Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 36:sta
  1. #1
    Ajattelin kirjoittaa kun en itsekään oikein palautetta mistään löytänyt. Käytin kaatuneen pyörän katteet korjautuksessa kyseisessä paikassa koska kuvittelin että on kyseisen homman ns. ammattimies.
    Pettymys oli suuri. Alakate näytti aivan amatöörin tekeleeltä kaikki hiontajäljet paistoi maalin alta aivan selvästi jopa vahingoittumaton puoli pilattu.
    Takakatteessa lakassa valumia ja lakan alla jopa hiuksia/karvoja.
    Sivukatteessa kitissä halkeama.
    yläsivukatteen kiinnityskorva halki ja maalipinta appelsiinia.
    Tankki taisi olla ainoa suht ok osa. mutta senkin luukusta puuttui yksi pultti ja yhdestä käännetty kierteet pilalle.
    Reklamaatiotakin laitoin mutta ei ole mitään kuulunut.
    Aivan varmasti jokainen kylän maalari tekee samantasoista/parempaa jälkeä. Yrittäjän lupaus oli kuitenkin ennen työtä että osista tulee samanlaiset kuin ennen kaatumista.

    Pistetään nyt vielä linkki sivuille http://www.mach.fi/



  2. #2
    YCC #666 Juutana:n avatar
    Moderaattori
    Rata & Koulutus
    Liittyi Aug 2007
    Epsoo
    Teitkö itse pohjatöitä vai kuuluiko kaikki kauppaan?

    Ehkä järkevintä olisi ollut kieltäytyä ottamasta osia vastaan ollenkaan. Jos kerran maalipinnasta näkee "sokea kepilläkin" että se on ruikittu päin persikoita, niin vehkeet takaisin hallille ja asiasta neuvottelemaan.
    Moottoripyörät ovat kuin tyttöystäviä. Moottoripyöriin vain panostetaan enemmän aikaa ja rahaa..
  3. #3
    Kuulostaapa ikävältä...!

    Voitko laittaa kuvia työn jäljestä tänne palstalle?
  4. #4
    Teki siellä pohjat ja kaikki. Oli pakko ottaa osat et pääsee ees ajelemaan.

    En usko et mun kännykameran kuvista erottaisi noita virheitä..

    Mut nyt on tää tieto ainakin julkistettu että jos joku muu miettii nii tietää ainakin mitä saa.
  5. #5
    Ohoh...

    Mach:in tuntien täytyy ihmetellä, että päästää käsistään tuollaista jälkeä.

    Kyseessä siis Ranskalainen ukko, joka asunut Suomessa jo vuosikymmenet ja tehnyt mm. teippaukset maalaamalla.
    Ensiluokkaista jälkeä tähän asti näkemäni.

    Voisiko olla joku kesätyöläinen / suviuuno / mämmikoura?

    En jaksa uskoa että mister fransmanni kusisi omaan kenkäänsä tuolla tavoin.
    kato, sen *kylkiluiden välistä kasvaa horsmaa...
  6. #6
    Ne fotot voisivat olla ihan hyvä tuki noille väitteille, netissä kun voi kirjoitella ihan mitä vaan.
  7. #7
    Kuvia ois kyllä hyvä saada näytille! Jos ei oo kunnon kameraa, niin lainaa. Karvat lakan alla, kierteet paskana ym. kuulostaa kyllä aika pahalta...
    Viisas pääsee vähemmällä!
  8. #8
    Gerardin tuntien en suoraan sanottuna usko jutuista sanaakaan ennenkuin joko:

    A) Näen edes kunnollisen kuvan käsille menneestä työnjäljestä.
    B) Mielummin vielä näen palikat että jampan luonnossa ja tämä myöntää ryssineensä homman.

    Tuommoinen ei oikein istu minun kuvaani tyypistä joka ruiskukittaa uusia tankkeja koska "pelti on liian aalloilla valmistajan jäljiltä ja peilaa rumasti".

