisesti mahdutettua johonkin väliin, vaikka sesonki oli kiireisimmillään. Ei voi muuta kuin kiittää asiakaspalvelusta ja ammattitaidosta.
  26. #26
    Jep, munkin mopon huollot tehty siellä; ja tehdään edelleen.
    Hyvä mesta, ei kannata vielä lannistua.

    Toki noihin SP: viesteihin olisi hyvä ehtiä jotenkin vastaamaan; sehän alkaa olla jo käytetyin viestinnän muoto(känny sitten vähän erilaista "viestintää") ja voipi jäädä monta kauppaa tekemättä.
    Joskus vastaanottajan kone saattaa kuitenkin luokitella jonkun viestit roskaposteihin ja heittää ne roskiin tai toiseen boxiin tai vain "hävitä" muiden viestien joukkoon ja mennä deleteen.. Siksi usein jos ei vastausta kuulu tärkeämpään viestiini niin soitan sitten perään. Toi SP: ei siis kuitenkaan ole ihan idioottivarma tsydeemi niinkuin "suora" kommunikointi kännyllä. Kännyssä joku puhuu tai sitten ei..

    T7
  27. #27
    Kingi on kerran käynyt tuolla huollossa. Ja jos en itse jaksa, niin vien toistekkin tuonne tehtäväksi. Homma toimii niinkuin pitääkin.
  28. #28
    Lainaa (W-P @ Syys. 15 2010,22:42) kirjoitti
    Jep, munkin mopon huollot tehty siellä; ja tehdään edelleen.
    Hyvä mesta, ei kannata vielä lannistua.

    Toki noihin SP: viesteihin olisi hyvä ehtiä jotenkin vastaamaan; sehän alkaa olla jo käytetyin viestinnän muoto(känny sitten vähän erilaista "viestintää") ja voipi jäädä monta kauppaa tekemättä.
    Joskus vastaanottajan kone saattaa kuitenkin luokitella jonkun viestit roskaposteihin ja heittää ne roskiin tai toiseen boxiin tai vain "hävitä" muiden viestien joukkoon ja mennä deleteen.. Siksi usein jos ei vastausta kuulu tärkeämpään viestiini niin soitan sitten perään. Toi SP: ei siis kuitenkaan ole ihan idioottivarma tsydeemi niinkuin "suora" kommunikointi kännyllä. Kännyssä joku puhuu tai sitten ei..
    Itse suosin sähköpostia lähinnä siksi että käydystä keskusteluista jää ns.mustaa valkoiselle, eikä tarvitse sitten jälkikäteen muistella että mistä kaikesta sitä tulikaan sovittua. Ja kuvittelisin olevan liikkeellekin kätevämpää kun ei tarvitse kaikkiin kyselyihin vastata sillä samalla sekunnilla kun joku pirauttaa, vaan ehtii tarvittaessa kaivaa vastauksia ihan ajan kanssa.

    Mutta juu, sen verran hyvää kommentia kyllä tullut liikkeen toiminnasta että kaipa se on sitten kaivettava luuri esiin kun huolto alkaa olla ajankohtainen ja pirauttaa
  29. #29
    Lainaa (Hirsa @ Syys. 16 2010,17:20) kirjoitti

    Joo, käytännössä hoidan kans kaikki mahdolliset asiat SP:llä.
    T7
  30.  
  31. #30
    Tossa olen edellisten kanssa ihan samaa mieltä. Puhua voidaan, mutta vaihdetaan s-posteja, ettei tule väärinkäsityksiä. Niihin vastaaminen pian on ihan perusjuttu. Enemmän aikaa menee puhelimessa jauhamiseen kesken töiden. Viime viikkoina olen törmännyt erilaisiin elviksiin useinkin. Nämä eivät vaivaudu vastaamaan postiin, taikka soittamaan annettuun puhelinnumeroon. Näitä kutsutaan kiinteistönvälittäjiksi.