    Ihan viimeistään homma olisi mennyt uusiksi pelkällä huomautuksella luovutuksen yhteydessä jos tässä nyt ei olisi jotain omituista.
    "To live so close to the possibility of dying You will learn what really is important and what not - and this makes You a better person" -Stefano DeBenedetti-
  9. #9
    Tuntuu olevan vähän vaihtelevaa jälki. Yksi kaveri maalautti katteet aikanaan ja tuli tosi siistit. Sitten toinen maalautti ja nekin oli muuten siistit, mutta yhdessä katteessa oli törkeät valumajäljet ja tankin tekstit oli maalattu vanhojen päälle, mutta puoli senttiä vinoon, joten vanha paistoi härskisti alta.
  10. #10
    Hemmo maalas joskus 8 vuotta sitten miun RGF:n kun ei maahantuojalta löytynyt enää tarrasarjoja, ei siinä muuten mitään mutta korjattu kylki oli huomattavasti paremman ja siistimmän näköinen kuin orkkis
    K750 -61
  11. #11
    Nyt sain reklamaatioon vastauksen et korjaa ajokauden päätyttyä osat. Palaan sitten uudestaan asiaan kun osat on tehty uudestaan toiv. huolella.
  12. #12
    Hyvä jos juttu hoituu. Minustakin tosi outoa jos Gerard on tuollaista päästänyt käsistään, nimittäin yleensä laatu on kyllä ihan huippua. Muutaman kerran olen itsekin hänen palveluksiaan käyttänyt.
  13. #13
    Vielä en paljoa mutise, mutta ainakin tuntuu parin katteen pienenpienet korjaukset+lakkaus kestävän.

    Perjantaina haen pois oli valmis tai ei, neljä viikkoa tulee täyteen kun lupaili viikossa....
    K750 -61
  14. #14
    Maalautin omat pyörän muovit ja pellit kyseisellä yrityksellä ja laatikko jatkoi samantien matkaa ammattimaalarille.... Ala arvoinen lopputulos jonka kiukkuisempi asiakas olisi vienyt kuluttaja-asiamiehelle.
    Voisin suositella sitä pahimmalle vihamiehelle, en kenellekkään muulle !! Maksoin siitä paskasta tuhansia euroja ja lopullisesta maalauksesta toisen mokoman!!!!
    "Edes Jeesus ei ollut kaikkien mielestä sympaattinen, joten miten minäkään voisin olla" - Jose Mourinho.
  15. #15
    Noin 13 kk sitten lähetin Gerardille kypäräni maalattavaksi ja hyvä tuli, maali oli todella kiiltävä ja todella spesiaali visiirin maalauksineen kaikkineen, ja hinta mielestäni edullinen muihin verrattuna (210e) lähetti vielä kuvia silloin tällöin miten kypärän maalaus eteni, n. vajaa 2 viikkoa siinä kai meni kun sillä oli kiireaika viime keväänä. Olen saanut sen kuvan herrasta että olis ammattimies kaikinpuolin, ja en varmaan olis käyttänyt kyseistä firmaa jos olisin lukenut moisista *"mokista" . Ja kun katsoo noita erikoismaalauksia ja entisöityjen pyörien maalauksia niin en ymmärrä. Tossa kuva mun x -kypärästä
    The true man wants two things: Danger and play >Nietzsche
  16. #16
    Nyt kun otit esiin tuon kypärän, niin se oli myös maalattavana kyseisellä maalarilla, ja samaa alaluokan maalausjälkeä tuli sieltä !!!!! Turhauttava ja iso pettymys oli koko yritys Jäi mihestä hyvin arveluttava kuva, kun tapasin mp-messuilla.
    "Edes Jeesus ei ollut kaikkien mielestä sympaattinen, joten miten minäkään voisin olla" - Jose Mourinho.
  17. #17
    Noniin, juuri kun pääsin sanomaan niin oli laittanut sähköpostia, että on valmista.

    Piikin katteita oli vakuutusyhtiönkautta vajaa 10vuotta sitten maalauksessa ja silloin jälki oli ensiluokkaista. Katsotaan, pääasia että saan pyörän vihdoin ajoon
    K750 -61
  18. #18
    Eipä ole muita kokemuksia meikällä tosta firmasta ,ja taitaa jäädä tohon yhden potan maalaukseen , vaikkakin jälki oli kyllä ensiluokkaista, varsinkin siihen hintaan. Tinnerillä voi olla vakavia terveydellisiä haittoja
    The true man wants two things: Danger and play >Nietzsche
  19. #19
    Jep osa tuli takaisin tässä alkukeväästa ja ei kyllä kehuja voi hirveemmin antaa. aiemmin pettänyt korjauskohta on nyt varmaa triplasti paksumpi (epäilen ettei alkuperäsellä pultilla saa enää kiinne) ja maalaus edellistäkin appelsiinimpi. Mutta tulipa tilattua kiinanpojilta uus katesetti jossa maalaus todella ensiluokkainen verrattuna machiin. Edelleen suosittelen sitä kylän maalaria jos on jotain korjattavaa on ainakin lyhyempi matka jos on valittamista.
  20. #20
    Appelsiinia täälläkin, en kumminkaan halunnut jättää enää korjattavaksi, kun halusin pyörän ajoon. En siis suosittele.

    Lähiseudun vakuutusyhtiöt käyttävät paljon kyseisen herran palveluja joten kannattaa kysellä mihin on menossa maalaukseen...

    Voin kuvan pistää jossain vaiheessa
    K750 -61
  21. #21
    Otan osaa. Kyllähän toi pikkasen vituttaa, mut turhahan se on lähetellä osia uudelleen maalattavaks jos maalarin taidot riittää korkeintaan työkoneisiin.
  22. #22
    Onkos nyt parilta vuodelta tullut uusia kokemuksia? Thundercatin ruvella olevat sivukate + etukate pitäisi korjauttaa (ehkä) tuolla, on vastaillut nopeasti sähköposteihin ja hintakin vaikuttaa asialliselta. Korjaus maksaisi noin 200eur ja 500eur saisi uudet kiinakatteet.
    ________________
  23. #23
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Korjauta siellä, jos eivät ole ihan paskana.

    Yhdet romuttamokatteet Gerardilla laitattanut, ja ihan hyvät tuli. Satsaa pakkaamisen, jos lähetät Matkahuollolla.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  24. #24




    Ton verran ne on kärsineet eli ei nyt päreinä sentään.
    ________________
  25. #25
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Eihän noita ees huomaa. Ne romuttamokatteet, jotka laitatin oli sentään kaadetusta pyörästä
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  26. #26
    Tänään sain katteet machilta, meni noin 6 viikkoa mut eipä tuolla ole merkitystä.

    Työn jälki ihan OK hintaan nähden, onhan toki appelsiinia ainakin etukatteessa jos läheltä katsoo. Vaan piruko noita satasen vauhdissa alkaa syynätä

    Eli itsellä menee neutraalille arvio, en itke enkä naura, olen vain
    ________________
  27. #27
    No niin, heti 9 vuoden jälkeen käytin uudestaan machin palveluita. drz suzukin mustat katteet oli naarmuilla / kaaduttu / yksi kiinnike rikki. Uusia muovisarjoja näihin toki saa mutta orkkis tarrasarjat on kalliimmat kuin katteet, enkä halunnut aftermarket tarroja jotka on energy drink / devil / teinix -tyyppisiä. Toisekseen tarvikekatteet istuu huonommin. Siispä orkkiskatteita korjauttamaan.

    Palvelu oli nopeaa, viikossa sain katteet takaisin. Hyvin oli pakattu, ei siinä mitään. Äkkivilkaisulla jälkikin oli OK mutta sitten aloin kattoa että onpas roskaa maalipinnan alla... Siis oikein kunnon knööliä. Otin kuvat ja laitoin että nyt ei kyllä jälki ole sitä mistä maksettu. Koska kurapyörä kyseessä, jälki nyt ei niin kriittinen ole kun likaisihan nuo yleensä on. Pahin oli takalokari johon onneksi tulee tavarateline päälle, roskat ei juurikaan tule näkymään. Etukate (lampun ympärille tuleva) -> takapuolella olevat ohjetarrat oli saatu maalisumuun niin ettei niistä meinaa saada selvää. Pieni juttu, mutta suojaamalla tuokin olisi ollut kunnossa.

    Joka tapauksessa pyysin 20% hyvitystä. Viikkoon ei mitään vastausta. Laitoin uudestaan että hei, vastaa tähän. Sitten tuli vastaus että ok hyvitän xxx eur (n. 15%) Vastasin että ok sopii. Meni viikko, ei rahoja näkynyt... Vielä piti kerran paimentaa että maksa nyt kun näin sovittu. Nyt viimein rahat tilillä.

    Tuskin tulee palveluita enää tuolta käytettyä. Asiointi hoitui sähköpostin kautta kokonaan, toisaalta parempi niin näkee mistä sovittu.
    ________________
  28. #28
    Itse olen haeskellut katteiden maalaria jo jonkun aikaa ja kovin on haasteellista.

    Automaalaamot vieroksuvat "lisuja" joten tämäkin paikka olisi yksi vaihtoehto.

    Harmi sinänsä että jos päätuote on mp-maalaukset ja ko. juttuja pääsee tapahtumaan?

    Virheitähän sattuu, mutta niistä kyllä selviää, kun on halua selvittää.

    Toki on sekin että hyvistä suorituksista ei paljoa kans huudella
  29. #29
    Kannattaa ehkä katsoa/kysellä Japsistarojen ja VMPK:n Facebook-sivuilta, siellä on kyllä tämän tästä esillä upeaa ja virheetöntä maalarimestarien töitä. Ainakin Japsistarojen fb-ryhmä on hyvin aktiivinen.
    Ninja H2 2020
    CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
    ZZR 1400 2008

  30.  
  31. #30
    Autoväri Vuori Nurmijärven Rajamäellä ei hylkinyt katteita, omat menee sinne joulun jälkeen
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen